Baltian etulinja

Yksi tämän blogin syntymisen kannalta olennaisimpia asioita oli oivallus siitä, että valtioiden väliset konfliktit säätyvät nykyään portaattomasti. Ennen oli rauhan ja sodan välissä vain pienehkö diplomatian alue, mutta nykyään valtiot voivat kohdistaa toisiinsa painostustoimina kaikenlaista näkyvää ja näkymätöntä vaikuttamista. Tämähän on toki tuttua kylmän sodan ajoilta, mutta verkottunut ja median täyttämä maailma antaa tällaiselle toiminnalle valtavasti enemmän mahdollisuuksia. Diplomaattien ja sotilaiden lisäksi maanpuolustus kaipaa nykyään muunkinlaisia ihmisiä ja taitoja kuin ennen.

Nämä uudet tavat vahvasti kehittymässä ja niihin panostetaan ympäri maailmaa. Latviaan ollaan avaamassa NATOn Strategisen viestinnän keskusta, Virossa toimii Kyberturvallisuuden keskus ja Liettuassa puolestaan toimii Energiaturvallisuuden keskus. Kaikki nämä toiminta-alueet kuuluvat juuri tuonne valtioiden välisten, portaattomasti säätyvien konfliktien harmaaseen alueeseen.

Sillä miksi nämä laitokset sijaitsevat juuri Baltiassa, on varmaan tekemistä sen kanssa, että uusia laitoksia sijoitetaan uusiin jäsenmaihin. Mutta toki myös sillä, että laitosten on pystyttävä kehittymään toimintaympäristössään omalla alallaan. Vuoristosodankäyntiä ei kannata Alankomaissa kehittää eikä laivastotoimintaa Tsekissä. Viro, Latvia ja Liettua eivät voi myöskään pienen väestönsä takia olla ikinä suuria, aseellisia sotilasmahteja, mutta näissä asioissa ne taatusti panostavat kaikkensa, jo siitäkin syystä että ne kokevat olevansa etulinjassa. Noin karkeasti sanottuna pohjoisessa kehitetään näitä uusia valmiuksia, kun etelän suunnassa (Libya, Sudan, Mali) perinteinen sotilasvoima on enemmän käytössä.

Kyber, energia ja informaatio ovat Venäjän keskeisiä välineitä ja mahdollisuuksia ajaa etujaan. Vaikka "Venäjä ei ole uhka" -hokemalla on hyvät perusteet, ovat entiset itäblokin maat asiasta eri mieltä. Yhteisen historiansa takia Venäjä ja nämä maat ovat ikäänkuin toistensa nahan alla. Tilanne muistuttaa sitä, että paljon kaltoinkohtelua sisältävä ihmissuhde olisi ohi, mutta kaltoinkohtelija ei vieläkään ymmärrä missä meni vikaan, vaan tuntuu pyrkivän jatkamaan alistavaa käytöstään. Eronneet itäblokin maat puolestaan ovat hyvin herkillä tilanteessa ja varmaan menee aikaa puolin ja toisin ennen kuin kanssakäyminen muuttuu vähemmän jännitteiseksi.

Osansa jännitteisyydessä on sillä, että Venäjä ei näytä kovin hyvin taitavan pehmeän vaikutusvallan (soft power) käyttöä. Suomessakin kauhisteltiin Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigun lausuntoa. Itse asiassa se tosiaan oli pikemminkin odotettavissa oleva, suorastaan normaali lausunto, ei suinkaan pöyristyttävää uhkailua idästä, kuten monet, minä mukaan lukien, tulkitsivat. Koko ajan sitä oppii ja jos vähän useammin osaisi tehdä vähän oikeansuuntaisempia tulkintoja, niin mikäs sen hienompaa. Näin harrastelijalla sitä on varaa erehtyä vaikka koko ajan, mutta vastuunalaisilla paikoilla sitä etuoikeutta ei ole.