Kultaranta 2014 III

"Suomen ulkopoliittinen vaikutuskyky edellyttää ketteryyttä ja kilpailukykyä taloutena ja yhteiskuntana. Kilpailukyvyn vahvistaminen edellyttää strategista näkemystä, visiota ja tavoitteita sekä ennen kaikkea johtajuutta. Suomen aseman haavoittuvuutta ei ole vielä riittävän laajasti ymmärretty. Ulkopoliittisen ja talouspoliittisen johtajuuden erottaminen on yhä vaikeampaa. Samoin yhteiskuntien sisäisellä vakaudella on ulkopoliittista merkitystä. Suomalaisen yhteiskunnan muutoskykyyn nojaava kilpailukyky tuo myös ulkopoliittista vaikutuskykyä."
Kultaranta-raportti 2013

Oheinen kappale vuoden takaisten Kultaranta-keskustelujen raportista tiivistää hyvin sen, miten talous päätyi tämän kesän esityslistalle otsikolla Suomen sitko. Presidentti Niinistö on talousmiehiä ja hänen vankka kansainvälinen kokemuksensa on avannut hänelle ne näkymät, miten taloudellinen vahvuus luo pohjaa turvallisuuspoliittiselle vahvuudelle. Se näkymä ei tosin auennut kovinkaan hyvin suurelle yleisölle.

Vaikka Niinistö on minusta ollut hyvin huolellinen puheissaan ja kannanotoissan, ettei ole kiirehtinyt kansallisten yleisen tieto- ja asennetason edelle, niin tässä tuli ehkä liian pitkä harppaus. Tavallinen ihminen kun mieltää taloudellisen turvallisuuden hyvin henkilökohtaisella tasolla. Kansantalous, saatikka maailmantalous ovat parhaimmillaankin hyvin hämäriä asioita. Samasta hämäryydestä kärsii toinen Niinistön jälkikäteen purinaa herättänyt kanta, kun hän haluaa selvittää perusteellisesti EU:n yhteisen puolustuksen mahdollisuuksia. Varsinkin kun Kokoomus puolueena on asettunut Nato-jäsenyyden kannalle.

Kun viime vuodet on totuttu siihen, että kaiken talouspuheen tuloksena on yksilön kannalta epävarmuutta, leikkauksia ja toimeentulon hankaloitumista, niin ei ole mikään ihme, että keskustelua seurannut kansalainen ajatteli enemmän omaa, yksityistä talouttaan kuin kansakunnan tilaa. Sitä presidentti itsekin pahoitteli tapahtuman loppupuheenvuorossaan, ettei kytkentää Suomen turvallisuuden ja talouden välillä syntynyt niinkuin hän oli ajatellut.

Itse keskustelun aikana kuultiin merkittävä määrä erittäin asiantuntevia puheenvuoroja ja keskustelijat itse olivat erittäinkin sisällä aiheessa. Aivan loppumetrejä lukuunottamatta keskusteli kulki varsin yksipuolisesti taloudellisen eliitin ehdoilla. Vaikka puhujien ajatuksena oli kritisoida järjestelmää, oli se kovin helppoa tulkita järjestelmään tyytyväisen kansan kritiikkinä. Matti Apunen on armoitettu kärjistäjä ja sillä on keskustelun kannalta sekä hyvät että huonot puolensa.

Markkinataloudessa on aina kysymys myös kamppailua resursseista, kun taas turvallisuuspolitiikan turvallisuus koskettaa yleensä kaikkia yhtäläisesti. Siksi talouskysymykset aina jakavat eri tavalla ihmisiä. Toki turvallisuuspoliittisista asioista ollaan eri mieltä, mutta eroa on nimenomaan tunteissa. Turvallisuuspolitiikassa voitetaan tai hävitään yhdsessä kansakuntana, talouspolitiikassa asia on toisin.

Tämän takia pitäisin jopa jonkinasteisena virheenä sekoittaa talouden erilaista keskustelueetosta turvallisuuspolitiikkaan. Nyt käyty keskustelu olisi ollut erittäinkin paikallaan jonain muuna hetkenä jossain muualla. Toisaalta, tulipahan yritettyä. Itse asia on ihan oikea, mutta ehkä turvallisuuspoliittisen keskustelun kehityksen kannalta asiaa on ajateltava niin, että ensin pitää opetella kävelemään, ennen kuin voi juosta.

PS Tätä kirjoittaessani kokoomuslaiset valitsivat puheenjohtajakseen ja meidän pääministeriksemme Alexander Stubbin. Tämä tietänee suorasanaisen Nato-keskustelun lisääntymistä.