torstai 27. kesäkuuta 2013

Kuka huolehtisi turpo-keskustelustamme?


Suomella ja suomalaisilla ei ole oikeastaan lainkaan perinnettä käydä turvallisuuspoliittista keskustelua. Ennen sotia sitä jonkun verran olikin, mutta kylmä sota ja suomettuminen lopettivat aiheen yleisen käsittelyn. Turvallisuuspolitiikka otettin pois kansalta, ettei se rikkoisi sitä ja pistettiin visusti lukkojen taakse Mäntyniemen kaappiin vain liturgisissa yhteyksissä käytettäväksi. Toki paljonkin tapahtui, mutta piilossa ja harvalukuisen eliitin toimesta. Ei siis ihme, että tässä on nyt käynnistelty asiaa hitaanlaisesti. Osaltaan keskustelun normalisoitumista on varmaankin hidastanut se, ettei kenelläkään ole ollut oikeasti tarvetta käynnistää keskustelua. Nyt meillä on kuitenkin keskuudessamme erilaisia näkemyksiä turvallisuuspoliittisista linjoista ja siksi keskustelun onnistuttava. Silloin syntyy parhaita mahdollisia päätöksiä.

Keskustelun into ja eteneminen tapahtuvat laajapohjaisesti vain silloin, kun osallistujat kokevat tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi. Jos näin ei tapahdu, ihminen jää toistaaan sitä ensimmäistä asiaansa tai lopettaa koko keskustelun. Varsinkin ns. pystymetsästä, uskottavampien  tahojen (yliopistot, PV, valtionhallinto, media, politiikka) ulkopuolelta tuleville tämä on hankalaa. Toinen hankaluus on löytää se keskustelu ja keskustelijat.

Perinteinen keskustelun kaitsija on ollut Paasikivi-seura, joka perustettiin juuri ulko- ja turvallisuuspoliittisen tiedon levittämiseen. Kävin seuran sivuilla jokin aika sitten päähäni pälkähdettyä, että se voisi olla itsellenikin yksi foorumi käydä tätä keskustelua. Strategiasta luin hyviä ja mielenkiintoisia asioita. Myös siitä, että nuorempaa väkeä, johon tässä yhteydessä voinen laskea itseni, pitäisi saada lisää mukaan toimintaan. Mistään sivuilta vaan en löytänyt tietoa miten ja keltä seuran jäsenyydestä saa tietoa. Haiskasti vahvasti itseään täydentävältä herrakerholta, ei aidosti elävältä yhteisöltä. Juuri nythän pitäisi Paasikivi-seuran tormistautua ja pistää isompaa vaihdetta silmään toiminnassaan. Sillä näyttää toimihenkilöiden määrän perusteella olevan resursseja ja nyt niillä olisi käyttöä.

Verkossa keskustelu on hajallaan. Ainakin Maanpuolustus.netissä ja Suomi24:llä käydään turvallisuuspoliittista keskustelua. Jälkimmäisessä ihmiskunnan henkinen monimuotoisuus on tosin usein liikaa ainakin minulle. Uuden Suomen blogeissakin keskustelua käydään. Ja onhan meillä blogit: The Ulkopolitist, James Mashiri, Osmo Apunen ja Matti Pesu. Myös Risto Volanen kirjoittaa sivuillaan syvällisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, mutta hänen vainoharhainen näkemyksensä puolustushallinnosta ei minusta ole tästä todellisuudesta.

Twitterissä on vielä näiden lisäksi reilu kymmenkunta aktiivista #turpo-keskustelijaa, turponarkkia. Itselleni Twitter on ylivoimaisesti tärkein keskustelupaikka ja ajankohtaisen tiedon lähde. Hashtagien käyttö, palvelun perusolemukseen kuuluva mutkattomuus ja mahdollisuus nopeaan reagointiin ovat Twitterin vahvuuksia. Hankalaa on puolestaan 140 merkin rajoitus, varsinkin jos ketjussa alkaa olla mukana useampia ihmisiä.

Itsessäni tiedän ja muissakin aina välillä tunnistan yhden turvallisuuspoliittista keskustelua käyvien piirteen: asia koetaan mahdottoman tärkeäksi ja liikkeellä ollaan usein jonkinlaisen lähetyskäskyn hengessä. Se mikä minua tässä hengessä kuitenkin ilahduttaa on se, että useimmilla tämä hinku keskittyy  nimenomaan keskustelun käymiseen, ei kaikkien käännyttämiseen omalle kannalle. Tällainen suopea henki on omiaan synnyttämään ja viemään ajatuksia eteenpäin ja juuri sitähän me kaipaamme. Sitä tapaa keskustella voi tukea ja levittää.

Tärkein keskustelujen eteenpäin potkaisija oli presidentti Niinistö ja hänen järjestämänsä Kultaranta-keskustelut. Niiden suorapuheinen nuotti ja laaja-alainen osallistujajoukko antoi reippaan sykäyksen keskustelulle. Mutta kuten James Mashiri hyvin aiheellisesti  nosti esille, olisi mietittävä tällaisen suoran puheen toistumista ja jatkumista. Tasavallan presidentti ei kuitenkaan ole se sopivin taho. Keskustelun ympärille kun olisi rakennettava kehys, joka tukisi ja veisi eteenpäin moniäänistä suomalaista turvallisuuspoliittista keskustelua.

Koska turvallisuuspolitiiikka tulee pysymään ajankohtaisena aiheena, olisi jonkun tahon otettava koppi tilanteesta. Tämän tahon on kerättävä tietoa, jaettava sitä, tehtävä keskustelunaloituksia, nostettava esiin kysymyksiä ja niin edelleen. Se taho voisi ottaa vastuullleen vuosittaisen turpokeskustelutapahtuman, joka ottaisi vaaliakseen sen hyvän alun, joka Kultarannassa syntyi.

Selvänä toimenpiteenä tällaisen tahon olisi koottava jonkinlainen turvallisuuspoliittisen keskustelun ja tiedon hubi verkkoon. Sen kautta kenen tahansa olisi mahdollista kohtuullisella työmäärällä päästä perille asioista ja mukaan keskusteluun. Tietoa on valtavasti Kadettikunnan Turpopankista Ulkoministeriön maaraportteihin ja maailmalla vielä paljon lisää.

Kyseinen verkkopalvelu toimisi alustana, joka keräisi itse tietoa, mutta johon erilaiset toimijat varmasti oppisivat nopeasti toimittamaan sisältöä. Puolueet kannanottojaan, järjestöt näkemyksiään, yritykset tapahtumiaan. Keskustelupalsta olisi myös hyvä, mutta sen moderointi on iso homma. Kenties sivuston keskustelun voisi kytkeä johonkin olemassaolevista verkkopalveluista, jolloin teknologia ja toimintatavat saataisiin valmiina.

Keskustelu menisi tällaisen palvelun avulla sujuvammin  eteenpäin, kun kunkin mukaan tulevan ei tarvitse aloittaa selvitystyöllä ja lähdekritiikillä. Ei kyse ihan kumuloituvasti tiedosta ja ymmärryksestä tietenkään olisi, mutta jostain karttuvasta tietopääomasta kuitenkin. Sille meillä on ihan varmasti käyttöä tulevina vuosina.

Nyt tällaiseen ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua tukevaan toimintaan kykenevä vapaaehtoinen taho käsi ylös!

Jos muuten kellä hyviä vihjeitä bloggareista, keskustelupalstoista, tiedonlähteistä yms, laittakaa kommentteihin.

6 kommenttia:

  1. Vesa Virtanen Turvallisuuskomitean uutena pääsihteerinä voisi masinoida alustan, yt vaikka Maanpuolustuskurssien sihteeristö...

    VastaaPoista
  2. Hyvä Rysky Riiheläinen,
    kiitos ystävällisestä ja siihen liittyen kriittisestä maininnasta blogissanne: "Myös Risto Volanen kirjoittaa sivuillaan syvällisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, mutta hänen vainoharhainen näkemyksensä puolustushallinnosta ei minusta ole tästä todellisuudesta."

    Olen tosiaan kirjoittanut useita kriittisiä artikkeleita maamme turvallisuus- ja puolustushallinnosta. Niiden perusteena ovat olleet käytännön kokemukseni hallinnossa, mihin kuuluivat mm. seitsemän vuotta varsin läheltä maan ylimmän turvallisuusjohdon toiminnan seuraaminen sekä mainitsemanne puolustushallinnon ankarasta vastustuksesta huolimatta siviilikriisien johtamisjärjestelmän rakentaminen maahamme.

    Olen Yhdysvaltojen ja Ranskan johtavien yliopistojen aiheeseen liittyvän opiskelun lisäksi siviilikriisien kehittämistyön yhteydessä tutustunut varsin hyvin keskeisten länsimaisten turvallisuushallintojen toimintaan.

    Artikkeleissani olen joko suoraan esittänyt empiirisen lähteen tai pystyn sen esittämään. Rohkenen suositella teosta "Visuri-Hellenberg: Myrskyn silmässä". Julkiset vastaukset ovat olleet niukat, mutta muutoin asiaan on kuulunut leimaaminen epäisänmaalliseksi tai kaunaiseksi ja nyt teidän tekstissänne "vainoharhaiseksi".

    Kun aivan oikein toivotte laadukasta turvallisuuspoliittista keskustelua, olisi kohtuullista, että omalta osaltanne vastaatte perusteltuun argumentiin perustellulla argumentilla.

    Muutoin toivotan kaikkea hyvää tärkeässä toiminnassanne laadukkaan turvallisuuspoliittisen keskustelun edistämiseksi. Tervehtien, Risto Volanen

    VastaaPoista
  3. Kiitos palautteesta. En voi omalta kohdaltani luetella muita ansioita turvallisuuspoliittisen tietämykseni taustaksi kuin vilpittömän haluni käydä laaja-alaista keskustelua.
    Käsitykseni teidän näkemyksistänne on, kuten tekstissäkin todetaan, nimenomaan oma näkemykseni. Ja se koskee nimenomaan sitä, miten käsittelette puolustushallinnon roolia suomalaisessa päätöksenteossa. Vaikka pidän tätä näkemystänne tosiaan vainoharhaisena tulkintana, niin halusin nostaa teidät tässä merkinnässänne esiin laaja-alaisen näkemyksenne ja kokemuksenne takia. Myös aktiivisuutenne keskustelijana on minusta arvokasta.
    Varsinainen vasta-argumenttini ei ole akateeminen eikä minulla ole esittää lähteitä sen tueksi. Vaikka itse tulkitsen maailmaa nimenomaan pasifistin näkökulmasta, ei se estä minua kokemuspohjaisesti ja ymmärrykseni kautta arvostamasta Puolustusvoimien ja muun puolustushallinnon tapaa työskennellä. Voi olla, että olen sinisilmäinen hölmö, mutta en usko meillä olevan käynnissä kuvaamanne kaltaista prosessia, jossa valtaa on käytetty ja isoja päätöksia tehty poliitikkojen ja kansan selän takana. Tottakai hallinnonalojen välillä ja sisällä kamppaillaan tiukasti ja häikäilemättömästikin otettavista suunnista eri asioissa. En silti näe kuvaamaanne tilannetta, jossa puolustushallinto vie valtakuntaa salaa itse päättämäänsä suuntaan. NATO-yhteensopivuuden rakentaminen on jatkunut toki pitkään, mutta minun käsitykseni mukaan tämä on tapahtunut pitkäjänteisesti ja hallituksen sekä eduskunnan hyväksynnällä. Vaikka se hyväksyntä onkin ollut hiljaisempaa laatua ja kulkenut pitkälti NATO-option nimellä.

    Tästä kysymyksenasettelusta muuten kirjoitti juuri Jukka Tarkka tänään Kalevassa.
    http://www.kaleva.fi/mielipide/vieras/turvallisuuspoliittinen-ilmastonmuutos/634328/

    VastaaPoista
  4. Kiitos minultakin kommentista. On sinänsä tarpeetonta perustella omilla taustoillaan. Se kuitenkin perustelee näkemystä, ettei puolustushallinto ole mikään poikkeuksellinen julkisen hallinnon alue. Demokraattisissa maissa siitä keskustellaan avoimesti ja analyyttisesti, meillä ei.

    Myös puolustushallinnossa toimii ihmisiä yleisten hallinobyrokratioiden lainalaisuuksien keskellä. Meilläkin puolustushallinnon kysymyksistä on voitava keskustella kuten kaikista muistakin hallinnonaloista. Puolustushallinnon kehittämisen pohjana olevan vision tulevasta "yhteisestä puolustuskesta" voi lukea puolustusministeriön sivulta keväällä 2011 jukistetusta puolustusministeriön strategiasta vuoteen 2030. Sillä visiolla on myös varhaisemmat vaiheet, joista en voi virkasalaisuutta rikkomatta enempää esittää. Sen kuitenkin voin sanoa, ettei mikään ylempi valtioelin ole siitä koskaan päätöstä tehnyt ainakaan ennen tuota puolustusministeriön päätöstä.

    VastaaPoista
  5. Hei, Paasikivi-seuran suhteen, jos sinne haluaa liittyä (tai palautetta jättää) voi olla yhteyksissä:

    Marko Miinin
    Paasikivi-Seuran toimisto ja jäsenasiat
    Kruunuvuorenkatu 4 (2 krs.)
    FI-00160 Helsinki
    puh. +358 50 599 3252
    marko.miinin(@)paasikivi-seura.fi

    VastaaPoista
  6. Pitääpä laittaa viestiä, kiitos.

    VastaaPoista