Nyt se alkaa

HS pääkirjoituksen 10.5. loppuhuipennus  

Aina välillä turvallisuuspoliittisessa keskustelussa vilahtaa aavistuksia ulkomaiden osallistumisesta siihen. Ainahan meillä on mietitty, mitä Venäjällä ajatelllaan ja mitä se milläkin tarkoitti. Ruotsin suunta on tällä hetkellä erittäin tarkan silmälläpidon alainen ja vähintään yhtä tarkkaan sieltä katsostaan Suomeen päin.

Yhdysvaltojen kiinnostus Suomen asemaan NATOn suhteen lienee hieman hiipynyt Afganistan-operaation näkyvissä olevan päättymisen myötä. Se kun on ollut oikeastaan ainoa konkreettinen tapa antaa tukea sotilasliiton suurimmalle jäsenelle. Rahastahan tässä kiikastaa, Yhdysvaltoja tuntuu hyvin syvästi harmittavan epätasapaino sotilasmenoissa. He kokevat eurooppalaiset liittolaiset ja kumppanit vapaamatkustajiksi.

Joka tapauksessa on oletettavaa, että ainakin nämä ja ehkä muut Pohjoismaat, Baltian maat sekä Saksa ovat oikeasti kiinnostuneita siitä, miten asiat kehittyvät Pohjolassa. Suuren itsetunnon omaava, lähes 40 miljoonan ihmisen Puola on näyttänyt merkkejä halustaan nousta kokonsa edellyttämään ja vähän suurempaankin asemaan pohjoisen Euroopan turvallisuuspolitiikassa. Tätä kirjoitettaessa Maanpuolustuskurssi 169 viettää iltaa jossain päin Puolaa, vaikuttuneena näkemästään, kun Puolan 1. Panssariprikaati pöllytti menemään oikein kunnolla päivän harjoituksissa. Veikkaisin, siis ihan puhtaasti veikkaisin, että tänään puolalaiset isännät esittävät maljapuheiden rivien välissä toiveita Suomen liittymisestä NATOon. Aina ylikävelty Puola haluaa varmasti lisää leveyttä rintamaansa. En yhtään ihmettelisi, että sieltä suunnasta erilainen diplomaattinen ja muu aktiivisuus lisääntyisi tai olisi jo lisääntynyt.

Muutkin asiasta kiinnostuneet maat myös osallistuvat Suomen turvallisuuspoliittiseen keskusteluun jollain tasolla. Varsinkin Venäjällä ja Yhdysvalloilla on varmasti selvä toimintasuunnitelma ja tahtotila, jolla tähän meidän keskusteluumme osallistutaan. Käsittelin aiemmin mm. Venäjän valtion kanavan huumoriohjelmassa ollutta Ruotsi-NATO-pilkkaa. Uskoisin sen olevan osa Venäjän valtion aktiivista toimintaa Pohjolassa.

Tässä kohtaa syttyy omassanikin päässä paranoiasta varoittava valo. Mutta oman työkokemukseni myötä tiedän, että isoja intressejä ajetaan myös viestinnän keinoin. Jos suhteellisen pienet liikeyrityksetkin toimivat suunnitelmallisesti julkisuudessa suoraan tai välillisesti edistääkseen etujaan, niin kyllähän siihen samaan ja enempäänkin täytyy näiden valtiokoneistojen pystyä. Meihin yritetään jatkuvasti vaikuttaa eri keinoin. Hyvin konkreettisena toimenpiteenä voidaan pitää esim. Venäjän Strategisen tutkimuslaitoksen saapumista Suomeen. Samaan aikaan meillä on pitkästä aikaa hyvin korkean profiilin USAn suurlähettiläs, joka pullistelee lihaksiaan, ekoilee ja innovoi ehtymättömän oloisella tarmolla.

Lisääntynyt aktiivisuus käy järkeen, koska kohta käydään oikeasti keskusteluun Suomen turvallisuuspoliittisesta tulevaisuudesta. Minulle on syntynyt sellainen vaikutelma, että olemme juuri nyt ikäänkuin avautumassa tälle keskustelulle. Käytetyt puheenvuorot ovat suorasanaisempia ja vivahteikkaampia, eikä leimakirveskään ole heilunut entiseen malliin. Minun näkemykseni on se, että juuri tätä Venäjä ei halunnut ja Yhdysvallat NATO-kumppaneineen halusi. NATOsta on maalattu ja maalautunut ihmisten mieliin niin todellisuudesta irtautunut irvikuva, että oli keskustelun kautta aukeava todellisuus minkälainen tahansa, se yllättää positiivisesti. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa olemme toivottavasti kypsiä nostamaan puolustuspolitiikan yhdeksi vaaliteemaksi, josta voidaan käydä reipasta ja fiksua, mutta tarpeen tullen erimielistä keskustelua.

Juuri ilmestyneessä Reserviläinen-lehden 80-vuotisjuhlanumerossa oli parikin mielenkiintoista riviä ja rivien väliä. Ensinnäkin presidentti Niinistö sisällytti tervehdykseensä tällaisen viestin:
"Meihin kohdistuvat ulkoiset paineet muuttuvat. Kylmän sodan maailmaan ei ole paluuta. Teknologisen kehityksen myötä joudumme vastaamaan uudenlaisiin uhkiin. Reserviläisjärjestelmän kautta saamme yhteiskunnan parhaimman osaamisen avuksemme tässäkin tilanteessa."
Ymmärtääkseni selvä tehtävänanto reserviläisille kehittää uudenlaista toimintaa. Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK ryhtyy ensi syksynä kouluttamaan siviilejä ja reserviläisiä kybersodankäyntiin Viron Kaitseliitin opastuksella. MPK on paraikaa rakentamassa Santahaminan Radioniemeen suljettua verkkoympäristöä, jossa kybersotakurssit järjestetään. Ja luulen, että toiveita on valtiovallan puolelta muitakin.

Toinen mielenkiintoinen pätkä oli puolustuministeri Carl Haglundin haastattelusta: "Yleisestä asevelvollisuudesta luopuminen ei tuo säästöjä. Aluepuolustuksen osalta on vaikea uskoa, että suomalaiset hyväksyisivät, ettei koko maata enää puolustettaisi. Tämä vie vääjäämättä keskusteluun, olemmeko yksin puolustamassa maatamme, Haglund toteaa.
– Onko meillä halua hoitaa puolustusta jonkun toisen kanssa yhdessä? Se on ainoa uskottava vaihtoehto.
Haglund peräänkuuluttaakin puolueilta ennen seuraavia eduskuntavaaleja kannanottoja siihen, mitä ne ratkaisuja ne tarjoavat."
Siinä Suomen puolustusministeri sanoo reserviläislle, että voi oikeastaan olla järkevää liittyä NATOon. Tämä ei olisi ollut mahdollista vielä muutama vuosi sitten, kun muistaa presidentinvaalien kiivaat nokittelut asiasta. Keskustelun muutokselle kuvaavaa on myös se, että kukaan ei nyt näe tässä lausumassa mitään ihmeellistä. Tai näkee, mutta hysteria ei leviä enää.

Päivän radikaaleimmasta vedoista vastaa Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan: "Järjestelmää kannattaa kuitenkin katsoa kokonaisuutena. Nykyistä asevelvollisuuden kestoa on syytä arvioida kriittisesti. Siviilipalveluksen merkittävä lyhentäminen olisi aiheellista ja lisäisi järjestelmän oikeudenmukaisuutta.
Näin saataisiin aikaa arvioida asevelvollisuutta ja koko puolustuspolitiikkaa ensi vuosikymmenellä."
Ensin vaaditaan lyhyempää siviilipalvelusta ja sitten väläytetään asevelvollisuuden  uudelleen arviointia, ehkä jopa liittoutumista. Jotenkin uskon, että HS;n pääkirjoitustoimittajat ovat hyvin informoituja ihmisiä myös maanpuolustukseen liittyvien asioiden kohdalla ja he eivät ihan omasta päästään ole näitä keksineet. Vaikka viimeisen lauseen aikahaarukka pehmentääkin radikaalia ajatusta, on siinä kuitenkin läväytetty esille mahdollisuus yleisen asevelvollisuuden häviämisestä tai ainakin sen merkittävästä muuttumisesta.

Joka tapauksessa keskustelu on käynnissä ja itse odotan siinä erityisesti kahta asiaa: Kultarannan keskusteluja ja Venäjän puheenvuoroa. Edellisestä ei ole kovinkaan paljon tietoa edelleenkään, pari twiittausta kutsun saaneilta (1, 2). Jälkimmäisestä tietoa on vielä vähemmän, mutta uskon sen olevan riittävän huomiota kiinnittävä tapahtuessaan. Venäjän eleet ovat viime aikoina olleet suuria, jopa itseään vastaan kääntyviä, joten tässä saattaa olla jotain hurjaakin luvassa. Ehkä ajoitettuna juuri tuohon Kultarannan turpokäräjien alle. Tai sitten ei. Aika näyttää.