tiistai 31. lokakuuta 2017

Ylipäällikkö romutti riskien ennakoinnin

Viime viikonloppuna HS julkaisi Paavo Teittisen kirjoittaman jutun asiantuntijoiden arvioista siitä, miten Venäjä voisi sekaantua presidentinvaaleihin. Juttu oli oikein asiallinen. Ainoa mitä jäin itse ihmettelemään, oli jutussa mainitun muistion hankkimistapa, josta ei mainittu mitään.

Lisäys: Pääsihteeri Vesa Valtosen mukaan HS osasi pyytää asiakirjaa ja se oli julkisuuslain mukaan annettava. Siitä, miten HS osasi sitä pyytää, ei ole tietoa. Sen voi arvella liittyneen siihen, että verkostossa on mukana median edustajia.

Ensimmäiset poikittaiset sanat jutun esittelemästä riskiarvioista tuli IS:n Timo Haapalalta. Hän leimasi Turvallisuuskomitean asiantuntijaverkoston listan naurettavaksi ja esitti TK:n sekaantuneen listan julkistaessaan vaaleihin.

Haapalan kirjoittaa: ”Ulkopolitiikan ja maan johdossa on IS:n tietojen mukaan luettu raportin tietoja ja näkemyksiä kauhuissaan.” Tältä pohjalta voisi esittää jopa kysymyksen siitä, oliko ensin Haapalan juttuidea vai ”ulkopolitiikan ja maan johdon” edustajan vinkki. Tässä esiintyy myös ensimmäisen kerran tähän tapaukseen liittyvä perusepäselvyys siitä, minkä tässä ajatellaan olevan väärin. Tietojen, tietojen levittämisen vai tietojen levittäjän. Siis että oliko väärin levittää oikeaa tietoa vai väärin väärää tietoa vai onko TK ylipäätään väärässä tehdessään tällaista työtä.

Haapala myös paheksui Venäjän uuden suurlähettilään Palvel Kuznetsovin nostamista esiin. Hän itsehän sai ensimmäisenä ja tähän mennessä ainoana haastattelun Kuznetsovilta. Olisi luullut, että samassa lehdessä ilmestynyt Arja Paanasen teksti Kuznetsovista olisi saanut Haapalan ymmärtämään, että tällä suurlähettiläällä on taustaa juuri sellaisissa asioissa, joista TK:n asiantuntijaverkostot ovat  huolissaan. Haapalan perusteet lähettilään kunnollisuuteen liittyivät lähinnä siihen, että haastattelu saatiin oman haastattelupyynnön pohjalta ja että ”Lähettiläs vastasi korrektisti esitettyihin kysymyksiin.

Seuraavaksi tätä TK:n listaa ehti kommentoimaan Erkki Tuomioja Facebook-päivityksessään:

"Turvallisuuskomitean kokonaisturvallisuuden ennakointiverkosto" on pohtinut sitä mitä kaikkea naapuri voisi tehdä vaikuttaakseen Suomen vaaleihin. Paperin viimeinen kohta vaikuttamisen tavoitteista on: "Viranomaisten uskottavuuden heikentäminen". Ei sellaiseen tarvita rajan takaa tulevaa vaikuttamista. Siihen riittää ihan supisuomalainen joukko Turvallisuuskomiteaan koottuja pahauskoisia hölmöjä.

Tuomiojakaan ei suoraan sano, mikä listassa on hänen mielestään vialla, mutta se on kuitenkin kohtuullisella varmuudella pääteltävissä. Tuomioja pitää tietoja väärinä ja niiden keräämiseen osallistuneita pahauskoisina hölmöinä. Eli sekä pahoina että huonoina.

Tämä Turvallisuuskomitean kokonaisturvallisuuden ennakointiverkosto siis koostuu eri taustalla olevista asiantuntijoista. He ovat mukana nimettöminä, jotta voisivat vapaasti ilmaista mielipiteitään. Nimettömyys kannatti myös sen takia, että nyt viimeistään tämä ryhmä olisi saanut kuraa niskaansa urakalla. Erinäisissä valemedioissa arvaillaan, että ketä verkostoon kuuluu ja arvioidaan heitä hyvin samantyyppisesti kuin Tuomioja teki. Valemedioissa kielenkäyttö on toki ronskimpaa, mutta mielipiteet verkoston asiantuntijoista käyvät erittäin hyvin yhteen Tuomiojan vastaavien kanssa.

Seuraavaksi Turvallisuuskomitea saikin niskaan kuraa korkeimmalta mahdolliselta tasolta. EVA:n järjestämässä vaaliväittelyssä presidenttiehdokas Niinistö otti kantaa näin:

”On sen tason salamurhajuttuja, että jos sellaista kylvetään, ei sitä ihan vakavalla mielellä tehdä. Kyllä siinä joku taka-ajatus täytyy olla.”

”Tänään saatiin hyvä esimerkki trollauksesta, kun tämä trollausta ehkäisevän komitean asiantuntijaporukka antoi omia mielipiteitään.”

Ylipäällikkö, vaikka ei siinä ominaisuudessa juuri sillä hetkellä ollutkaan, tuomitsi näin tehdyn työn pahantahtoiseksi trollaukseksi. Maan parhaiten informoituna henkilönä Niinistön täytyy tietää, että listalla esitetyt keinot ovat jo käytettyjä, meillä tai muualla. Venäjän hallitus murhasi maasta paenneen Litvinenkon kammottavalla tavalla radioaktiivisella poloniumilla, lähettäen näin viestin venäläisille, että ei kannata uhmata Kremliä ulkomaillakaan. Viime vuonna Montenegrossa paljastui venäläisten johtama vallankaappaushanke, jossa yhtenä osana oli pääministerin salamurha. Listalla myös arvioitiin salamurhan mahdollisuutta näin:  ”Ääritapauksessa salamurha tai terrori-isku.

Vaalikeskustelussa olivat muutkin ehdokkaat sitten pakotettuja kommentoimaan esille nostettua paperia, mutta kommenteista päätellen ainakin osa heistä oli täysin väärässä käsityksessä asiasta. Ei ole mitään ”Turvallisuuskomitean raporttia”, jota he paheksuivat, vaan verkoston tuottama muistio, johon on kerätty erilaisia ajatuksia. Täysin normaali vaihe missä tahansa suunnittelutyössä. Toki voi miettiä, että kannattiko antaa medialle tätä paperia, vaikka se sisälsikin tärkeää tietoa, jota on jaettava myös suurelle yleisölle. Se ainakin on varmaa, että tästä lähtien media saa mahdollisimman vähän mitään materiaalia ja haastatteluissakin puhutaan ympäripyöreitä. Voipa käydä niinkin, että ennakointityötä tekevät viranhaltijat törmäävät haluttomuuteen osallistua otona tällaisen toimintaan, josta hyvästä voi saada haukut presidentiltä.

Helsingin Sanomien talouden ja politiikan toimituksen esimies Kalle Silfverberg kirjoitti tänään kommentin, jossa hyvin suorasukaisesti ilmoitti Niinistön olevan arviossaan väärässä: ”On valitettavaa, että varsin normaalilta kuulostavan varautumisen julkitulo aiheuttaa tuohtumusta valtion ylimmässä johdossa.” Ansiokkaassa analyysissään Silfverberg nostaa esille myös Niinistön kritiikin vastaanoton upseerien keskuudessa. Itse ajattelisin tyrmistyksen vallinneen kaikilla valtionhallinnon sektoreilla, jossa tehdään ennakointityötä tällä hetkellä.

Presidentti ja ylipäällikkö murskasi olemattomin perustein juuri sitä olennaisen tärkeää perustyötä, jota turvallisuuden kanssa tekemisissä olevat tahot tekevät virkavastuulla. Varsinkin kun kritiikistä ei saanut juuri lainkaan selvää, että mihin kritiikki tarkkaan ottaen kohdistui: tiedon levitykseen, tietoon vai tiedon levittäjään. Käytännössä tasavallan presidentti ilmoitti Suomen kokonaisturvallisuutta koordinoivan Turvallisuuskomitean olevan kyvytön tehtävässään. En usko hänen sitä tarkoittaneen, mutta se vaikutelma hänen lausunnoistaan tulee. Asian tekee vielä vakavammaksi se ensi viikolla pitäisi olla Turvallisuuskomitean johtaman strategiatyön julkaisu kun Yhteiskunnan turvallisuusstrategian päivitys 2017 julkaistaan.

Minua on myös hämmästyttänyt se, että yksikään poliitikko ei ole rientänyt tukemaan työtään tehnyttä Turvallisuuskomiteaa. Puolustusministeri Jussi Niinistö sentään piti esitystä vain ”aika raflaavana”. Tosin hän ei ole kyseistä paperia nähnyt ja ei siksi halunut kommentoida enempää. Turvallisuuskomitean pääsihteeri Vesa Valtonen on jätetty yksin puolustamaan ennakointityötä. Voi vain kuvitella minkälaisia tuntoja  tämä teilaus on herättänyt Turvallisuuskomitean työskentelyyn tavalla tai toisella osallistuvilla.

Parissakin kommentissa muistio on samaistettu TK:n lista Ilkka Remeksen kirjoihin. Itse asiassa Remeksen kirjoissa on toimintatapojen ja rakenteiden kuvaus hyvin realistista. Vaikka juonenkulut ovat fiktiota, niin se fiktio tapahtuu mitä ilmeisimmin erittäin huolellisen taustatyön mahdollistamassa hyvinkin realistisessa ympäristössä. En tiedä kuinka moni Remeksen lukijoista ymmärtää hänen tarjoavan yhtä paljon tietoa kuin toimintaakin kirjojensa sivuilla.

Vaikka presidentti Niinistö saa aina tasaisin väliajoin julkisiakin kärttyisyyskohtauksia, niin tämä tuskin on sellainen. Kyse on liian isoista asioista siihen. Yksi tapa tulkita Niinistön purkausta on ajatella, että hän haluaa lähettää tällä käytöksellään viestin Venäjälle. Siellä kun mitä ilmeisimmin ollaan tyytymättömiä Suomen linjoihin. Erityisesti Venäjällä ollaan huolissaan Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä. Kun presidenttiehdokkaista Nils Torvalds kannatti Suomen Nato-jäsenyyttä ja vastikään eläköitynyt Moskovan suurlähettiläs Hannu Himanen vaati kirjassaan samaa, voidaan sanoa Nato-keskustelun saanen potkua. Tämä sama Tehtaankadulle viestiminen selittäisi myös presidenttiä edelleen lähellä olevan suurlähettiläs Rene Nybergin kummallisen purkauksen Himasta kohtaan Helsingin Sanomien yleisönosastolla.

Juuri nyt on siis edelleen epäselvää tuomitaanko tiedot, tietojen jakaminen vai tietojen jakaja. Joka tapauksessa tasavallan presidentin purkaus taatusti vähentää turvallisuuden asiantuntijoiden halua kommentoida julkisesti asioita. Sen lisäksi, että he voivat ajatella joutuvansa valtiojohdon hampaisiin, niin he kun tulevat saamaan tästä hamaan tulevaisuuteen silmille Niinistön sanat trollauksesta, jos puhuvat mahdollisista riskeistä.

Joka tapauksessa tällaisen ryöpytyksen jäljiltä on Turvallisuuskomitea huonosti kiinni. Saa nähdä nappaako kasakka sen nyt.


P.S. En ole tässä mainitus ennakointiverkoston jäsen. Ainoa virallinen asemani näissä kuvioissa on Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan mediajaoston asiantuntijajäsenyys.

tiistai 24. lokakuuta 2017

Vieraskynä: Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kytkökset Venäjä-mielisiin militanttiryhmittymiin

Teksti: JJV

Viikonloppuna lauantaina 21.10.2017 Pohjoismaissa aktiivisesti toimiva uusinatsijärjestö Pohjoismainen Vastarintaliike (PVL) järjesti Tampereella väkivaltaisen mielenosoituksen. PVL:n mielenosoitus sai mediahuomiota ja päällimmäisiksi aiheiksi nousivat väkivaltainen yhteenotto, asema-aukion kuolemaan johtaneesta törkeästä pahoinpitelystä tuomitun Jesse Torniaisen aktiivinen ja näkyvä rooli osana mielenosoitusta sekä Juha Mylly -nimisen varusmiehen esiintyminen sotilaspuvussa väkivaltaisen poliittisen mellakan osanottajana.
Edellä mainituista aiheista voidaan hyvin perustein pitää tärkeimpänä niin kutsuttua sotilasasukohua, sillä sen taustalta löytyvät kytkökset suurempaan kokonaisuuteen. Tämän kokonaisuuden elementteinä toimivat militantti ja kumouksellinen sotilastoiminta, ääri-venäläispatrioottinen ideologia sekä vuodesta 2014 lähtien Venäjän valtion länsistrategiana toiminut hybridisodankäynnin konsepti. Lyhyesti kiteytettynä kyseinen edellä mainittu mediakohu paljasti Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen ja militantin äärijärjestön Donetskin Kansantasavallan välisen jo ennalta-arvatun ja odotetun yhteyden ja koordinaation.
Juha Mylly sotilasasussa ottamassa osaa
äärioikeiston mielenosoitukseen. Kuva: Aamulehti

Lisäys: Myllyn oikealla puolella, osin selin, on Yan Petrovskiy, Norjassa asunut venäläinen uusnatsi, joka oli aiemmin Donbassissa taistelemassa kapinallisten riveissä. Tässä videossa hänet voi nähdä hyökkäämässä vastamielenosoittajien kimppuun.
Lisäys: Tästä on esitetty toisenlaisiakin näkemyksiä, kuka on kyseessä.
Lisäys: Vertailua kasvokuvilla. Saattaa hyvinkin olla eri henkilö.


Mistä oikein kyse

Sotilasasukohun keskiössä toimineen Juha Myllyn sosiaalisen median sisältö paljastaa hänen henkilökohtaisen viehtymyksensä Ukrainan itäosissa toimivien aseellisten militanttiryhmittymien, Donetskin ja Luganskin mielikuvitustasavaltojen, väkivaltaiseen toimintaan. Donetskin ja Luganskin kansantasavallat ovat islamilaisen kalifaatin ISIS:n kaltaisia valtiota imitoivia väkivaltaisia äärijärjestöjä, jotka nykyisellä hetkellä miehittävät osaa Ukrainalle kuuluvaa maa-aluetta maan itäisissä osissa Venäjän rajaa vasten. Venäjä tukee edellä mainittuja äärijärjestöjä materiaalisesti, poliittisesti sekä sotilaallisesti, niin virallisesti kuin epävirallisestikin.

БУДЬ ПАТРИОТОМ - ПОМОГИ ДОНБАССУ! 
Käännettynä: ”Ole patriootti, auta Donbassia”.
Osansa näiden kulissien ylläpitämisessä on Venäjän ulkomaantiedustelun SVR:n alaisuudessa toimivalla RISS-tutkimuslaitoksella. RISS:n palveluksessa toimii Suomessa tunnettu Venäjän valtion eteen töitä tekevä Johan Bäckman. Bäckman on myös toiminut Donetskin "edustuston" puolesta. Venäläisessä mediassa levitettyjen valeuutisten takia joutui Suomen ulkoministeriö erikseen kerto,aan, ettei Suomi tunnusta mitään tällaista toimijaa.
Bäckman on toiminut aktiivisena toimijana Euroopassa, markkinoiden aggressiivisesti niin sanottujen ”kansantasavaltojen” toimintaa. Äärijärjestöjen palkkalistoilla toimii myös muita suomalaisia, kuten jo lakkautetun Verkkomedia-nimisen disinformaatiosivuston entinen päätoimittaja Janus Putkonen. Putkonen toimii valtiollista mediataloa imitoivan DONI-News valemedian päätoimittajana Donetskissa. Lisäksi DONI-News Agencyn palveluksessa on toiminut myös toinen suomalainen, Jarmo Ekman, joka tunnetaan myös marginaaliryhmittymille tuotetusta antisemitisistä avaruusolentojen ja juutalaisten salaliitosta hekumoivista blogikirjoitelmista. Ekman toimii Paavo Väyrysen Kansalaispuolue ry:n asiantuntijajäsenenä.


Kuvakaappaus: DONi Newsin Janus Putkonen haastattelee Johan Bäckmania.
Luganskin ja Donetskin ”kansantasavallat” ovat syyllistyneet törkeisiin kansainvälisen oikeuden silmissä tehtyihin rikoksiin, joihin kuuluvat muun muassa lukuisat sotarikokset, kidutukset, murhat, pakkotyö, epäinhimillinen siviilien kohtelu sekä tuhansien ukrainalaissotilaiden ja -siviilien surmaaminen. Ukrainan valtio on määritellyt Luganskin ja Donetskin kansantasavallat terrorijärjestöiksi ja osa miehitetyllä alueella toimivista henkilöistä on kansainvälisesti etsintäkuulutettu rikoksista ihmisyyttä vastaan. Iso-Britannia tuomitsi vastikään terroristisesta toiminnasta viiden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen maan kansalaisen, joka oli matkannut vierastaistelijaksi Itä-Ukrainassa toimivan äärijärjestön alaisuuteen, osallistuen ukrainalaissotilaiden surmaamiseen.

Kyseisen kuvan paikkamerkinnäksi oli merkitty Donbassin kansantasavalta. On kuitenkin epätodennäköistä, joskaan ei mahdotonta, että Mylly olisi vieraillut Donbassin militanttijärjestön miehittämällä alueella, toisin kuin eräät muut Donetsk-sympatian omaavat suomalaiset.
Sekä Bäckman, Putkonen, Ekman että Donetskin ääriryhmittymän riveihin värväytynyt suomalainen Petri Viljakainen ovat toimineet aktiivisesti jo vuosia. Vuoden 2017 helmikuussa Liikenne- ja Viestintäministeriö epäsi Suojelupoliisin suosituksesta Johan Bäckmanilta luvan perustaa kaupallinen radioasema vedoten kansalliseen turvallisuuteen viittaaviin seikkoihin. Myös Bäckmanin edellinen radioasemaprojekti joutui huonoon valoon aseman Twitter-tilin twiitattua merkillisen tekstin, joka hekumoi Venäjän lipun liehumisesta Helsingin keskustassa sijaitsevan Sanoma-talon katolla. Putkonen sekä hänen kumppaninsa Ekman ovat myös aloittaneet toimet ”Suomen separatistisen liikkeen” perustamiseksi. Tämän liikkeen selkeä tarkoitus on luoda Suomeen Donetskin ja Luhanskin kaltainen laillisen hallituksen alaisuudesta irrotettu alue, joka käytännössä toimisi tiukasti Venäjän valtion alaisuudessa.


Todisteet puhuvat puolestaan

Kansikuva ei juuri jätä arvailujen varaan mistä ideologiasta kyse.
Myllyn Facebook-sivuston sisältö koostuu pääosin Vastarinnan toiminnasta, liikkeen taustalla toimivasta rasistisesta rotuideologiasta sekä viitteistä äärioikeistopiirien alt-right -alakulttuuriin. Alt-right-kuvastoon kuuluvat tiiviinä osana Trump-meemit sekä verrattain erikoinen Kekistan-nimiseen mielikuvitusvaltioon kytkeytyvä hurmosmainen internet-kultti. Jo vuodesta 2013 lähtien Mylly vaikuttaa ammentaneen kokonaisvaltaisesti väkivaltaisen äärioikeistolaisen ekstremismin henkilökohtaiseksi ideologiakseen, mutta vuodesta 2015 eteenpäin päivitysten sävy muuttuu asteittain ääri-venäläispatrioottisemmaksi sekä Itä-Ukrainan miehitetyllä alueella toimivien aseellisten militanttiryhmittymien tuen kannalle.
”Donbass ei ole ukrainalainen, ei oikeastaan ollut ennenkään eikä tule olemaan koskaan enään”
Sisällön analyysi venäläispatrioottisen militantti-ideologian osalta tarjoaa kuvan kokonaisvaltaisesta reaalisesta ja ideologisesta yhteenliittymästä Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen ja äärijärjestö Donetskin kansantasavalta -välillä. Myllyn päivitykset sisältävät niin perinteistä NATO-vastaista hysteriaa kuin suoria kehotuksia liittymään taisteluun Donetskin militanttiryhmittymien riveihin. Kaverilistalta löytyvät edellä mainitut Janus Putkonen ja Jarmo Ekman kuin myös rikoksista epäilty MV-internetsivuston ylläpitäjä Ilja Janitskin sekä vahvan pro-Venäjä vaikutteen omaavan Suomi Ensin -ryhmittymän Junes Lokka.
Lisäys: Lokka ilmoitti, ettei hän ole Suomi ensin -liikkeen jäsen. Tosin hän on esiintynyt usein sen tilaisuuksissa ja muutenkin julkisesti tekemisissä sen kanssa.


Myllyn FB-ryhmät liittyvät puolestaan venäläispatrioottiseen toimintaan Vladimir Putin Fan Club ja Gleb Simanovin ystävät -nimisten ryhmittymien kautta sekä myös airsoft- ja aseharrastukseen.
Myllyn kaverilistalta löytyvät Donbassin militanttiryhmittymään kuuluvat
Putkonen ja Ekman sekä moni muu ”alan mies”.
Hänen avoimen Facebook-profiilinsa sisällöstä voidaan siis päätellä, että kyseessä oleva henkilö on radikalisoitunut ja kannattaa Suomen suvereniteettia vastustavia ideologioita sekä aseellisia ääriryhmittymiä. Tampereen tapahtumiin liittyen käy ilmi, että hän edistää näitä ajatuksia Puolustusvoimien asussa. Puolustusvoimien lakisääteinen tehtävä on Suomen itsemääräämisoikeuden ja suvereniteetin turvaaminen, mutta tässä yhteydessä asua käytetään Suomen itsemääräämisoikeutta vastustavassa mielenosoituksessa henkilön toimesta, joka kannattaa väkivaltaista ideologiaa Suomen alistamiseksi osaksi Venäjää jo ennalta nähdyn kansantasavalta -skenaarion pohjalta.

On epäselvää, onko kyseisessä Myllyn vuonna 2016 lataamassa kuvassa kyse airsoftista vai aidosta natsistisesta ja militantista koulutustapahtumasta.
Lisäys: kuvassa oleva logo kuuluu Venäjän kansallinen yhtenäisyys -nimiselle uusnatsijärjestölle.

Johtopäätös
Myllyn kytkökset Itä-Ukrainan miehitetyllä alueella toimiviin militanttiryhmittymiin ovat jälleen yksi todiste eurooppalaisten äärioikeistoryhmittymien ja venäläispatrioottisten militanttiorganisaatioiden välisestä yhteistyöstä. Tästä on ollut viitteitä jo pitkään muun muassa äärioikeiston riveissä toimineiden vierastaistelijoiden osalta, mutta nyt käsillä on todiste siitä, että myös Suomessa yhteiskuntavastaiset ja kumoukselliset Venäjä-mieliset toimijat toimivat yhteistyössä ja koordinoivat toimintaansa keskenään.
Havainto istuu myös hyvin yksiin isommassa mittakaavassa, jossa Venäjän valtion alaiset instituutiot ovat tietoisesti tukeneet ja rahoittaneet ääriryhmittymiä Euroopassa osana kansallista hybridistrategiaa. Näiden operaatioiden tarkoituksena on yhdistää järjestelmänvastaiset toimijat osaksi suurempaa kokonaisuutta, mikä yhdessä olisi kykenevä aiheuttamaan yhteiskunnallista hajaannusta ja sekasortoa.
On valitettavaa, että kyseessä oleva nuori mies on ajautunut vaarallisen aseellisen väkivallan ideologian tukijaksi. On myös erittäin valitettavaa, että vakaan yhteiskuntavastaisen ja aseellisen väkivallan ideologian omaavat varttuneemmat henkilöt käyttävät silmittömästi hyväkseen erittäin nuoren henkilön sinänsä inhimillistä piirrettä, arvostelukyvyttömyyttä, ajaessaan Suomen itsemääräämisoikeuden lopettamiseen pyrkiviä ajatusmaailmoja ja projekteja.

JJV
Kirjoitus perustuu Juha Myllyn julkiseen Facebook-profiiliin

Lisäys 19.102018 Jarmo Ekman on tänään päivittänyt Facebookissa näkemyksensä, jossa hän kiistää tässä kirjoituksessa esitettyjä asioita.

perjantai 20. lokakuuta 2017

Himanen: Länttä vai itää



Hannu Himasen kirjaa on odotettu kiivaasti siitä lähtien kun tieto sen ilmestymisestä kevätpuolella tuli. Napakassa tahdissa kirjoitettu kirja on pitkä diplomaatin uran tehneen Himasen esseistä koostuva tilannekatsaus, jossa tämän hetken tilannetta kuvataan olennaisia asioita nykyhetken taustalla. Juuri tässä on Himasen kirjan vahvuus; hän pystyy yhdistämään selväkielisen sanonnan ja sävyt säilyttävän sivistyneisyyden.

Ensimmäisissä reaktioissa kirjasta nostetaan esiin Himasen vaatimus Nato-jäsenyydestä ja nimenomaan ilman kansanäänestystä. On toki huomionarvoista, että taistolaismenneisyyden omaava pitkäaikainen Moskovan suurlähettiläs ja presidentin luottomies ottaa näin selvän kannan, mutta se ei ole lainkaan mielenkiintoisinta sisältöä kirjassa. Itselleni kirjan ehdottomasti tärkein anti löytyi tämän Nato-kannan jälkeen esiin nostettu perustuslailinen tilanne, jossa Himanen esittelee presidentin ja hallituksen yhteisen johdon ulkopolitiikassa muodostavan mahdollisesti ongelman, ehkä jopa uhan.

Nykytilanne, jossa presidentti saa olla vahva hallitusten kustannuksella, on toimiva. Mutta ei perustuslaki saa varata sen varaan, että ihmiset saavat sovittua harmaalla alueella päätösvallasta, silloin kun liikutaan kansakunnan kohtalonkysymysten äärellä. Uutta perustuslakia ei ole koeteltu kriisitilanteisiin aina liittyvässä nopeassa, paljpn ristivetoa sisältävässä päätöksenteossa. Ulkopolitiikka on kuitenkin poltiiikkaa ja silloin erilaisten näkemysten kamppailulle on oltava selvät ja ratkaisuun johtavat toimintatavat ja valtaoikeudet. Himasen ratkaisuehdotus on pääministerin nostaminen ehdottomaksi johtajaksi presidentin kustannuksella. Ehdotustaan hän perustelee parlamentaarisuuden vahvistamisella ja ennen kaikkea EU-poltiiikan keskeisyyydellä.

Kirja ei ole mikään muistelmateos, vaikka moneti rivien välistä tuntuvat pilkottavan lähihistorian tapahtumat ja asiosta perillä olevien ihmisten tapaaminen ja kuunteleminen. Juuri tämä ihmisten aito kohtaaminen on diplomaatin työn ytimessä olevaa toimintaa, jossa hankitaan tietoa kaiken olennaisen sisältävän kokonaiskuvan muodostamiseksi. Siksi Himanen lähtee hyvin laajasta, globaalista kuvasta ja eri vaiheiden kautta kirja päätyy luontevasti tavaamaan yksittäisiä Suomen perustuslain kohtia. Hän ikäänkuin lähettää vielä viimeisen, totaalisen raportin maailmalta kotimaahan ja tällä kertaa avoimesti kaikkien kansalaisten luettavaksi.


Kirjan julkistustilaisuus Bottan Jääkärikabinetissa. 

Himanen kuvaa kirjassa Venäjää tavallaan hyvin vähäeleisesti. Hänen taustoitetut analyysinsä käyvät järkeen, eivätkä sisällä mitään mystisointia tai värittyneisyyttä, jotka ovat Venäjä-kuvausten perussyntejä. Sama koskee muitakin aihekokonaisuuksia, joita Himanen avaa aatehistoriasta orienttiin ja Trumpista demokratian kriisiin.

Toivon, ettei kirjan kärjeksi nostettu Nato-kanta estä ketään lukemasta tätä teosta, joka rauhallisesti avaa nyt käynnissä olevien myrskyisämpien aikojen taustoja ja kysyy juuri niitä kysymyksiä, joihin tämä aika vaatii meitä kansakuntana vastaamaan. Hannu Himanen antoi kirjassa hyvin perustellen omat vastauksensa ja toivon, että hän saa vastaansa vähintään hyvin perusteltuja vastaväitteitä. Vain laadukkaan keskustelun avulla pystymme tekemään parhaita mahdollisia ratkaisuja.

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Turpotolloilua demareilta ja keskustalaisilta

Sosialidemokraattien pää-äänenkannattaja Demokraatti otti pääkirjoituksessaan 12.10. voimakkaasti kantaa suomalaiseen turvallisuuspoliittiseen keskusteluun. Perusajatus otsikolla ”Kuka koviten Venäjästä sanoo?” kulkevassa kirjoituksessa on se, että Venäjää ja venäläisiä syytetään liikaa ja turhaan ikävistä asioista eikä hyvistä asioista edes haluta puhua. Tämän pääkirjoitus arvioi vaikuttavan myös Suomen ulkopoliittiseen keskusteluun ja ehkäpä siis myös linjaan.

Tässä tekstissä tiivistyy hyvin monet vahvasti elävät ajatuskulut suomalaisessa turvallisuuspoliittisessa keskustelussa.

”Yli kaksi kolmesta venäläisestä kertoo suhtautuvansa Suomeen myönteisesti tai erittäin myönteisesti. Yhtä moni arvioi Suomen ja Venäjän suhteet normaaleiksi tai rauhallisiksi. Julkisuudessa esillä olleet lapsikiistat eivät ole nakertaneet Suomen myönteistä maakuvaa.”

Tässä annetaan ymmärtää, että venäläisten positiivinen suhtautuminen Suomeen olisi jonkinlainen tae tai suoja Venäjän valtion suhtautumisesta Suomen valtioon. Jos Venäjä olisi toimiva demokratia, jossa kansan ääntä kuunneltaisiin rehellisesti ja jossa media välittäisi parhaansa mukaan oikeaa tietoa, näin voisi ihan perustellusti ajatellakin. Mutta kun ei ole. Asiasta voi myös kysyä venäläisten veljeskansana pitämiltä ukrainalaisilta, että kuinka paljon yleisen mielipiteen positiviinen sävy suojaa Putinin hallituksen toimilta.
Kaikenlainen ihmisten välinen yhteistyö rajan yli kumpaankin suuntaan on siis kuitenkin paitsi toivottavaa, myös tärkeää. Sihen kannattaa panostaa lujasti, mutta ei siitä tässä nykyisessä asetelmassa ole juuri turvallisuuden tuottajaksi.

”Suomessa asuvat venäläiset kertovat törmäämisestä ennakkoluuloihin ja kielteisiin asenteisiin. Jopa ryssittely on palannut kielenkäyttöön kaduilla, somessa ja urheilukatsomoissa.
Venäjä-uutisoinnissa painottuvat kielteiset asiat. Tässä vaikuttavat kansalliset stereotypiat ja vakiintuneet käsitykset ”venäläisistä yleensä”.”

Tässä selitetään Venäjä-kritiikkiä ja sen yleisyyttä russofobialla. Juuri samalla asialla Kreml kätyreineen selittää sitä. Kyllä Suomessa on etnistä vihaa venäläisiä kohtaan, mutta sen määrä on onneksi kuitenkin vähäistä. Toki jokainen rasistinen teko, sana ja ele on liikaa, mutta niitä toteuttavia on onneksi vähän. Osaltaan tätä auttaa se, että vihapuheeseen ja etniseen vihaan erikoistuneissa piireissä, mm. MV-lehden ympärillä, pidetään Putinia arvossaan ja hänen autoritäärinen ja voimaa korostava arvokonservatiivisuutensa vetoaa tuohon väkeen voimakkaasti.

”Uhkakuvien maalailu sopii niiden pelikirjaan, jotka ajavat Suomea sotilasliitto Naton jäseneksi.”

Tämä usein eri muodoissaan kuultu väite sisältää sen perusajatuksen, että jos tilanne on oikeasti hankala, niin Natoon liittyminen olisi järkevää tai ainakin järkevämpää. Itse olen ollut huomaavinani, että tämä logiikka määrittää niin vahvasti monen ajattelua, että sen takia säädetään omaa tilannekuvaa sen mukaan minkälaiseen poliittisen johtopäätökseen haluaa päätyä. Siksi esimerkiksi Ulkopoliittisen instituutin Venäjä-raportti herätti raivoisia vastalauseita. Jos sen esittämät näkemykset Venäjän toimista ja tavoitteista hyväksyy, olisi hyväksyttävä myös ajatus siitä, että Venäjän uhkaa vastaan on etsittävä jotenkin nykyisestä ainakin osittain poikkeavia ratkaisuja. Siksi on helpompi kiistää Venäjän muodostama uhka.

”Viime vuosina kehitys Venäjällä on ollut monella tapaa huonoa, etenkin sananvapaus- ja ihmisoikeuskysymyksissä. Tässäkin tilanteessa Suomen etu on ylläpitää toimivia suhteita maiden välillä. Tulee olla luontevat keskusteluvälit. Se ei ole nöyristelyä vaan vastuullista ulkopoliittista realismia.”

Tarkoitetaankohan Demokraatissa vastuullisella ulkopoliittisella realismilla sitä, että kun mainitaan ikäviä asioita Venäjän yhteydessä, mainitaan vain sen sisäisiä asioita. Minusta oikeaan ulkopoliittiseen realismiin kuuluu, että ymmärretään Venäjän käyttävän sotavoimiaan naapureitaan vastaan ja kohdistavan länsimäihin, myös Suomeen, yhteiskunnan eheyttä murentavaa informaatiovaikuttamista. Soitä samaa realismia on minusta se, että ymmärretään Venäjän rikkovan tahallaan kansainvälsiiä lakeja ja sopimusjärjestelmä milloin vain katsoo sen itselleen tarpeelliseksi. Nin toki tekevät kaikki maat, joilla siihen on varaa, mutta kaikki maat eivät ole tyytymättömiä valtoja, jotka haluavat kovinkin keinoin nostaa itsensä maailmanvallaksi. Mutta ehkä näiden asioiden esiin nostaminen olisi Demokraatin mielestä ”ennakkoluulojen ja kielteisten asenteiden” viljelyä.

”Eduskunnan Venäjä-ystävyysryhmän puheenjohtaja kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd.) on puuttunut ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskustelun sävyn muuttumiseen. Uhkiin ja ongelmiin tarjotaan yhä useammin erilaisia sotilaallisia ratkaisuja. Heinäluoma kuvaa tätä militarisoitumiskehitykseksi.
Perinteisesti Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskiössä ovat olleet diplomatia ja poliittiset ratkaisut.”

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskiössä ovat edelleen diplomatia ja poliittiset ratkaisut. Puolustuskyvyn parantamiseen tähtäävät asiat eivät ole syrjäyttäneet politiikkaa. Tästä kertoo muun muassa presidentti Niinistön kansainvälisestikin tunnustusta saanut aktiivisuus. Tässä hieman haiskahtaa halu vastustaa Puolustusvoimiin liittyviä hankintoja ja lainsäädäntöä väittämällä, että sotilaallisen suorituskyvyn nostaminen veisi vaikuttavuutta ulkopoliittisilta toimilta. Perinteinen käsitys ulko- ja puolustuspolitiikan suhteesta on sellainen, että mitä vahvempi puolustus, sitä vahvempi on sen tuki ulkopolitiikalle. Heinäluoman halu kuvata Suomen reaktioita Venäjän toimiin militarisoitumiskehitykseksi tuntuu varsin kummalliselta, koska asemansa takia hän lienee erinomaisesti hyvin selvillä kansainvälisestä tilanteesta. Samalla hän ikäänkuin kieltäytyy tunnustamasta muutoksia, joita Suomen puolustuspolitiikassa ja sen asemassa osana kokonaisuutta on tapahtunut viimeisten parin vuosikymmenen. aikana.

Samantyyppisiä näkemyksiä esitti juuri Kekkosen elämänkerroista tunnetuksi tullut ulkoasiainneuvos Juhani Suomi, joka murehti Kulttuurivihkojen haastattelussa, miten Suomesta on tullut eteentyönnetty tukikohta Venäjää vastaan. Tästähän riemu repesi muun muassa nykyään hyvin avoimesti putinilaisilla linjoilla esiintyvässä MV-lehdessä, jossa Suomi nostettiin sankarilliseksi todenpuhujaksi. Sinällään kummallista, että pitkän uran ulkoministeriössä tehnyt Suomi höpötti Naton kanssa solmitun isäntämaasopimuksen vieneen Suomelta oikeuden päättää mitä ja minkälaisia ulkomaalaisia joukkoja täällä on. On hätkähdyttävää ja surullista kuulla arvostusta nauttineen hahmon päästävän suustaan tällaisiä valemedioista tuttuja valheita.

”Heinäluoman mukaan Suomessa on vallalla jonkinlainen jälkisuomettuneisuuden kausi, jossa tilanne on kääntynyt päälaelleen: Venäjässä ei tahdota nähdä oikein mitään hyvää.
Otsikoissa toistuvat maan talouden ongelmat ja sotilaallinen uhka. Vain negatiivinen juttu Venäjältä näyttää ylittävän uutisriman.
Miksi näin?”

Jälleen toistetaan samaa väitettä, että ikävät uutiset Venäjältä ja sitä kohtaan esitetty kritiikki selittyisivät ainakin merkittävissä määrin asennevammaisuudella. Mediassa on aina kuolleet kulmansa, mutta kyllä Venäjältä uutisoidaan muutakin kuin ihmisoikeuksien sortamista, korruptiota, sotimista ja muuta vastaavaa. Nuo asiat vaan ovat journalismin käsityksen mukaan niin merkittäviä, asioita, että niitä on käsiteltävä. Mutta Venäjän talouden toipuminen on saanut viime aikoina runsaasti huomiota. Mitä enemmän venäläisiä turisteja tulee, sitä positiivisempi on sävy, kun määrien vähetessä oli suru puserossa uutisoinnissakin. YLEn monipuolinen uutisointi avaa venäläistä elämänmenoa laajasti ja monivivahteisesti. Samoin HS:n Pekka Hakalan ja Jussi Kontkasen jutut kertovat isosta Venäjästä lämpimästi ja ymmärtäen. Uutisissa Venäjä on tosiaan useimmiten ikävien asioiden kautta esillä, koska siellä tapahtuu ikäviä asioita. Mutta olen ihan varma, että jos Venäjällä pidetään vapaat vaalit, sallitaan sananvapaus, lopetetaan sota Ukrainassa tai tehdään muuta positiivista, niin otsikot ovat isoja.

Jos nämä sosialidemokraattien näkemykset ovat ainakin minusta hieman hataria ympäröivän todellisuuden tulkintoina, niin pääministeri Juha Sipilä päästi suustaan ulos vielä hurjemman väitteen,  ettei Fortumin Uniper-kaupassa ole ulko- ja turvallisuuspoliittista ulottuvuutta.

Tässä siis Suomen valtion yli 50% omistama Fortum on ostamassa saksalaista Uniperia, joka on rahoittamassa Nord Stream 2 -kaasuputkea Venäjältä Saksaan lähes miljardilla eurolla. Ruotsin puolustusvoimien komentaja on ollut huolissaan satamien vuokraamisesta kaasuputkea rakentavalle venäläisyhtiölle. Tanskan hallitus on säätämässä lakia, jolla se estää putken kulkemisen Tanskan aluevesien kautta. EU:n itäiset jäsenmaat pitävät hanketta osana Venäjän valtapolitiikkaa ja vastustavat sitä kiivaasti. Myös Euroopan komissio vastustaa rakentamissuunnitelmia, ja Euroopan parlamentti pitää putkihanketta EU:n energiaunionin ja ”Euroopan edun” vastaisena.

Sipilä joko valehtelee tai sitten tosiaan on tuota mieltä. Ehkä hän vain toistaa Fortumista tulleen viestin, jossa yhtiö tosiaan katsoo tehneensä puhdasta bisnestä. Ehkä hän on päättänyt sen uskoa, koska itsekin bisnesmiehenä ymmärtää, miten kauppoja tehdään. Pääministerinä hänen vain pitäisi ymmärtää NS2:n muita ulottuvuuksia. Kieltämällä selvästi ulko- ja turvallisuuspoliittista painoa omaavan hankkeen merkityksen Suomen tasavallan asemaan maailmassa ja suhteessa Venäjään, antaa hän Fortumin hallitukselle vallan vetää ulkopoliittisia linjoja.

En tosin millään suostu uskomaan, että Suomen pääministeri olisi niin huonosti informoitu henkilö, ettei hän ymmärtäisi NS2:n ulottuvuuksia, vaikka hänelle muuta väitettäisiin. Tosin Sipilä on aiemminkin osoittanut kykenevänsä sulkemaan esikuntansa antamat näkemykset pois käsityksistään.

Sipilällä muutenkin tuntuu ote taas lipsuvan, kun hän hyökkäsi median kimppuun viikonloppuna. Piti Sipilän näkemyksiä oikeutettuina tai ei, niin tällainen käytös osoittaa huonoa paineensietokykyä yhdellä politiikan keskeisistä alueista. Sipilä antaa tuossa kuvan itsestään helposti pelattavana ihmisenä ja se on ihan äärimmäisen huono ominaisuus pienen maan pääministerille.

Sipilä tuli absurdilla lausunnollaan Uniper-kaupasta samalla vähentäneeksi myös uskottavuutta puolueensa presidenttiehdokkaan Matti Vanhasen linjauksesta, jossa tämä vaati avointa keskustelua, ulkopoliittisten päätösten perustelua ja realistisen tilannekuvan luomista kaikille kansalaisille. Sipilän lausunto oli juuri kaikkea päinvastaista.

Jotenkin tästä tilanteesta nousee suuhun samanlainen ulosteen maku kuin Fennovoimasta. Aineksetkin ovat samat: Fortum, Venäjä, energia ja suuret suomalaiset puolueet. Fennovoima meni ennen kaikkea Kokoomuksen piikkiin, tämä Uniper-kauppa on tietysti ennen kaikkea valtion omistajaohjauksesta vastaavan ministerin tonttia. Se ministeri on keskustan elinkeinoministeri Mika Lintilä. Hän sai omien sanojensa mukaan tiedon kaupasta puoli tuntia ennen sen julkistusta eikä hänelle lainkaan kerrottu Uniperin myötä Fortumille tulevasta lähes miljardin osuudesta NS2:n. Kun näin tapahtui, olisi odottanut, että joko Fortumin johto tai elinkeinoministeri vaihdetaan. Mutta niin tuskin käy. Kokoomuslaisethan eivät näihin mitään uskalla tai halua sanoa, koska presidentti Niinistö.

Tämmöistä tolloilua tällä kertaa.

lauantai 7. lokakuuta 2017

Venäjän suurlähettiläs aktiivisten toimien ammattilainen


Pavel Kuznetsov
Syntynyt 10. elokuuta vuonna 1958. Vuonna 1980 on valmistunut Neuvostoliiton Ulkoasiainministeriön Moskovan kansainvälisten suhteiden korkeakoulusta (MGIMO). Työskenteli Neuvostoliiton/Venäjän Suomen-suurlähetystössä vuosina 1980-1985 ja 1991-1996. Vuosina 1998-1999 Venäjän Ulkoasiainministeriön toisen Eurooppa-osaston varapäällikkö, vuosina 1999-2004 Venäjän Viron-suurlähetystön ministerineuvos,  vuosina 2004-2006 ulkopoliittisen suunnittelun osaston varapäällikkö, vuosina 2006-2010 toisen Eurooppa-osaston päällikkö. Vuosina 2010-2014 Venäjän Slovakian-suurlähettiläs. Vuosina 2014-2017 Venäjän Ulkoasiainministeriön pääsihteeristön (osaston) päällikkö.


Venäjän nimitti juuri uudeksi suurlähettilääkseen Suomessa Pavel Kuznetsovin. Hän päätti esittäytyä suomalaisille Ilta-Sanomien sivuilla Timo Haapalan jutussa. Tämä valinta ei missään nimessä ollut sattumaa, sillä lähetystön lehdistöosastolla oli varmasti nippu kaikkien tärkeimpien suomalaisten medioiden haastattelupyyntöjä. Tästä valinnasta ja suurlähettilään sanomisista kirjoitti Polina Kopylova tuoreeltaan ansiokkaan analyysin ”Trollaamista suurlähettilästasolla”

Ilta-Sanomien jutun ohessa oli myös Arja Paanasen taustoitus  jossa esille tuotuja asioita toistuu tässäkin merkinnässä. Paanasen osaaminen ja rohkeus Venäjään littyvissä jutuissa on tehnyt hänestä yhden tärkeimmistä julkisista Venäjä-analyytikoista. Paanasen isossa mediassa skuuppaama tieto Kuznetosvin näkemyksistä on ollut jo esillä aiemminkin Pekka Virkin jutussa Up North -lehdessä. Myös sosiaalisen median #turpo-keskusteluissa tutkija Anton Shekhotsovin blogimerkintä puolentoista vuoden takaa kiersi Kuznetsovin nimittämisen aikaan. 

Kuznetsov on tuttu mies suomalaisille ja monet suomalaiset tuttuja hänelle. Kuznetsov on aiemmin palvellut Suomessa kahteen otteeseen. Hän toimi ensin Neuvostoliiton diplomaattina 80-luvun alkupuolen ja seuraavalla vuosikymmenellä Venäjän lähetystössä sen ensimmäisinä vuosina.

Ennen nykyistä tehtäväänsä Kuznetsov toimi myös Venäjän suurlähettiläänä Slovakiassa. Kesältä 2014 on peräisin mielenkiintoinen haastattelu, jonka Venäjän ja läntisten äärioikeistoliikkeiden suhteiden tutkimiseen erikoistunut Anton Shekhovtsov nosti myöhemmin esiin. Kuznetsov antoi haastattelun äärioikeiston Zem a Vek -lehdelle, jonka linjana on hyökätä muun muassa läntisiä arvoja, juutalaisia, seksuaalivähemmistöjä, Yhdysvaltoja ja globalisaatiota vastaan. 

Kuznetsovin haastattelussa ei sinällään ole mitään outoa, sillä Venäjä on pitkäjänteisesti rakentanut läheisiä suhteita läntisen Euroopan äärioikeistoon. Tämä työ on tuottanut myös tulosta, mikä on nähtävissä muun muassa Euroopan parlamentin äänestyksissä. Venäjälle myönteisimmät puolueet löytyvät parlamentin ääripäistä oikealta ja vasemmalta.

Haastattelussa Kuznetsov kuvaa, miten Neuvostoliitto tuki rahallisesti ideologisia kumppaneitaan muualla maailmassa, mutta että taloudellinen tuki olisi loppunut maan romahtamiseen ja Venäjän syntyyn. Hän korosti mielipiteenään, että Yhdysvaltojen tuki erilaisille kansalaisjärjestöille, jotka Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen pyrkivät edistämään demokratiaa ja markkinataloutta entisissä itäblokin maissa, oli hänen mielestään ihan samanlaista toimintaa. Kuznetsovin esiinottama teema värivallankumousten vahingollisuudesta toistuu Kremlin puheissa muutenkin usein. 

Vielä lehdessä julkaistua suorempaa tekstiä tuli julkisuuteen, kun haastattelutilanteessa tehty äänite julkaistiin. Siinä Kuznetsov arvioi hyvin suorasanaisesti maansa ulkopoliittisia toimitatapoja. Hän oli pettynyt siihen, että Venäjälle suopeita puolueita tuettiin enää vain poliittisesti, muttei niinkään taloudellisesti. Hän tosin uskoi, että Venäjä tulee palaamaan vanhaan käytäntöön eli tarjoamaan taloudellista tukea liittolaisilleen. 

Haastattelijat myös kertoivat suurlähettiläälle pyrkimyksistään laajentaa äärioikeistolaista mediaansa ja tarvitsevansa siihen kumppaneita ja rahaa. Kuznetsov lupasi välittää tiedon tällaisia asioita hoitaville ihmisille Moskovassa. Kuznetsov myös suositteli tätä äärioikeistolaista valemediaa luomaan suorat suhteet ”relevantteihin tahoihin Venäjällä”.

Slovakian komennuksen jälkeen Kuznetsov työskenteli vuosina 2014-2017 Venäjän Ulkoasiainministeriön pääsihteeristön päällikkönä. Jotenkin olisi oletettavaa, että tuollaisessa asemassa olisi mahdollisuus ajaa eteenpäin niitä ajatuksia, joita hän oli Venäjän ulkopolitiikan tekotavoista esitellyt. Toki voi myös ajatella, että nimenomaan niiden ajatusten takia hänet paikalle valittiin. Joka tapauksessa pääsihteeristön arvioidaan olevan ulkoministeriön tärkein ja vaikutusvaltaisin osasto, jossa valmistellaan tärkeät päätökset. Voi siis hyvinkin ajatella, että Kuznetsov on ollut merkittävä hahmo viime vuosien Venäjän ulkopolitiikan keinojen luomisessa. Tätä linjaa luonnehtii arvostettu Venäjä-asiantuntija Mark Galeotti poliittiseksi sodaksi länttä vastaan.

Kun tieto Kuznetsovin nimityksestä Suomen suurlähettilääksi tuli julkiseksi, valtasi hämmennys monet häneen 80- ja 90-luvulla tutustuneet. 90-luvulla Kuznetsov oli erikoistunut suhteiden solmimiseen poliittisten ja muiden nuorisojärjestöjen aktiivien kanssa. Jeltsinin Venäjä oli toiveikas ja maailmalle avoin maa, jonka edustajien kanssa tekemisissä oleminen ei ollut samanlaista totista suomettumista kuin Neuvostoliiton aikana. Kuznetsov kumppaneineen oli hyvin aktiivinen ja tutustui laajalti nyt paljolti valta-asemissa olevan sukupolven tulevaisuuden toivoihin 

Yleinen käsitys näiden ihmisten keskuudessa kuitenkin oli, että Kuznetsov oli hyvin todennäköisesti Venäjän tiedustelupalvelun työntekijä. Putinin silovikkihallinnossa keskeisille paikoille nimitetään usein ihmisiä, joiden tausta on eri turvallisuuspalveluissa. Olipa asia niin tai näin, joka tapauksessa Suomi katsoi oikeaksi hyväksyä Kuznetsovin akkreditoinnin suurlähettilääksi.

Nyt tehtävässään lopettanut Aleksandr Rumjantsev toimi Venäjän Suomen-suurlähettiläänä vuodesta 2006. Hän on taustaltaan ydinfyysikko, joka toimi Venäjän ydinenergiaministerinä ja valtiollisen ydinvoimayhtiön Rosatomin johtajana. Laajalti arvostetun ja pidetyn Rumjantsevin näkyvin saavutus lienee onkin Venäjän osittain omistama ja lähes kokonaan rahoittaman Hanhikiven ydinvoimalan projektin käynnistyminen kaikkien farssimaisten vaiheiden jälkeen. Tulee olemaan mielenkiintoista seurata, minkälaiseksi Kuznetsovin profiili suurlähettiläänä muodostuu.