Pääministeri Jyrki Katainen lähtee maanantaina Puolaan. Puola ei tunnu kovin läheiseltä, mutta katsaus karttaan kertoo, että tuossahan se ihan Itämeren toisella puolella on, lähempänä kuin Saksa ja Tanska. Puolalaisia sitäpaitsi on n. 38 miljoonaa eli todella paljon. Maan talouskin on kasvanut huikeaa vauhtia kommunismin jälkeisenä aikana, mm. koska maa ei ehtinyt osaksi euroaluetta ennen kriisiä.
Varsovan liiton aikaan Puolalla oli toiseksi suurin armeija Neuvostoliiton jälkeen. Nyt Puola on ilmoittanut käynnistävänsä varusteluohjelman. Asevoimien kokonaisvahvuus on tällä hetkellä noin 150 000 henkilöä, joista sotilaita on noin 100 000. Puolustusmenojen osuus on nyt noin 1,9 prosenttia bruttokansantuotteesta. Kun kaikki muut vähentävät puolustusmenojaan, puolalaiset kasvattavat myös suhteellista osuutta muutenkin kasvavasta kansantuotteesta.
Nyt Puola siis aikoo vahvistaa ja modernisoida tosissaan armeijaansa. Ehkäpä heillä on ajatuksena nousta oman kokonsa edellyttämään asemaan myös Itämeren piirissä. Tällaiset pyrkimykset heijastuvat väkisinkin myös meihin ja tästäkin varmaan Tusk ja Katainen keskustelevat. Ehkä jotain värinää keskusteluihin tuo myös se, että USAn ja Venäjän ulkoministerit tapaavat samana päivänä Pariisissa, vaikka siellä pöydällä lienee lähinnä Syyria.
Puola on historiansa aikana ratkaissut sotilaallisesti Euroopan kohtalon useampaankin kertaan vuosisatojen aikana ja saanut myös kärsiä täysimääräisesti sitä ympäröivien imperiumien valtapyyteistä. 1920 se pysäytti yksinään länteenpäin halajavan bolsevikkiarmeijan. 1939 Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat maan, mutta puolalaiset jatkoivat vastarintaa. Sodan loppuvaiheessa Neuvostoarmeijan pysähtyminen odottamaan Varsovassa natseja vastaan nousseen kapinan kukistumista täytyy vaikuttaa vieläkin. Kostonsa puolalaiset saivat 1980-luvulla, kun Solidaarisuus-liike käynnisti kommunismin romahtamisen. Itsekin väkersin punaisella tussilla rintanapin liikkeen logosta. Lech Walesa tosin sittemmin osoitti ikävän vahvasti sen, että vallankumousjohtajista harvoin tulee hyviä normaaliaikojen johtajia.
Tähän asti Puola on keskittänyt ulko- ja turvallisuuspoliittiset ponnistelunsa Yhdysvaltain ja alueellisemmin Visegrad-maiden suuntaan. Visegrad-maat Puola, Slovakia, Tshekki ja Unkari tekevät laajaa yhteistyötä, erityisesti EU-asioissa kaikilla tasoilla.
Obaman päätös olla tuomatta ohjuskilpeä maan alueelle kirpaisi varmasti. Varsinkin kun Puola on uskollisesti sotinut USAn rinnalla sekä Irakissa että Afganistanissa. Kun USA joka tapauksessa on vähentänyt huomiotaan Euroopasta, on se Puolalle ja muille Venäjän pelossa eläville entisen kommunistiblokin maille kova paikka. Nämä maat kokevat varmasti uhkaksi myös NATOn eurooppalaisten jäsenten huomion kiinnittymisen yhä enemmän etelään. Libyan ja Malin operaatiot, Turkkia suoraan uhkaava Syyrian tilanne ja ylipäätään pohjoisen Afrikan ja lähi-idän alueen tapahtumat vievät yhä enemmän NATOn yhä niukkenevia resursseja.
Kaikkien näiden syiden takia Puola näyttää nyt kiinnittäneen huomiota yhä enemmän pohjoiseen suuntaan. Kun Suomen ja Ruotsin NATO-jäsenyydet ovat konkretisoitumassa oikeiksi mahdollisuuksiksi, näkee Puola varmasti tilaisuuden lisätä omaa turvallisuuttaan. Puola on kuitenkin väkiluvultaan isompi kuin Pohjoismaiden ja Baltian maiden muodostama NB8-ryhmä. Saa nähdä saammeko jostain signaaleja syvemmästä puolalaisesta yhteydestä pääministerivierailun myötä.
Jos tuntisit Puolan historiaa, ymmärtäisit paremmin. Stalin tapatti Katynin metsiin 20 000 Puolan armeijan upseeria (myös reservin upseerit) ja muuta älymystöä, tavalla joka kauhistuttaa minua vieläkin. Tämän tapahtuman muistoa ei ole syytä kadottaa! Vuonna 1939 Puola jäi kahden vihamielisen ja häikäilemättömän suurvallan jakamaksi ja vain moderni ja voimakas asevoima olisi maan pelastanut. Puolustuksen uusiminen ja modernisointi oli kuitenkina vasta alkanut ja I MS:n juoksuhautoihin henkisesti jäänyt Puolan korkein sodanjohto oli täysin avuton Saksan mekanisoidun ja ilmaan nostetun sotakoneen edessä. Vielä kun Stalin hyökkäsi selkään, ei tosin niin edistyksellisellä, mutta sitäkin massamaisella sotavoimallaan. On ilahduttavaa ja uskoa ihmiseen nostavaa huomata Puolan ymmärtäneen mitä sen (ja Suomenkin) asemassa olevan maan kansalta vaaditaan; päättäväistä puolustustahtoa, joka rauhan aikana osoitetaan realistisin poliittisin toimin (Nato-jäsenyys) ja oikein mitoitetulla sotilaallisen poulustuksen voimavaroin. Suomen kohdalla ei voi puhua kummastakaan, mutta rukoilen Puolan ponnistelujen tuottavan tulosta ja pitävän maan ulkona spekulaatioista. Uskon Puolan "ylikävelyn" olevan siten historiaa, mutta Suomi on tyhmyyttään ajautumassa tilanteeseen, jossa kansakunta tuhotaan ja orjuutetaan!
VastaaPoistaPuolan historia on tosiaan täynnä julmuuksia ja petoksia kansakuntaa kohtaan, myös jo ennen 1900-luvun hirmutöitä. Tämä varmasti lyö leimansa kansankuntaan ja puolalainen ulkopolitiikka on kommunismin jälkeisenä aikana heijastellut näitä epäluuloja, tietysti varsinkin Venäjää kohtaan. Smolenskin lento-onnettomuus 2010 pahensi tilannetta. Länsi puolestaan kokee epäluuloja enempi arvo- ja kulttuuripuolella. Vahvasti katolisessa maassa länsieurooppalainen elämänmeno sisältää paljon vierasta. Puola on kasvamassa täyteen mittaansa ja pitää toivoa, että siellä järki ja suhteellisuudentaju vallitsevat. Se mitä järki ja suhteelisuudentaju ovat, onkin se hankalampi kysymys.
VastaaPoista