Tutkijan ja kenraalin puheenvuorot

Eilen ilmestyi pari erittäin mielenkiintoista puheenvuoroa NATO-keskusteluun. Ulkopoliittisen Instituutin vieraileva tutkija Hanna Ojanen oli kirjoittanut kommenttipaperin puolustuspoliittisesta keskustelusta ja ennen kaikkea NATO-jäsenyyden mahdollisista vaikutuksista. Toinen kirjoitus oli kenraalimajuri Markku Nikkilän, Suomen sotilasedustajan EU:ssa ja Natossa, katsaus EU:n sotilasulottuuvuuteen ja siinä kyljessä kiinteästi toimivaan NATOon.

UPI:n Hanna Ojasen paperi oli otsikoitu "Nato-jäsenyys ei ole ihmelääke:
 Liittoutumisen jälkeenkin Suomelta edellytettäisiin puolustusyhteistyön lisäämistä Pohjoismaiden ja EU:n kanssa." Paperi oli raikas, sillä siinä ei vetkuteltu toisaalta-toisaalta-näkemyksissä, vaan reippaasti käytiin kiinni kysymykseen, että mitäpä jos Suomi olisi NATOn jäsen, mitä sitten tapahtuisi. Puolitoista liuskaa tanakkaa asiaa siitä, mitä puolustuspoliittisia asioita NATOn jäsenyys tarkoittaisi sisäisesti. Paperin selkeys ja lyhyys on paljolti velkaa sille, että siinä ei mainita lainkaan Venäjää.
Minusta paperin suurin ansio oli kuitenkin sen sisältämä ehdotus kymmenen vuoden koejäsenyydestä. "Vaihtoehtoinen menettelytapa voisi olla se, että Suomi päättäisi liittymissopimuksensa yhteydessä järjestää kansanäänestyksen Nato-jäsenyydestä kymmenen vuotta sen jälkeen, kun Suomi on liittynyt jäseneksi, mikäli Nato on silloin vielä olemassa." Ehdotus on herättänyt yllättävän vähän reaktioita, vaikka se on minusta ansiokas koepallo juuri sen takia, että tuollaisilla ehdotuksilla on mahdollisuus potkia keskustelua eteenpäin.

Suomen pysyvän edustuston EU:ssa sivuilla puolestaan ilmestyi kenraalimajuri Markku Nikkilän, Suomen sotilasedustaja EU:ssa ja Natossa, kolumni "EU:n sotilasulottuvuus  – yhdenvertainen mahdollisuus vaikuttaa." Kirjoitus oli selvästi laadittu tiettyine perustietojen kertaamisineen osaksi puolustuspoliittista kansalaiskeskustelua. Ja tämä on siis minusta erinomaisen positiivinen asia.

Nikkilä painottaa kansainvälisessä kriisinhallinnassa nimenomaan vahvan työkalupakin olemassaoloa diplomaattisesta sovittelusta voimankäyttöön ja jälleenrakentamiseen. NATO omaa tällä hetkellä vain tuon voimankäytön osuuden, mutta on ilmeisesti laajentamassa myös välinevalikoimaansa. Nikkilä suhtautuu tähän varsin pidättyväisesti ja esittää, että kriisinhallinnassa tulisi aina lähteä liikkeelle muut kuin sotilaallinen voima keskeisenä tekijänä.

EU:n puolustusyhteistyöstä Nikkilä toteaa, että "EU voi tuottaa normaaliolojen koulutukseen ja sotilaalliseen kriisinhallintaan liittyviä synergioita, jotka ovat jäsenmaiden etujen mukaisia." Hän kuitenkin uskoo, että vaikka NATOn ja EU:n jäsenistö on merkittäviltä osin päällekkäistä, on näiden tuplajäsenten halu ja etu pitää kuitenkin ero sotilasliiton ehdottomien turvatakuiden ja poliittisen liiton siis ainakin jossain määrin ehdollisten turvatakuiden välillä voimassa.

Nikkilä kuvailee omia kokemuksiaan ja se antaa tekstille näissä yhteyksissä poikkeuksellista voimaa. Nämä asiat kun pyritään usein etäännyttämään organisaatioiden, päätöslauselmien ja muiden vastaavien taakse. Sinällään hieman kummallinen yksityiskohta jutussa, että Nikkilän sotilasarvoa ei tuoda esiin, vaikka hän siis jutussa avoimesti kertookin olevansa nimenomaan suomalainen upseeri. Kuvakin on sivillivaatteissa, leppoisasti kuksa kädessä otettu. Ehkä kyseessä on laskelmoitu varovaisuus, ehkä vain yhteensattuma.

Lopuksi Nikkilä hakee hieman suuntia siihen, mitä voisi tapahtua tulevaisuudessa eurooppalaisessa puolustusyhteistyössä. Hän uskoo taloudellisen tiukkuuden ja kohoavien kustannusten ajavan eurooppalaisia toimijoita tekemään asioita yhä enemmän yhdessä. Tai kuten hän käyttää termiä "yhteiselle ruokakupille" päätymisestä. Sen hän myöntää toki olevan optimistinen käsitys, mutta taloudelliset tosiseikat tosiaan tukevat hänen näkemystään tässä.

Kaksi erinomaista kirjoitusta, joissa kummassakin aistittavissa, minun mielestäni,  myönteistä suhtautumista NATOon ja sen suomiin mahdollisuuksiin. Mutta ennen kaikkea kelpo puheenvuoroja, joita soisi tulevan eri näkökulmista lisää. Jos saisin ehdotta, niin ainakin seuraavanalaisista asioista haluaisin saada asiantuntevia ja perusteellisia arvioita ja mielipiteitä:
- miten NATO-jäsenyys vaikuttaisi Puolustusvoimien asemaan suomalaisessa mielenmaisemassa.
- minkälaisia linjoja NATOn sisällä löytyy ja mihin suuntaan liittoa kehitetään.
- mitä Venäjä oikein miettii ja mitkä olisivat todennäköiset seuraukset (=painostuskeinot) Suomea kohtaan a) keskustelun käynnistyttyä toden teolla ja b) mahdollisen jäsenhaun kohdalla.
- onko Kiina tästä asiasta mitään mieltä?
- mitä riskejä Yhdysvaltain aika huonossa hapessa olevan poliittisen päätöksentekokoneiston yskimisestä ja oikuttelusta voi arvioida aiheuttavan NATOlle.

Twitterissä näin muuten Rainer Friman ilmoittavan muuttaneen mielensä ja olevan nyt NATO-jäsenyyden kannattaja. En tiedä onko se merkki mistään muusta, mutta ainakin se on merkki siitä, että asia on nyt ihmisten aatoksissa.