perjantai 29. marraskuuta 2019

Lähteekö Suomi rakentamaan Macronin uutta Eurooppaa?


Presidentti Macronin virallinen valokuva.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron nousi Ranskan johtoon luvaten laittaa asiat uusiksi. Niin hän on tehnytkin, vaihtelevalla menestyksellä. Nyt hän on tarttunut samalla innolla Euroopan unionin asioihin. Trumpin eristäytyminen ja muiden isojen EU-maiden valtatyhjiöt ovat antaneet hänelle tiaa.

Yleinen käsitys on, että EU:n uudistuu aina vain pakon edessä. Erilaiset kriisit ovat muotoilleet unionia vuosikymmenten varrella. Kärjistäen voisi sanoa, että mitään ei ole uudistettu, ellei ole pakko. Nyt Macron yrittää kärjistää omilla toimillaan käynnissä olevia kriisejä niin, että hän pääsee toteuttamaan näkyjään.

Bloomberg julkaisi juuri pitkän artikkelin, jossa se käy läpi sitä, mitä Macron tekee, miksi ja miten. Siinä kuvataan myös, miten Macron on perustanut tätä hankettaan varten työryhmän, jossa käydään erilaisia aloitteita järjestelmällisesti läpi. Toiminta vaikuttaa perin suunnitelmalliselta ja se tarkoittanee, että taustalla on myös visio siiä, mihin Macron haluaa Euroopan johtaa. Siis ei vain Euroopan unionia, vaan koko mantereen, mukaan lukien Venäjä.

Rauhanhieronta Ukrainassa, uusien EU-jäsenten torppaaminen ja Naton nimittäminen aivokuolleeksi kertovat, että Macron on tosissaan ja käyttää isoja elkeitä. Se hänen työryhmänsä käy eri mahdollisuuksia läpi ja vaikuttaa siltä, että muu maailma ja varsinkin EU pääsevät vielä monta kertaa haukkomaan henkeään.

Joukukuun neljäs päivä kokoontuvat Naton johtajat huippukokoukseen Lontooseen. Paikalle saapuu myös Trump ja saa nähdä, onko Macronilla jokin temppu varattuna hänelle. Helpompaa kuin saada eurooppalaiset Nato-maat irtaututumaan puolustusliitosta, on saada Trump hylkimään inhomaansa monenkeskisyyttä tässäkin muodossa. Jos vain kriisi saa päätökset syntymään, on siis synnytettävä kriisi.

Suomen kannalta tilanne on monin tavoin mielenkiintoinen ahdistavuuteen asti. Ei liene sattumaa, että Macron ja Niinistö ovat keskustelleet viime aikoina useasti. Venäjän saaminen mukaan Macronin uuden Euroopan kuvioon on onnistumisen kannalta välttämätöntä. Se taas edellyttää vastakkainasettelun purkamista, joka taas edellyttää kiistakysymysten ratkaisemista jollain tasolla. Vaikeaa kuvitella, että presidentti Niinistöä parempaa tietolähdettä ja ehkäpä sanansaattajaa tällaiselle hankkeelle löytyisi. Mutta tietysti edellyttäen, että Niinistö ja Suomi ovat lähdössä rakentamaan uutta Eurooppaa.

Suomen ulko-ja turvallisuuspolitiikan linjan  nimi on aktiivinen vakauspolitiikka. Se lepää neljän pilarin avulla, jotka säätyvät toistensa suhteen niin, että turvallinen tasapaino on olemassa. Pilareita ovat maanpuolustus, kansainvälinen yhteistyö erilaisissa organisaatioissa (EU, YK yms), Venäjä-suhteet ja läheinen yhteistyö länsimaiden, erityisesti Yhdysvaltain ja Ruotsin kanssa.

Jos haluaa punnita Macronin suunnitelmaa uudesta Euroopasta Suomen kannalta, se pitänee tehdä pilarimallin avulla. Merkittävin muutos olisi Yhdysvaltojen suhteen heikkeneminen. Itämeren ympärysmaista Baltian maat, Tanska ja Puola ovat hyvin tiukasti kiinni Yhdysvalloissa, Ruotsikin omalla tavallaan. Tähän kohtaan ei voi olla nostamatta esiin HX-hanketta, johon sisältyy myös poliittinen ulottuvuus. Uudet hävittäjät kertonevat jotain olennaista siitä, mikä on Suomen linja. Vuonna 2021 asia Hornetien seuraajasta olisi päätettävä ja siihen ei ole enää kovin kauaa. Riittävästi kuitenkin sen suhteen, että Macronin hankkeen etenemisestä tiedetään jo paljon.

Käytännön pohdinnan hidaste on uusi perustuslakimme. Siinä EU-asiat ovat hallituksen hommia ja presidentti hoitaa muita osia. Tässä kohtaa asiat ovat iloisesti sekaisin. Sipilän hallituksen aikaan Niinistön näytti hyvin vahvasti johtavan koko ulkopolitiikkaa eikä Rinteen aikana ainakaan sivusta katsottuna ole tullut asiaan muutosta. Toki Haavisto on Eurooppa-henkisempi kuin edeltäjänsä Soini. Mutta ainakaan minulle ei ole selvää, miten tällaiseen kokonaisuuteen rakennetaan kantaa. Ainakaan julkisen keskustelun avulla sitä ei olla tehty.

Suomen ulko- ja turvallisuuspoliitinen toimintatapa on vuosikymmeniä ollut jähmeä reaktiivisuus. Pienvaltiorealismissa se oli yhdenlaista, tällä uudella melkein Natossa -linjalla hieman toisenlaista. Ollaan mukana kaikenlaisessa, mutta sopivan pienieleisesti, varovaisesti ja lopullisuutta välttäen. Macronin uuden Euroopan hankkeen kohdalla voi käydä niin, että Suomen on tehtävä nopeasti isoja päätöksiä. Silloin myös päätösten jättämättä tekeminen on iso päätös.

torstai 22. elokuuta 2019

Geopoliittinen kolmio



Presidentti Niinistö puhui muutama päivä sitten suurlähettiläille  Washingtonin, Moskovan ja Pekingin muodostamasta kolmiosta, joka ”lyö nyt leimansa koko kansainväliseen turvallisuustilanteeseen.” Tätä määritelmää edelsi perustelu Venäjän nostamiselle tähän joukkoon ja se on Niinistön mukaan tapahtunut "sotilaallisella ja poliittisella voimalla".

Parhaillaan Kiina kovistelee suuryhtiöitä pitämään huolta, etteivät niiden työntekijät ilmaise tukeaan Hongkongin demokratialiikkeelle. Kiinalla on niin sanotut ydinintressinsä, joita se suojelee rahalla. Jos jokin yritys tai jopa valtio toimii Kiinan ydinintressejä vastaan, käy huonosti. Jopa rikkaan Norjan Kiina väänsi polvilleen, kun Norjan parlamentti oli erehtynyt myöntämään Rauhan nobelin Dalai-lamalle. Yksinkertainen yhtälö on, että mitä laajemmalle Kiinan vaikutusvalta yltää, sitä enemmän sillä vaikutusta. Silti juuri näitä Kiinan vaikutusvallan välineitä suorastaan himoitaan, sillä investoinnit luovat taloudellista hyvinvointia.

Kolmion toinen kulma on siis Kreml, jonka noususta Niinistö itse asiassa sanoi aika kovasti. Sotilaallisen ja poliittisen voiman mainitseminen Venäjän nousun yhteydessä ei taatusti tapahtunut sattumalta tuossa järjestyksessä. Venäjä on voimakeinoin nostanut itsensä mukaan peliin ja näin voi sanoa Putinin onnistuneen ainakin väliaikaisesti tavoitteessaan.

Jossain vaiheessa hänellä on edessään se tiikerillä ratsastamisen vaikein vaihe: nousu pois sen selästä. Tällä tarkoitan sitä, että miten Venäjä pystyy sementoimaan taktiset voittonsa ja normalisoimaan suhteet länteen, kun se samaan aikaan strategisesti on ajanut itseään yhä hankalampaan rakoon. Ukrainan sodan voi vielä kuvitella olevankin lopetettavissa, mutta malesialaiskoneen alasampuminen ja Krimin miehitys eivät ratkea vain kieltämällä niissä olevan mitään. Syyriastakin jää paljon selvitettävää, vaikka suoranainen sota olisikin ohi.

Mahdollinen kohta tällaiseen on vallan siirtyminen Putinin seuraajalle. Mutta voidakseen luottaa omaan turvallisuuteensa eläkepäivinään, pitää Putinin valita lojaali ja kovakätinen seuraaja. Putin itse lupasi aikoinaan Jeltsinille ja hänen perheelleen koskemattomuuden ja myös piti lupauksensa. Tällaiseen kykenevä presidentti ei kuulosta miltään rauhanlähettiläältä.

Kolmion Atlantin takaisessa kärjessä seisoo nyt omien sanojensa mukaan The Chosen One, presidentti Donald Trump. Trump tuntuu vain kiihdyttävän vauhtiaan kohti ensi vuoden presidentinvaaleja. Selviydyttyään ainakin toistaiseksi Venäjä-tutkinnasta, on Trump painanut päälle omalla tyylillään. Siihen tyyliin kuuuu muun muassa yli 12 000 dokumentoitua valetta tammikuussa 2017 alkaneen virkakauden aikana.

Trumpin puheet ja twiitit ovat koko hänen politiikassa mukana olemisen aikana olleet kummallisia, mutta nyt tuntuu vielä löytyneen yksi vaihe lisää. Trumpin henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista on myös esitetty yhä useammin epäilyksiä. Tyhjästä kummunnut ehdotus ostaa Grönlanti ja kielteisestä vastauksesta suuttuminen on melkoinen suoritus. Tanska on ollut Yhdysvaltain luotettavimpia liittolaisia Euroopassa myös kyseenalaisemmissakin sotilasoperaatioissa. Tämä johtuu sitää, että Tanska nojaa turvallisuuspolitiikkansa transatlanttiseen yhteyteen. Vaikka Trumpin hallinnosta onkin välitetty rauhoittavia viestejä Tanskaan, niin ei Trumpin öykkäröinti jää varmasti vaillle vaikutuksia.

Tähän asti hyvin nihkeästi pohjoismaiseen ja EU-yhteistyöhän turvallisuudessa suhtautunut Tanska saattaa pehmentää kantaansa niihin. Tanskan asemaa kuvaa hyvin se, että Niinistön kokoonkutsumaan vapaamuotoiseen turvallisuuspoliittiseen tapaamisen tulevat Suomen, Ruotsin ja Norjan pää-, puolustus- ja sisäministerit.

Joka tapauksessa Trumpin toiminta tässäkin on omiaan viestimään Euroopalle, että Valkoisessa talossa on nyt presidentti, johon liittolaisten on vaikeaa luottaa. Ensi vuoden presidentinvaaleihin kohdistuu mielenkiintoa, joka aiemmasta poiketen sisältää jopa epätoivoisia sävyjä. Nyt eurooppalaisissa pääkaupungeissa enemmän vain kärvistellääön Trumpin kautta loppuun, mutta jos hänet valittaisiin toiselle kaudelle, olisi tilanne erilainen. Eikä kaikki palaa ennalleen myöskään silloin, jos hän hväiää.

Tästä kaikesta lienee kysymys siinä, kun presidentti Niinistö kuvasi puheessaan maailman nykytilaa:

"Maailmassa vaikuttavat yhtä aikaa vastakkaisiin suuntiin vetävät voimat. Ne, jotka tuovat kansakuntia yhteen ja ne, jotka ajavat niitä erilleen. Valitettavasti viimeksi mainitut tuntuvat yhä useammin pääsevän niskan päälle.

Meidän on tietenkin tehtävä kaikki voitavamme tämän kehityksen suunnan kääntämiseksi. ”Sääntöpohjainen järjestelmä” ja ”kansainvälinen yhteistyö” – emme painota näitä sanapareja puheenvuoroissamme vain moraalista puhdasoppisuuttamme osoittaaksemme. Toimiessaan ne palvelevat suoraan sekä koko ihmiskunnan että omaa etuamme. Niiden tinkimätön puolustaminen vaatii sanojen lisäksi myös konkreettisia tekoja. Samanmielisiä yhteistyön puolustajiakin rinnallamme onneksi riittää."

Meillä ei tosiaankaan olisi varaa nyt olla yksin. Osana toimivaa Euroopan unionia meillä on selvästi paremmat mahdollisuudet selvitä näistä näkyvillä olevista ja vielä taivaanrannan takana odottavista hankaluuksista.



keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Disinformaatiokatsausta alkuvuoteen 2019

Seuraan aktiivisesti erilaisia disinformaatiolähteitä ja kuluneiden vuosien aikana ovat tulleet tutuiksi niin teemat kuin hahmotkin. Tähän on nyt koottu viime kuukausien erilaisia havaintoja disinformaation kentiltä. Lista ei suinkaan ole kattava, mutta tästä saa kuvaa, mitä kaikkea on ilmassa.


***

MV on nyt virallisestikin Venäjän asialla

Ilja Janitskin sai tarpeekseen taas kerran ja siirsi MV:n pois itseltään. Viimeksi kun hän toimi näin, tilalle tuli Juha Korhonen. Nyt lehti annettiin/luovutetiin/myytiin Janus Putkoselle. Putkonen toimii Itä-Ukrainassa, Venäjän hybridijoukkojen miehittämällä alueella Luhanskissa. Hän oli aiemmin niin sanotun kapinallishallinnon palveluksessa, mutta kun jälleen yksi alueen johtajista kuoli räjähdyksessä, loppuivat Putkoselta hommat. Nyt hän siis päätoimittaa MV-lehteä.
Putkosen otettua ohjat on lehteen ilmestynyt roppakaupalla poliittista propagandaa. Mukana on edelleen tuttua rasistista tavaraa, mutta nyt sen ohessa kerrotaan myös miten länsi on paha ja Venäjä ja uhri.
Jää nähtäväksi miten pro-Putin -viestit uppoavat ajan mittaan MV-lehden lukijoihin.
Putkonen on tuonut mukaan omien vierksotojensa  ihmisiä ja puhuu UMV:sta (uusi MV-lehti). Mukana on kuitenkin myös vanhoja toimijoita.  Janitskinin ja Bäckmanin oikeudenkäynnissä myös tuomion saanut Asta Tuominen on palannut MV-lehteen, käytyään viime syksynä pari kuukautta toimittamassa Nykysuomi-sivustoa.


Päätoimittajan Janus Putkonen on lisäänyt huomattavasti Venäjä-myönteisen aineiston määrää MV-lehdessä. Mukana toki edelleen tutusti rasismia, huuhaata ja muuta vastaava.

***

Propagandasoturi kateissa

Johan Bäckman värväsi aikoinaan vierastaistelijoiksi Donetskiin myös suomalaisia. Heitä oli ilmeisesti useampia,  mutta esillä on ollut vain Petri Viljakainen -niminen henkilö, joka antoi myös useita haastatteluja asiasta. Bäckman on myös kustantanut kirjan Vilin sota, joka kertoo sodasta Itä-Ukrainassa.
Viljakaisesta ei kuitenkaan ole saati mitään julkisia elonmerkkejä viime vuoden lopun jälkeen. Ehkä hän on väsynyt tai haluton olemaan enää esillä. Ikävän mahdollista on myös saada sodassa henkinen tai fyysinen vamma, joka estää julkisen kommunikoinnin.
Venäjän ja sen tukijoiden toimintaa Ukrainassa kannattaa seurata Marko Enqvistin Vartiopaikalla-blogissa.


Viljakainen on selvästi ollut myös propagandasoturi, josta kertoo hyvin muun muassa tässä Johan Bäckmanin blogista otettu kuvakaappaus.



Viljakainen on kantanut hihassaan Venäjän sotilastiedustelu GRU:n spetsnaz-erikoisjoukkojen  merkkiä. Ottaen huomioon, että GRU toimii aktivisesti Donbassissa, hän tuskin on saanut sitä pitää vain huvin vuoksi.

***

Malesialaiskoneen alasampumisen tutkinta etenee

Lähiaikoina on luvassa taas villiä menoa uudenlaisten teorioiden esittämisessä, kun kansainvälinen tutkijaryhmä JIT esittelee Hollannissa uusimpia tuloksiaan liittyen malesialaiskoneen alasampumiseen. Tällä kertaa luvassa on tietoa nimenomaan teosta epäillyistä.
Myös Bellingcat saanee osansa loanheitosta, sillä sekin julkaisee oman raporttinsa. Bellingcatin väittäminen eri tavoin epäluotettavaksi on jäänyt Venäjän ainoaksi konstiksi yrittää kumota sen tuottamaa tietoa, sillä raporttien avoimuus tekee mahdolliseksi kenen tahansa tarkistaa ovat johtopäätökset oikeita. Jokainen Bellingcatista tuleva tiedonrippunen taatusti syynätään tarkkaan virheiden toivossa, mutta tähän mennessä mitään väärää tietoa ei ole löytynyt.

Esimerkki siitä sitkeästä disformaation levittämisestä, joka nojaa perin lukuisiin Venäjän tuottamiin vaihtoehtoisiin selityksiin.

***

Antisemitismi nousussa

Russia Insider on Venäjän valtapoliittisia pyrkimyksiä tukeva sivusto, joka kuvaa olevansa Venäjällä asuvien muualta tulleiden sivusto, joka haluaa ikäänkuin läntisin silmin kertoa Venäjän todellisuudesta sisältä käsin. Se on viime aikoina saanut osansa radikalisoitumisesta ja meininkin on oheisen kuvakaappauksen mukaisesti melkoista. Jopa Venäjän valtion RT on joutunut irtisanoutumaan tähän asti auliin apulaisensa sisällöistä.
Antisemitismi ylipäätään on nostanut taas viime aikoina päätään, useastakin syystä. Israelin hallituksen äärimmäiset kovat otteet ja ihmisoikeusloukkaukset ovat herättäneet vahvoja vastalauseita, liveten välillä antisemitismin puolelle. Tämä koskee erityisesti poliittista vasemmistoa. Antisemitismiä on noussut esille mm. Britannian työväenpuolueessa. Sen määrä on noussut myös Saksassa,  jolle asia on historiallisista syistä tietysti hyvin arka. Myös muissa Euroopan maissa erityisesti äärioikeisto on nostanut esille antisemitistisiä teemoja. Osansa antisemitististen hyökkäysten kasvussa on myös islamilaisista maista saapuneille maahanmuuttajilla.


***

Yhdysvaltain presidentinvaalit 2020

Venäja on valinnut suosikkinsa demokraattien ehdokaskatraasta ja se on Tulsi Gabbard. Häntä voinee luonnehtia Bernie Sandersin vasemmalta puolelta koukkaavaksi hahmoksi. Merkityksestöntä ei varmaan ole sekään, että Gabbard myös vastustaa Syyrian presidentti al- Assadin vallasta syrjäyttämistä. Esivaalien edistyessä Gabbardia nostettaneen esiin enemmänkin ja hän on jo nyt saanut huomiota myös suomalaisessa disinfoskenessä.


Monelle suomalaiselle BlackKklansman-elokuvasta tutuksi tullut entinen Ku Klux Klan -johtaja ja edelleen aktiivinen hahmo David Duke on nostanut Gabbardin esille hänelle mieluisana ehdokkaana.


***

Radikalisoituneet vanhat

Paavo Väyrysen tie arvostetusta valtiomiehestä syvälle sakeaan marginaaliin on pahin esimerkki siitä, miten vanhoilla päivillää on mahdollista menettää otteensa todellisuudesta. Samansuuntaista on ollut liike Vastavalkeassa julkaisseillä Mikko Elolla, Sampo Ahtolla, Risto Volasella ja Markku Kuismalla.
Mukaan voi laskea myös järjettömillä isäntämaasopimus-väitteillään keskusteluun osallistuneen ulkoasiainneuvos Juhani Suomen. Uusia tulokkaita tähän korkean iän disinformaatikkojen joukkoon ovat kirjailija Mauno Saari  ja lääkäri Antti Heikkilä.
Saari on ollut merkittävä tekijä levittäessään Mediapooli-salaliittoteoriaa, jonka alkuunpanijoita on ollut hänen vaimonsa, Pirkko Turpeinen-Saari. Heikkilä on ollut tähän asti marginaalissa vain lääketiedettä koskevien näkemystensä takia, mutta nyt mukaan on tullut paljon muutakin.
Yhteistä Saarelle ja Heikkilälle on heidän joutumisensa ikävään julkisuusmyllyyn. Saaren kohdalla asia liittyi Paavo Haavikkoon ja Heikkilä puolestaan joutui muiden lääkärien julkisen kritiikin kohteeksi (myös) uuden kirjansa myötä. Näin ulkopuolelta näyttää siltä, että tässä on kyseessä kummallakin defenssi, jolla yritetään viedä uskottavuus itseen kohdistuneen kritiikin esittäjiltä. Mukana on myös varmasti yhteisöllinen elementti, sillä ymmärrystä tarjoava ympäristö on varmasti erityisen houkuttava. Nämä radikaalit ympäristöt koostuvat yhteiskunnan valtavirrasta poikkeavista uskomuksellisista aineksista ja muodostavat kulttisen miljöön, jossa ollaan yhdessä valtavirtaa vastaan ja usein myös omaksutaan toisten vaihtoehtoisia näkemyksiä asioista.


Lääkäri Antti Heikkilä maailmankuva on nykyisellään varsin omintakeinen.

***

5G käristää aivot

Ihmettelin alkuvuodesta, kun Janus Putkonen ilmoitti ettei voi muuttaa länteen, koska parhaillaan rakenteilla olevat 5G-verkot ovat ihmisen terveydelle vaarallisia. Sitten kävikin ilmi,  että Venäjän valtion RT-kanava oli kampanjoinut Yhdysvalloissa juuri tällä teemalla. Motiivina oli ilmeisesti paitsi se disinformaation yleinen tavoite eli epäluottamuksen kylväminen, niin myös hidastaa sellaisen teknologian käyttöönottoa, jossa itse ollaan jäljessä. Venäjä ja Kiina allekirjoittivat juuri sopimuksen, jossa Huawei rakentaa Venäjälle 5G-verkon.
5G:stä liikkuu luonnollisesti paljon hurjia juttuja, lähtien siitä, että teknologian ensimmäinen sovellus oli ihoa polttava Yhdysvaltain armeijan mellakka-ase Active Denial System. Tämä väite on luonnollisesti puppua. Disinformaatiolle kelpaakin kaikki, mikä herättää kysymyksiä, epäilyksiä ja pelkoa. Tämän avulla sitten aktivoidaan tai passivoidaan ihmisiä.
Ympäri Eurooppaa on käynnissä myös lukuisia vetoomuksia, aloitteita ja muita, joilla pyritään estämään 5G-verkon rakentaminen. Maaliskuun alussa tuli myös Suomessa "Kansalaisaloite 5G-tukiasemien rakentamisen pysäyttämiseksi/purkamiseksi ihmisen terveyttä uhkaavan korkean sähkömagneettisen säteilymäärän takia".





***

Kohteet kartoitettu, maalit määritetty

Professori Jarno Limnéll jakoi HS:n uutisen Yhdysvaltain kyber-operaatioista Venäjällä saatesanoin: "Keskeisten järjestelmien ja henkilöiden maalittaminen sekä haittaohjelmien asentaminen ennalta on nykyajan suurvaltapolitiikkaa. Osa toimista vuodetaan tahallisesti, pelotevaikutuksen luomiseksi. Suomi ei ole immunni tälle toiminnalle."
Olen itse ajatellut, että nyt ollaan eräällä tavalla ensimmäisen vaiheen lopussa. Viimeiset viisi vuotta on kehitetty kykyjä, opeteltu, testattu ja harjoiteltu. Sekä ennen kaikkea huomattu, että informaatiolla voi muuttaa olosuhteita. Tähän sisältyy tuo Limnéllin mainitsema kartoitus, jossa on etsitty tärkeitä kohteita ja suunniteltu miten niiden suhteen toimitaan tositilanteessa.
Jos halutaan joku voimala irti verkosta, on kartoitettu tapoja päästä siihen käsiksi verkon kautta. Jos pois pelistä halutaan ihminen, niin toimintatapa sisältöinen on valmiiksi mietitty. Eikä näissä suinkaan likaista työtä tehdä välttämättä itse, vaan voimalan pimentää joku hakkeri, jolle on isketty speksit käteen ja ihmisen ottaa pelistä vaikkapa juorulehti tai verkkosivusto. Tästä näkökulmasta poliisien, syyttäjien ja tuomarien vaatimus tehokkaammista pykälistä maalittamista vastaan on erinomaisen järkevä. Vaikka ei hybridivaikuttaminen toki lakipykälään pysähdy, on sen pohjalta mahdollista kehittää lakiin perustuvia vastatoimia.

***

Vastavalkea palaa

Puolisentoista vuotta sitten tapahtunut hajaannus toimituskunnassa päättyi, kun Riikka Söyring ja Vesa Raiskila palasivat vahvuuteen vuoden alussa. Johanna Lehtonen jäi vetämään Avoin tilannehuone -FB-ryhmää, joka aiemmin oli siis Vastavalkean osa. Päätoimittaja Tauno O. Mehtonen sai näin kammettua jo melko lailla pystyyn kuolleen mediansa eloon löytämällä sovintoratkaisun aiemmin käytyyn kiistaan. Rohkenisin olettaa, että lähestyvät eduskuntavaalit lisäsivät painetta näillä toimijoilla päästä vaikuttamaan.
Vastavalkea linja on tuttua inhoa ja vihaa länsimaita, markkinataloutta ja erityisesti Yhdysvaltoja kohtaan. Veikkaisin, että sen edustamalle vasemmistopopulistille linjalle löytyy joskus lähitulevaisuudessa myös rakenne. Sirpalekommunistit siihen eivät näytä kykenevän, joten jostain muualta pitää löytyä pyrkyä, sitkoa ja nostetta. Saattaahan olla, että vasemmistoliiton sisältä löytyy äkkiväärää oppositiohenkeä, joka lähtee parveleimaan puolueen ulkopuolelle.


Vastavalkeassa esiintyy voimakkaana se valemedioille tyypillinen piirre, että ne halveksivat journalistista mediaa. Tämä on sinällään väistämätön linja, koska jostain on saatava selitys sille, miksi valemedian ja journalistisen median esittämät seikat ovat usein ristiriidassa keskenään.

***

Tianamen-denialistit

Tiananmenin verilöylyn 30-vuotispäivä kirvoitti paitsi muistelua tapahtumasta ja sen merkityksestä, myös kannanottoja sen puolesta, ettei koko verilöylyä tapahtunut. Itse näen tässä kuvion, jossa Kiinan nousu ja sen mieltäminen myös uhaksi länsimaisille arvoille, on saanut jotkut ihmiset asettumaan Kiinan puolelle. Aivan kuten Putin keräsi noustessaan tukijoiksi ihmisiä, jotka syystä tai toisesta vastustivat olemassaolevaa järjestystä, niin nyt samanlaista liikettä on Kiinan taakse. Se on aina yhtä kummallista katsottavaa, kun vapautta ja moraalia korostavat ihmiset asettuvat ihmisoikeuksia rikkovien autoritäärien taakse.

***

Läpällävitsihuumoria

Kun poliisia aikanaan aktivoitui verkossa vihapuheen kohtaamisessa, syntyi pienimuotoinen aalto niin sanottuja parodiatilejä, jotka esittivät enemmän tai vähemmän realistisesti poliisia. Yksi näistä oli nimimerkki Keijo Kaarisade. Kaarisade oli siinä mielessä poikkeuksellinen, että hän/he pystyi paitsi suhteellisen koherenttiin ilmaisuun, oli myös varsin älykäs sivalluksissaan. Joskus jopa hauska. Mutta laajempi hauskuus takertui minulla siihen, että Keijolla taustalla oli kuitenkin pyrkimys painostaa poliisia muuttamaan avointa ja ihmisoikeuksia kunnioittavaa tapaansa viestiä Twitterissä. Erityisesti tiettyjen henkilöiden maalittaminen oli tympeää. Maalitus on tässä oikea termi, koska Keijon seuraajissa riitti häiriköijiä.
Jossain vaiheessa Twitter sulki (hänen itsensä kertoman mukaan) Keijon tilin ja tämä aiheutti hänen kannattajiensa keskuudessa vahvan reaktion. Vieläkin näkeen tilejä, joissa nimessä viitataan Keijoon tai käytetään kuvana yhdysvaltalaisen koomikon Louis C.K.:n kasvoja, joita Keijo käytti. Keijo teki myös paluun kirjoittamalla absurdeja mielipidekirjoituksia, joita myös sai julkaistua isoissa lehdissä. Tästäkös hän riemuitsi ja niin riemuitsivat Keijon ystävätkin. Maali oli näin vaihtunut poliiseista mediaksi, jonka huijaamisesta riemuittiin suuresti. Älyttömien mielipidekirjoitusten julkaisemisen katsottiin todistavan siitä, että media on kykenemätön erottamaan erottamaan järjettömyyksiä, jos ne noudattelevat pinnallisesti yleisiä käsityksiä.
Keijo asettuu sinällään omintakeisine tyyleineen siihen jatkumoon, joka katsoo, että liberaali demokratia on mennyt liian pitkälle monikulttuurisuuden sallimisessa ja ihmisoikeuksien vaalimisessa. Tuttua on myös hänen toistuvat, polpo-nimellä (poliittinen poliisi) kulkevat narratiivinsa siitä, miten poliisi ei palvele lakia vaan jotain määrittelemätöntä, mutta vahingollista ideologiaa. Keijon mukaan siis myös media valehtelee tämän saman määrittelemättömän ideologian puolesta päämäärätietoisesti. Keijon huumori on usein sen lajin huumoria, jossa tungetaan jonkun pää vessanpönttöön ja nauretaan makeasti päälle.



Niin sanotun huumorinsa takana Keijon viesti oli vakava: hänen mukaansa poliisi ei ole enää luotettava yhteiskunnallinen instituutio.


***

QAnon - synteettinen salaliittoteria

Suomesakin on saanut sijansa Yhdysvalloista kotoisin oleva, vajaa kaksi vuotta sitten aloittanu QAnon-salaliittoteoria. Rahan tekemiseksi suunniteltu, täysin synteettinen salaliittoteoria alkoi 4chan-laudalla ja kun idea lähti vetämään, sitä edistettiin tarkoin suunnatulla some-mainonnalla, jossa tavoitettiin potentiaaliset salaliittoteoreetikot. Sisällöksi koottiin eri puolilta verkkoa erilaisia mmemejä ja huhuja, joita sitten suunnattiin erilaisille yleisöille. Viimeistään pääsy Infowars-ohjelmaan takasi tunnettuden lisääntymisen. Nyt QAnon on poliittinen voima Yhdysvalloissa, jota Trumpin leiri käyttää hyväkseen.
QAnonin perusidea on se, että muut paitsi Trump ovat suurin piirtein pahoja ja Mueller itse asiassa tutki Trumpin lukuun näitä pahpja. Se, että asiat etenevät ihan eri tavalla kuin perustarina edellyttää, ei tietenkään haittaa ketään. QAnonin yksi vahvuus on, että siihen voi yhdistää haluamansa epäluulot ja salaliitot hyvin juohevasti. Koska sillä ei ole oikeastaan muuta perusrakennetta kuin valtiojohdon lähipiiriin kuuluva QAnon, niin kaikki käy.
Suomessakin QAnonia levitetään aktiivisesti. Muun muassa MV-lehti on julkaissut juttuja asiasta. Seurassa ilmestyneessä jutussa on käyty läpi tätä ja muita salaliittoteorioita läpikäyvää sivuverkostoa. Täällä on myös alkuperäiseen malliin YouTube-kanava, joka selittää QAnonin usein kryptisiä päivityksiä (breadcrumbs). Näin uskollisille on aina uutta kerrottavaa ja epämääräisyyden takia juoni voi jatkua vaikka mitä tapahtuisi. Aiemmat tulkinnat vaon on selitettävissä vääriksi.




QAnon-yhteyksissä käytetään usein ilmaisua Great Awakening, joka kertoo uskoontulon kaltaisesta prosessista. Matrix-elokuvan juonesta on napattu red pill, jonka ottaminen saa näkemään maailman sellaisena kuin se on. Tämä meemi on tyypillinen tapa levittää tätä sanomaa.


***

Äärioikeisto Kremlin asialla


Kevään aikana on esiin noussut lukuisia isoja ja pieniä asioita, joissa eurooppalainen äärioikeisto on toiminut Putinin Venäjän hyväksi. Putinin kannalta EU-vastaisten puolueiden (odotettua pienemmäksi jäänyt) voitto europarlamenttivaaleissa oli hyvä asia.
Äärioikeistopuolueiden oman europarlamenttiryhmän suurimmat, ja siis ryhmän kantoja ja toimintaa määrittävät, puolueet ovat muun muassa Venäjä-pakotteita vastaan. Itävaltalaisen äärioikeistopuolueen johto kuvattiin myymässä maataan venäläisen oligarkin edustajalle. Tai siis sellaiseksi tekeytyneelle. Niin Itävallan Vapauspuolueen kuin monien muidenkin eurooppalaisten äärioikeistopuolueiden hyvät suhteet Kremliin ovat järjestelmällisen työn tulosta.
Suomessa perussuomalaiset ovat suhtautuneet nihkeästi veljespuolueidensa kaveeraamiseen Putinin kanssa. Avainasemassa tässä on puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho, jonka Venäjä-kannat ovat olleet tarkkanäköisen kriittisiä. Puolueesta kyllä löytyy lämpimämminkin, tai ainakin naiivimmin,  Kremliin suhtautuvia.

maanantai 3. kesäkuuta 2019

Suomalaisten ikioma salaliittoteoria Mediapoolista

Viimeisten kuukausien aikana on marginaaleissa vastaan tullut yhä useammin sana Mediapooli. Sitä käytetään sellaisissa yhteyksissä, joissa puhutaan laajamittaisesta manipuloinnista, petoksesta ja valehtelusta. Mediapooli vaikuttaa olevan hyvin monen epäilyttävän tai suorastaan rikollisen pyrkimyksen takana. Tosin useimmille tässä kohtaa herää lähinnä kysymys siitä, onko Mediapoolia uskomattomine kykyineen edes olemassa. On se, mutta ei sentään tuossa tarkoituksessa eikä varsinkaan noilla kyvyillä.



Mediapooli on oikeasti osa varautumistoimintaa. Elinkeinoelämän eri sektoreilla on omia poolejaan, jotka rakentavat huoltovarmuutta eri tavoin. Huoltovarmuus taas tarkoittaa sitä, että kriisin tullessa yhteiskunta pystyisi toimimaan mahdollisimman normaalisti. Mediapoolin toiminta tähtää siihen, että media olisi mahdollisimman iskunkestävä ja pystyisi jatkamaan toimintaansa kaikissa olosuhteissa. Huoltovarmuus, myös Mediapoolin kohdalla, on siis toimintaa, joka auttaa suomalaisia selviämään kriiseistä.

Ensimmäinen löytämäni maininta Mediapoolista salaliittona löytyy Kommunistisen työväenpuolueen Rauno Lintusen pakinasta Työkansan sanomiin alkuvuonna 2016. Samoihin aikoihin MV-lehti hyökkäsi rajusti Mediapoolin kimppuun silloisen puheenjohtajan Lauri Kivisen käytettyä puheenvuoron vihapuhetta vastaan. Seuraava maininta Mediapoolista salaisena vällankäyttäjänä  löytyy Pirkko Turpeinen-Saaren blogista syksyltä 2018.

Myös Paavo Väyrynen on tarttunut Mediapooli-salaliittoteoriaan. Omassa blogissaan hän kuvaa: ”Kun emme ole saaneet viestejämme Mediapooliin kuuluvan median kautta julkisuuteen, ostimme sunnuntain Helsingin Sanomista ilmoitustilaa, jolta on luettavissa kirjoitukseni ”Kansanvallan hätäkellot”.” Tässä lausunnossa hän maalaa Mediapoolista kuvan suomalaista mediaa hallitsevana elimenä, joka päättää, mikä poliittinen puolue tai kuka poliitikko saa näkyvyyttä suomalaisessa mediassa. Lähes 6 000 päivää ministerinä toiminut Väyrynen kyllä tietää miten yhteiskunta toimii, mutta silti hän levittää tällaista salaliittoteoriaa.

Väyrynen, kuten moni muukin Mediapooli-salaliittoteoriasta kertova, viittaa tekstissään Mauno Saaren blogimerkintöihin asiasta. Saari on tunnettu toimittaja ja kirjailija, joka teki pitkän ja ansiokkaan uran suomalaisessa lehdistössä. Tätä ennen hän oli esillä enemmän Paavo Haavikon viime vaiheisiin ja hänestä tehtyyn kirjaan liittyvässä kiistassa. Ikävää julkisuutta seuranneen pitkän hiljaisuuden jälkeen, hän julkaisi viime syksynä joitakin blogikirjoituksia, joissa hän otti voimakkaasti kantaa kantaa Suomen ulkopoliittiseen tilanteeseen. Hän kuvasi tilannetta niin huonoksi, että “Olen ajatellut myydä kaiken ja muuttaa johonkin liittoutumattomaan maahan.



Saaren maailmankuva näytti muuttuneen hiljaisten vuosien aikana hyvin radikaaliksi, muistuttaen hyvin paljon vaimonsa,  Pirkko Turpeinen-Saaren näkemyksiä. Turpeinen-Saari oli eduskuntavaaleissa ehdokkaana Väyrysen tähtiliikkeen listoilla. Saaren tekstejä on nyt julkaistu myös Vastavalkeassa, joka on vasemmistolainen valemedia.

Mauno Saari on tunnettu ja luotettu nimi, jonka sanoilla on selvästi ollut painoarvoa. Hänen myötään moni muukin lähti levittämään salaliittoteoriaa Mediapoolista. Äärioikeistotaustainen (Suomen Sisu/Sarastus/Kiuas) toimittaja ja tutkija Milla Hannula pohtii Kansalainen-verkkomedian kolumnissaan Mediapoolia. Kansalainen on siis yksi näitä äärioikeistolaisia ja muukalaisvihalla ratsastavia medioita. MV-lehdessä työskennellyt Asta Tuominen, joka myös tuomittiin lyhyeen ehdolliseen vankeuteen Janitskin-oikeudenkäynnissä, siirtyi oikeudenkäynnin jälkeen Nykysuomeen. Tuominen oli T2-nimimerkillä muuten kirjoittanut tuon varhaisen hyökkäyksen Mediapoolia vastaan MV-lehdessä.


Kun Janus Putkonen siirtyi Ilja Janitskinin tilalle MV-lehden päätoimittajaksi, niin hän ensimmäisessä jutussaan vaihdoksesta asemoi MV-lehden päävastustajaksi Mediapoolin.

Mediapooli-salaliittoteoria leviää pikkuhiljaa. Suomen Uutisisten lukijan kommentti, jossa esitetään Mediapooli suomalaisen median sisältöjä hallitsevana toimijana. Vastaavalla tavalla uusnatsien julkaisun kommenttipalstalla suositellaan vasemmistolaisen Vastavalkean Mediapooli-juttua. Brittisosiologi Colin Campbell kirjoitti kulttisesta miljööstä, jossa valtavirtaa vastaan asettuneet olivat alttiita hyväksymään toistensa näkemyksiä. Mediapoolin kohdalla tulee näkyviin siinä, miten laidasta laitaan ihmiset huomaavat tämän salaliittoteorian hyödylliseksi omalta kannaltaan. Äärivasemmistolaisessa pakinassa syntynyt tarina leviää nyt marginaaleissa niin oikealla kuin vasemmallakin. Koska puoluejohto lietsoo epäluottamusta mediaan perussuomalaisten keskuudessa, ei ole vaikeaa ennustaa, että tämä salaliittoteoria saa vastakaikua puolueen kannattajissa.

Lukijakommentti perussuomalaisten pää-äänenkannattajan Suomen Uutisten sivuilta.


Salaliittoteorin leviämisen myötä on Mediapooli huomattu syylliseksi jo kovin moneen:

Perussuomalaisten painamiseen 

"Eurovaalit lähestyvät ja yllättäin Kokoomus tuntuu tosissaan säikähtäneen Perussuomalaisten voittomarssia ja on aika kääntää kansalaisten mielialat toiseen suuntaan ennen suurta äänestyspäivää. Apuun rientää tuttuakin tutumpi mediapooli, tuo päätoimittajien ja kanavapäälliköiden salaliitto, jonka päätehtävä on ujuttaa venäjävihaa suomalaisten kaaleihin. Kun nyt keksitään kytkökset persujen ja venäjäkytkösten välille, siitä saadaan oiva vaaliase, vaaleissa joissa nykyisin ei kaihdeta likaisia temppuja ja mustamaalauksia ensinkään."

Sensuurin pystyttämiseen 

"Viime vuosina valtavirtamediamme uutissisällöt ovat yksipuolistuneet ja yhdenmukaistuneet. Kriittiset äänet on pyritty vaientamaan ja leimaamaan eri mieltä olevat valemedioiksi, Venäjän agenteiksi tai vihapuhujiksi. On näyttänyt siltä, että vaikutusvaltainen Mediapooli muodostaa käytännössä sensuurin, jollaista harjoitetaan yleensä vain sota-aikana."

Kansalaisten sanankäytön valvontaan 

"Tämä tarkoittanee Mediapoolin läheistä yhteistyötä myöhemmin perustetun kaikenlaisen valvonnan ulkopuolella olevan kyberkeskuksen kanssa. Merkinnee lisääntyvää valvontaa kansalaisten sanankäytön suuntaan."

Yleisradion johtamiseen 

"On ilmeistä, että Jouko Jokinen on Mediapoolin keskeinen vaikuttaja. Vahvinta vaikuttamista ”Nato-vastaisuuden torjumiseksi” on tainnut olla se, että ainoa selkeästi Suomen Nato-jäsenyyttä vastustava eduskuntapuolue suljetaan vaalikeskustelujen ulkopuolelle.
Ottaako Jouko Jokinen Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoiminnan ohjeet hallintoneuvostolta vai Mediapoolilta?"

Päivittäiseen vihapuheeseen 

"Mediapooli käy aika ajoin somen kimppuun, kun some muka uhkuu vihaa. Kyllä somessa vihaakin on, hyvin räikeääkin, mutta sen yhteiskunnallinen vaikutus on vähäistä verrattuna mediapoolin päivittäin harjoittamaan vihakirjoitteluun ja -puheeseen."


Kuvitusta Vastalkean jutusta.

Tässä kohtaa on hyvä muistuttaa, että Mediapoolissa työskentelee kaksi (2) henkeä. Sillä on toki erilaisia ryhmiä, mutta nekin ovat siis vain silloin tällöin kokouksiin kokoontuvia luottamushenkilöryhmiä. Tuossa esitetyistä kommenteista heijastuu mielikuva, että jotkut luulevat päätoimittajien istuvan yhdessä ja sopivan, mitä asioita ja miten suomalaisissa medioissa käsitellään. Mielikuvaa Mediapoolista muovataan jonkinlaisena suomalaisen tiedonvälityksen Spectrenä, joka häikäilemättömistä manipuloi kansalaisia. Kun salaliittoteoria saavuttaa kriittisen massan, liitetään Mediapooliin yhä uusia epätoivottuja asioita.


Google Trends -palvelun kuvio kertoo, että Mediapoolia on viimeisen viiden vuoden aikana haettu runsaammin vasta viime aikoina.

Mutta miksi?


Kun ihmisellä on yleisestä käsityksestä vahvasti poikkeava kuva jostain asiasta, niin hänen on pystyttävä selittämään itselleen miksi niin moni muu on niin eri mieltä kuin hän. Koska muilla on väärä käsitys, on heidän täytynyt saada se väärä käsitys jostain lähteestä. Silloin katseet kohdistuvat mediaan, joka kertoo ympäröivästä todellisuudesta.

Ensin on pystyttävä selittämään miksi median antama kuva todellisuudesta poikkeaa niin paljon omasta. Jos media kertoo, että pallo on oranssi, vaikka omasta mielestä se on selvästi sininen, niin eron selittäjäksi nostetaan valehtelu. Uskottavuuden takia näille valheille on annettava motiivi.

Seuraavana on väite median yksiäänisyydestä. Kun kerran kaikki mediat kertovat pallon olevan oranssi, niin se tulkitaan yksiäänisyydeksi, vaikka sitä oranssia palloa käsitellään hyvin monin eri tavoin. Mutta kun väristä vallitsee yksimielisyys, niin silloin ”valtamedia valehtelee” tai "vaikenee" pallon sinisyydestä. Tälle väitteelle yksiäänisyydestäkin on löydettävä uskottavuuden jonkinlainen perustelu.

Kolmas ulottuvuus tässä on se, että näitä vastamedioiksi itseään nimittäviä valemedioita on nyt ollut enemmän viitisen vuotta. Ne ottivat alusta alkaen asenteen, että länsi valehtelee ja Venäjää voi uskoa vähintään enemmän. Kun Venäjän valheita on nyt tosiaan Krimin valtauksesta alkaen uskottu ja niitä puolustettu, on päädytty jo varsin pitkälle. Kun tarttuu kiinni valheeseen ja haluaa pitää siitä kiinni, niin se edellyttää jatkuvasti lisää valehtelua. Kun lisäksi tulee ulkopuolelta uusia, entisiin sopivia valheita, niin maailmankuva muuttuu yhä erillisemmäksi. Sen ylläpitäminen vaatii yhä suurempia ponnistuksia ja kovempia väitteitä. Median esittämät näkemykset poikkeavat tämän valheiden radikalisoivan vaikutuksen yhä enemmän omista.

Mediapoolista nyt puhuville ihmisille luonnollinen osa maailman hahmottamisessa ovat salaliittoteoriat. Niitä on  hyvin monenlaisia ja kukin valitsee itselleen sopivia poliittisten mielipiteidensä mukaan. Internet on yhdistänyt maailmaa monin tavoin ja se on globalisoinut myös salaliittoteoriat. Kuten muuallakin kulttuurissa, nimenomaan yhdysvaltalaiset salaliitot ovat niitä kaikkein levinneimpiä ja suosituimpiä. Siellä eniten pinnalla on parhaillaan QAnon, joka perustuu ajatukseen siitä, että presidentti Trump kamppailee deep staten, piilossa olevien valtarakenteiden kanssa. Mediapooli-alaliittoteoria muistuttaa tätä hyvin paljon, sillä siinäkin maalaytaan kuvaa salaisesta valtajärjestelmästä.

Joka tapauksessa salaliittoihin uskova ihminen etsii, ja myös löytää, omasta elämänympäristöstään salaliittoja. Suomessa se ei kuitenkaan ole helppoa, sillä tämä on kuitenkin pieni ja avoin yhteiskunta. Omien salaliittoteorioiden muodostaminen ei siksi ole ollut ihan helppoa. Nyt näyttää kuitenkin löytyneen herkullinen

Kaikki näihin ulottuvuuksiin sopiva vastaus on Mediapooli, joka salaliittoteorian mukaan manipuloi ja määrää sitä, mitä mediassa on. Näin selitetään median tiukka johdonmukaisuus pallon värissä ja annetaan uskottava syy sille, että median sisältö poikkeaa yhä enemmän omasta näkemyksestä. Kyse ei ole siis oman käsityksen kaikkoamisesta rinnakkaisiin todelisuuksiin, vaan pahantahtoisesta salajuonesta, jolla totuus peitetään kansalta. Mediapooli-salaliittoteoriaa levittävät kokevat selvästi kovaa, ja varmasti aitoa, tuskaa siitä, miten kansan suuri enemmistö lammasmaisesti uskoo edelleen mediaan. Heille kun median epäluotettavuus on oman maailmankuvan kannalta ratkaisevaa. Siksi mediasta on tehtävä paha ja epäluotettava. Vaikka sitten salaliittoteorian avulla.

perjantai 10. toukokuuta 2019

Punaruskea maailma: Max Blumenthal


Ideat ja ajatukset tarvitsevat aina soihdunkantajia; ihmisiä, joita kuunnellaan ja jotka ovat valmiita kamppailemaan näkemystensä puolesta. He nousevat samoin ajattelevien keskuudessa kunnioitettuun asemaan ja heidän kauttaan omaksutaan oikeaksi koettuja näkökulmia ja mielipiteitä. Tyypillisiä tällaisia mielipidejohtajia ovat puolueiden johtajat, jotka samaan aikaan kaitsevat laumaansa ja nojaavat tämän lauman voimaan vallankäytössään. Poliittisia johtajia on myös toisenlaisia: kirjailijoita, ajattelijoita, filosofeja, toimittajia, kommenttaattoreita. Ylipäätään ihmisiä, joita jostain syystä kuunnellaan ja joiden sanoille annetaan painoarvoa.

Poliittinen johtajuus sisältää yleensä myös tietoisuuden omasta roolista ja omien vahvuuksien tavoitteellista käyttöä omaksuttujen päämäärien hyväksi. Tämä asetelma ei sisällä sinällään minkäänlaista arvottamista, näin inhimillinen vaikuttaminen vain tapahtuu. Digitalisaation myötä vielä enemmän, kun sanoja ja ajatuksia on niin paljon helpompi levittää tehokkailla keinoilla. Samalla on myös helpompaa ja nopeampaa luoda mainetta, rakentaa halutessan henkilöbrändiä oman sanomisen tueksi. Taitavat poliittiset johtajat ovat siihen halukkaita ja kykeneviä.

Monet punaruskean maailman polittisista johtajista ovat toimittajia ja tai toimittajina esiintyviä poliittisia aktivisteja: esimerkiksi Vanessa Beely, Eva Bartlett, Stephen Cohen, Charles Bausman, Julian Assange, Glenn Greenwald, Brian Becker, Caitlin Johnstone ja tämän blogimerkinnän aihe Max Blumenthal. Aina voidaan toki kiistellä siitä, mikä on kenenkin aatemaailma tai toimintatapa, mutta kaikkia näitä, ja monia muita, yhdistävät monet asiat.

Ensinnäkin he ovat niin sanottua valtavirtaa vastaan. Läntisten demokratioiden hallitukset, poliittiset järjestelmät ja mediat ovat vaihtelevissa määrin näiden mielestä väärässä ja jopa petollisia. He asemoivat itsensä totuuden puolesta taisteleviksi altavastaajiksi, jotka yrittävät saada ihmiset heräämään (heidän) todellisuuteen. Tätä ryhmää yhdistää myös Venäjän sympatisointi tai jopa kannatus. Monet näistä hahmoista esiintyvät vakituisesti Venäjän valtiollisilla kanavilla tai jopa työskentelevät niille. Sen sijaan Yhdysvallat saa näiltä toimijoilta erittäin vahvaa tai vielä vahvempaa kritiikkiä. Myös globalisaation vastustaminen ja markkinatalouskritiikki löytyvät useampien näistä agendalta.

Lähi-itä on monen näistä toimijoista kiinnostuksen kohde. Alueen karu tilanne antaa paljon mahdollisuuksia kertoa usein aitojakin tarinoita julmuuksista ja  epäoikeudenmukaisuuksista. Näiden ihmisten keskuudessä Israel on usein painotetusti syyllinen epäinhimilliseen toimintaan ja samalla on mahdollista kritisoida sitä tukevaa Yhdysvaltoja. Netanyahun hallituksen ihmisoikeuksista piittaamaton toimintatapa palestiinalaisia kohtaan on loppumattoman oloinen lähde, josta ammentaa esiin vääryyksiä ja julmuuksia. On myös vahvoja viitteitä siitä, että Venäjän botit käyttävät hyväkseen vasemmistossa laajalti esiintyvää Israel-kritiikkiä.

Max Blumenthal on vuonna 1977 syntynyt lisäys: amerikanjuutalainen toimittaja, kirjailija ja bloggari. Hänen isänsä Sidney Blumenthal on tunnettu toimittaja, kirjailija ja demokraattihahmo, joka toimi myös Bill Clintonin esikunnassa Valkoisessa talossa. Nuoremman Blumenthalin ura alkoi edistyksellisistä, sikäläisittäin vasemmistolaisista julkaisuista. Hän on keskittynyt nimenomaan lähi-idän asioihin, toimien muun muassa Libanonissa Al Akhbar -lehden kolumnistina. Hän erosi tuosta työstä vuoden 2012 puolivälissä, omien sanojensa mukaan  protestiksi lehden Syyrian presidentti al-Assadia ymmärtävälle linjalle. Hän on kirjoittanut moniin yhdysvaltalaisiin julkaisuihin, mutta on keskittynyt nyt omaan The Grayzone -sivustoonsa.


Artikkelien lopussa oleva Blumenthalin esittely Grayzone-sivustolla. 

Blumenthalin keskeinen kiinnostuksen kohde on Israel ja palestiinalaisten asema siellä. Hän kritisoi hyvin voimakkaasti Israelin valtion toimia ja hänen esittämiään näkemyksiä pidetään jopa antisemitistinä.

Blumenthal on myös kärkäs toimimaan äärioikeistoa vastaan. Hän piti Maidanin kansannousua Ukrainassa pitkälti uusnatsien ja Yhdysvaltain hallinnon toimena. Tämä vastaa täysin Kremlin esittämiä näkemyksiä tilantesta. Blumenthal on käynyt Suomessakin ja teki matkalta pienoisdokkarin 612-marssista.

Blumenthal on tyyliltään heittäytyvä ja isoeleinen. Hän kuvaa näkökantansa voimakkaasti ja suurin sanoin, kaihtamatta ärpäköitäkään laatusanoja. Hänen kärjistävä tyylinsä vetoaa samanmielisiin ja aiheuttaa muissa helpoasti vieroksuntaa. Hänen laaja tuotantonsa eri medioissa kertoo hyvin tehokkaasti hänen jyrkistä asenteistaan. Blumenthalin toiminnasta tulee mieleen nopeutettu ja röyhkeytetty Michael Moore.

Vaikka Blumenthal siis markkinoikin itseään toimittajana, niin lehdistönvapaudet eivät hänelle tunnu olevan periaatteellinen asia. Jokin aika sitten Nicaraguassa pidätetty toimittaja joutui Blumenthalin mustamaalauksen kohteeksi. Tämä mustamaalaus julkaistiin Mint Press -sivustolla, joka tunnetaan Iranin kantoja myötäilevänä Assadin puolestapuhujana. Sivuston, kuten itse asiassa myös Blumenthalin, olemus häilyy jossain hyvin kärjistyneen poliittisen aktivismin ja valemedian välillä. Toinen esimerkki muiden journalistien kohtelusta on, kun Blumenthal leimasi RT:lta näyttävästi suorassa lähetyksessä eronneen Liz Wahlin toiminnan pelkäksi poliittiseksi mainostempuksi, jonka tavoitteena oli vain lietsoa Venäjään kohdistuvaa epäluuloa. Eräs toimittaja haastoi juuri Blumenthalin kumppaneineen oikeuteen näiden hänestä levittämien väitteiden takia.


RT on Venäjän valtion kanava, joka myös Suomen valtiollisen arvion mukaan ajaa Venäjän etua journalismin sijaan. Venäjällä RT katsotaan osaksi maan käymää informaatiosotaa länttä vastaan.


Blumenthalilla on hyvin kiinteä suhde venäläiseen mediaan. Hän muun muassa esiintyy jatkuvasti valtiollisella RT-kanavalla. Blumenthal myös osallistui vuonna 2015 RT:n kymmenvuotisjuhlien kunniaksi järjestettyyn keskusteluun ja juhlapäivällisiin. Päivällisten kunniavieraana toimi presidentti Vladimir Putin. Hänen vieressään istui entinen Yhdysvaltain tiedustelupäällikkö Michael Flynn. Flynn joutui paljastamaan myöhemmin saaneensa palkkioksi osallistumisestaan 45 000 dollaria. Myös presidentin pöydässä istunut Yhdysvaltain vihreiden presidenttiehdokas Jill Stein on kieltäytynyt kommentoimasta maksettiinko hänelle palkkio. Niinikään päivällisille osallistunut Max Blumenthal on myös kieltäytynyt kertomasta saiko hän palkkiota. Blumenthal perusti Grayzone-sivustonsa pian Moskovan matkan jälkeen ja on esitetty väitteitä siitä, että hän samaan aikaan vaihtoi monia kantojaan päinvastaisiksi.



Blumenthal asettui voimakkaasti vastustamaan Yhdysvaltain viranomaisten vaatimusta RT-kanavalle rekisteröityä ulkovallan edustajaksi. RT ei lähtenyt käräjöimään päätöksesta, vaan rekisteröityi itse

Russia Insider -verkkojulkaisu on julkaissut vakituisesti Max Blumenthalin juttuja. Russia Insider on voimakkaasti Venäjän valtapoliittisia pyrkimyksiä tukeva sivusto, jota voisi luonnehtia vähintään poliittisesti aggressiiviseksi, jopa propagandistiseksi. Se itse kuvaa olevansa Venäjällä asuvien muualta tulleiden sivusto, joka haluaa ikäänkuin läntisin silmin kertoa Venäjän todellisuudesta sisältä käsin. Anonymous Internationalin vuotamista meileistä on käynyt ilmi, että rahoitusta sivulle on haettu Kremlin toimien tukemisen moniottelijalta, oligarkki Konstantin Malofejevilta. Suoraa tietoa siitä, saiko sivusto rahaa, ei ole, mutta ainakin se yhä pyörii. Malofejevillä on toimivat suhteet useisiin läntisen Euroopan äärioikeistopuolueisiin ja häntä voisi kuvailla eräänlaiseksi kummisedäksi Venäjän ja eurooppalaisen äärioikeiston yhteydenpidossa.



Blumenthal jonglooraa venezuelalaisen supermarketin hedelmäosastolla.

Tässä RT:n levittämässä Blumenthalin raportissa, hän vakuuttaa, että Venezuelassa ei ole ruokapulaa. Itse asiassa hän naureskelee väitteille, että Venezuelassa olisi ruokapulaa. YK:n alainen humanitäärisen avun järjestö on asiasta hyvin eri mieltä. Vajaan kuukauden päästä mieltä on itse asiassa myös Blumenthal, kun hän "todistaa" Venezuelaa koskevasta humanitäärisestä kriisistä.

Jälkimmäinen video ratsastaa Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomission nimellä, vaikka juttu toki mainitsee, että kyseiset "todistukset" on annettu oheistapahtumassa (side event). Twitterissä videota jakaessaan Blumenthalin Grayzone tosin sanoo ihan, että "At a Human Rights Council session". Ihmisoikeuskomission kokouksen ohjelmasta ei löydy mitään viittausta tähän tilaisuuteen.

Blumenthal on suositellut eri valemedioihin kirjoittavan Caitlin Johnstonen tekstiä siitä, miten länsivallat valehtelevat  Syyrian tilanteesta, erityisesti siitä miten Assad muka pommittaisi ja kaasuttaisi omia kansalaisiaan. Toinen Assadia puolustava aktivisti, Vanessa Beeley, puolestaan on syyttänyt häntä kopioinnista. Kyseessä oli Syyriassa toimivan siviilipelastusjärjestön Valkokypärien mustamaalauskampanjasta. Kampanjan taustat löytyvät Venäjältä.

Blumenthalin piti pitää vastikään kirjanjulkistustilaisuus washingtonilaisessa, poliittiseen kirjallisuuteen erikoistuneessa kirjakaupassa. Assadia vastustava Amerikansyyrilaisten neuvosto vastusti tilaisuutta, pitäen sitä sopimattomana Blumenthalin Assadille ja tämän toimille ilmaiseman tuen takia.


David Icken sivusto uutisoi peruuntuneeesta kirjanjulkistustilaisuudesta.

Ääriliikkeitä vastaan työtä tekevä Southern Poverty Law Center julkaisi viime keväänä pitkän artikkelin, jossa käytiin läpi vasemmistolaisten sanomisia äärioikeiston ja/tai totalitarististen hallitusten hyväksi. Siinä esitettiin, että äärioikeisto käyttää hyväkseen vasemmistolaisten tyytymättömyyttä. Termiksi tällaiselle poliitiselle synkretialle Alexander Reid Ross antaa punaruskean. Punainen vasemmistosta, ruskea äärioikealta. Suomessa ilmiöstä puhutaan poliittisen akselin vääntymisestä hevosenkengäksi, jossa ääripäät ovat lähempänä toisiaan kuin parlamentaarista poliittista keskustaa. Erityisesti Ross nostaa esiin suhteen Syyrian tapahtumiin, jossa vasen ja oikea äärilaita ovat yhdessä, mutta omista syistään, asettuneet Assadin tueksi.

Blumenthal oli keskeisesti esillä jutussa ja hän vaati ja sai tekstin pois SPLC:n sivuilta. SPLC myös julkaisi anteeksipyynnön tekstistä. Siitä käy ilmi, että Blumenthal ja muut artikkelissa mainitut ihmiset kokivat tekstin väittäneen heidän olevan äärioikeistolaisia, valkoisen ylivallan kannattajia. Blumenthalista kirjoituksessa esitettyjä väitteitä on tarkasteltu tarkemmin täällä ja täällä.

Blumenthal on uuden ajan poliittinen aktivisti: tuottelias mediaosaaja, mielenkiintoinen henkilöbrändi ja kohujen huomioarvot ymmärtävä. Vetävä tyyli, sanoman selkeys ja moraalinen olemus houkuttavat yleisöjä ja näin hän on saanut sananvaltaa. Suuret sanat ja isot väitteet eivät kuitenkaan poista sitä, että kyseessä on totalitaristisia hallituksia puolustava ja heidän sanomaansa ajava poliittinen aktivisti. Hänen toimintaansa ei tässä esitettyjen tapahtumien valossa ohjaa totuuden etsiminen, vaan jotkin ihan muut arvot.

tiistai 30. huhtikuuta 2019

Vieraskynä: Miksi Jeppe janoaa valeuutisia?



 Kuva: Jari Kähkönen


Se, että Jeppe janoaa valeuutisia, ei todellakaan ole mikään yllätys elämää nähneelle ihmistuntijalle. Ei ihminen halua totta tietää; toisinaan hän ei edes kestä kuulla sitä vailla väkivaltaa, omaisuusvahinkoja sekä järjestyshäiriöitä. Ihminen haluaa turvallisuudentunnetta, joukkoon kuulumista ja mielihyvää.

Suomessa on valtava sopeutumisen ja yhdenmukaisuuden paine. Oma itsensä saa olla vain jossain hyvin syrjässä, sekä sillä ehdolla ettei pyydä keneltäkään mitään. Kuinka ihmeessä tälläisissä oloissa elävä voisi nähdä omaa napaansa pidemmälle ja olla tankkaamatta turvallisuudentunnetta valemedioista?

Turvallisuudentunne on siis tällöin valtavan kielteinen käsite; itse ja kaltaisensa ovat hyviä, muut hät'hätää elinkelpoisia. Se on jotakuinkin kuin teini-ikäinen itseni keskustelu ikävertaisen kanssa. Kun huomautin, etteivät nuoret uskalla olla oma itsensä; minulle vastattiin etteivät nuoret silti haluaisi olla minun kaltaisiani.

Yksi selkeä valeuutisten kohderyhmä onkin juuri siksi omalaatuiset päivystäjät tai vartiomiehet, joiden täytyy saada olla elinpiirinsä ensimmäinen kielteisen uutisen tietäjä. Heille maailma ei yksinkertaisesti ole paikallaan, jos koko ajan ei ole kohta tulossa joku liritys, väärinkohtelu, huononnus tai uhka.

Mikä suisti Jepen pois luotettavan median piiristä? Minusta sen täytyi alkaa kielteisyyden janosta. Joka suomalaisensa tuntee; hän tietää jo heissä vahvana vaikuttavan kiiman ja kateuden peruslain. Lain, jonka jatketta sopeutumisen sekä yhdenmukaisuuden pakkokin pohjimmiltaan on.

Päivystäjät eivät enää koe luotettavaa mediaa omakseen, koska kansallissosialistin natsiksi sanominen loukkaa heidän käsitystään niin sanotusta objektiivisuudesta ja mukatasapuolisuus taas vaatii vastaavaa määrää epäkohtia ”siitä toisesta osapuolesta”. Olipa niitä olemassakaan eli ei.

Todellisuustarkistus meni siis rikki vähän kerrassaan hivuttamalla, ja nyt päivystäjä- vartiomiehet suojelevat enää omaa vääristynyttä maailmankuvaansa tekemällä lisää samaa. Avainsanat ovat torjunta ja kieltäminen, jotka tapahtuvat uudelleenmäärittelemällä käsitteitä sekä puhumalla outoa sisäpiirin uuskieltä.

Toisten tunnuslause on ”ei se kannata”. Nämä Jepet jättävät äänestämättä; ei muka kiinnosta vaikka joka sana imuroidaankin talteen ja tietenkään mikään ei koskaan kannata.
He ovat valittajia, jotka eivät pysty toimimaan maailmassa missä seuraukset vastaavat tekoja, työ kannattaa ja toiminnassa on selkeä logiikka.

Valittajat eivät linkkejä availe tai lähteitä tarkista. He kuluttavat myös runsaasti kauniisti sanottuna ”humoristista” sisältöä, joka yleensä panee kohdettaan rankasti halvalla. Asenne siis vastaa mediatottumuksia, siltä osin kuin noin heikolla itsekurilla ja lähes täydellisellä päättämättömyydellä moisesta voi edes puhua.

Tästä huolimatta tai ehkä juuri siksi valittajat ovat lannistajia, joiden täytyy varmistua siitä että maailma on rikki. Tärkeintä on, että kenelläkään ei ainakaan mene itseä paremmin. Ihmiskäsitys on ruokkoamattoman huono ja puolustamaton, jonka arvostelua vastaan venkoillaan huumorilla tai sananvapaudella.

Kolmannet, ongelmapersoonat, sen suoraan sanovat:”Mikä luulet olevasi?” Nämä Jepet ovat rankkoja ihmisvihaajia, joiden vouhotuksen kohteena on mikä nyt milloinkin vain sattuu olemaan yhteiskunnassa pinnalla. Työpaikalla ne kiusaavat, läheiset saavat kärsiä ja julkistilassa kielteinen käytös kerää huomiota.

He ovat kirjaimellisesti ääri-ihmisiä ja usein silkka sattuma sanelee, että tuleeko loppuelämästä sairas sekä laitostunut vai saiko etenkin internet heistä pahamaineisen vainoaja-öykkärin, joka aina löytää sinne missä tapahtuu. He ovat nyrkkimiehiä, joiden lyödessä päivystäjät pälyilevät poispäin ja valittajat hurraavat.

Kuinka muuten voisi ollakaan, koska ovathan ongelmapersoonat pääsyy siihen, että kansanperinteessä on Velisurmaaja -niminen työ. Yksittäistä tälläistä eläjää voivat viedä monetkin asiat, joista totean tällä erää ainoastaan päihdeongelman, mielenterveyden, rajattomuuden ja itsehillinnän puutteen.

On haastava kysymys, että milloin ongelmapersoona muuttuu hyötyjäksi. Häneksi, joka saa hovimiehiä, orjia, tuloja ja vaikutusvallan kuvitelman, kun raa'asti hyväksikäyttää käsittelemistäni kolmesta perustyypistä koostuvaa oman valemediansa yleisöä. Nyt on sesonkiaika, valemedioita tulee ja menee.

Suomalainen kulttuuri on ainutlaatuinen niin periaatteellisessa armottomuudessaan kuin käytännöllisessä jyrkkyydessäänkin. Täällä kukkivat salattu viha ja läheisten suosinta, mikä tietysti vaikuttaa myös kielialueemme valeuutistarjontaan. Rasismia on paljon, huuhaatiedettä jonkinverran ja poliittisia salaliittoja vähänlaisesti.

Jepet, jotka janoavat valeuutisia, tulevat yleensä rohkeasti kohti; he olettavat että kaikki samankieliset ja ihonväriset ovat yhtä mieltä kanssaan. Väittelyä en silti suosittele kenellekään, joka ei ole joko aktiivinen asianharrastaja tai paksunahkainen ja hyvähermoinen. Jepet tarvitsevat apua, mutta eivät myönnä sitä.

Ei vale ole kenenkään mielipide. Sisältöä ei saa varastaa eikä ihmisen kunnian ja yksityisyyden suojaan voi suhtautua välinpitämättömästi. Kansanryhmien välille ei liioin saa lietsoa vihaa. Ja juuri tätä valemedioiksi kutsutut alustat ovat täynnä eivätkä vastuulliset yritäkään hillitä menoa. Ei sitten niin vähääkään.

Valemediat ovat parhaimmillaankin turhaa ja vastuutonta mukanahengaajiensa omaneduntavoittelua, juuri siksi toiminta usein kärjistyykin vaaralliseksi. Moista ei pidä olla olemassakaan, saati sitten päästää laajentumaan.

Jari Kähkönen

Kirjoittaja  oli elämässä aluksi vartija ja muuttui sitten freelance-toimittajaksi sekä -valokuvaajaksi. Tänään hän on kirjailija.

perjantai 26. huhtikuuta 2019

Pääseekö Packalén ulkopolitiikan johtopaikoille?

Eduskunnan valiokuntien puheenjohtajuudet päätettiin eilen. Turvallisuuspolitiikan ja ylipäätään turvallisuuden kannalta keskeiset valiokunnat jakaantuivat seuraavasti:

Suuri valiokunta pj: VIHR vpjt: 1. PS 2.  VAS
Ulkoasiainvaliokunta  pj PS vpj SDP
Hallintovaliokunta pj PS vpj KOK
Puolustusvaliokunta pj KOK, vpj PS

Tiedusteluvaliokunta päätettiin jakaa vasta hallituksen muodostamisen jälkeen, mutta yhteinen käsitys oli, että puheenjohtajan paikan saisi suurin puolue eli SDP.  Suuri valiokunta käsittelee EU-asiat, hallintovaliokunnassa on sisäisen turvallisuuden kannalta merkittävät asiat ja ulkoasiain- ja puolustusvaliokuntien tehtävät ovat selviä tässä yhteydessä.

Huomiota kiinnittää perussuomalaisten vahva ote paikoista. Sisäisen turvallisuuden puolella tämä on ymmärrettävää, onhan se heidän keskeinen teemansa. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen kiinnostus sen sijan on hieman yllättävää. Toki näissä on aina vähän sattumallakin sijansa, kun paikkoja jaetaan voimasuhteiden mukaan.

Perussuomalaisten periaate- tai vaaliohjelmissa ei kuitenkaan puhuta mitään ulko- ja turvallisuuspolitiikasta eikä sille ole edes omaa ohjelmaa. Viime syksynä puolueen poliittinen suunnittelija (ja tuore kansanedustaja) Sakari Puisto ilmoitti Twitterissä, että ulko- ja turvallisuuspoliittinen ohjelma on tulossa. Vielä sitä ei ole näkynyt. Itse haarukoin viime syksynä tässä blogissa asioita, joita puolueen turvallisuuspoliittinen olemus sisältää.

EU-tasolla PS on nyt liittoutunut useiden äärioikeistolaisten puolueiden kanssa ja aikomuksena on perustaa nyt valittavaan EU-parlamenttiin uusi ryhmä. Merkittävimmät toimijat siinä ryhmässä ovat Italian varapääministeri Matteo Salvinin johtama La Lega ja nyttemmin mukaan liittynyt Marie Le Penin Kansallinen rintama Ranskasta. Kummatkin johtajat puolueineen tunnetaan EU-vastaisuudestaan ja Venäjä-myönteisyydestään.  Ruotsidemokraatit on jäänyt hankkeesta sivuun ja puolueen puheenjohtaja Jimmie Åkesson on ilmoittanut, että Salvinin Venäjä-mielisyys on este yhteistyölle.

Tehtävien jakautumisessa on eduskunnassa perinteisesti kunnioitettu senioriteettiä. Eli mitä kauemmin olet ollut kansanedustajana, sitä aiemmin saat valita omat valiokuntapaikkasi. Ensimmäisen kauden kansanedustajille siis käytännössä tarjotaan paikkoja, jotka muut eivät ole halunneet. Toki jos PS pääsee hallitukseen, laittaa se paikkoja uusiksi.

Hallintovaliokunnassa jatkanee puheenjohtajana sitä tehtävää viime vaalikauden ajan hoitanut Juho Eerola. Tai sitten hän siirtyy puhemiehistöön. Lakivaliokunnassa istuivat viime kaudella puolueen varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari ja uuden eduskuntaryhmän puheenjohtaja, juristi Ville Tavio. Huhtasaari on eurovaaleissa ehdolla, joten Tavio on vahvin ehdokas siihen hommaan.

Suuren valiokunnan ensimmäinen varapuheenjohtajuus olisi luonnollista antaa EU-kokemusta omaavalle ihmiselle ja silloin kyseeseen voi tulla puolueen puheenjohtaja, Jussi Halla-aho. Maa- ja metsätalousvaliokunnan varapuheenjohtajan paikka mennee jollekin puolueen kolmannen kauden kansanedustajista, joita ovat Ville Vähämäki, Olli Immonen, Kike Elomaa, Mika Niikko, Arja Juvonen ja Teuvo Hakkarainen. Hakkarainen on ollut kyseisessä valiokunnassa ensimmäisellä kaudellaan varajäsenenä ja toisella kaudellaan varsinaisena jäsenenä, mutta on toki myös eurovaaleissa ehdokkaana.


Kuvakaappaus eduskunnan sivuilta.

On vielä yksi kolmannen kauden kansanedustaja, joka on siis hyvin vahvassa asemassa jaettaessa tärkeimpiä paikkoja. Hän on Tom Packalén. Hän on ollut viimeiset kahdeksan vuotta ulkoasiainvaliokunnan varsinainen jäsen ja nelisen vuotta puolustusvaliokunnan varajäsen. Lisäksi hän oli Naton parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan jäsen viime vaalikauden.


Kuvakaappaus FB-profiilista. Varsin toisaalta omistavasti ja toisaalta Rinnettä kohti poissulkevasti ilmaistu tämä "...meidän ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan."

Ennen presidentinvaaleja hän ilmoitti harkitsevansa asettumista ehdolle perussuomalaisten ehdokkaaksi. Packalén edusti ennen eduskuntavaaleja perussuomalaisia järeimmissä, Paasikivi-seuran ja Reserviläisten järjestämissä turvallisuuspoliittisissa vaalikeskusteluissa. Näillä taustoilla olisi siis oikeastaan itsestäänselvää, että Packalénista tulisi ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja.

Puolustusvaliokunnan varapuheenjohtajan paikkakin toki mahdollinen, mutta olisi silti vähemmän kuin hänelle normaalien menettelytapojen mukaan kuuluisi. Lisäksi voi kysyä, että voiko paikalle valita tämän hetkiselle linjalle äärimmäisen keskeisen Ruotsi-yhteistyön hyödyllisyyden kiistävän henkilön.

Packalén on viime vuosien aikana toistanut hyvin järjestelmällisesti Kremlin propagandan teemoja oli kyse sitten sodan syistä tai kulusta Itä-Ukrainassa, talouspakotteista,  EU:n vahingollisuudesta, malesialaiskoneen alasampumisesta tai Skripalien myrkyttämisestä. Näiden mielipiteiden pohjalta Ilta-Sanomien Timo Haapala kommentoi,  että "Packalén on tiedetty jo pitkään ns. Tehtaankadun mieheksi – eli hänen näkökulmansa eivät juuri edes yllätä."


YLEn A-talk-ohjelman keskustelun pohjalta tekemästä uutisesta otettu lainaus.

Packalén tästä suivaantui ja ilmoitti vievänsä asian poliisin tutkittavaksi. Poliisi tulkitsi, ettei Haapala syyllistänyt Packalénia maanpetoksesta vaan virallisen Venäjän myötäilystä. Poliisin päätöksessä luki, että "Pitäisin ilmaisun (Tehtaankadun mies) osalta selvänä lähinnä ainoastaan sitä, että sillä viitattaneen tavallisimmin jonkinlaiseen perusteettoman voimakkaaseen tai korostuneen myötämieliseen suhtautumiseen Venäjää kohtaan."

Nyt siis näyttää siltä, että Tom Packalén on vahvasti kiinni eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan paikassa. Ulko- ja turvallisuuspoliittisessa hierarkiassa hän on presidentin ja ulkoministerin jälkeen seuraava.

On tietysti perussuomalaisten oma asia, kenet he millekin paikalle valitsevat. Mutta valinnoillaan he viestivät näkyvästi ja vastaansanomattomasti siitä, mikä on heidän ulko- ja turvallisuuspoliittinen linjansa.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Hussein al-Taeen tapaus


Kuva: Soppakanuuna / Wikipedia


Kriisiviestinnän ensimmäinen sääntö: kerro heti kaikki, äläkä nyt ainakaan missään nimessä valehtele. Tämä sääntö on jäänyt noudattamatta ja ymmärtämättä Hussein al-Taeen tapauksessa.


Sitä mukaa kun asiaa tiputtelee lisää, niin uuden tiedon myötä aiemmat tilanteen hallintayritykset nollautuvat. Kun tarpeeksi monta kertaa tulee uutta, niin odotusarvoksi muodostuu, että vielä on jotain paljastamatta, vaikka kaikki olisikin tullut julki. Nyt ollaan jo siinä rajoilla.


Kontrastina tapaukselle on Hussein al-Taeesta julkisuudessa rakennettu kuva. Pakolaistaustainen, oikeamielisyyden ja tyylikkyyden loistava yhdistelmä, jonka tehtävänä on maailmanrauha. Itsekin olen jakanut al-Taeen viisaita ja rauhantäyteisiä sanoja. Siksi nyt eteen levittyvä kuva kiihkoilusta ja valheista tuntuu ja näyttää niin pahalta.

Hussein al-Taeen työnantaja, konfliktinratkaisujärjestö CMI on antanut  itsestään kaikkea muuta kuin ammattimaisen vaikutelman toiminnallaan. Se on seissyt lujasti al-Taeen takana, vaikka onkin pitänyt päivityksiä rauhanvälittäjälle sopimattomina. CMI on ollut aktiivinen puolustamaan al-Taeeta, myös valheellisin perustein. Toki he itse ovat varmasti uskoneet puolustuksiin, mutta asetelma antaa sen kuvan, että al-Taeen viesti työnantajalleen ei ole ollut rehellinen.

Hermo on selvästi kiristynyt CMI:ssa. CMI:n viestintäjohtaja Elina Lehtisen perin epäammattimainen kommentointi STT:lle sisältää paitsi vaatimuksen asian käsittelyn lopettamisesta, myös ilmoittaa yhteistyön lopettamisesta median kanssa asian yhteydessä.
Voit itse katsoa niitä ja lukea niitä, mutta kuten sanottu, niin me emme jatka tätä kommentointia ollenkaan. Olemme sanoneet, mitä olemme sanoneet siitä, ja nyt pitää kääntyä toisten ihmisten puoleen ja keksiä muita uutisia” Lehtinen sanoo STT:lle.
Sinällään tämä on ymmärrettävää, sillä rauhanvälittäjän tärkein ominaisuus on luotettava tasapuolisuus. Tässä tapauksessa sekä luotettavuus että tasapuolisuus on kyseenalaistettu. Pahimmillaan tapaus voi iskeä todella pahasti CMI:n toimintakykyyn, ainakin lähi-idässä.

Aiemmin al-Taee itse on korostanut luotettavuuden merkitystä toiminnan perustana
”Meidän suurin vahvuutemme ulko- ja myös sisäpolitiikassa ovat meidän arvomme. Suomi on johdonmukainen valtio, jonka sanaan ja tekemisiin voi luottaa. Jos me lähdemme tällaisten kähmintöjen tielle, niin me ajaudumme tilanteeseen, jossa panokset kovenevat, meiltä vaadittavat rahat kasvavat ja toimijat käyvät röyhkeämmiksi.”

SDP, tuoreen kansanedustajan puolue, tuntuu yrittävän saada kohun syrjään hallitusneuvottelujen tieltä. Puolueen toiminta on sinällään hyvin käsitettävissä politiikan karvaisten lakien kautta.

Hussein al-Taeen somepäivityksiä jaeltiin jo reilusti viime vuoden puolella eri medioille. Seuraavassa vaiheessa niistä koostettiin nimetön blogi ja myöhemmin Anter Yaşa on käsitellyt asiaa laajasti blogissaan, etsien myös itse lisää tietoa. Yaşa oli mukana myös paljastamassa lelusalakuljettajana tunnetun Rami Adhamin tapausta. Osa tämän tilanteen sotkuisuutta on se, että al-Taee, Yaşa ja Adham ovat olleet, tai al-Taee on edelleen, SDP:n jäsen.

Kun media vihdoin pääsi omissa tutkimuksissaan siihen vaiheeseen, että hyvin hankalasti käsiteltävä asia voitiin kertoa, olivat vaalit jo ohitse. Kun näkyvästä eduskuntavaaliehdokkaasta esitetään ikävää aineistoa ja hän itse sekä hänen suurta arvostusta nauttiva työnantajansa kieltää sen, nousee journalistinen todistusrima korkealle.
Nyt tilanne on se, että Hussein al-Taeen poliittinen elämä Suomessa ei oikeastaan ehtinyt edes alkaa, kun hänestä tuli poliittinen ruumis. Sellaiset voivat toki herätä eloon, mutta kuolinsyystä riippuen se ottaa joko paljon tai enemmän aikaa.

Hänen poliittisesta elämästään Irakissa sen sijaan emme juuri tiedäkään, mutta merkittävän isänsä, sukunsa ja uskontonsa kautta sellainenkin on. Väkivalta ja kuoleman uhka ovat koskettaneet myös al-Taeeta ja hänen perhettään. Voi hyvinkin olla, että tämän jutun etenemisen myötä saavat suomalaiset oppia paljon lisää Irakin yhteiskunnallisista prosesseista ja niihin vaikuttavista voimista.

Irakin, ja ylipäätään sen alueen, tilanne on sellainen, että maailmalla on runsaasti toimijoita, joita al-Taeen tapaus todennäköisesti kiinnostaa eri syistä. Varsinkin jos syystä tai toisesta tuntuu oman asian kannalta hyödylliseltä lietsoa kohua, niin sitä varmasti on luvassa. Tapaus noussee siis jonkinasteisen kansainvälisen huomion kohteeksi.

Politiikka Irakissa kytkeytyy aina myös alueen kilpailevien valtakeskusten välisiin suhteisiin ja puolten ottamiseen. Tähän asti al-Taeen kielitaidon ja alueen tuntemuksen on tulkittu olevan etu hänen työssään rauhanvälittäjänä, mutta nyt esille tulleet kannat tuskin auttavat rauhanhierontaa. Hyvä kysymys tietysti on, että onko alueelta löydettävissä ketään, joka ei vähintään oman taustansa takia ole epäiltävissä puolueelliseksi.

Joka tapauksessa olisi toivottavaa, että al-Taee pystyisi selvittämään avoimesti omat näkemyksensä tilanteesta ja toimijoista. Tosin täällä edellytetyt näkemykset saattavat sikäläisessa, hyvin kärjistyneessä keskusteluympäristössä olla sietämättömiä ja päinvastoin. Myös asioiden ilmaisutavassa on eroa, joten suomalainen "tulkitsen kirjaimellisesti mitä sanot" ei ole välttämättä paras tapa tulkita sikäläistä keskustelua.
Asian käsittelyssä tulevat näkyviin myös ne kamppailut, joihin kohu liittyy. Lähi-idän mutkikkaat uskonnolliset, historialliset ja poliittiset vastakkainasettelut kulkevat mukana niin sisällöissä kuin keskusteluun osallistuneiden motiiveissakin.

Hyvin osuva oli myös Mikko Kiesiläisen huomio siitä, miten tämä tapaus kertoo Venäjän vaikuttamistoiminnan tavoittaneen sille alttiin henkilön. Päällimmäisenä ihmisellä on jokin muu asia, tässä tapauksessa lähi-idän tilanne, mutta sen avulla saadaan ihminen mukaan yhteisöön. MV-lehden vastikään haltuunsa ottanut Janus Putkonen muistelee yhteistyötään al-Taeen kanssa hyvin positiivisesti. Se, että onko tämä vilpitöntä kehua vai halua myrkyttää tilannetta, on mahdotonta selvittää.



Katkelma Janus Putkosen tekstistä MV-lehdessä.


Suomalainen päivänpolitiikka on eduskuntavaalien jälkeisen asetelman kannalta paljon asian käsittelyyn vaikuttava tekijä. Niin kauan kun hallitusneuvotteluista ei ole kukaan tipahtanut, jättävät muut puolueet asian melko lailla rauhaan. Mutta kun sosialidemokraatit sulkevat valtioneuvoston linnan ovet oppositioon jääviltä, voi hyvin kuvitella, miten tällainen karttu kelpaa hallituksen lyömiseen.

Hussein al-Taee on koko keskustelun ajan korostanut, että Suojelupoliisi on tehnyt hänestä CMI:n työtä varten laajan turvallisuusselvityksen. Sellaiseen ei kuitenkaan Suojelupoliisiin mukaan sisälly henkilön sosiaalisen median tilien tutkimista.

Uudessa tiedustelulaissa on muuten erikseen säädetty, ettei tiedustelulain mukaisia lupamenettelyjä vaadita avointen lähteiden tiedonhankintaan. Kysymys somen läpikäymisestä turvallisuusselvityksessä on siis ainakin tulevaisuudessa vain ohjeistus- ja resurssikysymys.

Korjaus: Henkilöön kohdistuvassa avointen lähteiden tiedustelussa on rajoitteita, joiden vaikutus on vielä epäselvä.

Kuten niin usein tällaisissa transnationaaleissa ristiriitatilanteissa, ytimestä löytyy kysymys lojaalisuudesta. Kenelle ihminen on loppujen lopuksi lojaali. Tätä samaa asiaa on käsitelty kaksoiskansalaisuuskeskustelussa. Ihmisten liikkuessa yhä enemmän, tulee yhä useammin vastaan tällaisia tilanteita, joissa ihmisen tausta on kahdessa yhteiskunnassa ja kulttuurissa. Näihin kysymyksiin ei voi antaa kovinkaan hyviä kollektiivisia vastauksia, vaan jokainen ihminen on oma tapauksensa. Se miten kukin ihminen sitten pystytään kohtaamaan tällaisissa tilanteissa, on asia, johon meidän pitää pystyä luomaan tehokkaat, mutta reilut toimintatavat.