lauantai 27. helmikuuta 2016

Putinin oppi


Kuva: Kreml

Kansainvälisen politiikan historissa on monia niin sanottuja oppeja. Nämä opit ovat eräänlaisia pääsääntöjä, jotka ovat pysyvästi ja vaikuttavasti läsnä maan toiminnassa. Yhdysvalloilla oli hyvin pitkään Monroen oppi, jonka mukaisesti Yhdysvallat piti oikeutenaan puuttua ympäristönsä, Karibian alueen ja Etelä-Amerikan maiden tilanteisiin. Pari vuotta sitten Obaman hallinto ilmoitti luopuvansa opista.

Brežnevin oppi oli Neuvostoliiton ulkopolitiikan julkilausuttuja perusteita 60-luvulta lähtien ja se määritteli, ettei mikään sosialistinen maa saa luopua sosialistisesta järjestelmästä. Oppi oli ollut jo aiemmin käytössä, mutta kun se määriteltiin, sen vaikutus voimistui. Näin sekä sosialistiset maat ja niiden demokratiaoppositiot sekä länsi tiesivät neuvostotankkien saavan tarpeen tullen viimeisen sanan.

Jo Georgian sodan, mutta varsinkin Ukrainan tapahtumine myötä on länsimaissa mietitty pää puhki, mitä Putin oikein aikoo. Yritin tähän tiivistää sen, mitä olen itse nähnyt Putinin opin sisältävän. Täydentäkää, kiistäkää ja tarkentakaa kommentteihin.


Palautteen ja yli yön nukkumisen avulla parannettu ja päivitetty versio 28.2. klo 9.20:

Putinin oppi

Venäjän julkilausuttu tavoite on luoda moninapainen maailma, joka käytännössä tarkoittaa Yhdysvaltojen haastamista ja Euroopan unionin heikentämistä. Venäjä haluaa tulla kohdelluksi Yhdysvaltain veroisena supervaltana ja katsoo muunlaisen kohtelun olevan sen nöyryyttämistä. Moninapaisuutta kohti pyritään myös suurista julistuksista huolimatta vielä varsin vaatimattomalla tasolla olevalla Kiina- ja BRICS-yhteistyöllä.

Venäjän talouden tila ja pehmeän vallan ohuus tekevät siitä heikon keskinäisriippuvuuden sääntöjä noudattavassa maailmassa. Siksi Putinin opissa Venäjä käyttää Gerasimovin doktriinin mukaisesti sotilaallista voimaansa ja sen uhkaa, ydinaseet mukaan lukien, keskeisenä vaikutusvälineenään. Myös energia on tärkeä ase Venäjän arsenaalissa.

Putinin silovikkihallinto käyttää sisäisen ja ulkoisen valtansa vaalimiseen ja kasvattamiseen väkivaltaa ja sen uhkaa. Putinin opissa Venäjä katsoo oikeudekseen edistää etujaan aggressiivisesti ja kansainvälisten lakien vastaisesti. Sekä sisäistä että ulkoista toimintaa kuitenkin perustellaan tunnontarkasti demokratian, lakien ja moraalin kautta. Kuitenkin Putinin oppiin kuuluu valheiden estoton käyttö strategisen tason valintana. Venäjän toimintaan kuuluu aina vahva informaatioulottuvuus, joka perustuu refleksiiviseen kontrolliin.

Informaatiovaikuttamisen merkitys korostuu maan sisäisesti, kun kansakuntaa ajetaan ulkoisen uhan aiheuttamaan henkiseen piiritystilaan. Piiritystila on henkisenä ja konkreettisena rakennelmana suunnattu kansainvälistä keskinäisriippuvuutta vastaan. Venäjän sisäisiä toimia voidaan tulkita projektioksi siitä, miten se itse toimii tai aikoo toimia muualla.

Venäjän ainoa mahdollisuus haastaa sitä valtavan paljon voimakkaampaa länttä on käyttää häikäilemättömästi ja yllätyksellisesti asevoimiaan ja tiedustelupalvelujaan. Venäjän keskitetty päätöksenteko ilman todellista demokratiaa tekee Putinin vallasta kykenevän nopeisiin ja rohkeisiin tekoihin. Yhdysvaltain se pyrkii pakottamaan vertaisekseen Ukrainan ja Syyrian sotien kautta. Läntisen Euroopan suunnassa Venäjä käyttää hyväkseen ja vahvistaa Euroopan integraatiota ja yhtenäisyyttä vastustavia voimia.

Venäjän sotilasopin mukaisesti maan puolustamisen ensi linja on sen rajojen ulkopuolella. Tätä linjaa on luotu muun muassa jäädytetyillä konflikteilla, jotka paitsi antavat taktisen tason mahdollisuuksia, myös estävät Venäjän valtapiiriinsä katsomiaan maita kehittymästä. Syyrian sotaretki osoittaa, että Venäjä halutessaan kykenee heijastamaan voimaa omien rajojensa ulkopuolella.

Putinin opissa käytetään ja voimistetaan maailman tapahtumien luomia prosesseja murtamaan ja hajottamaan sisäistä ja ulkoista poliittista vastarintaa. Venäjä käyttää lännessä hybridejä keinoja, joiden laajuus on vielä epäselvää. Joka tapauksessa on selvää, että siinä myyräntyössä käytetään hyväksi länsimaisen oikeusvaltion perusarvoja, kuten moniarvoisuutta ja sanavapautta.

Onko Putinin opin taustalla suuri strategia vai vain taktisiin tilaisuuksiin herkästi tarttuva tahtotila, on vielä epäselvää. Nykyhetken kontekstissa on helppo tulkita kaikki Venäjän toimet, tai jopa siitä riippumattomat kehityskulut, uhaksi ja aggressioksi. Selvää kuitenkin on, että Putinin oppi on merkittävä uhka liberaalille demokratialle.

Alkuperäinen:
Putinin oppi

Putinin hallinto käyttää sisäisen ja ulkoisen valtansa vaalimiseen ja kasvattamiseen väkivaltaa ja sen uhkaa. Putinin opissa Venäjä katsoo oikeudekseen edistää etujaan aggressiivisesti ja kansainvälisten lakien vastaisesti. Sekä sisäistä että ulkoista toimintaa kuitenkin perustellaan tunnontarkasti demokratian, lakien ja moraalin kautta. Kuitenkin Putinin oppiin kuuluu valheiden estoton käyttö strategisen tason valintana. Venäjän toimintaan kuuluu vahva informaatioulottuvuus.

Putinin opissa Venäjä käyttää sotilaallista voimaansa ja sen uhkaa, ydinaseet mukaan lukien, keskeisenä vaikutusvälineenään. Myös energia on tärkeä ase Venäjän arsenaalissa. Maan talouden tila ja pehmeän vallan ohuus tekevät siitä kuitenkin heikon vähänkään kauempana. Venäjä kuitenkin haluaa tulla kohdelluksi Yhdysvalatin veroisena supervaltana.

Putinin opissa käytetään ja voimistetaan maailman tapahtumien luomia prosesseja murtamaan ja hajottamaan sisäistä ja ulkoista poliittista vastarintaa. Venäjä käyttää lännessä hybridejä keinoja, joiden laajuus on vielä epäselvää. Joka tapauksessa on selvää, että siinä myyräntyössä käytetään hyväksi länsimaisen oikeusvaltion perusarvoja, kuten moniarvoisuutta ja sanavapautta.

Venäjän sotilasopin mukaisesti maan puolustamisen ensi linja on sen rajojen ulkopuolella ja tätä linjaa on luotu muun muassa jäädytetyillä konflikteilla, jotka paitsi antavat taktisen tason mahdollisuuksia, myös estävät Venäjän valtapiiriinsä katsomiaan maita kehittymästä. Käynnissä oleva Syyrian sotaretki osoittaa, että Venäjä halutessaan kykenee heijastamaan voimaa eli sotimaan kauempanakin kuin juuri omien rajojensa ulkopuolella.

Venäjän julkilausuttu tavoite on luoda moninapainen maailma, joka käytännössä tarkoittaa Yhdysvaltojen haastamista. Venäjän ainoa mahdollisuus haastaa sitä valtavan paljon voimakkaampaa suurvaltaa on käyttää häikäilemättömästi ja yllätyksellisesti asevoimiaan. Venäjän keskitetty päätöksenteko ilman todellista demokratiaa tekee Putinin vallasta kykenevän nopeisiin ja rohkeisiin tekoihin.

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Ulkopolitiikan peli meni sekaisin

Presidentti Niinistön tänään pitämä puhuttelu puoluejohtajille antoi erikoisen kuvan Suomen ulko- ja turvallisuuspolittisesta tilanteesta. Paikalle koottiin koko sakki ja mitä ilmeisimmin tilanteeseen hermostunut presidentti ohjeisti kovin sanoin puoluejohtajia. Tilanteesta jäi vaikutelma, että kurittomalle sakille piti antaa ympäri korvia, koska eivät olleet toimineet yhdessä sovitun mukaan. Olemme Suomessa oppineet siihen, että ulkopolitiikasta täytyy vallita hyvin kattava konsensus.

Koko tilannehan lähti Yhdysvaltojen kanssa Suomen maaperällä pidettävien yhteisharjoitusten paljastumisesta median kautta. Ensin kerrotaan hävittäjien tulosta, sittten panssaroidulla ajoneuvoilla varustetun jalkaväen saapumisesta. Kansanedustajat pillastuivat, ihan syystäkin. Tietoa ei ollut saatu tai sitä ei oltu saatu ymmärrettäväsä muodossa. Syy tiedonkulun heikkouteen on ennen kaikkea  puolustusministeriössä ja puolustusministerin esikunnassa. Sieltä puuttui poliittinen hoksnokka siitä, että tämä on asia, joka pitää viestiä avoimesti ja suoraan. Ministeri tai hänen esikuntansa eikä myöskään virkamieskunta ei tätä ymmärtänyt. Olisikohan tulos ollut erilainen, jos kansliapäällikkönä olisi edelleen ollut poliittisia kuvioita ja painoarvoja ymmärtävä Arto Räty. Joka tapauksessa uudelle kansliapäällikölle Juustille heikko alku.

Lisäys 25.2. ko 7.50: Osa tätä keskustelua, ja ehkä yksi presidentin puuttumisen johtanut seikka, oli Stubbin käyttämä puheenvuoro Yhdysvalloista tärkeimpänä puolustuspoliittisena Puolustusvoimien kumppanina ja Sipilän vastaus siihen, että Ruotsi on tärkein kumppaneita ei kannata asettaa järjestykseen.

Tässä kohtaa demarit päättivät iskeä ja Rinteen johdolla kävivät arvostelemaan hallitusta. Tämä kuvio lienee myös osaltaan hermostuttanut presidenttiä. Tätä naputtaessa lukee Eero Heinäluoma madonlukuja A-studiossa hallitukselle. Erityisen makoisan kohteen tästä heille tekee se, että pääkohteeksi voi valikoida perussuomalaiset ministerit. Yhdysvaltain asevoimat Suomen maaperällä on mielikuvallisesti niin äärimmäisen ladattu asia, että on helppo rakentaa sen päälle poliittinen operaatio.

Kuten niin usein inhimillisissä kuohahduksissa, suuri syy löytynee kuitenkin kommunikaation puutteesta. Kun sekä ulko- että puolustusministeri on samasta puolueesta ja vieläpä tulevat toimeen keskenään, niin luulisi tiedon kulkevan. Onko esikunnissa riittävästi osaamista ja väkeä, ovatko prioriteetit vääriä vai miksi ulko- ja puolustuspolitiikka eivät nyt tunnu puhuvan keskenään. Osansa tässä on myös pääministerin olemattomalla kiinnostuksella ja pinnallisella osaamisella. Sipilä on bisnesjohtaja, joka osaa delegoida osaajille vastuuta. Politiikassa se vain ei ole niin yksinkertaista. Johtajuutta uupuu nyt pahasti. Samoin osaamista. Vähissä ovat ulko- ja turvallisuuspoltiikan osaajat suomalaisissa puolueissa. Se näkyy muun muassa siinä, että tässäkin asiassa kiistellään siitä, että mistä tässä kiistellään ja ajaudutaan aivan liian nopeasti metakeskusteluun.

Tilanteessa on minulle hämmentävää ennen kaikkea hämmennys. Suomen poliittinen eliitti on muutamaa marginaalitapausta ja Väyrystä lukuunottamatta presidentti Niinistön linjan takana. Tai näin he ainakin sanovat ja minä uskon sen sen. Silti linja tuntuu olevan kaikkien käsityksen mukaan hieman erilainen. Niinistön neljä pilaria eli turpojakkara on osoittautumassa riittämättömäksi ohjeistukseksi. Todellisuus ainakin näyttää muulta ja ennen kaikkea se näyttää siltä, että koska teemme eri asioita eri tavalla kuin ennen, olemme justeeranneet myös linjaamme. Siinä jää sotilasteknisen ja poliittisen ulottuvuuden sisältävien harjoitusten ero merkityksettömäksi. Vaikka jatkuvasti käynnissä olevat karttaharjoitukset ovat varmasti tosiaan monin verroin syvempiä, niin rauta tekee yhteistyöstä yleisön silmissä todempaa ja syvempää. Niin vaan on, jos siltä näyttää. Eikä demokraattinen poliittinen koneisto voi myöskään olla reagoimatta kansan hämmennykseen.

Joskus joukkueurheilussa näkee, kun joukkueen peli yhtäkkiä murenee ja yhteinen pelikäsitys hajoaa jostain syystä. Nyt on niin näyttänyt käyvän Suomen ulkopolitiikalle. Tasavallan presidentti on valmentaja ja pääministeri joukkueen kapteeni. Nyt heiltä kummaltakin tarvitaan taitavaa ja määrätietoista asioihin puuttumista kentällä tapahtuvan vellomisen lopettamiseksi. Kun homma taas toimii, rauhoitumme me kansalaisetkin katsomossa. Tai ehkä vaan on niin, että meidän on totuttava siihen, että ulkopolitiikka on yksi kiistelynaihe muiden joukossa, kun edustuksellisen demokratiamme toimii.


sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Turpo-selontekojen aikataulu laitettava uusiksi





Kesäkuun 26. 23. päivä britit ratkaisevat aina hankalan EU-suhteensa ja monen muun asian ohella myös Suomen aseman. Oli päätös kumpi tahansa, muuttuvat asiat. Iso-Britannia on yksinkertaisesti niin iso ja monin tavoin merkittävä osa unionia, että sen lähtö vähintään heikentäisi merkittävästi unionia, ehkä jopa hajoittaisi sen. Nyt kun sopimusehdotus on neuvoteltu ja kansanäänestyspäivämäärä määrätty, eletään niiden varjossa kunnes tulos on selvillä. Käytännössä tämä tarkoittanee rampaa ankkailua muutenkin lähtökohtaisesti nilkuttavalle unionin päätöksenteolle. En yhtään epäile, etteikö Venäjä käytä liikkeissään hyväkseen tätä seisahtuneisuuden tilannetta. Todennäköisesti niin, että tulisi samalla tukeneeksi unionista irtautumista haluavia tahoja.

Iso-Britannian merkitys unionille liittyy sen kaikinpuoliseen kokoon ja merkitykseen. Se on iso talous, unionin johtava sotilasmahti ja imperiuminsa jäljiltä vaikutusvaltainen joka puolella maapalloa. Myös maan pehmeä voima (soft power) on maailman painavinta, jo pelkästään kielen ja kulttuurin takia. Anglofiilisyys on laajalle levinnyttä, yhtenän tehokkaimmista levittäjistään jalkapallo. Britannia on myös ydinasevalta, jonka asevoimat muutenkin ovat isot. Atlanttinen erityissuhde on myös edelleen voimissaan ja ero voisi vaikeuttaa USAn ja Euroopan muutenkin hankalammaksi käyvää suhdetta.

Kun päätös on selvä, asiat muuttuvat jälleen. Jos Brexit tapahtuu, ajautuu eurooppalainen politiikka melkoiseen sekasortoon. Toki tätä vaihtoehtoa varten lienee olemassa joukko toimenpiteitä, joilla Saksan ja Ranskan johdolla ja Yhdysvaltain tiella pyritään vakauttamaan EU:n tilanne. Skotit riehaantunevat tuloksesta ja käynnistävät uudestaan, ja tosennäköisesti menestyksellisesti, itsenäistysmisprosessinsa. Joka puolestaan innostanee ainakin katalonialaisia ja ehkä muitakin separatistisia voimia Euroopassa. Joka tapauksessa unionin energia tulee keskittymään sisäiseen tilanteeseen ja kun päällä ovat vielä smaan aikaan pakolaiskriisi ja talouskriisi, niin kovin jäntevää ulko- ja turvallisuuspoliittista unionia tuskin nähdään. Varsinkin kun Unkari ja Puola voivat vaikka saada seuralaisia taivalluksellaan pois unionin perusarvojen äärestä. Pahimmillaan se on Ranska, joka Le Penin Kansallisen Rintaman vaalivoiton myötä hylkäisi vapauden, veljeyden ja tasa-arvon ihanteet.

Jos Brexitiä ei tapahdu, asettuvat asiat varmasti vähemmän dramaattisesti. Mutta silti asioita on epäilemättä muuttunut. Vaalikamppailun aikana käytetään Britanniassa puheenvuoroja, jotka asemoivat maan politiikkaa ja tuskin ovat omiaan helpottamaan maan asemaa unionissa. Kyllä-puolikin joutuu vetämään kriittisyytensä unionia kohtaan tappiinsa, sillä pehmoilua ei sallita. Vaikka kansainvälisessä politiikassa ymmärretään pitkälle kunkin maan sisäpolitiikan vaativan välillä hurjaakin röyhistelyä, niin se ja vaalikamppailun synnyttämä epämukavuus pitänevät Britannia lähivuodet unionin ulkokehällä.

Suomi on käynnistänyt joukon selvityksiä, joiden avulla on tarkoitus luoda pohjaa ulko- ja turvallisuuspoliittiselle päätöksenteolle. Kuitenkin nämä selvitykset menettävät lähes kokonaan merkityksensä, jos Brexit tapahtuu. Voi olla, että ne menettävät merkityksensä silloinkin, jos Britannia pysyy unionissa. Sinällään hieman huvittavaa on, että näistä tärkein ja laajin, ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko, piti valmistua juhannukseen mennessä. Jos näin tapahtuu, voi se vanhentua käsiin saman tien ilmestyttyään. Nato-selvitys puolestaan päättyy ihan varmasti erilaiseen lopputulokseen, jos poliittisena ankkurinamme länteen toimiva Euroopan unioni hajoaa tai heikkenee. Silloin Nato vaihtoehtona on huomattavan paljon kiinnostavampi. Toki kahdenväliset turvallisussjärjestelyt varsinkin Yhdysvaltojen kanssa voivat silloin tulla kysymykseen.

Joka tapauksessa tilanne on sellainen, että nyt olisi laitettava ulko- ja turvallisuspoliitisen selvityksen, Nato-selvityksen ja puolustuspoliittisen selvityksen aikataulu uusiksi. Ensin pitää antaa brittien päättää ja sitten katsottava, mitä se päätös aiheuttaa. Sitten voimme miettiä, että mitäs nyt. Voihan olla, että tällaisten jäykkien ja pitkäkestoisten selvitystöiden aika on nyt yksinkertaisesti ohi, kun maailma ympärillä muutttu liian vinhaan niihin vangittavaksi.

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Maailma Sputnikin mukaan

Tätä merkintää varten lueskelin läpi englanninkielisen Sputnikin tuoreimpia juttuja. Tämä ei ole mikään tutkimus, vaan pikainen selvitys siitä, mitkä ovat eri maita koskevat väitteet ja narratiivit Venäjän informaatiovaikuttamisessa. Valitsin englanninkielisen Sputnikin tähän, koska se edustaa niitä näkemyksiä, joita Kreml haluaa maailmalle levittää. Nämä ovat siis vastaan tulleita poimintoja, mutta antanevat suuntaa siitä, minkälaiseksi ja minkälaisessa tilanteessa Kreml haluaa minkäkin maan kuvattavan tällä hetkellä. Tunnollinen tägääminen auttoi tätä työtä.

Sputnikin esittämien tai vihjaamien väitteiden totuusarvoa en tässä arvioi, sen kukin tehköön tykönään. 


Britannia

Maan joukot ovat syllistyneet lähi-idässä valtavaan määrään sotarikoksia, joita maan hallitus nyt peittelee.

Maan ydinaseistus uudistetaan, koska Yhdysvallat ja sotilasteollinen kompleksi pakottaa siihen.

Britannia kaatuu pakolaisiin ja muihin huonoihin asioihin, jos ei eroa Euroopan unionista.

Iran

Maltillinen ja rauhantahtoinen voima alueen sotahullujen Turkin ja Saudi-Arabian rinnalla.

Kiina

Talousmahti, jonka yuan pienentää dollarin mahtia.

Kiina on tieteen supervalta

Etelä-Korean mahdollinen varustaminen ohjuspuolustusjärjestelmällä on Yhdysvaltain toimi Kiinaa vastaan.

Kiinan kotimaan markkinoiden hyytyminen tarkoittaa sen laajentavan vientiään.

Puola

Halutessaan Naton suurempaa läsnäoloa, lietsoo Puola jännitystä ja uhkaa Venäjän rajoilla, koska Venäjä ei ole tehnyt mitään mikä oikeuttaisi lisävoimien sijoittamista. Eli Venäjä antaa ymmärtää Naton lisäjoukkojen olevan hyökkäyksellisiin tarkoituksiin.

Puolan ja Saksan välit ovat historiallisen huonot, johtuen Puolan haluttomuudesta ottaa pakolaisia, Laki ja Oikeus -puolueen vaalivoitosta ja myös Puolan kunnianhimosta nousta EU:n johtavaksi valtioksi.

Nord Sream 2 hiertää maiden välejä pahasti, koska Puola vastustaa omien Venäjää koskevien epäluulojensa takia hanketta.

Laki ja Oikeus -puolueen johtamaan Puolaan voivat suhteet tulevaisuudessa olla paremmat kuin nyt.

Ranska

Haluaisi kovasti lopettaa Venäjän vastaiset pakotteet, koska ne vahingoittavat niin pahasti Ransakan taloutta, erityisesti maataloutta.

Ranska vaatii muita tekemään paljon Syyriassa, mutta on itse valmis vähään.

Ruotsi

Maa on romahtamassa ja suistumassa barbariaan turvapaikanhakijoiden takia.

Saksa

Merkel on kyvytön johtaja ja nöyrä USAn vasalli.

Gerhard Schröder oli aikaansaapa ja taitava johtaja

Saudi-Arabia

Maa suunnittelee maaoperaatioita, vaikka sen asevoimien kyvyt eivät sovi COIN-operaatioihin.

Saudi-Arabia murhaa piittaamattomasti jemeniläisiä sekaannuttuaan maan sisällissotaan. 

Suomi

Suomi ei ole Naton jäsen, suomalaiset eivät halua Naton jäseniksi eikä Suomen ole tarpeellista liittyä Natoon.

Suomella ja Venäjällä on perinteisesti hyvät välit, mutta nyt EU:n päätökset ovat tulleet väliin, vaikka kumpikaan ei sitä oikeasti halua.

Suomessa liioitellaan itärajan yli tulevien pakolaisten määrää ja ylipäätään itärajan tapahtumia verrattuna lännestä tuleviin turvapaikanhakijoihin.

Tässä vielä poiminta Suomea käsittelevästä jutusta, jossa epäselvästi itse asiassa sanotaan Suomen olevan Naton jäsen.


Syyria 

Presidentti al-Assad nauttii läntisistä väitteistä huolimatta laajaa tukea syyrialaisten keskuudessa.

Kapinallisjoukot ovat raakalaismaisia kiihkoilijoita verrattuna al-Assadin hallintoon.

Hallituksen joukot ovat parhaillaan kukistamassa Daeshin.

Turkki

Erdogan on vaarallinen hullu ja liitolaisetkin pelkäävät, mitä hän aikoo seuraavaksi.

Turkki on sisällissodan partaalla, koska kurdit nousevat sortajaansa vastaan.

Turkki on liittoutunut Saudi-Arabian kanssa ja maat suunnittelevat laajamittaisia maaoperaatioita alueella.

Erdogan ei ole demokraatinen johtaja, vaan diktaattori. Häntä nimitellään myös sulttaaniksi.

Ukraina

Maassa tehtiin vallankaappaus äärioikeiston voimin.

Ukraina itse asiassa halveksii ja käyttää hyväksi läntisen Euroopan maita.

Yhdysvallat

USA yrittää pilata Venäjän erittäin menestyksellisen sotaretken Syyriassa informaatiosodan keinoin eli kun on itse kykenemätön, haluaa pilata toisten menestyksen.

USA estää Ukrainaa toteuttamasta Minskin sopimusten ehtoja, koska näin se pakottaa sodan jartrkusessa EU:n pitämään voimassa pakotteet Venäjää vastaan.

Ei halua tehdä yhteistyötä terrorismin vastaisessa sodassa eli ei oikeasti halua kukistaa terroristeja.

Valehtelee vastuuttomasti, että Venäjä iskee Syyriassa vääriin kohteisiin.

Kohtelee Kiinaa halveksuen.

Nato

Nato kasvattaa voimiaan Venäjän rajoilla, uhaten sen turvallisuutta ja rauhaa.

Nato ei halua vuoropuhelua, vaan painostaa Venäjää yllätysharjoituksilla.

Nato haluaa toiminnallaan lisätä jännitystä ja uhkaa, jotta sen olemassaolo oli vahvemmalla pohjalla.