Seuraan turvallisuuspoliittista keskustelua suomalaisissa medioissa ja se on itse asiassa varsin helppo tehtävä, sillä kovinkaan paljoa ei näistä asioista kirjoiteta. Merkittävä lähde ovat twiitatut linkit ja pyrin itsekin aina twiittaamaan syystä tai toisesta kiinnostavan turpo-jutun linkin. Eilen illalla käytin normaaliin tapaani erästä kaupallista uutishakua etsiessäni mainintoja turvallisuuspolitiikasta.
Ensin sattui silmiin silmiin Keskisuomalaisen pääkirjoitus otsikolla "Eurooppa tarvitsee johtajuutta." Kirjoituksen keskeinen sisältö löytyy yleisluontoisemman johdannon jälkeen:
"Euroopasta on puuttunut turvallisuus- ja puolustuspoliittinen johtajuus. Saksa ei sitä perinteisesti ole valmis ottamaan toisen maailmansodan ajan traumojen vuoksi.
Ranska on perinteisesti ollut hyvin itsellinen ja vahva turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa. Se voisikin olla eurooppalaisen turvallisuuspolitiikan johtajavaltio, joka määrittäisi eurooppalaista linjaa. Tätä yhteistä linjaa Eurooppa kaipaa ja se voisi olla myös Suomen etu.
Saksa, Ranska ja Puola ovat tehneet näissä asioissa yhteistyötä. Nyt myös Espanja ja Italia ovat hakeutumassa rintamaan. Suomenkin paikka voisi olla tässä eurooppalaisessa ryhmittymisessä."
Lehti totea vielä, että itsenäiseen puolustuksemme sopii hyvin eurooppalaisen yhteistyön tiivistäminen.
Seuraavaksi löytyi Etelä-Suomen Sanomien päätoimittajan Heikki Hakalan kolumni otsikolla "EU:n turvallisuus uuteen uskoon." Teksti alkaa niin räväkästi, että kirjoittajan tyytymättömyys nykyisen tirvallisuupolitiikkaan ei jää epäselväksi:
"Samaan aikaan, kun Suomessa työnnetään päätä pensaaseen, Euroopassa ollaan hahmottelemassa, kuinka unionin yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka pitäisi järjestää."
WEU:n merkityksettömyyden ja USAn muualle siirtyneiden intressien jälkeen Hakala toteaa:
"Uudessa tilanteessa Euroopan pitäisi löytää turvallisuuspolitiikan veturi. Saksan rooli talousveturina on kiistaton, mutta historian painolasti on liian raskas.
Saksa ei itsekään kuvittele, että sillä voisi olla keskeinen rooli turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa.
Jäljelle jää vähän vaihtoehtoja.
Englanti on liian kriittinen voidakseen olla miltään osin veturina EU:ssa. Espanja ja Italia kamppailevat omien talousongelmiensa kanssa.
Ainoaksi todelliseksi vaihtoehdoksi nousee Ranska, jolle rooli sopisi. Ranskassa on myös kiinnostusta ottaa tämä rooli, sillä Ranska menetti yhdistyvälle Saksalle unionin johtovallan roolin."
Hakala viittaa myös Ranskan (hyvin perinteikkääseen) aktiivisuuteen Afrikassa, mainiten erityisestä päättäväisen toiminnan Malissa. Ja koska talous tässä taustalla eri tavoin väikkyy, löytyy Ranskan aktiivisuuden ja johtoaseman toimivuuden puolesta myös sen suuntainen perustelu: "Ranskassa on myös vahva puolustusvälineteollisuus, joka saisi tukea maan turvallisuuspoliittisesta johtoroolista."
Mitä lie taustoitustilaisuuksia pidetty Suomen tai Ranskan ulkoministeriöiden toimesta, kun samana päivänä ilmestyy kaksi näin samanlaista kannanottoa kuitenkin harvinaisesta teemasta ja uudesta aiheesta. Ehkä lähiviikkoina on luvassa lisää.
Itselleni Ranskan mahdollinen asema eurooppalaisen puolustuyhteistyön johtohahmona tuli puun takaa. Mikä tosin ei kerro muuta kuin tietämättömyydestäni ja ohuesta (vaikkakin kehittyvästä) ymmärryksestäni kansainvälisen politiikan asetelmista. Presidentti Niinistön vierailullahan eurooppalainen puolustusyhteistyö ja siihen keskittyvä EU:n huippukokous vuoden lopulla oli esillä.
Ranskalla on tiettyjä vahvuuksia, jotka auttavat sitä pyrkimyksissä nousta johtoasemaan, johon mitä ilmeisimmin on pyrkyä. Ranskan hallintojärjestelmä on niin presidenttivetoinen, että Hollandella tosiaan on mahdollisuus puskea läpi haluamiaan asioita. Voisin kuvitella, että monessa maassa tällaiset pyrkimykset jäisivät sisäpolitiikan panttivangiksi. Itse asiassa Hollande kaipaisi jotain pönkittääkseen hyvin alhaiselle tasolle tipahtanutta suosiotaan. Uskoisin, että johtoasema eurooppalaisella tasolla olisi mieleen ranskalaisille, varsinkin kun se myös tarkoittaisi puolustusteollisuudelle huiketa mahdollisuuksia. Kun yhtälöön vielä lisätään ranskalaisten kyky toimia tarpeen tullen hyvinkin riippumattomasti/ylimielisesti, on Hollandella kädessään ihan kohtuulliset kortit. Ainainen kilpailijakin, Iso-Britannia, on tässä asiassa harvinaisen rampa ankka oman EU-äänestyksensä ja osin myös atlanttisen erityissuhteensa vuoksi.
Syksyn edetessä käy varmasti ilmeiseksi kuinka Ranska edistää asiaansa ja mihin suuntaan keskustelu etenee. Tai eteneekö se.
PS Malttavatkohan ranskalaiset olla vaatimatta ranskaa eurooppalaisen puolustusyhteistyön toiseksi kieleksi...
Lisäys 2.9.: Turun Sanomien vastaava päätoimittaja Kari Vainio asettelee vuorostaan vastuuta Ranskan harteille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti