Kohti Kultarantaa

Olen kirjoittanut näitä Kohti Kultarantaa -merkintöjä aiemmin kaksitoista kappaletta, kuusi kumpanakin aiempana vuotena. Tämä on nyt se ainoa ennakkomerkintä. Tällä lienee tekemistä sen kanssa, että aiempina vuosina koin antavani panokseni tapahtumaan blogimerkintöjen avulla. Mutta nyt kun kutsu tuli, niin se osa motivaatiosta puuttuu nyt. Ja on ollut melkoinen kevät muutenkin.

Pientä jännitystä on jo ilmassa. Tiedän, että tärkeintä on keskittyä itse asiaan, mutta väkisinkin on hermoilua monen asian kanssa. Matka on pitkä Joensuusta Naantaliin ja takaisin, pukeutumiskoodi minulle kovin epätavallinen ja ylipäätään on hermostuttavaa joutua tekemisiin oikean vallan ja sen instituutioiden kanssa. Siihen sisältyy myös aina houkutus olla mieliksi, joko olemalla hiljaa tai pyöristelemällä kantojaan. En minä mikään oppositioräyhä ole luonnoltani, mutta näissä asioissa pyrkinyt aina selkeyteen. Jos sen saisi pidettyä. Kovasti mielenkiinnolla odotaan keskustelun tasoa ja sitä, että saisin ansaittua kutsuni kantamalla omankin korteni kekoon.

Kultarannan ohjelmasta huokuu se muutos, joka on koettu viimeisen vuoden aikana. Reilu vuosi sitten ajateltiin, että meillä on siellä täällä muutamia alueellisia kriisejä, mutta nyt kuva on paljon synkempi. Meillä on käsissämme koko maanosaa koskeva eurooppalaisen turvallisuusjärjestelmän kriisi, joka puolestaan kytkeyty lähi-idän sotiin ja levottomuuksiin. Siitä kertoo hyvin ohjelman maanantaina aloittava ”The World Disorder?” -keskustelu. Muissa istunnoissa ja työryhmissä käsitellään Suomen haasteita, länsimaita ja demokratian tilaa, Venäjän kehitysnäkymiä sekä tiedustelua, terrorismia ja turvallisuutta. Maanantai-aamupäivän keskustelut näytetään suorana lähetyksenä Yle TV1:ssä klo 9.30-11 ja 11.30-13. Presidentti Niinistön avauspuheenvuoroa sunnuntai-iltana klo 19 sekä maanantain päätösistuntoa klo 16.30 voi seurata verkossa Yle Areenan kautta.

Edelleen on ja pysyy olennaisena kysymyksenä myös Venäjä ja sen ymmärtäminen.  Se itse asiassa on osa edellistä kysymystä, sillä Euroopan turvallisuuskriisi on nimenomaan Venäjän käynnistämä. Joka taas johtaa siihen, että myös sen ratkaisun pitää loppujen lopuksi kummuta Venäjältä. Suurinpiirteisinä vaihtoehtoina lienee vastakkainasettelun aika, Venäjän nouseminen Euroopan johtavaksi valtioksi, Venäjän romahdus ja jälleenrakennus tai Putinin politiikan perusteellinen muutos. Miellyttävin olisi luonnollisesti viimeinen vaihtoehto, mutta sen todennäköisyys on kovin pieni, melko lailla asomptyyttinen asymptoottinen. Olennainen osa tilannetta on Venäjän sisäpolitiiikka ja Putinin autoritäärisille johtajille tyypillinen pyrkimys pönkittää valtaansa melkein kaikin keinoin.

Jotenkin ajattelisin Kultarannan olevan paikka, jossa luodaan raameja yhteiselle tilannekuvalle. Vaikka ulko- ja turvallisuuspolitiikka on aina ollut ja tulee olemaan eksklusiivisempi poliikan sektori, haastaa muuttunut maailma pitämään myös laajat kansalaispiirit valveilla tilanteesta. Hybridisota ja informaatiovaikuttaminen tekevät yhdessä sen, että kansalaisten kyky säilyttää toimintakykynsä ja -motivaationsa eri asteisissa kriisitilanteissa on olennainen osa paitsi kansakunnan kyvyssä puolustaa itseään, myös sen toimintamahdollisuuksilla kansainvälisen politiikan kentillä. Informaatiovaikuttamisella pyritään vähintäänkin kaventamaan kansakunnan liikkumatilaa sisäisen mielipideilmaston avulla ja siksi siitä huolehtiminen on niin tärkeää myös ulkosuhteiden kannalta.

Suhteellisen yhteinen tilannekuva ei muuten tarkoita sitä, että sen pohjalta tehtävistä ratkaisuista oltaisiin yhtä mieltä. Se on politiikkaa ja seurausten arviointia. Siksi haluan ajatella, että keskustelussa Kultarannassa ja laajemminkin olisi mahdollisuus muodostaa ja päivittää kuvaa siitä maailmasta, jossa meidän pitää ratkaisujamme tehdä. Yhteistä tässä on kiivaana käyneen talouskeskustelun kanssa, että hyviä vaihtoehtoja ei välttämättä ole. Kun niitä ei ole, pitää pyrkiä vähiten huonoon. Se taas edellyttää suhteellisen yleisesti hyväksyttyjä perusteita toimia niin kuin on tarpeen.

Kun Kultaranta-keskustelut aloitettiin kaksi vuotta sitten, olivat ne askel uuteen avoimuuteen. Nyt toivon niitä askelia otettavan vielä eteenpäin. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu on muuttunut maailmanajan muutoksen takia pienen piirin neppailusta lähes koko kansaa kiinnostavaksi lajiksi. Toivotaan, että Kultaranta on vain alku.

Raportoin keskusteluista ensin HS:n blogissani tiistaina. Omaan blogiini pyrin kokoamaan katsauksen juhannuksena.