Obaman tapaamisen hinta

Edellinen Yhdysvaltain presidentin vierailu Suomessa tapahtui 1997, kun Clinton ja Jeltsin olivat Helsingissä sopimassa kylmän sodan jälkeisen maailman järjestyksestä. Silloin muuten varmistui NATOn laajeneminen entisten itäblokin maiden ja Baltian alueelle. Yhdysvaltain presidentin tapaamisesta on kuin varkain kasvanut puolipakkomielteinen ajatus ulkopoliittiisessa keskustelussa.

Presidentin tapaamamttomuutta on käytetty myös lyömäaseena. Tarja Halosta sillä hutkittiin kuin vierasta sikaa. Näinä päivinä erityisesti ministerit Tuomioja ja Hautala saavat tästä kartusta. Hautala on muuten ihmisoikeuksista johdonmukaisesti kiinni pitäessään saavuttanut suurta epäsuosiota niin idässä, lännessä kuin kotimaassakin. Näkökulmasta riippuen ihailtavaa arvopohjaista toimintaa tai turhaa räkyttämistä.

Tänään sekä Hautala että Tuomioja saavat HS:n Kari Huhdalta nuuskaa oikein urakalla. Kolumni pisti miettimään, että olikohan Huhta sen "Tuomioja vilautti keskisormea" pääkkärin kirjoittaja. Olisi ikävää, jos Suomen suurimman sanomalehden ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan erikoistunut pääkirjoitustoimittaja tuntisi näin syvää vastenmielisyyttä osaa ulkopoliittista johtoamme kohtaan. Tai jos tunteekin, niin kertoisi sitten siitä avoimesti ja perustellen.

Ruotsissa sen sijaan jo kiistellään siitä, mistä Obaman kanssa pitää puhua. Oppositio haluaa puhuaa Guantanamosta ja muista ihmisoikeuksiin liittyvistä asioista, Reinfeldtillä lienee enemmän mielessä talous ja puolustuspolitiikka. Vaikka vierailu tuli mahdolliseksi täysin Ruotsista riippumattomista syistä, ei se kohdistu sinne suinkaan sattumalta. Ruotsi on edelleen vahvasti mukana Afganistanissa ja osallistuu myös pienellä osastolla syksyllä pidettävään NATOn Steadfast Jazz -sotaharjoitukseen, jossa harjoitellaan Puolan ja Baltian maiden puolustamista. NATOn mielestä Ruotsi on jo special partner, mutta vielä kysymysmerkillä loivennettuna.

Olennainen osa Baltian puolustusta on ihan joka tapauksessa Gotlanti. Venäjän sotilaallinen operaatio Baltiaan kohdistuisi lähes väistämättä tavalla tai toisella myös Gotlantiin, josta on tulossa nykyisen asetelman uusi Ahvenanmaa. Siis siinä mielessä, että mikä tahansa sotilaallinen skenaario Itämeren alueella mihin tahansa suuntaan sisältää aktiviteettejä Gotlannin suunnassa. Tästä saattaisi löytyä jutunjuurta presidentille ja pääministerille. Samalla lienee Ruotsin NATO-jäsenyyttä perusteltaneen neuvotteluissa ruotsalaisille arvovaltaisimmalta mahdolliselta taholta.

Jos minä olisin vastuussa Yhdysvaltain ulkopolitiikasta, niin sumeilematta hyödyntäisin suomalaisten hinkua tavata presidentti. Mitä kovempi hinku, sitä kovempaa hintaa voi pyytää. Nyt ei tarvita enää tukea sotiin ja Afganistaniinkin on annettu se mitä annetaan. Turvallisuusneuvostopaikkaa meillä ei ole, eikä Venäjän suuntaan tai Aasian puolelle maailmaa mitään annettavaa. Nyt Yhdysvallat halunnee tapaamisen hintana Suomelta liikettä NATO-jäsenyyden suhteen. Jos Niinistö tai Katainen Obaman tapaavat, niin veikkaisin, että silloin luvassa on myös uusia puolustuspoliittiisia avauksia jollain aikavälillä.