Juupas NATO! Eipäs NATO!

Suurin osa tällä hetkellä Suomessa käytävää turvallisuuspoliittista keskustelua kietoutuu mahdollisen NATO-jäsenyyden puollustamiseen ja vastustamiseen. Ja onhan se olennainen kysymys. Mutta samalla se vie tilan lähes kaikilta muilta hahmotelmilta. Jos keskustelu koostuu pelkästään perusteluista puolesta tai vastaan, se tarkoittaa sitä, että NATO-jäsenyyden todennäköisyys kasvaa.

Tämä näkemykseni perustuu siihen, että pelkkä vastustaminen jää lähes aina aikaa myöten häviölle. NATO-jäsenyys on muutos, jota useimmat kuitenkin ennemmin tai myöhemmin ymmärtävät kaivata turvallisuuspolitiikkaamme. Jos NATOa puolustetaan pelkästään jäsenyyden huonoilla puolilla ja sen riskeillä, peli on ennemmin tai myöhemmin menetetty.

Vastustaminen kaiken lisäksi tapahtuu tällä hetkellä melkoisella paatoksella, joka ehkä puhuttelee valmiiksi samaa mieltä olevia, mutta tavoitteellisena viestintänä se ei ihan parhaalla mahdollisella tavalla palvele päämääriään. NOS-puolueen (NATO on saatanasta) kannanotot voivat hyvinkin jopa kääntyä itseään vastaan. NATO-jäsenyyttä voi kuitenkin vastustaa erittäin fiksustikin. Yhdysvallat on huolehtinut siitä, että sen johtamaan sotilasliittoon kuulumisessa on nähtävissä selkeitä riskejä.

Jos NATO-jäsenyyttä haluaa vastustaa tehokkaasti ja toimivasti, pitää jäsenyydelle tarjota parempia vaihtoehtoja. Niiden vaihtoehtojen pitää pystyä olemaan uskottavia ja ehjiä ehdotuksia taloudellisesti, sotilaallisesti, arvollisesti ja (ulko)poliittisesti. Kun aiemmin kahlasin läpi maakuntalehtien pääkirjoituksia turvallisuuspolitiikasta, kävi ilmi, että NATO-jäsenyyteen ollaan taipumassa, koska parempiakaan vaihtoehtoja ei ole nähtävillä. Itse olen hakenut vastauksia ketterästä ulkopolitiikasta, joka tosin kaipaa vielä runsaasti kehittely.

Näiden vaihtoehtojen puutetta paikataan usein kysymyksellä, että mikä nyt on niin paljon muuttunut, että meidän pitäisi muuttaa ulko- ja turvallisuuspoliittisia perusratkaisujamme. Ei olekaan mitään yhtä asiaa, mutta maailman vääjäämätön olemus vaan on, että asiat muuttuvat. Olemme siirtyneet uudenlaiseen, eräänlaiseen jatkuvaan konfliktiin, jossa käytössä ovat bitit, strateginen kommunikaatio, energia, talous ja monet muut hienovaraisemmat seikat.

Sotilaallisesten järjestelmien hinnat ovat nousseet huikeasti. Venäjän kehitys sisältää isoja uhkia ja valtavia mahdollisuuksia. Ruotsi saattaa äkistikin luopua myös nimellisestikin sotilaallisesta liittoutumattomuudestaan. Ja vielä paljon kaikkea muuta odotettavissa olevaa ja jotain yllättävääkin. Tässä tilanteessa olisi järjetöntä ja vastuutonta olla etsimättä uudenlaisia ratkaisuja turvallisuutemme takaamiseksi. Erityisesti heristän nyt sormea puolueiden suuntaan, sillä ne eivät ole tässä kohtaa hoitaneet velvollisuuttaan haravoida esiin isänmaan kannalta parhaita mahdollisia ratkaisuja.

Meillä on paljon hyvää ja käyttökelpoista nytkin, mutta uusiakin asioita tarvitsemme. Saadaksemme selkoa mistä kannattaa pitää kiinni ja mitä uutta voisimme omaksua, täytyy käydä mahdollisimman laajaa ja avarakatseista ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua, eikä vain keskittyä juupas-eipäs-NATOon.