keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Kohti Kultarantaa IV



Pääministeri Kataisen vaatimus uutisoitiin laajalti maailmalla, 1460 osumaa tuolla otsikolla.

Turpokäräjiin on nyt aikaa reilut kaksi viikkoa ja uutta tietoa ei juuri tapahtumasta ole. Sen verran, että Ilta-Sanomien Jorma Huhtanen pahoitteli Twitterissä presidentinkansliasta saamaansa tietoa, että tilaisuus on vain osin avoin medialle. No, puolensa ja puolensa. Vaikka pidän lähes täydellistä avoimuutta oikeana lähtökohtana yhteiskunnallisessa keskustelussa, riittää minulla ymmärrystä siihen, että osa keskusteluista käydään luottamuksellisina.  Edellyttäen tietysti sitten sitä, että ihan oikeastikin keskustellaan suorin sanoin ja sellaisin ajatuksin, että ne on hyvä pitää ainakin toistaiseksi piilossa.

Turpo-asioissa suurimmaksi uutiseksi viime ajoilta on tainut nousta pääministeri Kataisen suorasanainen vaatimus pääministerin haastattelutunnilla suoran ja kansantajuisen turvallisuuspoliittisen keskustelun käymisestä sekä NATO-jäsenyyden käsittelystä. YLE avasi tätä NATO-keskustelua sivuillaan ja ainakin määrällisesti aihe kiinnosti runsaasti. Tuo yli 200 viestin ketju kertoo tosin varsin karua kieltä siitä, että innokkuus ottaa kantaa ja tietopohja asiasta eivät aina tahdo löytyä samoista henkilöistä. Mutta senpä takia onkin tärkeää keskustellla.

Erittäin aktiivinen turpo-keskustelija James Mashiri puolestaan vaatii blogissaan kansanäänestystä, jos jossain vaiheessa NATO-jäsenyyttä aiotaan tosisaan hakea. Perustuslaillisesti olisi ilmeisesti mahdollista päättää jäsenyydestä 2/3 enemmistöllä eduskunnassa, mutta itse olen Mashirin kanssa hyvin vahvasti samaa mieltä siitä, että demokratia vaatii hengeltään kansanäänestystä. Uskon sitäpaitsi kansanäänestykseen sitoutumisen rentouttavan keskustelua ja vievän sitä asiallisemapaan suuntaan. Nykyisessä tilanteessa yritetään usein hyvinkin negatiivisten kulmien kautta lähinnä hyydyttää koko keskustelua. Poliitikon voimakkain vaisto on poliittinen henkiinjääminen ja tähän asti tämä vaisto on pitänyt poliitikot pääosin hiljaisina ja passiivisina liturgeina turvallisuuspolitiikassa. Kansanäänestys pakottaisi kaikki liikkeelle, ottamaan kannan ja perustelemaan sitä.

Ulkoasianhallinto on varmaankin valjastettu Turpokäräjiä varten keräämään tietoa ja näkemyksiä ennen kaikkea eurooppalaisten maiden suhtautumisesta Suomen ja Ruotsin tilanteeseen. Venäjältähän saimme taas perinteisen viestin täällä parhaillaan vierailevalta Venäjän puolustusministeriltä Sergei Shoigulta. Venäjä ei halua Suomen liittyvän NATOon ja katsoisi tämän vaativan vastatoimenpiteitä. Samaa viestiä on tullut aiemminkin vastaavalla jyrkkyydellä ja tuntuu, että se kääntyy yhä enemmän itseään vastaan. Pelotearvo pienenee, mutta lausunto lienee omiaan lisäämään NATO-myonteisyyttä suomalaisten keskuudessa. Pääministeri Katainenkin käväisi juuri Puolassa ja siellä olivat turvallisuuspoliittiset asiat pöydällä. Näistä keskusteleuista ehkä puhutaan Kultarannassa silloin, kun mediaa ei ole paikalla. Lieköhän varovaisesti utsittu NATO-maissa Romaniassa ja Bulgariassa, että onko siellä haluja maksella Schengen-kalavelkoja Suomen mahdollisen NATO-jäsenhakemuksen yhteydessä.

Viime viikonloppuna Vihreät kokoontuivat puoluekokoukseensa. Puoluehan on ollut aktiivisemmasta päästä turvallisuuspolitiikassa, julkaisten mm. jo 2010 oman näkemyksensä asevelvollisuuden tulevaisuudesta. Turvallisuuspolitiikan vetovastuu näytetään nyt annetun europarlamentaarikko Tarja Cronbergille, joka piti aiheesta puheen puoluekokouksessa. Cronbergin puheessa esiin nostettiin vahvassa muutoksessa oleva eurooppalainen turvallisuus. Cronberg kannatti vahvasti pooling&sharing-toimintaa EU:n jäsenvaltioiden kesken ja vaati myös Suomelta aktiivisuutta unionin turvallisuuspoliitiikan kehittämiseksi tässä mahdollisuuksien ikkunassa.

EU:n yhteisen ulkopolitiikan mahalasku Syyrian aseidenvientikiellon käsittelyssä ei sekään lupaa mitään hyvää mahdollisuuksille rakentaa eurooppalaisia turvallisuusratkaisuja. Mutta Cronberg on minusta ehdottoman oikeassa siinä, että isotkin muutokset ovat nyt mahdollisia, kun Yhdysvallat vetäytyy jatkuvasti kauemmas Euroopasta. Suurin osa EU-maista on NATO-jäseniä ja niille pitäisi olla erinomaisen hyviä syitä rakentaa uusia järjestelmiä olemassaolevien tilalle/rinnalle. USAn sotilasmahti on kuitenkin varsinkin itäisempien, uusien jäsenmaiden tärkein anti sotilasliitossa. Liekö sitten esim. Puolan varustautumisohjelma signaali halusta ottaa riittäväksi katsotun sotilaallisen voiman hankkimista omalle kontolle.

Suomikaan ei todennäköisesti lähde edistämään EU:ssa yhteistä turvallisuuspolitiikkaa, ainakaan tällä vaalikaudella. Kokoomus on NATOn kannalla ja sen näkökulmasta eurooppalainen turvallisuuspolitiikka on NATO. Seuraava komissaarimmekin on Kokoomuksesta, joten sieltäkään puolelta ei asia edisty. SDP:n kanta on jotenkin hämärä ja epäilen sen johtuvat ulkoministeri Erkki Tuomiojan itsenäisestä/eristetystä/vahvasta asemasta. Keskusta on vetänyt ainakin selkeän linjan, ihan itse tai sitten se on NATO. Perussuomalaisten kanta on ollut yllättävän maltillinen ja Soiniltakaan ei ole irronnut muuta lupausta kuin "toimia Suomen edun mukaisesti." Liekö NATO-myönteinen MEP Sampo Terho päässyt vaikuttamaan puolueen linjauksiin. Neljän suurimman puolueen tasainen kilpa kannatuksesta tullee jäykistämään turvallisuuspoliittista keskustelua, sillä riskejä ei haluta ottaa. Mutta jos kaikki lähtisivät reippaasti liikkeelle, niin veikkaisin, että voitot ja tappiot tämän asian takia jäisivät pieniksi, jopa olemattomiksi. Jospa Turpokäräjät saisivat tämän aikaan.


lauantai 25. toukokuuta 2013

Puola haluaa kasvaa



Pääministeri Jyrki Katainen lähtee maanantaina Puolaan. Puola ei tunnu kovin läheiseltä, mutta katsaus karttaan kertoo, että tuossahan se ihan Itämeren toisella puolella on, lähempänä kuin Saksa ja Tanska. Puolalaisia sitäpaitsi on n. 38 miljoonaa eli todella paljon. Maan talouskin on kasvanut huikeaa vauhtia kommunismin jälkeisenä aikana, mm. koska maa ei ehtinyt osaksi euroaluetta ennen kriisiä.

Varsovan liiton aikaan Puolalla oli toiseksi suurin armeija Neuvostoliiton jälkeen. Nyt Puola on ilmoittanut käynnistävänsä varusteluohjelman. Asevoimien kokonaisvahvuus on tällä hetkellä noin 150 000 henkilöä, joista sotilaita on noin 100 000. Puolustusmenojen osuus on nyt noin 1,9 prosenttia bruttokansantuotteesta. Kun kaikki muut vähentävät puolustusmenojaan, puolalaiset kasvattavat myös suhteellista osuutta muutenkin kasvavasta kansantuotteesta.

Nyt Puola siis aikoo vahvistaa ja modernisoida tosissaan armeijaansa. Ehkäpä heillä on ajatuksena nousta oman kokonsa edellyttämään asemaan myös Itämeren piirissä. Tällaiset pyrkimykset heijastuvat väkisinkin myös meihin ja tästäkin varmaan Tusk ja Katainen keskustelevat. Ehkä jotain värinää keskusteluihin tuo myös se, että USAn ja Venäjän ulkoministerit tapaavat samana päivänä Pariisissa, vaikka siellä pöydällä lienee lähinnä Syyria.

Puola on historiansa aikana ratkaissut sotilaallisesti Euroopan kohtalon useampaankin kertaan vuosisatojen aikana ja saanut myös kärsiä täysimääräisesti sitä ympäröivien imperiumien valtapyyteistä. 1920 se pysäytti yksinään länteenpäin halajavan bolsevikkiarmeijan. 1939 Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat maan, mutta puolalaiset jatkoivat vastarintaa. Sodan loppuvaiheessa Neuvostoarmeijan pysähtyminen  odottamaan Varsovassa natseja vastaan nousseen kapinan kukistumista täytyy vaikuttaa vieläkin. Kostonsa puolalaiset saivat 1980-luvulla, kun Solidaarisuus-liike käynnisti kommunismin romahtamisen. Itsekin väkersin punaisella tussilla rintanapin liikkeen logosta. Lech Walesa tosin sittemmin osoitti ikävän vahvasti sen, että vallankumousjohtajista harvoin tulee hyviä normaaliaikojen johtajia.

Tähän asti Puola on keskittänyt ulko- ja turvallisuuspoliittiset ponnistelunsa Yhdysvaltain ja alueellisemmin Visegrad-maiden suuntaan. Visegrad-maat Puola, Slovakia, Tshekki ja Unkari tekevät laajaa yhteistyötä, erityisesti EU-asioissa kaikilla tasoilla.

Obaman päätös olla tuomatta ohjuskilpeä maan alueelle kirpaisi varmasti. Varsinkin kun Puola on uskollisesti sotinut USAn rinnalla sekä Irakissa että Afganistanissa. Kun USA joka tapauksessa on vähentänyt huomiotaan Euroopasta, on se Puolalle ja muille Venäjän pelossa eläville entisen kommunistiblokin maille kova paikka. Nämä maat kokevat varmasti uhkaksi myös NATOn eurooppalaisten jäsenten huomion kiinnittymisen yhä enemmän etelään. Libyan ja Malin operaatiot, Turkkia suoraan uhkaava Syyrian tilanne ja ylipäätään pohjoisen Afrikan ja lähi-idän alueen tapahtumat vievät yhä enemmän NATOn yhä niukkenevia resursseja.

Kaikkien näiden syiden takia Puola näyttää nyt kiinnittäneen huomiota yhä enemmän pohjoiseen suuntaan. Kun Suomen ja Ruotsin NATO-jäsenyydet ovat konkretisoitumassa oikeiksi mahdollisuuksiksi, näkee Puola varmasti tilaisuuden lisätä omaa turvallisuuttaan. Puola on kuitenkin väkiluvultaan isompi kuin Pohjoismaiden ja Baltian maiden muodostama NB8-ryhmä. Saa nähdä saammeko jostain signaaleja syvemmästä puolalaisesta yhteydestä pääministerivierailun myötä.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Pääkirjoituksista paljastuu kolmas NATO-kanta



Ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon käsittely eduskunnassa, ja erityisesti Ulkoasianvaliokunnan lausunto siitä, on antanut aihetta moniin pääkirjoituksiin. Vaikka lehtien pääkirjoitukset ovatkin suurelle yleisölle lähes yhdentekeviä, antavat ne kuitenkin hyvän näkemyksen siitä, missä valtakunnassa mennään. Pääkirjoitustoimitusten väki on yleensä kokenutta, osaavaa ja tietävää väkeä, jolla on pidempi perspektiivi yhteiskunnan kehitykseen. Siksi pääkirjoituksista on luettavaissa, mitä tavallista paremmin asioita seuraavat ihmiset ajattelevat.

En ollut uskoa silmiäni eilen, kun huomasin paikallisen maakuntalehden Karjalaisen ottaneen pääkirjoituksessaan varovaisen myönteisen NATO-kannan: "Samalla kuitenkin nykykehitys näyttäisi vievän Suomea ennen pitkää kohti palkka-armeijaa ja sotilaallisen liittoutumisen monia etuja." Jaoin tämän huomion Facebookissakin, mutta asia ei juuri näyttänyt kiinnittävän ihmisten huomiota. Sama asia, joka vielä presidentinvaalien yhteydessä kuohutti, oli nyt vain yksi tylsä pääkirjoitus muiden joukossa. Jaoin linkin Twitterissäkin ja Matti Pesu kertoi joidenkin muidenkin maakuntalehtien ottaneen samantyyppisiä kantoja. Lähdinkin kaivelemaan sitä, että mitä pääkirjoituksissa oikein on turvallisuuspolitiikasta todettu.

Toki Karjalainen ei ole ensimmäinen maakuntalehti, joka ottaa myönteisen NATO-kannan. Kaleva on ollut jo pitkään NATO-myönteinen. Yli kahden vuoden takaisessa pääkirjoituksessaan 20.12.2010 Kaleva otsikoi kantansa yksiselitteisesti: "Nato-askel pitäisi ottaa."  Kannassaan se nojautuu paljolti Oulun suuren pojan, presidentti Martti Ahtisaaren kantaan.

Lapin Kansan pääkirjoitus 9.5.2013 ounastelee sotilaallisen liittoutumisen olevan edessä, esittäen sen eräänlaisena vääjäämättömyytenä. Tapa sekin olla NATO-myönteinen: "Onko niin, että Naton ovi lonksuu, vaikka enemmistö kansasta ei sitä kuule? Jos sotilasliittoon ei haluta mennä, Pohjoismaiden ja EU:n yhteiselle puolustukselle pitäisi keksiä realistisempia vaihtoehtoja."

Etelä-Suomen Sanomat kirjoittaa 8.5.2013 otsikolla "Suomella ei ole varaa olla riippumaton." Pääkirjoitus ei kuitenkaan esitä suoraan mitään, vaikka toteaakin lopuksi: "Luopuminen riippumattomuus-käsitteestä on viisautta. Siihen liittyy yksin jäämisen riski. Yksin jääminen olisi uhka Suomen turvallisuudelle. Suomi tarvitsee kumppaneita turvallisuutensa vuoksi." Jos toiveajattelut Pohjoismaiden tai EU:n puolustusyhteistyöstä jätetään sikseen, tuo on minusta jaa-ääni sotilasliiton jäsenyydelle.

Iltalehti ei suoranaisesti ota pääkirjoituksessaan kantaa, mutta suorasanaisesti toteaa tilanteen: "Rahat tai Nato -vaihtoehto takaa sen, että Suomen sotilaallisen liittoutumisen mahdollisuus nousee vakavaksi vaihtoehdoksi vaalitaistelun aikana ja sen jälkeen hallitusneuvotteluissa."

Turun Sanomat pääkirjoittaa 8.5.2013 otsikolla "Tosiasiat on syytä tunnustaa." Sävyltään neutraalissa kirjoituksessa tuodaan esiin se usein unhoon jäävä tai jätettävä tosiasia, että "On hyvä muistaa, ettei säästöpaineissa voi paeta Naton siipien suojaan. Puolustusliitto ei halua vapaamatkustajia. Nato-jäsenyys ei ole säästöohjelma."

Kainuun Sanomat käy 8.5.2013 pääkirjoituksessaan läpi kansan tuntoja mitanneita tutkimuksia ja lopuksi esittää hyvin pessimistisen näkemyksen Venäjästä silovikkien valtakuntana. Madonlukujen jälkeen kirjoitus loppuu, johtopäätöskappale jää kirjoittamatta.

Savon Sanomat kirjoittaa pääkirjoituksessaan 10.5.2013 samantyyppisesti, esitellen näkemyksensä lähtökohdista, mutta johtopäätöksiä aukikirjoittamatta. Tosin talousnäkökulmasta: "Luontevinta on edetä pohjoismaisen yhteistyön avulla ja toivoa, että vähin erin kyetään rakentamaan yhteistä eurooppalaista puolustusta. Yhteiset sotamateriaalin hankinnat tuovat Suomelle selvää säästöä. Todelliset totuuden hetket ovat jo näköpiirissä, kun tiedetään, että puolustuksen runkona olevat Hornet-hävittäjät tulevat matkansa päähän. Mistään ei löydy varoja sellaiseen miljardiluokan kertainvestointiin kuin vielä 1990-luvulla."

Pohjalainen esittää Ruotsin puolustukyvyn heikkouksia 28.4. ruotivan pääkirjoituksensa lopuksi eri vaihtoehdot Suomelle "Oma kysymyksensä on sitten se, pystyykö Suomi itse takaamaan riittävän iskukykyisen ja uskottavan puolustuksen.
Monien mielestä juuri jäsenyys Natossa olisi olennainen lisävahvistus turvallisuuspoliittiseen asemaan. Selvä enemmistö kuitenkin luottaa edelleen pelkkään Nato-optioon."

Keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaa sen sijaan ei jätä mielipidettään epäselväksi pääkirjoituksessaan 8.5.2013.  Kyytiä saavat sekä hallitus että NATO-jäsenyyttä ajavat, "Sitä paitsi vanhastaan tunnettua on, että ne, joka ovat ajaneet Suomen Nato-liittoutumista, ovat jo pitkään pyrkineet muuttamaan ulkopolitiikan käsitteistöä. Sillä tavoin Nato-jäsenyyttä voitaisiin ajaa hivuttamalla, ikään kuin keittiön ovesta.
Ulkopolitiikkaa pitäisi vartioida ainakin sellaiselta toimintatavalla, josta nykyinen hallitus on tehnyt tavaramerkin. Kunta-, sote- vero- ym. uudistuksia yritetään ensin näppituntumalta ja korjataan sitten, kun joku huomauttaa…"

Joka tapauksessa on selvää, että keskustelu Suomen sotilaallisesta liittoutumisesta on tosisaan käynnistynyt ja se huipentuu 2015 eduskuntavaaleissa. Nyt on sekä puolustajien että vastustajien mietittävä mitä sanoa. Puolustajat ovat tähän mennessä saaneet tyytyä vaatimaan keskustelua asiasta, mutta metakeskustelu ei enää riitä. Samoin vastustajien on päivitettävä argumenttinsa, sillä 70-lukulaisella maalailulla ei nyt pärjää.

Keskustelulle antaa erityistä pontta se, että noista pääkirjoituksista on luettavissa kolmannen NATO-kannan syntyminen. Nimitän sitä NATO-myöntyväisyydeksi, mutta sitä ei pidä sekoittaa NATO-myönteisyyteen. Tämä myöntyväisyys syntyy hieman jäykästi, jopa vastentahtoisesti. NATOa pidetään vähiten huonona vaihtoehtona. Tällä näkökulmalla näyttää olevan poliitikkojen keskuudessa laaja kannatus, sillä olihan Timo Soinin puheenjohtaman Ulkoasianvaliokunnan yksimielisesti hyväksytty lausunto ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta keskinäisriippuvuuksineen malliesimerkki tällaisesta myöntyväisyydestä.

Jos muuten kellä on tietoa tai linkkejä sanomalehtien tuoreisiin turvallisuuspoliittisiin kannanottoihin, pistäkää linkkejä kommentteihin.

lauantai 18. toukokuuta 2013

Miksi turvallisuuspolitiikasta on vaikeaa puhua?


Muutamaa päivää vaille puoli vuotta ja 49 merkintää sitten aloitin tämän blogin. Viikonloppu yksin kotona antoi mahdollisuuden rakennella pitkään mielessä olleen idean blogiksi, jossa päätin yrittää selvittää suhdettani maanpuolustukseen. Tämä blogi on vienyt minut oppimaan, pohtimaan, keskustelemaan ja ylipäätään näkemään maailman hieman eri tavalla. Ehdottoman tärkeää on ollut saamani keskusteluseura Twitterissä ja tässä blogissa. Tämä turponarkeiksi nimittämäni ryhmä erilaisia ihmisiä lähinnä Puolustusvoimista ja akateemisesta maailmasta keskustelee ja kommentoi aktiivisesti, vaihtaen suopeassa hengessä tietoa ja mielipiteitä. Kiitos heille.

Turvallisuuspoliittisessa keskustelussa kiinnostavia ovat tottakai itse sisällöt, mutta myös keskustelu itsessään on kiehtova kokonaisuus. Historiaa, maantietoa, politiikkaa, psykologiaa, erilaisia instituutioita erilaisine ajattelutapoineen, uskontoja, identiteettejä, teknologioita, myyttejä ja ylipäätään melko tavalla kaikkea omanlaisenaan soppana. Siihen soppaan uhkarohkeasti sukelsin ja täällä parhaani mukaan räpiköin. Koska minulla ei ole mitään muodollista koulutusta tai asemaa tässä keskustelussa, lataan näkemyksiäni varsin vapaalla kädellä. Vapaalla kädellä jo senkin takia, että harrastan tätä ruuhkavuosien koti-työ-kauppa-kolmiossa. Mutta harrastuksiahan on hyvä olla.

Olen viime aikoina ajatellut itsekseni ja vähän julkisestikin, että nyt on saatu turvallisuuspoliittiseen keskusteluun vihdoin määrää ja laatua. Samaan on kuitenkin jatkuvasti esillä keskustelussa se väite, että keskustelua ei voi avoimesti käydä. Poliitikolle tämä näkökulma on ymmärrettävä. Laaja-alaisesti ja pohdiskelevasti turvallisuuspolitiikkaa käsitteleville on tavannut käydä huonosti. Äänestäjissä on merkittävä osa niitä, jotka piupaut antavat muille asioille, jos kokevat ehdokkaan tai puolueen edustavan turvallisuuspoliittisesti väärää linjaa. Kritiikki eri tavoin ajattelevia kohtaan on hyvinkin kovasanaista. Normaalimmassa poliittisessa keskustelussa henkilökohtaisuuksiin heti menevä mutapaini on harvinaisempaa, mutta turvallisuuspolitiikassa nousevat henkilöönkäyvyydet esiin hyvin nopeasti. Syitä siihen, miksi tämä asiakokonaisuus poikkeaa useimmista muista poliittisista kysymyksistä, on useita.

Kekkosen aikana turvallisuuspolitiikka oli maan isän rautaisessa otteessa. Jos joku sitä linjaa uhkasi, uhkasi hän samalla syöstä isänmaan turmioon (Neuvostoliiton syliin). Siis vain isänmaan viholliset puhuivat ääneen muuta kuin ystävyysliturgiaa. Näille toisinajattelijoille kävi huonosti, vaikka heidän mielipiteensä ja näkemyksensä sinällään olivat yleisesti, mutta piilotetusti hyväksyttyjä. Kokoomuskin vietti pitkän erämaa-ajan oppositiossa "yleisten syiden" takia. Ei siis mikään ihme, että iso osa vähänkin vanhemmista ihmisistä on edelleen ehdollistunut pitämään turvallisuuspolitiikkaa harvojen ja valittujen käsissä olevana asiana. Oppi noilta vuosikymmeniltä on, että jos vihkiytymättömät sekaantuvat asiaan, heidän ja/tai kansakunnan käy huonosti.

Eräs ihminen kuvaili tätä blogiani hiljaiseksi signaaliksi siitä, että turvallisuuspolitiikka ei ehkä ole tulevaisuudessa enää vain alan ammattilaisten käsissä. Se on ehkä demokratisoitumassa yhdeksi, joskin varmasti edelleen omaleimaiseksi, politiikan sektoriksi. Toinen ihminen kuvasi tätä harrastustani "eksklusiiviseksi." Sen määrittelyn takana on se sama ajatus, että turvallisuuspolitiikka olisi liikaa tavallisille ihmisille. Tämä on myös yksi este ihmisten kiinnostukselle ja kun ei kiinnostusta ole, ei tietoakaan kerry.

Välillisesti tämä aiheen vierastaminen näkyy medioissa niin, etteivät ne ole kovinkaan halukkaita tarjomaan vakituisesti syvällisempää uutisointia turvallisuuspoliittisista asioista. Kumma kyllä, näyttää tällä hetkellä siltä, että parhaiten tätä tonttia hoitavat iltapäivälehdet. Ne sentään yrittävät hakea kansantajuista suoraan sanomista. Olli Kivisellä on eittämättömät ansionsa, mutta eivät hänen kirjoituksensa työpaikkojen kahvipöytäkeskustelujen aiheeksi nouse.  Meillä ei ole perinnettä kansankieliselle turvallisuuspoliittiselle keskustelulle ja sitä on nyt luotava tarmokkaasti.

Turvallisuuspolitiikka on vältelty aihe myös kansalliseen omakuvaamme keskeisenä kuuluvan Talvisodan takia. Varustelu oli pielessä ja eihän sitä Jartseviakaan tarpeeksi vakavasti otettu, mutta niin vaan pärjättiin. Talvisodan ja osaltaan myös kesän 1944 ihmeet ovat synnyttäneet jonkinlaisen uhmakkaan pohjavireen, jonka mukaan me kyllä pärjäämme sotilaallisesti tapahtui mitä vaan. Tämä luja usko omiin voimiin kokee tiedostamattomasti tulleensa loukatuksi, kun puhutaan turvallisuuspolitiikasta vähänkin laajemmin. Kaikki muut puhetavat kuin perinteinen koko maan alueen uskottavan puolustaminen liittoutumattomasti reserviläisarmeijan voimin koetaan siksi jonkinlaiseksi petturuudeksi. Reaktiot ovat sitten sen mukaisia.

Pienen maan turvallisuuspolitiikka on aina reaalipolitiikkaa. Tämä tarkoittaa sitä, että päätöksiä pitää ehkä tehdä jopa oman moraalin vastaisesti ja mielipidettä voi joutua muuttamaan rajustikin. Sellainen ei ole mukavaa eikä kiinnostavaa. Lisäksi vaatii melkoisen messiaanista luonteenlaatua ottaa kantaakseen kansakunnan kohtaloita. Nämä ovat raskaita, ikäviä asioita ja en todellakaan kadehdi heitä, jotka konkreettisesti näistä kantavat vastuuta. Eettiseltä pohjalta asiaa lähestyvät eli perinteisemmän rauhanliikkeen väki puolestaan saa kuulla olevansa vähintäänkin turhan hourijoita, ellei jopa vaarallisia haihattelijoita. Aika vähän kiehtovuutta siis.

Mutta mitä enemmän keskustelemme, sitä parempaa keskustelua syntyy ja sitä parempia ajatuksia meille syntyy Suomen, Euroopan ja koko maailman turvallisuuden edistämiseksi. Siitähän turvallisuuspolitiikassa pohjimmiltaan on kyse: että voisimme elää turvallisesti.

torstai 16. toukokuuta 2013

Kohti Kultarantaa III


Edelleenkään ei ole oikeastaan mitään kummempia etukäteistietoja Kultarannan keskusteluista liikkunut. Twitterissä on Turponarkkien toimesta väännetty tapahtuman hashtagiksi #turpokäräjät ja asiaa on tiedusteltu myös Tasavallan presidentin kanslialta samaisessa välineessä. Mitään kommenttia ei ole tullut, joten eiköhän se tuohon asetu.

Jotain peliennakkoja on toki mahdollista pyöritellä. Yksi mielenkiinnon kohde on se, kuka itse asiassa on Suomen ulkoministeri keskusteluissa. SDP:n ministerikierrätys tapahtuu "ennen lomia" ja huomisestakin on huhuiltu. Tuomiojalle on vaikeaa löytää uskottavaa korvaajaa hänen pitkän kokemuksensa ja laajan tietämyksensä takia. Mutta JOS Tuomioja saa lähteä kiertoon, ovat Turpokäräjät uudelle ulkoministerille vähän turhan pian. Turvaneuvostohaku, hapuilu Bäckmanin luomien tilanteiden hoitamisessa ja Jemen-tapauksen epäonnistunut tiedottaminen kertovat kaikki siitä, että ulkoasiainhallintoa oli syytä rukata uudenlaisen maailman mukaiseen uskoon. Toki luulisi, että Urpilaisella on uudelle ulkoministerille tehtävänanto valmiina, oli se sitten passiivisuuteen tai aktiivisuuteen painottuvaa. Ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin ehdotus läppärisuurlähettiläistä on minusta ehdottomasti tutkimisen arvoinen ja muitakin uusia toimintatapoja pitäisi tutkia.

Toinen mahdollisesti mielenkiintoa tapahtumaan tuova henkilö on Puolustusministeriön viestintäjohtaja Jyrki Iivonen, joka jää tulevana syksynä eläkkeelle. Hänellä on valtavasti tietoa ja paljon näkemyksiä, mutta ammattitaitoisena taustavaikuttajana hänen julkiset puheenvuoronsa ovat olleet harvassa. Nyt olisi tilaisuus päästellä hyvässä seurassa näkemykset esiin, koko vaikuttavan työuran jalustalta. Eläkeläisenä on toki suurempi sananvapaus, mutta silloin on sanomisen painoarvokin pienempi.

Saa nähdä tulee Turpokäräjistä ulko- ja turvallisuuspolitiikan hattujen ja myssyjen taistelutanner. Ulkoasianvaliokunnan lausunto keskinäisriippuvaisen maailman häivyttämästä puolueettomuudesta (hatut) on herättänyt paljon närää (myssyt). Tämän päivän Savon Sanomissa Keijo Korhonen lataa syvältä 70-luvulta näkemyksiään Suomen tilanteesta. Hän ehdottaa meille Norjan ja Sveitsin tietä. Tosin se tie on ainakin minusta melkoinen kinttupolku ilman isoja öljyvaroja tai vuorten suojaamaa valtavaa pankkisektoria. Toinen myssy on ollut valtiosihteeri Risto Volanen, joka  on ollut aktiivnen yhteiskunnallinen keskustelija eläkepäivillään. Hänen bloginsa on keskittynyt turpo-asioihin.

Minulle itselleni on välillä vaikeaa erottaa näiden vanhempien keskustelijoiden puheenvuoroista, mikä siellä on ajan ja iän kerryttämää arvokasta ymmärrystä ja mikä ihan silkkaa ajasta jälkeen jäämistä. Kiista siitä, miten meidän tulisi arvioida Venäjää ja sen olemusta on yksi suuri jakolinja hattujen ja myssyjen välillä. Tai itse asiassa kyse on enemmän koko maailmanpolitiikan tulkinnasta. Myssyt painottavat itsenäisyyttä ja omavoimaisuutta, hatut taas ovat valmiita sitoutumaan erilaisiin rakenteisiin, jotka tämän maailman valtioita yhdistävät. Kumpikin puoli katsoo linjansa olevan reaalipolitiikkaa. Tämä jakolinja pitää ottaa huomioon Turpokäräjillä ja toivon todellakin, että siellä esitetään hyviä argementtejä kummankin linjan puolesta. Kun se oikea, mahdollinen kansakunnan linja sisältää varmasti elementtejä sekä hatuilta että myssyiltä.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Kansalaisten puolustama maa


Kuka ikinä onkin kirjoittanut Puolustusvoimien Varusmiehille-osion etusivun tekstin, on tehnyt hyvää työtä.

"Suomi tarvitsee sinunkin panostasi, sillä olet paras henkilö puolustamaan maatamme, valtiollista itsenäisyyttämme ja alueellista koskemattomuuttamme. Yleiseen asevelvollisuuteen perustuva sotilaallinen maanpuolustus sekä oma toimintasi takaavat, ettei sinun eikä muiden maassamme asuvien oikeuksia loukata, eikä elämäämme Suomessa kukaan pääse uhkaamaan."

Tuohon kun saisin lisätä aseettoman vaihtoehdon, niin voisin itsekin tuon allekirjoittaa. Minä kun uskon siihen, että maata voi ja pitää puolustaa kollektiivisesti, yhdessä. Itse asiassa se on ainoa uskottava vaihtoehto, sillä meillä ei ole ikinä varaa ostaa niin paljon niin hyviä asejärjestelmiä, että puolustuksen uskottavuus rakentuisi vain niiden varaan.

Asevelvollisuus on iso osa nyt virinnyttä turvallisuuspoliittista keskustelua. Tosin keskustelu asevelvollisuudesta on käytännössä hyvin pitkälle keskustelua varusmiespalveluksesta. Minä näen uskottavan maanpuolustuksen vaativan nykyaikana hyvin paljon muutakin kuin riittävän suuren tehtäväänsä koulutetun ja varustetun sotilaallisen reservin. Modernit konfliktit pyrkivät enemmänkin suistamaan yhteiskunnan arjen raiteiltaan kuin valloittamaan alueita sotilasvoimin. Siksi minusta maanpuolustukseen liittyvän kansalaisvelvollisuuden pitäisi pystyä vastaamaan tulevaisuuden konflikteihin.

Asevelvollisuus on väline luoda turvallisuutta, ei itseisarvo. Tai monet näkevät sen myös itseisarvoisena lähinnä sen sekundääristen vaikutusten takia. Itsenäistyminen, kurinalaisuuteen oppiminen, johtamistaitojen kehittyminen, luonnossaliikkumisen alkeiden tarjoaminen ja niin edelleen, ovat hyötyjä, joita varusmiespalveluksesta katsotaan saatavan. Näiden asioiden opettelemiseen ja kokemiseen ei kuitenkaan välttämättä tarvita sotilaallista organisaatiota. Itse asiassa monet järjestöt tarjoavat juuri tällaista oppia lapsille ja nuorille. Partio, vapaapalokunta, SPR, 4H, Luontoliitto ja monet muut ansiokasta työtä tekevät nuorisojärjestöt antavat valmiuksia pärjätä tilanteissa, joissa on niin sanottu tiukka paikka ja yhteistyön tarve. Siitä on pohjimmiltaan kyse kriisitilanteessa selviytymisestä. Niitä taitoja ja valmiuksia Suomen puolustaminen epätoivottua ulkoista vaikutusta vastaan vaatii.

Itse uskon siis maanpuolustukseen, joka on laajaa ja osaltaan myös kansalaisten vastuulla. Nythän kokonaisturvallisuuden käsite on sitonut erinomaisella tavalla yhteen viranomaistahot ja yritysmaailman. Kansalaisulottuvuutta tässä kokonaisturvallisuudessa ei kuitenkaan ole näkyvillä. Vapaaehtoinen maanpuolustus on melkein pelkästään aseellista toimintaa, vaikka se voisi olla paljon enemmänkin.

Itse pitäisin parhaimpana koko ikäluokan sukupuolineutraalia kouluttamista. Minun mielessäni olevassa kansalaispalvelussa koottaisiin kirjava porukka yhteen peruskoulutukseen, joka sisältäisi karkeasti ottaen kansalaistaitoja ja yleistä kriisivalmiuksien kohtottamista tiedoissa ja taidoissa. Sen jälkeen eriydyttäisiin asepalveluun ja muuhun palveluun. Jotain hyvin tämäntyyppistä esittää Kansalaispalvelu ry ja sen esittämä malli olisi varmasti hyvä pohja keskustella tästä tavasta järjestää maanpuolustusta. Kansalaispalvelun perimmäisenä tavoitteena olisi, että yhteiskuntamme kestäisi poikkeusoloja paremmin ja pidempään. Puolustuskyky tänä päivänä on myös sitä, että vanhukset ruokitaan, lapset hoidetaan ja ylipäätään elämä nilkuttaa eteenpäin, vaikka jokin olennainen osa olisikin saatu kaadettua.

Julkisen sektorin ahdingossa voisi kansalaispalvelusta suorittavista nuorista olla merkittävästi apua. Samalla he saisivat omakohtaisen kokemuksen elämänalueelta, johon muuten eivät ikinä olisi tutustuneet. Itävallassahan oli äskettäin kansanäänestys yleisen asevelvollisuuden tulevaisuudesta ja sen jatkumisen saattoi hieman paradoksaalisesti ratkaista siviilipalvelus. Sivarit ovat Itävallassa merkittävä resurssi monilla elämänalueilla ja siksi sivillipalveluksen jatkuminen oli merkittävä syy kannattaa yleistä asevelvollisuutta.

Kansalaispalvelus olisi myös tapa saavuttaa ikäluokan nuoret vielä kerran ja ohjata syrjäytymisvaarassa olevia eteenpäin elämässä. Kansalaispalvelu toimisi myös verrattomana kotouttajana maahanmuuttajille ja Suomeen sitouttajana maahanmuuttajataustaisille ihmisille.

Kansalaispalvelu loisi todennäköisesti joukon ongelmia eri palvelusmuotojen tasapuolisuudesta. Tälläkin hetkellä eri palvelusmuodot ovat kovin epätasapuolisia, mutta tähän tilanteeseen on totuttu. Esimerkiksi sukupuolineutraalius on asia, joka etenee eri puolilla yhteiskuntaa ja se koputtelee kiihtyvään tahtiin myös asevelvollisuuden ovella. Sukupuolten tasa-arvon kehittymisen myötä pelkästään miehiin kohdistuva pakko muuttuu pikkuhiljaa yhä hankalammin hyväksyttäväksi.

Olisi myös mielenkiintoista järjestää kansalaispalvelun hengessä eräänlaisia kansalaisten "sotaharjoituksia", joissa simuloitaisiin kriisitilanteita. Jos esim. yhtenä päivänä pyydettäisiin liikkumaan muuten kuin autoillaan, hoitamaan kotitoimensa ilman sähköä ja niin edelleen. Tällaisia harjoituksia varten voisi rakentaa verkkopohjaisia malleja, joita voisi toteuttaa itsekseenkin. Samanlaisia voisi toteuttaa myös työpaikoilla.

Ylipäätään keskustelu asevelvollisuudesta on hankalaa, koska suhde siihen on hyvin tunneperäinen. Intin käyminen on totunnaistapa, mieheksi kasvamisen rituaali. Kuitenkin merkittävä osa ikäluokasta voitaisiin ja kannattaisi ohjata suorittamaan enemmänkin nykyistä siviilipalvelusta muistuttavaa palvelusta. Se voisi tapahtua vanhustenhoidon, hajauteutun energiantuotannon, kriisiajan viestinnän tai minkä tahansa sellaisen toiminnan parissa, joka auttaa Suomea kestämään ulkopuolista aggressiota toiminnallisesti ja henkisesti. Siitähän maanpuolustuksessa kuitenkin on kyse.

perjantai 10. toukokuuta 2013

Nyt se alkaa



HS pääkirjoituksen 10.5. loppuhuipennus  

Aina välillä turvallisuuspoliittisessa keskustelussa vilahtaa aavistuksia ulkomaiden osallistumisesta siihen. Ainahan meillä on mietitty, mitä Venäjällä ajatelllaan ja mitä se milläkin tarkoitti. Ruotsin suunta on tällä hetkellä erittäin tarkan silmälläpidon alainen ja vähintään yhtä tarkkaan sieltä katsostaan Suomeen päin.

Yhdysvaltojen kiinnostus Suomen asemaan NATOn suhteen lienee hieman hiipynyt Afganistan-operaation näkyvissä olevan päättymisen myötä. Se kun on ollut oikeastaan ainoa konkreettinen tapa antaa tukea sotilasliiton suurimmalle jäsenelle. Rahastahan tässä kiikastaa, Yhdysvaltoja tuntuu hyvin syvästi harmittavan epätasapaino sotilasmenoissa. He kokevat eurooppalaiset liittolaiset ja kumppanit vapaamatkustajiksi.

Joka tapauksessa on oletettavaa, että ainakin nämä ja ehkä muut Pohjoismaat, Baltian maat sekä Saksa ovat oikeasti kiinnostuneita siitä, miten asiat kehittyvät Pohjolassa. Suuren itsetunnon omaava, lähes 40 miljoonan ihmisen Puola on näyttänyt merkkejä halustaan nousta kokonsa edellyttämään ja vähän suurempaankin asemaan pohjoisen Euroopan turvallisuuspolitiikassa. Tätä kirjoitettaessa Maanpuolustuskurssi 169 viettää iltaa jossain päin Puolaa, vaikuttuneena näkemästään, kun Puolan 1. Panssariprikaati pöllytti menemään oikein kunnolla päivän harjoituksissa. Veikkaisin, siis ihan puhtaasti veikkaisin, että tänään puolalaiset isännät esittävät maljapuheiden rivien välissä toiveita Suomen liittymisestä NATOon. Aina ylikävelty Puola haluaa varmasti lisää leveyttä rintamaansa. En yhtään ihmettelisi, että sieltä suunnasta erilainen diplomaattinen ja muu aktiivisuus lisääntyisi tai olisi jo lisääntynyt.

Muutkin asiasta kiinnostuneet maat myös osallistuvat Suomen turvallisuuspoliittiseen keskusteluun jollain tasolla. Varsinkin Venäjällä ja Yhdysvalloilla on varmasti selvä toimintasuunnitelma ja tahtotila, jolla tähän meidän keskusteluumme osallistutaan. Käsittelin aiemmin mm. Venäjän valtion kanavan huumoriohjelmassa ollutta Ruotsi-NATO-pilkkaa. Uskoisin sen olevan osa Venäjän valtion aktiivista toimintaa Pohjolassa.

Tässä kohtaa syttyy omassanikin päässä paranoiasta varoittava valo. Mutta oman työkokemukseni myötä tiedän, että isoja intressejä ajetaan myös viestinnän keinoin. Jos suhteellisen pienet liikeyrityksetkin toimivat suunnitelmallisesti julkisuudessa suoraan tai välillisesti edistääkseen etujaan, niin kyllähän siihen samaan ja enempäänkin täytyy näiden valtiokoneistojen pystyä. Meihin yritetään jatkuvasti vaikuttaa eri keinoin. Hyvin konkreettisena toimenpiteenä voidaan pitää esim. Venäjän Strategisen tutkimuslaitoksen saapumista Suomeen. Samaan aikaan meillä on pitkästä aikaa hyvin korkean profiilin USAn suurlähettiläs, joka pullistelee lihaksiaan, ekoilee ja innovoi ehtymättömän oloisella tarmolla.

Lisääntynyt aktiivisuus käy järkeen, koska kohta käydään oikeasti keskusteluun Suomen turvallisuuspoliittisesta tulevaisuudesta. Minulle on syntynyt sellainen vaikutelma, että olemme juuri nyt ikäänkuin avautumassa tälle keskustelulle. Käytetyt puheenvuorot ovat suorasanaisempia ja vivahteikkaampia, eikä leimakirveskään ole heilunut entiseen malliin. Minun näkemykseni on se, että juuri tätä Venäjä ei halunnut ja Yhdysvallat NATO-kumppaneineen halusi. NATOsta on maalattu ja maalautunut ihmisten mieliin niin todellisuudesta irtautunut irvikuva, että oli keskustelun kautta aukeava todellisuus minkälainen tahansa, se yllättää positiivisesti. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa olemme toivottavasti kypsiä nostamaan puolustuspolitiikan yhdeksi vaaliteemaksi, josta voidaan käydä reipasta ja fiksua, mutta tarpeen tullen erimielistä keskustelua.

Juuri ilmestyneessä Reserviläinen-lehden 80-vuotisjuhlanumerossa oli parikin mielenkiintoista riviä ja rivien väliä. Ensinnäkin presidentti Niinistö sisällytti tervehdykseensä tällaisen viestin:
"Meihin kohdistuvat ulkoiset paineet muuttuvat. Kylmän sodan maailmaan ei ole paluuta. Teknologisen kehityksen myötä joudumme vastaamaan uudenlaisiin uhkiin. Reserviläisjärjestelmän kautta saamme yhteiskunnan parhaimman osaamisen avuksemme tässäkin tilanteessa."
Ymmärtääkseni selvä tehtävänanto reserviläisille kehittää uudenlaista toimintaa. Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK ryhtyy ensi syksynä kouluttamaan siviilejä ja reserviläisiä kybersodankäyntiin Viron Kaitseliitin opastuksella. MPK on paraikaa rakentamassa Santahaminan Radioniemeen suljettua verkkoympäristöä, jossa kybersotakurssit järjestetään. Ja luulen, että toiveita on valtiovallan puolelta muitakin.

Toinen mielenkiintoinen pätkä oli puolustuministeri Carl Haglundin haastattelusta: "Yleisestä asevelvollisuudesta luopuminen ei tuo säästöjä. Aluepuolustuksen osalta on vaikea uskoa, että suomalaiset hyväksyisivät, ettei koko maata enää puolustettaisi. Tämä vie vääjäämättä keskusteluun, olemmeko yksin puolustamassa maatamme, Haglund toteaa.
– Onko meillä halua hoitaa puolustusta jonkun toisen kanssa yhdessä? Se on ainoa uskottava vaihtoehto.
Haglund peräänkuuluttaakin puolueilta ennen seuraavia eduskuntavaaleja kannanottoja siihen, mitä ne ratkaisuja ne tarjoavat."
Siinä Suomen puolustusministeri sanoo reserviläislle, että voi oikeastaan olla järkevää liittyä NATOon. Tämä ei olisi ollut mahdollista vielä muutama vuosi sitten, kun muistaa presidentinvaalien kiivaat nokittelut asiasta. Keskustelun muutokselle kuvaavaa on myös se, että kukaan ei nyt näe tässä lausumassa mitään ihmeellistä. Tai näkee, mutta hysteria ei leviä enää.

Päivän radikaaleimmasta vedoista vastaa Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan: "Järjestelmää kannattaa kuitenkin katsoa kokonaisuutena. Nykyistä asevelvollisuuden kestoa on syytä arvioida kriittisesti. Siviilipalveluksen merkittävä lyhentäminen olisi aiheellista ja lisäisi järjestelmän oikeudenmukaisuutta.
Näin saataisiin aikaa arvioida asevelvollisuutta ja koko puolustuspolitiikkaa ensi vuosikymmenellä."
Ensin vaaditaan lyhyempää siviilipalvelusta ja sitten väläytetään asevelvollisuuden  uudelleen arviointia, ehkä jopa liittoutumista. Jotenkin uskon, että HS;n pääkirjoitustoimittajat ovat hyvin informoituja ihmisiä myös maanpuolustukseen liittyvien asioiden kohdalla ja he eivät ihan omasta päästään ole näitä keksineet. Vaikka viimeisen lauseen aikahaarukka pehmentääkin radikaalia ajatusta, on siinä kuitenkin läväytetty esille mahdollisuus yleisen asevelvollisuuden häviämisestä tai ainakin sen merkittävästä muuttumisesta.

Joka tapauksessa keskustelu on käynnissä ja itse odotan siinä erityisesti kahta asiaa: Kultarannan keskusteluja ja Venäjän puheenvuoroa. Edellisestä ei ole kovinkaan paljon tietoa edelleenkään, pari twiittausta kutsun saaneilta (1, 2). Jälkimmäisestä tietoa on vielä vähemmän, mutta uskon sen olevan riittävän huomiota kiinnittävä tapahtuessaan. Venäjän eleet ovat viime aikoina olleet suuria, jopa itseään vastaan kääntyviä, joten tässä saattaa olla jotain hurjaakin luvassa. Ehkä ajoitettuna juuri tuohon Kultarannan turpokäräjien alle. Tai sitten ei. Aika näyttää.

torstai 9. toukokuuta 2013

Kotirintaman Kollaa


Turvallisuuspoliittinen keskustelu sai vauhtia Suo­men tur­val­li­suus- ja puo­lus­tus­po­li­tii­kan selonteon eduskuntakäsittelystä. Ainakin minun silmiini keskustelu oli aiempaa syvempää ja vivahteikkaampaa. Joku kynnys on ylittynyt, kun keskinäisriippuvuus ja sen seuraukset on hyväksytty jopa perussuomalaisissa. Sen verran linjakkaita olivat puheet, että joku, ainakin väliaikainen, konsensus puolustuspoliittiisista linjoista taustalla on nyt saavutettu.

Tosin kukaan ei ilmeisesti kertonut tästä konsensuksesta Annika Lapintielle (Vas.) mitään. Toivon niin kovin, että perinteinen rauhanliike ja sen edustamat näkemykset olisi mahdollista pitää turvallisuuspoliittisessa keskustelussa mukana. Tuolla argumentoinnilla se ei onnistu. Vaikka asiat olisivat kuinka huomioonotettavia, on perinjuurin 70-lukulainen ilmaisutapa tehokas karkote halulle kuunnella. Muut keskustelussa aktiiviset tahot ovat julkisessa keskustelussa pystyneet ilmaisemaan itseään ilman kiihkoilua.

Itse toivoisin, että puolustuspoliittinen keskustelu voisi nyt vihdoin ottaa askelia siihen suuntaan, että miettisimme tosissaan uskottavan puolustuksen kokonaisuutta. Nyt se uskottavuus mitataan lähes yksinomaan asejärjestelmillä. Kyber on toki tuonut aivan uuden, virtuaalisen ja ei-aseellisen, mutta kuitenkin jopa tappavan ulottuvuuden sodankäyntiin. Ennen kaikkea kysymys on minusta kriisitilanteissa yhteiskunnan kestävyydestä. Pelkkä sotilaallinen suorituskyky ei riitä, jos samaan aikaan puolustettava yhteiskunta romahtaa. Minun mielestäni kun elämme portaattomasti voimakkuudeltaan säätyvien konfliktien aikaa, niin maanpuolustuksen kannalta tämä pehmeämpi puoli voi olla strategisesti vähintään yhtä tärkeää kuin aseellisen puolustuskyvyn laajuus ja ominaisuudet.

Yhteiskunnan toimintojen romahtaminen voi monesta syystä olla paljon totaalisempaa kuin aiemmissa konflikteissa. Sähkö on elämäntapamme elinneste, jota ilman toiminnot sulkeutuvat. Asuminen, liikkuminen, ruokahuolto ja monet muut asiat ovat sähköstä riippuvaisia. Meillä ei myöskään ole enää entisessä määrin sosiaalisia rakenteita, jotka antavat kriisitilanteessa turvaa ihmisille. Jos normaalioloissakin puhutaan isona ongelmana yksinäisistä vanhuksista, jotka eivät tahdo pärjätä tavallisissakaan oloissa itsekseen, niin mitä tapahtuu kriisitilanteessa. Vielä 1940-luvulla sosiaaliset rakenteet sukujen, naapurustojen ja kyline kohdalla olivat aivan toista luokkaa kuin nykyään. Tämän näkökulman nosti Helsingin Sanomien mielipidesivulla 6.5. esiin ansiokkaasti in­si­nöö­ri­evers­ti evp., tek­nii­kan toh­to­ri Ol­li-Pau­li Sar­va­ran­ta:


"Pa­ha­na puut­tee­na on, et­tä sa­mal­la on kui­ten­kin lä­hes täy­del­li­ses­ti unoh­det­tu so­siaa­li- ja ter­veys­sek­to­rin kes­kei­nen rooli kan­sa­lais­ten krii­si­ajan hy­vin­voin­nin tur­vaa­mi­ses­sa.
Edus­kun­nan so­siaa­li- ja ter­veys­va­lio­kun­nal­ta ei il­mei­ses­ti ole lain­kaan pyy­det­ty lau­sun­toa. So­siaa­li- ja ter­veys­mi­nis­te­riön tai mui­ta alan asian­tun­ti­joi­ta ei ole ul­ko­asiain­va­lio­kun­nan ni­mi­lis­tal­ta, jo­ten jää ar­vai­lu­jen va­raan, mi­ten esi­mer­kik­si maam­me van­he­ne­vas­ta si­vii­li­väes­tös­tä ja sai­raa­loi­den po­ti­lais­ta oli­si tar­koi­tus huo­leh­tia pa­has­sa krii­si­ti­lan­tees­sa."

Turvallisuuspoliittisessa keskustelussa tämä kirjoitus jäi samassa lehdessä olleen suurlähettiläs Nybergin Venäjä-kirjoituksen varjoon. Mutta minusta Sarvarannan kulma on äärettömän olennainen. Jos taistelutoimissa kuolee sotilaita kuin kärpäsiä, niin jossain vaiheessa häämöttää tappio ja antautuminen. Niin käy myös jos vanhuksia ja muita heikompia alkaa kuolla suuremmassa määrin. Nykyaikaisessa konfliktissa ratkaisevat taistelut käydään entistä todennäköisemmin kotirintamalla. Jos rintaman heikko kohta ovat vanhukset ja muut heikot, niin tottakai sinne isketään.

Se miten kotirintamaa varustetaan kestämään konflikteja, on sitten oma iso kysymyksensä. Silloin pitää esiin kaivaa kansalaispalvelu ja ylipäätään asevelvollisuuden laajentaminen ja muokkaaminen. Vihreät ovat esittäneetkin tästä kattavan näkemyksen ja onpa asiaa pohdittu libertaristisestakin näkökulmasta.

Poliittisesti on tietysti epätodennäköistä, että kestävyysvajeen, työurien pidentämisen ja ylipäätään oman toimintakykynsä kanssa kamppaileva hallitus lämpenisi tälle. Mutta itse uskon väkevästi, että tässä on eräs olennainen suunta, johon meidän pitää turvallisuuspoliittista keskustelua suunnata. Kollaan on kestettävä kotirintamallakin.





sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Kohti Kultarantaa II


Kultarannan keskusteluista ei ole mitään uutta kuulunut, mutta olen mietiskellyt, että mitä kaikkea siellä pitäisi ottaa huomioon. Keskustelu ja päätöksenteko kun yleensä onnistuvat sen suhteen hyvin, että mitä otetaan huomioon. Mutta jos jotain olennaista on unohtunut, on keskustelu helposti löpinää ja päätökset vääriä. Niin voi käydä myös silloin, jos kaiken olennaisen lisäksi on mukana liikaa epäolennaista. Alustajien, heidän aiheidensa ja keskusteluteemojen valinta on siis äärettömän olennaista.  Tässä muutamia minusta olennaisia asioita mietittäväksi.

Venäjä, Venäjä, Venäjä 

Se itsestäänselvä, mutta hankala puheenaihe. Varsinkaan virkamiesten tai poliitikkojen on paha ruotia suorasanaisesti Venäjää, sillä tarkkanahan he ovat, mitä heistä julkisuudessa puhutaan. Suoraanpuhujiksi varattaneen siksi esim. ulkomaalaisia tutkijoita.
Putinin Venäjällä on näkemyksensä ja suunnitelmansa. Se, että ovatko ne samat kuin julkilausutut tavoitteet ja tulkinnat, on sitten eri asia. Joka tapauksessa näyttää siltä, että jonkinlainen veikkaus Venäjän tulevaisuudesta on tehtävä ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan pohjaksi. Se, mikä on varmaa, on Venäjän kiinnostus Suomea kohtaan. Jonkinlainen linjavalinta on voimistuvan ja Neuvostoliitosta muistuttavan aggressiivisuuden suhteen on tehtävä. Historiamme aikana olemme kokeilleet uhittelevaa itsepäisyyttä ja nöyrää myöntyväisyyttä, jälkimmäistä paremmin tuloksin. Nyt on löydettävä tähän tilanteeseen sopiva tapa.

Saksa

Side Saksaan on eurokriisin myötä vahvistunut ja maa itsessäänkin alkaa pikkuhiljaa ottamaan kokonaisvaltaisemmin haltuunsa asemaansa Euroopan Unionin veturina.  Saksan erittäin aktiivinen ja vastuunalainen rooli Afganistanissa tulevina vuosina lienee merkki siitä, että maa on ottamassa merkityksensä mukaista asemaa myös turvallisuuspolitiikassa. Maailmansodan jälkeisen ajan Suomen ei juuri kahden Saksan kysymyksen lisäksi ole tarvinnut miettiä heidän linjojaan. Nyt on taas sen aika ja Berliinin kautta voi avautua lisää liikkumatilaa ratkaisuihin.

Ilmastonmuutos ja arktinen ulottuvuus

Arktisen muutoksen taustalla vaikuttava ilmastonmuutos voi myös vaikuttaa merkittävästi asemaamme. Tässä ympäristöpolitiikka kohtaa turvallisuuspolitiikan.
Keskipitkällä aikavälillä mahdollisuudet hyödyntää arktisen alueen luonnonrikkauksia ja Aasian laivareittiä merkittävästi lyhentävää Koillisväylää muuttavat Euroopan strategista karttaa. Muutoksen suuruuden voi hahmottaa jo sitäkin kautta, että entäpä jos valtaosa Kiinan, Japanin ja Etelä-Korean viennistä kulkisikin Eurooppaan pohjoisen kautta. Mitä tältä muutokselta haluamme/voimme saada on iso kysymys lähes jokaisella valtionhallinnon sektorilla, mukaan lukien ulko- ja puolustuspolitiikat.


NATOn tulevaisuus

Olennainen osa Suomen turvallisuuspolitiikkaa on ollut jo pitkään ns. NATO-optio. Eli olemme lausuneet julki sen, että voisimme vaikka hakeakin jäseniksi. Tämän option painoarvo riippuu siitä, kuinka uskottava mahdollisuus loppujen lopuksi on. Se uskottavuus puolestaan rakentuu sisäisesti ja ulkoisesti. Sisäisesti se tarkoittaa sitä, että Suomella pitää olla oikeastikin valmius liittyä ja toimia jäsenyyden edellyttämällä tavalla. Tällä hetkellähän kansan mielialat ovat hyvin NATO-vastaisia, mutta toisaalta myös tunnistetaan sen olevan ainoa vastapaino mahdolliselle Venäjän uhalle. Jota sitäkään ei tällä hetkellä pidetä olemassaolevana.

Ulkoisesti option uskottavuus rakentuu siitä, että onko NATO halukas ottamaan Suomen jäseneksi ja myös panostamaan Suomen turvallisuuteen.  NATOa koettelee tällä hetkellä parikin isoa asiaa. Ensinnäkin USA on kyllästynyt maksamaan suurimman osan sotilasliiton toimintakyvystä ja toisekseen perinteisen itäsuuntaisen ajattelun ohelle on nousemassa eteläinen ulottuvuus.

Eurooppalaisten NATO-maiden laskeneet puolustusbudjetit ovat tarkoittaneet sitä, että sotilasliiton ja myös sen jäsenten kansainvälinen suorituskyky, esim. Malissa, on käytännössä täysin riippuvainen USAn kalustosta. Tämä ei ole Yhdysvalloille mieleinen tilanne. USAlla on ollut käymiensä sotien takia ollut resurssia käytettäväksi, mutta nyt se pyrkii, jos ei nyt varsinaisesti lopettamaan näitä sotia, mutta ainakin siirtämään ne matalan intensiteetin konflikteiksi. NATO on linjannut kylmän sodan jälkeisen  olemassaolonsa perusteeksi aktiivisen roolin kansainvälisissä tehtävissä, joten tämä kohta yhä isommaksi kasvava ristiriita tavoitteiden ja resurssien välillä on hyvin perustavaa laatua oleva kysymys.

Tämä ristiriita näyttäisi jollain tasolla konkretisoituvan syksyllä Baltiassa ja Puolassa pidettävässä NATOn isossa sotaharjoituksessa. Steadfast Jazz 2013 -sotaharjoituksen piti olla 5. artiklan edellyttämän jäsenmaiden alueellisen puolustuksen voimannäyttö. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että muiden kuin Baltian maiden ja Puolan panos harjoitukseen on niin vaatimaton, että se voikin kertoa ihan muuta kuin haluttua viestiä. Ennen tuota harjoitustahan Venäjä ja Valko-Venäjä rytyyttävät yhdessä rajan toisella puolen huomattavasti mittavammassa Zapad (Länsi) 2013 harjoituksessaan.

Toinen NATOa tulevina vuosina muokkaava tekijä on eteläisen suunnan vahvistuminen sotilasliiton toiminnassa. Perinteisestihän uhka on tullut idästä, mutta nyt Lähi-itä ja pohjoinen Afrikka levottomuuksineen muodostavat turvallisuusuhkia eteläisemmille jäsenmaille. Arabikevään synnyttämät kuohunnat, Israelin aina herkkä tilanne ja akuuteimpana Syyrian sisällissota ovat syitä tälle mielenkiinnolle. Joka tapauksessa niukkenevien resurssien myötä tämä tarkoittaa eri tasoilla priorisointeja, siirtäen todennäköisesti resursseja pois nimenomaan Suomea kiinnostavalta itäiseltä suunnalta.

Kokonaiskuvan muutokset

Kun kaikkia noita asioita katsoo, voi minun mielestäni perustellusti päätyä sellaiseen ajatukseen, että isojakin muutoksia voi tapahtua. Neuvostoliiton romahduksen jälkeiset turvallisuuspoliittiset asemat ovat muuttumassa ja potentiaalisesti paljonkin. Muutosten taustalla ovat ennen kaikkea talous ja teknologia sekä niiden aiheuttamat kehityskulut. Joku tolkku näistäkin olisi saatava.

lauantai 4. toukokuuta 2013

Rahat eivät riitä


Raha. Tai pikemminkin sen riittämättömyys. Siitähän tässä koko Eurooppaa ravistelevassa puolustuspoliittisessa käymistilassa on kysymys. Yhdysvallat painostaa yhä suorasanaisemmin NATOn eurooppalaisia jäsenmaita käyttämään enemmän rahaa sotilasmenoihin. Kovat ajat taloudessa ovat näkyneet niin, että yli puolet NATO/EU-maista on vähentänyt puolustusmenoja vähintään 10%. Se on erittäin paljon, koska kulut kuitenkin nousevat jatkuvasti. Ja siitä itse asiassa sotilasmenoissa yhä useammin on kysymys: uudet välineet ja niiden vaatimat tukitoiminnot maksavat enemmän kuin ennen. Yhdysvalloissa arvioidaan yhden tavallisen sotilaan Afganistanin vuoden maksavan jotakin 800 000 dollarista ylöspäin. Palkkakuluja tästä on noin 30 000 dollaria. Tuossa on kysymys myös etäisyyksistä, globalisaatio on tehnyt sotimisesta aidosti maailmanlaajuista toimintaa.

Tieteen ja teknologian kehitys on tarkoittanut sitä, että meille on mahdollista moni sellainen asia, josta ei ennen unelmoitukaan. Katuvalaistus, keskoskaapit, älypuhelimet, lääkkeet lähes joka tilanteeseen ja monet muut asiat ovat tieteen ja teknologian tarjoamia asioita meidän elämänmuotoomme. Sama kehitys on tapahtunut myös sotilasteknologiassa. Nykyaikaisesti varustettu jalkaväen sotilas on kestävin suojavarustein panssaroitu, digitaaliseen informaatiojärjestelmään kytketty toimija, joka liikkuu tarpeen sujuvasti maalla, merellä ja ilmassa ohjaten samalla tarkasti epäsuoraa tulta. Hänet huolletaan säännöllisesti ja kuljetetaan hoitoon tarvittaessa toiselle puolelle maapalloa. Näkkäriä kangasrepustaan kaivelevat, jalkarättejään kuivattelevat korpisoturit ovat varustukseltaan yhtä lähellä modernia sotilasta kuin vuoden 1939 puolalainen ratsuväki oli miekkoineen Saksan panssarijoukkoja.

Vaikka yksittäisen sotilaan varustus on nykyään hintavaa, erityisen hintavia ovat kokonaiset järjestelmät. Rannikkopuolustuksessa ei kiinteistä tykistölinnakkeista ole juuri iloa, vaan on tarpeen hakkkia ohjuksia ja älykkäitä miinoja. Jotka tietysti maksavat merkittäviä määriä verrattuna lähes ikuisesti kestäviin rantapyssyihin verrattuna. Sellaisia asensi aikoinaan paikalleen Viipurin edustalle Milli-Villeksikin tarkkuutensa takia nimitelty isoisäni.

Erityisen kallista on nykyään lentoase. Hornetien hankkiminen oli aikoinaan taloudellisestikin iso ponnistus. Nyt Yhdysvallat rakentaa Hornetin seuraajaksi F-35 -hävittäjää. Projekti on kärsinyt lukuisista teknisistä takaiskuista ja hintakin on noussut, ollen tällä hetkellä n. 110 miljoonaa dollaria per kone. Osa tätä teknologisesti äärimmäisen edistyksellistä lentokonetta on lentäjän kypärä, joka mahdollistaa lähes täyden näkyvyyden joka suuntaan. Kypärä yksinään maksaa lähes puoli miljoonaa euroa. Nämä koneet ovat ehdolla myös Suomeen Hornetien korvaajaksi.

Teknologian kehitys ei suinkaan lopu, vaan kiihtyy jatkuvasti. Yhdysvallat on linjannut puolustuksensa olevan yhä enemmän erilaista korkeaa teknologiaa sisältävää toimintaa lennokkeineen, satelliitteineen ja kyber-operaatioineen. Kuvaavaa teknologian kehittymiselle on se, että nyt on pystytty valmistamaan ensimmäinen kokonaan 3D-tulostettu ase. 3D-tulostus ylipäätään on yksi seuraavan vuosikymmenen aikana maailmaa muuttavaista asioista.

Osansa sotilasteknologian merkityksen nousulla on sillä, että alan teollisuus on Yhdysvalloissa suurta ja vaikutusvaltaista. Siellä taloudellisen ja poliittisen vallan tiukka kytkeytyminen toisiinsa pitää yllä isoa aseteollisuutta. Aikoinaan Neuvostoliiton yhteydessä puhuttiin aina aseteollisesta kompleksista, joka piti yllä kylmän sodan vastakkainasettelua ja sitä kautta kilpavarustelua. Yhdysvaltojen aseteollinen kompleksi näkee mielellään hallituksensa toimivan joka puolella maapalloa sekä painostavan liittolaisiaan asehankintoihin. Kun kyseessä ovat valtavat kaupalliset edut, on peli kovaa ja siinä käytetään kaikkia keinoja.

Tämä pohdiskelu siis koskee hyvin pitkälti vain länsimaita. Ihmishengillä on täällä niin kova poliittinen hinta, että raha on halpaa. Monissa maailmankolkissa näin ei ole, vaan halpaa on ihmishenki. Vaikka läntisessä maailmassa asevarusteluun käytetyn rahan määrä onkin vähentynyt, on se noussut mm. Venäjällä, Kiinassa, pohjoisessa Afrikassa. Siellä on nyt käynnissä se sama modernisointi, joka meillä on jo tapahtunut.

Joka tapauksessa olemme siinä tilanteessa, että meillä Suomessa ei ole rahaa hankkia kaikkia niitä pelejä ja vehkeitä, joita uskottava, itsenäinen koko maan alueen puolustaminen edellyttää. Rahapula koskee muitakin kuin meitä. Eri maiden puolustusvoimat ja poliittiset johdot miettivät kuumeisesti mitä tehdä, kun tavoitteet ja resurssit ovat ristiriidassa.

Tämä ristiriita pätee Suomeenkin, koska Puolustusvoimien rahoitus vuodesta 2015 eteenpäin on auki, jätetty "seuraavan hallituksen päätettäväksi." Minä tulkitsen asian niin, että nykyinen hallitus ei halua ja kykene tekemään päätöksiä. Joko rahaa on lisättävä tai Puolustusvoimille laissa asetettuja tavoitteita muutettava. Tai sitten vaan on nykyiseen tapaan leikittävä, että kaikki on tasapainossa. Hyvin samanlainen kysymyksenasettelu koskee itse asiassa tällä hetkellä erikoissairaanhoitoa. On olemassa tavoite hoitaa kaikkia tasa-arvoisesti kaikin käytettävissä olevin keinoin, mutta siihen ei enää ole oikeastaan varaa. Lääkkeet, välineet ja keinot ovat kehittyneet niin kalliiiksi, että ristiriita asetetun tavoitteen ja olemassaolevien keinojen välillä on ratkaistava. Kumpaankin ristiriitaan pitää demokraattisesti valittujen poliitikkojen löytää ratkaisu ja päättää siitä. Ei käy kateeksi.

perjantai 3. toukokuuta 2013

Jyrähdyksiä tai tussahduksia Arkadianmäellä



Sain vaimolta tuliaisiksi Gorista, turpo-harrastukseni kunniaksi, Jaltan konferenssi -kahvimukin.

Ensi tiistaina jyrähtää, kun hallituksen  alkuvuodesta julkaisema Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko tuodaan Eduskunnan suuren saliin. Myös mediassa on tätä myötä nostettu aihetta esiin, mikä on erinomaisen hyvä.

Toki jutuissa käsiteltävät asiat ovat vähänkin perehtyneemmille kovin tuttuja, mutta minä tulkitsen tätä optimistisesti: suurimmalle osalle kansaa nämä asiat ovat uusia ja tietty tietotason korotus on tehtävä ennen vivahteikkaampaa keskustelua. Media toki toimii oman logiikkansa mukaisesti ja kärjistää siellä sun täällä, mutta uskon silti turvallisuus- ja puolustuspoliittisen tietotason voivan nousta vain asian jatkuvan esillä pitämisen avulla.

Toki toivoisin median pystyvän pikkuhiljaa vivahteikkaampaan aiheen käsittelyyn ja ennen kaikkea toivon heidän pakottavan poliitikot ulos suojistaan. YLEn politiikan toimituksen päällikkö Ervastihan tälle ilmiölle irvaili, mutta jäi tapansa mukaan kieputtamaan nokkelia sanankäänteitä välillä itsetarkoituksellisesti ja jopa harhateille. Mutta tämä on makuasia, tiedän monen arvostavan Ervastin hammastelua. Paikallisessa Karjalaisessa puolestaan käytiin Ruotsin turvallisuus- ja puolustuspoliittista tilannetta läpi ja minusta oli melkoinen suoritus jättää Suomen loppujen lopuksi hyvin samankaltaiset ratkaistavat asiat mainitsematta. Tai sitten kyseessä oli ihan tietoinen Gulliverin matkat -tyyppinen ilmaisutapa, jossa etäännytettiin omat yhteiskunnalliset kysymykset muualle.

En tosin aseta kovin suuria odotuksia Eduskunnan keskusteluun, sillä äänessä lienevät lähinnä populistijulistajat ja liturgiset mumisijat. Toivon tietysti olevani väärässä, mutta pelkään, että keskustelusta esiin nousevat lähinnä  suuret typeryydet. Lämmittely siihen kisaan on jo käynnistynyt. Itse selonteko-menettelyn heikkouksiakin on tutkittu ja Jarno Limnéllin  Maanpuolustuskorkeakoulun Strategian laitokselle tekemä työpaperi "Toimiiko turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selontekomenettely?" valottaa juuri näitä kysymyksiä.

Mutta jos tätä ajatustenvaihtoa sitkeästi jatkettaisiin sinne Kultarannan keskusteluihin asti, niin olisi lomakaudeksi suomalaisille sulateltavaa. Ja jos sitten syksyllä olisimme kansakuntana kenties valmiimmat etsimään kestäviä turvallisuus- ja puolustuspoliittisia ratkaisuja itsellemme. Näin tuskin tapahtuu, mutta uskottavahan siihen on, ei se muuten ainakaan ole mahdollista. Sama pätee muuten Huuhkajien arvokisapaikkaan.


keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Sisällysluettelo


Väkivallaton maanpuolustus

Sisällysluettelo

Lukekaa myös kommentit, paljon asiaa.


Kohti Kultarantaa 2014 II  28.5.2014
Toinen peliennakko Kultaranta-keskusteluista

Kohti Kultarantaa 2014 I  25.5.2014
Ensimmäinen peliennakko Kultaranta-keskusteluista

Onko tämä 1914 vai 1938? 19.5.2014
Historialliset vertaukset ovat olleet olennainen osa Ukrainan kriisistä puhuttaessa.

Hyviä ja huonoja syitä vastustaa Nato-jäsenyyttä 16.5.2014
Rankkaan omasta näkökulmasti mitkä ovat kelvollisia ja kelvottomia syitä vastustaa Nato-jäsenyyttä.

Koko maan puolustamisesta 5.5.2014
Koko maa ei tarkoita maanpuolustuksessa Suomen koko maa-aluetta, vaikka moni niin luuleekin.

Venäjän propagandan teemoja 29.4.2014
Erittelen Venäjän voimakkaana vyöryvän propagandan teemoja.

Hiljentynyt rauhanaate II: odottamattomia kumppanuuksia 26.4.2014
Jatkan pohdintaani siitä, miksi minulle läheinen rauhanliike ei reagoi odottamallani tavalla Venäjän toimintaan.

Hiljentynyt rauhanaate 21.4.2014
Pohdin miksi minulle läheinen rauhanliike ei reagoi odottamallani tavalla Venäjän toimintaan.

Vieraskynä: Seuratkaa rahaa! 8.4.2014
Vieraskynäpuheenvuoro talouden kuvioista Venäjän toiminna taustalla.

Turvallisuuspoliittista luettavaa 4.4. 4.4.2014
Mielenkiintoista ja avartavaa luettavaa verkossa liittyen Ukrainan kriisiin ja sen vaikutuksiin.

Venäjän uhat 2.4.2014
Olennaisin kysymys on nyt se, että mihin Venäjä on menossa ja miks.

Turvallisuuspoliittista luettavaa 31.3. 31.3.2014
Mielenkiintoista ja avartavaa luettavaa verkossa liittyen Ukrainan kriisiin ja sen vaikutuksiin.

Me tarvitsemme Venäjän kansaa 28.3.2014
Putin psyykkaa Venäjää ikävään ja tuhoisaan suuntaan. Vain Venäjän kansa voi estää hänen aikeensa rakentaa haluamansa kaltainen, uusi Venäjä.

Vieraskynä: Uusi näkökulma Venäjään 25.3.2014
Genevessä IHEID:ssä (Graduate Institute of International and Development Studies) tutkijana toimivan YTT Susanna Hastin vieraskynä suhtautumisesta Venäjään.

Ajatusharhoja ja harhauttavia ajatuksia 24.3.2014
Yritän informaatiosodan melskeessä setviä ajatuksiani ja sitä, mikä on nyt olennaista.

Luettavaa Ukrainan tilanteesta 22.3.2014
Juonnettu linkkilista ajankohtaiseen keskusteluun Ukrainan tilanteesta ja turvallisuuspolitiikasta yleensä.

Kohti uutta maailmanjärjestystä 18.3.2014
Teen tulkinnan, että Putin yrittää toimillaan muuttaa maailmanjärjestystä, koska Venäjä ei nykykyisen kaltaisessa järjestelmässä menesty.

Synkkä yksinpuhelu 15.3.2014
Kyse taitaa ollakin paljon enemmästä ja ikävämmästä kuin vain Sevastopolin laivastotukikohdan säilyttämisestä venäläisten käsissä.

Pohjoismaisen puolustusyhteistyön rajoista 10.3.2014
Raportoin Nordefco-seminaarista. Pääsin haistelemaan ihan ehtaa turpo-ilampiiriä.

Halla-ahon Venäjä-kysymyksestä 5.3.2014
Tuomitsen kovin sanoin kansanedustaja Jussi Halla-ahon toiminnan hänen nostaessaan oman etunsa isänmaan edun edelle.

Mitä nyt Suomi? 4.3.2014
Mitä meidän pitäisi ajatella Ukrainan tapahtumien vaikutuksesta meihin?

Vieraskynä: Oikeassa vaiko onnellisena? 4.3.2014
Ensimmäinen blogini vieraskynä käsittelee venäläisten elämän rautaisia lakeja.

Putinin sotaretki 1.3.2014
Mitä on havaittavissa tuoreeltaan Venäjän tunkeumisesta Ukrainaan.

Luottamus 23.2.2014
Luottamus on turvallisuuspolitiikan keskeisiä suureita.

Palavia barrikadeja tai reunavaltiopolitiikkaa 22.2.2014
Voisiko Suomen tie olla Ukrainan tie, ainakin suhteessa Venäjään.

Turvallisuutta muualtakin kuin aseista 7.2.2014
Maanpuolustus vaatii muutakin kuin asevoimaa ja sitäkin olisi kehitettävä tomerasti.

Kansalliset turpotalkoot 5.2.2014
Tarvitaan lisää ja parempaa turpo-keskustelua, jotta paras mahdollinen om löydettävissä.

Jatkoa Siilasmaan ryhmälle 2.2.2014
Kansalaisten velvollisuutena on puolustaa maata, mutta sitä pitäisi osata tehdä muutenkin kuin torrakko kädessä.

Analyysi Bäckmanin kirjoituksesta Aamulehdessä 29.1.2014
Johan Bäckman on nyt Venäjän virallinen edustaja Suomessa ja siksi on hyvä analysoida, että mitä hän sanoo ja mitä viestii.

Ukrainan synkältä näyttävä tulevaisuus 24.1.2014
Olen kovin pessimistinen Ukrainan tulevaisuuden suhteen.

Hyökkäys ilman sotaa 18.1.2014
Miten minä painostaisin pienempää naapurimaata, jos se ei taipuisi tahtooni.

Suomi + Ruotsi = X 15.1.2014
Jos puolustusyhteistyöllä Ruotsin kanssa halutaan tuloksia, on edessä pitkä matka.

Presidentti Niinistön Sälen-puhe 12.1.2014
Ajatuksia presidenttimme puheesta Sälenissä. Lankean lopuksi yleensä visusti välttämääni asiaan eli neuvomaan Puolustusvoimia.

Sälen-ennakko II 11.1.2014
Kokoamamme Sälen-raadin ensimmäisiä ajatuksia.

Sälen-ennakkoa 10.1.2014
Ruotsalaisen turpo-vuoden yksi huipentuma, Sälenissä, Pohjois-Ruotisssa pidettävä keskustelutapahtuma lähestty.

Ajatuksentynkiä uudeksi vuodeksi 31.12.2013
Haituvaisia ajatuksentynkiä selvitettäväksi tulevalle vuodelle.

Turpo-vuosi 2013 27.12.2013
Vuosikatsaus turvallisuuspoliittiseen vuoteen. Meinasi usko loppua kirjoittaessaa, tuli niin pitkä.

Eurooppalainenkin turpo-keskustelu kiihtyy 17.12.2013
EU:n huippukokouksen asialistalla yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka YTPP

Suunnanottoa NATO-option avulla 15.12.2013
Yllytän ihmisiä täsmentämään, mikä se meidän ulkopolittiinen linjamme voisi olla.

Enemmän ja parempaa turvallisuuspolitiikkaa 13.12.2013
Meillä ei ole tällä hetkellä kuvattuna sitä isoa linjaa, jonka taakse olisi silloin helpompi asettua.

Monroen oppi ja Ukrainan Natalia 9.12.2013
Yhdysvallat luopuu opistaan oman takapihansa järjestyksessä pitämisestä ja Ukraina on idän ja lännen välissä, itään nyt kallellaan.

Sotilaat ja äly 1.12.2013
Pohdiskelua ammattisotilailta odotetuista ja vaadituista ominaisuukista.

Kaksi kovasanaista kannanottoa 29.11.2013
Charly Salonius-Pasternak ja mitro repo ottavat kantaa, länteen ja itään.

Puolustuspoliittinen puhe kovenee 24.11.2013
Käyn läpi reserviläisiliittojen yhteistä puolustuspoliittista kannanottoa.

Useammin korvien kuin silmien väliin 22.11.2013
Blogin 1-vuotismerkintä, jossa yritän avata lisää oppimaani ja ymmärtämääni koko tämän prosessin käynnistäneestä perusoivalluksesta.


NATOn ulkopuolisen elämän eväät 10.11.2013
Mitå se edellyttäisi, että astuisimme alas aidalta, eikä suinkaan sinne NATOn puolelle.

Verkkovakoilun vaikutuksia 2.11.2013
Käyn tuoreeltaan läpi Ulkoministeriöön kohdistuneen verkkovakoilun herättämiä tuntemuksia ja kehityskulkuja.

Syyria, sota ja suru 1.11.2023
Tämä kirjoitus on julkaistu 30.10. Joensuun srk-yhtymän Kirkkotie-lehdessä. Se poikkeaa lähestymistavaltaan blogin muusta aineistosta.

Turporock 4: Suomettuminen 28.10.2013
Suomettuminen antoi rienaushaluisille loistavan tilaisuuden, tässä Sleepparit ja Eput käsittelyssä.

Imartelu toimii aina 27.10.2013
Venäläisten ylitys Suomen Puolustusvoimille valtion lehdessä ei ole sattumanvaraista eikä ehkä ihan vilpitöntäkään.

Turvallisuuspoliittinen keskustelutilaisuus 17.10. 18.10.2013
Vetämäni turvallisuuspoliittinen keskustelutilaisuus Uljas kysyy -sarjassa.

Tuomioja Joensuussa Paasikivi-seuran tilaisuudessa 13.10. 13.10.2013
Tuomioja kävi Joensuussa puhumassa kahden todellisuuden maailmasta.

Turporock 3: Viro 6.10.2013
Suomenlahden eteläpuolinen Viro on meissä kiinni monin tavoin ja mekin heissä. Juice Leskinen ja J.M.K.E. tekivät kappaleensa eri vaiheissa Viron vapaustaistelua.

Turpo-katsaus 4.10.2013
Yhdysvaltain Helsingin ja Tukholman suurlähettiläillä on vissi ero ja muita ajankohtaisia huomioita.

Turporock 2: Veikko Lavi 2.10.2013
Veikko Lavi kuvitti lauluissaan historiaa koskettavasti ja todesti.

Turporock 1: Afganistan 30.9.2013
Uudessa sarjassa etsin turvallisuuspolitiikkaa populaarimusiikista, ensimmäisessä osassa Pelle ja Paleface.

Suomalaisen tiedustelun tila 28.9.2013
Tapani mukaan reippaana diletanttina otan reippaasti kantaa, tällä kertaa tiedusteluasioihin

Valtion Venäjä ja ihmisten Venäjä 26.9.2013
Venäjän suhteen on kaksi erilaista suuntaa, lähentyvä kansalaisten ja yritysten Venäjä ja kauemmas liukuva valtio-Venäjä.

Piilotettu tai hukattu linja 22.9.2013
Kun ei oikein tiedä, että missä mennään eikä ainakaan minne mennään.

Kaavio turvallisuuspolitiikasta 14.9.2013
Kun yrittää jatkuvasti hahmottaa asioita, kannattaa käyttää välillä eri konsteja. Piirsin kaavion ja sitä joukolla parantelimme Twitterissä.

Turpo-katsaus 14.9.
Ajankohtaisia palasia eli Ohi on -kampanja käynnistyi, eduksuntaa informoidaan puolutusasioista yms.

Asevelvollisuuskeskustelun huumaa 7.9.2013
Kun keskustellaan yleisestä asevelvollisuudesta, keskustellaan itse asiassa aika monesta muustakin asiasta. Mutta ei siitä tärkeimmästä, isosta linjasta, jonka mukaan sitten asetellaan nämä turvallisuuden välineet.

Ajatuksia Syyrian tilanteesta 1.9.2013
Purkaus Syyrian tilanteen eri puolista. Tuhannen kilometrin ajon aikana ehtii miettiä.

Suurlähettiläskokouksen satoa 28.8.2013
Ulkoministeriön vuosittainen suurlähettiläskokous pui ajankohtaisia asioita.

Anteeksi on helpompi saada kuin lupa 24.8.2013
Uumoilen, että tässä nyt annetaan tilanteen ajatua johonkin pisteeseen ja sen jälkeen pragmaattisesti tehdään se jokin välttämätön päätös turvallisuuspoliittisesta peruslinjasta.

Turpo-harrastuksen alkeet 23.8.2013
Jonkinlainen opastus turvallisuuspolitiikasta ja siihen liittyvästä keskustelusta kiinnostuneille.

Ranska pyrkii johtoon 18.8.2013
Löydän pari lehtikirjoitusta, joiden yhtäaikaisuus heräättää ajatuksen, että Ranska on tosiaan aktiiviesti kampanjoimassa itseään eurooppalaisen puolustuksen johtoon.

Hankitaanko terrakottasotilaita? 17.8.2013
Puolustus on teknologiaa ja teknologia yhä kalliimpaa.

Minä vs. Carl Philipp Gottlieb von Clausewitz 11.8.2013
Kerron tilanneeni Sodankäynnistä-kirjan aikomuksena lukea ja raportoida siitä.

lObaman tapaamisen hinta 9.8.2013
Obama halusi näpäyttää Putinia ja meneekin Kremlin sijaan Ruotsiin. Liekö sitten Suomelta pyydetty Tukholman kutsun ehtona jotain merkittävämpääkin, kun asia on niin kovin epäselvä.

Haasteita asevelvollisuudelle 6.8.2013
Kuohuttava teema, jossa omakohtaisuudet painavat usein enemmän kuin järkisyyt.

Kenraali Hägglundin oikea arvio 3.8.2013
Eurooppalaisen integraation vaikeudet näkyvät myös suomalaisessa puolustuspoliittisessa keskustelussa.

Turvallisuuspolitiikan politiikanteosta 3.8.2013
Poliitikot lintsaavat asian vaikeuden ja epämiellyttävyyden takia turvallisuuspoliittisesta politiikanteosta.

Maanpuolustushenki uusiksi 31.7.2013
Se mitä ajattelemme itsestämme, määrittää myös tapamme hahmottaa maanpuolustuksen.

Juupas NATO! Eipäs NATO! 29.7.2013
Jos NATO-keskustelu jää jäsenyyden puoltamiseen ja vastustamiseen ilman uusia vaihtoehtoja, päädymme NATOon.

Turvallisuuspoliittinen syksy 28.7.2013
Tulevan syksyn tapahtumia ja tulevaan syksyyn vaikuttavai tapahtumia turvallisuuspolitiikan saralla.

Turvallisuuspoliittista arvokeskustelua 27.7.2013
Käytännössä arvokeskustelu tarkoittaa turvallisuuspolitiikassa pitkälti sitä, että voiko USAn kanssa liittoutua.

Kysymyksiä Turpokäräjistä 23.7.2013
Pyrkimyksiä turponarkkien nokakkaiseen tapaamiseen.

Snowdenin Eetu ja Suomen etu 2.7.2013
Digitaalisuus muuttaa maailmaa ja yhden sortin muutoksesta kertoi julkisuuteen Edward Snowden.

Jälkimaailmasta ja omasta pohjasta 7.7.2013
Mietiskelyä siitä, että kansallinen identiteettimme on rakennettu jyrkän erillisyyden pohjalta ja se vaikuttaa moniin asioihin.

Kuka huolehtisi turpo-keskustelustamme? 27.6.2013
Yritän hahmotella keitä ovat valtiollisten elinten ulkopuoliset turpo-keskustelijat ja mistä löytäisimme jonkun tahon tukemaan tätä kansalaiskeskustelua.

Niinistö ja Putinin lehdistötilaisuus 25.6.2013 
Käyn tuoreeltaan läpi presidenttien tiedotustilaisuutta, aiheina mm. lapsikiistat, Snowden ja Venäjän kansalaisyhteiskunnan kuristaminen.

Kultaranta: Tuomiojan kaksi maailmaa 24.6.2013
Ulkoministeri Tuomiojan alustuksen ja vähän demarien ulkopoliitikan tekijöidenkin ruotimista.

Kultaranta: Sipilän ketterä ulkopolitiikka 20.6.2013
Perkasin Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän puheenvuoroa Kultaranta-keskusteluissa.

Kultaranta: Keskellä kolmatta maailmansotaa 18.6.2013
Presidentti Niinistö kuvasi tilannetta niin, että käynnissä on markkinatalouden keinoin käytävä kolmas maailmansota.

Kultarannan keskustelut II 17.6.2013
Nopeita vaikutelmia toisen päivän sisällöistä.

Kultarannan keskustelut I 16.6.2013
Ensivaikutelmat Kultaranta-keskusteluista presidentti Niinistön alustuksen pohjalta.

Vaihtoehdot on tehtävä 15.6.2013
Politiikan vaihtoehtojen luominen on puolueiden tehtävä, mutta ne eivät nyt siihen pysty.

NATO-kyselyn tuloksista 14.6.2013
Kummastelen uusimman NATO-kyselyn tuloksia ja YLEn rimanalitusta.

Kohti Kultarantaa VI 13.6.2013
Jos minulla olisi tilaisuus puhua Kultarannan keskustelijoille, sanoisin jotain oheisenlaista.

Kohti Kultarantaa V 9.6.2013
Toivon kovasti paljon avointa asennetta Turpokäräjiin osallistujilta.

Ketterä turvallisuus 6.6.2013
Yksi vaihtoehto Suomen turvallisuuspolitiikan toteuttamiseen.

Baltian etulinja 4.6.2013
Baltian maissa kehitetään uudenlaisia turvallisuuspoliittisia valmiuksia.

Kremlin shakkimestarit 2.6.2013
Sitä olennaisinta näissä hommissa eli pohdiskelua Venäjästä.

Kohti Kultarantaa IV 29.5.2013
Turpo-keskustelun kuluista ja kuulumisista

Puola haluaa kasvaa 25.5.2013
Puola taitaa haeskella itselleen vaikutusvaltaa.

Pääkirjoituksista paljastuu kolmas NATO-kanta 22.05.2013
Ulko- ja turvalllisuuspoliittisen selonteon käsittely eduskunnassa on innoittanut lehtien pääkirjoitustoimituksia pohtimaan asioita.

Miksi turvallisuuspolitiikasta on vaikeaa puhua? 18.5.2013
Puoli vuotta ja 50 merkintää, pohdiskelin turpo-keskustelun vaikeuden syitä.

Kohti Kultarantaa III 16.5.2013
Ennakkoaavisteluja Turpokäräjistä ja rankka jako hattuihin ja myssyihin.

Asevelvollisuus on kansalaisten maanpuolustuksen ydin, mutta voisiko kansalaispalvelu parantaa puolustuskykyämme lisää.

Turvallisuuspoliittinen keskustelu on sekä määrällisesti että laadullisesti vihdoin hyvässä kasvuvauhdissa.

Kotirintaman Kollaa 9.5.2013
Hieman tur­val­li­suus- ja puo­lus­tus­po­li­tii­kan selonteon eduskuntakäsittelystä ja asevelvollisuuden muutospaineista konfliktien muuttuessa.

Kohti Kultarantaa II 5.5.2013
Aatoksia Kultarannan keskusteluissa esille nostettavaista aiheista.

Rahat eivät riitä 4.5.2013
Asetettujen tavoitteiden ja niihin pääsemiseen tarkoitettujen välineiden liian kovasta hinnasta.

Jyrähdyksiä tai tussahduksia Arkadianmäellä 3.5.2013
Turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon tulevasta käsittelystä eduskunnassa ja mediassa virinneestä aiheen käsittelystä.

Kaksi näkemystä kamppailee Venäjä-kuvan hallinnasta.

Aatoksia siitä, mitä Kultarannan keskustelujen pitäisi tai ei pitäisi olla.

Yhdysvalloissa harmittaa, kun heidän maksuosuutensa NATOn sotilaallisen valmiuden ylläpitämisestä nousee jatkuvasti.

Taisteluja voitetaan ja hävitään korvien väleissä.

Kahtiajako puolustuspoliittisten ratakisujen suhteen näyttää syvenevän.

Tunnelmia ja ajatuksia Bostonin tapahtumien suhteen, kaiken ollessa vielä käynnissä.

Lähes omassa pihapiirissä tapahtunutta, unholaan painettua etnistä joukkomurhaa muistamassa ja sen herättämiä aatoksia siitä, mitä vuosi 1918 voi edelleen meille turvallisuuspoliittisesti opettaa.

Dialogia puolesta ja vastaan.

Ydinaseista ja niiden herättämistä tunnoista.

Rationaalisuus on kaikonnut kansan enemmistön maanpuolustuksellisista näkemyksistä.

Eri syitä vastustaa ja kannattaa NATO-jäsenyyttä.

Paljon kysymyksiä ja paljon erinomaisia vastauksia kommenteissa.

Vetoomus turvallisuuspoliittisen keskustelun määrään lisäämisestä ja laadun parantamisesta.

Isompaa, parempaa ja tuhoisampaa on aina ollut pyrkimys aseiden hankinnassa ja sama pätee virtuaalimaailmaan.

Mitä miettivät pohjoisemman Euroopan maat Suomen ja Ruotsin mahdollisesta NATO-jäsenyydestä. Ruotsilla lienee homma pitkälläkin.

Ulkopuolisista osallstujista Suomen ja Ruotsin turvallisuuspoliittisessa keskustelussa.

Mitä mahtavat olla ne perusarvot, joita hallituksen turvallisuuspoliittisessa selonteossa halutaan puolustaa.

Läpinäkyvyys on megatrendi, mutta mitä tekemistä sillä voisi olla turvallisuuspolitiikan kanssa.

Pohdiskelua Yhdysvaltain sisäisen ja ulkoisen aseman vaikutuksesta maan toimintaan.

Venäjä on lähtenyt hakemaan Neuvostoliiton romahtamisen myötä menettämiään asemia.

Kansalla on vankka mielipide puolustuspolitiikasta, mutta hallituksella taitaa olla toinen.

UPIn Hanna Ojasen ja kenraalimajuri Markku Nikkilän puheenvuorojen ruotimista.

Eri maiden näkemyksistä ja osallstumisesta Suomen turvallisuuspoliittiseen keskusteluun.

Moraalin merkityksestä päätöksenteossa.

Sotilasliiton ydin on sen jäsenilleen suoma suoja, joka määritellään perussopimuksen 5. artiklassa.

Asioita, joista ei yleensä ääneen puhuta.

Vaadin enemmän, parempaa ja asiallisempaa NATO-keskustelua.

Puolustuspolitiikassa tunteilla on suuri merkitys.

Venäjän turvallisuuspoliittisista tarpeista Suomen suhteen.

Maanpuolustus ei ole itseisarvo, turvallisuus on.

Mitä enemmän päitä, sitä enemmän ja parempia ratkaisuja.

Kyber-strategian läpikäyntiä.

Vaihtoehdoista onn valittava ja se tuksin tapahtuu yksimielisesti.

Medioissa käydään jatkuvaa kamppailua vallitsevan käsityksen ja yleisen mielipiteen hallinnasta.

Eri toimijat katselevat konflikteja eri näkökulmista.

Sodat ovat muuttuneet köyhien ja heikkojen asiaksi.

Onko väkivallattoman maanpuolustuksen keinojen kehittäminen kenenkään intressissä?

Sota on suomalaiselle miehelle ja miehuudelle iso asia.

Haarukointia väkivallattoman maanpuolustuksen ajatuksen asemoitumisesta perinteisten näkemysten keskellä.

Avoin yhteiskunta on luja ja kestää paremmin ulkoista painostusta.

Rauhan ja sodan välissä on koko ajan keinoiltaan kehittyvä ja todennäköisesti myös laajeneva alue, jossa konfliktit säätyvät portaattomasti suuntaan ja toiseen.

Henkilöhistoriallisiä syitä tähän pohdiskeluun ja jonkinlaisia ajatuksia tavoitteista.