Kultaranta 2014 I

Tulen käymään joukossa blogimerkintöjä läpi tämän vuoden Kultaranta-keskustelujen antia omasta näkökulmastani. Kirjoituksia tippuu tulevan viikon, ehkä parinkin ajan.

Minulla on vielä ajatuksella läpikäymättä osa Kultarannan materiaaleista, joten aloitan tapahtuman sisältöjen läpikäymiseni oivalluksella, joka minulle syntyi kuunnellessani YLEn uutislähetyksessä juttua, joka oli tehty eilisen presidentti Niinistön haastattelun pohjalta. Rennon mutta jämäkän oloinen presidentti aukoi haastattelussa aiempia lausuntojaan eri asioista. Niinistöllä on omanlaisiaan kielikiemuroita, jotka tekevät hänen välillä jopa repomiesmäisiä elementtejä saavan ilmaisunsa seuraamisesta paikoitellen hankalaa. Hän puhui siitä, miten meillä on erilaisia mahdollisuuksia luoda turvallisuutta ja miten meidän ei ole niistä yhtäkään syytä ylenkatsoa.

Suomessa on pystytty rakentamaan hyvin harvinainen systeemi järjestämään ja jäsentämään maanpuolustusta. Kokonaisturvallisuuden käsitteen alle on luotu verkostopuolustus, jossa valtion eri hallinnonhaarat ja muut toimijat ovat osa mietittyä kokonaisuutta. Meillä maanpuolustuksessa ei ole kyse ei ole siis vain sotajoukkojen taktiikasta rajoille vedetyillä puolustuslinjoilla, vaan hyvin syvälle yhteiskuntaan ulottuvasta strategiasta. Toimiva yhteiskuntamme ja sen synnyttämä luottamus ovat tämän järjestelmän toimivuuden perusedellytyksiä. Kun jokainen tekee osansa, syntyy syvä ja luja rakennelma.

Tämän vuoden Kultarannan alla tasavallan presidentti nosti esiin aika pitkälle hylätyn ajatuksen EU-puolustuksesta. Siitähän oli viime vuoden lopulla huippukokous, jossa normaalihkoon EU-tapaan asia päätyi melko mitäänsanomattomiin lopputuloksiin. Niinistö nosti kuitenkin esiin oman kokemuksensa talouskriisin hoidosta, kun unioni kuitenkin, vastoin omaa päätöstään, riensi jäsenvaltionsa avuksi. Presidentin avaus tuntui tulevan aivan tyhjästä ja se on saanut nuivan vastaanoton.

EU on iso, hajanainen ja tällaiseksi organisaatioksi kypsyysasteeltaan vauvan tasolla. Toiminta ja päämäärät tempoilevat kunkin jäsenvaltion ollessa usein aivan erilaisissa tilanteissa suhteessa päätettäviin asioihin. Siksi kovia päätöksiä syntyy vain pakon edessä. Jos YTPP:a koskeva huippukokous olisi pidetty Krimin valtauksen jälkeen, olisi tuloksiakin saattanut löytyä. Mutta joka tapauksessa Niinistö oli ilmeisen tosissaan ajatuksensa kanssa.

Arvelin aiemmin, että tällä olisi jotain tekemistä kaikkien vaihtoehtojen viimeisen päälle läpikäymisessä mahdollosta Nato-kansanäänestystä ajatellen ja kansalaisten sekä poliitikkojen totuttamisessa pyhän suomalaisen maanpuolustuksen integroimiseen ulkomaille. Nämäkin voivat pitää paikkansa, mutta lisäksi aavistelen, että ulkopoliittinen johtomme soveltaa ulkomaailmaan samantyyppistä lähestymistapaa kuin maan sisäisessä maanpuolustuksessa. Kytkemällä Suomi mahdollisimman moniin kansainvälisiin järjestelmiin luodaan pienistä paloista iso ja kestävä kokonaisuus. Tämä on toki voinut olla selvää jo kaikille muille, mutta itselleni syntyi tämä oivallus juuri.

Tämän oivalluksen myötä myös ymmärsin, että olen alitajuisesti, ja perin inhimillisesti, etsinyt jotain yhtä isoa ratkaisua, joka ratkaisisi joko kokonaan tai ainakin suurimman osan turvallisuuspoliittisista kysymyksistämme. Sellaista ei tietenkään ole eikä tule. Luulen kovin monen ns tavallisen kansalaisen kärsivän samasta vaivasta. Uusia asioita punnitaan sen mukaan, että ratkaisevatko ne ainakin melkein kaiken. Ei kovin järkevä lähtökohta.

Kansainvälinen toimintaympäristö kyllä ottaa ja yllättää aina uudestaan, joten kaikkeen ei kuitenkaan voi varautua. Siksi tällainen verkostopuolustus myös suhteessa kansainvälisiin järjestelmiin voi olla meille toimiva ratkaisu. Puheillaan EU-puolustuksesta presidentti siis rakentaa pienempää tai isompaa palasta Suomen turvallisuuteen, joka tapauksessa virittäen kaiken mahdollisen turvallisuuden irti EU-jäsenyydestä.

Tämä oivalluksen askel oli kenties pieni Suomen turvallisuuspolitiikalle, mutta iso minulle. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin asioiden tutkailua.