Kokemuksia Kultarannasta

Keskustelujen moderaattorina toimi Peter Nyman.

Nyt on jokunen päivä vierähtänyt Kultaranta-keskusteluista ja elämyksen ohella myös asialliset asiat alkavat hahmottua. Olihan se ensinnäkin melkoisen hurjaa, kun ympärillä on julkisuudesta tuttuja, tärkeitä ihmisiä. Otti aikansa, ennen kuin maakunnan bloggari siihen tottui. Ylipäätään ihmiset tapahtumassa käyttäytyivät hyvin ja miellyttävästi. Hyvä esimerkki tästä oli bussikuljetusten sujuvuus. Kukaan ei odotuttanut ja bussit täyttyivät ja tyhjenivät järjestyksessä ja reippaasti. Egoilua tai etuilua ei ollut. Tapasin myös lukuisia Twitter-tuttuja ensimmäistä kertaa ja kyllä ihmiset vaan ovat twiittiensä oloisia kasvokkainkin. Tämä oli vilpitön kehu. Muutama ihminen kävi esittäytymässä ja kertomassa lukevansa blogiani. Se tuntui kieltämättä hyvältä.

Tämä henkilökohtaisesta pohdiskelusta liikkeelle lähtenyt harrastus on jo jotain aivan muuta, kuin ikinä olisi osannut kuvitella. Jos joku olisi kysynyt aloittaessani aiheen kimpussa marraskuussa 2012, että mitä odotan tältä blogilta, niin olisin sanonut, että 10-20 merkintää ja sitten hiljaa hiipumista yhdeksi kokeiluksi muiden joukossa. Tämä tie on vienyt pidemmälle kuin ymmärsin odottaa.

Tässä ja monessa muussakin yhteydessä arvioitiin verraten kriittiseen sävyyn

minun kutsumistani Kultaranta-keskusteluihin.

Hieman vaikea sanoa, mutta silmämääräisesti arvioiden Kultaranta-keskustelut tuntuivat kiinnittävät hieman aiempaa enemmän huomiota somessa ja julkisuudessa. Oma tilanne kutsun myötä oli tietysti aiempaan verrattuna erilainen ja tämä varmaan vaikuttaa myös havainnointiin. Ainakin sen voi varmasti sanoa, että kuraa tuli niskaan merkittäviä määriä. Jos kaverit ja tutut onnittelivat ja olivat iloisia puolestani, niin jotkut turvallisuuspoliittisesti eri linjoilla olevat tuntuivat puolestaan raivostuvan. Tästä seurasi nimittelyä, vähättelyä ja ylipäätään kaikenlaista sanallista painamista. Niin paljon, että se kelpasi suorastaan esimerkiksi trollauksesta.

Ainakin pinnalta katsottuna konsensus Kultarannassa oli varsin rikkumatonta. Toki kahvipöytäkeskusteluissa esitettiin myös kriittisiä ajatuksia ja kyllä joidenkin puheenvuorojen kohdalla näki ilmeilstä, että nyt ei oltu samaa mieltä. Kyseessä oli kuitenkin suurimmalta osalta erilaisissa valta-asemissa toimivien ihmisten ryhmä, siis poliittista, taloudellista ja valtionhallinnon eliittiä. Pukukoodi toki teki porukasta yhtenäisemmän näköistä kuin se olikaan. On muuten turhan helppoa unohtaa, että Kultaranta-keskustelut on itse asiassa hyvin tuore ja jopa vallankumouksellinen avoimuudessaan.

Kuten missä tahansa julkisessa tilaisuudessa, oli äänessä pieni vähemmistö ja enemmistö kuunteli. Toki tilaisuuden rakennekin oli sellainen, että käytännössä kyse oli enemmänkin informointitilaisuudesta. Eikä sen informoinnin pääpaino suinkaan ollut minusta paikalla olevissa, vaan suuressa yleisössä. Kultaranta-keskustelut arvovieraineen antavat mahdollisuuden välittää ulko- ja turvallisuuspoliittista tietoa laajalti. Itse en virallisissa tai epävirallisissa yhteyksissä törmännyt mihinkään itselle uuteen tärkeämpään tietoon, jos ei nyt jotain yksityiskohtia tai nippelilukuja oteta. Ja minä toimin pelkästään julkisen tiedon varassa. Kultaranta-keskustelut ovat näinä turvattomilta tuntuvina aikoina myös verratonta asiaviihdettä, joka palvelee koko kansakuntaa. Turvallisuus kun on kuitenkin ennen kaikkea tunne ja sitä vaalitaan näyttämällä, että asioita mietitään ja hoidetaan isolla joukolla parhaiksi asiantuntijoiksi nimettyjä ihmisiä.

Tapahtuma alkoi presidentin puheella, jossa noin karkeasti ottaen kehotettiin puhumaan, koska nyt sitä tarvitaan. Sen jälkeen oli vastaanotto viereisessä teltassa ja hotellikin oli avannut jatkoja varten yhden baarin. Ovimiehet nappikuulokkeineen tosin tulivat tapahtuman puolesta. Seuraavan aamuna pakkauduimme taas kahteen bussiin ja ajelimme Kultarantaan. Suurvaltanokittelu livenä oli melkoisen hurjaa puuhaa, kun Kudrin ja Talbott esittivät jyrkästi vastakkaisia näkemyksiään tilanteesta. Tätä kävin läpi jo tuoreeltaan Turpokorkkarissa, lähes 600 ajokilometrin ja neljän tunnin yöunien jälkeen. Suomen tilasta käyty keskustelu puolestaan siirtyi sisäpolitiikan aivan erilaiseen soundimaailmaan. Hallitus ja oppositio nokittelivat toisiaan. Lounaan jälkeen vuorossa oli etukäteen jaettujen ryhmien työskentelyä.

Itse osallistuin tiedustelua koskevan työryhmän työskentelyyn. Kyseessä oli kuin mikä tahansa työryhmä. Asiantuntijat alustivat, puheenvuorot pomppivat vähän sinne tänne ja lopuksi puheenjohtaja veti yhteen keskustelun antia. Tässä tapauksessa anniksi määriteltiin tosin lähinnä alustusten sisältö. Viranomaisilla oli selkeästi suuri tarve saada vauhdikkaasti eteenpäin tiedustelulain ajantasaistamista, varsinkin verkkotiedustelun osalta. Tämäkin tilaisuus käytettiin siihen täysimääräisesti hyväksi. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, ettei paikalla ollut kriittisiä ääniä ja että hankaliin kysymyksiin esimerkiksi juuri kriitikoiden puuttumisesta tai aikatauluista (perustuslain säätämisjärjestys) ei saatu ryhmässä vastauksia. Uskon lujasti siihen, että lainsäädännön pitää ottaa kiinni maailmassa tapahtuneita muutoksia, mutta soisin sen tapahtuvan hieman keskustelevammin. Käytin ryhmässä puheenvuoron tätä koskien ja pitkälti samansisältöisen myös purettaessa ryhmien aiheita yhdessä. Pidin näissä puheenvuoroissani esillä myös informaatiovaikuttamista ja aidon keskustelun merkitystä valheiden ja propagandan torjumisessa. Jotenkin ajattelin, että kutsu velvoitti minut olemaan aktiivinen, sillä enhän edustanut yhtään mitään muuta kuin itseäni ja ajatuksiani sekä blogejani ja some-keskustelua. Toivon että pystyin antamaan oman, pienen panokseni kokonaisuuteen.

Uuden tiedustelulainsäädännön taustalla pidettiin Suomessa toistaiseksi varsin vierasta käsitettä kansallinen turvallisuus.  Sitä ei ole lainsäädännössä mainittu ja poliittisessa keskustelussakin se on hyvin vähän käytetty. Aiemminhan kansallinen turvallisuus oli karkeasti sanottuna Kekkonen. Hän piti Suomesta huolta suhteessa Neuvostoliittoon. Kansallinen turvallisuus, vaikkei termiä juuri käytettykään, tarkoitti silloin Neuvostoliiton miehityksen ja kansakunnan häviämisen estämistä. Presidentti Koiviston aikanaan Moskovassa murjaisema idea Suomesta (selviytyä hengissä), kuvaa hyvin totaalista ajatteluamme kansallisesta turvallisuudesta. Nyt kuitenkin etsitään myös lainsäädännöllä keinoja vastataan pienempiin uhkiin, käytännössä terrorismiin eri muodoissaan. Tämä lienee yksi niistä asioista, joita meidän olisi joukolla ajateltava uudestaan. Työryhmässä esitettiin myös minunkin mielestäni realistinen näkemys siitä, että Suomeakin tulee kohtaamaan terrori-isku tai useampiakin näkyvissä olevassa tulevaisuudessa. Työryhmää vetäneet ihmiset olivat juuri heitä, joiden tehtävänä on estää nämä iskut. He kokevat tarvitsevansa työssään uusia välineitä. Poliittisen päätöksenteon on sitten harkittava minkälaiset valtuudet heille myönnetään työssään. Tällä hetkellä tuki lakiuudistuksille tuntui olevan hyvin rikkumatonta niin politiikan kuin elinkeinoelämän huipullakin.

Joidenkin puheenvuorojen mukaan ennen oli tiedustelussa tapana tehdä se, mikä katsottiin tarpeelliseksi eikä ollut erikseen kiellettyä. Nykyään lait ja määräykset sitovat aivan eri tavalla ja oikeusvaltiossa ne myös otetaan tosissaan. Tässähän on itse asiassa yksi suuri ero Venäjän ja lännen välillä. Venäjällä lait ja oikeuslaitos palvelevat hallituksen tavoitteita, lännessä pyritään suojelemaan ihmisten ja yhä enenevässä määrin yritysten toimintaa. Tämä antaa Venäjälle edun hybridivaikuttamisessa. Siellä on varmaan jossain länsimaisia lakikirjoja ja oikeuskäytäntöjä tuntevia ihmisiä, joiden tehtävänä on etsiä juridisia ulottuvuukisia hybridivaikuttamisen mahdollistamiseksi ja tehostamiseksi.

Esimerkkinä juridiikan antamasta edusta Venäjälle on vaikkapa valtiojohdon julkinen valehteleminen. Meillä julkinen valehteleminen valtion toiminnasta, kansalaisten hengestä ja vastaavista isoista asioista johtaisi todennäköisesti myös juridisiin seurauksiin. Venäjällähän mitään seurauksia tällaisesta valehtelemisesta ei ole. Omaiset lahjotaan ja kiristetään hiljaisiksi, kun heidät läheisensä on antanut henkensä isänmaansa palveluksessa. Venäjän lainsäädännössä on yleistynyt neuvostoajoilta tuttu tapa säätää lakeja, joiden avulla voidaan tarpeen tulleen käyttää lakia varsinkin sisäisesti valtiojohdon haluamien asioiden edistämiseen. Oppositiossa voi Venäjällä mielipiteidensä mukaan toimien helposti menettää ihan laillisesti bisneksensä ja vapautensa. Lännessä taas lait ja säädökset sitovat myös virkakoneistoa. Mikään inhimillinen ei tietenkään ole täydellistä, mutta oikeusvaltio on ihmisoikeuksien ja markkinatalouden perusta. Ilman ihmisen ja omaisuuden suojaa yhteiskunta on valtaapitävien armoilla, vailla mahdollisuutta kasvaa ja kehittyä vapaasti.

Se, mitä Kultaranta-keskusteluista jäi itselleen ainakin käteen, on lujittunut usko siihen, että nyt on aika puhua enemmän ja paremmin turvallisuuspolitiikkaa. Erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä sekä niin paljon tietoa kuin vain ikinä. Usko on lujempi myös siihen, että näin kansalaispohjalta on mahdollista käydä mielekästä ja merkityksellistä keskustelua. Tätä keskustelua haastoin sielläkin käymään ennen kaikkea poliitikot, sillä media ja kansalaiset ovat jo lähteneet liikkeelle.