Kultaranta: Keskellä kolmatta maailmansotaa

Aion lähiaikoina ruotia laajemminkin Kultaranta-keskustelujen antia, asia kerrallaan. Kirjoitukset ovat siis minun tulkintojani ihmisten sanomisista ja sanomista.

Presidentti Niinistö hätkäytti ainakin minua käyttämällä termiä kolmas maailmansota. Se hätkähtäminen on henkilöhistoriallinen sukupolvikysymys, sillä meille 60-luvulla syntyneille presidentti oli Kekkonen ja kolmas maailmansota ydintuhon aiheuttama maailmanloppu. Nyt kolmatta maailmansotaa käydään Niinistön mukaan markkinatalouden keinoin.

Itselleni talous osana turvallisuuspolitiikkaa ja nimenomaan keinona kamppailla tavoitteiden puolesta avautui tästä uudella tavalla. Se sujahti hyvin näppärästi osaksi sitä koko turvallisuuspoliittiista pohdintaani käynnistänyttä havaintoa, että kansallisvaltiot elävät tänä päivänä taukoamattomassa kamppailussa, jopa konfliktissa. Tässä kaikkialla koko ajan käynnissä olevassa, portaattomasti voimaltaan säätyvässä toiminnassa talous on itse asiassa olennainen osa diplomatian, info-operaatioiden, tiedustelun ja muiden pehmeämpien keinojen ohella. Kaikki keinoja käydä kolmatta maailmansotaa, jossa tärkein aselaji näyttää olevan rahasta kamppaileva yritystoiminta.

Viime aikoina tämä globaali kamppailu on tullut yhdellä tavalla näkyväksi USAn Prism-ohjelman paljastumisen myötä. Vastaavia ohjelmia on varmaan hyvin monella maalla, lähtien jo viime vuosituhannelta asti pyörineestä Echelonista. Nythän kohua nostetaan ihmisten yksityisyyden suojasta, mutta kyllähän teollisuusvakoilu on varmasti se pahempi paikka käytännössä. Sekin osa talouden keinoin käytävää kolmatta maailmansotaa.

Kultaranta-keskusteluissa ilahduttavaa oli henkilökohtaisuuden tunnun poissaolo. Ihmiset eivät siis pyrkineet loukkaamaan eri mieltä olevia ja myös pyrkivät olemaan ottamatta itseensä erilaisia mielipiteitä. Ainoa poikkkeus tästä oli kun puhe kääntyi kaupankäyntiin ja moraaliin. Heidi Hautala sai osakseen välihuutoja ja itse olin ainakin aistivinani lähes vihamielisyyttä hänen puhuessaan eettisyyden ja kaupankäynnin suhteesta. Ehkä tämäkin kuvaa sitä, että kaupankäynti ei ole enää vain tapa tuottaa hyvinvointia, vaan se mielletään kansakunnan kohtalonkysymykseksi. Kaupan hankaloittaminen ei ole vain taloudellinen kysymys, vaan se, varmaankin tiedostamattomasti, tulkitaan jopa jonkinlaiseksi petturuudeksi. Jokainen tehty vientikauppa tuntuu olevan voitettu taistelu talouden keinoin käytävässä kolmannessa maailmansodassa.

Kultaranta-keskusteluissa oli mukana lukuisia yritysjohtajia ja talouselämän edustajia, mukaan lukien aina huomiota herättävä Björn Wahlroos. Eivät yritysjohtajat ennen olleet ulko- ja turvallisuuspolitiikan ytimessä. Kekkonen käski ja vuorineuvokset tekivät. Nyt vuorineuvokset, eivät tietenkään käske, mutta esittävät painokkaasti tarjoamiinsa työpaikkoihin ja verotuloihin perustuvia toiveita Suomen ulkopolitiikalle ja sen johdolle. Toki osansa tässä on silläkin, että Halosen aikana suhde ay-taustaiseen ja ihmisoikeuksiin voimakkaasti panostavaan presidenttiin ei varmaankaan elinkeinoelämän kannalta ollut toimivin mahdollinen. Niinistö sen sijaan on pitkän uransa aikana ehtinyt tutustua varmaan kaikkiin keskeisiin toimijoihin ja hänellä on niin läheiset suhteet elinkeinoelämään kuin on tarpeen. Ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb totesi päätoimittaja Matti Posion twiitin mukaan, että "Diplomatian koko merkitys muuttuu. Ulkopolitiikka on bisneksen mahdollistamista Suomelle."Näin voimme käydä mahdollisimman menestyksellisesti talouden keinoin käytävää kolmatta maailmansotaa.

Eräs Kultaranta-keskustelujen suurista aiheista oli maamme liittoutumattomuus ja sen tila. Tästä käytiin heti alussa napakka sananvaihto, kun nuori radikaali Li Andersson kysyi haastavasti kuinka liittoutumaton Suomi on? Siihen vastasi vanha radikaali, ulkoministeri Erkki Tuomioja "Sopivan liittoutumaton." Tämä sananvaihto jälleen päätoimittaja Posion twiiteistä poimittuna. Jos meidän on hahmotettava olemassaolomme turvallisuutta ja tulevaisuutta nimenomaan talouden näkökannalta, on kysymys liittoutumisesta ihan toisenlainen kuin miten olemme tottuneet asiaa ajattelemaan. Kylmän sodan aikana puolueettomuus/liittoutumattomuus oli kahden konfliktissa olevan osapuolen välillä selviämistä. Tai itse asiassahan meidän voidaan tavallaan katsoa olleen sotilaallisesti liittoutuneita, sillä YYA-sopimuksessa oli kohta, jossa avunanto ulottui myös sotimiseen. Nythän meillä on samantyyppinen tilanne NATOn ja EU:n kanssa. Meille on luvattu turvaa, jopa sotilaallista sellaista, mutta pidämme itseämme liittoutumattomina. Mutta jos kerran olemme jo osa maailmanlaajuista konfliktia, niin mihin kohtaan liittoutumattomuutemme asettuu? Mitä tekevät liittoutumattomuudellemme WTO, Maailmanpankki, EKP tai lukuisat muut talouteen liittyvät monikansalliset ja kahdenväliset taloussopimukset? Entä suhteemme monikansallisiin suuryrityksiin, solmimmeko liittosopimuksia joidenkin kanssa ja vierastamme tarpeen tullen toisia? Onko liittoutumattomuus ylipäätään merkityksentä, koska talouden keinoin käytävässä kolmannessa maailmansodassa sodan osapuolten kokoonpano vaihtelee koko ajan?

Eihän talous kaikkea tietenkään ratkaise, mutta varmasti yhä enemmän. Joka tapauksessa on selvää, että jos me tosiaan olemme keskellä markkinatalouden keinoin käytävää kolmatta maailmansotaa, niin meillä on paljon mietittävää.  Lähtien jo siitä, että onko tämän tulkinnan ottaminen keskeiseksi pohjaksi yhteiskuntamme varustamisessa ja ulko- ja turvallisuuspolitiikassa oikein ja järkevää.