perjantai 29. huhtikuuta 2016

Nato-selvityksestä


Selvityksen luovutustilaisuus esitettiin suorana YLE Areenassa (kuvakaappaus). Kuvassa naurattaa "Vaaratilanne ohi" -kuulutus joka keskeytti tilaisuuden. 

Muistan kun joskus seurasin kateellisena Ruotsin turpo-skenen vilkasta keskustelua Sälenin alla. Nyt ei tarvitse enää olla kateellinen. Meillä käydään nyt reipasta ja erimielistäkin ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua. Nyt julkaistu Nato-selvitys antaa varmasti potkua siihen, kunhan ei vain jumittuisi jostain sivulauseen epäolennaisuudesta vänkkäämiseksi.

Nato-selvityksen tehnyt työryhmä (Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen, suurlähettiläs René Nyberg, Ruotsin entinen Helsingin-suurlähettiläs Mats Bergquist sekä ranskalainen, kansainvälisen politiikan tutkija ja diplomaatti François Heisbourg) määrittelee lähestymistapaansa kliiniseksi ja onnistuu myös tuottamaan analyyttisen ja viileästi Suomen turvallisuuspoliittista asemaa luotaavan katsauksen. Kysymys ei siis ole ulkoministeriön tai hallituksen kannoista, vaan nimenomaan asiantuntijaryhmän näkemyksistä.

Ikävän usein turvallisuuspoliittisessa keskustelussa keskustelijan näkökanta määrää hänen tilannekuvansa. Tapana on nostaa esiin niitä seikkoja, jotka tukevat omaa näkökulmaa ja vähätellä sitä kyseenalaistavia asioita. Selvitysryhmän kylmäpäisyys tulee näkyviin paitsi asioiden arvottamisesta pidättäytymisenä, myös eri ulottuvuuksien kiitettävän laajana läpikäymisenä. Selvityksen tarjoama iso ja hyvin jäsennelty tietomäärä on osa paketin toimivuutta. Näkökulmasta riippuen voi selvityksestä hakea tukea omalle näkökulmalleen tai mitätöidä sitä käymällä jotakin sen nostamaa asiaa vastaan.

Varsin pian syntyy varmaankin näkemys siitä, että pidetäänkö selvitystä yleisesti myönteisenä vai kielteisenä Nato-jäsenyydelle. Etukäteen sen sanottiin olevan kielteinen, mutta ainakaan omiin silmiini se tosiaankaan siltä näytä. Pikemminkin epäilen sitä pidettävän Nato-jäsenyyttä ajavana ihan vain sen takia, että se pystyy esittämään jäsenyyden loogisena valintana. Kun sekä vastustajat että kannattajat kun tapaavat leimata vastakkaisen mielipiteen typeräksi, niin asian esittäminen loogisena kokonaisuutena voi hyvinkin aiheuttaa Nato-jäsenyyden vastustajissa protestimieltä. Toisaalta sitten taas selvityksen suorasukaisuus myös jäsenyyteen liittyvien riskien kohdalla, joita monet kannattajat haluavat häivyttää. Joka tapauksessa selvitys vastaa huutoon siitä, että Nato-keskustelun ei ole väitetty edenneen minnekään juupa-eipäs -väittelystä.

Julkistuksen alla asiaa on käsitelty julkisuudessa poikkeuksellisen paljon. Selvityksestä on, hyvin epätyypillisesti ulkoasiain alalla, vuodettu tietoja ja näkemyksiä suomalaisittain runsaasti etukäteen. Erityisesti monia tuntui huolestuttavan etukäteen se, että kaksi jäsentä ryhmässä oli esittänyt parisen vuotta sitten mielipiteen, että Suomen ei olisi järkevää liittyä Natoon. Toki selvitys oli ilmeisesti suhteellisen pitkään valmis ja laajahkossa etukäteisjakelussa, mutta silti. Nähtäväksi jää, miten paljon siihen liittyvä keskustelu suuntautuu itse asiaan eli Nato-jäsenyyteen ja kuinka paljon pureudutaan selvitykseen, sen tekotapaan ja tekijöihin.

Selvityksen kokonaisvaltaisuus koskee myös sen johtopäätöksiä. Työryhmä ei oteta kantaa siihen, pitäisikö Suomen liittyä Naton jäseneksi. Mutta yhdessä johtopäätöksessään se on ehdoton: jos näin toimitaan, on se suurstrateginen päätös. Siis peruuttamaton ja jopa vuosisatoja vaikuttava. Selvityksessä myös esitetään hyvin perustellen, että lopputuloksesta riippumatta Suomen ja Ruotsin kannattaa tehdä ratkaisu yhdessä. Yhteinen päätös ajaisi työryhmän mielestä myös Naton etua.

Selvityksessä on nostettu esiin kolme keskeistä ulkopuolista ulottuvuutta, jotka vaikuttavat Suomen ratkaisuun: Ruotsin päätös, Venäjän reaktio mahdolliseen jäsenyyteen sekä Naton jäsenmaiden kanta jäsenyyshakemukseen. Ruotsissa koko porvariblokki on Nato-jäsenyyden kannalla, sosialidemokraatit suurimmalta osin vastaan ja ruotsidemokraateilla ei ole virallista kantaa. Ruotsia hallitsee epäsuosittu vähemmistöhallitus, jonka kaatuminen johtaisi jo aiemmin lähellä olleisiin ennenaikaisiin vaaleihin. Nykyisten mielipidetiedustelujen mukaan uusissa vaaleissa valtaan nousisi todennäköisesti Nato-jäsenyyttä kannattava hallitus. Joka tapauksessa Ruotsissa parlamenttivaalit pidetään viimeistään vuonna 2018.

Venäjän reaktioiden selvitys arvioi muistuttavan sen reaktioita aiempiin Nato-liittymisiin. Ensin vastustusta, sitten vastatoimia ja ajan mittaan suhteet palaavat suurin piirtein entiselle tolalle. Ylipäätään selvitys sisältää hyvin suorasanaisia arvioita Venäjän toimista ja tavoitteista. Se esimerkiksi nimeää itärajalla yllättäneet turvapaikanhakijat Venäjän hybridivaikuttamisen keinoksi. Erityisen hyvin Venäjää kuvaava lause raportissa on: ”Tyytymättömänä valtana Venäjä on tehnyt arvaamattomuudesta strategisen ja taktisen hyveen, jota tukee vaikuttava poliittinen ja sotilaallinen ketteryys.” Tyytymätön valta kuvaa hyvin Putinin Venäjän olemusta ja tässä on myös tiivistetty hyvin se, miten Putin on kerta toisens jälkeen pitänyt aloitteen itsellään, koska pystyy tekmään päätöksiä nopeasti pienessä piirissä. Arvaamattomuus on pinnallista, sillä Venäjä on jatkuvasti toiminut hyvin harkitusti ja voimankäyttöä tarkasti säädellen, vaikka onkin halunnut antaa kuvan ympäriinsä pinenkin syyn takia hutkivasta häiriköstä.

Naton jäsenmaiden suhtautumista Suomen (ja Ruotsin) jäsenyyteen selvitys pitää suhteellisen ongelmattomana. Selvityksessä pidetään Suomen teknistä ja toiminnallista Nato-yhteensopivuutta jo lähes täydellisenä. Naton politiikka ja vaatimukset ovat selvityksen mukaan yleisesti ottaen yhtäpitäviä Suomen puolustuspolitiikan tarpeiden kanssa. Ja myös kääntäen, Suomen puolustuksen ryhmitys ja strateginen asemoituminen Venäjää kohtaan ovat yhdenmukaisia Naton tavoitteiden ja linjausten kanssa.

Neljään pilariin perustuva aktiivinen vakauspolitiikka on se ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja, jolla Suomi tällä hetkellä etenee. Nelijalkainen jakkaramme on kuitenkin keikkunut viime aikoina, vaikka valtiojohto on sillä istuessaan pitänyt pokan kiitettävästi. Tosin näin epävakaina aikoina ei yksikään ratkaisu ole vakaa. Nykytilanteen ongelmana on kuitenkin ollut asemamme väittäminen muuksi kuin mikä se on. Tuleva ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko vastannee omalla tavallaan siihen kysymykseen, mitä jakkara-mallin kanssa on odotettavissa, vaikkei valtion poliittisesti laatiman asiapaperin voi olettaa olevan yhtä selväsanainen kuin tämä Nato-selvitys.

Selvitys ei käsittele sitä, mitä mahdollisesti tapahtuisi Suomen jättäytyessä julkilausutusti ja pysyvästi Naton ulkopuolelle. Sehän ei ollut ryhmän tehtäväkään, mutta tämäkin vaihtoehto ansaitsisi myös perusteellisen avauksen. Paluuta idän ja lännen väliin puolustaa muun muassa Paavo Väyrynen ja ajatuksella näyttää olevan kannatusta myös siellä täällä muuallakin.

Selvitys ei ota kantaa Suomen Nato-jäsenyyteen, mutta pitää sitä realistisena mahdollisuutena. Ei nopeasti eikä läpihuutojuttuna, mutta olemassa olevana mahdollisuutena. Työryhmä myös tekee selväksi, että ratkaisu on iso ja epävarma. Mutta tällaisina aikoina kaikki liikkeet ja liikkumatta jättämiset ovat isoja ja epävarmoja. Selvitys antaa keskustelulle pohjaa ja täyttää näin sille annetun tehtävän kiitettävästi. Tästä avautuvan keskustelun merkitys taas on siinä, että se antaa paremmat lähtökohdat demokraattiselle päätöksenteolle.

Lämpimästi suosittelen kaikille tämän paljon tietoa sisältävän selvityksen lukemista. Oli mieltä mieltä tahansa, antaa se välineitä ymmärtää enemmän ja keskustella paremmin.

13 kommenttia:

  1. Hyvä analyysi, mutta

    "Arvaamattomuus on pinnallista, sillä Venäjä on jatkuvasti toiminut hyvin"

    Jäiköhän tuosta lauseesta loppuosa jonnekin?

    VastaaPoista
  2. Raportti on huolellisesti tehty ja siitä puuttuu omasta mielestäni kokonaan kelmeä komiteamietinnön maku. Raportista riittää kyllä makusteltavaa pitkäksi aikaa ja se aika alkakoon nyt. Faktat on niitattu pöytään ja argumentit on valittava aiempaa huolellisemmin.

    Niin se käy.

    O.N.

    Emme pääse eteenpäin jos emme lakkaa palvomasta menetettyjä tai kuolleita Jumalia. Tiedämme hyvin että jokaista kansaa uhkaa historian käännekohdassa Lootin vaimon kohtalo. Menneisyyteen kääntyminen tietää suolapatsaaksi muuttumista.

    -UKK

    VastaaPoista
  3. Totta lause ja ajatus oli jäänyt kesken, nyt täydennetty loppuun.

    VastaaPoista
  4. Raportti ylittää todellakin odotukset! Siinä on paljon pureskeltavaa, varsinkin natoa tunteen pohjalta vastustavien mielestä. Siinä aika suoraan sanotaan, että liittoutumattoman Suomen asema muodostuu tukalaksi, jos Ruotsi liittyy, mikä on hyvin mahdollista. Itse yllätyin maininnasta, että Suomen asema oli ainakin osatekijä siinä, että Ruotsi jättäytyi Naton ulkopuolelle aikanaan. Suomessa ei mielestäni osata kunolla arvostaa, miten hyvä naapuri meillä lännessä on.

    VastaaPoista
  5. Luettu on. Paikoin ajatuksen kanssa ja paikoin selaamalla.

    Mielenkiintoista on tarkastella itse liittymisprosessia ja siihen mahdollisesti liittyviä ongelmia. Esimerkiksi prosessin kesken voi tulla paha häiriö Ruotsin kansanäänestyksestä. Siten turvallisinta olisi jättää kansanäänestykset pois.

    Aiempien NATOn laajenemisten mukaan Venäjän reaktiota liittymiseen ei kannata pelätä. Pelätä kannattaa nykytilannetta jolloin Suomi ei saa mistään apua kun Venäjä hyökkää Suomen kimppuun.

    VastaaPoista
  6. Raportti sinällään on oikein hyvä. Asiallinen, kiihkoton ja tasapainoinen joka suhteessa.

    Omituisen vähän raportissa kuitenkin käsitellään asian kovaa ydintä - sotilaallista turvallisuutta. Veikkaan, että sitä ei käsitellä myöskään myöhemmin valmistuvassa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa. Kuitenkin juuri sotilaalliseen turvallisuuteen liittyvät näkökohdat ovat (ainakin minun mielestäni) niitä, joihin Suomen (ja Ruotsin) valinta kaikkein eniten vaikuttaa.

    Tähän liittyen tulee mieleen heti kaksi kysymystä:

    1. Voiko liittoutumaton Suomi pysyä mahdollisen Nato-Venäjä kriisin ulkopuolella pelkästään omalla ilmoituksellaan?

    Raportti näyttää näin olettavan ja saman tyyppistä ajattelua on esittänyt esim. E. Heinäluoma.

    Monet asiantuntijat näyttävät olevan tästä eri mieltä. Vakavan kriisin oloissa (tai jopa ennen sen kärjistymistä yhteenotoksi) Venäjä pyrkisi luultavasti työntämään Pietarin ja Kuolan puolustuksen eteen - siis Suomen alueelle. Tämä tarkoittaisi aluevaatimuksia sotilaallisen uhkan alla. Tai pahimmillaan avainalueiden nopeaa haltuunottoa taktisten ydinaseiden käyttöuhkausten tukemana.

    Kuka on se poliittinen päättäjä, joka ydinaseiden käytön uhatessa jatkaisi vastarintaa ja ottaisi riskin suomalaisen kaupungin ydintuhosta. Ja vaikka ydinaseuhkailut eivät olisi kuviossa mukana, Suomi kestäisi Venäjän täysimittaista sodankäyntiä vain rajatun ajan.

    Tämä on liittoutumattomuusvalinnasta seuraava riski.

    Niin kauan kun tätä ja muita sotilaallisia riskejä ei käsitellä, Nato -keskustelussa ei puhuta siitä kaikkein oleellisimmasta.

    2. Suurimmat uhkatekijät ovat suomen omien vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella.

    Suomi ei voi mitenkään merkittävästi vaikuttaa siihen, syntyykö Venäjän ja Naton välille vakava kriisi tai yhteenotto. Kuitenkin juuri tämä muodostaa suurimman riskin liittoutumattomalle Suomelle.

    Toisin kuin väitetään, liittoutumattomuus ei ole lisännyt itämeren alueen vakautta. Jos se olisi, niin ei kai meillä olisi nykyisenkaltaista tilannetta. Minun nähdäkseni asia on päinvastoin. Suomen ja Ruotsin liittoutumattomuus jättää Venäjälle sotilaallisia toimintavapauksia, ja siten helpottaa sen riskinottoa. Suomen ja Ruotsin liittoutuminen Natoon puolestaan veisi Venäjän liikkumatilan pohjolassa ja pakottaisi sen harkitsemaan nykyistä tarkemmin toimintansa mahdollisia seurauksia.

    Omasta mielestäni jäsenyyshakemusta seuraava kylmä kausi Suomen ja Venäjän suhteissa on pieni hinta siitä, että Suomi saisi viimeinkin uskottavan puolustuksen.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oltaneen asian ytimessä. Itse pitäisin ydinaseen käyttöuhkausta liioiteltuna uhkakuvana. Se olisi bluffia, sillä ei Venäjä ota vastuulleen ydinaseen ensikäyttöä. Lisäksi, jos sitä käytettäisiin, sitä käytettäisiin taktisella tasolla, ei strategiseen tehtävään eli kaupunkien tuhoamiseen. Nähdäkseni riski bluffin katsomisesta on hyväksyttävä. (Tosiasia on, että jos tuollaisessa tilanteessa ollaan, Suomi on jo voittanut tavanomaisen sodan ja saa - sotamenestyksen siivittämänä - tukea aiemmin skeptisestikin suhtautuneilta valtioilta. Tätä tilannetta ei pidä heittää pois helpolla.)

      Yleisemmin ongelmana on se, että Suomi ei tosiasiallisesti voi mitenkään pysyä puolueettomana suursodassa. Emme ole sivusta-alueelle vaan Venäjän sotilasstrategisessa polttopisteessä.

      Suurin ongelma Nato-jäsenyydessä on käytännöllinen: miten jäseneksi päästään joutumatta sitä ennen sotaan?

      Poista
    2. Ydinaseella uhkaaminen - ja varsinkin niiden käyttö - on toki melko äärimmäinen skenaario. Mutta ei äärimmäisyys tee ajatuksesta täysin mahdotonta. Suursodan oloissa taktisten ydinaseiden käyttö ja ainakin käytöllä uhkaaminen on jopa luultavaa.

      Ydinaseet ovat myös keino kompensoida tavanomaisten resurssien vähyyttä. Monet tutkijathan näkevät jo Venäjän nykyisessä ydinaseretoriikassa (ja doktriinissa) viitteitä tästä. Suursodan oloissa Venäjän resurssipula olisi todella konkreettista, mikä voisi ajaa sen paikkaamaan joukko/kalustovajeita ydinaseuhkailuilla.

      Mitä bluffiin tulee, niin en oikein jaksa uskoa, että tällaisia uhkauksia esitetään ellei niitä olla valmiita toteuttamaan. Seuraukset bluffin paljastumisesta olisivat liian vakavat.

      "Miten jäseneksi päästään joutumatta sitä ennen sotaan?"

      Raportissa esitettiin hakemusprosessin aikaisia turvatakuita. Kannatettava ajatus, jos vain mahdollista.

      Olen myös taipuvainen ajattelemaan niin, että kahdenvälinen Suomi-Venäjä uusintaottelu on mahdollista vain jos EU / Nato lakkaavat olemasta tai menettävät toimintakykynsä.

      Venäjään kohdistuvat taloudelliset seuraamukset suojelevat Suomea. (Mittakaava olisi aivan eri luokkaa kuin nykyisissä pakotteissa. Suomi on EU:n jäsen, toisin kuin Ukraina.) Lisäksi olisi myös pieni riski Naton mukaantulolle jos jokin EU:n Natoon kuuluva jäsen ryhtyy auttamaan Suomea sotilaallisesti.

      "Suomi ei tosiasiallisesti voi mitenkään pysyä puolueettomana suursodassa."

      Olen täysin samaa mieltä. Suomen muskelit eivät riitä suojaamaan puolueettomuutta, vaikka niin haluaisimme.
      Suursodan oloissa Venäjän toimintaa sanelee sotilaallinen tarkoituksenmukaisuus, ei pakotteiden tai poliittisten moitteiden pelko.

      Ylipäänsä riskit joita varten Naton suojaa tarvittaisiin, ovat toteutumistodennäköisyydeltään pieniä. Toteutuessaan ne kuitenkin aiheuttaisivat katastrofaaliset seuraukset liittoutumattomalle Suomelle.

      Riskien toteutumisen pieni todennäköisyys on luultavasti eräs keskeisimpiä syitä jonka vuoksi jäsenyys on niin monien mielestä turha ja tarpeeton.

      Itse olen sitä mieltä, että Nato on kuin palovakuutus. Riskien toteutumisen seuraukset ovat niin pahat, että varautuminen on järkevää vaikka riskien todennäköisyys on pieni.


      Poista
    3. Kyllä. Arvokkaimman ja äärimillään kaiken menettämisen skenaarion toteutumisen todennäköisyys on minimoitava. Peruste on puhtaan matemaattinen: riski on sen toteutumistodennäköisyyden ja riskin realisoitumisen vahingollisuuden tulo.

      Ja aivan olennaista on palovakuutusten aikahorisontti: se ulottuu nykyhetkestä pitkään ja tuntemattomaan tulevaisuuteen. Olemme nähneet miten maailma voi muuttua nopeastikin saati sitten sukupolvien kuluessa.

      -.

      Poista
    4. Ymmärsin sinut väärin. Oletin, että puhut rajoitetusta konfliktista, jollaiset kv. järjestelmän käytössääntöjen mukaan on ollut tapana hoitaa tavanomaisin asein. Tästä normista poikkeaminen ja ydinaseettoman valtion uhkaaminen ydinasein olisi käytännössä nöyryyttävä tappion tunnustaminen.

      Suursodan oloissa sen sijaan on toki mahdollista, että Venäjä uhkaisi ydinseella. Nähdäkseni tällöinkin bluffi on syytä katsoa. Syitä on kaksi:
      a) nykyisen taistelutavan mukaisten joukkojen tuhoaminen ydinasein on taktisella tasolla yllättävän hankalaa, joten mahdollinen vahinko omille joukoille on hyväksyttävän kokoinen riski.
      b) Asutuskeskukseen hyökkääminen olisi eskalaatioaskel, joka nostaisi rajoittamattoman globalin ydinsodan mahdollisuutta aivan liikaa.

      Jos vihollinen on tarpeeksi häikäilemätön hyökätäkseen ydinaseilla asutuskeskuksiin, se on tarpeeksi häikäilemätön tehdäkseen kansanmurhan. Näin ollen ydinaseella uhkaavaa vihollista vastaan on erityisen perusteltua tehdä vastarintaa. Silloin kyse ei ole vain vapaudesta ja hyvinvoinnista vaan kansan fyysisestä eloonjäännistä.

      Poista
    5. Erastotenes, olen samaa mieltä. Rohkenen vain epäillä poliittisten päättäjiemme kykyä tarkastella vaihtoehtoja viileästi ja päättäväisyyttä jatkaa vastarintaa kuvatun kaltaisessa tilanteessa.

      Myöntyväisyydellä, sovittelulla ja joustamisella on totuttu pääsemään jonkinasteisen suvereniteetin säilyttävään lopputulemaan jo niin pitkään, että periksiantamisesta on tullut refleksi.

      Kun katsoo poliittisen kentän reaktioita huomattavasti pienemmissäkin kysymyksissä, niin on aika vaikea uskoa päättäjien kykyyn tehdä todella vaikeita ratkaisuja.

      Suo anteeksi kyynisyyteni, mutta tällaisia ajatuksia viimevuosien tapahtumat ovat herättäneet minussa.

      Poista
  7. Mielestäni nato-vastainen propaganda nojaa esittäjästä riippuen tarkoituksella tai ajattelemattomuuttaan kriisien tiloja koskevaan virhepäätelmään.

    (1) Matalan ja keskitason kriisi - tavanomaiset aseet. Ydinaseet hyvin epätodennäköisiä. Ei avointa tai ainakaan myönnettyä nato-venäjä-konfliktia.

    Ensimmäisen tason tavoite on että sotatoimet eivät ala suomea vastaan. Mitä korkeampi puolustuskynnys on, sitä epätodennäköisemmin väkivalta uhkaa suomea.

    Mikäli väkivalta alkaa, selviytymiskyky määräytyy puolustuskyvyn perusteella.

    Nato nostaa kynnystä (suora mm tuettuna ja välillinen eskalaatiomahdollisuuden vuoksi) ja puolustuskykyä (vähintään merkittävä materiaali- ja tiedustelutuki ja saarrostuksen estäminen).

    (2) Avoin nato-venäjä-konflikti, tavanomaiset aseet.

    Kuten kohta 1.

    (3) Avoin nato-venäjä-konflikti, ydinaseet

    Suomen kohtalo on sama kuin kylmän sodan skenaarioissa oli liittoutunut tai ei. Liittoutuneena suomi olisi ydiniskujen kohteena vain toisen osapuolen osalta mutta sillä ei olisi merkitystä.

    Vaihtoehto kolme ei ole relevantti suomen turvallisuuspoliittisen päätösten kannalta koska skenaario muuttaa koko geopoliittisen rakenteen tavalla johon ei voi varautua muuten kuin pyrkimällä estämään sen toteutuminen.

    Skenaarion toteutumiseen ei kuitenkaan vaikuta se, liittoutuuko suomi tai ei.

    Suomen tulee harkita liittoutumista itsekkäästi skenaarioiden 1 ja 2 näkökulmista.

    Niissä riskinä on että yksinäinen suomi alistetaan suurvallan "turvavyöhykkeeksi" miehittämällä strategisia alueita ja luomalla siitä ja lopusta jäätynyt konflikti. Alistaminen toteutuisi kuitenkin suoraa aseellista toimintaa enemmän poliittisen järjestelmän ja median manipulaatiolla terrorin (energiajakelu, ...) ja eritasoisen poliittisen johdon suoran kiristyksen keinoin jossa ydinasekin tulee mainituksi.

    Ydinase kun on käyttökelpoinen käyttämättömänäkin ja oikeastaan vain siinä suhteessa.

    -.



    VastaaPoista
  8. Itsekin äänestin Halosta, jonka vasemmistolainen ja Venäjämyönteinen idealismi tuntui tuolloin harmittomalta ja jopa sympaattiselta piirteeltä Ei silloin olisi voinut uskoa, että Venäjä näin äkkiä muttuu agressiiviseksi ja väkivaltaiseksi naapuriksi.

    Nyt uudessa tilanteessa olisi löydettävä lääkkeet siihen, miten tämän Venäjänalleideologian kannattajat saadaan ymmärtämään, että siellä itäräjän takana on oikeasti vaarallinen karhu. Ja että USA on oikeastaan aika hyvä kaveri Suomen kaltaiselle demokraattiselle maalle.

    VastaaPoista