lauantai 11. tammikuuta 2020

Analyysi: Disinformaatio järjestäytyy Toimittajaliittoon







Aivan loppuvuodesta 2019 ilmoitti kolme kokenutta vastamediatoimijaa perustaneensa Toimittajaliiton Journalistiliiton kilpailijaksi. Liitto myöntäisi omia pressikorttejaan, kouluttaisi väkeään, auttaisi oikeudellisesti ja jakaisi apurahoja. Lisäksi siihen kuuluu Julkisen sanan neuvoston vastine Sananvapausneuvosto, jonka on tarkoitus lukijoiden kanteluiden perusteella antaa lausuntoja. Keskeisinä toimijoina on tunnettuja vastamediapersoonia, mutta myös taustalla on nähtävissä hahmoja, jotka kertovat paljon liiton olemuksesta ja tavoitteista.

Toimittajaliitto itse asiassa kokoaa yhteen ja tavallaan tiivistää hyvin monia viime aikojen teknologisia, poliittisia ja sosiaalisia kehityskulkuja. Tämä tekee siitä paitsi hyvin mielenkiintoisen tarkastelun kohteen, myös potentiaalisesti vaikuttavan toimijan.

Tavoitteena uusi toimittajuus

Toimittajaliitto tähtää nimenomaan yhteisön luomiseen ja toisenlaisen toimittajuuden rakentamiseen. Perinteinen journalismi ei sille kelpaa, mutta se haluaa saada saman arvonannon ja aseman kuin journalismilla. Tai liiton levittämä väite itse asiassa on, että journalistit ovat pettäneet journalismin ja he ovat niitä todellisia journalisteja.

Toiminnan tavoittelema kohderyhmä on kirjavaa, mutta joitain yhteisiä piirteitä voi hahmotella sen pohjalta, miten liiton hallituksen jäsenet kuvaavat liiton tavoitteita. Ennen kaikkea liitto tarjoaa mahdollisuuden ylenkatsotuille ja ohitetuille saada arvostusta ja vakavastiotettavuutta. Sellaiselle kutsulle on varmasti kuulijoita. 

Ensimmäinen yhdistävä tekijä on journalistisen median ylenkatsominen. Tätä he nimittävät valtamediaksi ja kuvaavat (virheellisesti) sen yksiääniseksi ja tahallisen vilpilliseksi koneistoksi. Äärimmilleen tämä on viety salaliittoteoriassa, jonka mukaan varautumisorganisaatio Mediapooli määräisi, mitä medioissa mistäkin kirjoitetaan. Kun Janus Putkonen siirtyi Ilja Janitskinin tilalle MV-lehden päätoimittajaksi, otsikoi hän muutoksesta kertovan jutun “Uusi MV-Lehti haastaa Suomen mediapoolin“

Monelle vastamedian tekijälle näyttää avainkokemus olevan, että heidän toimiaan kritisoidaan, jopa ylenkatsotaan. He kokevat myös, että heidän esittämiensä näkemysten poissaolo julkisuudesta on peittelyä, jopa heitä kohtaan suunnattua tavoitteellista toimintaa.  Kritiikkiä kohtaavan vaihtoehtoina on tarkastella kriittisesti joko omaa toimintaa tai kritisoijia. Liitto lyö vastamedian kriitikot totaalisesti maahan. Puheenjohtaja Juha Korhonen nimittää journalistista mediaa valehtelijoiksi ja sihteeri Jarmo Ekman puhuu psykoosista, johon median valheet ovat suuren yleisön vaivuttaneet.

Maahanmuuttajia ja eliittiä vastaan

Journalistisen median luotettavuuden rapauttaminen on juuri tämän vakavastiotettavuuden takia tärkeä tavoite. Jos, ja kun, ihmiset pitävät journalistista mediaa luotettavana, se vähintäänkin kaventaa vastamedioiden mahdollisuuksia esittää omia puolitotuuksiaan tai jopa valheitaan. Journalistinen media pyrkii käsittelemään asioita eri kulmista ja vastamedialle taas on tyypillistä yhden, käytännössä kaiken kattavan näkökulman tarjoaminen selitykseksi.

Uudenlainen toimittajuuden olemusta voi lähestyä niiden teemojen kautta, joita liiton hallituksen jäsenet videoissaan, kukin omalla painotuksellaan, jakavat. Konkreettisesti heille yhteiset sisällöt liittyvät maahanmuuttovastaisuuteen, jopa rasismiin sekä eräänlaiseen kattavaan systeemin- ja erityisesti eliitinvastaisuuteen. Nämä kaksi ulottuvuutta kulkevat nykyisessä poliittisessa tilanteessa pitkälti käsi kädessä. Yhtenä näiden kahden asian ulottuvuutena on näkyville tunkeva Trumpin kannattaminen. Hyvänä esimerkkinä tästä se, että liitolle sloganin keksinyt saa palkinnokseen MAGA-lippiksen KAG-lippiksen. 




Maahanmuutto- ja eliitinvastaisuus ovat yleisiä erityisesti poliittisissa ääripäissä. Toisaalta ollaan äärettömän vakuuttuneita, että elämme maailman parhaassa maassa, jota maahanmuuttajat/hallituspuolueet/yritykset/ay-liike tai joku muu taho yrittää parhaansa mukaan romuttaa. Toisaalta sitten poliitikot, viranomaiset, puolueet ja muut yhteiskuntaa ylläpitävät instituutiot nähdään heikkoina, jopa mädäntyneinä. Taustalla häämöttääkin se ajatus, että itse asiassa he edustavat niitä tahoja, joita olisi syytä nostaa uudeksi eliitiksi, johtamaan, tai itse asiassa pelastamaan maa.

Helsingin Sanomain Säätiön rahoittama Helsingin, Tampereen ja Jyväskylän yliopistojen yhteinen tutkimushanke "Kurjistettuja kutsumassa: Totuudenjälkeisen ajan kansainväliset mobilisaatiostrategiat Suomen, Ranskan ja Yhdysvaltain vastamediassa" tutki vastamedioita ja niiden tapoja vaikuttaa. Tutkimuksen tuloksena esitetään näkemys, ettei kannata tarkastella vastamediassa faktoina esitettyjä väittämiä yksi kerrallaan, vaan ymmärtää, että ne käsittelevät pääasiassa identiteettikysymykisä, eivät niinkään välitä tietoa. Ne rohkaisevat retoriikallaan yleisöään mieltämään itsensä ”kurjistetuiksi” ja ”eliitin” vastavoimaksi.

Juuri samaa retoriikkaa Toimittajaliitto viljelee viestinnässään, vaikka kohteena ovatkin vastamedian tekijät ja potentiaaliset tekijät. Tutkimuksessa vastamedioiden vihollisiksi paljastuivat “suvakit”, jotka sisäinä pettureina mahdollistivat maahanmuuton. Toimittajaliiton kohdalla pettureiksi maalataan journalistinen media, tai “valtamedia” kuten he nimittävät. Vastamedioiden tekijät ja kuluttajat ovat heidän uhrejaan ja Toimittajaliitto on nyt perustettu taistelemaan heidän puolestaan.

Positiivista vastakaikua perussuomalaisissa

Toimittajaliiton journalisminvastainen eetos ei suinkaan ole vain äärimmäisissä marginaaleissa toimivien yksinoikeus. Halla-aholaisessa perussuomalaisessa puolueessa on vastaavia virtauksia näkyvillä. Yleisradio on puolueen hampaissa ja ylipäätään puolueen johto ja jäsenistö mieltävät median viholliseksi. Puheenjohtaja Halla-ahon analyysi median asemasta ja nykytilasta on hyvin yhdenmukainen Toimittajaliitosta esitettyjen näkemysten kanssa: “Vanhoina aikoina median tehtävä oli ravistella vallitsevia totuuksia ja nostaa esiin ongelmakohtia. Media on pitkälti luopunut tästä tehtävästään ja ryhtynyt tällaiseksi vallassa olijoiden puudeliksi, jolloin on tietysti oppositiopuolueen tehtävä nostaa epäkohtia esiin ja käydä niistä keskustelua.

Puolueen lehti Suomen uutiset on kieltäytynyt liittymästä Julkisen sanan neuvoston jäseneksi. Se ei ole myöskään kirjoittanut sanaakaan Toimittajaliitosta. Matias Turkkila on terävä ja politiikan lainalaisuudet tunteva media-ammattilainen, joka ei varmaankaan halua koskea hankkeeseen pitkällä tiikullakaan sen epämääärisyyden vuoksi. Sen sijaan muualla puolueessa on otettu uusi toimija vastaan suorastaan innostuneesti.

Kun hanke tuli juli, niin sitä juhli pitkässä blogitekstissään Jukka Hankamäki, tuplatohtori, joka toimii perussuomalaisten ajatuspajan mediatutkijana. Siinä hän puolustaa liittoa nimenomaan kilpailun näkökulmasta ja toteaa: “Totuus punnitaan nimenomaan vapailla markkinoilla.” 

Tämä ajatuksen sisällä on oletus, että kansansuosio ainakin jollain tasolla ratkaisee sen, mikä on totuus. Demokratiassa kansansuosio toki ratkaisee sen, miten asioihin suhtaudutaan, mutta totuus ei ole sama asia kuin vallitseva tila. Koska Hankamäki on väitellyt tohtoriksi sekä filosofiasta että valtiotieteistä, voi hänen sanansa ottaa tosissaan, ei vain yrityksenä saada hienolta kuulostava ajatus julki. Aikoinaan silloinen PS:n puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo muotoili saman ajatuksen näin: “Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan.”

Riemua koki myös Järvenpään perussuomalaisten puheenjohtaja Petri Perta, joka oli myös tutkija Arto Luukkasen kampanjapäällikkönä eduskuntavaaleissa. Hän julkaisee Nykysuomi-nimistä vastamediaa, jonka sai haltuunsa Juha Korhoselta. Perta myös ilmoitti liitosta kertovan jutun lopussa tulleensa hyväksytyksi Toimittajaliiton jäseneksi. 

Jää nähtäväksi, miten näkemysten yhdenmukaisuus vaikuttaa ja lämpenevätkö perussuomalaisten välit puolueena Toimittajaliiton kanssa. Se näyttää jo selvältä, että jäsenistön ja kannattajien keskuudessa sympatiaa löytyy.


Toimittajaliiton toimijat ja heidän taustansa 

Olennaista tällaisessa toiminnassa on yrittää ymmärtää vetovastuussa olevien motivaatiota. Inhimillinen toiminta on aina toimijoidensa näköistä ja siksi liiton olemusta voi hahmotella myös keskeisten toimijoiden kautta.

Liiton puheenjohtaja Juha Korhonen on porukan käytännön mies, joka ei turhia kursaile. Hän naulaa hyvin suoraviivaisesti tavoitteita. Ilmeenkään värähtämättä hän sanoo lanseerausvideossaan Toimittajaliiton aikovan valvoa tiukasti omia jäseniään Journalistin ohjeiden noudattamisessa. Mutta enemmän hän korostaa perinteisen "liitonmiehen" tapaan toiminnan olevan joukkovoimaa omien puolesta. 

Korhosen puheissa nousee esiin jopa mahdollisuus auttaa mahdollisissa oikeustoimissa. Tämä mahdollisuus on hyvin realistinen, jopa todennäköinen, sillä mukaan on ilmoittautunut väkeä, joka on ennenkin joutunut oikeussaliin oman toimintansa seurauksena. Samaan aikaan kun Korhonen jylhästi julistaa vaativansa kunnioitusta omilleen, on hänen oma, muiden hallitusten jäsenten ja liiton someprofiilien käytös usein vähintäänkin hyvien tapojen vastaista. Vertauksena voisi käyttää jatkuvasti rottamaisesti pelaavaa jalkapalloilijaa, joka levittelee käsiään tultuaan huomatuksi, mutta joka jokaisesta itseään koskevasta hipaisustakin nostaa älämölön ja vaatii tuomarilta keltaisen kortin käyttöä.

Korhonen poikkeaa skenen toimijoiden yleisestä toimintatavasta siinä, että hän ei varsinaisesti tuo esiin maailmankatsomuksellisia näkemyksiään. Korhonen korostaa puheissaan taloudellisia ulottuvuuksia, joka kertonee hänen omasta lähestymistavastaan. Liiton perustamisesta hän twiittasi näin: "Toimittajaliitto aloittaa toiminnan. Toimittajat ja tiedonvälittäjät Joutuvat häirinnän kohteeksi koko aika. Nyt on luotu organisaatio heille turvaksi. Lisäksi voimme organisaatiossa tukea taloudellisesti tiedonvälitystä".

Janus Putkonen kertoo omassa liiton lanseerausvideossaan suorastaan raamatullisen kertomuksen, miten hän ensimmäisen kerran vieraillessaan Donbassissa kiipesi vuorelle ja näki sieltä sielunsa silmin miten itä ja länsi kävivät kamppailua vapaudesta. Tätä kamppailua hän nyt kertoo käyvänsä sekä Suomen että lisäys: Ukrainassa sijaitsevien Donbassin mielikuvitustasavaltojen puolesta. Käytännössä Putkonen on osa Venäjän rakentamaa propagandakoneistoa, jolla se pyrkii omiin valtapoliittisiin päämääriinsä. Putkonen on itsejulistautunut vapaustaistelija, joka rakastaa suuria eleitä, huomiota ja joka myös kaikesta päätellen uskoo omiin juttuihinsa.

Putkosen tausta on ensimmäisessä merkittävässä suomalaisessa vastamediassa verkkomedia.org:issa. Hän on myös ollut Itsenäisyyspuolueen ehdokas. Esittäytyessään Toimittajaliiton yhteydessä hän kertoi synkän tarinan, miten hänet oli peloteltu pois Itsenäisyyspuolueen vaaliehdokkuudesta. Omaa tärkeyttä tihkuva tarina kuvasi pimeyden voimia, jotka "piti ottaa tosissaan"

Sihteeri Jarmo Ekman puolestaan kertoo omassa videossaan hieman arkisemmin siitä, miten hän havahtui siihen, etteivät asiat olleetkaan niin kuin oli opetettu. Hän korosti, että tämän vuoden aikana monet tulevat oppimaan, etteivät asiat olekaan niin kuin he ovat luulleet. Tämä näkemys nousee hänen omaksumansa QAnon-salaliittoteoriasta. Hän on yksi johtavia QAnon-julistajia tässä maassa.

Ekman antaa vaikutelman etsijästä, jolle eivät tavanomaiset kuviot ja selitykset enää kelpaa. Hän poikkeaa kahdesta muusta, ja useimmista muistakin disinformaation parissa toimivista, siinä, että hän ei vaikuta vihaiselta tai aggressiviselta. Älykkyys, myönteinen mielenlaatu ja sosiaaliset taidot yhdistelmänä ovat harvinainen asia, erityisesti siinä vainoharhaisessa maailmassa, josta Ekman maailmankuvansa ammentaa.

Salaliittoteorioita suosiva kulttinen miljöö

Salaliittoteoreetikoille on tyypillistä alttius hyväksyä myös muita salaliittoteorioita. Salaliittoteorioita tutkinut sosiaalipsykologian professori Viren Swami Anglia Ruskin -yliopistosta lausui tästä alttiudesta haastattelussa näin:

"Henkilö, joka uskoo pakolaisiin liittyviin salaliittoteorioihin on tutkimustiedon valossa altis myös muille teorioille. Hän saattaa omaksua salaliittoihin perustuvan maailmankuvan ja alkaa nähdä yhteyksiä sellaisten asioiden välillä, joissa niitä ei oikeasti ole.
Jotta ihminen omaksuu salaliittoteorian, hänellä täytyy olla taipumusta jättää huomiotta todistusaineistoa, joka puhuu teoriaa vastaan. Teoria vahvistaa jo valittua maailmankatsomusta. Teoriaa vastaan sotivien todisteiden hyväksyminen taas pakottaisi muuttamaan maailmankatsomusta, ja se on erittäin vaikeaa."

Jotkut ympäristöt ovat salaliittoteorioiden suhteen hyvin sallivia, suorastaan rohkaiseviakin. Kulttinen miljöö on ympäristö, jossa suhtaudutaan sallivasti erikoisiinkin käsityksiin asioista, kunhan ne tulevat yhteisön omilta jäseniltä. Tämä hyväksynnän hakeminen ja saaminen on inhimillisesti hyvin ymmärrettävää, sillä salalliittoteoreetikot ja muut joutuvat jatkuvasti kamppailemaan käsitystensä puolesta. He eivät yleensä saa niille hyväksyntää lähipiiriltään, medioilta tai juuri mistään muustakaan ulkopuolisesta lähteestä. Näin se yhteisö, joka jakaa samat, muiden hylkimät käsitykset, tulee entistä tärkeämmäksi.

Hyvinä, tai pikemminkin ikävinä, esimerkkeinä tästä, ovat QAnon-salaliittoteoreetikot, jotka ovat ajautuneet eroon läheisistään. QAnon sisältää paljon kulttimaisia ominaisuuksia muutenkin, pyrkien tarjoamansa tiedon rakenteella erottamaan jyrkästi valitut ja muut. Qanonistien käyttämä hashtag onkin #WWG1WGA, “Where we go one, we go all.”

Travis View  kertoo ilmiöstä Daily Beastin haastattelussa

"QAnon-yhteisön ihmiset puhuvat usein perheestä ja läheisistä vieraantumisesta. He ajattelevat tämän olevan paitsi väliaikaista, myös muiden vika. He lohduttavat itseään kuvittelemalla sitä hetkeä, kun paljastuu heidän olleen oikeassa. Sen jälkeen he uskovat asioiden paitsi palavaan ennalleen, heidän myös nousevan arvostetuiksi henkilöiksi yhteisössään."

Toimittajaliiton hallituksesta Jarmo Ekman on hyvin ulkomaille verkottunut QAnon-salaliittoteoreetikko ja jakaa käsityksiään, peitellysti tosin, myös Toimittajaliiton aloittamista koskevalla videollaan. Toimittajaliiton ensimmäinen videoesittely oman porukan ulkopuolellla tapahtui Blokkimediassa, joka on keskeinen suomalainen QAnon-YouTube-kanava. Sitä ennen Toimittajaliitto oli tekstimuodossa esillä Korhosen entisessä mediassa, Nykysuomessa. Myös suomalainen salaliittoterioiden verkosto on levittänyt tietoa liitosta. Sinällään on luonnollista, että ensimmäisenä mennään niihin paikkoihin, joihin on läheisimmät suhteet.

Tämän jälkeen Korhonen on vieraillut myös Olli Hakalan YouTube-kanavalla keskustelemassa disinfoskenessä hyvin tunnetun Arto Laurin ja Matti Loimupalon kanssa. Voi hyvinkin olla, että kevään mittaan liiton miehet kulkevat levittämässä sanomaansa eri kanavilla ja samalla värväävät toimijoita mukaan liittoon.

Elävä kuva helppo väline

Videoiden käyttö on ylipäätään hyvin keskeinen osa Toimittajaliiton olemusta, vaikka Korhonen pyrkii nostamaan myös muita tapoja julkaista esille. Painopiste tulee näkyviin myös siinä, että liiton tavoitteena on julkaista oma videoalusta. Facebookin ja YouTuben tiukentuneet vihapuheen vastaiset käytännöt ovat hävittäneet lukuisia vastamedian kanavia. Vaihtoehtona paljon käytetyn venäläinen VKontakte-palvelun huono puoli on, että se tavoittaa hyvin pienen ihmismäärän. Suuremmat ihmismassat, joita kuitenkin tavoitellaan, ovat Facebookissa ja osin myös Twitterissä.

Elävän kuvan lähettämiset tilanteista eli skriimit ovat olennainen osa Toimittajaliiton kohderyhmän toimintaa. Videota on nykyisen helppoa ja halpaa tehdä. Itse asiassa äärioikeistolainen ja rasistinen kenttä on kehittänyt ilmaisten videopalvelujen käytön poliittisen toiminnan sisältönä ja organisointina hyvin pitkälle. Siinä kunnostautui erityisesti nyt jostain syystä kaikesta toiminnasta syrjään sysätty Marco de Wit. Toimittajaliitto myös riemuitsi suuresti Panu Huuhtasen ja Tiina Keskimäen jäätyä ilman lähestymiskieltoa oikeudessa. Sen kunniaksi liitto myönsi ensimmäiset jäsenkortit heille.




Liiton rahoista ei ole tietoa

Toimittajaliiton taloudesta ei ole kerrottu käytännössä mitään. Tai on sen verran, että sanotaan jäsenmaksujen ja lahjoitusten kattavan budjetin ja Venäjältä "ei tule euroakaan".  Liiton kerrotaan myöntävän apurahoja jäsenilleen.

Kellään mukana olevista aktiiveista ei ole tähän asti nähdyn perusteella mahdollisuuksia rahoittaa liittoa. Ekmanin kertoessa englanninkielisessä videossaan toiminnastaan liitossa, käytti hän sanaa working. Siis työskennellä, joka taas sisältää ajatuksen palkasta. Vapaaehtoisuus olisi toimimista tai osallistumista. Mitään suoraan sanottua kantaa hallituskolmikon mahdollisesta palkallisuudesta tai palkattomuudesta ei ole ollut.

Vaatimattomallakin osa-aikaisen palkalla, jota varmaan nauttivat ainakin puheenjohtaja ja sihteeri, ovat menot useampi tuhat euroa kuukaudessa. Jos liitto maksaa palkkaa, jolla tulee edes jotenkin toimeen, nousevat kulut vakuutuksineen ja muineen melkein väkisinkin viisilukuisiksi kuukaudessa. Toimintasuunnitelman mukaiset toimet eivät nekään ole ilmaisia, sillä tiloja ei ilmaiseksi saa eikä videojulkaisualustan teko ja ylläpito ole ilmaista. Siitä ei myöskään ole tietoa, onko liitolla jokin oma tila vai pyöriikö toiminta kotitoimistoista. 

Normaaliin tapaan liitto kerää lahjoituksia ja odottaa uutta rahankeräyslakia keväällä, jolloin pienehköjen rahasummien kerääminen helpottuu.

Bäckmanin vahvat Venäjä-kytkennät

Toimittajaliiton tienoilla on oikeastaan kaksi ihmistä, joihin voi liittää jonkinlaisia taloudellisia resursseja. Toinen on Johan Bäckman ja toinen Risto Pietilä. Kummankin henkilökohtainen taloudellinen asema on kuitenkin vähintäänkin hyvin riippumaton. Kummankaan osallistumisesta liiton rahoitukseen ei ole minkäänlaisia suoria todisteita. Ylipäätään mistään liiton saamasta rahoituksesta ei ole mitään muita todisteita kuin se, että rahoitusta ainakin jonkin verran vaativaa toimintaa on.

Johan Bäckman on liiton johtotriolle hyvin tuttu mies. Putkonen päätyi nykyisiin hommiinsa Venäjän asiaa ajamaan hänen avustuksellaan ja kaksikko on yhdessä isännöinyt Donbassissa vierailleita suomalaisia. Heidän suhteensa juontuu jo 2010-luvun alkuvuosiin

Ekman ja Bäckman ovat toimineet yhdessä ainakin Donetskin "suurlähetystössä".  

Korhonen puolestaan pesi Bäckmania puhtaaksi hänen ollessaan syytettynä yhdessä Ilja Janitskinin kanssa. MV-lehdessä olleen videohaastattelun perusteella olisi voinut luulla, että Johan Bäckman vain juuri ja juuri tietää, mikä Venäjä on, vaikka hän oli jo vuosia työskennellyt suoraan presidentinhallinnon alaisen Strategisen tutkimuksen instituutin (RISI) pohjoismaiden edustajana. RISIä pidetään Venäjän ulkomaantiedustelun SVR:n osana, vaikka se muodollisesti siitä onkin erotettu. 





Kun Helsingin Sanomat kokosi artikkelissaan hyvin yhteen Bäckmanin ja Toimittajaliiton kytkentöjä, riensi liittoa tukemaan Nykysuomi

Aiemman toiminnan perusteella on selvää, että Johan Bäckmanin toimintaan Venäjän valtion hyväksi kuuluu disinformaation levittäminen niin Suomessa kuin sen ulkopuolellakin. Toimittajaliitto on sen takia mitä oivallisin työväline hänelle. Disinformaation levittämisessä olennaista on saada luotua verkostoja, joissa viestejä toistetaan ja näin vahvistetaan. Puhutaan kaiuttamisesta tai jopa kaikukammiosta. Kun viestiä toistetaan tarpeeksi kauan vastaedioissa, niin todennäköisyys sille, että se ponnahtaa oieksiin medioihin kasvaa. Hyvä, harvinaisen selvärajainen, esimerkki tästä ilmiöstä oli Helsingin yliopiston tutkimus, jossa todettiin MV-lehden ilmaisujen siirtyvän eduskuntakeskusteluun.

Bitcoin-Pietilä

Risto Pietilä puolestaan on värikäs hahmo, jonka henkilöhistoriaan kuuluu monenlaisia asioita. Näkyvyyttä hän sai aikanaan hopea-bisneksillään, joissa oli paljon perinteisestä liiketoiminnasta poikkeavia piirteitä. Hän loi omaisuuden bitcoineilla ja bitcoinit puolestaan ovat pilkahdelleet siellä täällä esiin.

Poliisin kuulustelupöytäkirjassa Johan Bäckmanin ja Ilja Janitskinin kanssa syytteessä ollut Asta Tuominen kertoo hänen hallussaan olleiden neljän bitcoinin tulleen Risto-nimiseltä henkilöltä, jonka sukunimeä hän ei halunnut kertoa. Ilja Janitskin kyseli pakoilunsa aikana bitcoinien vaihtamisesta tavalliseksi rahaksa ja myös kiitti julkisesti Risto Pietilää siitä, että tämä osti hänelle auton. Autolla Janitskin pakeni Barcelonasta  Andorraan.





Pietilä veti MV-lehden kautta levitettyä Kansanmarkka-hanketta, jonka väitettiin olevan eräänlainen paikallisraha, joka luo rinnakkaista rahataloutta. Jotkut luonnehtivat sitä pyramidihuijaukseksi. Mukana hankkeessa olivat mm. Ilja Janitskin, Juha Korhonen ja lukuisa joukko muita disinfo-skenestä tuttuja nimiä. Hanke kaatui.

Sosiaalisen median tiliensä perusteella Pietilän maailmankatsomus on varsin erikoinen ja hän on myös levittänyt QAnon-materiaalia. Viime aikoina  Asta Tuominen on lähes järjestään pitänyt hänen Facebook-päivityksistään. Toimittajaliiton chattia moderoidessaan Tuominen kertoi aloittaneensa englanninkielisen nettilehden päätoimittajana. Pietilä on juuri aloittanut julkaisemaan The Dragon Times -nimistä englanninkielistä nettilehteä.

Tuominen on pitkän linjan toimija, joka oli muun muassa Homma-foorum -taustaisen Muutos 2011 -liikkeen ehdokkaana ainakin kaksissa vaaleissa. Viime eduskuntavaaleissa hän oli Itsenäisyyspuolueen  ehdokkaana. Hän oli myös yhdessä Ilja Janitskinin ja Johan Bäckmanin kanssa vastaamassa syytteisiin liittyen MV-lehteen ja sai pienen tuomion. Tutkinnassa kävi ilmi, että Tuominen oli se, kuka teki pääasiallisen työn lehdessä, vaikka pysytteli visusti taustalla. MV:n jälkeen hän työskenteli jonkin aikaa Juha Korhosen perustamassa NykySuomi-vastamediassa. Tuomisen työskentelyn aikana ja edelleen Nykysuomea vetää Petri Perta.

Tavoitteena enemmän disinformaatiota

Toimittajaliitto on siis rakennelma, joka on pystytetty perinteiseen mediaan ja muuhun vallankäyttöön kohdistuvan kritiikin, jopa vihaieliyyden pohjalta. Sen avulla voi jäsen tai edes heidän asiaansa sympativoiva voimaantua joukosta ja julkilausutuista asioista sekä kokea merkityksellisyyttä omassa toiminnassaan. Määrällisenä tavoitteena voi toimintasuunnitelmasta lukea, liitto haluaa oman eetoksensa mukaisen sisällön tuotannon lisääntymistä. Siis käytännössä enemmän ja paremmin teknisesti tuotettua disinformaatiota.

Suomen Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho oli hyvin suorasanainen liittoa kommentoidessaan:  ”Heidän nettisivunsa eivät vakuuta. Teksti siellä on sen tason puppua, että on vaikea uskoa, että kukaan niistä vakuuttuisi. Se on disinformaation ja valheiden levittämistarkoituksessa perustettu kyhäelmä, jonka tarkoitus on aiheuttaa epävarmuutta ja pelkoa ja horjuttaa yhteiskuntarauhaa.

Aho on oikeassa liiton tavoitteista, mutta väärässä siinä, että uskottavuus estäisi ihmisiä ottamasta sitä tosissaan. Itse asiassa tietynlainen rouheus on joillekin merkki aitoudesta. Hankalien ja monimutkaisten asioiden selittäminen voi toiselle näyttäytyä puppuna, toiselle kerrankin ymmärrettävänä selityksenä.

Kysymys ei kuitenkaan ole pelkästään Suomen sisäisestä tilanteesta, varsinkin, kun liiton kytkennät Venäjän valtion toimiin ovat niin selkeästi näkyvillä. Venäjän informaatiovaikuttamisen ytimessä on pyrkimys luoda hämmennystä ja epävarmuutta siinä mitassa, että yleinen mielipide ja sitä myötä demokraattinen päätöksenteko muuttuu puuroiseksi. Kun joku ajattelee, että ei näistä asioista voi oikeasti oikeaa laitaa löytää tai että ei ole olemassakaan oikeaa totuutta, vaan vain kilpailevia näkemyksiä, on tavoite saavutettu.

Tämä totuuden olemassaoloa ja yleisten käsitysten virheellisyyttä häivyttävä asetelma tulee jatkuvasti näkyviin liiton johtohenkilöiden puheenvuoroissa. Tästä hyvänä esimerkkinä on puheenjohtaja Korhosen taajaan toistelema termi mielipideuutinen, jolla hän leimaa jotkin todellisuudesta kertovat, faktoihin pohjautuvat uutiset mielipiteiksi ja siis merkityksettömiksi totuuden kannalta. Tällä termillä on mahdollisuus pyyhkäistä sivuun omia näkemyksiä haittaavat faktat uutisissa.

Journalistisen median luotettavuuden rapauttaminen on äärimmäisen tärkeä tavoite. koska siinä onnistuttaessa, on paljon enemmän tilaa väittää mitä haluaa. Jos, ja kun, ihmiset luottavat uutismedioihin, niin he ottavat sieltä ainekset tulkita tapahtumia ja vaihtoehtoiset totuudet saavat vähemmän tilaa. Mitä paremmin olemme keskimäärin kartalla siitä, missä mennään, sitä huonommat mahdollisuudet tällaisilla eksyttäjillä on onnistua.

sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Trumpin ensimmäinen oikea kriisi




Ennen joulua Trump armahti kolme yhdysvaltalaista sotilasta, jotka oli tuomittu sotaoikeudessa sotarikoksista. Yhden heistä kutsui vieraakseen joulunpyhiksi. Tämän jouluvieraan erikoisjoukkojen aseveljien videotodistukset tulivat samaan aikaan julkisuuteen. Häntä ei ollut tuomittu kuin ruumiin kanssa poseearaamisesta, mutta aseveljiensä kertomukset olivat raakuudessaan ihan toisella tasolla. Paljon kertoo jo sekin, että he ylipäätään olivat valmiita antamaan ilmi aseveljensä. Trump luonnehti näitä tuomittuja ja armahtamiaan sotilaita ihannoivaan sävyyn koviksi ja perusteli armahdustaan sillä, että Yhdysvaltain sotilaiden on tunnettava selustansa turvatuksi.

Armahdukset ja niiden perustelut kertovat paljon siitä, miten Trump näkee sotilaat ja sotiluuden. Hänelle kyse on ennen kaikkea voittamisesta, keinoja kaihtamatta. Tämän häikäilemättömyytensä Trump on näyttänyt jo ihmissuhteissaan, liiketoiminnassaan ja politikoinnissaan. Ei ole mitään syytä uskoa, etteikö tämä toistuisi myös hänen sotimisessaan.  Tähän astihan Trump on julistanut haluaan pysyä poissa sodista ja lähteä käynnissäkin olevista.

Trumpin bisnesmaailmasta tuoma tapa kärjistää tilannetta ratkaisun löytämiseksi on tähän asti toiminut. Tai ainakaan se ei tähän asti ole räjähtänyt silmille. Nyt kun kumpikin osapuoli näkee toisensa pahana ja eksistentiaalisena uhkana, voivat  toisiaan seuraavat toimenpiteet johtaa jonnekin, jota kumpikaan ei varsinaisesti halua. Viimeisimmissä twiiteissään Trump on uhonnut hyökkäävänsä sen tarpeelliseksi nähdessään paitsi Iranin sotilaskohteisiin, myös kulttuurisiin kohteisiin.

Samoin hän on uhonnut kohdistavansa iskuja 52 iranilaiseen kohteeseen. Luku tulee Teheranin suurlähetystössä aikanaan islamilaisen vallankumouksen panttivankeina pitkään viruneiden yhdysvaltalaisdiplomaattien määrästä. Selvästi kotimaahan tarkoitettu viesti ja sotahengen nostatusta aikanaan kärsityn vääryyden kostamisesta. Mikäli Trump käskee twiittinsä mukaisesti Yhdysvaltain asevoimat hyökkäämään kulttuurisia kohteita vastaan, on se kansainvälisten sodan sääntöjen vastainen toimi eli sotarikos.

Hallinnosta vuotaneiden tietojen mukaan Suleimanin tappaminen oli lisätty ehdotettujen vastatoimien listalle vaihtoehtona, jonka oli tarkoitus tehdä muista vaihtoehdoista hyväksyttävämpiä. Suleimanin poistamista pelistä oli harkittu jo useaan kertaan kahden aiemman presidentin aikana, mutta tappamisen hinnan ja siitä aiheutuvat riskit arveltiin aina olevan liian korkea hyötyyn nähden. Mutta suunnitelma sinällään oli valmiina, vain lopullista toteuttamista varten täydentämistä kaipaavana. Normaalisti tällaisissa tilanteissa kerätään pitkään tietoa, mietitään huolellisesti eri skenaarioita ja varmistaudutaan, että toimilla voidaan saavuttaa sitä mihin pyritään. Nyt tapahtui Trumpille luonteenomainen nopea, häikäilemätön päätös. Sen lailliset perusteetkaan eivät vaikuta mitenkään lujilta.

Osansa Trumpin tilannearviossa saattoi myös olla sillä, että juuri nyt on tullut julki hänen kannaltaan äärimmäisen vahingollisia sähköposteja hallinnon sisältä. Ne todistavat hyvin selkeästi, että apu Ukrainalle estettiin presidentin toimesta. Epämääräisemmissä lähteissä on myös pyörinyt väitteitä siitä, että Trumoin lainat Deutsche Bankista olisivat olleet venäläisten takaamia. Tähän asetelmaan on sopinut erinomaisen hyvin tai ikävästi vanha videopätkä Trumpista, jossa hän vakuuttaa Obaman hyökkäävän Iraniin vain varmistaakseen uudelleenvalintansa.

Voi olla, että hän voittaa tässä uhkapelissään riittävästi. Silloin hän tosiaan on paljon lähempänä uudelleenvalintaansa. Uudelleenvalinta tarkoittaisi, että hän todennäköisesti olisi entistä enemmän oma itsensä ja noudattaisi entistä enemmän omia vaistojaan. Tulokset olivat silloin todennäköisesti kammottavia liberaalin demokratian ja sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen kannalta. Euroopassa edessä olisi lopullisesti turvallisuusasetelman uusiminen.

Presidenttinä Trump ei ole vielä kertaakaan joutunut kohtaamaan vakavaa kriisiä. Hän on hankkiutunut eroon lähipiirissään kaikista kokeneista poliitikoista ja sotilaista, säilyttäen vain nöyrät myötäilijänsä. Päälle painavat virkasyyte ja vaalit marraskuussa. Trumpin arvaamattomuus on tähänkin asti korkeaa luokkaa, mutta nyt panosten suuruus tekee tilanteesta vielä pelottavamman.

Enemmän kuin mitään muuta, Trump haluaa voittaa ja olla voittaja. Siihen hänellä on käytössään hyvin paljon valtaa ja lähes rajattomasti välineitä. Nyt voimme vain seurata mitä tapahtuu.

perjantai 29. marraskuuta 2019

Lähteekö Suomi rakentamaan Macronin uutta Eurooppaa?


Presidentti Macronin virallinen valokuva.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron nousi Ranskan johtoon luvaten laittaa asiat uusiksi. Niin hän on tehnytkin, vaihtelevalla menestyksellä. Nyt hän on tarttunut samalla innolla Euroopan unionin asioihin. Trumpin eristäytyminen ja muiden isojen EU-maiden valtatyhjiöt ovat antaneet hänelle tiaa.

Yleinen käsitys on, että EU:n uudistuu aina vain pakon edessä. Erilaiset kriisit ovat muotoilleet unionia vuosikymmenten varrella. Kärjistäen voisi sanoa, että mitään ei ole uudistettu, ellei ole pakko. Nyt Macron yrittää kärjistää omilla toimillaan käynnissä olevia kriisejä niin, että hän pääsee toteuttamaan näkyjään.

Bloomberg julkaisi juuri pitkän artikkelin, jossa se käy läpi sitä, mitä Macron tekee, miksi ja miten. Siinä kuvataan myös, miten Macron on perustanut tätä hankettaan varten työryhmän, jossa käydään erilaisia aloitteita järjestelmällisesti läpi. Toiminta vaikuttaa perin suunnitelmalliselta ja se tarkoittanee, että taustalla on myös visio siiä, mihin Macron haluaa Euroopan johtaa. Siis ei vain Euroopan unionia, vaan koko mantereen, mukaan lukien Venäjä.

Rauhanhieronta Ukrainassa, uusien EU-jäsenten torppaaminen ja Naton nimittäminen aivokuolleeksi kertovat, että Macron on tosissaan ja käyttää isoja elkeitä. Se hänen työryhmänsä käy eri mahdollisuuksia läpi ja vaikuttaa siltä, että muu maailma ja varsinkin EU pääsevät vielä monta kertaa haukkomaan henkeään.

Joukukuun neljäs päivä kokoontuvat Naton johtajat huippukokoukseen Lontooseen. Paikalle saapuu myös Trump ja saa nähdä, onko Macronilla jokin temppu varattuna hänelle. Helpompaa kuin saada eurooppalaiset Nato-maat irtaututumaan puolustusliitosta, on saada Trump hylkimään inhomaansa monenkeskisyyttä tässäkin muodossa. Jos vain kriisi saa päätökset syntymään, on siis synnytettävä kriisi.

Suomen kannalta tilanne on monin tavoin mielenkiintoinen ahdistavuuteen asti. Ei liene sattumaa, että Macron ja Niinistö ovat keskustelleet viime aikoina useasti. Venäjän saaminen mukaan Macronin uuden Euroopan kuvioon on onnistumisen kannalta välttämätöntä. Se taas edellyttää vastakkainasettelun purkamista, joka taas edellyttää kiistakysymysten ratkaisemista jollain tasolla. Vaikeaa kuvitella, että presidentti Niinistöä parempaa tietolähdettä ja ehkäpä sanansaattajaa tällaiselle hankkeelle löytyisi. Mutta tietysti edellyttäen, että Niinistö ja Suomi ovat lähdössä rakentamaan uutta Eurooppaa.

Suomen ulko-ja turvallisuuspolitiikan linjan  nimi on aktiivinen vakauspolitiikka. Se lepää neljän pilarin avulla, jotka säätyvät toistensa suhteen niin, että turvallinen tasapaino on olemassa. Pilareita ovat maanpuolustus, kansainvälinen yhteistyö erilaisissa organisaatioissa (EU, YK yms), Venäjä-suhteet ja läheinen yhteistyö länsimaiden, erityisesti Yhdysvaltain ja Ruotsin kanssa.

Jos haluaa punnita Macronin suunnitelmaa uudesta Euroopasta Suomen kannalta, se pitänee tehdä pilarimallin avulla. Merkittävin muutos olisi Yhdysvaltojen suhteen heikkeneminen. Itämeren ympärysmaista Baltian maat, Tanska ja Puola ovat hyvin tiukasti kiinni Yhdysvalloissa, Ruotsikin omalla tavallaan. Tähän kohtaan ei voi olla nostamatta esiin HX-hanketta, johon sisältyy myös poliittinen ulottuvuus. Uudet hävittäjät kertonevat jotain olennaista siitä, mikä on Suomen linja. Vuonna 2021 asia Hornetien seuraajasta olisi päätettävä ja siihen ei ole enää kovin kauaa. Riittävästi kuitenkin sen suhteen, että Macronin hankkeen etenemisestä tiedetään jo paljon.

Käytännön pohdinnan hidaste on uusi perustuslakimme. Siinä EU-asiat ovat hallituksen hommia ja presidentti hoitaa muita osia. Tässä kohtaa asiat ovat iloisesti sekaisin. Sipilän hallituksen aikaan Niinistön näytti hyvin vahvasti johtavan koko ulkopolitiikkaa eikä Rinteen aikana ainakaan sivusta katsottuna ole tullut asiaan muutosta. Toki Haavisto on Eurooppa-henkisempi kuin edeltäjänsä Soini. Mutta ainakaan minulle ei ole selvää, miten tällaiseen kokonaisuuteen rakennetaan kantaa. Ainakaan julkisen keskustelun avulla sitä ei olla tehty.

Suomen ulko- ja turvallisuuspoliitinen toimintatapa on vuosikymmeniä ollut jähmeä reaktiivisuus. Pienvaltiorealismissa se oli yhdenlaista, tällä uudella melkein Natossa -linjalla hieman toisenlaista. Ollaan mukana kaikenlaisessa, mutta sopivan pienieleisesti, varovaisesti ja lopullisuutta välttäen. Macronin uuden Euroopan hankkeen kohdalla voi käydä niin, että Suomen on tehtävä nopeasti isoja päätöksiä. Silloin myös päätösten jättämättä tekeminen on iso päätös.

torstai 22. elokuuta 2019

Geopoliittinen kolmio



Presidentti Niinistö puhui muutama päivä sitten suurlähettiläille  Washingtonin, Moskovan ja Pekingin muodostamasta kolmiosta, joka ”lyö nyt leimansa koko kansainväliseen turvallisuustilanteeseen.” Tätä määritelmää edelsi perustelu Venäjän nostamiselle tähän joukkoon ja se on Niinistön mukaan tapahtunut "sotilaallisella ja poliittisella voimalla".

Parhaillaan Kiina kovistelee suuryhtiöitä pitämään huolta, etteivät niiden työntekijät ilmaise tukeaan Hongkongin demokratialiikkeelle. Kiinalla on niin sanotut ydinintressinsä, joita se suojelee rahalla. Jos jokin yritys tai jopa valtio toimii Kiinan ydinintressejä vastaan, käy huonosti. Jopa rikkaan Norjan Kiina väänsi polvilleen, kun Norjan parlamentti oli erehtynyt myöntämään Rauhan nobelin Dalai-lamalle. Yksinkertainen yhtälö on, että mitä laajemmalle Kiinan vaikutusvalta yltää, sitä enemmän sillä vaikutusta. Silti juuri näitä Kiinan vaikutusvallan välineitä suorastaan himoitaan, sillä investoinnit luovat taloudellista hyvinvointia.

Kolmion toinen kulma on siis Kreml, jonka noususta Niinistö itse asiassa sanoi aika kovasti. Sotilaallisen ja poliittisen voiman mainitseminen Venäjän nousun yhteydessä ei taatusti tapahtunut sattumalta tuossa järjestyksessä. Venäjä on voimakeinoin nostanut itsensä mukaan peliin ja näin voi sanoa Putinin onnistuneen ainakin väliaikaisesti tavoitteessaan.

Jossain vaiheessa hänellä on edessään se tiikerillä ratsastamisen vaikein vaihe: nousu pois sen selästä. Tällä tarkoitan sitä, että miten Venäjä pystyy sementoimaan taktiset voittonsa ja normalisoimaan suhteet länteen, kun se samaan aikaan strategisesti on ajanut itseään yhä hankalampaan rakoon. Ukrainan sodan voi vielä kuvitella olevankin lopetettavissa, mutta malesialaiskoneen alasampuminen ja Krimin miehitys eivät ratkea vain kieltämällä niissä olevan mitään. Syyriastakin jää paljon selvitettävää, vaikka suoranainen sota olisikin ohi.

Mahdollinen kohta tällaiseen on vallan siirtyminen Putinin seuraajalle. Mutta voidakseen luottaa omaan turvallisuuteensa eläkepäivinään, pitää Putinin valita lojaali ja kovakätinen seuraaja. Putin itse lupasi aikoinaan Jeltsinille ja hänen perheelleen koskemattomuuden ja myös piti lupauksensa. Tällaiseen kykenevä presidentti ei kuulosta miltään rauhanlähettiläältä.

Kolmion Atlantin takaisessa kärjessä seisoo nyt omien sanojensa mukaan The Chosen One, presidentti Donald Trump. Trump tuntuu vain kiihdyttävän vauhtiaan kohti ensi vuoden presidentinvaaleja. Selviydyttyään ainakin toistaiseksi Venäjä-tutkinnasta, on Trump painanut päälle omalla tyylillään. Siihen tyyliin kuuuu muun muassa yli 12 000 dokumentoitua valetta tammikuussa 2017 alkaneen virkakauden aikana.

Trumpin puheet ja twiitit ovat koko hänen politiikassa mukana olemisen aikana olleet kummallisia, mutta nyt tuntuu vielä löytyneen yksi vaihe lisää. Trumpin henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista on myös esitetty yhä useammin epäilyksiä. Tyhjästä kummunnut ehdotus ostaa Grönlanti ja kielteisestä vastauksesta suuttuminen on melkoinen suoritus. Tanska on ollut Yhdysvaltain luotettavimpia liittolaisia Euroopassa myös kyseenalaisemmissakin sotilasoperaatioissa. Tämä johtuu sitää, että Tanska nojaa turvallisuuspolitiikkansa transatlanttiseen yhteyteen. Vaikka Trumpin hallinnosta onkin välitetty rauhoittavia viestejä Tanskaan, niin ei Trumpin öykkäröinti jää varmasti vaillle vaikutuksia.

Tähän asti hyvin nihkeästi pohjoismaiseen ja EU-yhteistyöhän turvallisuudessa suhtautunut Tanska saattaa pehmentää kantaansa niihin. Tanskan asemaa kuvaa hyvin se, että Niinistön kokoonkutsumaan vapaamuotoiseen turvallisuuspoliittiseen tapaamisen tulevat Suomen, Ruotsin ja Norjan pää-, puolustus- ja sisäministerit.

Joka tapauksessa Trumpin toiminta tässäkin on omiaan viestimään Euroopalle, että Valkoisessa talossa on nyt presidentti, johon liittolaisten on vaikeaa luottaa. Ensi vuoden presidentinvaaleihin kohdistuu mielenkiintoa, joka aiemmasta poiketen sisältää jopa epätoivoisia sävyjä. Nyt eurooppalaisissa pääkaupungeissa enemmän vain kärvistellääön Trumpin kautta loppuun, mutta jos hänet valittaisiin toiselle kaudelle, olisi tilanne erilainen. Eikä kaikki palaa ennalleen myöskään silloin, jos hän hväiää.

Tästä kaikesta lienee kysymys siinä, kun presidentti Niinistö kuvasi puheessaan maailman nykytilaa:

"Maailmassa vaikuttavat yhtä aikaa vastakkaisiin suuntiin vetävät voimat. Ne, jotka tuovat kansakuntia yhteen ja ne, jotka ajavat niitä erilleen. Valitettavasti viimeksi mainitut tuntuvat yhä useammin pääsevän niskan päälle.

Meidän on tietenkin tehtävä kaikki voitavamme tämän kehityksen suunnan kääntämiseksi. ”Sääntöpohjainen järjestelmä” ja ”kansainvälinen yhteistyö” – emme painota näitä sanapareja puheenvuoroissamme vain moraalista puhdasoppisuuttamme osoittaaksemme. Toimiessaan ne palvelevat suoraan sekä koko ihmiskunnan että omaa etuamme. Niiden tinkimätön puolustaminen vaatii sanojen lisäksi myös konkreettisia tekoja. Samanmielisiä yhteistyön puolustajiakin rinnallamme onneksi riittää."

Meillä ei tosiaankaan olisi varaa nyt olla yksin. Osana toimivaa Euroopan unionia meillä on selvästi paremmat mahdollisuudet selvitä näistä näkyvillä olevista ja vielä taivaanrannan takana odottavista hankaluuksista.



keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Disinformaatiokatsausta alkuvuoteen 2019

Seuraan aktiivisesti erilaisia disinformaatiolähteitä ja kuluneiden vuosien aikana ovat tulleet tutuiksi niin teemat kuin hahmotkin. Tähän on nyt koottu viime kuukausien erilaisia havaintoja disinformaation kentiltä. Lista ei suinkaan ole kattava, mutta tästä saa kuvaa, mitä kaikkea on ilmassa.


***

MV on nyt virallisestikin Venäjän asialla

Ilja Janitskin sai tarpeekseen taas kerran ja siirsi MV:n pois itseltään. Viimeksi kun hän toimi näin, tilalle tuli Juha Korhonen. Nyt lehti annettiin/luovutetiin/myytiin Janus Putkoselle. Putkonen toimii Itä-Ukrainassa, Venäjän hybridijoukkojen miehittämällä alueella Luhanskissa. Hän oli aiemmin niin sanotun kapinallishallinnon palveluksessa, mutta kun jälleen yksi alueen johtajista kuoli räjähdyksessä, loppuivat Putkoselta hommat. Nyt hän siis päätoimittaa MV-lehteä.
Putkosen otettua ohjat on lehteen ilmestynyt roppakaupalla poliittista propagandaa. Mukana on edelleen tuttua rasistista tavaraa, mutta nyt sen ohessa kerrotaan myös miten länsi on paha ja Venäjä ja uhri.
Jää nähtäväksi miten pro-Putin -viestit uppoavat ajan mittaan MV-lehden lukijoihin.
Putkonen on tuonut mukaan omien vierksotojensa  ihmisiä ja puhuu UMV:sta (uusi MV-lehti). Mukana on kuitenkin myös vanhoja toimijoita.  Janitskinin ja Bäckmanin oikeudenkäynnissä myös tuomion saanut Asta Tuominen on palannut MV-lehteen, käytyään viime syksynä pari kuukautta toimittamassa Nykysuomi-sivustoa.


Päätoimittajan Janus Putkonen on lisäänyt huomattavasti Venäjä-myönteisen aineiston määrää MV-lehdessä. Mukana toki edelleen tutusti rasismia, huuhaata ja muuta vastaava.

***

Propagandasoturi kateissa

Johan Bäckman värväsi aikoinaan vierastaistelijoiksi Donetskiin myös suomalaisia. Heitä oli ilmeisesti useampia,  mutta esillä on ollut vain Petri Viljakainen -niminen henkilö, joka antoi myös useita haastatteluja asiasta. Bäckman on myös kustantanut kirjan Vilin sota, joka kertoo sodasta Itä-Ukrainassa.
Viljakaisesta ei kuitenkaan ole saati mitään julkisia elonmerkkejä viime vuoden lopun jälkeen. Ehkä hän on väsynyt tai haluton olemaan enää esillä. Ikävän mahdollista on myös saada sodassa henkinen tai fyysinen vamma, joka estää julkisen kommunikoinnin.
Venäjän ja sen tukijoiden toimintaa Ukrainassa kannattaa seurata Marko Enqvistin Vartiopaikalla-blogissa.


Viljakainen on selvästi ollut myös propagandasoturi, josta kertoo hyvin muun muassa tässä Johan Bäckmanin blogista otettu kuvakaappaus.



Viljakainen on kantanut hihassaan Venäjän sotilastiedustelu GRU:n spetsnaz-erikoisjoukkojen  merkkiä. Ottaen huomioon, että GRU toimii aktivisesti Donbassissa, hän tuskin on saanut sitä pitää vain huvin vuoksi.

***

Malesialaiskoneen alasampumisen tutkinta etenee

Lähiaikoina on luvassa taas villiä menoa uudenlaisten teorioiden esittämisessä, kun kansainvälinen tutkijaryhmä JIT esittelee Hollannissa uusimpia tuloksiaan liittyen malesialaiskoneen alasampumiseen. Tällä kertaa luvassa on tietoa nimenomaan teosta epäillyistä.
Myös Bellingcat saanee osansa loanheitosta, sillä sekin julkaisee oman raporttinsa. Bellingcatin väittäminen eri tavoin epäluotettavaksi on jäänyt Venäjän ainoaksi konstiksi yrittää kumota sen tuottamaa tietoa, sillä raporttien avoimuus tekee mahdolliseksi kenen tahansa tarkistaa ovat johtopäätökset oikeita. Jokainen Bellingcatista tuleva tiedonrippunen taatusti syynätään tarkkaan virheiden toivossa, mutta tähän mennessä mitään väärää tietoa ei ole löytynyt.

Esimerkki siitä sitkeästä disformaation levittämisestä, joka nojaa perin lukuisiin Venäjän tuottamiin vaihtoehtoisiin selityksiin.

***

Antisemitismi nousussa

Russia Insider on Venäjän valtapoliittisia pyrkimyksiä tukeva sivusto, joka kuvaa olevansa Venäjällä asuvien muualta tulleiden sivusto, joka haluaa ikäänkuin läntisin silmin kertoa Venäjän todellisuudesta sisältä käsin. Se on viime aikoina saanut osansa radikalisoitumisesta ja meininkin on oheisen kuvakaappauksen mukaisesti melkoista. Jopa Venäjän valtion RT on joutunut irtisanoutumaan tähän asti auliin apulaisensa sisällöistä.
Antisemitismi ylipäätään on nostanut taas viime aikoina päätään, useastakin syystä. Israelin hallituksen äärimmäiset kovat otteet ja ihmisoikeusloukkaukset ovat herättäneet vahvoja vastalauseita, liveten välillä antisemitismin puolelle. Tämä koskee erityisesti poliittista vasemmistoa. Antisemitismiä on noussut esille mm. Britannian työväenpuolueessa. Sen määrä on noussut myös Saksassa,  jolle asia on historiallisista syistä tietysti hyvin arka. Myös muissa Euroopan maissa erityisesti äärioikeisto on nostanut esille antisemitistisiä teemoja. Osansa antisemitististen hyökkäysten kasvussa on myös islamilaisista maista saapuneille maahanmuuttajilla.


***

Yhdysvaltain presidentinvaalit 2020

Venäja on valinnut suosikkinsa demokraattien ehdokaskatraasta ja se on Tulsi Gabbard. Häntä voinee luonnehtia Bernie Sandersin vasemmalta puolelta koukkaavaksi hahmoksi. Merkityksestöntä ei varmaan ole sekään, että Gabbard myös vastustaa Syyrian presidentti al- Assadin vallasta syrjäyttämistä. Esivaalien edistyessä Gabbardia nostettaneen esiin enemmänkin ja hän on jo nyt saanut huomiota myös suomalaisessa disinfoskenessä.


Monelle suomalaiselle BlackKklansman-elokuvasta tutuksi tullut entinen Ku Klux Klan -johtaja ja edelleen aktiivinen hahmo David Duke on nostanut Gabbardin esille hänelle mieluisana ehdokkaana.


***

Radikalisoituneet vanhat

Paavo Väyrysen tie arvostetusta valtiomiehestä syvälle sakeaan marginaaliin on pahin esimerkki siitä, miten vanhoilla päivillää on mahdollista menettää otteensa todellisuudesta. Samansuuntaista on ollut liike Vastavalkeassa julkaisseillä Mikko Elolla, Sampo Ahtolla, Risto Volasella ja Markku Kuismalla.
Mukaan voi laskea myös järjettömillä isäntämaasopimus-väitteillään keskusteluun osallistuneen ulkoasiainneuvos Juhani Suomen. Uusia tulokkaita tähän korkean iän disinformaatikkojen joukkoon ovat kirjailija Mauno Saari  ja lääkäri Antti Heikkilä.
Saari on ollut merkittävä tekijä levittäessään Mediapooli-salaliittoteoriaa, jonka alkuunpanijoita on ollut hänen vaimonsa, Pirkko Turpeinen-Saari. Heikkilä on ollut tähän asti marginaalissa vain lääketiedettä koskevien näkemystensä takia, mutta nyt mukaan on tullut paljon muutakin.
Yhteistä Saarelle ja Heikkilälle on heidän joutumisensa ikävään julkisuusmyllyyn. Saaren kohdalla asia liittyi Paavo Haavikkoon ja Heikkilä puolestaan joutui muiden lääkärien julkisen kritiikin kohteeksi (myös) uuden kirjansa myötä. Näin ulkopuolelta näyttää siltä, että tässä on kyseessä kummallakin defenssi, jolla yritetään viedä uskottavuus itseen kohdistuneen kritiikin esittäjiltä. Mukana on myös varmasti yhteisöllinen elementti, sillä ymmärrystä tarjoava ympäristö on varmasti erityisen houkuttava. Nämä radikaalit ympäristöt koostuvat yhteiskunnan valtavirrasta poikkeavista uskomuksellisista aineksista ja muodostavat kulttisen miljöön, jossa ollaan yhdessä valtavirtaa vastaan ja usein myös omaksutaan toisten vaihtoehtoisia näkemyksiä asioista.


Lääkäri Antti Heikkilä maailmankuva on nykyisellään varsin omintakeinen.

***

5G käristää aivot

Ihmettelin alkuvuodesta, kun Janus Putkonen ilmoitti ettei voi muuttaa länteen, koska parhaillaan rakenteilla olevat 5G-verkot ovat ihmisen terveydelle vaarallisia. Sitten kävikin ilmi,  että Venäjän valtion RT-kanava oli kampanjoinut Yhdysvalloissa juuri tällä teemalla. Motiivina oli ilmeisesti paitsi se disinformaation yleinen tavoite eli epäluottamuksen kylväminen, niin myös hidastaa sellaisen teknologian käyttöönottoa, jossa itse ollaan jäljessä. Venäjä ja Kiina allekirjoittivat juuri sopimuksen, jossa Huawei rakentaa Venäjälle 5G-verkon.
5G:stä liikkuu luonnollisesti paljon hurjia juttuja, lähtien siitä, että teknologian ensimmäinen sovellus oli ihoa polttava Yhdysvaltain armeijan mellakka-ase Active Denial System. Tämä väite on luonnollisesti puppua. Disinformaatiolle kelpaakin kaikki, mikä herättää kysymyksiä, epäilyksiä ja pelkoa. Tämän avulla sitten aktivoidaan tai passivoidaan ihmisiä.
Ympäri Eurooppaa on käynnissä myös lukuisia vetoomuksia, aloitteita ja muita, joilla pyritään estämään 5G-verkon rakentaminen. Maaliskuun alussa tuli myös Suomessa "Kansalaisaloite 5G-tukiasemien rakentamisen pysäyttämiseksi/purkamiseksi ihmisen terveyttä uhkaavan korkean sähkömagneettisen säteilymäärän takia".





***

Kohteet kartoitettu, maalit määritetty

Professori Jarno Limnéll jakoi HS:n uutisen Yhdysvaltain kyber-operaatioista Venäjällä saatesanoin: "Keskeisten järjestelmien ja henkilöiden maalittaminen sekä haittaohjelmien asentaminen ennalta on nykyajan suurvaltapolitiikkaa. Osa toimista vuodetaan tahallisesti, pelotevaikutuksen luomiseksi. Suomi ei ole immunni tälle toiminnalle."
Olen itse ajatellut, että nyt ollaan eräällä tavalla ensimmäisen vaiheen lopussa. Viimeiset viisi vuotta on kehitetty kykyjä, opeteltu, testattu ja harjoiteltu. Sekä ennen kaikkea huomattu, että informaatiolla voi muuttaa olosuhteita. Tähän sisältyy tuo Limnéllin mainitsema kartoitus, jossa on etsitty tärkeitä kohteita ja suunniteltu miten niiden suhteen toimitaan tositilanteessa.
Jos halutaan joku voimala irti verkosta, on kartoitettu tapoja päästä siihen käsiksi verkon kautta. Jos pois pelistä halutaan ihminen, niin toimintatapa sisältöinen on valmiiksi mietitty. Eikä näissä suinkaan likaista työtä tehdä välttämättä itse, vaan voimalan pimentää joku hakkeri, jolle on isketty speksit käteen ja ihmisen ottaa pelistä vaikkapa juorulehti tai verkkosivusto. Tästä näkökulmasta poliisien, syyttäjien ja tuomarien vaatimus tehokkaammista pykälistä maalittamista vastaan on erinomaisen järkevä. Vaikka ei hybridivaikuttaminen toki lakipykälään pysähdy, on sen pohjalta mahdollista kehittää lakiin perustuvia vastatoimia.

***

Vastavalkea palaa

Puolisentoista vuotta sitten tapahtunut hajaannus toimituskunnassa päättyi, kun Riikka Söyring ja Vesa Raiskila palasivat vahvuuteen vuoden alussa. Johanna Lehtonen jäi vetämään Avoin tilannehuone -FB-ryhmää, joka aiemmin oli siis Vastavalkean osa. Päätoimittaja Tauno O. Mehtonen sai näin kammettua jo melko lailla pystyyn kuolleen mediansa eloon löytämällä sovintoratkaisun aiemmin käytyyn kiistaan. Rohkenisin olettaa, että lähestyvät eduskuntavaalit lisäsivät painetta näillä toimijoilla päästä vaikuttamaan.
Vastavalkea linja on tuttua inhoa ja vihaa länsimaita, markkinataloutta ja erityisesti Yhdysvaltoja kohtaan. Veikkaisin, että sen edustamalle vasemmistopopulistille linjalle löytyy joskus lähitulevaisuudessa myös rakenne. Sirpalekommunistit siihen eivät näytä kykenevän, joten jostain muualta pitää löytyä pyrkyä, sitkoa ja nostetta. Saattaahan olla, että vasemmistoliiton sisältä löytyy äkkiväärää oppositiohenkeä, joka lähtee parveleimaan puolueen ulkopuolelle.


Vastavalkeassa esiintyy voimakkaana se valemedioille tyypillinen piirre, että ne halveksivat journalistista mediaa. Tämä on sinällään väistämätön linja, koska jostain on saatava selitys sille, miksi valemedian ja journalistisen median esittämät seikat ovat usein ristiriidassa keskenään.

***

Tianamen-denialistit

Tiananmenin verilöylyn 30-vuotispäivä kirvoitti paitsi muistelua tapahtumasta ja sen merkityksestä, myös kannanottoja sen puolesta, ettei koko verilöylyä tapahtunut. Itse näen tässä kuvion, jossa Kiinan nousu ja sen mieltäminen myös uhaksi länsimaisille arvoille, on saanut jotkut ihmiset asettumaan Kiinan puolelle. Aivan kuten Putin keräsi noustessaan tukijoiksi ihmisiä, jotka syystä tai toisesta vastustivat olemassaolevaa järjestystä, niin nyt samanlaista liikettä on Kiinan taakse. Se on aina yhtä kummallista katsottavaa, kun vapautta ja moraalia korostavat ihmiset asettuvat ihmisoikeuksia rikkovien autoritäärien taakse.

***

Läpällävitsihuumoria

Kun poliisia aikanaan aktivoitui verkossa vihapuheen kohtaamisessa, syntyi pienimuotoinen aalto niin sanottuja parodiatilejä, jotka esittivät enemmän tai vähemmän realistisesti poliisia. Yksi näistä oli nimimerkki Keijo Kaarisade. Kaarisade oli siinä mielessä poikkeuksellinen, että hän/he pystyi paitsi suhteellisen koherenttiin ilmaisuun, oli myös varsin älykäs sivalluksissaan. Joskus jopa hauska. Mutta laajempi hauskuus takertui minulla siihen, että Keijolla taustalla oli kuitenkin pyrkimys painostaa poliisia muuttamaan avointa ja ihmisoikeuksia kunnioittavaa tapaansa viestiä Twitterissä. Erityisesti tiettyjen henkilöiden maalittaminen oli tympeää. Maalitus on tässä oikea termi, koska Keijon seuraajissa riitti häiriköijiä.
Jossain vaiheessa Twitter sulki (hänen itsensä kertoman mukaan) Keijon tilin ja tämä aiheutti hänen kannattajiensa keskuudessa vahvan reaktion. Vieläkin näkeen tilejä, joissa nimessä viitataan Keijoon tai käytetään kuvana yhdysvaltalaisen koomikon Louis C.K.:n kasvoja, joita Keijo käytti. Keijo teki myös paluun kirjoittamalla absurdeja mielipidekirjoituksia, joita myös sai julkaistua isoissa lehdissä. Tästäkös hän riemuitsi ja niin riemuitsivat Keijon ystävätkin. Maali oli näin vaihtunut poliiseista mediaksi, jonka huijaamisesta riemuittiin suuresti. Älyttömien mielipidekirjoitusten julkaisemisen katsottiin todistavan siitä, että media on kykenemätön erottamaan erottamaan järjettömyyksiä, jos ne noudattelevat pinnallisesti yleisiä käsityksiä.
Keijo asettuu sinällään omintakeisine tyyleineen siihen jatkumoon, joka katsoo, että liberaali demokratia on mennyt liian pitkälle monikulttuurisuuden sallimisessa ja ihmisoikeuksien vaalimisessa. Tuttua on myös hänen toistuvat, polpo-nimellä (poliittinen poliisi) kulkevat narratiivinsa siitä, miten poliisi ei palvele lakia vaan jotain määrittelemätöntä, mutta vahingollista ideologiaa. Keijon mukaan siis myös media valehtelee tämän saman määrittelemättömän ideologian puolesta päämäärätietoisesti. Keijon huumori on usein sen lajin huumoria, jossa tungetaan jonkun pää vessanpönttöön ja nauretaan makeasti päälle.



Niin sanotun huumorinsa takana Keijon viesti oli vakava: hänen mukaansa poliisi ei ole enää luotettava yhteiskunnallinen instituutio.


***

QAnon - synteettinen salaliittoteria

Suomesakin on saanut sijansa Yhdysvalloista kotoisin oleva, vajaa kaksi vuotta sitten aloittanu QAnon-salaliittoteoria. Rahan tekemiseksi suunniteltu, täysin synteettinen salaliittoteoria alkoi 4chan-laudalla ja kun idea lähti vetämään, sitä edistettiin tarkoin suunnatulla some-mainonnalla, jossa tavoitettiin potentiaaliset salaliittoteoreetikot. Sisällöksi koottiin eri puolilta verkkoa erilaisia mmemejä ja huhuja, joita sitten suunnattiin erilaisille yleisöille. Viimeistään pääsy Infowars-ohjelmaan takasi tunnettuden lisääntymisen. Nyt QAnon on poliittinen voima Yhdysvalloissa, jota Trumpin leiri käyttää hyväkseen.
QAnonin perusidea on se, että muut paitsi Trump ovat suurin piirtein pahoja ja Mueller itse asiassa tutki Trumpin lukuun näitä pahpja. Se, että asiat etenevät ihan eri tavalla kuin perustarina edellyttää, ei tietenkään haittaa ketään. QAnonin yksi vahvuus on, että siihen voi yhdistää haluamansa epäluulot ja salaliitot hyvin juohevasti. Koska sillä ei ole oikeastaan muuta perusrakennetta kuin valtiojohdon lähipiiriin kuuluva QAnon, niin kaikki käy.
Suomessakin QAnonia levitetään aktiivisesti. Muun muassa MV-lehti on julkaissut juttuja asiasta. Seurassa ilmestyneessä jutussa on käyty läpi tätä ja muita salaliittoteorioita läpikäyvää sivuverkostoa. Täällä on myös alkuperäiseen malliin YouTube-kanava, joka selittää QAnonin usein kryptisiä päivityksiä (breadcrumbs). Näin uskollisille on aina uutta kerrottavaa ja epämääräisyyden takia juoni voi jatkua vaikka mitä tapahtuisi. Aiemmat tulkinnat vaon on selitettävissä vääriksi.




QAnon-yhteyksissä käytetään usein ilmaisua Great Awakening, joka kertoo uskoontulon kaltaisesta prosessista. Matrix-elokuvan juonesta on napattu red pill, jonka ottaminen saa näkemään maailman sellaisena kuin se on. Tämä meemi on tyypillinen tapa levittää tätä sanomaa.


***

Äärioikeisto Kremlin asialla


Kevään aikana on esiin noussut lukuisia isoja ja pieniä asioita, joissa eurooppalainen äärioikeisto on toiminut Putinin Venäjän hyväksi. Putinin kannalta EU-vastaisten puolueiden (odotettua pienemmäksi jäänyt) voitto europarlamenttivaaleissa oli hyvä asia.
Äärioikeistopuolueiden oman europarlamenttiryhmän suurimmat, ja siis ryhmän kantoja ja toimintaa määrittävät, puolueet ovat muun muassa Venäjä-pakotteita vastaan. Itävaltalaisen äärioikeistopuolueen johto kuvattiin myymässä maataan venäläisen oligarkin edustajalle. Tai siis sellaiseksi tekeytyneelle. Niin Itävallan Vapauspuolueen kuin monien muidenkin eurooppalaisten äärioikeistopuolueiden hyvät suhteet Kremliin ovat järjestelmällisen työn tulosta.
Suomessa perussuomalaiset ovat suhtautuneet nihkeästi veljespuolueidensa kaveeraamiseen Putinin kanssa. Avainasemassa tässä on puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho, jonka Venäjä-kannat ovat olleet tarkkanäköisen kriittisiä. Puolueesta kyllä löytyy lämpimämminkin, tai ainakin naiivimmin,  Kremliin suhtautuvia.

maanantai 3. kesäkuuta 2019

Suomalaisten ikioma salaliittoteoria Mediapoolista

Viimeisten kuukausien aikana on marginaaleissa vastaan tullut yhä useammin sana Mediapooli. Sitä käytetään sellaisissa yhteyksissä, joissa puhutaan laajamittaisesta manipuloinnista, petoksesta ja valehtelusta. Mediapooli vaikuttaa olevan hyvin monen epäilyttävän tai suorastaan rikollisen pyrkimyksen takana. Tosin useimmille tässä kohtaa herää lähinnä kysymys siitä, onko Mediapoolia uskomattomine kykyineen edes olemassa. On se, mutta ei sentään tuossa tarkoituksessa eikä varsinkaan noilla kyvyillä.



Mediapooli on oikeasti osa varautumistoimintaa. Elinkeinoelämän eri sektoreilla on omia poolejaan, jotka rakentavat huoltovarmuutta eri tavoin. Huoltovarmuus taas tarkoittaa sitä, että kriisin tullessa yhteiskunta pystyisi toimimaan mahdollisimman normaalisti. Mediapoolin toiminta tähtää siihen, että media olisi mahdollisimman iskunkestävä ja pystyisi jatkamaan toimintaansa kaikissa olosuhteissa. Huoltovarmuus, myös Mediapoolin kohdalla, on siis toimintaa, joka auttaa suomalaisia selviämään kriiseistä.

Ensimmäinen löytämäni maininta Mediapoolista salaliittona löytyy Kommunistisen työväenpuolueen Rauno Lintusen pakinasta Työkansan sanomiin alkuvuonna 2016. Samoihin aikoihin MV-lehti hyökkäsi rajusti Mediapoolin kimppuun silloisen puheenjohtajan Lauri Kivisen käytettyä puheenvuoron vihapuhetta vastaan. Seuraava maininta Mediapoolista salaisena vällankäyttäjänä  löytyy Pirkko Turpeinen-Saaren blogista syksyltä 2018.

Myös Paavo Väyrynen on tarttunut Mediapooli-salaliittoteoriaan. Omassa blogissaan hän kuvaa: ”Kun emme ole saaneet viestejämme Mediapooliin kuuluvan median kautta julkisuuteen, ostimme sunnuntain Helsingin Sanomista ilmoitustilaa, jolta on luettavissa kirjoitukseni ”Kansanvallan hätäkellot”.” Tässä lausunnossa hän maalaa Mediapoolista kuvan suomalaista mediaa hallitsevana elimenä, joka päättää, mikä poliittinen puolue tai kuka poliitikko saa näkyvyyttä suomalaisessa mediassa. Lähes 6 000 päivää ministerinä toiminut Väyrynen kyllä tietää miten yhteiskunta toimii, mutta silti hän levittää tällaista salaliittoteoriaa.

Väyrynen, kuten moni muukin Mediapooli-salaliittoteoriasta kertova, viittaa tekstissään Mauno Saaren blogimerkintöihin asiasta. Saari on tunnettu toimittaja ja kirjailija, joka teki pitkän ja ansiokkaan uran suomalaisessa lehdistössä. Tätä ennen hän oli esillä enemmän Paavo Haavikon viime vaiheisiin ja hänestä tehtyyn kirjaan liittyvässä kiistassa. Ikävää julkisuutta seuranneen pitkän hiljaisuuden jälkeen, hän julkaisi viime syksynä joitakin blogikirjoituksia, joissa hän otti voimakkaasti kantaa kantaa Suomen ulkopoliittiseen tilanteeseen. Hän kuvasi tilannetta niin huonoksi, että “Olen ajatellut myydä kaiken ja muuttaa johonkin liittoutumattomaan maahan.



Saaren maailmankuva näytti muuttuneen hiljaisten vuosien aikana hyvin radikaaliksi, muistuttaen hyvin paljon vaimonsa,  Pirkko Turpeinen-Saaren näkemyksiä. Turpeinen-Saari oli eduskuntavaaleissa ehdokkaana Väyrysen tähtiliikkeen listoilla. Saaren tekstejä on nyt julkaistu myös Vastavalkeassa, joka on vasemmistolainen valemedia.

Mauno Saari on tunnettu ja luotettu nimi, jonka sanoilla on selvästi ollut painoarvoa. Hänen myötään moni muukin lähti levittämään salaliittoteoriaa Mediapoolista. Äärioikeistotaustainen (Suomen Sisu/Sarastus/Kiuas) toimittaja ja tutkija Milla Hannula pohtii Kansalainen-verkkomedian kolumnissaan Mediapoolia. Kansalainen on siis yksi näitä äärioikeistolaisia ja muukalaisvihalla ratsastavia medioita. MV-lehdessä työskennellyt Asta Tuominen, joka myös tuomittiin lyhyeen ehdolliseen vankeuteen Janitskin-oikeudenkäynnissä, siirtyi oikeudenkäynnin jälkeen Nykysuomeen. Tuominen oli T2-nimimerkillä muuten kirjoittanut tuon varhaisen hyökkäyksen Mediapoolia vastaan MV-lehdessä.


Kun Janus Putkonen siirtyi Ilja Janitskinin tilalle MV-lehden päätoimittajaksi, niin hän ensimmäisessä jutussaan vaihdoksesta asemoi MV-lehden päävastustajaksi Mediapoolin.

Mediapooli-salaliittoteoria leviää pikkuhiljaa. Suomen Uutisisten lukijan kommentti, jossa esitetään Mediapooli suomalaisen median sisältöjä hallitsevana toimijana. Vastaavalla tavalla uusnatsien julkaisun kommenttipalstalla suositellaan vasemmistolaisen Vastavalkean Mediapooli-juttua. Brittisosiologi Colin Campbell kirjoitti kulttisesta miljööstä, jossa valtavirtaa vastaan asettuneet olivat alttiita hyväksymään toistensa näkemyksiä. Mediapoolin kohdalla tulee näkyviin siinä, miten laidasta laitaan ihmiset huomaavat tämän salaliittoteorian hyödylliseksi omalta kannaltaan. Äärivasemmistolaisessa pakinassa syntynyt tarina leviää nyt marginaaleissa niin oikealla kuin vasemmallakin. Koska puoluejohto lietsoo epäluottamusta mediaan perussuomalaisten keskuudessa, ei ole vaikeaa ennustaa, että tämä salaliittoteoria saa vastakaikua puolueen kannattajissa.

Lukijakommentti perussuomalaisten pää-äänenkannattajan Suomen Uutisten sivuilta.


Salaliittoteorin leviämisen myötä on Mediapooli huomattu syylliseksi jo kovin moneen:

Perussuomalaisten painamiseen 

"Eurovaalit lähestyvät ja yllättäin Kokoomus tuntuu tosissaan säikähtäneen Perussuomalaisten voittomarssia ja on aika kääntää kansalaisten mielialat toiseen suuntaan ennen suurta äänestyspäivää. Apuun rientää tuttuakin tutumpi mediapooli, tuo päätoimittajien ja kanavapäälliköiden salaliitto, jonka päätehtävä on ujuttaa venäjävihaa suomalaisten kaaleihin. Kun nyt keksitään kytkökset persujen ja venäjäkytkösten välille, siitä saadaan oiva vaaliase, vaaleissa joissa nykyisin ei kaihdeta likaisia temppuja ja mustamaalauksia ensinkään."

Sensuurin pystyttämiseen 

"Viime vuosina valtavirtamediamme uutissisällöt ovat yksipuolistuneet ja yhdenmukaistuneet. Kriittiset äänet on pyritty vaientamaan ja leimaamaan eri mieltä olevat valemedioiksi, Venäjän agenteiksi tai vihapuhujiksi. On näyttänyt siltä, että vaikutusvaltainen Mediapooli muodostaa käytännössä sensuurin, jollaista harjoitetaan yleensä vain sota-aikana."

Kansalaisten sanankäytön valvontaan 

"Tämä tarkoittanee Mediapoolin läheistä yhteistyötä myöhemmin perustetun kaikenlaisen valvonnan ulkopuolella olevan kyberkeskuksen kanssa. Merkinnee lisääntyvää valvontaa kansalaisten sanankäytön suuntaan."

Yleisradion johtamiseen 

"On ilmeistä, että Jouko Jokinen on Mediapoolin keskeinen vaikuttaja. Vahvinta vaikuttamista ”Nato-vastaisuuden torjumiseksi” on tainnut olla se, että ainoa selkeästi Suomen Nato-jäsenyyttä vastustava eduskuntapuolue suljetaan vaalikeskustelujen ulkopuolelle.
Ottaako Jouko Jokinen Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoiminnan ohjeet hallintoneuvostolta vai Mediapoolilta?"

Päivittäiseen vihapuheeseen 

"Mediapooli käy aika ajoin somen kimppuun, kun some muka uhkuu vihaa. Kyllä somessa vihaakin on, hyvin räikeääkin, mutta sen yhteiskunnallinen vaikutus on vähäistä verrattuna mediapoolin päivittäin harjoittamaan vihakirjoitteluun ja -puheeseen."


Kuvitusta Vastalkean jutusta.

Tässä kohtaa on hyvä muistuttaa, että Mediapoolissa työskentelee kaksi (2) henkeä. Sillä on toki erilaisia ryhmiä, mutta nekin ovat siis vain silloin tällöin kokouksiin kokoontuvia luottamushenkilöryhmiä. Tuossa esitetyistä kommenteista heijastuu mielikuva, että jotkut luulevat päätoimittajien istuvan yhdessä ja sopivan, mitä asioita ja miten suomalaisissa medioissa käsitellään. Mielikuvaa Mediapoolista muovataan jonkinlaisena suomalaisen tiedonvälityksen Spectrenä, joka häikäilemättömistä manipuloi kansalaisia. Kun salaliittoteoria saavuttaa kriittisen massan, liitetään Mediapooliin yhä uusia epätoivottuja asioita.


Google Trends -palvelun kuvio kertoo, että Mediapoolia on viimeisen viiden vuoden aikana haettu runsaammin vasta viime aikoina.

Mutta miksi?


Kun ihmisellä on yleisestä käsityksestä vahvasti poikkeava kuva jostain asiasta, niin hänen on pystyttävä selittämään itselleen miksi niin moni muu on niin eri mieltä kuin hän. Koska muilla on väärä käsitys, on heidän täytynyt saada se väärä käsitys jostain lähteestä. Silloin katseet kohdistuvat mediaan, joka kertoo ympäröivästä todellisuudesta.

Ensin on pystyttävä selittämään miksi median antama kuva todellisuudesta poikkeaa niin paljon omasta. Jos media kertoo, että pallo on oranssi, vaikka omasta mielestä se on selvästi sininen, niin eron selittäjäksi nostetaan valehtelu. Uskottavuuden takia näille valheille on annettava motiivi.

Seuraavana on väite median yksiäänisyydestä. Kun kerran kaikki mediat kertovat pallon olevan oranssi, niin se tulkitaan yksiäänisyydeksi, vaikka sitä oranssia palloa käsitellään hyvin monin eri tavoin. Mutta kun väristä vallitsee yksimielisyys, niin silloin ”valtamedia valehtelee” tai "vaikenee" pallon sinisyydestä. Tälle väitteelle yksiäänisyydestäkin on löydettävä uskottavuuden jonkinlainen perustelu.

Kolmas ulottuvuus tässä on se, että näitä vastamedioiksi itseään nimittäviä valemedioita on nyt ollut enemmän viitisen vuotta. Ne ottivat alusta alkaen asenteen, että länsi valehtelee ja Venäjää voi uskoa vähintään enemmän. Kun Venäjän valheita on nyt tosiaan Krimin valtauksesta alkaen uskottu ja niitä puolustettu, on päädytty jo varsin pitkälle. Kun tarttuu kiinni valheeseen ja haluaa pitää siitä kiinni, niin se edellyttää jatkuvasti lisää valehtelua. Kun lisäksi tulee ulkopuolelta uusia, entisiin sopivia valheita, niin maailmankuva muuttuu yhä erillisemmäksi. Sen ylläpitäminen vaatii yhä suurempia ponnistuksia ja kovempia väitteitä. Median esittämät näkemykset poikkeavat tämän valheiden radikalisoivan vaikutuksen yhä enemmän omista.

Mediapoolista nyt puhuville ihmisille luonnollinen osa maailman hahmottamisessa ovat salaliittoteoriat. Niitä on  hyvin monenlaisia ja kukin valitsee itselleen sopivia poliittisten mielipiteidensä mukaan. Internet on yhdistänyt maailmaa monin tavoin ja se on globalisoinut myös salaliittoteoriat. Kuten muuallakin kulttuurissa, nimenomaan yhdysvaltalaiset salaliitot ovat niitä kaikkein levinneimpiä ja suosituimpiä. Siellä eniten pinnalla on parhaillaan QAnon, joka perustuu ajatukseen siitä, että presidentti Trump kamppailee deep staten, piilossa olevien valtarakenteiden kanssa. Mediapooli-alaliittoteoria muistuttaa tätä hyvin paljon, sillä siinäkin maalaytaan kuvaa salaisesta valtajärjestelmästä.

Joka tapauksessa salaliittoihin uskova ihminen etsii, ja myös löytää, omasta elämänympäristöstään salaliittoja. Suomessa se ei kuitenkaan ole helppoa, sillä tämä on kuitenkin pieni ja avoin yhteiskunta. Omien salaliittoteorioiden muodostaminen ei siksi ole ollut ihan helppoa. Nyt näyttää kuitenkin löytyneen herkullinen

Kaikki näihin ulottuvuuksiin sopiva vastaus on Mediapooli, joka salaliittoteorian mukaan manipuloi ja määrää sitä, mitä mediassa on. Näin selitetään median tiukka johdonmukaisuus pallon värissä ja annetaan uskottava syy sille, että median sisältö poikkeaa yhä enemmän omasta näkemyksestä. Kyse ei ole siis oman käsityksen kaikkoamisesta rinnakkaisiin todelisuuksiin, vaan pahantahtoisesta salajuonesta, jolla totuus peitetään kansalta. Mediapooli-salaliittoteoriaa levittävät kokevat selvästi kovaa, ja varmasti aitoa, tuskaa siitä, miten kansan suuri enemmistö lammasmaisesti uskoo edelleen mediaan. Heille kun median epäluotettavuus on oman maailmankuvan kannalta ratkaisevaa. Siksi mediasta on tehtävä paha ja epäluotettava. Vaikka sitten salaliittoteorian avulla.

perjantai 10. toukokuuta 2019

Punaruskea maailma: Max Blumenthal


Ideat ja ajatukset tarvitsevat aina soihdunkantajia; ihmisiä, joita kuunnellaan ja jotka ovat valmiita kamppailemaan näkemystensä puolesta. He nousevat samoin ajattelevien keskuudessa kunnioitettuun asemaan ja heidän kauttaan omaksutaan oikeaksi koettuja näkökulmia ja mielipiteitä. Tyypillisiä tällaisia mielipidejohtajia ovat puolueiden johtajat, jotka samaan aikaan kaitsevat laumaansa ja nojaavat tämän lauman voimaan vallankäytössään. Poliittisia johtajia on myös toisenlaisia: kirjailijoita, ajattelijoita, filosofeja, toimittajia, kommenttaattoreita. Ylipäätään ihmisiä, joita jostain syystä kuunnellaan ja joiden sanoille annetaan painoarvoa.

Poliittinen johtajuus sisältää yleensä myös tietoisuuden omasta roolista ja omien vahvuuksien tavoitteellista käyttöä omaksuttujen päämäärien hyväksi. Tämä asetelma ei sisällä sinällään minkäänlaista arvottamista, näin inhimillinen vaikuttaminen vain tapahtuu. Digitalisaation myötä vielä enemmän, kun sanoja ja ajatuksia on niin paljon helpompi levittää tehokkailla keinoilla. Samalla on myös helpompaa ja nopeampaa luoda mainetta, rakentaa halutessan henkilöbrändiä oman sanomisen tueksi. Taitavat poliittiset johtajat ovat siihen halukkaita ja kykeneviä.

Monet punaruskean maailman polittisista johtajista ovat toimittajia ja tai toimittajina esiintyviä poliittisia aktivisteja: esimerkiksi Vanessa Beely, Eva Bartlett, Stephen Cohen, Charles Bausman, Julian Assange, Glenn Greenwald, Brian Becker, Caitlin Johnstone ja tämän blogimerkinnän aihe Max Blumenthal. Aina voidaan toki kiistellä siitä, mikä on kenenkin aatemaailma tai toimintatapa, mutta kaikkia näitä, ja monia muita, yhdistävät monet asiat.

Ensinnäkin he ovat niin sanottua valtavirtaa vastaan. Läntisten demokratioiden hallitukset, poliittiset järjestelmät ja mediat ovat vaihtelevissa määrin näiden mielestä väärässä ja jopa petollisia. He asemoivat itsensä totuuden puolesta taisteleviksi altavastaajiksi, jotka yrittävät saada ihmiset heräämään (heidän) todellisuuteen. Tätä ryhmää yhdistää myös Venäjän sympatisointi tai jopa kannatus. Monet näistä hahmoista esiintyvät vakituisesti Venäjän valtiollisilla kanavilla tai jopa työskentelevät niille. Sen sijaan Yhdysvallat saa näiltä toimijoilta erittäin vahvaa tai vielä vahvempaa kritiikkiä. Myös globalisaation vastustaminen ja markkinatalouskritiikki löytyvät useampien näistä agendalta.

Lähi-itä on monen näistä toimijoista kiinnostuksen kohde. Alueen karu tilanne antaa paljon mahdollisuuksia kertoa usein aitojakin tarinoita julmuuksista ja  epäoikeudenmukaisuuksista. Näiden ihmisten keskuudessä Israel on usein painotetusti syyllinen epäinhimilliseen toimintaan ja samalla on mahdollista kritisoida sitä tukevaa Yhdysvaltoja. Netanyahun hallituksen ihmisoikeuksista piittaamaton toimintatapa palestiinalaisia kohtaan on loppumattoman oloinen lähde, josta ammentaa esiin vääryyksiä ja julmuuksia. On myös vahvoja viitteitä siitä, että Venäjän botit käyttävät hyväkseen vasemmistossa laajalti esiintyvää Israel-kritiikkiä.

Max Blumenthal on vuonna 1977 syntynyt lisäys: amerikanjuutalainen toimittaja, kirjailija ja bloggari. Hänen isänsä Sidney Blumenthal on tunnettu toimittaja, kirjailija ja demokraattihahmo, joka toimi myös Bill Clintonin esikunnassa Valkoisessa talossa. Nuoremman Blumenthalin ura alkoi edistyksellisistä, sikäläisittäin vasemmistolaisista julkaisuista. Hän on keskittynyt nimenomaan lähi-idän asioihin, toimien muun muassa Libanonissa Al Akhbar -lehden kolumnistina. Hän erosi tuosta työstä vuoden 2012 puolivälissä, omien sanojensa mukaan  protestiksi lehden Syyrian presidentti al-Assadia ymmärtävälle linjalle. Hän on kirjoittanut moniin yhdysvaltalaisiin julkaisuihin, mutta on keskittynyt nyt omaan The Grayzone -sivustoonsa.


Artikkelien lopussa oleva Blumenthalin esittely Grayzone-sivustolla. 

Blumenthalin keskeinen kiinnostuksen kohde on Israel ja palestiinalaisten asema siellä. Hän kritisoi hyvin voimakkaasti Israelin valtion toimia ja hänen esittämiään näkemyksiä pidetään jopa antisemitistinä.

Blumenthal on myös kärkäs toimimaan äärioikeistoa vastaan. Hän piti Maidanin kansannousua Ukrainassa pitkälti uusnatsien ja Yhdysvaltain hallinnon toimena. Tämä vastaa täysin Kremlin esittämiä näkemyksiä tilantesta. Blumenthal on käynyt Suomessakin ja teki matkalta pienoisdokkarin 612-marssista.

Blumenthal on tyyliltään heittäytyvä ja isoeleinen. Hän kuvaa näkökantansa voimakkaasti ja suurin sanoin, kaihtamatta ärpäköitäkään laatusanoja. Hänen kärjistävä tyylinsä vetoaa samanmielisiin ja aiheuttaa muissa helpoasti vieroksuntaa. Hänen laaja tuotantonsa eri medioissa kertoo hyvin tehokkaasti hänen jyrkistä asenteistaan. Blumenthalin toiminnasta tulee mieleen nopeutettu ja röyhkeytetty Michael Moore.

Vaikka Blumenthal siis markkinoikin itseään toimittajana, niin lehdistönvapaudet eivät hänelle tunnu olevan periaatteellinen asia. Jokin aika sitten Nicaraguassa pidätetty toimittaja joutui Blumenthalin mustamaalauksen kohteeksi. Tämä mustamaalaus julkaistiin Mint Press -sivustolla, joka tunnetaan Iranin kantoja myötäilevänä Assadin puolestapuhujana. Sivuston, kuten itse asiassa myös Blumenthalin, olemus häilyy jossain hyvin kärjistyneen poliittisen aktivismin ja valemedian välillä. Toinen esimerkki muiden journalistien kohtelusta on, kun Blumenthal leimasi RT:lta näyttävästi suorassa lähetyksessä eronneen Liz Wahlin toiminnan pelkäksi poliittiseksi mainostempuksi, jonka tavoitteena oli vain lietsoa Venäjään kohdistuvaa epäluuloa. Eräs toimittaja haastoi juuri Blumenthalin kumppaneineen oikeuteen näiden hänestä levittämien väitteiden takia.


RT on Venäjän valtion kanava, joka myös Suomen valtiollisen arvion mukaan ajaa Venäjän etua journalismin sijaan. Venäjällä RT katsotaan osaksi maan käymää informaatiosotaa länttä vastaan.


Blumenthalilla on hyvin kiinteä suhde venäläiseen mediaan. Hän muun muassa esiintyy jatkuvasti valtiollisella RT-kanavalla. Blumenthal myös osallistui vuonna 2015 RT:n kymmenvuotisjuhlien kunniaksi järjestettyyn keskusteluun ja juhlapäivällisiin. Päivällisten kunniavieraana toimi presidentti Vladimir Putin. Hänen vieressään istui entinen Yhdysvaltain tiedustelupäällikkö Michael Flynn. Flynn joutui paljastamaan myöhemmin saaneensa palkkioksi osallistumisestaan 45 000 dollaria. Myös presidentin pöydässä istunut Yhdysvaltain vihreiden presidenttiehdokas Jill Stein on kieltäytynyt kommentoimasta maksettiinko hänelle palkkio. Niinikään päivällisille osallistunut Max Blumenthal on myös kieltäytynyt kertomasta saiko hän palkkiota. Blumenthal perusti Grayzone-sivustonsa pian Moskovan matkan jälkeen ja on esitetty väitteitä siitä, että hän samaan aikaan vaihtoi monia kantojaan päinvastaisiksi.



Blumenthal asettui voimakkaasti vastustamaan Yhdysvaltain viranomaisten vaatimusta RT-kanavalle rekisteröityä ulkovallan edustajaksi. RT ei lähtenyt käräjöimään päätöksesta, vaan rekisteröityi itse

Russia Insider -verkkojulkaisu on julkaissut vakituisesti Max Blumenthalin juttuja. Russia Insider on voimakkaasti Venäjän valtapoliittisia pyrkimyksiä tukeva sivusto, jota voisi luonnehtia vähintään poliittisesti aggressiiviseksi, jopa propagandistiseksi. Se itse kuvaa olevansa Venäjällä asuvien muualta tulleiden sivusto, joka haluaa ikäänkuin läntisin silmin kertoa Venäjän todellisuudesta sisältä käsin. Anonymous Internationalin vuotamista meileistä on käynyt ilmi, että rahoitusta sivulle on haettu Kremlin toimien tukemisen moniottelijalta, oligarkki Konstantin Malofejevilta. Suoraa tietoa siitä, saiko sivusto rahaa, ei ole, mutta ainakin se yhä pyörii. Malofejevillä on toimivat suhteet useisiin läntisen Euroopan äärioikeistopuolueisiin ja häntä voisi kuvailla eräänlaiseksi kummisedäksi Venäjän ja eurooppalaisen äärioikeiston yhteydenpidossa.



Blumenthal jonglooraa venezuelalaisen supermarketin hedelmäosastolla.

Tässä RT:n levittämässä Blumenthalin raportissa, hän vakuuttaa, että Venezuelassa ei ole ruokapulaa. Itse asiassa hän naureskelee väitteille, että Venezuelassa olisi ruokapulaa. YK:n alainen humanitäärisen avun järjestö on asiasta hyvin eri mieltä. Vajaan kuukauden päästä mieltä on itse asiassa myös Blumenthal, kun hän "todistaa" Venezuelaa koskevasta humanitäärisestä kriisistä.

Jälkimmäinen video ratsastaa Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomission nimellä, vaikka juttu toki mainitsee, että kyseiset "todistukset" on annettu oheistapahtumassa (side event). Twitterissä videota jakaessaan Blumenthalin Grayzone tosin sanoo ihan, että "At a Human Rights Council session". Ihmisoikeuskomission kokouksen ohjelmasta ei löydy mitään viittausta tähän tilaisuuteen.

Blumenthal on suositellut eri valemedioihin kirjoittavan Caitlin Johnstonen tekstiä siitä, miten länsivallat valehtelevat  Syyrian tilanteesta, erityisesti siitä miten Assad muka pommittaisi ja kaasuttaisi omia kansalaisiaan. Toinen Assadia puolustava aktivisti, Vanessa Beeley, puolestaan on syyttänyt häntä kopioinnista. Kyseessä oli Syyriassa toimivan siviilipelastusjärjestön Valkokypärien mustamaalauskampanjasta. Kampanjan taustat löytyvät Venäjältä.

Blumenthalin piti pitää vastikään kirjanjulkistustilaisuus washingtonilaisessa, poliittiseen kirjallisuuteen erikoistuneessa kirjakaupassa. Assadia vastustava Amerikansyyrilaisten neuvosto vastusti tilaisuutta, pitäen sitä sopimattomana Blumenthalin Assadille ja tämän toimille ilmaiseman tuen takia.


David Icken sivusto uutisoi peruuntuneeesta kirjanjulkistustilaisuudesta.

Ääriliikkeitä vastaan työtä tekevä Southern Poverty Law Center julkaisi viime keväänä pitkän artikkelin, jossa käytiin läpi vasemmistolaisten sanomisia äärioikeiston ja/tai totalitarististen hallitusten hyväksi. Siinä esitettiin, että äärioikeisto käyttää hyväkseen vasemmistolaisten tyytymättömyyttä. Termiksi tällaiselle poliitiselle synkretialle Alexander Reid Ross antaa punaruskean. Punainen vasemmistosta, ruskea äärioikealta. Suomessa ilmiöstä puhutaan poliittisen akselin vääntymisestä hevosenkengäksi, jossa ääripäät ovat lähempänä toisiaan kuin parlamentaarista poliittista keskustaa. Erityisesti Ross nostaa esiin suhteen Syyrian tapahtumiin, jossa vasen ja oikea äärilaita ovat yhdessä, mutta omista syistään, asettuneet Assadin tueksi.

Blumenthal oli keskeisesti esillä jutussa ja hän vaati ja sai tekstin pois SPLC:n sivuilta. SPLC myös julkaisi anteeksipyynnön tekstistä. Siitä käy ilmi, että Blumenthal ja muut artikkelissa mainitut ihmiset kokivat tekstin väittäneen heidän olevan äärioikeistolaisia, valkoisen ylivallan kannattajia. Blumenthalista kirjoituksessa esitettyjä väitteitä on tarkasteltu tarkemmin täällä ja täällä.

Blumenthal on uuden ajan poliittinen aktivisti: tuottelias mediaosaaja, mielenkiintoinen henkilöbrändi ja kohujen huomioarvot ymmärtävä. Vetävä tyyli, sanoman selkeys ja moraalinen olemus houkuttavat yleisöjä ja näin hän on saanut sananvaltaa. Suuret sanat ja isot väitteet eivät kuitenkaan poista sitä, että kyseessä on totalitaristisia hallituksia puolustava ja heidän sanomaansa ajava poliittinen aktivisti. Hänen toimintaansa ei tässä esitettyjen tapahtumien valossa ohjaa totuuden etsiminen, vaan jotkin ihan muut arvot.