tiistai 29. heinäkuuta 2014

Nyt ryhtiä hipit!




Ruotsalainen ilmeisesti yksityishenkilö on perustanut addressin, jossa pyydetään nimiä suomalaisilta ja ruotsalaisilta vastustamaan kummassakin maassa neuvottelujen alla olevaa isäntämaasopimusta Naton kanssa. Oli niin huono vetoomus, että kilahdin. Kyllä rauhantyössäkin saa pitää katseen kirkkaana ja ajatuksen terävänä. Tietämättömyys ja tunnemössö eivät ole rauhan asialle hyviä välineitä. Ohessa raavin vetoomuksen auki ja tein loppuun oman versioni.

According to media reports, the governments of Finland and Sweden are negotiating agreements with Nato.

Kummatkin maat ovat rauhankumppaneita ja ne käyvät tämän asemansa takia jatkuvasti neuvotteluja erilaisista sopimuksista. Kansainvälinen yhteistyö millä tahansa elämänalueella on nimenomaan neuvoteltaviin sopimuksiin perustuvaa. Ilmaisu (lehtitietojen mukaan) vihjaa myös siihen, etteivät hallitukset olisi neuvotteluista lainkaan tiedottaneet. Tämä ei pidä paikkaansa.

We, as citizens of Sweden or Finland, strongly protest against this. It is unacceptable that our goverenments have secretly been preparing for foreign troops to be able to operate in our countries.

Neuvotteluja ei ole käyty salassa. Ei niistä ihan jokaisessa tiedotteessa ole mainittu, mutta eivät ne ole pahemmin ketään kiinnostaneetkaan. Esimerkiksi eduskunnan puolustusvaliokunta on tasan varmasti pidetty asioista ajan tasalla samoin kuin maan hallitus.
Ilmaisu "foreign troops to be able to operate" vihjaa siihen, että sopimus antaisi luvan tuoda joukkoja maahan. Ei anna. Se annetaan erikseen. Isäntämaasopimuksessa sovitaan käytännöistä, joiden avulla joukkojen vierailut toisissa maissa sujuvat.

This appears to be an overreaction to the crisis in Ukraine, which is obviously taken as an excuse to move our countries closer to Nato, despite that the majority of the people in both Finland and Sweden is opposed to Nato.

Neuvottelut tässä puheessa oleva sopimuksesta on käynnistetty vuosia sitten. Se nousi julkisuuteen nyt, mutta prosessi on ollut käynnissä, parlamentaarisesti päätetysti jo vuosia. Ukrainan kriisin nimittäminen vialliseksi tekosyyksi Naton lähentymiselle sisältää vaarallisen elementin, sillä siihen liitetään usein arvio siitä, ettei turvallisuuspoliittinen ympäristömme ole muuttunut. Toinen looginen vaihtoehto olisi sanoa, että Venäjää pitää pelätä niin paljon, ettei lähentyminen Natoon kannata.

It would be unwise and undemocratic to rush into agreements with Nato. Also, information about the dark side of Nato must not be withheld.

Sopimukset Naton kanssa voivat olla epäviisaita, mutta epädemokraattisia ne eivät ole. Päätökset on tehty laillisessa järjestyksessä toimivaltaisten elinten tekeminä. Jos näin ei ole, niin silloin oikeuskansleri on oikea taho selvittämään asiaa.
Naton pimeä puoli on maalailevuudessaan epämääräinen, mutta sillä tarkoitettaneen ennen kaikkea sotilasoperaatioita Afganistanissa, entisen Jugoslavian alueella, merirosvouksen vastaista operaatiota Somalian rannikolla, Libyan lentokieltoaluetta Gaddafin kaatamisen yhteydessä ja Turkissa olevaa ohjustentorjuntaa Syyrian suuntaan. Sillä todennäköisesti myös vihjataan Yhdysvaltojen ehdottomaan asemaan puolustusliitossa ja sen aseelliseen toimintaan ja ihmisoikeuksien rikkomuksiin eri puolilla maapalloa.

Instead of preparing such agreements, the political parties should make their position on Nato clear to the public before the next national elections.

Ei kai kannan muodostaminen ja julkistaminen Naton suhteen ole vaihtoehto sopimusten valmistelemiselle ja tekemiselle. Tai voi se olla, jos kanta on kielteinen, mutta ei välttämättä. Sekä Suomessa että Ruotsissa useampi puolue on omaksunut Nato-myönteisen kannan.

Itse tervehdin kaikkea laadukasta turvallisuuspoliittista keskustelua suurella ilolla. Tämä ei ole sellaista. Tämä on tunteisiin vetoavaa ja epäloogista. Naton vastustaminen on mahdollista järkevästikin ja siksi tällainen roska pelkästään tukee Nato-myönteisyyttä. Ymmärrän toki, että tässä addressin johdannossa on vain vähän tilaa, mutta sitä suuremmalla tekstin pitäisi olla kirkasta ja loogista.

On turha valittaa, ettei saa tietoa tai muuta vastaavaa, joka loppujen lopuksi on kiinni omasta aktiivisuudesta. Kuten missä tahansa polittisessa toiminnassa, on myös rauhantyössä tehtävä lujasti töitä ja ymmärrettävä kuinka systeemi toimii. Ei kukaan tule kotisohvalta kysymään mielipidettä, saatikka päätöstä asioista. Kovaa, pitkäjänteistä työtä tässä vaaditaan, ei tunteisiin vetoavaa soopaa aina silloin tällöin kun oikein maailmanmeno ahdistaa.

Tässä ehdotukseni, joka ei välttämättä vastaa omia ajatuksiani, mutta jossa yritän perustella tätä vetoomusta mahdollisimman järkevästi. Saa käyttää vapaasti.

Suomi ja Ruotsi ovat solmimassa Naton kanssa ns. isäntämaasopimuksen, joka syventää entisestään maittemme ja sotilasliiton yhteistyötä. Tämän yhteistyön syventäminen ei nykyisessä maailmantilanteessa ole järkevää, vaan lisää vastakkainasettelua Itämeren alueella. Maittemme olisikin panostettava sotilaallisten liittoutumisen sijasta vuoropuhelun edistämiseen kriisin laukaisemiseksi. Vain liittoutumattomina maina meillä olisi siihen mahdollisuus.

Haluamme myös, että Suomen ja Ruotsin kansoille esitellään perusteellisesti ne sidokset, joita Naton kanssa on solmittu vuosien mittaan ja sen jälkeen kukin puolue esittää julkisesti näkemyksensä tästä tilanteesta. Näin kansamme voivat avoimin silmin tehdä päätöksiä kummassakin maassa edessä olevissa eduskuntavaaleissa.

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Ukrainan sodan seuraava vaihe



Ukrainalaisten julkaisema sotilaallinen tilannekatsaus 27.7.2014.

Sotilaallinen tilanne itäisessä Ukrainassa muuttuu päivittäin. Hallituksen joukot valtaavat kaupunkeja toisensa jälkeen ja ahdistavat venäläisten johtamat, varustamat ja yhä suuremmalta osin miehittämät kapinallisjoukot yhä ahtaammalle. Kapinallisten johtaja, venäläinen Strelkov (Girkin) onkin valittanut kuinka alueen yli neljästä miljoonasta ihmisestä ei ole löytynyt kuin tuhatkunta vapaaehtoista taistelemaan Kiovan hallitusta vastaan.

Presidentti Poroshenko sen sijaan on osoittanut päättäväisyyttä ja käyttänyt kaikin tavoin hyväkseen MH17:n alasampumisen Kiovan hallitukselle suoman tilan toimia. Putin on yrittänyt vastata tilanteeseen toimittamalla jatkuvasti lisää väkeä ja kalustoa rajan yli, mutta aloite on vahvasti hallituksen joukoilla. Edes jatkuvasti lisääntyneet tykistökeskitykset Venäjän puolelta eivät ole estäneet hallituksen joukkojen sotilaallista menestystä.

Tilanne on se, että Putin voi pelastaa poliittisen ja sotilaallisen luomuksensa Donetskin kansantasavallan vain lähettämällä Venäjän armeija joukkoja suuressa laajuudessa rajan yli. Vaikka Venäjän osallisuus on jo ollut ilmiselvää, niin se on silti jyrkästi kiistänyt olevansa osallinen sodassa, viitaten vain mahdollisiin vapaaehtoisiin ja kansalaisten toimittamaan apuun kapinallisille. Tämä kiellettävyyden (deniability) ja valheiden pohjalle rakennettu politiikka loppuu sinä hetkenä, kun Venäjän tunnuksilla varustetut joukot hyökkäävät avoimesti rajan yli.

Tätä avoimen hyökkäyksen mahdollisuutta on jo pitkään ja hartaasti pohjustettu kertomalla alueen ihmisiin kohdistuvista ihmisoikeusrikkomuksista. Kuolleiden siviilien kuvia täynnä oleva propaganda luo pohjaa R2P-periaatteen (velvollisuus suojella) valjastamiseen hyökkäyksen syyksi. Länsivallat käyttivät tätä syynä Serbian pommituksiin ja Kosovon valtaukseen. Venäläisestä näkökulmasta, propagandan vahvasti avustamana, tilanne on Donetskissa nyt samanlainen.

Vaikka Venäjä jo siis nyt käy hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan omien kansalaistensa johdossa olevien joukkojen avulla, on kaksipäisen kotkan rajanylitys äärimmäisen iso asia. Sen suuruus syntyy nimenomaan muun maailman suhteessa sotaan. Luontaisen hajanaisuuden ja siihen aktiivisesti pyrkivien Venäjän toimien heikentämä EU joutuu sellaisen paineen alla ottamaan ryhdikkäämpiä kantoja.

Eurooppalaisissa laatulehdissä julkaistu päätoimittajien vetoomus Putinin pysäyttämiseksi kertoo sotilaallisen tilanteen muutoksen ohella toisesta isosta narratiivin muutoksesta liittyen Ukrainan kriisiin. Ymmärrys ja kärsivällisyys on pikkuhiljaa loppumassa ja yhä kovemmat äänet vaativat kovan laittamista kovaa vastaan. Näin tulkinta Putinin halusta ja kyvystä laajentaa valtapiiriään häikäilemättä on muuttumassa yhä yleisemmäksi ja voimakkaammaksi.

Ylipäätään käydyssä keskustelussa Putin on hahmona yhä usemmin nousemassa aggression ja uhan symboliksi. Vertailut Hitleriin ja 30-lukuun ovat jo kovin tavallisia. Näiden vertausten takana on aina samalla aukikirjoittamattomana vaatimus, että Putinista on päästävä eroon. Kukaan ei ajattele Hitlerin kanssa sovittavan. Tämä on merkittävä muutos ilmapiirissä, joka väkisinkin tulee kiristämään tilannetta. Jos Venäjä hyökkää joukoillaan Ukrainaan, tämä narratiivi saa entistä enemmän ilmaa siipinesä alle. Uhka omalle olemassaololle on se tarina, jota Putin on takonut Venäjän kansan päähän ja nyt ilmapiirin muutos tekee siitä tavallaan totta. Vaikka se kohdistuu nimenomaan Putiniin, on hänen kansansuosionsa sitä luokkaa, että häneen kohdistuvan uhan ottaa suurin osa kansalaisista kansallisena asiana.

Vaikka on olemassa myös maltillisempia äänenpainoja, jopa Venäjällä. Malitillisuudella en nyt tarkoita mistralisteja, poliitikkoja ja elinkeinoelämän edustajia, joille kaupan jatkuminen on kaikkein tärkeintä. Syksyllä tullaan meillä näkemään mielenkiintoinen tilanne, kun Suomen hallituksen pitäisi ottaa kantaan venäläisen ydinase- ja ydinvoimajätin Rosatomin mahdollistamaan Pyhäjoen ydinvoimalaan. Siinä on kyse puhtaasta esimerkistä Venäjän ulkopolitiikan aktiivisesta otteesta maan yritysten bisnespyrinnöissä. Jos länsimaissa yritykset menevät sinne, missä on voittoja saatavilla parhaiten, lasketaan Venäjällä usein voitoiksi myös poliittisen vaikutusvallan synnyttäminen, ei pelkkä kate.

Joka tapauksessa nyt näyttää siltä, että Ukrainan kriisissä on edessä jälleen yksi kulminaatiopiste. Kremlin toiminta on ollut tähänkin asti niin arvaamatonta ja häikäilemätöntä, että en uskalla yhtään arvioida tai edes arvailla, mitä on tapahtumassa. Sen arvaan, että suuret käänteet tapahtuvat viikonlopun aikana, sillä lännen poliittinen toimintakyky on silloin aina alempana, kun koneistot ovat viikonlopun vietossa.


maanantai 21. heinäkuuta 2014

Valheiden tulivoimaa




Venäjä on hyökännyt Ukrainaan ja käy sotaa uudella tavalla. Tätä sodankäynnnin tapaa on nimitetty hybridisodankäynniksi, koska se yhdistää perinteiseen aseelliseen voimankäyttöön kyberiä, informaatiosotaa, kauppapolitiikkaa ja kaikkia muitakin käytettävissä olevia painostuskeinoja. Venäjän ponnistuksille on myös aivan keskeistä, että koko ajan se pystyy kieltämään sekaantumisensa tilanteeseen (plausable deniability). Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on käynnissä todennäköisesti kaikkien aikojen suurin ja tähän asti myös ehkä menestyksekkäimpiä informaatiosodan operaatioita.

Meillä demokraattisessa yhteiskunnassa ja valtioliitossa elävillä on aivan oikea oletus, että poliitikkojen ja valtion valehtelulla on seurauksensa. Mitä isompi vale, sitä isommat seuraukset. Toki moni on sitäkin mieltä, että vallanpitäjät eivät muuta teekään kuin valehtelevat, mutta inhimillisessä kirjossa yhteiskunnallinen vallankäyttö eri puolilla on kuitenkin melko rehellistä.

Tietysti tulkitsemme myös maailman tapahtumia tämän oman kokemuksemme pohjalta. Se puolestaan luo erinomaisen pohjan Venäjän parhaillaan käymälle informaatiosodalle, joka on siis osa sen ponnistuksia ajaa etujaan väkivalloin Ukrainassa. Me ajattelemme valheilla olevan ainakin melko suurella todennäköisyydellä negatiivisia seurauksia esittäjälleen ja siksi oletamme, että niiden määrä, laatu ja koko pidettäisiin minimissään.

Mutta Putinin Venäjä on käynnistänyt valtavan valheiden, puolitotuuksien ja epäolennaisuuksien keskityksen, jolla yritetään pitää muun maailman päät matalina, kunnes Venäjä on saavuttanut tavoitteensa Ukrainassa. Jos länsimaissa yritettäisiin edes jotain samanlaista, tarkoittaisi se vallanpitäjille vallan ja maineen menetystä. Ei ehkä heti, mutta viiveellä. Demokratian parhaita puolia on mahdollisuus vaihtaa vallanpitäjät seuraavissa vaaleissa. Venäjällä Putinin ei tarvitse tällaista pelätä. Valheilla ei ole Venäjällä hintaa samalla tavalla kuin meillä on totuttu ajattelemaan. Ensinnäkin käsitys totuudesta on erilainen ja toisekseen sortokoneisto pitää kansan joka tapauksessa kurissa ja nuhteessa.

Venäjältä puuttuu myös toinen kierojen vallanpitäjien periviholinen eli journalismi. Niin kauan kuin meillä on vapaa lehdistö ja muu media, on myös toimittajia, jotka haaveilevat omasta Watergatestaan. Hyvin monen journalistin suurin haave on löytää todisteet vallan väärinkäytöksistä ja kaataa oma nixoninsa. Se osaltaan pitää länsimäiset vallanpitäjät edes jollain tavalla ruodussa. Yhä läpinäkyvämpi maailma vaatii myös laadukasta journalismia etsimään totuutta ja taustoittamaan monimutkaisia kehityskulkuja. Median asemasta ja verotuksesta on viime aikoina ollut paljon puhetta meilläkin. Esimerkiksi verotuspäätöksissä toivoisin huomioitavan, että mahdollisimman laadukas ja laaja mediakenttä on olennainen osa puolustustamme yhä kovempana riehuvassa ja näillä näkymin loppumattomassa informaatiosodassa.

Informaatiosodassaan Putinin koneisto käyttää hyvin häikäilemättä hyväkseen länsimaisen demokratian perushyveitä: sananvapautta, mielipiteen ja toisen ihmisen kunnioitusta sekä ennen kaikkea vaatimusta todistaa syyllisyys selvästi. Ei siis mikään ihme, että länsimaiset  PR-jätit Kremlin palkkalistoilla ovat olleet enemmänkin täydentäviä toimijoita, koska toiminnan päälinjat ja sävy määritellään suoraan Kremlistä. Putinin diktaattorin asema takaa ketteryyden niin päätöksenteossa kuin strategisessa kommunikaatiossakin.

Kremlin käyttämä toimintamalli on tuttu tupakkateollisuuden vuosikymmeniä jatkuneesta viivytystaistelusta. Kaikin keinoin luodaan epäilyksiä ja vaihtoehtoisia selityksiä, vaikka jo pitkään on ollut kaikille selvää, että tupakka on tappavan epäterveellistä. Parhaillaan käynnissä on samanlainen taistelu ilmastonmuutosta vastaan suunnitteltujen lakien ja säädösten kohdalla. Valtava koneisto sylkee ulos erilaisia selityksiä, tekosyitä ja perusteluja, joiden avulla Venäjän aggressiivinen toiminta saadaan häviämään tai ainakin näyttämään perustellulta.

Tämän informaatiosodan sotilaita on suhteellisen vakiintuneesti kutsuttu trolleiksi. Alunperin trolli tarkoittaa verkkokielessä ihmistä, joka pyrkii herättämään mahdollisimman voimakkaita negatiivisia reaktioita.  Tyyppi on tuttu kaikilta inhimillisen elämän osa-alueilta, mutta verkon anonymiteetti on saanut trollauksen määrän räjähtämään.

Trollauksen mekanismeja valottaa hyvin takavuosina käyty keskustelu erään maakuntalehden foorumilla, jossa joku valitti hiihtoladun tuhoutuneen mopolla ajelemisesta. Kirjoittaja oli hyvin närkästynyt ja piti toimintaa ala-arvoisena. Trolli vastasi tähän sukkelasti, että ei ladulla ole helppoa ajaa mopoa, se vaatii hyvää ajoneuvon ja kehon hallintaa sekä tiukkaa lihaskuntoa. Siitähän se sitten repesi.

Venäjän trolleja on monenlaisia ja tyypittelinkin jo aiemmin heitä motivaationsa mukaan. Joka tapauksessa nämä informaatiosodan soturit käyttävät laajaa kirjoa keinoja, jotka ovat tuttuja niin retoriikasta kuin koulukiusaamisestakin. Trollit levittävät sumua, luovat epävarmuutta esittelemällä vaihtoehtoisia selitysmalleja ja pahimmillaan pyrkivät pelkoa herättämällä hiljentämään eri mieltä olevat. Heidän tehtävänään on luoda sosiaalisessa mediassa ja esimerkiksi medioiden kommenttiketjuissa ja keskustelufoorumeilla kuvaa siitä, että Venäjälle edulliset mielipiteet olisivat laajasti kannatettuja. Samoissa paikoissa he kylvävät epäilyksiä ja sumuttavat tapahtumia häikäilemättä. Tavallinen ihminen ei välttämättä osaa varautua siihen, että joku tieten tahtoen valehtelisi törkeästi päin naamaa ajaakseen omaa, ja Putinin, etua.

Trollien takaa löytyy usein vankka vakaumus, jonka takia he jyrkästi kiistävät olevansa Putinin asialla. He kokevat olevansa oikealla, tärkeällä ja oikeudenmukaisella asialla. Ihmiselle on luonteenomaista yrittää pitää ympäröivä todellisuus sellaisena kuin he sen ymmärtävät tasapainossa ja kun esimerkiksi median esittämät näkemykset tilanteesta ovat omaa vakaumusta vastaan, on luonnolliusta mitätöidä median tiedot väärinä tai merkityksettööminä. Esimerkiksi tiedot MH17:n matkustajien ruumiinryöstöistä kiistettiin ensin ja sen jälkeen niitä selitettiin köyhyydellä tai muulla vastaavalla.

Aatteellisemmille trolleille on usein hyvin hankalaa ymmärtää, että toinen voi olla epävarma mielipiteessään tai jopa muuttaa sitä keskustelun edetessä ja faktojen niin vaatiessa. He myös ottavat tavallisiin hyviin tapoihin kuuluvat eleet (pehmeämmät ilmaisut, pahoittelut, yms) helposti heikkoutena tai jopa myöntönä keskustelukumppanin kaikkinaisesta väärässäolosta.

Trollille on usein keskeistä olla totaalisen varma omasta näkökannastaan ja pienintäkään epäilystä ei voi ottaa vakavasti, sillä yksipuolinen tai jopa valheellinen maailmankuva ei kestä epäilyjä. Aatteellinen trolli ei voi lähtökohtaisesti hyväksyä maailman monimutkaisuutta ja monitulkintaisuutta ja siihen liittyvän tarvetta tarkistaa tietojaan ja kantojaan jatkuvasti. Tällaisesta suhtatumistavasta voidaan usein perustellusti käyttää termiä kiihkoilija tai jopa fundamentalisti. Tältä pohjalta ei ole mikään ihme, että moni trolli näyttää, sinällään ihan vilpittömästi varmasti, pitävän eri mieltä olevia pahoina ihmisinä. Demonisointi puolestaan on se tärkein askel "tarkoitus pyhittää keinot" -ajatteluun.

Ammattimaiset trollit käyvät sitten selvästi totaalista kamppailua, jossa inhimillisen kanssakäymisen säännöt on heitetty tyystin nurkkaan. Paitsi tietysti jos vastustajaksi mielletty rikkoo trollin mielestä niitä. Kuka on elämässään joutunut tekemisiin narsistisen luonnehäiriön omaavan ihmisen kanssa, tietää tämän epäreilun ja epäloogisen toimintatavan armottomuuden. Käytössä ovat kaikki epäreilun kommunikaation keinot: termien hämärtäminen, jankkaaminen, vasta-argumenttien huomiotta jättäminen, faktojen valikointi, väistöt, henkilökohtaisuudet ja argumentointivirheet.

Trollit osaavat myös iskeä henkilökohtaisuuksiin rajullakin tavalla. Vastustajan, tai kohtelusta päätellen pikemminkin vihollisen, taustat, perhe, työ ja muut henkilökohtaiset asiat voivat joutua rajunkin arvostelun kohteeksi. Koulukiusaajaan tavoin trolli hakee heikkoa kohtaa, jonka avulla painaa toista alas omien pyrkimysten edesauttamiseksi. Julkisuuden henkilöt ovat tällaiseen useimmiten tottuneet, mutta tavallisille ihmisille tällaisen käytöksen kohtaaminen itseään kohtaan voi olla shokeeravaa. Pelolla voi pitää sekä koulunpihaa tai verkkokeskustelua hallussa. Toki trollien päähuomio on jollain tavalla arvokkaiksi mielletyissä kohteissa eli poliitikoissa, journalisteissa ja mielipidejohtajissa. Mutta väärän mielipiteen esittämällä voi saada hyvinkin trollin kimppuunsa. Vaikka se on ikävää, voi sen ottaa myös tunnustuksena oman mielipiteen merkityksestä.




Valvontakomissio-niminen trolli varjostaa minua Twitterissä, reagoiden twiitteihin omillaan. Pitkä jankkaamisemme päättyi siihen, että hän/he siirtyivät venäjän käyttöön ja peitellysti toivottivat minut pahamaineiselle Vorkutan gulagille, jossa loppunsa kohtasivat mm. tuhannet sinne siirretyt virolaiset.


Siitä, että onko trollien kanssa järkevää keskustella, voidaan perustellusti olla kahta mieltä. Ensinnäkin sitä voi pitää perustellusti järjettömänä. Keskustelukumppani ei muuta mieltään, mutta itse saa taatusti pahan mielen ja pahimmillaan jää epäilemään asioita. Tällöin voi myös käydä niin, että seuraavalla kerralla ei esitäkään mielipidettään, kun siihen edellisellä kerralla liittyi epämiellyttävä kokemus. Faktoja kunnioittavat ja totuutta aidosti etsivät ovat myös alttiita trollien häirinnälle, koska jos pyrkii aktiivisesti välittämään näkemyksiä ja linkkejä, niin jossain vaiheessa osuu väkisinkin väärään tietoon. Silloin trollit ottavat tilanteesta taatusti ilon irti ja tunnollinen ihminen vielä ottaa näiden disinformaatioahekroijien moitteet tosissaan. Joka tapauksessa trolline kanssa keskustelu on ajan ja energian käyttöä, joka on pois jostain muualta.

Trollien kanssa keskustelemisen puolestakin voidaan esittä perusteluja. Trollien aktiivisuuden ja huolella suunniteltujen informaatio-operaatioiden  takia he voivat saavuttaa ainakin silloin tällöin enemmistön julkisista puheenvuoroista. Jos tällöin ei löydy haastajia, voi syntyä harhakuva yleisen mielipiteen olemuksesta. Trollien kanssa jankkausta kun ei käydä heidän käännyttämisekseen, vaan sen hiljaisen 90%:n takia, jotka vain seuraavat verkkokeskusteluja.

Itse olisin taipuvainen pitämään järkevissä rajoissa tapahtuvaa trollien haastamista järkevänä. Se vaatii ennen kaikkea kykyä olla ottamatta asioita henkilökohtaisesti. Trollia kannattaa ajatella uhmaikäisenä, jolle pitää puhua rauhallisesti ja järkevästi, vaikka se karjuisikin naama punaisena ja tekisi kaikki temput mitkä keksisi. Useimmiten riittää se, että ilmaisee lyhyesti ja selkeästi olevansa eri mieltä ja sille perusteet. Sen jälkeen jättää jankkaamisyrityksiin lähtemättä. Tähän haluaisin mahdollisimman monia rohkaista. Itse olen ottanut linjan, että en lähde vääntämään nimimerkkien kanssa. Jos nimi ja henkilöys ovat julkisia, on keskustelukin käytännössä aina fiksumpaa ja reilumpaa.

Lähti sitten vääntämään tai ei, niin on hyvä tiedostaa, että käynnissä on valtava informaatiosota, jossa Suomikin on yksi näyttämö. Lännellä ja länsimaisella medialla on omat sokeat pisteensä, mutta silti ne tarjoavat verrattomasti luotettavamman kuvan maailmasta kuin Kremlin otteessa olevat mediat tai vaihtoehtoteorioita tarjoilevat verkkokeskustelijat. Kukaan ei ole ikinä täysin oikeassa, mutta se ei ole syy mieltää kaikkea informaatiota epäluotettavaksi. Se on syy olla valpas ja aktiivinen.


perjantai 18. heinäkuuta 2014

Musta joutsen Ukrainan taivaalla


Musta joutsen on odottamaton tapahtuma, joka muuttaa kaiken tai ainakin paljon. Malesialaisen matkustajakoneen ampuminen alas on musta joutsen. Tai ehkä pikemminkin tummanharmaa, sillä vaikka tragedia itsessään on yllättävä, on siihen johtaneita syitä ollut näkyvillä jo jonkin aikaa.

Tätä kirjoitettaessa näyttää erittäin todennäköiseltä, että matkustajakoneen alasampumisesta ja lähes 300 hengen kuolemasta ovat vastuussa Ukrainan hallitusta vastaan taistelevat kapinalliset.

Itä-Ukrainan kapinalliset ovat perustaneet Donetskin kansantasavallan (DPR) Venäjän avulla. Tai Venäjä on perustanut sen, paikallisten avulla. Hieman makuasia. "Tasavallan" hallituksen monet johtohahmot ovat Venäjän kansalaisia ja Venäjän taktiikkana on ollut rakentaa tästä organisaatiosta mahdollisimman kestävä ja uskottava kaikin tavoin. Näin se on pyrkinyt luomaan Ukrainaan poliittisen voimatekijän, joka olisi sen puolella. Janukovitshin jäljiltä kun Venäjällä ei juuri ole Ukrainan politiikassa tahoja, joihin luottaa.

DPR on siis Venäjän ylläpitämä luomus. Se on joutunut tässä rakennustyössään turvautumaan ihmisiin, joiden oikea paikka ei todellakaan ole päättämässä toisten elämästä ja kuolemasta. Aivan kuten oikeissakin valtioissa, löytyy DPR:sta eri tahojen välistä valtakamppailua, mutta siellä se ei jää aina pelkäksi räkyttämiseksi. Vaikka Venäjä pyrkii kiihkeästi luomaan valtiota instituutioineen, niin hellppoa ja nopeaa se ei ole.

Valtiolle kuuluu myös kyky puolustaa aluettaan sotilaallisesti. Kun Slavyanskin joukkopako tapahtui paniiikkitunnelmissa, lähti Venäjä varustamaan voimallisemmin ja raskaammin kapinallisia. Jossain Venäjän puolella on varikko tai varikkoja, joissa tuunataan kellon ympäri Venäjän armeijan kalustoa tunnistamattomaksi ja sen jälkeen ne lähetetään rajan yli ryppäissä.

Raskas kalusto on ollut vastaus Ukrainan armeijan odottamattomaan menestykseen. Kapinan alussa Ukrainan paperilla kookkaat asevoimat osoittautuivat kyvyttömiksi vastaamaan keveästi aseistettujen ja kokemattomien, mutta röyhkeiden separatistien hyökkäyksiin. Poroshenkon valinnan jälkeen oli joukkoja saatu sen verran koulutttua ja varustettua, että hyökkäys itään saattoi alkaa. Viime päivinä ilmasota on ollut esillä, kun kapinalliset ovat juhlineet pudottamiaan ukranailaiskoneita.

Olennaisena tätä hyökkäystä on ollut kovaääninen informaatiosota, jossa separatistien ja Venäjän pääteema on ollut syyttömien siviilien kuolema epäsuoran tulen (tykit, kranaatinheittimet, raketit, ohjukset) tai ilmapommitusten seurauksena. Pitkään kapinallisilla oli vain hyvin vähän kalustoa ja kykyä epäsuoraan tuleen ja siksi oli helppo syyttää pelkästään hallituksen joukkoja siviilien kuolista. Hyvä kysymys tietysti on, että jos kapinalliset kerran ovat niin huolissaan siviileistä, miksi sitten rakentaa taistelulinjat, johto- ja huoltokeskukset sekä kaikki muutkin sodankäyntiin tarvittavat rakennelmat asutuksen keskelle.

Taktisestihan puolustustaistelun vieminen asutuskeskuksiin on järkevää. Ukrainan sotavoimilla ei yksinkertaisesti ole kykyä valloittaa Donetskin miljoonakaupunkia, jos sinne on kaivautunut hyvin varustettu ja motivoitunut sotajoukko. Vastaavassa tilanteessa Tsetsenian sodissa Venäjän armeija pommitti Groznyn pariinkiin otteeseen maan tasalle, koska asutuskeskustaistelu tsetseenejä kävi mahdottomaksi.

Venäjä on siis siirtänyt kapinallisten käyttöön paitsi raskasta kalustoa, niin väkisinkin myös osaajia ja organisaatioita. Raskaat ajoneuvot, tykistö ja ilmatorjunta vaativat kaikki vahvan huolto-organisaation. Ammuksia, varusteita, vara-osia, korjausta, polttoainetta. Jykeväkin varustus nimittäin seisoo pian hyödyttömänä, jos siitä ei pidetä huolta.

Tietenkin Venäjä on kaikin voimin kieltänyt ja peittänyt osallisuutensa tähän voimainponnistukseen, mutta eivät kapinalliset olisi tähän yksin pystyneet. Venäjä on autoritäärinen valtio, jossa kansalaisia pystytään valvomaan äärimmäisen tarkasti. On naurettavaa väittää, että Kremlin tahdon vastaisesti liikahtelisi Ukrainan rajan yli mitään eväsleipiä isompaa. Kyse on ilmiöstä nimeltä maskirovka, joka on vahva perinne venäläisessä yllätystä ja huijausta painottavassa sotataidossa. Venäjä käy sotaa ja miehittää Ukrainaa, mutta tekee sitä kapinallisten välityksellä.

Järjestäytyneessä maailmassa on niin, että mitä järeämmät aseet, sitä järeämpi organisaatio. Ääriesimerkkinä ydinaseet, joiden käyttö on kiinnitetty valtavaan, globaaliin tilannekuvajärjestelmään ja jossa toiminnat on kytketty kokonaisuudeksi, jonka tehtävänä on estää virhearviot. Malesialaisen matkustajakoneen tuhoksi osoittautui ajatus, että 10 kilometrissä lentävää lentokonetta ei Ukrainan sota uhkaa. Arvaamattomasti toimivilla kapinallisilla piti olla vain olalta ammuttavia ohjuksia, joiden kantama ei pitkälle riitä. Mutta jostain kapinallisten haltuun oli päätynyt ilmeisesti BUK-ilmatorjuntaohjuksia. Ne ovat järeitä aseita, jotka ovat yleensä osa järeää organisaatiota. Nyt niitä oli hallussa ja niitä osattiin käyttää, mutta ilman tarpeellista ymmärrystä tilannekuvasta. Seuraukset olivat  traagiset.

Joka tapauksessa nyt alkaa kiihkeä informaatioosota, jossa totuutta ja sen etsintää tullaan Venäjän suunnasta häiritsemään ankarasti. Ensimmäiset merkit viittaavat siihen, että Venäjä aikoo häikäilemättömästi jatkaa linjalla, jossa tapahtumille tuodaan esiin mahdollisimman suuri määrä erilaisia vaihtoehtoisia selityksiä, olivat ne kuinka älyttömiä tahansa. Yhdysvaltalaisista asianajajasarjoista tuttu pyrkimys luoda epäilys estämään tuomiota on käytössä äärirajoillaan. Mutta jos Venäjä on Kremlin tiukasti hallitsemalla tv-kanavalla väittänyt ukrainalaisten ristiinnaulinneen kolmivuotiaan lapsen hänen äitinsä silmien edessä, niin voi olla ihan varma siitä, että mikään puolitotuus tai vale ei ole sopimaton oman asian ajamisessa.

Näillä tiedoilla, joita nyt on olemassa, pidän näiden viattomien ihmisten kuolemasta päävastuullisena Venäjän federaation presidenttiä Vladimir Putinia. Hän on Venäjän ehdoton johtaja, jonka tahdon mukaisesti on epäsuorasti hyökätty ja miehitetty Ukrainaa. Hänen käskystään DPR:a on varustettu ja sille on annettu käyttöön osaamista ja aseistusta, jota ei ole kytketty asianmukaisiin tilannekuvajärjestelmiin. Ei Putin tätä joukkomurhaa Ukrainan taivaalla tietenkään halunnut tapahtuvaksi, mutta tämä oli suoraa seurausta hänen teoistaan.

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Liikkumatilamme pienenee


Toisessa maailmansodassa Suomi oli parikin kertaa hyvin lähellä totaalista häviötä. Sodan jälkeen oli suurimman osan kansan päähän takoutunut se ymmärrys, että nyt ollaan nätisti tässä Neuvostoliiton vieressä, eikä olla niin nokonnuukia suvereniteetistämme. Selviytyminen ja henkiinjääminen olivat ne päällimmäiset toimintaa ohjaavat asiat.

Nyt on toisin. Nyt me uskomme itseemme ja hämmästyttävän moni turvallisuuspoliittinen puheenvuoro sisältää taustaoletuksen, että voimme pitkälti itse määritellä asemamme maailmassa, koska eiväthän sen kuohunnat tänne asti yllä. Toki meillä on tällä hetkellä enemmän valinnanvaraa kuin koskaan historiassamme itsenäisen kansakuntana, mutta se tila kapenee koko ajan. Se kaventuminen huipentunee siihen, että Suomen on jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa ratkaistava miten asemoi itsensä pidemmällkin aikavälillä.

Tällä hetkellä eurooppalainen turvallisuusjärjestelmä on ajautunut hajaannukseen ja se tarkoittaa vastakkainasettelun maailman todennäköistä paluuta. Vaikka keskinäisriippuvuus vähentää asetelman jyrkkyyttä, niin suurella todennäköisyydellä on luvassa levottomia aikoja. Levottomina aikoina kaikkien läsnäolijoiden odotetaan valitsevan puolensa. Toki joku Sveitsi voi vuortensa ja pankkiensa suojassa pysytellä, mutta keskimäärin maat joutuvat ryhmittymään tiukempiin asetelmiin. Liikkumatila pienenee auttamatta ja toisaalta/toisaalta -ratkaisujen mahdollisuudet vähenevät tai jopa poistuvat.

Selvin tilanne on poliittisesti ja sotilaallisesti liittoutuneilla valtioilla. Hankalin tilanne on Suomen ja Ruotsin kaltaisilla kallellaan olijoilla. Tokihan olemme EU:n jäseniä, mutta viime aikoina  erityisesti keskustalaiset, demarit ja vasemmistoliittolaiset ovat esittäneet näkemyksiä, joiden mukaan meidän olisi hyvä irrota toteuttamaan ihan ihkaomaa ulkopolitiikkaamme. Tai kirjaimellisesti ehdotus on ollut se, että toteutamme yhtäaikaa EU:n linjauksia ja omia linjauksiamme. Mutta juuri tuon tiukkenevan vastakkainasettelun takia omille linjauksille on yhä vähemmän tilaa. Jos niitä tosissaan haluaa toteuttaa, niin pian huomaa tekevänsä sen yksin.

Jos haluamme aidosti itsenäisen politiikan suhtessa Venäjään, maksamme siitä irrottautumalla ainakin jollain tasolla EU:n suojasta. Joka toki voi muuttua sekin heikohkoksi, jos unioni heikkeen Britannian mahdollisen eron ja sisäisen hajaannuksen takia. Mutta yllättävän laajaa on usko siihen, että meillä olisi mahdollisuus meille ilmaiseen erityisasemaan suhteessaamme Venäjään.

Kellä ei suoranaista kontaktia sotiemme tapahtumiin ole ollut, niin päällimmäisenä tunteena on ikävän usein väärä ylpeys. Väärä ylpeys kantaa sisällään ajatuksia, joissa me oikeastaan voitimme sotamme ja nimenomaan omista ansioistamme. Suomalaisten sotilaalliset saavutukset toisessa maailmansodassa olivat monin tavoin hämmästyttäviä, mutta se ei muuta sitä tosiseikkaa, että hävisimme ja säästyimme miehitykseltä pitkälti ulkopuolisen avun ja onnen avulla. Mutta väärä ja itse asiassa tyhmä ylpeys kertoo meille edelleen, että meitä ei oikeastaan kukaan voi uhata, sillä eihän kukaan (=Venäjä) ole niin tyhmä, että tulisi tänne uudestaan turpaansa ottamaan.

Tähän ajatuskulkuun kuuluu myös se, että säilyimme kylmän sodan aikana suht vapaina, koska olimme ansainneet erityisaseman Neuvostoliiton silmissä. Erityisasema meillä olikin, mutta se johtui kyllä ihan puhtaasti Neuvostoliiton omista haluista ja tarpeista. Aggressiivinen imperiumi viis veisaa siitä mitä pienemmät ajattelevat. Tämä koskee myös muita kuin Venäjää, vaikka se onkin omassa käytöksessään ollut viime aikoina poikkuksellisen häikäilemätön.

Oma arvioni/veikkaukseni/arvaukseni erityissuhteeseen tähtäävän politiikan lopputuloksesta olisi se, että ajautuisimme syvälle Venäjän vaikutuspiiriin myös poliittisesti. Taloudellisestihan me siellä olemme ja voimme minun puolestani ollakin. Kaikenlainen (laillinen) ihmisten kanssakäyminen rajan yli tekee hyvää sekä meille että Venäjälle. Eteläinen Suomi on luonnollinen osa Pietarin talousaluetta, mutta tarvitsemme vahvan poliittisen ankkurin länteen. Toistaiseksi EU-jäsenyys on rittänyt hyvin ankkuriksi. Nyt sekä voimistunut Venäjä että heikentynyt EU panevat miettimään ankkuroinnin kestävyyttä.

Jos tosiaan ajautuisimme poliittisesti "erityisasemaan" suhteessamme Venäjään, niin jännittävä olisi nähdä miten sujuisi vastentahtoinen luopuminen osista omaa suvereniteettiämme. Tällaista luopumista olemme toki tehneet myös suhteessa Euroopan unioniin, mutta sen me olemme tehneet vapaaehtoisesti ja  laskeneet sen olevan meille hyödyksi. Kylmän sodan aikana Neuvostoliiton edut sanelivat paitsi kantojamme maailman tapahtumiin, myös kavensivat sisäisesti demokratiaamme ja sananvapauttamme. Koska demokratia ja sananvapaus ovat tällä hetkellä Putinin Venäjällä niin heikossa kurssissa, se tuskin arvostaa pienten naapuriensakaan halua pitää niistä kiinni.

Suomen erityisasema sisältäisi vanhaan tapaan puuttumista sisäisiin asioihimme epädemokraattisilla tavoilla. Se kuinka merkittävää puuttumista olisi luvassa, on tosin arvoitus. Moni suhtautuu tilanteeseen myös jyrkällä ehdottomuudella, jossa Venäjän eduille ja tavoitteille ei pidä uhrata yhtään mitään. Vapaus, kuten mikä tahansa arvo, hankaloittaa toimintaa, jos tahtoo virittää sen puhtaaksi. Kyllä meidän pitää tulevaisuudessakin Venäjä toiminnassamme huomioida, mutta olennaista on, ettei sitä tarvitse tehdä liikaa eika liikaa omaa etuamme vastaan.

Joka tapauksessa nyt olisi aika kasata turvallisuuspoliittinen kokonaisuus, jonka Suomi tarvitsee, jos aikoo jatkaa sotillaallisesti liittoutumattomana. Ensinnäkin ensi kevään eduskuntavaalien turpo-viritys kaipaa ihan oikeita, konkreettisia ja toimivia esityksiä Suomen turvallisuuspoliittiseksi linjaksi. Toisekseen, jos päädymme jossain vaiheessa Nato-kansanäänestykseen, kuten minusta juuri nyt näyttää, pitää olla ehjä ja toimiva vaihtoehto Nato-jäsenyydelle. Sitä vaatii paitsi ylipäätään koko kansanäänestyksen mielekkyys, myös Suomen kansainvälinen asema. Päättyi äänestys miten vaan, pitää meillä kansakuntana olla sen jälkeen selvä linja, joka nauttii myös asianmukaista kunnioitusta toimintaympäristössämme, erityisesti Venäjällä. Tämän meille hyvin sopineen turvallisuuspoliittisen haahuilun aika on ainakin toistaiseksi ohi.

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Venäjän asialla verkossa


Venäläisestä propagandasta voi itse asiassa hyvin usein lukea sen, mitä he itse tekevät ja miten toimivat. Peruskuvio siis syyttää muita siitä, mitä itse tekee. Itsekin olen jo monasti saanut kuulla olevani Nato-trolli, fasisti, natsi, USAn juoksupoika jne.


Ukrainan kriisi on henkilökohtaisesti ollut minulle raskas. Usein maailman konfliktit ovat ikäviä, mutta ne melko tavalla jäävät sinne lehti- ja verkkosivuille, joista niistä lukee. Sosiaalinen media ja aktiivisuuteni siellä on pitänyt kriisiä ja sen lieveilmiöitä hyvin iholla. Erityisesti Twitterissä olen saanut oppia melkoisesti siitä, miten ihminen ja valtio toimivat edistäessään asiaansa sosiaalisessa mediassa. Näiden kokemusten pohjalta olen luokitellut tähän kolme twiittaaja-tyyppiä, jotka toimivat Venäjän hyväksi käsillä olevassa kriisissä. 

@maailmanparantaja

Tämä lienee määrällisesti suurin ja varmaan myöskin tärkein ryhmä venäläisten asialla olevia ihmisiä kaikialla maailmassa. He ovat Venäjän valtion street team, joka levittää niitä viestejä, joita sen halutaan levittävän. Kyseessä ei ole mikään käskytysorganisaatio, vaan taitavasti manipuloitu verkosto, joka on valjastettu toimimaan inhimillisten taipumusten avulla Putinin tavoitteiden hyväksi. He eivät yleensä edes ymmärrä tai usko olevansa siinä asemassa, mihin heidän toimintansa heidät sijoittaa.

Pystyisin nimeämään tällaisia henkilöitä erittäin runsaasti sekä Suomesta että ulkomailta. Kukaan heistä ei varmasti koe olevansa tässä kuvaamani kaltainen, mutta pienistä eroistaan huolimatta tämä porukka on selkeä ryhmä. Joku tuntuu tekevän tätä täysipäiväisesti, toinen osallistuu kenties silloin tällöin. Kaikki käy ja vie asioita eteenpäin Kremlin näkökulmasta. 

Olennaisinta heissä on, että he uskovat lujasti toimivansa hyvien asioiden puolesta pahaa vastaan. Siksi viestit muotoillaan tätä porukkaa varten nimenomaan oikeudenmukaisuutta korostaen. Tasapuolisuuden vaatimus, naisten ja erityisesti lasten kärsimys, aseiden käyttö ja vastaavat seikat toimivat tässä porukassa yllykkeenä levittää viestiä. Toki kyseessä on myös usein itsessään ihan oikea ja järkevä asia, mutta vaikutelmaa on yleensä tehostettu irrottamalla se yhteydestään, liioittelemalla sitä tai jopa suoranaisesti valehdeltu. Tosin tämä porukka on myös kätevä tapa mustamaalata hankalina pidettyjä ihmisiä, kuten monet Ukraina-keskusteluun aktiivisesti osallistuneet suomalaiset Sofi Oksasesta lähtien ovat voineet havaita.

Toiseksi tärkein asia heissä on meille kaikille äärimmäisen ominainen seikka eli hyväksynnän hakeminen. Kun ihminen saa jollekin toiminnalleen hyväksyntää, hän haluaa toistaa sitä saadakseen lisää hyväksyntää. Hyväksyntää voi saada saamalla seuraajia, retwiittauksia ja Suosikki-merkintöjä.

Jos tarkastelee joidenkin suomalaisten henkilöiden seuraajalistaa, voi hyvin nähdä, miten globaali verkosto toimii. Itse kun en jaksa uskoa, että tuhansia ihmisiä kiinnostaisi tavallisen suomalaisen varsin tavalliset päivitykset. Mutta kun nämä ihmiset kokevat olevansa yhteisellä asialla, lujittuu ja laajenee verkosto. Toki mukana on ainakin silmämääräisesti merkittävä määrä botteja. Näiden automatisoitujen tilien tehtävänä on antaa verkostolle vauhtia, levittää sisältöjä ja ylipäätään luoda hyörinän ja tapahtumisen ilmapiiriä.

Venäjä on näin pystynyt rakentamaan maailmanlaajuisen verkoston, joka toimii paitsi erittäin tehokkaana väylänä levittää kuvia ja muita sisältöjä, myös ruokkii keksinäisellä hyväksynnällään itse itseään. Vastaavia rakennelmia on totuttu näkemään enemmän populaarikulttuurin puolella. Vastaavanalaisia omia päämääriään ajavia verkostoja ovat pystyttäneet myös ainakin Israel ja ISIS.

Kun olen kerännyt propagandaa Ukrainan kriisin tiimoilta yli kahden tuhannen kuvan verran, olen löytänyt keskeisiä hahmoja tässä verkostossa. Heillä on paljon seuraajia ja erilaiset uudet teemat ja toteutukset löytyvät ensimmäisenä heiltä. Näiden solmukohtien kautta ne leviävät sitten kaikkialle maailmaan.

Keskustelukumppanina tällainen ihminen voi olla oikeastaan ihan minkälainen tahansa. Osa heistä on kiihkoilijoita, osa avomielisiä. Osa tietäviä, osa sivistymättömiä. Yleensä he eivät halua/kykene vääntämään aiheista, joista itse puhuvat ja ennen kaikkea he pontevasti torjuvat olevansa kenenkään ykisttäisen toimijan asialla. Usein nämä ihmiset ovatkin aktiivisia monissa eri asioissa palestiinalaisten tilanteesta LGBT-väen oikeuksiin ja kapitalismin kritiikistä henkisiin arvoihin.

@punainen

Tämä harvinainen, mutta usein suuriääninen tyyppi kantaa sydämessään ja aivoissaan Neuvostoliiton punalippua ja hänelle Venäjä on sen takia pyhä. Stalin oli suuri johtaja ja eri mieltä olevat fasisteja. Tämä tyyppi on tavallaan kuva siitä, miten Venäjän kyvyttömyys käydä läpi menneisyyttään on invalidisoinut kykyä ymmärtää todellisuutta.

Voidakseen pitää yllä kuvaa Neuvostoliitosta hienona asiana ja kommunismista toimivana järjestelmänä, on valehdeltava monessa asiassa. Valheiden määrällä on aina tapana nousta ajan mittaan eksponentiaalisesti, sillä valhe tarvitsee pystyssä pysyäkseen lisää valheita. Tämä ihminen on fundamentalisti ja hänelle yksinkertaisistakin asioista keskustelu voi käydä syvälle sydämeen, koska hän on asemoinut itsensä tähän maailmaan aatteensa ja sen vaatimien valheiden avulla.

Keskustelukumppanina useimmiten huvittava tai tuskastuttava, sillä pitää kiihkeästi kiinni aina uusista ja joskus yllättävistäkin järjesttömyyksistä ja valheista.

@ammattilainen

Tämän tyypin uskon olevan Venäjän valtion palveluksessa suoraan tai epäsuoraan. Hänen nuottinsa tulevat selvästi suoraan Kremlistä. Argumentit, teemat ja osin suoraan sisältökin noudattelee valtiollista linjaa. Tälle samalle suunnalle sijoittui toiminnassaan muuten Venäjän Helsingin lähetystökin, jonka sometoiminta aiemmin oli hyvinkin kärkevää, kuten sain itsekin kokea. En sentään joutunut blokatuksi, kuten kävi monelle. Nyt suurlähetystö on pistänyt suunsa suppuun sekä Twitterissä että Facebookissa. Liekö syynä jonkun kesäloma, pieleen mennyt taktiikka vai ylhäältä tullut määräys erityisesti täällä tai kaikkialla maltillistaa viestintää.

Tämä porukka on niitä varsinaisia Putin-trolleja, joita luulen heitettävän hankalammiksi tai tärkeämmäksi ajateltuihin paikkoihin. Suomessa näitä ei varmaan montaa ole ihan kielen takia. Mutta muualla maailmassa väijyy verkossa varmasti koko joukko taitavaia kielenkäyttäjiä, jotka on valmennettu tehtäväänsä huolellisesti ja joilla on taktiset, sisällölliset ja toiminnalliset kuviot kunnossa. Tai en minä oikeasti tiedä, miten he toimivat, mutta jotain tuollaista itse pistäisin pystyyn. Lopputulos ainakin antaa perusteet tulkita tällaista.

Keskustelukumppanina ammattilainen on vaikea, sillä hän pystyy yleensä kurinalaiseen toimintaan. Faktoja, linkkejä ja muita napasahtelee paikalleen tarvittaessa ja yksityiskohdista käy ilmi vankka tietämys. Ammattilainen voi puhua yhdessä hetkessä totta, toisessa hieman muunnteltua totuutta ja kolmannessa lävähtää silmille hengensalpaavan suuri valhe. Näiden kanssa puhuminen muistuttaa narsisitisen luonnehäiriöisen kanssa kommunikointia. Ikinä ei tiedä mitä tulee, mutta hän on aina oikeassa kaikessa.