Turpo-katsaus 14.9.

Turvallisuuspoliittista keskustelua on hallinnut Ohi on -kampanjan käynnistämä väittely yleisestä asevelvollisuudesta. Aihe on monin tavoin makoisa sekä aloitteen puoltajille että sitä vastustaville. Tällä hetkellä näyttää siltä, että eduskuntakäsittelyyn vaadittavaa 50 000 nimeä ei kerry. Tätä kirjoitettaessa nimiä on 3 500 ja rapiat, joka on minusta yllättävän vähän sekä itse asian, että varsinkin aloitteen saamaan huomion myötä. Argumenttipajatso on tyhjentynyt puolin ja toisin eikä keskustelussa tästä eteenpäin juuri päästä. Tämä umpikuja johtuu siitä, että käsittelyjärjestys on väärä.

Itse olen edelleen sitä mieltä, että vaikka keskustelu asevelvollisuudesta tärkeää onkin, niin nyt mennään takapuoli edellä ylöspäin. Asevelvollisuus on yksi väline, jolla toteutetaan ulkopolitiikasta, resilienssistä ja aseellisesta maanpuolustuksesta koostuvaa turvallisuuspolitiikan päälinjaa turvallisuuspolitiikkaa, joka perustuu poliittisesti päätettyyn päälinjaan.  Ensin pitää päättää siitä linjasta, sitten voi järkevästi ja pitkäjänteisesti keskustella keinoista, joilla se toteutetaan parhaalla mahdollisella tavalla.

*******

Puolustusministeri Carl Haglund ilmoitti viime viikolla, että syksyllä käynnistyy eduskunnan infoaminen pidemmän aikavälin puolustuspoliittisista asioista. Kysehän tässä on siitä, että Puolustusvoimilla ei ole määriteltyjä tehtäviä varten riittäviä resursseja. Tehtäviä on muutettava ja/tai pätäkkää on löydyttävä.

Toivoisin, että tämä keskustelu tuotaisiin myös kansan keskuuteen. Kansanedustajille jaetaan aineistoja ja pidetään pohjustuksia. Kaikki mikä vain suinkin on mahdollista, pitäisi jakaa tehokkaasti julkisuuteen. Näin edesautettaisiin myös näiden teemojen elämistä eteenpäin ja eduskuntavaalikamppailussa 2015 vaaleissa voisimme jo valistuneesti arvioida puolueita myös niiden turvallisuuspoliittisten linjausten kautta. Häglund vaatii puhetta myös fundamenteista, jonka minä ymmärrän tarkoittavan myös NATO-jäsenyyden esille ottamista.

Tuo puolustusministerin linkitetty puhe pidettiin perjantaina Vaasassa pidetyssä turvallisuuspoliittisessa seminaarissa, josta ainakaan minun silmiini ei sattunut tietoa etukäteen. Valistunut kansalaiskeskustelu vaatii kehittyäkseen tällaisia tapahtumia ja siksi olisi kovin tärkeää tiedottaa niistä hyvin. Tai edes auttavasti. Meillä Joensuussa muuten keskustellaan turvallisuuspolitiikasta 17.10., tarkempia tietoja viikon, puolentoista sisällä.

*******

EU-maiden epävirallisessa ulko- ja puolustusministerikokouksessa Vilnassa 5.-6.9. keskityttiin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan (YTPP) ja puolustusyhteistyön kannalta olennaisen tärkeän joulukuisen Eurooppa-neuvoston huippukokouksen valmisteluihin. YTPP ei ole rakentunut ihan odotusten mukaan. Perussyynä on jäsenmaiden haluttomuus sitoutua yhteiseen politiikkaan. Eikä korkea edustaja Ashtonkaan ihan keskeisimpiä ihailun kohteita tällä hetkellä ole. Tuomioja ryöpyttää häntä melkoisesti, eikä taida ihan yksin olla tämän mielipiteensä kanssa. Ensi kesänä pidettävät Eurovaalit muistaen kannattaa ottaa vahvemmin huomioon myös puoluepoliittiset ulottuvuudet ihmisissä ja asioissa.

*******
Syyria hallitsee maailmanpolitiikkaa ja tähän mennessä pelissä ovat kyllä olleet niskan päällä, yhdessä ja erikseen, al-Assad ja Putin. Itselläni on sellainen intuitio eli perstuntuma, että tämä Syyrian tragedia kaikkine ulottuvuuksineen on jonkinlainen kansainvälispoliittinen katalyytti, joka kiihdyttää ja mahdollistaa reaktioita. Nämä reaktiot puolestaan tekevät näkyväksi niitä kehityskulkuja, jotka ovat tähän asti olleet piilossa.

Ensimmäisenä mieleen tulevat Venäjän aggressiivinen pyrky takaisin huipulle ja monenkeskiseen maailmaa, Yhdysvaltain äärimmäinen varovaisuus ja haluttomuus taas sotkeutua kriisipesäkkeisiin ja uusiin sotiin, Yhdysvaltain sisäpolitiikan vastakkainasettelun halvaannuttama päätöksenteko kongressissa, YK:n kyvyttömyys  toimia ja vanhentunut turvallisuusneuvoston rakenne sekä horjuvien ja romahtaneiden valtioiden aiheuttamat laajamittaiset ongelmat kansainväliselle yhteisölle.

*******

Bongasin viime tällä viikolla Defence Newsin jutun, jossa kerrottiin Suomen ja Ruotsin keskustelleen 2009 keskenään mahdollisuudesta liittyä yhdessä NATOon. Ainakin itselleni tämä tieto oli uusi. Silloinhan vallassa oli Vanhanen II ja ulkoministerinä jo Kanervaa seurannut Stubb ja puolustusministerinä Jyri Häkämies. Kukaan ei ole kiirehtinyt tietoa kiistämään, vaikka se Twitterissä levisikin eli voinee olettaa tiedon pitäneen paikkansa.

Sen sijaan jutussa oli muita heikkouksia. On se kurjaa, jos asiantuntija esiintyvä analyytikko pohdiskelee, että Suomi tasapainottaa suhteitaan länteen etsimällä yhteistyömahdollisuuksia Venäjän armeijan kanssa. Onneksi Ulkopoliittisen instituutin Charly Salonius-Pasternak oli valppaana ja oikoi faktoja.