Nato-selvityksestä

Selvityksen luovutustilaisuus esitettiin suorana YLE Areenassa (kuvakaappaus). Kuvassa naurattaa "Vaaratilanne ohi" -kuulutus joka keskeytti tilaisuuden. 

Muistan kun joskus seurasin kateellisena Ruotsin turpo-skenen vilkasta keskustelua Sälenin alla. Nyt ei tarvitse enää olla kateellinen. Meillä käydään nyt reipasta ja erimielistäkin ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua. Nyt julkaistu Nato-selvitys antaa varmasti potkua siihen, kunhan ei vain jumittuisi jostain sivulauseen epäolennaisuudesta vänkkäämiseksi.

Nato-selvityksen tehnyt työryhmä (Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen, suurlähettiläs René Nyberg, Ruotsin entinen Helsingin-suurlähettiläs Mats Bergquist sekä ranskalainen, kansainvälisen politiikan tutkija ja diplomaatti François Heisbourg) määrittelee lähestymistapaansa kliiniseksi ja onnistuu myös tuottamaan analyyttisen ja viileästi Suomen turvallisuuspoliittista asemaa luotaavan katsauksen. Kysymys ei siis ole ulkoministeriön tai hallituksen kannoista, vaan nimenomaan asiantuntijaryhmän näkemyksistä.

Ikävän usein turvallisuuspoliittisessa keskustelussa keskustelijan näkökanta määrää hänen tilannekuvansa. Tapana on nostaa esiin niitä seikkoja, jotka tukevat omaa näkökulmaa ja vähätellä sitä kyseenalaistavia asioita. Selvitysryhmän kylmäpäisyys tulee näkyviin paitsi asioiden arvottamisesta pidättäytymisenä, myös eri ulottuvuuksien kiitettävän laajana läpikäymisenä. Selvityksen tarjoama iso ja hyvin jäsennelty tietomäärä on osa paketin toimivuutta. Näkökulmasta riippuen voi selvityksestä hakea tukea omalle näkökulmalleen tai mitätöidä sitä käymällä jotakin sen nostamaa asiaa vastaan.

Varsin pian syntyy varmaankin näkemys siitä, että pidetäänkö selvitystä yleisesti myönteisenä vai kielteisenä Nato-jäsenyydelle. Etukäteen sen sanottiin olevan kielteinen, mutta ainakaan omiin silmiini se tosiaankaan siltä näytä. Pikemminkin epäilen sitä pidettävän Nato-jäsenyyttä ajavana ihan vain sen takia, että se pystyy esittämään jäsenyyden loogisena valintana. Kun sekä vastustajat että kannattajat kun tapaavat leimata vastakkaisen mielipiteen typeräksi, niin asian esittäminen loogisena kokonaisuutena voi hyvinkin aiheuttaa Nato-jäsenyyden vastustajissa protestimieltä. Toisaalta sitten taas selvityksen suorasukaisuus myös jäsenyyteen liittyvien riskien kohdalla, joita monet kannattajat haluavat häivyttää. Joka tapauksessa selvitys vastaa huutoon siitä, että Nato-keskustelun ei ole väitetty edenneen minnekään juupa-eipäs -väittelystä.

Julkistuksen alla asiaa on käsitelty julkisuudessa poikkeuksellisen paljon. Selvityksestä on, hyvin epätyypillisesti ulkoasiain alalla, vuodettu tietoja ja näkemyksiä suomalaisittain runsaasti etukäteen. Erityisesti monia tuntui huolestuttavan etukäteen se, että kaksi jäsentä ryhmässä oli esittänyt parisen vuotta sitten mielipiteen, että Suomen ei olisi järkevää liittyä Natoon. Toki selvitys oli ilmeisesti suhteellisen pitkään valmis ja laajahkossa etukäteisjakelussa, mutta silti. Nähtäväksi jää, miten paljon siihen liittyvä keskustelu suuntautuu itse asiaan eli Nato-jäsenyyteen ja kuinka paljon pureudutaan selvitykseen, sen tekotapaan ja tekijöihin.

Selvityksen kokonaisvaltaisuus koskee myös sen johtopäätöksiä. Työryhmä ei oteta kantaa siihen, pitäisikö Suomen liittyä Naton jäseneksi. Mutta yhdessä johtopäätöksessään se on ehdoton: jos näin toimitaan, on se suurstrateginen päätös. Siis peruuttamaton ja jopa vuosisatoja vaikuttava. Selvityksessä myös esitetään hyvin perustellen, että lopputuloksesta riippumatta Suomen ja Ruotsin kannattaa tehdä ratkaisu yhdessä. Yhteinen päätös ajaisi työryhmän mielestä myös Naton etua.

Selvityksessä on nostettu esiin kolme keskeistä ulkopuolista ulottuvuutta, jotka vaikuttavat Suomen ratkaisuun: Ruotsin päätös, Venäjän reaktio mahdolliseen jäsenyyteen sekä Naton jäsenmaiden kanta jäsenyyshakemukseen. Ruotsissa koko porvariblokki on Nato-jäsenyyden kannalla, sosialidemokraatit suurimmalta osin vastaan ja ruotsidemokraateilla ei ole virallista kantaa. Ruotsia hallitsee epäsuosittu vähemmistöhallitus, jonka kaatuminen johtaisi jo aiemmin lähellä olleisiin ennenaikaisiin vaaleihin. Nykyisten mielipidetiedustelujen mukaan uusissa vaaleissa valtaan nousisi todennäköisesti Nato-jäsenyyttä kannattava hallitus. Joka tapauksessa Ruotsissa parlamenttivaalit pidetään viimeistään vuonna 2018.

Venäjän reaktioiden selvitys arvioi muistuttavan sen reaktioita aiempiin Nato-liittymisiin. Ensin vastustusta, sitten vastatoimia ja ajan mittaan suhteet palaavat suurin piirtein entiselle tolalle. Ylipäätään selvitys sisältää hyvin suorasanaisia arvioita Venäjän toimista ja tavoitteista. Se esimerkiksi nimeää itärajalla yllättäneet turvapaikanhakijat Venäjän hybridivaikuttamisen keinoksi. Erityisen hyvin Venäjää kuvaava lause raportissa on: ”Tyytymättömänä valtana Venäjä on tehnyt arvaamattomuudesta strategisen ja taktisen hyveen, jota tukee vaikuttava poliittinen ja sotilaallinen ketteryys.” Tyytymätön valta kuvaa hyvin Putinin Venäjän olemusta ja tässä on myös tiivistetty hyvin se, miten Putin on kerta toisens jälkeen pitänyt aloitteen itsellään, koska pystyy tekmään päätöksiä nopeasti pienessä piirissä. Arvaamattomuus on pinnallista, sillä Venäjä on jatkuvasti toiminut hyvin harkitusti ja voimankäyttöä tarkasti säädellen, vaikka onkin halunnut antaa kuvan ympäriinsä pinenkin syyn takia hutkivasta häiriköstä.

Naton jäsenmaiden suhtautumista Suomen (ja Ruotsin) jäsenyyteen selvitys pitää suhteellisen ongelmattomana. Selvityksessä pidetään Suomen teknistä ja toiminnallista Nato-yhteensopivuutta jo lähes täydellisenä. Naton politiikka ja vaatimukset ovat selvityksen mukaan yleisesti ottaen yhtäpitäviä Suomen puolustuspolitiikan tarpeiden kanssa. Ja myös kääntäen, Suomen puolustuksen ryhmitys ja strateginen asemoituminen Venäjää kohtaan ovat yhdenmukaisia Naton tavoitteiden ja linjausten kanssa.

Neljään pilariin perustuva aktiivinen vakauspolitiikka on se ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja, jolla Suomi tällä hetkellä etenee. Nelijalkainen jakkaramme on kuitenkin keikkunut viime aikoina, vaikka valtiojohto on sillä istuessaan pitänyt pokan kiitettävästi. Tosin näin epävakaina aikoina ei yksikään ratkaisu ole vakaa. Nykytilanteen ongelmana on kuitenkin ollut asemamme väittäminen muuksi kuin mikä se on. Tuleva ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko vastannee omalla tavallaan siihen kysymykseen, mitä jakkara-mallin kanssa on odotettavissa, vaikkei valtion poliittisesti laatiman asiapaperin voi olettaa olevan yhtä selväsanainen kuin tämä Nato-selvitys.

Selvitys ei käsittele sitä, mitä mahdollisesti tapahtuisi Suomen jättäytyessä julkilausutusti ja pysyvästi Naton ulkopuolelle. Sehän ei ollut ryhmän tehtäväkään, mutta tämäkin vaihtoehto ansaitsisi myös perusteellisen avauksen. Paluuta idän ja lännen väliin puolustaa muun muassa Paavo Väyrynen ja ajatuksella näyttää olevan kannatusta myös siellä täällä muuallakin.

Selvitys ei ota kantaa Suomen Nato-jäsenyyteen, mutta pitää sitä realistisena mahdollisuutena. Ei nopeasti eikä läpihuutojuttuna, mutta olemassa olevana mahdollisuutena. Työryhmä myös tekee selväksi, että ratkaisu on iso ja epävarma. Mutta tällaisina aikoina kaikki liikkeet ja liikkumatta jättämiset ovat isoja ja epävarmoja. Selvitys antaa keskustelulle pohjaa ja täyttää näin sille annetun tehtävän kiitettävästi. Tästä avautuvan keskustelun merkitys taas on siinä, että se antaa paremmat lähtökohdat demokraattiselle päätöksenteolle.

Lämpimästi suosittelen kaikille tämän paljon tietoa sisältävän selvityksen lukemista. Oli mieltä mieltä tahansa, antaa se välineitä ymmärtää enemmän ja keskustella paremmin.