Maanpuolustushenki uusiksi

Turponarkkien kausikin on käynnistynyt jo toden teolla. Uusia kasvoja on ilmestynyt Twitteriin ja keskustelu käy kuumana, mutta erittäin suopeassa hengessä. En ikinä väsy korostamaan sitä, miten arvokkaana pidän toista kunnioittavaa ja erimielisyyttä hyvin kestävää ilmapiiriä, joka ainakin Twitterin #turpo-keskusteluissa vallitsee.

Tänään keskustelun aiheeksi nousi maanpuolustustahto ja -henki. Asia nousi esiin mahdolliseen NATO-jäsenyyteen liittyen, mutta eteni pian yhteiseksi ymmärrykseksi siitä, että aivan kuten maanpuolustuksen konkreettisia järjestelmiä on päivitettävä, on myös maanpuolustushengen elettävä tässä päivässä ja vähän huomisessakin. Turvallisuuspoliittinen etsikkoaikammme kansakuntana ei koske vain ulkosuhteitamme, vaan mitä suurimmassa määrin myös sitä, miten näemme ja ymmärrämme itsemme.

Kuten olen aiemmin kirjoittanut, ovat sodat meille suomalaisille kansakunnan omakuvan keskeisiä rakennuspuita ja että olemme määrittäneet itsemme erillisyyden kautta. Tämän päivän maailmassa maanpuolustushenkeä vaan tarvitaan todennäköisesti muihin asioihin kuin hätäisesti kaivettuihin asemiin pureutumiseen ylivoimaisen vihollisen hyökätessä. Menneiden polvien uhraukset eivät kuitenkaan ole enää yksinään riittävä peruste asevelvollisuudelle.

Aina välillä tulee esiin kysymys tai jopa vaatimus suuresta kansakunnan tarinasta, joka yhdessä johtaisi meitä vaikeiden aikojen läpi ja/tai valmistaisi meitä kriisien koettelemuksiin. Ei sellaisia tarinoita enää ole eikä tule. Yhtenäiskulttuuri on taakse jäänyttä maailmaa, nyt meitä suomalaisia ja uusia suomalaisia on kirjava sakki kirjavilla maailmankuvilla.

Se mikä voi meitä parhaiten yhdistää, on se, että voisimme kuitenkin pärjätä yhdessä poikkeusolosuhteissa. Emme siis pyri entiseen tapaan siihen, että yhtenä, samanmielisenä ryhmänä asetumme asiamme taakse. Sen sijaan juhlisimme sitä, että kirjavana, monimuotoisena ja monikulttuurisena sakkina toimimme kuitenkin yhdessä ja selviämme näin vaikeuksistamme. PV:n "Eri tausta, sama tahti – monimuotoisuus puolustusvoimissa" -opas (linkki pdf:n) on osoitus ajan hermolla pysymisestä. Samaa aihepiiriä on käsitellyt ansiokkaasti myös James Mashiri blogissaan.

Maanpuolustuksen monimuotoisuuden ensimmäinen askel on sukupuolineutraali kansalaispalvelus. Se ei tarkoita sitä, että isketään kaikille naisille rynkky käteen, vaan sitä että toisaalta heillä on se mahdollisuus, mutta toisaalta jokin velvollisuus osallistua maanpuolustukseen. Samalla maanpuolustus olisi pystyttävä konkretisoimaan uudella tavalla, jossa nykyisenkaltainen aseellinen koulutus ja toiminta olisi yksi, vaikkakin varmaan suurin, sektori muiden joukossa. Kaikille yhteinen kansalaispalvelus mahdollisuus luoda kriisiajan kansalaisuudelle olemusta ja normeja. Aiemmin kaukaiselta haihattelulta tuntunut kansalaispalvelus on edennyt ajatuksena jopa maakuntalehden pääkirjoitukseen.

Olennaista on se, että nämä maanpuolustustaidot (sotilaskoulutusta tietysti lukuunottamatta) eivät ole sinällään sotaa vaan ylipäätään poikkeusoloja varten suunniteltuja asioita. Ilmastonmuutos ja sen aiheuttamat sään ääri-ilmiöt, vakavat sähkönjakeluhäiriöt, pandemia, kyber-hyökkäykset, epävakaudet Euroopassa, ydinonnettomuudet ja monet muut sotaa todennäköisemmät syyt perustelevat kyllä koulutuksen. Yhdysvalloissa on järjestetty käytännössä väestönsuojelukoulutusta zombi-apokalypsin taustatarinalla. Jos tietää miten toimia zombihyökkäyksen aikana, tietää miten toimia muidenkin katastrofien aikana.

Tätä kansalaispalvelusta varten meidän olisi pystyttävä muotoilemaan uskottavavasti se tarina mitä kerromme itsellemme yhdessä pärjäämisestä. Kansalaispalvelus sitten tekisi tästä tarinasta totta ja konkreettista. Se tarina on myös uuden, monipuolisen maanpuolustuksen selkäranka. Se tarina on myös osa puolustuksemme uskottavuutta ulospäin. Yhteiskunnan resilienssi on minun arvioni mukaan olennainen, jopa olennaisin osa maanpuolustusta

Maanpuolustuksen pitää pystyä irtautumaan asevoimista alaisuudesta ajatuksellisesti. Maanpuolustus tapaa tarkoittaa melko lailla vain aseellista puolta ja aika vähän muita asioita. Nyt aseellisen puolen pitäisi pystyä olemaan yksi näistä asioista, joita ovat ainakin väestönsuojelu, kyberturvallisuus ja strateginen kommunikaatio. Se on iso muutos, mutta uskoakseni kokonaisuuden kannalta tärkeä. Tämän ehdotuksen karkea malli on oikeastaan se, että PV on sinällään jotain samantyyppistä kuin ennenkin, mutta tosiaan vain osa kokonaisuutta.

Ihan näin yksinkertaistahan tämä ei tietenkään ole, mutta ei turvallisuuspoliittinen keskustelumme ole todellakaan uusien näkökulmien liiallisuudesta kärsinyt. Tästä tämä ehkä kehittyy eteenpäin.

Lisäys 1.8.: Tarkennan ajatusta: "Emme voi rakentaa kansakunnalle yhteistä tarinaa, joten ehdotan että rakennamme yhteisen, kirjavuuden tunnustavan puhetavan itsestämme."
Kiitokset M. Hallilalle loogisen tolkuttomuuden huomaamisesta. Enkä ole ihan varma korjautuiko tämä edes tällä, vain onko kyseessä syvempi epäloogisuus. Voi olla että meni oikeasti pieleen, mutta niin se vaan välillä menee. Ainakin jos uskoo, kuten minä, että hyvä blogi muistuttaa Lemmyä.