perjantai 14. lokakuuta 2016

Uusnatsit, rasistit ja putinistit yhdessä MV-lehdessä

MV-lehti on viime aikona koonnut yhteen monenlaisia toimijoita suojiinsa. Tämä sirkus sisältää systeeminvastaisuutta hyvin kirjavasti. Janitskinin MV-lehti on siinä mielessä äärimmäisen helppo analysoitava, että vihollisiksi lasketut saavat karua kohtelua ja hyväksi katsottuja asioia käsitellään selvän myönteisesti.

Suomen Vastarintaliike on osa pohjoismaista uusnatsijärjestöä. MV-lehdessä on järjestöllä oma foorumi keskustelupalstalla. Lisäksi näkyvillä paikoilla on bannereita linkitettynä järjestön Magneettimedia-julkaisuun. MV-lehti on oman toimittajansa allekirjoittaman jutun kanssa osoittanut tukea ja vaatinut todennäköisin syin kuolemantuottamuksesta vangitun SVR:n Jesse "Eppu" Torniaisen vapauttamista. Katupartiojärjestö Odinin sotilaat on myös saanut myönteistä näkyvyyttä MV-lehdessä. Odinin sotilaiden johdon FB-ryhmässä on myös kehuskeltu aiemmin, etä MV-lehteen saadaan juttuja kun halutaan.

Viime kesänä vieraili Donetskissa ryhmä suomalaisia, joita isännöivät Donetskin mielikuvitustasavallan "yleisradioyhtiön" johtaja Janus Putkonen ja Donetskin edustajaksi esittäytyvä Johan Bäckman. Mukana oli myös Suomi ensin -liikkeen johtaja Marco De Wit. Hän teki myös reissulta tapansa mukaan videoita ja on selvästi vaikuttunut näkemästään. Suomi ensin -liike on puolueeksi yrittävä rasistinen liike, joka ilmestyy pitämään mielenosoituksiaan paikkakunnille, joilla on ollut ongelmia paikallisväestön ja turvapaikanhakijoiden kesken. Ryhmä järjestää myös Helsingissä mielenosoituksia. SE-porukka liikkuu omalla bussilla ja on myös luvannut matkakorvauksia muualta mielenosoitukseen saapuville. Liikkeen väki oli myös näkyvästi mukana Ilja Janitskinin vangitsemisoikeuden käynnin yhteydessä pidetyssä mielenosoitusessa. Tästä omien sanojensa mukaan liikuttuneena ilmoitti Ilja Janitskin Facebookissa tukevansa ryhmää muun muassa hyvällä markkinoinnilla.

MV-lehdessä julkaistaan tätä nykyä myös Janus Putkosen Donetskista lähettämiä juttuja. Putkonen on siis Venäjän ylläpitämän kapinan palveluksessa ja käytännössä Venäjän leivissä, osana hyökkäyssotaa Ukrainaan. Putkosen jutut ovat sisällöltään propagandaa. MV-lehi on myös julkaissut, mitä ilmeisimmin luvan kanssa, myös disinformaatiosivusto Vastavalkean juttuja. Niissä Vastavalkeaan viitataan arvovaltaisena julkaisuna. Jota se ei siis ole, vaikka sitä kipeästi haluaakin.


Putkosen taustalla toimiva, Venäjän presidentinhallinnon alaisen RISIn edustaja Johan Bäckman on myös pidemmän aikaa olut yhteistyössä MV-lehden kanssa. Ensin merkit tästä yhteistyöstä olivat lähinnä aihetodisteita, kun Bäckmanin ja Venäjän linjanvetoja tukevat aiheet ilmestyivät MV-lehteen. Bäckman myös jakoi ja jakaa MV-lehden linkkejä ahkerasti ja ylisti Janitskinia sanavapauden sankariksi. Bäckmanin rinnalla kulkeva Juha Molarikin ilmestyi MV-lehden toimittajaksi, ensin peitenimellä T9 ja nyttemmin ihan omalla nimelläkin. Bäckman on myös tutkittavana yhdessä Ilja Janitskinin kanssa vainoamistapauksessa. Bäckman oli hakenut asiakirjoja oikeudesta ja sen jälkeen ne ilmestyivät MV-lehdessä. Samassa vainoamistapauksessa on kolmantena epäiltynä kohteen kanssa samassa organisaatiossa työskentelevä ihminen.


Aiemmin Janitskin ja MV-lehti ovat olleet yhteistyössä myös Olavi Mäenpään SuomiDemokraatit-puolueviritelmän kanssa. Yhdellä viikolla MV-lehti täyttyi perussuomalaisia ja erityisesti Jussi Halla-ahoa vastaan rajusti hyökkkäävistä kirjoituksista. Se oli pohjustusta seuraavana viikonloppuna lanseeratulle puolueelle, joka tosin on jo riitaantunut ja hajonnut. Kuten tapaa käydä Olavi Mäenpään vetämille hankkeille. Kummallista oli pikemminkin se, että mikä ihme oli houkutellut saman pöydän ääreen ihmiset, jotka olivat erinomaisen tietoisia ja kokeneita Mäenpään tavoista toimia.

MV-lehti on siis koonnut piiriinsä uusnatseja, levottomuuksia lietsovia rasisteja ja vieran vallan hyväksi työskenteleviä. Yhteistä tässä mainituille toimijoille on se, että niiden rahoituksesta ei ole tietoa. Eivät tässä esille nostetut toimijat toki mitään miljoonabudjettejakaan tarvitse, mutta eivät asiat ilmaiseksikaan tapahdu. Sekä MV-lehti että Vastavalkea pyrkivät myös juuri tällä hetkellä laajentamaan toimintaansa. Vastavalkea kertoi käyttävänsä toiminnan pyörittämiseen myös yhteiskunnan palkkatukea. Liekö sitten näille ryhmille tai jollekin niistä myös olut tarjolla jonkin toisen yhteiskunnan tukea. Ilja Janiskin on kauniisti sanottuna hyvin yrittäjähenkinen ja jotenkin jokainen noista maksaa ennemmin tai myöhemmin näkyvyydestään MV-lehdessä.

Saa nähdä miten julkaisulle käy, kun Janiskinin voimassa oleva vangitsemismääräys saadaan toteutettua. Itse veikkalilin, että ainakin osa MV-lehden toimittajista siirtyy siistimpää linjaa pitävään Vastavalkeaan. Jos MV-lehti on häikäilemätön ja karkea valhemedia, on Vastavalkea enemmän pinnallisesti sivistyneen oloinen disinformaatiolähde. Joku on aina disinfokompostin kuningas ja kun MV-lehti sieltä todennäköisesti kohta alas syöstään, alkaa kiivas kisa uudesta valtiaasta.

lauantai 8. lokakuuta 2016

Kybertaistelu on käynnistymässä


Kuva: George Grantham Bain collection at the Library of Congress

Yhdyvaltain demokraattisen puoleen ja sen lähellä olevien tahojen tietojärjestelmiin on viime aikoina tehty useampiakin hakkerointeja. Nyt Yhdysvaltain hallitus on virallisesti osoittanut sormella (pun intended) Venäjää näistä hyökkäyksistä. Kyberhommissa edes kohtuullinen varmuus tekijöistä on vaikeaa saada, mutta ei tietenkään mahdotonta. Mitenkään kevyesti tällaiseen ei ryhdytä senkään takia, että tämä ilmoitus käytännössä velvoittaa Yhdysvaltain hallituksen vastaamaan Venäjän toimiin asianmukaisiksi katsotuilla keinoilla. Kukaan ei vain oikein tiedä, mitä ovat nämä asianmukaiset keinot, sillä tällaista ei ennen ole tapahtunut. Uhka on toki tiedostettu.

Venäläisten hakkeroimia tietoja on vuodettu WikiLeaksin kautta. Idealistinen vuotosivusto on antanut viime aikojen toiminnallaan herättänyt paitsi kritiikkiä toimintatavoistaan, myös antanut vaikutelman, että se on Venäjän tiedustelupalveluille hyödyllinen toimija tai jopa yhteistyökumppani.

Kun tietomurrot kohdistuivat presidenttipuolueen asioihin juuri tiukkojen presidentinvaalien alla ja murretut tiedot pyritään vuotamaan ajankohtina, jolloin ne vaikuttavat mahdollisimman suuresti äänestäjiin, on kysymyksessä sekaantuminen maan demokratiaan. Se ei ole vierasta puuhaa yhdysvaltalaisillekaan, joten he tietävät erinomaisen hyvin miten pahasta asiasta on kysymys. Donald Trump on ehdottomasti Venäjän johdon suosikki presidentiksi. Arvaamaton Trump on juuri sellainen diilintekijä, jota Putin nyt haluaa. Putin halua purkaa ainakin osan voimassaolevista kansainväliset politiikan rakenteista ja sopia uusista, nimenomaan Yhdysvaltojen kanssa, muiden maiden pään yli. Nykyisessä järjestyksessä Venäjällä kun ei ole sen haluamia mahdollisuuksia vaikuttaa. Lukemattomien monenkeskisten kansainvälisten sopimusten ja järjestöjen verkosto estää sitä saavuttamasta vaikutusvaltaa, jota se haluaa. Ironista on, että Venäjä samaan aikaan julistaa haluavansa pois yksinapaisesta maailmasta moninapaiseen. Itse asiassa se vain haluaa itsensä yhdeksi, tai itse asiassa toiseksi navaksi maailmaan.

Nato päätti jo Walesin huippukokouksessa 2014 olevansa valmis sotilaallisiin vastatoimiin, mikäli yksikin liittouman jäsenmaa joutuu laajan kyberhyökkäyksen kohteeksi. Yhdysvallat ei ole turvautunut tässä tilanteessa Natoon, mutta jos jokin muu jäsenmaa olisi vastaavassa tilanteessa, voisi kutsu kuulua huippukokoukseen joko 4. tai 5. artiklan perusteella. Yhdysvallat tietää pystyvänsä hoitamaan tämän itse. Lisäksi Nato konsensusperiaatteineen on tällä hetkellä suhteessa Venäjään ikävän arvoituksellinen Turkin ja Venäjän pikavauhtisen lähentymisen myötä.

Tästä ei ole kuin jokunen viikko, kun tuli 100 vuotta täyteen siitä, kun panssarivaunut ensimmäisen kerran ilmestyivät taistelukentälle. Panssarit muuttivat sodankäyntiä pysyvästi. Ilma-aseen kaikkinainen merkitys kävi selväksi seuraavassa maailmansodassa, kun Midwayn taistelussa Yhdysvaltojen ja Japanin laivastot ottivat toisistaan mittaa lentokoneiden voimin.

Nyt käynnistymässä oleva taistelu voi jäädä sotahistoriaan. Yhdysvaltain virallisen ilmoituksen myötä on odotettavissa, että se on vastaamassa siihen kohdistettuun kyberhyökkäykseen. Todennäköisesti vastaus tapahtuu sekä näkyvästi että näkymättömästi. Joka tapauksessa tässä voi olla kyseessä sotahistorian ensimmäinen täysimittainen, suurten valtiollisten toimijoiden välillä käyty kybertaistelu.  Kuten nuo aiemmin mainitut taistelut, myös tälläkin yhteenotolla lienee seurauksia, jotka muuttavat sodan olemusta. Sota ei ikinä unohda mitään oppimaansa, mutta ottaa uudet keinot halukkaasti käyttöönsä.

Kuten von Clausewitz jo ajatteli, ottaa sota alettuaan keinot omaan hallintaansa. Sodassa yritetään lyödä vihollinen ja kun sotaa käydään, unohdetaan pikkuhiljaa ne pidäkkeet ja estot, joita rauhallisempina aikoina pidetään raudanlujina. Siksi nyt ehkä käynnistynyt kybertaistelu voi ulottua myös meihin. Toki tämä taistelu käydään suurelta osin piilossa ja hyvin epäselvää on, että milloin se on tai onko se edes alkanut ja tuskin loppuakaan on sen helpompi huomata.

maanantai 3. lokakuuta 2016

Vieraskynä: Irti menneisyydestä


Ohessa on vetoomus, jossa pyydetään ihmisiä kertomaan kontakteistaan itäblokin tiedustelupalveluihin. Se on paljon pyydetty.

Se mikä nyt näyttää käsittämättömältä, oli silloin suorastaan ymmärrettävää. Totalitarismi on aina etsinyt nuoria idealisteja ja sitonut heidät häikäilemättä itseensä. Pitkään näytti siltä, että nämä voidaan unohtaa historian hämäriin, mutta tilanne muuttui. Nyt totalitarismi on taas nousussa ja vanhoja siteitä kiristetään taas. Menneitä kannattaa avata jo senkin takia, että nyt joku välttyisi samanlaiselta.

Rysky


Irti menneisyydestä

Tänään 3.10.2016 tulee kuluneeksi 26 vuotta Saksojen jälleenyhdistymisestä. Saksalaiset ovat malleina meille muille siitä, kuinka ihmiset ovat kipua pelkäämättä kohdanneet menneisyytensä ja selvittäneet välinsä sen kanssa. Saksassa tämä on tehty nyt kahdesti, mutta Suomessa kaivataan yhä lopullista pesänselvitystä suomettumisen ajan tapahtumista.

Pääsääntöisesti on erinomaisen hyvä asia, että me suomalaiset olemme rauhallista kansaa. Meillä ei kaadeta patsaita. Valitettavasti meillä on myös ollut tapana lakaista vaikeiden kysymysten käsittely vuosikymmenten päähän tapahtumista. Vuosi 1918, toinen maailmansota ja viimeisenä suomettumisen ajan pesänselvitys on ollut hidasta tai jäänyt tekemättä. Ajan myötä tietoa häviää, mikä on oikeudenmukaisuuden ja oikeusturvan kannalta huonoa asia.

Myös Suomen turvallisuustilanne tässä ja nyt vaatii lähimenneisyyden avointa käsittelyä eli lustraatiota. Venäjä käyttää käynnistämässään hybridisodassa vanhoja vaikutusverkostojaan, jotka maassamme kasvoivat kylmän sodan aikana mittaviksi. Nämä yhteydet voivat periytyä myös nuoremmille sukupolville konkarien esimerkin ja riippuvuuksien kautta.

Tarinoita on paljon. Totuuden on tultava julki, mutta minkäänlaiselle “kivittämiselle” ei ole tarvetta. Tämä rohkaisee mahdollisimman monia astumaan esiin.

Peittely-yrityksiäkin on ollut – sellaiset eivät ketään hyödytä. Mitä enemmän kiistetään ja asian käsittelyä viivytetään, sitä enemmän valheiden verkkoon upotaan. Totuuden kertominen vapauttaa myös psyykkisesti. Arkistoja avautuu käyttöön koko ajan lisää, minkä vuoksi suuri osa yhteydenpidosta tulee joka tapauksessa ilmi. Kun itse kertoo, mitä on tapahtunut, voi kertoa kaikki olennaiset asiat. Arkistot ovat tallentaneet vain pienen osan siitä todellisuudesta, jossa kaikki tapahtui.

EU:n sisäkomissaari Frattini vastasi vuonna 2007 MEP Hannu Takkulan kirjalliseen kysymykseen koskien entisten valtioiden arkistojen järjestämistä:


“Sillä, miten totalitaaristen järjestelmien aikana luodut henkilötietoarkistot järjestetään ja erityisesti missä määrin näiden järjestelmien uhreille olisi myönnettävä mahdollisuus tutustua heitä itseään tai kyseisten järjestelmien kanssa yhteistyössä toimineita henkilöitä koskeviin tietoihin tai missä määrin kolmansien osapuolten, kuten tutkijoiden, olisi voitava tutustua kyseisiin tietoihin, on ilmeisiä välittömiä vaikutuksia kansalliseen sovintoprosessiin ja siihen, miten vanhat haavat paranisivat parhaiten.”

Frattinin hengessä vetoamme, että kaikki asiasta jotakin tietävät ja osalliset tulisivat esiin parhaaksi kokemallaan tavalla. Vanhat valheet pitävät liian monia otteessaan. Nyt on hyvä aika irtautua aidosti menneisyydestä.

Tällä avoimella kirjeellä ei ole allekirjoittajia, vaan tukensa keskustelulle asiasta voi osoittaa

1. Jakamalla kirjettä eri puolilla


2. Kertomalla ja julkaisemalla aineistoa, mikäli on kerrottavaa tai julkaistavaa (lehdistössä, omissa blogeissa, kirjoissa… mahdollisuuksia on paljon)


3. Tukemalla muutoin asian käsittelyä edistäviä yhteisöjä, yhdistyksiä ja yksilöitä (esimerkiksi tutkijoita, journalisteja, kirjailijoita, ja Lustraatio-hankkeita)


4. Esittämällä asiasta aktiivisesti kysymyksiä ja perehtymällä jo saatavilla olevaan tietoon - ei päästetä poliitikkoja ym. vaikenemaan ensimmäisen, uskottavalta kuulostavan meriselityksen jälkeen. Niin sosiaalinen media kuin turut ja toritkin sopivat tähän.


5. Osoittamalla kaikinpuolista kypsyyttä ja totuudenrakkautta asian käsittelyssä ja muutoinkin

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Me emme käy infosotaa

Sodassa on aina kaksi osapuolta, jotka melko lailla keinoja kaihtamatta yrittävät pakottaa toisen itselleen mieleiseen lopputulokseen. Jos puhumme olevamme infosodassa, asetamme itsemme sodan osapuoleksi ja pahimmillaan alamme toimia sen mukaisesti. Kuitenkaan me emme käy infosotaa ketään tai mitään vastaan. Meihin toki kohdistetaan Venäjältä toimenpiteitä, jotka voi helposti laittaa infosota-nimikkeen alle. Mutta me emme itse käytä sellaisia keinoja. Siksi valtiovallan omaksuma tapa puhua meihin kohdistetusta informaatiovaikuttamisesta on niin hyvä. Jos alamme käymään infosotaa, olemme hävinneet. Silloin olemme paitsi menettäneet avoimen oikeusvaltion, myös antaneet mahdollisuuden tulkita kaikkea mitä teemme sotimisen lähtökohdasta. Maltillinen, faktoihin, lakeihin ja totuudenmukaisuuten pyrkivä viestintä on pitkässä tähtäimessä ainoa oikea tapa toimia.

Se, että emme käy infosotaa ei tarkoita sitä, etteikö meidän tulisi voimakkaastikin reagoida siihen, mitä nyt tapahtuu. Vielä on tosin käynnissä keskustelu siitä, mitä oikein on tapahtumassa.  Tämä keskustele etenee, kuten kaikki yhteiskunnallinen keskustelu, hieman hyppelehtien ja ylilyöntejä eri suuntiin ottaen. Mutta optimistisesti uskon, että varsin nopeasti meillä on kansakuntana paljon parempi kuva siitä missä olemme ja mitä meidän olisi syytä tehdä.

Väite siitä, että kaikki valtiot käyvät infosotaa perustuu sille, että kaikki yrittävät vaikuttaa toistensa toimintaan. Niin tekevätkin. Koko diplomaattinen koneisto on paljolti olemassa sen takia, että valtioiden välillä voidaan käydä keskustelua. Saatetaanpa ihan aktiivisesti pyrkiä vaikuttamaan muiden valtioiden mielipiteeseen, liittyen vaikkapa kauppaneuvotteluihin tai kv-järjestöjen valintoihin. Saatetaanpa myös kohdistaa erityisiä vaikuttamistoimenpiteitä jonkin maan mediaan, että siellä julkaistaisiin oman maan kannalta myönteisiä juttuja. Suomeenkin kuskataan toimittajia maailmalta eräilemään ja joulupukkia tapaamaan hyvin usein. Tätä oman valtion viestin viemistä suunnitellusti ja päämäärätietoisesti eri tasoilla kutsutaan strategiseksi kommunikaatioksi. Se on päämäärätietoista toimintaa, mutta luonteeltaan yleensä suostuttelevaa tai perustelevaa. Strateginen kommunikaatio on osa niin sanottua pehmeää valtaa.

Infosotaan kuuluu aina viestinnän eettisten sääntöjen ja faktojen hylkääminen. Infosodassa, kuten sodassa aina, yksi tahto haluaa alistaa toisen tahdon. Infosodassa kaikki keinot ovat sallittuja. Merkittävä ero Venäjän ja länsimaiden kesken on jo siinä, mitä julkisen sektorin toimijat saavat tehdä. Läntisissä demokratioissa julkinen valehtelu ja poliittisten levottomuuksien lietsominen toisessa maassa ovat, jos eivät nyt ihan olemattomia, niin nykyään harvinaisia. Venäjä tosin kokee monet Neuvostoliiton romahtamisen jälkeiset tapahtumat sen entisessä valtapiirissä juuri tällaiseksi toiminnaksi. Lännessä niitä tarkastellaan demokratian edistämisenä ja itsenäisten kansakuntien jälleenrakentamisena. Nykyisessä turvallisuuskriisissä on paljaan valtapolitiikan ohella osansa myös arvojen vastakkainasettelussa.

Olennainen osa Venäjän infomaatiovaikuttamista on väite, ettei sitä ole. Tätä viljellään nimenomaan ulkomaiden suuntaan. Päinvastoin, länttä syytetään itseään infosodan käymisestä. Kotimaassa tiukassa valtiojohdon kontrollissa oleva venäläinen media kuvaa tilannetta kahden osapuolen sodaksi, jossa Venäjä on lännen pitkäkestoisen ja häikäilemättömän infosodankäynnin takia hieman alakynnessä oleva, mutta oikeuden ja totuuden avulla urheasti vastaanpaneva hyökkäyksen kohde. Venäjän valtiojohto toimii ja viestii niin kuin maa olisi joutumassa tai olisi jo sodassa. Oman maan kansalaisia lujitetaan kohtaamaan koettelemuksia ja toisaalta sitten vihollisina pidetyn lännen kansalaisia pehmitetään vajoamaan epätietoisuuteen ja epävarmuuteen. Toimivissa demokratioissa yleisen mielipiteen hajaantuminen ja halvaantuminen vie voiman poliittiselta päätöksenteolta ja antaa tilaa äärimielipiteille.

Tässä keskustelussa aivan liian isossa asemassa olevalla trolli-termillä on alunperin tarkoitettu tarkoitettu häiritsevää käytöstä. Nykyisin trollaus on ainakin Venäjä-myönteisissä piireissä otettu synonyymiksi Venäjän edun mukaisille kannoille. Käytännössä tämä on tarkoittanut termin tuhoutumista käyttökelvottomaksi kirjavien, jopa vastakkaisten merkityssisältöjen takia. Trolli-sanaa ei oikeastaan voi järkevästi käyttää kenestäkään. Trollaus toimintamuodon ilmaisuna sen sijaan on vielä käyttökelpoinen. Se tarkoittaa jollakin tavalla keskustelun kulkua häiritsevää käytöstä. Se voi olla tahallista tai tahatonta. Koko trolli-ilmiön taustallahan ovat siis toimijat, jotka hyökkäävät aggressiivisesti ja usein myös henkilöönkäyvästi sellaisten mielipiteiden kimppuun, jotka eivät ole heidän mielestään oikein. Tämä toiminta voi myös olla johdettua, vaikka usein kysymys on hienovaraisemmista keinoista. Esimerkiksi tämän blogin pari edellistä merkintää ovat saaneet niin paljon ja niin sakeaa kommentointia, että ilman jonkinlaista maalitusta ja mobilisaatiota se ei olisi mahdollista. Näkyviä tällaisia toimenpiteitä ovat ainakin maininnat MV-lehdessä ja Vasarahammer-blogissa. Lisäksi kommenttikentässä esitettiin minusta sinällään ihan uskottava väite, että jollakin sähköpostilistalla oli pyydetty ihmisiä kommentoimaan blogiani.

Trolli-ilmiön hämärtämisessä esitetään usein Venäjän politiikkaan kriittisesti suhtautuvien ajattelevan Venäjän olevan kaiken takana. Näin saadaan koko ajatus Venäjän sekaantumisesta asioihin näyttämään naurettavalta. Siis ihan perinteinen olkiukko-argumentaatiovirhe. Otetaan asia, vääristellään se mieleiseksi, olkiukoksi ja sitten sitä kelpaa mäiskiä oikein kunnolla. Venäjä toimii länsimaita vastaan monin tavoin, mutta ihan kaiken takana se ei ole. Yleensä Venäjä käyttää aukevia tilaisuuksia hyväkseen ja toimii olemassa olevien ilmiöiden kautta tai niitä vahvistaen. Esimerkiksi EU:ta hajottava pakolaiskriisi äärioikeistolaisen populismin nousuineen on asia, jota Venäjä pyrkii hyödyntämään, mutta joka taatusti olisi olemassa myös ilman Venäjän toimintaa.

Venäjän puolesta toimivat eivät yleensä koe toimivansa Venäjän puolesta. He ajavat jotain asiaa, yleensä sydämensä kyllyydestä. Eikä Venäjä edes juuri pyydä ketään oikeastaan puolustamaan itseään tai toimiaan. Toki sillä on myös hyvin suunniteltuja ja johdettuja operaatioita. Yleensä nämä ihmiset ovat henkilökohtaisella tasolla pettyneet vallitsevaan yhteiskuntajärjestykseen ja edustavat erilaisia poliittisia marginaaleja ajatusmaailmoissaan. Heille liberaali markkinatalous näyttäytyy jostain syystä pahana tai ainakin epäluotettavana. Kyse voi silloin olla taloudesta, globalisaatiosta, arvoista, nationalismista tai mistä tahansa. Venäjän informaatiovaikuttaminen länteen kohdistuu juuri näihin asioihin, jotka saavat jo valmiiksi ihmiset tuntemaan epäluottamusta vallitsevaa yhteiskuntajärjestelmää kohtaan. Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg lausui vastikään maanpuolustuskurssin avajaistervehdyksessään seuraavaa: ”Digitalisaation ja tietoverkkojen haavoittuvuuden myötä tiedosta on tullut keino vaikuttaa niin sotilaalliseen vastustajaan kuin muuhun yhteiskuntaan monia perinteisiä tapoja laajemmin ja nopeammin, sekä tarvittaessa myös peitetymmin.” Hän ei nimennyt ketään tai mitään, mutta ainakin minä tulkitsin hänen tarkoittavan nimenomaan Venäjän toimintaa nykyisessä tilanteessa.




Kansanedustaja ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsen Tom Packalén toistaa tuoreessa FB-päivityksessään yhtä Venäjän narratiiveista eli sitä, että oikeastaan Ukraina on vastuussa malesialaiskoneen ampumisesta tuhoutumisesta, ampui sen alas sitten kuka tahansa.



Suomalaiset poliitikot ovat yleensä hyvin haluttomia antamaan Venäjän medialle haastatteluja, koska riski joutua vääristellyksi tai muin tavoin osaksi kansallista propagandaa on niin suuri. Packalén on kuitenkin tällaisesta mahdollisuudesta tyytyväinen.

Tämä monikärkinen linja näkyy hyvin tunnettujen Venäjän asian ajajien, kuten Johan Bäckmanin kannanotoissa. Hän julistaa niin antifasismia kuin äärioikeistolaisten ilmiöiden, kuten katupartioinnin hienoutta. Hän myös vetoaa voimakkaasti (ortodoksi)kristittyihin arvoihin, julistaa maahanmuuton johtavan barbariaan, kertoo EU:n olevan vahingollinen ja hajoamassa, Yhdysvaltain olevan paha maailmanpoliisi, Suomen demokratian olevan lumetta ja niin edelleen. Bäckmanin puheista on voinut päätellä, että Venäjän mielen mukaisia poliittisia pyrkimyksiä ja ilmiöitä Suomessa ovat muun muassa katupartiot, MV-lehti, Väyrysen Kansalaispuolue, Fennovoima, vapaan tutkimuksen (erityisesti UPI) ja median (erityisesti HS ja YLE) lakkauttaminen, doping-valvonta doping-valvonnan puolueellisuuden korostaminen ja niin edelleen.

Tärkeä vetonaula Bäckmanin ja kumppaneiden puheessa on yleensä myös se, että välien parantaminen Venäjään tarkoittaisi taloudellista hyötyä. Tosin yli 90% kriisiä edeltäneestä viennistämme Venäjälle on täysin vapaata pakotteista. Venäjällä vain ovat rahat loppu, eikä parempaa ole näkyvissä niin kauan kuin öljyn hinta mataa. Eikä niin paljon sittenkään, sillä talouden vanhanaikaiset rakenteet, infrastruktuurin heikkous ja korruptio tekevät Venäjälle vaikeaksi nousta alhosta, john se on ajanut itsensä.

Bäckmanin toiminnasta käy hyvin ilmi se, miten Venäjän etsii erilaisia kohderyhmiä, joiden arvelee voivan toimia oamksi hyväkseen. Se Venäjän hyvä ei siis tarkoita juuri milloinkaan sitä, että  ihmisiä käännytettäisiin puolustamaan Venäjää. Se tarkoittaa, että he syistä tai toisista lankeavat epätietoisuuteen ja epäluottamukseen. Avoimessa ja vapaassa yhteiskunnassa niin saa tehdä ja siksi tällaista horjutusta vastaan voi käydä ainoastaan vastaväitteillä ja kuvailemalla tätä ilmiötä. Sekin tosin johtaa väitteisiin sananvapauden rikkomisesta ja mccarthyismistä.

Bäckmania ei muuten kannata vähätellä, vaikka hänen käytöksensä ei aina ihan rationaaliselta vaikutakaan. Hän on ollut jo useamman vuoden Suomessa toimineen, suoraan Venäjän presidentinhallinnon alaisen tutkimuslaitoksen RISIn pohjoismaiden edustaja. RISIä kuvaillaan  Venäjän ulkomaantiedustelun omaksi PR-toimistoksi, joka toimii osana Venäjän aktiivista vaikuttamistyötä ulkomailla. Laitosta johtaa entinen tiedustelupuolen kenraali Leonid Rešetnikov. Bäckman ei ole siis mikään kylähullu, vaan toimii osana koneistoa, ahkerasti ja estoitta työnantajansa hyväksi myös silloin kun hänen oman kotimaansa edut ovat annetuille tavoitteille vastakkaisia. Hänen kollegansa SVR:n puolella ovat vuosien mittaan tehneet paljon näkyviä ja varmasti vielä paljon enemmän näkymättömiä tekoja Venäjän eteen.

Suomeen kohdistetaan siis jatkuvasti toimintaa, jonka tarkoituksena on saada meidät pelkäämään, menettämään luottamuksemme ja uskomme yhteiskuntaamme sekä ennen kaikkea pitämään meidät halvaannuttavassa epätietoisuuden tilassa. Meillä on erittäin hyvä maa, ja meillä on paljon syitä toimia tätä sumutusta vastaan. Se ei vaadi sinällään mitään erikoista. Pidämme vain kiinni maltista ja suhteellisuudentajusta, käytämme aikaamme luotettavien suomalaisten medioiden seuraamiseen ja keskustelemme mahdollisimman avoimesti ja toisiamme kunnioittaen.