356 sivua. Saa nähdä kuinka paljon ja minkälaisia ajatuksia.
Olen omantunnonarka. Tähän vanhaan sanaan, sen hieman pilkallisesta sävystä huolimatta, kiteytyy hyvin oma tapani hahmottaa maailmaa ja omaa arvorakennelmaani sen suhteen. Turvallisuuspolitiikassa omantunnonarkuus on hankala asia. Voi tietysti puhua arvoista, ihanteista ja tavoitteista, mutta kovin on kylmä ja julmakin tämä maiden ja kansojen kanssakäymisen maailma. John Lennonin Imagine-kehotus on kyllä ihan paikallaan. Omantunnonarkuus ei kuitenkaan merkitse tyhmyyttä, typeryyttä tai sokeutta. Tai on sitä sellaistakin lajia ja se kulkee fundamentalismin nimellä.
Turvallisuuspolitiikan puolella omantunnonarkuuteni tulee esiin ennen kaikkea valinnassani olla aseistakieltäytynyt pasifisti. Oma pasifismini on aatehistoriallisesti varmaan hyvin tyypillistä kasaripasifismia, jossa kylmän sodan maailman tuholla uhkaava vastakkainasettelu vei johtopäätökseen olla itse osallistumatta sen kaltaisiin järjestelmiin.
Olen monta kertaa kuullut ihmisten nimittävän itseään pasifisteiksi, vaikka he tukisivat täysin rinnoin aseellisia järjestelmiä ja jopa työskentelisivät niissä. Enkä minä ole mikään heiltä sitä pasifismiaan pois ottamaan. Siinä yhteydessä olen kuullut myös termin pragmaattinen pasifisti, joka tekee rauhan puolesta kaiken, mikä on järkevää. Sadankomitea puolestaan kertoo olevansa rauhanjärjestö, jolle rauha on ainoa ratkaisu. Tätä käsitteellistä kirjavuutta on vielä omiaan sekoittamaan erilaisten tahojen joskus julmakin rauha-sanan väärinkäyttö. Neuvostoliiton rauhantahtoisuus oli vain huonosti kätketty vaatimus kaikille alistua kommunismin ikeeseen. Rauhan nimissä on sodittu ja tapettu kautta aikojen. Juice tämän kaksinaismoralismin tiivisti loistavasti muotoon "Me rauhaa, rauhaa rakastetaan ja hyvin omintunnoin kaikki rauhanvastustajat ammutaan."
Aion nyt aloittaa omantunnonaran Jaakopinpainini reaalipolitiikan kanssa. En käy sitä Jumalan kanssa, vaan vastustajakseni olen valikoinut kenraali Carl Philipp Gottlieb von Clausewitzin. Tämä preussilainen sotateoreetikko vaikuttaa edelleen voimakkaasti strategiseen ajatteluun ja ymmärtääkseni hänen ajatuksensa ovat edelleen olennainen osa sotilaskoulutusta maapallon joka kolkassa. Hän on jalat tiukasti maassa pitävän, jopa raadollisen realistisen näkemyksen esittävä ja perusteleva teoreetikko. Tai näin olen ainakin ymmärtänyt niistä lukuisista viittauksista, joiden kautta olen häneen törmännyt
Tilasin viime viikolla Art Houselta kirjan ja odottelen sitä ensi viikolla saapuvaksi. Koska lukeminen kahden pienen lapsen työssäkäyvänä isänä on vähäisen vapaa-ajan takia hankalaa, aion ryhdittää luku- ja ajattelu-urakkaani pitämällä jonkinlaista lukupäiväkirjaa täällä blogissa. Näin tulee varmemmin käytettyä vapaahetkiä kirjan parissa eikä telkkarin tai sosiaalisen median ääressä. Uskoisin kirjan antavan näkökulmia myös nykyisiin tilanteisiin ja tapahtumiin, joten käyttänen samalla tilaisuuden kommentoida niitä CvC:n ajatusten arvioinnin lomassa. Aion myös kirjoittaa blogissa muistakin aiheista perinteiseen tapaani eli silloin, kun on yhtä aikaa asiaa ja aikaa kirjata se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti