sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Mistä puhumme, kun puhumme rauhasta Ukrainaan

Ukrainaan täytyisi saada rauha. Siitä kaikki ovat ainakin julkisesti yhtä mieltä. Se, miten rauha saadaan Ukrainaan, on jo totisen erimielisyyden paikka. Itse asiassa koko läntistä Eurooppaa piinaa tällä hetkellä jonkinlainen rauhanpuute. Sotaa ei sinällään omalla maaperällä käydä, mutta muun muassa Kreikan velkakriisin, lähi-idän sotien liikkeelle laittamien pakolaisaaltojen ja islamistien terroritekojen myötä tilanne on epävakaan oloinen ja sitä myötä turvaton. Tämän lisäksi idässä Venäjä uhkuu ja puhkuu, haluten taas olla pelätty ja kunnioitettu suurvalta. Sen ainoaksi keinoksi päästä siihen asemaan on ollut ottaa käyttöön vanhanaikaiseksi luultu voimapolitiikka ydinaseiden heristelyine kaikkineen. Lisäksi Venäjä on ottanut poliittista ja viestinnällistä liikkumatilaa itselleen hylättyään toden ja valheen eron, keskittyessään viesteissään ihan pelkkään tarkoituksenmukaisuuteen.

Julkisesti kaikki puhuvat Minskissä neuvotellun rauhansopimuksen toteuttamisesta. Eri vaiheissa ovat länsimaiden poliittisert johtajat ottaneet lusikan kauniiseen käteensä ja henkilökohtaisesti lähteneet liikkeelle. Venäjä ei prosessi myötä ole tehnyt myönnytyksiä, suoraan tai epäsuorasti. Sehän kieltää olevansa Ukrainan sodan osapuoli ja kertoo vain yrittävänsä viestiä alueen ”tasavalloille” Minskin neuvottelujen tärkeydestä. Todellisuudessa Venäjä johtaa, aseistaa, huoltaa ja tukee kaikin muinkin tavoin sotaa, mukaan lukien vakinaisten asevoimien yksiköiden käyttäminen taisteluissa. Kaaottisessa tilanteessa se ei tietenkään pysty pitämään jokaista paikallista rosvopäällikköä kurissa joka hetki, mutta liian itsenäiseksi ei kannata heittäytyä. Käytössä on ollut myös toisesta maailmansodasta tuttu Puna-armeijan tapa tehdä turvallisuusjoukoista toinen linja omien taakse ja tarpeen tullen avata tuli, jos omat lähtevät perääntymään.

Niin kauan kuin Venäjän teot eivät kerro sen halusta rauhaan, lipsahtavat vaatimukset nopeasta rauhasta helposti sen asian ajamiseksi. Nopea rauha kun on tällä hetkellä mahdollista vain antamalla Venäjälle periksi. Käytännössä Ukrainan pitäisi antautua. Kreml haluaa Kiovaan itselleen myönteisen hallituksen, näköjään hinnalla melkein millä hyvänsä. Toki Venäjälle on todennäköisesti jossain vaiheessa annettavakin jotain periksi, mutta kansainvälisen yhteisön on huolehdittava, tässäkin tapauksessa, että hyökkäyssodalla on mahdollisimman kova poliittinen hinta. Ukrainan sota ei yksinkertaisesti voi ratketa sotilaallisesti, vaan jostain on löydettävä neuvotteluratkaisu.

Venäjä ei siis näytä perääntyneen tuumaakaan tavoitteestaan alistaa Ukraina kaikesta rauhanpuheesta huolimatta. Siksi Venäjän toimintaa on yhä vaikeampi perustella moraalisesti tai edes järkevästi. Sitkeimmillekin puolustajille kun on käynyt  ilmeiseksi Putinin Venäjän rooli hyökkääjänä. Näin he joutuvat väkisinkin menemmään yhä kauemmas valheeseen voidakseen pitää kiinni näkemyksestään. Tämä taas aiheuttaa sen, että maltillisetkin kriittiset näkemykset keskustelun keskikentällä Venäjän toiminnasta näyttävät heistä vihapuheelta. Myös Venäjän toimintaan kriittisesti suhtautuvissa on ollut havaittavissa kovenevia äänenpainoja. Ylilyöntejä tuntuu tulevan puolin ja toisin enemmän kuin aiemmin. Olen itse ollut aktiivisesti mukana rasismikeskustelussa 90-luvun puolesta välistä lähtien, mutta en ikinä ennen ole itse saanut osakseni näin valtavaa vihaa, halveksuntaa ja kaikin puolista mitätöintiä. Kuitenkin nämä vaahtoajat ovat vain yksi, ehkä liikaakin huomiota saava osa informaatiovaikuttamista.

Sekä tolkulliset että tolkuttomammat puheenvuorot Venäjän puolesta (tai länttä vastaan) argumentoivat tällä hetkellä yhä enemmän hyökkäämällä Venäjää kritisoivia vastaan. Sen sijaan, että perusteltaisiin Venäjän julkilausumattomien, mutta yhä ilmeisempien tavoitteiden puolesta, hyökätään Venäjän vastustajiksi tai jopa vihollisiksi katsottujen kimppuun. Silloin käännetään keskustelu siihen, että koska Nato/EU/USA/länsi/markkinatalous/suuryritykset/Bilderberg/illuminaatti/bloggari X tai joku muu taho on itse asiassa se pahis, niin Venäjän toiminta on ihan oikeutettua tai ei ainakaan enempää kuin normaalia. Näin koko keskustelu uhkaa valua whataboutismin suolle, jossa on tietysti hyvä mellastaa, jos ei halua keskustelun etenevän. Lisäksi tolkuttomatkin väitteet voivat hyvinkin jäädä elämään ihmisen kuitenkin aina epäluotettavassa muistissa.  Pitää myös muistaa, että informaatiovaikuttaminen vaikuttaa eri tavoin asiaa seuraaviin ja satunnaisempiin asiaan törmääjiin. Jälkimmäiset ovat se ensisijainen kohderyhmä, koska asioista perillä olevien käännyttäminen on lähes mahdoton tehtävä. Siksi naurettavat, järjettömät tai jopa saastalla ratsastavat viestit voivat olla hyvinkin toimivia. Hyvänä esimerkkinä MV-lehti. jota en halua tähän linkittää, koska se on rahanhankkimistarkoituksessa perustettu ja jokainen käynti tuo tuloja sen takana oleville ihmisille. Toisaalta sitten on luotu pinnallisesti hyvin järkevän ja laadukkaan oloisia disinformaatiohubeja kuten Vastavalkea. Se vaikuttaa asialliselta ja järkevältä medialta, mutta ajatuskulut taustalla ovat ihan yhtä kummallisia kuin vaikkapa tuossa edellämainitussa MV-lehdessä.

Myös metakeskustelu keskustelun laadusta ja säännöistä on tehokas tapa viedä tolkku pois ajatustenvaihdosta. Kaikki toiveet tai vaatimukset keskustelun tervehdyttämisestä koetaan sananvapauden rajoituksiksi. Vaikka nämä kaikki sinällään ovat yleisiä asioita verkkokeskustelussa, niin keskustelussa Ukrainan sodasta ja Venäjästä niiden määrä on hämmentävän suuri.

Hyvin yleinen on väite siitä, että länsi haluaa alistaa Venäjän. Tätä vastaan puhuu jo sekin, että Putin sai Venäjällä tehdä oikeastaan mitä tykkäsi aiemmin. Toimittajien murhat, Tsetsenian sotien mittaluokaltaan valtavat raakuudet, vaalipetokset, sanavapauden kaventaminen, vähemmistöjen sorto. Ei näihin oikeasti kukaan puuttunut lännestä, korkeintaan jokunen heidihautala piti ääntä. Vasta hyökkäys Ukrainaan ja ennen kaikkea eurooppalaisia täynnä olleen malesialaiskoneen alasampuminen sai läntisen Euroopan toimimaan. Ja veikkaisinpa, että ei kummoinen tarjous rauhasta tarvitsisi olla, kun useimmat maat lännessä sen ilomielin hyväksyisivät. Mutta Putin on ainakin toistaiseksi pitänyt kiinni pokalla valehtelemisesta, myös suljettujen ovien takana, ja joka suuntaan säteilevästä aggressiivisuudesta.

Venäjällä julistetaan vahvasti Naton vaarallisuutta, vaikka se ei ikipäivänä pystyisi konsensusperiaatteensa takia tekemään mitään niin perin juurin järjetöntä kuin hyökkäämään Venäjälle. Mutta siksipä sitä on hyvä maalata viholliseksi, kun se on vuosikymmenten ajalta tuttu, mutta oikeasti Venäjän suhteen täysin turvallinen. Samoista menneisyyden mielikuvista johtuu muuten varmaan myös se, että rauhanliike ei edelleenkään ole pystynyt löytämään linjaa Ukrainan sotaan tai Venäjän aggressiivisuuteen. Tuntuu siltä, että julkinen asettuminen olemaan samaa mieltä kuin vaikkapa Nato vain on liian kova paikka monelle.

Hyvin usein keskustelussa Venäjän sotilaallinen aktiivisuus otetaan annettuna, lännen reaktiivuus puolestaan katsotaan vahingolliseksi. Tämä asetelma itse asiassa sisältää ”virtahepo kansainvälisen politiikan olohuoneessa” -ajattelua, sillä silloin ajatellaan Venäjän pysyvän rauhallisena, kun kukaan ei reagoi mitenkään sen riehumiseen. Lännessä riittää yllättävän paljon itsesyytöksiä esimerkiksi EU:n itäisen kumppanuuden ohjelmasta, joka on vienyt demokratiaa, markkinataloutta ja oikeusvaltiota neuvostoblokin ja Neuvostoliitosta syntyneisiin maihin. Venäjän aggressiivisuutta on oikeutettu sillä, ettei oikeastaan ole oikein viedä näitä asioita Venäjän rajanaapureille, koska Venäjä ei noista markkinataloutta lukuunottamatta pidä lainkaan.

Haluan uskoa lujasti siihen, että voimme yhtäaikaa sekä puhua avoimesti varsinkin Venäjältä lähtöisin olevasta informaatiovaikuttamisesta että pitää kiinni avoimesta keskusteluilmapiiristä. Nyt jos koskaan on jokaisen velvollisuus pyrkiä keskustelemaan rauhallisesti, faktapohjaisesti ja loogisesti. Mieltä saa olla mitä vaan, kunhan perustelee kantansa tolkullisesti.

12 kommenttia:

  1. Kiitän Vastavalkea-artikkelini linkin esittämisestä. Toivon, että rakentava ja asiallinen keskustelu siitä suuntautuisi Vastavalkean omille sivuille.

    Tuollaiset Ryskyn kovasti itseään toistavat heittelyt Vastavalkean suuntaan eivät edusta millään tavoin rationaalia argumentointia, joten ne voidaan perusteettomina sivuuttaa.

    Halusimme nostaa presidentti Niinistön toiminnan julkisen arvioinnin kohteeksi. Viimeksihän näimme sen tuloksettomuuden Moskovan käynnillään, jossa lojaalina USA:n viestinviejänä Niinistö puhui vain Ukrainasta. Putin puolestaan puhui Suomen ja Venäjän taloudellisesta yhteistyöstä, johon Suomen presidentinkin olisi ollut tähdellistä osallistua. Onhan paraikaa valinkauhassa Pyhäjoen ydinvoimalan rakentamispäätös, joka riippuu Fortumin siirroista. Ne taas riippuvat Fortumin tavoitteiden etenemisestä Venäjällä, joihin pres. Niinistö olisi voinut halutessaan vaikuttaa. Mutta ei näköjään halunnut.

    Onko pres. Niinistö tietoisesti sabotoimassa Pyhäjoen ydinvoimalahankkeen toteuttamista?

    Minä lähden siitä, että demokratiassa ja aidossa oikeusvaltiossa presidentinkin tekemiset voidaan ottaa tarkasteluun ja tarvittaessa rikosoikeudellisenkin tutkinnan piiriin. Siitähän perustuslakikin lähtee.

    Tauno O. Mehtälä
    päätoimittaja
    Vastavalkea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysymyksenasettelusi on mielenkiintoinen. Ymmärtääkseni Fortum Oyj on yksityinen yhtiö, joka on tehnyt venäläisten kanssa lehmänkaupan: se rahoittaa Fennovoimaa, mikäli se saa ostaa eräitä puolittian valtiollisessa omistuksessa olevia voimayhtiöitä. Venäläiset ovat itse viestittäneet tämän kaupan olevan kaikkien yhteinen etu. Näin epäilemättä on. Esisopimuksen kattamien yhtiöiden voimalaitokset ovat rapistuneita ja modernisoinnin tarpeessa. Fortumilla on tilanteen muuttamiseen sekä osaamista että pääomaa. Venäläistenkin etu olisi saada turvattua sähköntuotantonsa.

      Jos venäläiset yrittävät käyttää kyseisen kaupan toteuttamista poliittisen painostuksen välineenä, miksi presidentti Niinistön olisi tälaiseen taivuttava? Olisiko tämä kenties viimeinen kerta, kun Suomen ulkopolitiikkaan yritettäisiin vaikuttaa Fennovoima-projektilla? Projekti kestää, jos sitä päästään toteuttamaan, vielä puolisen tusinaa vuotta. Jos sillä aletaan kiristää jo nyt, ei kiristyksestä ehdi tulla loppua. Ajatus siitä, että kiristykseen suostumattomuus olisi "haluttomutta vaikuttaa" muistuttaa vaimonhakkaajan asennetta: "Mut ku se..."

      Mikäli presidentti Niinistö on "tietoisesti sabotoinut" Fennovoiman hanketta kieltäytymällä sitomasta Suomen idänkauppaa Suomen ulkopoliittiseen linjaan, hän on osoittanut itsenäisen maan presidentille soveliasta suoraselkäisyyttä. Me olemme osa länttä, ja Venäjä kohtelee meitä länsiliittounan osana, joten meidän ei parane horjua yhteisestä linjasta. Muuten huomaamme kohta hortoilevamme keskellä ei-kenenkään maata, vailla ystäviä ja turvaa.

      Poista
  2. Onko Ryskyllä käytettävissä teknologiaa, jota ei EUlla eikä USAlla ole? OSCE ja jopa Nato ovat joutuneet myöntämään, ettei Ukrainassa taistele venäjän armeija. Venäjän kansalaisia ja venäläisiä Ukrainassa taistelee molemmilla puolilla(tämä on mitä tiedämme, muu on luulemista). En hahmota miten Venäjän demonisointi ja epäkohtien ruotiminen edistää rauhaa, mutta en olekaan Nato-bloggari. Jätät ilmeisesti ihan tarkoituksella kertomatta tapahtumat ja taustavoimat jotka johtivat Ukrainan sisällissotaan eli EU:n ja USAn painostamisen ja demokratian halveksimisen Maidanilna, joka johti vallankaappaukseen. Tarpeesi mollata medioita, jotka ovat eri linjoilla palkkasi maksajan kanssa, on jo yliampuvaa. Sanoma Oy saa rahaa klikkauksista, kuten tiedät. HS ei tee hyväntekeväisyyttä vaan bisnestä kuten mainitsemasi kyyninen rahastaja ;) . Vastavalkean leimaaminen propagandaksi johtunee siitä, ettet kykene kumoamaan julkaisun väitteitä. Se, mitä teet on informaatiosotaa omaa kansaasi kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sinä täytät juuri ne tunnusmerkit joita Rysky luetteli Venäjän puolustelijoista. Kykenet kevyesti ohittamaan jopa riippumattomat venäläiset lähteet kuten Sotilaiden äidit -järjestön ja kansalaisaktivistit jotka ovat toimittaneet todisteita venäläisten sotilaiden järjestelmällisestä pakottamisesta taisteluluihin Ukrainassa. Samaan tapaan kykenette olankohautuksella ohittamaan todisteet siitä, että Ukrainan kapinalllisilla on käytössään sotamateriaalia jota on vain Venäjän armeijan palveluskäytössä. Puhumattakaan siitä, että sotaa on käyty jo vuosi mutta kummasti kapinallisilla riittää ampumatarvikkeita ilman minkäänlaista omaa asetuotantoa. Venäjää ei tarvitse demonisoida ja osoitella sen epäkohtia, Venäjä tekee sen itse ihan riittävän tehokkaasti. Henkilökohtaisesti en todellakaan ymmärrä ihmisiä, jotka puolustelevat johtajia, joilla on rannekelloja jotka maksavat pari kertaa presidentin virallisen vuosipalkan samaan aikaan kun riistävät kansalaisiltaan kaikki vapaudet ja oikeudet. Ihan sama onko johtaja venäläinen tai länsimainen, roistoja en ihaile niinkuin eräät.

      Poista
  3. Ukrainan-Venäjän sodan aikana olemme kuulleet lähes kyllästymiseen saakka mantraa jonka mukaan "Ukrainan kriisiin ei ole sotilaallista ratkaisua." Vaikka väitettä viljellään useimmiten hyvässä uskossa, se johtaa mielestäni väärään analyysiin ja siten myös vääriin johtopäätöksiin. Haluaisinkin hieman avata ja haastaa tätä väitettä.

    Jos mantran "sotilaallisella ratkaisulla" tarkoitetaan yhden osapuolen antautumista toisen osapuolen sotilaallisen voiton seurauksena, niin väite kuvastaa ennemminkin lausujansa toivetta kuin sitä, mikä on tai ei ole mahdollista. Ukrainan sodalla voi nimittäin olla useitakin vaihtoehtoisia sotilaallisia ratkaisuja.

    Numero yksi. Venäjä voi halutessaan valloittaa Ukrainan ja ottaa sotilaallisen voiton. Valloituksen poliittinen hinta tosin olisi järisyttävän kova.

    Numero kaksi. Myös Ukraina voisi periaatteessa ottaa pitkän sissisodan jälkeen Venäjästä sotilaallisen voiton (muistakaa Afganistan, Vietnam jne.). Tämän vaihtoehdon todennäköisyys lienee lähellä nollaa.

    Numero kolme. Tilanne jäädytetään suurin piirtein nykyiselleen samalla kun vihollisuudet lopetetaan esim. Minskin sopimuksen mukaisesti. Tässä ratkaisussa väite sotilaallisen ratkaisun mahdottomuudesta tulee kumotuksi. Tilanteen jäädyttämisellä vain hyväksytään, että Venäjä on saanut tavoitteensa lävitse sotilaallisin keinoin. Kriisi siis tuli ratkaistuksi sotilaallisesti koska vastapuoli (Ukraina / länsi) taipui neuvottelutulokseen sotilaallisen paineen alla.

    Ainoa ei-sotilaallinen ratkaisu kriisiin on, että Venäjä vetää kaikki joukkonsa, kouluttajansa sekä tiedusteluoperatiivinsa Ukrainan alueelta - Krim mukaan lukien. Että Venäjä lopettaa kaiken sotilaallisen tukensa Itä-Ukrainan separatistiryhmille, lopettaa kaiken kumouksellisen toimintansa Ukrainan sisällä sekä lopettaa Ukrainan poliittisen ja taloudellisen uhkailun ja painostamisen. Tässä ratkaisussa Venäjä siis sallisi Ukrainan toimia suvereenin valtion tavoin. Ikävä kyllä, tämä ratkaisu näyttää - jos mahdollista - vielä epätodennäköisemmältä kuin vaihtoehto numero kaksi.

    Vaihtoehto numero kolmen hyvyys tai huonous riippuu paljolti siitä, mitä ajattelemme Venäjän motiiveista ja tavoitteista ylipäänsä.

    Jos uskomme, että Venäjällä ei ole laajempia tavoitteita ja että Ukraina on yksittäistapaus, myös sotilaallinen ratkaisu voisi olla lännen hyväksyttävissä. Saataisiinhan sen myös tappaminen ja siviilien kärsimykset loppumaan. Ukrainalaiset itse voisivat tosin olla asiasta eri mieltä.

    Jos taas uskomme, että Venäjällä on laajempia geopoliittisia tavoitteita, Venäjän tavoitteet tyydyttävän sotilaallisen ratkaisun hyväksyminen olisi lännelle, ja erityisesti Venäjän naapureille, todella vaarallista. Venäjän johto saisi konkreettisen osoituksen agressiivisen politiikan tuloksellisuudesta ja vastustajan (lännen) heikkoudesta. Tämä jos mikä rohkaisisi Venäjää jatkamaan samalla linjalla ja kokeilemaan samaa taktiikaa esim. Suomeen tai jopa baltian Nato-maihin.

    Jos palaamme blogistin otsikkoon, niin minusta näyttää siltä, että Länsi yrittää saavuttaa ratkaisua vaihtoehdon nro kolme pohjalta. Venäjä taas uskoo voivansa saavuttaa lisää, minkä vuoksi se pelaa juuri nyt aikaa. Tiivistettynä, länsi haluaa rauhaa, Venäjä suurempaa voittoa.

    Oma mielipiteeni on, että ainoa keino saada Venäjä noudattamaan Minskin sopimusta, lopettaa Ukrainan kriisi tähän ja estää ennakolta uusien kriisien puhkeaminen Venäjän rajoilla, on lisätä Venäjän maksamaa hintaa aivan radikaalisti.

    Tämä tapahtuisi esim. sulkemalla Venäjä kansainvälisestä pankkijärjestelmästä, lopettamalla kaikki neuvottelut ja valtion johtotason tapaamiset sekä aseistamalla Ukraina hampaisiin. Tässäkin vaihtoehdossa on riskinsä, mutta mielestäni ne ovat huomattavasti pienemmät kuin siinä tapauksessa, että länsi jatkaa peräytymistään ja Venäjän annetaan jatkaa Amok -juoksuaan.





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pitkälti samaa mieltä. Meidän "sodanpäämääräämme", itsenäistä ja riippumatonta, rajoiltaan entistä Ukrainaa, on hyvin vaikea saavuttaa. Teoriassa olisi vielä yksi vaihtoehto: massiivinen sotilaallinen apu Ukrainalle. Tähän ei kuitenkaan mennä, sillä riski konfliktin eskaloitumisesta on liian suuri.

      Meidän ainoa keinomme voittaa Ukrainan kriisi rauhanomaisesti on istua venäläiset ulos Ukrainata. Tähän päästään vain pitkäaikaisilla ja uskottavilla pakotteilla. Pakotteet näet alkavat purra vasta nyt. Štokmannin kaasukenttähankkeen pysähtyminen on tästä hyvä osoitus.

      Venäläisiltä loppuvat rahat puolen vuoden sisällä. Tällöin on vaarallinen hetki. Silloin Putinin on joko annettava periksi (eli samalla luovuttava vallasta, ehkä myös hengestään) tai nostettava panoksia. Jos emme ole joutuneet ensi juhannukseen mennessä sotaan, on meillä ollut runsaasti Luojan siunausta. Vaihtoehtoa ei kuitenkaan ole. Putinille ei pidä antaa periksi. Sillä tiellä ei ole loppua.

      Poista
    2. "Venäläisiltä loppuvat rahat puolen vuoden sisällä. Tällöin on vaarallinen hetki. "

      Tarkan takarajan antaminen Venäjän kassan tyhjentymiselle on haastavaa, mutta olen kyllä täysin samaa mieltä itse asiasta.

      "Meidän ainoa keinomme voittaa Ukrainan kriisi rauhanomaisesti on istua venäläiset ulos Ukrainata."

      Hyvä pointti. Toisaalta, Venäjä voi päättää nostaa panoksia kun rahakirstun pohja häämöttää. Mutta olet kyllä oikeassa siinä, että tilanteen pitkittäminen on tällä hetkellä luultavasti järkevämpää kuin Ukrainan aseistaminen. Itse olin vielä hetki sitten massiivisen aseavun kannalla, mutta luettuani alla mainitun artikkelin täytyy ottaa hieman mietintäaikaa ja sulatella (minulle) uusia näkemyksiä.

      Artikkelissa "How World War III became possible" (linkki alempana viestiketjussa), annetaan melko lohduton kuva lännen optioista. Artikkelin mukaan useat asiantuntijat ovat tulleet johtopäätökseen, jonka mukaan Venäjä uskoo voivansa käydä ja voittaa rajoitetun ydinsodan. Tarkemmin sanottuna, Venäjä uskoo voivansa kompensoida tavanomaisten joukkojensa alivoiman Natoa vastaan valmiudellaan käyttää taktisia ydinaseita.

      En ole valmis tuota tai artikkelin muitakaan väitteitä ihan suoralta kädeltä uskomaan, mutta argumentit olivat kyllä sen verran järkevän kuuloisia, että täytyy jatkaa sulattelua. Oli miten oli, jos artikkeli maalaa Venäläisten ajattelusta edes suurin piirtein oikean kuvan, me todella tarvitsemme mainitsemaasi siunausta.

      Poista
  4. Lisäyksenä edelliseen...

    Niiden, jotka eivät usko Venäjällä olevan laajempia geopoliittisia tavoitteita, pitäisi pystyä perustelemaan kantansa huomattavasti nykyistä paremmin. Heidän tulisi kyetä antamaan uskottava selitys mm.:

    1. länttä vastaan suunnatulle, maailmanhistorian kalleimmalle ja laajimmalle propaganda- ja disinformaatiokampanjalle.
    2. Kumouksellisen toiminnan tukemiselle länsimaissa.
    3. Länsimaisten vaikuttaja-agenttien aktivoinnille
    4. Kaliningradin massiiviselle aseistamiselle. Koko alue alkaa olla tätänykyä yhtä sotilastukikohtaa.
    5. Ydinaseuhkailuille, mukaan lukien harjoitukset joissa on harjoiteltu ydinasein tapahtuvaa hyökkäystä esim. Puolaa vastaan.
    6. Venäjän asevoimien massiiviselle varustelu- ja uudistusohjelmalle.
    7. Yllätyshyökkäyksen mahdollistavalle jatkuvan valmiuden ylläpitämiselle
    8. Tiheästi ja osin ilmoittamatta järjestetyille laajoille sotaharjoituksille
    9. Sotaharjoitusten hyökkäyksellisille skenaarioille

    Kaikki tämä vain Ukrainaa varten?
    Vai kaikki tämä Naton uhkaa vastaan samaan aikaan kun Naton puolustuskykyä on leikattu radikaalisti? Älkää nyt viitsikö.

    Lännen poliitikkojen toimintaa näyttää ohjaavan taloudellisten menetysten pelko joka ei jätä tilaa realistiselle tilannekuvalle. Pahoin pelkään, että nyt säästetyt eurot maksetaan ennemmin tai myöhemmin verenä takaisin.

    VastaaPoista
  5. Ja vielä lisäyksenä pari linkkiä:

    Arto Luukkasen mielipidekirjoitus Savon Sanomissa väittää, että Putin esitti Niinistölle viimeisimmän vierailun yhteydessä uhkavaatimuksen pysyä Naton ulkopuolella.

    http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/hybridisodan-vaara/2077303

    Venäjän ja lännen kiristyneitä välejä sekä kasvanutta sodan uhkaa ruotiva artikkeli joka antaa melko toivottoman kuvan vallitsevasta tilanteesta:

    http://www.vox.com/2015/6/29/8845913/russia-war

    VastaaPoista
  6. Yhdysvaltain puolustusministeriön sivulta napattua: RECENT US MILITARY EVENTS IN EUROPE http://i.imgur.com/5Js7uQR.png

    Missä on vastaava kaavio koko Amerikan mantereen venäläisistä sotilastapahtumista? Kuka häärää mitä sotilaallisesti ja missä? Mikä mahtaa olla yksinkertainen vastaus Anonyymin kysymyksiin 1-9?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko EU Venäjän takapiha tai Venäjällä jokin itsestään selvä oikeus määrätä Euroopassa?

      Poista
  7. Kylläpä anonyymi Putinisti taas sotkee asioita pahasti.

    Venäjä ei tietääkseni kuulu sotilasliittoon jonka jäsenmaat tai kumppanit sijaitsisivat Amerikan mantereella. Heillä ei siis ole syytä harjoitella siellä. USA puolestaan harjoittelee Euroopassa yhdessä muiden Nato -maiden ja Naton rauhankumppaneiden kanssa.

    Mitä tulee Naton ja Venäjän harjoitusten mittakaavaan, niin tässä yksi esitys asiasta:

    http://uk.businessinsider.com/russias-military-exercises-are-way-bigger-than-natos-2015-2?r=US

    Lisäksi anonyymi Putinistimme unohtaa mainita, että Nato on lisännyt harjoitustoimintaansa vastauksena Venäjän aloittamaan pullisteluun.

    VastaaPoista