Ministeri Vapaavuoren esitys luvan myöntämiseksi Fennovoimalle on aiheuttanut puhetta ja pulputusta kovasti. Itse asia on toki hankala ja ydinvoima sinällään herättää suuria tunteita. Nyt kuohut eivät kuitenkaan synny vain siitä, vaan myös päätöksen ulko- ja turvallisuuspoliittisista ulottuvuuksista. Päätöksen viisautta on arvioitu kovinkin sanoin. Ja vieläkin kovemmilla sanoilla. Eikä tämän kovemmin kai enää voi sanoakaan ilman lakiin liittyviä seurauksia. Vaikka Ville Niinistön suomettumisletkautus on ikävä kyllä vienyt osittain keskustelua pois itse asiasta, on tyrmistystä tullut kovin eri puolilta. Omakohtaisesti olen ihmetellyt sosiaalisessa mediassa, miten hyvin erilaiset ihmiset ovat ottaneet voimallisestikin kantaa asiaan.
Päätös tuli ainakin minulle yllätyksenä, koska hallituksessa on arvioitu pitkin tätä vuotta Ukrainan tilannetta hyvin realistisesti. Sen takia päätös luottaa Venäjän valtiojohdon tiukasti hallitsemaan Rosatomiin oli yllättävä. Kun ensin arvioidaan tiannetta Venäjän toiminnalta kannalta hyvinkin synkin sävyin, niin ei oikein kuvittelisi, että seuraavaksi mennään tiukasti kimppaan rakentamaan ydinvoimala käyttöön 60-80 vuodeksi. Tästä tematiikasta ole kirjoittanut jo aiemminkin täällä ja täällä.
On kuitenkin arvioitu, että Venäjä on luotettava kumppani energia-asioissa ja onpa povailtu sen kehityksen kulkevan hyvään suuntaan. Josta minusta ei tosin ole merkkejä nyt lainkaan, pikemminkin merkkejä riittää ikävän kehityksen voimistumisesta ja jatkumisesta, Tosin on möreällä äänellä myös sanottu, että ei ole mitään pelättävää; kyllä me tulemme itänaapurin kanssa toimeen, vaikka se olisi minkälainen. Se on sitten eri asia, miten siellä Venäjän puolella olevat suomalaiset asiat voivat. Valtiovalta Venäjällä on kiristänyt otettaan medioista, koska ne ovat strategisesti tärkeitä. Samoin on energia-ala ja Fortumillahan on miljardien bisnekset Venäjällä. Julkisestihan en ole vähään aikaan nähnyt poliittisesti arvovaltaisia arvioita Venäjän kehityskuluista ja tulevaisuudesta. Ne lienenvät niin rujoja, ettei niitä ole sopivaa ääneen sanoa.
Kummallista päätöksessä on myös se, että kyllä hallituksen on täytynyt olla tietoinen EU-parlamentissa myöhemmin samana päivänä otettavasta kannasta, jonka mukaan energia-alaan liittyvät hankkeet Venäjän kanssa on peruttava. Ei tuollaisia kantoja ilman valmistelua ja esityslistaa päätetä. Ajoitus on sellainen, että tulee mieleen, että esitys Fennovoiman luvasta runnottiin vaikka väkisinkin tehtäväksi ennen EU-parlamentin päätöslauselmaa. Tämä kikkailu asettaa myös kyseenalaiseksi vannotut vakuutukset siitä, että olemme tiukasti EU:n linjoilla suhteissamme Venäjään. Eikä tämä ole huomaamatta varmaankaan jäänyt, kyllä sekä Brysselissä että Moskovassa on asia pantu merkille.
Nykyisessä tilanteessa on tietotyhjiö, joka syntyi ennen kaikkea logiikan puutteesta syntyneestä vaikutelmasta. Tuntuu siltä, että kaikkea ei ole kerrottu. Se, että voidaanko kaikkea kertoa, on eri asia. Mutta tässä päätöksessä on kysymys joko piilossa olevan tiedon huomioimisesta tai jostain kummallisesta kyvyttömyyskohtauksesta hallituksessa.
Päähallituspuolueissa on esiintynyt vastustusta Fennovoiman luvalle, mutta hyvin hiljaista sellaista. Demareissa moni ministerikin äänesti vastaan, mutta Antti Rinteen kanta pitää vastustajien suut supussa. RKP:ssa päätös lienee ollut hankala paikka, vaikka minusta henkilökohtaisesti olikin varsin yllättävää, että Haglund asettui tukemaan Fennovoimaa. Oppositiosta Sipilä on ilmaissut hankkeelle tukensa ja Soinikin on ollut hiljaa, joka on hänen tapansa tukea hallituksen politiikkaa.
Mutta eniten hämmästelen Kokoomuksen kantaa Fennovoimaa. Vaikka puolue on hyvin ydinvoimamyönteinen, niin on siellä myös vahva ymmärrys hankkeen muistakin ulottuvuuksista. Kun Kokoomuksen puheenjohtajana ja pääministerinä on vielä Alexander "080808" Stubb, on sekin yksi hämmennys lisää kuviossa. Mutta luulisin, että Kokoomuksessa tällä hetkellä pinnan alla kuohuu, sillä Fennovoima-päätös on varmasti herättänyt tyytymättömyyttä nimenomaan turvallisuuspoliittisen kulmansa takia. Saa nähdä uskaltaako joku nousta puolueen sisäiseen oppositioon asiasta. Ääneen on purnattu vain TVO:n hankkeen kohtalosta
Vaikutelmaa piilossa olevan tiedon roolista päätöksenteossa lisäsi presidentti Niinistön esiintyminen eilisissä YLEn pääuutisissa. Ykkösaiheena olleen jutun asiasisältö oli hyvin ohut. Presidentti kertoi, että 70-luvulla oli suomettumista, mutta nyt ei ole ja että Fennovoima on ok. Lisäksi hän sanoi Suomella olevan selkeä ulkopolitiikka, muttei avannut sitä lainkaan. Enkä ainakaan minä kovin selkeäksi Suomen ulkopoliittista linjaa osaa kuvailla.
Presidentti voi valita, millloin ja missä esiintyy, mitä sanoo. Tämä oli siis se, miksi hän halusi valtakunnan pääuutislähetykseen: kertomaan nuo asiat noin. Ei aiemmin eikä nyt presidenttinäkään Niinistö ei ole turhia liehunut julkisuudessa. Varsinkin viimeaikaiset puheet ja esiintymiset ovat olleet painokkaita ja sekin luo kontrastin tälle esiintymiselle. Nyt syy hänen julkituloonsa oli nimellisesti suomettumisväitteen arviointi, mutta ainakin minusta se vaikutti ylimitoitulta liikkeeltä yhteen veljenpoikansa / pikkupuolueen puheenjohtajan heittoon. En tiedä keille kaikille viesti Fennovoiman tukemisesta oli tarkoitettu, mutta ehkä hän sillä tuki hallitusta.
Tokihan on niin, että Fennovoiman lupa tulee vielä eduskunnan äänestettäväksi ja ydinvoima-asioissa on perinteisesti ollut vapaat kädet eli ns. omantunnon äänestys. Kun asiaa on hoidettu näin, niin uskon, että isojen puolueiden ryhmähuomeissa puhutaan hyvin painokkaasti siitä, miten tärkeää on äänestää Fennovoiman puolesta. Jos tästä asiasta kohu jatkuu nykyiseen malliin, voi osa kansanedustajista tosin päätyä pelkäämään enemmän äänestäjiään kuin puoluejohtoaan. Erityisesti ruuhka-Suomen kokoomuslaisilla on kova paikka, sillä monet heistä kilpaiievat äänistä vihreiden kanssa. Jos Vasemmistoliitto päättää tehdä muutakin kuin seurata katseella tilannetta, voi se napata Fennovoima-päätöksen avulla lisää äänestäjiä demareilta.
Eräs tämän prosessin mielenkiintoisimpia ulottuvuuksia on Vihreiden asemoituminen aivan uudelleen. Viime vuosina varsin väritön ja luonnonsuojeluun keskittynyt puolue onkin yhtäkkiä Putin-kriittisyyden keulilla Suomessa. Nyt Vihreät vaikuttaa olevan läntisen demokratian ja moniarvoisuuden puolustaja, kun muut vain haluavat pragmaattisesti käydä kauppaa. Vihreät näyttävät nyt isänmaan ystäviltä ja muut puolueet vain idänmaan ystäviltä.
Lyhyellä tähtäimellä tämä hallituksesta lähtö suomettumispuheineen aiheuttaa todennäköisesti kaksi asiaa: muiden puolueiden vihat tulevat niskoille, koska ne ajattelevat Vihreiden asettuvan päätöksensä myötä moraalisesti heidän yläpuolelleen. Toinen seuraus on todennäköisesti rajukin vaalivoitto, varsinkin jos Putin jatkaa aggressioitaan naapurimaihin. Jokainen ilmatilanloukkaus, jokainen Zirinovskin hullu puhe, jokainen uutinen Ukrainan sodasta, jokainen uusi tapa, jolla Venäjä sortaa kansalaisiaan sataa Vihreiden laariin. Jos minä olisin Vihreiden vaalipäällikkö, niin pitäisin visusti huolta, että puolueen ehdokkailla on ulko- ja turvallisuuspolitikkan asiat hyvin hallussaan.
Niin tai näin, Fennovoima rusautti ulkopolitiikan voimallisesti takaisin mukaan sisäpolitiikkaan. Jos tämä estää vaaleja edeltävät konsensusmutinat niin hyvä. Nyt tarvitaan reipasta, mutta asiallista keskustelua turvallisuuspolitiikasta. Seuraavan eduskunnan käsissä kun on maamme tulevaisuuden suunta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti