Haasteita asevelvollisuudelle

Asevelvollisuuskeskustelu näyttää taas nostavan päätään. Se ei ole mikään ihme, sillä yleinen asevelvollisuus on suomalaisen maanpuolustuksen ruumis ja henki. Tavallisen kansalaisen näkökulmasta maanpuolustus on intin käymistä ja hieman kertaamista. Varusmiespalveluun myös lähes kaikilla on side oman tai läheisen kokemuksen kautta ja siksipä harvinaisen moni ajattelee olevansa asiantuntija asiassa. Kaikkien näiden syiden takia varusmiespalveluun ja siihen kiinteästi littyviin asioihin, kuten joukko-osastoihin, varuskuntiin ja jopa Puolustusvoimien pukineisiin liittyy vahvoja tunnesiteitä, jotka muovaavat osaltaan mielipiteitä.

Niin keskeinen asia kuin asevelvollisuus onkin, on se vain osa kokonaisuutta ja nimenomaan väline turvallisuuden synnyttämiseen. Toivotaan ettei Suomen kipeästi kaipaama perusteellinen keskustelu pidemmän linjan turvallisuuspoliitttisista ratkaisuista jää pelkkään kiistelyyn varusmiespalveluksesta. Joka vielä suurella todennäköisyydellä menee ohipuhumiseksi.

Syyskyyn alussa on käynnistymässä nimien kerääminen kansalaisaloitteeseen asevelvollisuuden lakkauttamiseksi. Aloite voi ehkä saadakin tarvittavat 50 000 nimeä kokoon. Sivujen perusteella kysymys on osaavien toimijoiden huolella suunnitellusta poliittisesta kampanjasta. Näiden kansalaisaloitekampanjoiden näemme osiltaan muuttuvankin osittain yhä ammattimaisemmiksi ja taitavammiksi.  Joka tapauksessa aloitteiden merkitys näyttää olevan enemmän keskustelun herättäjä kuin varsinainen lainsäädäntö. Ei asevelvollisuuskaan saa loppuaan tämän aloitteen myötä, mutta Puolustusvoimien on syytä terhakoitua keskustelussa, sillä ei tämä ihan läpihuutojuttukaan enää ole. Yleistä asevelvollisuutta eivät uhkaa vain ituhipit ja vasurit, vaan taustalla on sille suurempiakin uhkia. Ensimmäisenä se, että yleisen asevelvollisuuden puoltajat suhtautuvat tähän kansalaisaloitteen luomaan tilanteeseen ylimielisesti.

Presidentti Niinistön Kultaranta-keskusteluissa esitti omana näkemyksenään, että kolmas maailmansota on käynnissä ja sitä käydään markkinatalouden keinoin. Kansakunnat siis kamppailevat taloudellisesta menestyksestä. Ministeri Stubb säesti tätä ajattelutapaa toteamalla, että ulkopolitiikka on bisneksen mahdollistamista Suomelle. Jos talous on peruslähtökohta Suomen turvallisuuspolitiikassa, kannattaa yleinen asevelvollisuus kuopata samoin tein. Sen kansantaloudellinen vaikutus on eittämättä negatiivinen. Siitä voidaan kiistellä kuinka paljon, mutta kun työurien pidentäminen on esitetty Suomen talouden kohtalon kysymyksensä, niin ovathan varusmies- ja siviilipalvelus silloin silkkaa mielettömyyttä. Varsinkin kun se nohevin osa poikapuolista ikäluokkaa viettää palveluksessa yleensä pisimmän ajan. Myös asevelvollisuutta vastaan suunnattua kansalaisaloitetta tukevat tunnetut henkilöt perustelevat kantansa hyvin pitkälti nimenomaan taloudellisella näkökulmalla.

Asevelllisuuden haastaa myös individualistinen aikamme, joka antaa ihmiselle paljon oikeuksia ja verojen maksun lisäksi vaatii kovin vähän. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että asevelvollisuus on pystyttävä perustelemaan ajantasaisesti ja uskottavasti. Se täytyy tehdä niin suuressa kuvassa kokonaisturvallisuuden kannalta kuin yksilön oman elämän näkökulmasta. Olennaista on myös se, että ihminen voi kokea olevansa sen yhteiskunnan arvostettu osa, joka pyytää häntä uhraamaan aikansa ja henkilökohtaisen vapautensa varusmiespalvelun ajaksi.

Varusmiespalveluksessa on tarjolla yhä enemmän erilaisia erityisosaamiseen liittyviä palveluspaikkoja. Hieman kummallaista silti, että kansalaispalvelun painetta siirrtettään erityisesti siviilipalvelukseen. Miksei yhtä hyvin osaa varusmiehistä siirrettäisi peruskoulutuksen jälkeen, tai jopa suoraan, muualle yhteiskuntaan suorittamaan ja oppimaan maanpuolustuksen kannalta tärkeitä taitoja. Esimerkiksi kyberturvallisuuden yhteydessä on keskusteltu myös siitä, että sillä kentällä parhaat toimijat taipuvat hyvin huonosti sotaväen kaltaisiin tiukkoihin ja hierarkisiin toiminatympäristöihin. Itsehän olen sukupuolineutraalin kansalaispalvelun kannalla, mutta sen hinta lienee eri tavoin liian kova.

Yleistä asevelvollisuutta haastaa myös Puolustusvoimien toiminnan keskittäminen yhä harvemmille paikkakunnille. Taloudellisesti ja toiminnallisesti järkevästi perustellut päätökset ovat kuitenkin vahingoittaneet monien suhdetta Puolustusvoimiin. Sotilaspukuisten varusmiesten läsnäolo katukuvassa oli ennen tavallista lähes kaikkialla. Nyt useimmat varuskunnat ovat siirtyneet kaupunkien keskustoista tai niiden tuntumasta jättimäisiin, tiukasti suljettuihin yksiköihin. Pidemmällä tähtäimellä varuskuntien lopettaminen on todennäköisesti vakava isku PV:n kansanarmeijan luonteelle. Tällä hetkellä Suomea repii myös vahva epäoikeudenmukaisuuden kokemus, joka saa ilmiasunsa hyvin pitkälti eurokriitiisessä populismissa, erityisesti Perussuomalaisen puolueen huikeassa menestyksessä. Puolustuksemme integroiminen Eurooppaan voi herättää vahvojakin reaktioita, jotka voivat saada monet hylkäämään yleisen asevelvollisuuden tarpeellisena asiana.

Vaikka pasifisti olenkin, niin en pysty lausumaan totaalisella varmuudella tuomiota yleiselle asevelvollisuudelle tämän hetken Suomessa. Tottakai olisi hienoa ja tavoiteltavaa, että aseet ja armeijat häviäisivät maailmasta, mutta eihän se nyt ihan näköpiirissä ole. On olemassa armeijoita, jotka ovat esteitä tai uhkia demokratialle ja ihmisoikeuksille sekä armeijoita, jotka eivät ole. Kaikki armeijat on tietysti suunniteltu käymään sotaa ja tappamaan ihmisiä. Minun puolestani Suomen kansalaisilla on velvollisuus osallistua maan puolustamiseen, mutta se mahdollisuus saisi nykyistä useammin olla jotain muuta kuin aseellista palvelusta. Siitä hyötyisi sekä Suomi että suomalaiset.