Kultaranta: Sipilän ketterä ulkopolitiikka

Aion lähiaikoina ruotia laajemminkin Kultaranta-keskustelujen antia, asia kerrallaan. Kirjoitukset ovat siis minun tulkintojani ihmisten sanomisista ja sanomista.

Suomen seuraavan pääministerin titteliä jo kantava Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän alustus Kultarannassa oli eräänlainen tulikoe. Ollakseen uskottava pääministeriehdokas, on pystyttävä olemaan myös uskottava ulko- ja turvallisuuspoliittisesti. Kuten aiemmistakin koetuksista, Juha Sipilä selvisi liehuvin lipuin. Sen jälkeen kun hän tottui riittävästi politiikkaan ja politiikka riittävästi häneen, on jälki ollut häikäisevää. Vaalirahaskandaalin pohjamutiin asti ryvettämä puolue on nyt gallupien kärjessä. Vaikka toki muut puolueet ja ulkoiset olosuhteet ovat Keskustaa nousussa hyvin tukeneetkin.

Jokaisen Keskustan puheenjohtajan taustalla näkyy varjona Kekkosen jylhä profiili. Vaikka se onkin jo haalistunut, kyllä Kekkosen ajan kestänyt ulkopoliittinen itsevaltius edelleen tuntuu. Nyt tosin niin, että puolueella ei oikein ulko- ja turvallisuuspoliittista iskukykykyä tunnu olevankaan. Syitä tähän on tietenkin monia, suurimpana varmasti puolueen kompleksinen suhtautuminen Euroopan Unioniin.

Hankala EU-suhde näkyy hyvin Keskustan europarlamentaarikoissa, joista kaksi on kotimaan politiikasta enemmän tai vähemmän karkotettuja, Anneli Jäätteenmäki ja Hannu Takkula. "Brysselissä kukaan ei kuule huutoasi (Borgen). Kolmas, Riikka Pakarinen (ent. Manner) on nouseva uusi kyky, joka on tosin lopettamassa MEPin uran ensimmäiseen kauteensa.

Hankalassa paikassa paikassa esiin työnnetään puolueen vanhan isännän asemaan noussut Seppo Kääriäinen, jolla uskottavuus riittää isommistakin asioista puhumiseen. Sipilä voi olla ympäripyöreämpi, kun Kääriäinen muistuttaa tanakasti omille ja muillekin, että ei tässä nyt kuitenkaan NATOon mennä. Paavo "Minä osaan puhua lyhyesti" Väyrynen on tietysti myös Keskustan kokeneimpia, ellei kokenein ulko- ja turvallisuuspolitiikan osaaja. Mutta aika hankalaa nähdä hänen saavuttavan uutta uskottavuutta hukattuaan uskomattoman presidentinvaalien comebackinsa.

Sipilän puheenvuoro nojasi vahvasti hänen omiin vahvuuksiinsa ja oikeastaan varoi hyvin tarkkaan ottamasta kantaa oikeastaan mihinkään ajankohtaisiin kysymyksiin. Kahdenvälisiä tai muunkaanlaisia virallisia valtioiden välisiä suhteita tai niiden tilaa ei mainittu. EU sai nuuskaa maltillisesti ja melkoisen rakentavastikin. Erityisesti Sipilä varoi ottamasta lainkaan kantaa puolustuspoliittiseen puoleen, vaan keskittyi tiukasti ulko- ja kauppapolitiikkaan. Ainakin Niinistö oli varmasti tyytyväinen Sipilän talouden korostukselle. Sipilän historiaviittaukset ulottuivat vain muutaman kymmenen vuoden taakse ja nekin koskivat lähinnä taloushistoriaa.

Sipilän perusviesti oli, että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on liian jäykkää ja sen pitäisi pystyä reagoimaan nopeammin ja perusteellisemmin nyt eteen tuleviin haasteisiin, jotka samalla ovat myös melkoisia mahdollisuuksia. Sipilä korosti tuttuun tapaansa (menestyksellistä) taustaansa yritystoiminnassa ja avoimesti kertoi ammentavansa ajatuksia sieltä. Myös Sipilän filantropia paistoi puheenvuorosta läpi.

Tavallaan Sipilän puheenvuoro oli johdanto Oy Suomi Ab:n uuden liiketoimintasuunnitelman laatimiseen. Siinä kartoitettu vahvuudet, heikkoudet, uhat ja mahdollisuudet. En ihmettelisi, jos puheenvuoron ensimmäinen hahmo olisi kirjattu SWOT-nelikenttään. Sipilä on miettinyt, että mihin me kykenemme ja mitä tarvitaan tulevaisuudessa. Sen jälkeen on tehtävä strategiset päätökset ja taattava riittävät resurssit niiden toteuttamiseen.

Sipilän ehdottamaa toimintatapaa voisi nimittää ketteräksi ulko- ja turvallisuuspolitiikaksi ja sitä hahmoteltiin tässä blogissa jo aiemmin. Yhteneväisyydet esittämieni näkemysten ja Sipilän vastaavien kanssa ovat erittäin suuret, mutta se ei ole mikään ihme. Kun itse mietin, että mistä nuo elementit olin kaivanut, niin kyllähän ne on ammennettu niistä monista liiketoiminta-alueista, joihin olen työssäni copynä saanut tutustua. Ketteryydessä Kultarannassa puhui myös itse ketterä rauhanlähettiläs Pekka Haavisto, joka kritisoi Ulkoministeriön virkamiehiä liian tiukasta budjetoinnista. Jos haluaa olla maailmalla aktiivinen yllättävien mahdollisuuksien avaamisessa, on sitä varten varattava erikseen rahaa. Sipilä ei puolestaan ottanut kantaa resurssikysymyksiin, mutta menestyneenä liikemiehenä varmasti tietää, että "you have to spend money to make money."

Kettetyys edellyttää rahan ohella vahvaa poliittista mandaattia toimintatavalle ja kovahermoista johtamista. Nykyisessä hallituksessa vahvaa mandaattia ei ole oikein millekään uudelle asialle, sillä laaja hallituspohja on niin tiukasti sidoksissa hallitusohjelmaan. Ketteryys ei yksinkertaisesti ole nyt sisäpolitiikan takia ulkopolitiikan vaihtoehto. Ulkoministerin lisäksi Ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan pitää ketterää ulkopolitiikkaa toteutettaessa olla valmiit ottamaan rohkeitakin askelia. Myös Ulkoministeriön vahvalle traditiolle ketteryys voi olla kova paikka, mutta päällikkövirastona sen sentään pitää olla mahdollista.

Varoittavaksi esimerkiksi erittäin epäketterästä toiminnasta voisi nostaa Euroopan Unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan. Toki jäsenmaat eivät kirjavine etuineen ole paljoa tilaa antaneetkaan, mutta ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja ja Euroopan komission varapuheenjohtaja Catherine Ashton ei kovinkaan hyvin ole onnistunut tehtävässään. Periaatteessa sama tilanne kuin YK:ssa, hyvät aikeet kariutuvat kansakuntien ajaessa omia etujaan.

Juha Sipilän anti suomalaiselle yhteiskunnalle voi olla nimenomaan hänen tuoreissa näkökulmissaan ja johtamiskyvyissään. Noin pitkälle ei päästä vain myhäilemällä, mutta Sipilän suosio nojaa varmasti hyvin pitkälle hänen maanläheisyyteensä, joka ei kuitenkaan estä ajatuksenlentoa. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa hän ei vielä ole kynsiään päässyt näyttämään, mutta luulenpa senkin ajan koittavan. Ja toivon totisesti hänen pitävän kiinni nyt esittämistään ajatuksista ja toimintatavoista.

Lisäys 22.6. Tämän puheen hieman pidempi versio löytyy Paasikivi-seurassa pidetyistä puheista. Tässä 15.5.2013 pidetyssä pidemmässä puheessa on mukana myös puolustuspoliittisia kannanottoja.