Kuka huolehtisi turpo-keskustelustamme?

Suomella ja suomalaisilla ei ole oikeastaan lainkaan perinnettä käydä turvallisuuspoliittista keskustelua. Ennen sotia sitä jonkun verran olikin, mutta kylmä sota ja suomettuminen lopettivat aiheen yleisen käsittelyn. Turvallisuuspolitiikka otettin pois kansalta, ettei se rikkoisi sitä ja pistettiin visusti lukkojen taakse Mäntyniemen kaappiin vain liturgisissa yhteyksissä käytettäväksi. Toki paljonkin tapahtui, mutta piilossa ja harvalukuisen eliitin toimesta. Ei siis ihme, että tässä on nyt käynnistelty asiaa hitaanlaisesti. Osaltaan keskustelun normalisoitumista on varmaankin hidastanut se, ettei kenelläkään ole ollut oikeasti tarvetta käynnistää keskustelua. Nyt meillä on kuitenkin keskuudessamme erilaisia näkemyksiä turvallisuuspoliittisista linjoista ja siksi keskustelun onnistuttava. Silloin syntyy parhaita mahdollisia päätöksiä.

Keskustelun into ja eteneminen tapahtuvat laajapohjaisesti vain silloin, kun osallistujat kokevat tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi. Jos näin ei tapahdu, ihminen jää toistaaan sitä ensimmäistä asiaansa tai lopettaa koko keskustelun. Varsinkin ns. pystymetsästä, uskottavampien  tahojen (yliopistot, PV, valtionhallinto, media, politiikka) ulkopuolelta tuleville tämä on hankalaa. Toinen hankaluus on löytää se keskustelu ja keskustelijat.

Perinteinen keskustelun kaitsija on ollut Paasikivi-seura, joka perustettiin juuri ulko- ja turvallisuuspoliittisen tiedon levittämiseen. Kävin seuran sivuilla jokin aika sitten päähäni pälkähdettyä, että se voisi olla itsellenikin yksi foorumi käydä tätä keskustelua. Strategiasta luin hyviä ja mielenkiintoisia asioita. Myös siitä, että nuorempaa väkeä, johon tässä yhteydessä voinen laskea itseni, pitäisi saada lisää mukaan toimintaan. Mistään sivuilta vaan en löytänyt tietoa miten ja keltä seuran jäsenyydestä saa tietoa. Haiskasti vahvasti itseään täydentävältä herrakerholta, ei aidosti elävältä yhteisöltä. Juuri nythän pitäisi Paasikivi-seuran tormistautua ja pistää isompaa vaihdetta silmään toiminnassaan. Sillä näyttää toimihenkilöiden määrän perusteella olevan resursseja ja nyt niillä olisi käyttöä.

Verkossa keskustelu on hajallaan. Ainakin Maanpuolustus.netissä ja Suomi24:llä käydään turvallisuuspoliittista keskustelua. Jälkimmäisessä ihmiskunnan henkinen monimuotoisuus on tosin usein liikaa ainakin minulle. Uuden Suomen blogeissakin keskustelua käydään. Ja onhan meillä blogit: The Ulkopolitist, James Mashiri, Osmo Apunen ja Matti Pesu. Myös Risto Volanen kirjoittaa sivuillaan syvällisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, mutta hänen vainoharhainen näkemyksensä puolustushallinnosta ei minusta ole tästä todellisuudesta.

Twitterissä on vielä näiden lisäksi reilu kymmenkunta aktiivista #turpo-keskustelijaa, turponarkkia. Itselleni Twitter on ylivoimaisesti tärkein keskustelupaikka ja ajankohtaisen tiedon lähde. Hashtagien käyttö, palvelun perusolemukseen kuuluva mutkattomuus ja mahdollisuus nopeaan reagointiin ovat Twitterin vahvuuksia. Hankalaa on puolestaan 140 merkin rajoitus, varsinkin jos ketjussa alkaa olla mukana useampia ihmisiä.

Itsessäni tiedän ja muissakin aina välillä tunnistan yhden turvallisuuspoliittista keskustelua käyvien piirteen: asia koetaan mahdottoman tärkeäksi ja liikkeellä ollaan usein jonkinlaisen lähetyskäskyn hengessä. Se mikä minua tässä hengessä kuitenkin ilahduttaa on se, että useimmilla tämä hinku keskittyy  nimenomaan keskustelun käymiseen, ei kaikkien käännyttämiseen omalle kannalle. Tällainen suopea henki on omiaan synnyttämään ja viemään ajatuksia eteenpäin ja juuri sitähän me kaipaamme. Sitä tapaa keskustella voi tukea ja levittää.

Tärkein keskustelujen eteenpäin potkaisija oli presidentti Niinistö ja hänen järjestämänsä Kultaranta-keskustelut. Niiden suorapuheinen nuotti ja laaja-alainen osallistujajoukko antoi reippaan sykäyksen keskustelulle. Mutta kuten James Mashiri hyvin aiheellisesti  nosti esille, olisi mietittävä tällaisen suoran puheen toistumista ja jatkumista. Tasavallan presidentti ei kuitenkaan ole se sopivin taho. Keskustelun ympärille kun olisi rakennettava kehys, joka tukisi ja veisi eteenpäin moniäänistä suomalaista turvallisuuspoliittista keskustelua.

Koska turvallisuuspolitiiikka tulee pysymään ajankohtaisena aiheena, olisi jonkun tahon otettava koppi tilanteesta. Tämän tahon on kerättävä tietoa, jaettava sitä, tehtävä keskustelunaloituksia, nostettava esiin kysymyksiä ja niin edelleen. Se taho voisi ottaa vastuullleen vuosittaisen turpokeskustelutapahtuman, joka ottaisi vaaliakseen sen hyvän alun, joka Kultarannassa syntyi.

Selvänä toimenpiteenä tällaisen tahon olisi koottava jonkinlainen turvallisuuspoliittisen keskustelun ja tiedon hubi verkkoon. Sen kautta kenen tahansa olisi mahdollista kohtuullisella työmäärällä päästä perille asioista ja mukaan keskusteluun. Tietoa on valtavasti Kadettikunnan Turpopankista Ulkoministeriön maaraportteihin ja maailmalla vielä paljon lisää.

Kyseinen verkkopalvelu toimisi alustana, joka keräisi itse tietoa, mutta johon erilaiset toimijat varmasti oppisivat nopeasti toimittamaan sisältöä. Puolueet kannanottojaan, järjestöt näkemyksiään, yritykset tapahtumiaan. Keskustelupalsta olisi myös hyvä, mutta sen moderointi on iso homma. Kenties sivuston keskustelun voisi kytkeä johonkin olemassaolevista verkkopalveluista, jolloin teknologia ja toimintatavat saataisiin valmiina.

Keskustelu menisi tällaisen palvelun avulla sujuvammin  eteenpäin, kun kunkin mukaan tulevan ei tarvitse aloittaa selvitystyöllä ja lähdekritiikillä. Ei kyse ihan kumuloituvasti tiedosta ja ymmärryksestä tietenkään olisi, mutta jostain karttuvasta tietopääomasta kuitenkin. Sille meillä on ihan varmasti käyttöä tulevina vuosina.

Nyt tällaiseen ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua tukevaan toimintaan kykenevä vapaaehtoinen taho käsi ylös!

Jos muuten kellä hyviä vihjeitä bloggareista, keskustelupalstoista, tiedonlähteistä yms, laittakaa kommentteihin.