Anteeksi on helpompi saada kuin lupa

Reserviläisliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Mikko Savola (kesk.) sanoi pohjoismaisessa reserviläistapaamisessa seuraavasti:
"Seuraavat hallitusneuvottelut määrittävät puolustuksemme rahoitustason ja sitä kautta tulevaisuuden tilan puolustuksen perusratkaisuineen."

Lehdistötiedotteen repliikkiin sijoitetaan aina se olennaisin asia vetävävässä muodossa ja nyt se oli ajatus nostaa puolustuspolitiikka seuraavien vaalien aiheeksi. Tämä sopii luonnollisesti hyvin Reserviläisliiton puheenjohtajana toimivalle eteläpohjalaiselle Savolalle, sillä hän lienee nyt Kääriäisen jälkeen Keskustan ykköstykki näissä asioissa. Näkyvä rooli isossa vaalikysymyksessä voi parhaassa tapauksessa viedä ministeriauton takapenkille asti. Ainakin se auttaa vaalikamppailussa. Mutta en siis Savolan vilpittömyyttä itse asiassa epäile, toteanpahan vain hänen itsensäkin varmasti hyvin tietämät poliittisen toiminnan lainalaisuudet tässä asiassa.

Reserviläisliitto on huolissaan ihan oikeasta asiasta. Rahat eivät riitä Puolustusvoimille edes nykyisenkaltaisiin perushommiin, saati sitten näkyvissä oleviin ilmapuolustuksen hankintoihin. Savolan viestin painokkuutta lisää se, että se esitettiin ulkomaalaiselle yleisölle. Vaikka Pohjoismaat ovatkin samaa porukkaa, niin silti on varsin voimallista kertoa julkisesti, että nyt on puolustuskykymme uhattuna. Vielä voimakkaampi viesti olisi ollut, jos joku hallituspuolueiden kansanedustajista olisi rohjennut sanoa saman asian. Vaikka moni siellä lienee onkin juuri tuota mieltä.

Siinä Reserviläisliitto on minun mielestäni väärässä, että se supistaa seuraavien vaalien olennaisen kysymyksen puolustuspolitiikaksi, kun meillä on paljon laajempi ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja vetämättä. Tai ainakaan kukaan ei ole kertonyt sitä julkisuuteen, jos se on vedetty. Tämäkin epäilys nimittäin hiipii aina välillä mieleen. Lähtien jo siitä, että Savolan ja Reserviläisliiton puheenvuoro on hyvin yksinäinen lajissaan. Kuuluisa Sokea Reettakin nimittäin näkee, että meillä on tällä hetkellä ammottava aukko asetettujen tavoitteiden (koko maan uskottava puolustus laajan reservin avulla) ja siihen tehtävään käytössä olevan rahoituksen välillä.

Timo Soinin puheenjohtaman ulkoasiainvaliokunnan mietintö Ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta oli yksimielinen. Se tuntui sisältävän jonkinlaisen kummallisen hallitus/oppositio-rajat ylittävän konsensuksen, jota ei varmaan missään muussa merkittävässä asiassa ole saavutettu tämän eduskunnan aikana. Sen pohjalta voisi uumoilla, että joku sopimus asiasta on tehty. Joko on vedetty suuri linja, johon kaikki ovat sitoutuneet tai luultavammin yksinkertaisesti sovittu, ettei tehdä tästä nyt numeroa.

Eri suuntiin vievien ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjojen rajaaminen vaalikamppailun ulkopuolelle on kuitenkin meille suomalaisille tuttua puuhaa. Savolan kannanoton vastaanotto kertonee paljon. Epäilen sen olevan vaimea. Luvassa joku pakollinen liturgiapläjäys hallituksen suunnasta ja pari puolihuolestunutta pääkirjoitusta Keskustaa lähellä olevissa lehdissä.

Kuten olen niin usein vaahdonnut, poliitikot eivät tällä hetkellä ainakaan julkisuudessa huolehdi velvollisuudestaan edes yrittää etsiä Suomelle uudenlaisia ratkaisuja ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Toisaalta tämä rahoituskuvio voi johtaa siihen, että jokin ratkaisu tulee vastaan sitä myötä lähes pakollisena. Ehkä puolueet ovat päättäneet turvautua vanhaan peruskuvioon, että anteeksi on helpompi saada kuin lupa. Ehkä Suomea ollaan ajamassa jonkun ratkaisun partaalle. Kyllä me sen pragmaattisina sitten hyväksymme, kun se kerran siinä tilanteessa on järkevintä.

Toivon todella, että vuoden 2015 eduskuntavaaleissa ulko- ja turvallisuuspolitiikka on keskeisessä asemassa. Toivon myös, että puolueet ovat huolella valmistautuneet vaaleihin luomalla selkeitä ja uskottavia ratkaisumalleja. Vielä tällaisesta ei merkkejä ole, mutta josko ensi talvi kaiken muuttaa voisi.