Piilotettu tai hukattu linja

Kylmän sodan ja Kekkosen aikana sai tolvanammaltakin kansalaiselta oikeansuuntaisen selvityksen Suomen ulkopolitiikan peruslinjasta. Nyt samaan kysymykseen tolkullisesti vastaavat ovat vähissä. Vastaukseen lienee kuuluisi ainakin integraatio Eurooppaan (epäsuosiossa), hyvät suhteet (kokoa ajan pelottavampaan) Venäjään, Pohjoismainen yhteistyö (mitä se on?), NATO-rauhankumppanuus (tästä tietää vielä vähemmän) ja tietysti keskinäisriippuvuus (joka voi tarkoittaa mitä vain). Puolustuspolitiikasta kansalaiset vastaisivat varmasti osittain ihan oikein, mutta veikkaisin useimmilla vastauksesta uupuvan nämä 2000-luvun kehityskulut kansainvälisine ulottuvuuksineen.

Presidentti Niinistö kuvasi Suomen turvallisuuspoliittista asemaa vastikään aidalla istumiseksi. Aidalla ei istuta iäisyyksiä, joten johonkin suuntaan tässä ollaan menossa, puolelle tai toiselle. Toinen puoli on NATO-jäsenyys. Toinen puoli ei ole se, mitä nyt on, koska nyt olemme aidalla. Kukaan ei ole oikein määritellyt toista puolta. Vaikka tänä vuonna on keskusteltu enemmän ja avoimemmin Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta kuin ties kuinka pitkiin aikoihin, on linja vielä hahmottumatta.

Vaikka poliitikot eivät juuri puhu turvallisuuspolitiikasta, ovat he siitä päätöksiä tehneet. Meillä on NATO-rauhankumppanuus ja osallistumme myös NATOn NRF-joukkoihin. NRF-joukot ovat NATOn nopean toiminnan joukot, joiden tehtävänä on periaatteessa milloin vaan lähteä sotimaan minne vaan, jos se tarpeelliseksi katsotaan. Kenenkään, ei edes NATOn jäsenen ole kuitenkaan pakko semmoisille retkille mukaan lähteä, vaan kaikki harkitsevat tapauskohtaisesti asiaa, jopa artikla 5:n ollessa voimassa. Tänä vuonna meillä on ollut NRF:n valmiudessa maavoimien erikoisoperaatio-osasto. Parhaillaan evaluoidaan ensi vuotta ajatellen Rissalassa ilmavoimien kansainvälistä yksikköä viimeistä ukkoa myöten, että kelpaako se NATOlle. Kun arvioijia on yli sata ja hommaan tarvitaan mm. AWACS-kone, voi sanoa, että sitä tehdään huolella.

Pohjoisella taivaallamme muuten lentelee taas huomisesta lähtien noin 80 sotakonetta Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Yhdysvalloista ja Britanniasta Arctic Challenge -harjoituksessa. Paikalla on myös ilmatankkauskoneita ja useampia NATO:n AWACS-johtokoneita. Ilmavoimat kertoo itse, että "Harjoituksessa kehitetään ja testataan myös Ilmavoimien Hornet-monitoimihävittäjien toisen elinkaaripäivityksen (MLU2) suorituskykyjä, kuten Link-16 -tiedonsiirtoverkkoa sekä ilmasta-maahan -operointikyvyn osa-alueita." Tuo viimeinen kohta tarkoittanee JASSM-ohjuksiin liittyvää harjoittelua. Nämä ohjukset eivät ole mitä tahansa vehkeitä, vaan niillä voi tarpeen tulleen pistää tuusan nuuskaksi isojakin joukkojen keskityksiä tai infrastruktuuria Suomen lähialueilla. JASSMilla on strateginen ulottuvuus, mutta kukaan poliitikko ei ole nähnyt tarpeelliseksi sitä avata kansalle, positiivisesti tai negatiivisesti.

Suomi osallistuu parhaillaan yhteispohjoismaiseen RECCEX 13-harjoitukseen Tanskassa. Harjoitusjoukko muodostuu Tanskan, Suomen, Ruotsin ja Norjan suojelu- ja raivaajajoukkoista sekä tanskalaisista siviiliviranomaisten edustajista. Suojelujoukot tarkoittavat radioaktiiviseen säteilyyn sekä biologisten ja kemiallisten aseiden tporjuntaan erikoistuneita joukkoja. Pinnalla olevissa kemiallisissa aseissa meiltä löytyy osaamista myös Helsingin yliopistosta. Veikkaisin, että Tanskassa puhutaan paljon Syyriasta ja joku suomalaisista muistanee puolustusministeri Hägglundin viimevuotiset mietteet suojelujoukon lähettämisestä Syyriaan, jos kemiallisia aseita käytetään. Tämä voi vielä konkretisoitua, jos kansainvälinen suunnitelma kemiallisten aseiden siirtämisestä ihmeellisesti toteutuisikin.

Tässä kohtaa on vielä sanottava ostos-tv:n tapaan "eikä tässä vielä kaikki!" Poliittisesti ilman muuta kovinta luokkaa on osallistumisemme NATOn aluepuolustusharjoitukseen, Steadfast Jazz -sotaharjoitukseen seitsemän esikuntaupseerin voimin. Kyseessä on Baltian ja Puolan aluetta hyökkäykseltä 5. artiklan hengessä puolustava harjoitus. Venäjä sanoo olevansa kovin loukkaantunut tällaisesta kylmän sodan henkisestä toiminnasta. Parhaillaan käynnissä oleva Venäjän ja Valko-Venäjän Zapad 2013 -sotaharjoitus puolestaan hermostuttaa Baltian maita. Nämä kaksi harjoitusta ovat poliittisesti nyt toistensa vastinpareja ja Suomi osallistuu niistä toiseen. Tämä osallistuminen on osa NRF-joukkoihin kuuluvaa toimintaa, josta on poliittisesti sovittu vuosia sitten.

Uskallan väittää, että varsin harva kansalainen ymmärtää miten monin tavoin olemme kytkeytyneet läntisiin puolustusjärjestelmiin. Sitä kytkentää eivät ole tehneet sotilaat, ne päätökset ovat meidän poliitikkojemme tekemiä. Se on kansakunnan linja. Mutta se on kummallisella tavalla hahmoton ja hyssytelty linja. Islannin ilmavalvonnasta nousi hillitön haloo, mutta kuten edellä on nähty, olemme mukana isommilla ja tärkeämmilläkin tavoilla NATO-keskisessä yhteistyössä. Tässä kohtaa suuntaisiin moitteitani paitsi tuttuun tyyliin turvallisuuspolitiikasta vaikeneviin poliitikkoihin ja puolueisiin, myös medioihin. Nyt kaivataan reipasta työntekoa ja asiantevia artikkeleja tilanteestamme ja myös tulevaisuuden vaihtoehdoistamme. Ei naurettavia kohujuttuja tai kyynisiä käsiteneppailuja, vaan kunnon perinpohjaista kuvausta missä ollaan ja minne mennään. Sillä meiltä puuttuu nyt iso linja ja siitä meidän pitäisi keskustella yhdessä.