Kotirintaman Kollaa

Turvallisuuspoliittinen keskustelu sai vauhtia Suo­men tur­val­li­suus- ja puo­lus­tus­po­li­tii­kan selonteon eduskuntakäsittelystä. Ainakin minun silmiini keskustelu oli aiempaa syvempää ja vivahteikkaampaa. Joku kynnys on ylittynyt, kun keskinäisriippuvuus ja sen seuraukset on hyväksytty jopa perussuomalaisissa. Sen verran linjakkaita olivat puheet, että joku, ainakin väliaikainen, konsensus puolustuspoliittiisista linjoista taustalla on nyt saavutettu.

Tosin kukaan ei ilmeisesti kertonut tästä konsensuksesta Annika Lapintielle (Vas.) mitään. Toivon niin kovin, että perinteinen rauhanliike ja sen edustamat näkemykset olisi mahdollista pitää turvallisuuspoliittisessa keskustelussa mukana. Tuolla argumentoinnilla se ei onnistu. Vaikka asiat olisivat kuinka huomioonotettavia, on perinjuurin 70-lukulainen ilmaisutapa tehokas karkote halulle kuunnella. Muut keskustelussa aktiiviset tahot ovat julkisessa keskustelussa pystyneet ilmaisemaan itseään ilman kiihkoilua.

Itse toivoisin, että puolustuspoliittinen keskustelu voisi nyt vihdoin ottaa askelia siihen suuntaan, että miettisimme tosissaan uskottavan puolustuksen kokonaisuutta. Nyt se uskottavuus mitataan lähes yksinomaan asejärjestelmillä. Kyber on toki tuonut aivan uuden, virtuaalisen ja ei-aseellisen, mutta kuitenkin jopa tappavan ulottuvuuden sodankäyntiin. Ennen kaikkea kysymys on minusta kriisitilanteissa yhteiskunnan kestävyydestä. Pelkkä sotilaallinen suorituskyky ei riitä, jos samaan aikaan puolustettava yhteiskunta romahtaa. Minun mielestäni kun elämme portaattomasti voimakkuudeltaan säätyvien konfliktien aikaa, niin maanpuolustuksen kannalta tämä pehmeämpi puoli voi olla strategisesti vähintään yhtä tärkeää kuin aseellisen puolustuskyvyn laajuus ja ominaisuudet.

Yhteiskunnan toimintojen romahtaminen voi monesta syystä olla paljon totaalisempaa kuin aiemmissa konflikteissa. Sähkö on elämäntapamme elinneste, jota ilman toiminnot sulkeutuvat. Asuminen, liikkuminen, ruokahuolto ja monet muut asiat ovat sähköstä riippuvaisia. Meillä ei myöskään ole enää entisessä määrin sosiaalisia rakenteita, jotka antavat kriisitilanteessa turvaa ihmisille. Jos normaalioloissakin puhutaan isona ongelmana yksinäisistä vanhuksista, jotka eivät tahdo pärjätä tavallisissakaan oloissa itsekseen, niin mitä tapahtuu kriisitilanteessa. Vielä 1940-luvulla sosiaaliset rakenteet sukujen, naapurustojen ja kyline kohdalla olivat aivan toista luokkaa kuin nykyään. Tämän näkökulman nosti Helsingin Sanomien mielipidesivulla 6.5. esiin ansiokkaasti in­si­nöö­ri­evers­ti evp., tek­nii­kan toh­to­ri Ol­li-Pau­li Sar­va­ran­ta:


"Pa­ha­na puut­tee­na on, et­tä sa­mal­la on kui­ten­kin lä­hes täy­del­li­ses­ti unoh­det­tu so­siaa­li- ja ter­veys­sek­to­rin kes­kei­nen rooli kan­sa­lais­ten krii­si­ajan hy­vin­voin­nin tur­vaa­mi­ses­sa.
Edus­kun­nan so­siaa­li- ja ter­veys­va­lio­kun­nal­ta ei il­mei­ses­ti ole lain­kaan pyy­det­ty lau­sun­toa. So­siaa­li- ja ter­veys­mi­nis­te­riön tai mui­ta alan asian­tun­ti­joi­ta ei ole ul­ko­asiain­va­lio­kun­nan ni­mi­lis­tal­ta, jo­ten jää ar­vai­lu­jen va­raan, mi­ten esi­mer­kik­si maam­me van­he­ne­vas­ta si­vii­li­väes­tös­tä ja sai­raa­loi­den po­ti­lais­ta oli­si tar­koi­tus huo­leh­tia pa­has­sa krii­si­ti­lan­tees­sa."

Turvallisuuspoliittisessa keskustelussa tämä kirjoitus jäi samassa lehdessä olleen suurlähettiläs Nybergin Venäjä-kirjoituksen varjoon. Mutta minusta Sarvarannan kulma on äärettömän olennainen. Jos taistelutoimissa kuolee sotilaita kuin kärpäsiä, niin jossain vaiheessa häämöttää tappio ja antautuminen. Niin käy myös jos vanhuksia ja muita heikompia alkaa kuolla suuremmassa määrin. Nykyaikaisessa konfliktissa ratkaisevat taistelut käydään entistä todennäköisemmin kotirintamalla. Jos rintaman heikko kohta ovat vanhukset ja muut heikot, niin tottakai sinne isketään.

Se miten kotirintamaa varustetaan kestämään konflikteja, on sitten oma iso kysymyksensä. Silloin pitää esiin kaivaa kansalaispalvelu ja ylipäätään asevelvollisuuden laajentaminen ja muokkaaminen. Vihreät ovat esittäneetkin tästä kattavan näkemyksen ja onpa asiaa pohdittu libertaristisestakin näkökulmasta.

Poliittisesti on tietysti epätodennäköistä, että kestävyysvajeen, työurien pidentämisen ja ylipäätään oman toimintakykynsä kanssa kamppaileva hallitus lämpenisi tälle. Mutta itse uskon väkevästi, että tässä on eräs olennainen suunta, johon meidän pitää turvallisuuspoliittista keskustelua suunnata. Kollaan on kestettävä kotirintamallakin.