Ulkopolitiikan peli meni sekaisin

Presidentti Niinistön tänään pitämä puhuttelu puoluejohtajille antoi erikoisen kuvan Suomen ulko- ja turvallisuuspolittisesta tilanteesta. Paikalle koottiin koko sakki ja mitä ilmeisimmin tilanteeseen hermostunut presidentti ohjeisti kovin sanoin puoluejohtajia. Tilanteesta jäi vaikutelma, että kurittomalle sakille piti antaa ympäri korvia, koska eivät olleet toimineet yhdessä sovitun mukaan. Olemme Suomessa oppineet siihen, että ulkopolitiikasta täytyy vallita hyvin kattava konsensus.

Koko tilannehan lähti Yhdysvaltojen kanssa Suomen maaperällä pidettävien yhteisharjoitusten paljastumisesta median kautta. Ensin kerrotaan hävittäjien tulosta, sittten panssaroidulla ajoneuvoilla varustetun jalkaväen saapumisesta. Kansanedustajat pillastuivat, ihan syystäkin. Tietoa ei ollut saatu tai sitä ei oltu saatu ymmärrettäväsä muodossa. Syy tiedonkulun heikkouteen on ennen kaikkea  puolustusministeriössä ja puolustusministerin esikunnassa. Sieltä puuttui poliittinen hoksnokka siitä, että tämä on asia, joka pitää viestiä avoimesti ja suoraan. Ministeri tai hänen esikuntansa eikä myöskään virkamieskunta ei tätä ymmärtänyt. Olisikohan tulos ollut erilainen, jos kansliapäällikkönä olisi edelleen ollut poliittisia kuvioita ja painoarvoja ymmärtävä Arto Räty. Joka tapauksessa uudelle kansliapäällikölle Juustille heikko alku.

Lisäys 25.2. ko 7.50: Osa tätä keskustelua, ja ehkä yksi presidentin puuttumisen johtanut seikka, oli Stubbin käyttämä puheenvuoro Yhdysvalloista tärkeimpänä puolustuspoliittisena Puolustusvoimien kumppanina ja Sipilän vastaus siihen, että Ruotsi on tärkein kumppaneita ei kannata asettaa järjestykseen.

Tässä kohtaa demarit päättivät iskeä ja Rinteen johdolla kävivät arvostelemaan hallitusta. Tämä kuvio lienee myös osaltaan hermostuttanut presidenttiä. Tätä naputtaessa lukee Eero Heinäluoma madonlukuja A-studiossa hallitukselle. Erityisen makoisan kohteen tästä heille tekee se, että pääkohteeksi voi valikoida perussuomalaiset ministerit. Yhdysvaltain asevoimat Suomen maaperällä on mielikuvallisesti niin äärimmäisen ladattu asia, että on helppo rakentaa sen päälle poliittinen operaatio.

Kuten niin usein inhimillisissä kuohahduksissa, suuri syy löytynee kuitenkin kommunikaation puutteesta. Kun sekä ulko- että puolustusministeri on samasta puolueesta ja vieläpä tulevat toimeen keskenään, niin luulisi tiedon kulkevan. Onko esikunnissa riittävästi osaamista ja väkeä, ovatko prioriteetit vääriä vai miksi ulko- ja puolustuspolitiikka eivät nyt tunnu puhuvan keskenään. Osansa tässä on myös pääministerin olemattomalla kiinnostuksella ja pinnallisella osaamisella. Sipilä on bisnesjohtaja, joka osaa delegoida osaajille vastuuta. Politiikassa se vain ei ole niin yksinkertaista. Johtajuutta uupuu nyt pahasti. Samoin osaamista. Vähissä ovat ulko- ja turvallisuuspoltiikan osaajat suomalaisissa puolueissa. Se näkyy muun muassa siinä, että tässäkin asiassa kiistellään siitä, että mistä tässä kiistellään ja ajaudutaan aivan liian nopeasti metakeskusteluun.

Tilanteessa on minulle hämmentävää ennen kaikkea hämmennys. Suomen poliittinen eliitti on muutamaa marginaalitapausta ja Väyrystä lukuunottamatta presidentti Niinistön linjan takana. Tai näin he ainakin sanovat ja minä uskon sen sen. Silti linja tuntuu olevan kaikkien käsityksen mukaan hieman erilainen. Niinistön neljä pilaria eli turpojakkara on osoittautumassa riittämättömäksi ohjeistukseksi. Todellisuus ainakin näyttää muulta ja ennen kaikkea se näyttää siltä, että koska teemme eri asioita eri tavalla kuin ennen, olemme justeeranneet myös linjaamme. Siinä jää sotilasteknisen ja poliittisen ulottuvuuden sisältävien harjoitusten ero merkityksettömäksi. Vaikka jatkuvasti käynnissä olevat karttaharjoitukset ovat varmasti tosiaan monin verroin syvempiä, niin rauta tekee yhteistyöstä yleisön silmissä todempaa ja syvempää. Niin vaan on, jos siltä näyttää. Eikä demokraattinen poliittinen koneisto voi myöskään olla reagoimatta kansan hämmennykseen.

Joskus joukkueurheilussa näkee, kun joukkueen peli yhtäkkiä murenee ja yhteinen pelikäsitys hajoaa jostain syystä. Nyt on niin näyttänyt käyvän Suomen ulkopolitiikalle. Tasavallan presidentti on valmentaja ja pääministeri joukkueen kapteeni. Nyt heiltä kummaltakin tarvitaan taitavaa ja määrätietoista asioihin puuttumista kentällä tapahtuvan vellomisen lopettamiseksi. Kun homma taas toimii, rauhoitumme me kansalaisetkin katsomossa. Tai ehkä vaan on niin, että meidän on totuttava siihen, että ulkopolitiikka on yksi kiistelynaihe muiden joukossa, kun edustuksellisen demokratiamme toimii.