sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Turpo-ehdot kansanedustajille




Kuten tämän blogin aiemmista merkinnöistä on varmasti käynyt ilmi, olen ollut hämmentynyt Fennovoima-hankkeen saamasta laajasta ja ehdottomasta poliittisesta tuesta. Aiemmat aavisteluni siitä, että asiaan liittyy jotain julkilausumatonta saivat vahvistusta, kun Helsingin Sanomat osasi yhdistää kaikkien näkyvissä olleet pilkut ja uutisoi Venäjän ja Suomen välisen ydinvoimasopimuksen mahdollisesta vaikutuksesta.

Oli juridinen päätelmä asiasta mikä tahansa, niin sopimuksella on ollut ilmiselvästi poliittista merkitystä. Siksi on minusta ollut poliittisesti epärehellistä erityisesti asiaa ajaneelta ministeri Vapaavuorelta, ettei hän ole tuonut sopimusta esiin perustellessaan muuten laajasti Fennovoima-hankkeen kaikinpuolista hyvyyttä. Jos sopimus on tehty ja se ainakin ohjaa, vaikkei velvoittaisikaan, tekemään ydinvoima-asioissa yhteistyötä Rosatomin (eli siis Venäjän valtion) kanssa, niin pitäähän se pystyä ääneen sanomaan. Nyt sitä ei sanottu ja uskoisin syyksi ihan poliittis-viestinnällisen laskelmoinnin. Fennovoima-hankkeen tukemisen perusteleminen nykyisessä tilanteessa tällaisella sopimuksella olisi luonut kuvaa Venäjään suuntautuneesta, ehkä jopa hieman suomettuneesta hallituksesta.

Fennovoimaa uhaa nyt narratiivi, jossa kaikkea tapahtunutta tulkitaan suhmuroinnin ja salailun kautta. Tällaista suuntaa on vaikea kääntää ja se voi olla seurauksiltaan kohtalokastakin. Voi hyvinkin olla, että poliittisia ruumiitakin on luvassa ja ainakin tämä hankaloittaa Fennovoiman asemaa äänestyksestä eduskunnassa.

Kun hämmästelin niin kovasti Fennovoiman saamaa poliittista tukea, niin päätin yrittää selvittää asiaa ja samalla tuoda kansanedustajien tietoisuuteen, että asiassa on myös turvallisuuspoliittinen kulma. Etsin listan kansanedustajista Twitterissä ja twiittasin kaikille näin: "Miten aiotte äänestää #Fennovoima´n asiassa? Aiotteko harkinnassanne ottaa huomioon #turpo-ulottuvuuden? #vaihdavoimaa"

Vajaa viikko sitten lähetettyyn twiittiin vastasi 21 kansanedustajaa. Oras Tynkkynen vastasi kollektiivisesti koko Vihreän eduskuntaryhmän puolesta. Heidän kohdallaan se onkin perusteltua, sillä puolueella on ainoana useamman hengen eduskuntaryhmänä yhteinen näkemys. Siis että Fennovoima on heidän mieleestään erityisen huono ratkaisu nimenomaan turvallisuuspoliittisistakin syistä.

Merkinnän lopusta löytyvät kaikki vastaukset ja varsin ympäripyöreitähän ne ovat, ainakin turvallisuuspoliittiselta osalta. Turvallisuuspoliittisen yhteyden kiertäminen tai jopa kieltäminen osoittaa minusta ikävää haluttomuutta ymmärtää tilannetta, vaikka hankala asia ja 140 merkkiä ovat suorastaan kohtuuton yhtälö. Kari Uotila (vas) sanoi asian suorimpaan "Aion äänestää Fennovoimahakemusta vastaan ja toki myös turvallisuuspoliittinen tilannekin vaikuttaa arviooni." Raija Vahasalon vastaus "vaikka energiaturvallisuus on tärkeää, pakko ottaa #turpo huomioon." kertoo Kokoomuksessakin asian turvallisuuspoliittisen puolen herättävän kysymyksiä. Moni oli vielä vastauksissaan ympäripyöreä. Äänestyksessähän kansanedustajilla on ryhmiensä kannoistakin vapaat kädet, sillä ydinvoima on ns. omantunnon kysymys.

Uudessa Suomen Kuvalehden jutussa reilusti alle sata kansanedustajaa halusi vastata nimettömään kyselyyn, jossa kartoitettiin heidän turvallisuuspoliittisia mielipiteitään. Kun arvovaltaisen ja näkyvän median kyselyyn oli vielä kuulunut kolme musittuttelukierrosta, niin Ville Pernaan lehden pääkirjoituksessa vetämä ikävä johtopäätös on ilmeinen:" …pelottavan monella kansanedustajalla ei ole näkemystä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Tai jos käsitys on, sitä ei uskalleta kertoa edes nimettömästi."

Parhaillaan kansanedustajaehdokkaat ja heidän tukiryhmänsä suunnittelevat ja toteuttavat ehdokkaiden sivustoja vaalivirityksellä. Tässä ajassa ja paikassa olisi minusta ensiarvoisen tärkeää, että jokainen ehdokas esittelisi myös turvallisuuspoliittista ajatteluaan. En tarkoita välttämättä mitään lukkoonlyötyjä kantoja tai selviä näkemyksiä, vaan ihan vain osoitusta siitä, että nämä asiat kiinnostavat ja niistä löytyy ehdokkaalta tietoa. Seuraava eduskunta on paljon vartijana kansakuntamme turvallisuuspoliittisessa tulevaisuudessa ja siksi pidän äärimmmäisen tärkeänä, että sinne valittaisin ihmisiä, jotka ymmärtävät näitä asioita.

Haastan jokaisen eduskuntavaaliehdokkaan kertomaan omasta turvallisuuspoliittisesta ajattelusta kotisivuillaan. Ja haastan kaikki äänestäjät kysymään ehdokkailta turvallisuuspolitiikasta sekä tuottamaan itsekin asiasta puhetta ja tekstiä. Olkoon tämän kansallisen aikeen hashtag #omaturpo ja sen alla voivat kaikki kertoa näkemyksiään. Kun näitä näkemyksiä on paljon ja ne syvenevät vuoropuhelussa, niin meillä on paljon paremmat mahdollisuudet selvitä kansankuntana nyt alkaneesta levottomammasta maailmanajasta. Nyt on aika puhua turvallisuuspolitiikkaa suopeassa hengessä, ajatella ja puhua lisää. Eli #omaturpo´t esiin!

Kansanedustajien vastaustwiitit


Miten aiotte äänestää #Fennovoima´n asiassa? Aiotteko harkinnassanne ottaa huomioon #turpo-ulottuvuuden? #vaihdavoimaa

Sari Palm ‪@palm_sari‬  ·  22. syyskuuta
‪@veitera‬ 2010 pitkin hampain äänestin kyllä, koska näin eurooppalaisen hankkeen laventavan meidän sähkön hankintapohjaa. Perusteet ei samat.

Ari Jalonen @ari_jalonen  ·  22. syyskuuta
@veitera en ole vielä lopullisesti muodostanut kantaani, kuuntelen ensin asiantuntijoita ja otan kaikki mahdolliset näkökannat huomioon.

Jussi Niinistö @jniinisto  ·  22. syyskuuta
@veitera Aion äänestää Fennovoiman puolesta. Kaikki näkökulmat on toki syytä käydä läpi.

Antti Kaikkonen @anttikaikkonen  ·  22. syyskuuta
@veitera Kokonaisharkinnan tulos on, että äänestän vastaan.

Eero Heinäluoma @EeroHeinaluoma  ·  22. syyskuuta
@veitera Puhemies ei saa äänestää eikä puhua.

Ilkka Kantola @ilkkakantola  ·  22. syyskuuta
@veitera En äänestänyt 2010 enkä aio nytkään Fennovoimalle lupaa. Tuin Olkiluotoa.

Raija Vahasalo @vahasalo  ·  22. syyskuuta
@veitera vaikka energiaturvallisuus on tärkeää, pakko ottaa #turpo huomioon.

Oras Tynkkynen @orastynkkynen  ·  22. syyskuuta
@veitera vihreä eduskuntaryhmä äänestää yksimielisesti Fennovoiman hanketta vastaan

Tarja Filatov @TarjaFilatov  ·  22. syyskuuta
@veitera En kannata Fennovoiman lupaa. En kannattanut edellisellä kokoonpanolla, enkä nyt.

Maarit Feldt-Ranta @FeldtRanta  ·  22. syyskuuta
@veitera En kannata Fennovoiman lupaa. Olin samalla kannalla jo 2010. #ydinvoima

Raimo Piirainen @Raimo_Piirainen  ·  22. syyskuuta
@veitera Katsotaan missä muodossa esitys tulee eduskuntaan. Suomalaisomistus tulee olla 60%. Aiemmin äänestin Fennovoiman ja TVO:n puolesta.

Aino-Kaisa Pekonen @akpekonen  ·  22. syyskuuta
@veitera Vastustan ydinvoimaa lähtökohtaisesti. Äänestän esitystä vastaan. #ydinvoima

Maria Guzenina @Guzenina  ·  22. syyskuuta
@veitera En ole koskaan äänestänyt ydinvoiman puolesta, enkä tule äänestämään nytkään.

Jukka Kopra @jukka_kopra  ·  22. syyskuuta
@veitera #turpo on huomioitava. Riippuvuutta ven. energiasta pitää vähentää. Ydinvoimav on toistaiseksi hyvä vaihtoehto.

Timo Heinonen @timoheinonen  ·  22. syyskuuta
@veitera Totta kai otetaan huomioon. Kaikki pitää ottaa huomioon.

Merja Mäkisalo-Roppo @merjamakisalo  ·  22. syyskuuta
@veitera Mielestäni Suomeen ei tarvita lisää ydinvoimalaitoksia. Uusiutuvan energian innovaatioihin tulee panostaa nykyistä enemmän

James Hirvisaari @jameshirvisaari  ·  22. syyskuuta
@veitera Vastustan. Ydinvoimalle kyllä, venäläiselle tekniikalle ei. Ja niin, #turpo -ulottuvuus ei vaikuta kantaani.

Katja Hänninen @kmhanninen  ·  23. syyskuuta
@veitera Kantani Pyhäjoen voimalaan on ollut alusta lähtien kielteinen. Turpo/Venäjä-ulottuvuus ei ole vaikuttanut.

Kristiina Salonen @KrisseSalonen  ·  23. syyskuuta
@veitera Olen vastannut lehdistöllekin, et asia tulee eduskunnan käsittelyyn ja kantani kerron, kun olen saanut kaiken tarvittavan tiedon.

Kari Uotila @KariUotila  ·  24. syyskuuta
@veitera @KariUotila Aion äänestää Fennovoimahakemusta vastaan ja toki myös turvallisuuspoliittinen tilannekin vaikuttaa arviooni.

silvia modig @silviamodig  ·  24. syyskuuta
@veitera äänestän fennovoimaa vastaan. Meidän tulee investoida kotimaiseen ja uusiutuvaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti