Tuomioja Joensuussa Paasikivi-seuran tilaisuudessa 13.10.

Paikallinen Paasikivi-seura järjesti puhetilaisuuden, jota markkinoitiin turvallisuuspolitiikassa yleisellä ETS-tyyppisellä (Ei Tietoja Sivullisille) tiedotuksella. Yksi kaveri oli Facebookista nähnyt ilmoituksen. Minä puolestani sain tiedon, kun tarkkasimäinen vaimoni huomasi paikallisen kaupukilehden järjestöpalstalla ilmoituksen tapahtumasta. Ehkä lehdessäkin oli ilmoitus, mutta saisi näistä mm. sosiaalisen median kautta rummuttaa. Varsinkin kun Paasikivi-seura strategiassaan kaipaa jäsenkunnan nuorentamista.

Nuorentamisen tarpeen pystyi totemaan myös itse tilaisuudessa. Pitkäääään aikaan en ole enää ollut minkään tapahtuman nuoriso-osastoa, mutta nyt olin suorastaan lapsi. Nyt en tarkoita, etteivätkö eläkeläiset saisi harrastaa, vaan sitä, että pitäisihän näin tärkeän asian houkutella nuorempiakin. Osallistujalistaan sai sentään laittaa merkinnän ja yhteystiedon, jos oli kiinnostunut jäsenyydestä. Päätin olla.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja oli kaupungissa varsinaisesti paikallisen työväenyhdistyksen 125-vuotisjuhlan takia. Hieman myöhässä hän saapui paikalle noista juhlista, vanavedessään joensuulaisia demarivaikuttajia.  Paikallisen Paasikivi-seuran puheenjohtaja, maakuntajohtaja Pentti Hyttinen juonsi hänet sisään kertomalla lukeneensa Wikipediasta, että Tuomioja tuli julkisuuteen 16-vuotiaana Tupla tai kuitti -tietokilpailussa.

Tuomiojan kone lähti yskähtelemättä käyntiin ja niin alkoi hengästyttävään tahtiin tulla tietoa, näkemyksiä, lyhenteitä, sopimuksia, pykäliä, rakenteita, historiaa, nykyhetkeä, tulevaisuutta. Tuomioja puhuu paperi edessään, siinä kuitenkaan riippumatta, ottaen tasaisin väliajoin katsekontaktia eri puolille yleisöä. Mikrofonia hän piti leuankärjellään ja vaikka se oli aavistuksen verran hassua, takasi se teknisesti tasaisen äänenvoimakkuuden ja sitä myötä selkeän ulosannin. Alkuosa puheesta oli parsittu kasaan hänen viime aikoina pitämistää puheista eri yhteyksissä, suurena päälinjana kahden todellisuuden maailma. Toinen todellisuus on vanhanaikainen valtapolitiikan maailma ja toinen uusi, keskinäisriippuvuuden maailma.

Vasta puheen loppupuolella hän nosti esiin ainakin minulle uusia näkökulmia. Yksi oli ajatus siitä, että Norja ja Islanti EU:n ulkopuolisina maina liittyisivät erillisellä sopimusjärjestelyllä (kuten Schengen-alueessa) Lissabonin sopimuksen solidaarisuuslausekkeeseen, joka Suomessa tunnetaan turvatakuulausekkeena. Tuomiojan mukaan tämä korostaisi paitsi EU:n merkitystä ulko- ja turvallisuuspolittiisena toimijana, myös pakottaisi EU:n määrittelemään tarkemmin mistä lausekkeessa on kysymys.

Puheensa loppupuolella hän esitti tuttua piikittelyä NATO-jäsenyyden kannattajien inttävästä tyylistä, jota seurasi pohdiskelua NATOn olemuksesta. Johtopäätöksenään hän esitti, että sillä ei Suomelle ole turvallisuutta lisäävää arvoa, varsinkaan tulevaisuudessa yhä enemmän keskinäisriippuvuuteen perustuvassa maailmassa. Mielenkiintoinen oli myös Tuomiojan irtoheittona esittämä ajatuskulku siitä, että olisiko globaalisti toimivan NATOn vastapainoksi muodostumassa vastavoima BRICS-ryhmästä. Euraasian unioni ei esille noussut.

Kun Tuomioja oli puheensa puhunut, pyysi maakuntajohtaja Hyttinen kysymyksiä. Ensimmäinen kysymys kosketteli Tuomiojan voimakkaasti esille nostamaa puhtaan veden arvonnousua. Oli lämmittävää seurata, miten kokenut poliitikko oikein innostui kuvatessaan lämpimästi YK:n vuosituhattavoitteita ja kuinka hän oli aluksi ollut kovin skeptinen niiden suhteen. Sillä hetkellä Tuomioja näytti pudottavan harteiltaan vuosikymmeniä ja niiden aikana väkisinkin kertynyttä inhorealismia.

Toinen kysymys kosketteli Syyriaa ja N8-maiden roolia ratkaisun etsimisessä. Tuomioja kuvasi hyvin kiihkottomasti prosessia, vaikka ainakin itse olin huomaavinan kysyjän taustalla toiveen saada kuulla jotain suurta ja merkittävää suomalaiskunniaa kulissien takaa. Olin itsekin pyytänyt puheenvuoron ja hieman hermostuneesti, turhan monisanaisesti  kaarrellen kysyin sitä, että kun kerran aidalla istumme ja toisella puolen on NATO, niin mitä siellä toisella puolella on tai pitäisi olla. Niin että sinne voisi sitten vaikka pyrkiä, eikä vain joutua suurten muutosten tipauttamana.

Olin tietysti toivonut, että olisin saanut Tuomiojalta jonkinlaisen kuvauksen edes viitteellisemmässä muodossa aidan toisesta puolesta. Tuomiojan valtava kokemus, osaaminen, poliittinen linja ja NATO-vastaisuus olivat perusteeni odottaa tätä vastausta. En sitä saanut. Tuomioja tarttui esittämääni ajatukseen suurista myllerryksistä ja sanoi, ettei niiden takia voi sanoa oikeastaan varmasti mitä on kummallakaan puolella aitaa. Ja onhan se tietysti niinkin. Mutta tällainen silkka pragmaattinen reaktiivisuus ei ole oikeasti mikään vaihtoehto. Se tarkoittaa sitä, että jossain kohtaa meidän on pakko tehdä joku ratkaisu, koska emme muutakaan voi. Niin saattaa hyvin käydä pienelle maalle joka tapauksessa, mutta olisihan se hyvä jotain ensin itsekin yrittää.

Itselleni jäi vaikutelmaksi, että syistä tai toisista Tuomioja ei minun kysymykseeni halunnut vastata. Vastauksensa lopussa hän päätyi vielä hieman hämärästi siihen, että Suomi on maailman epäonnistuneiden maiden listalla viimeisenä ja että se on hänen mielestään suurimmaksi osaksi sen ansiota, että naiset Suomessa saavat toimia ja toteuttaa itseään vapaasti. Jotenkin itse tulkitsen, että hänellä oli tässä ajatuskulun taustalla suomalaisen yhteiskunnan toimivuudesta syntyvä kestävyys, jonka avulla pärjäämme maailmanpolitiikan kuohuissa. Näin siis arvailen.

Tuomiojalta kysyttiin vielä Galtungin tuoreista ajatuksista. Hän diplomaattisesti ilmaisi mielipiteensä jotakuinkin niin, ettei hän enää viime vuosina ole oikein saanut Galtungin ajatuksista kiinni. Hän sanoi myös, että nykysiin Galtungin puheissa esiintyy konspiraatio-teorioita. Tämä konspiraatio-termin tulkitsin hänellä olevan ilmaisu jollekin älyllisesti hyvin vähäarvoiselle.

Tilaisuus kesti tunnin, sisälsi valtavasti asiaa ja ilmapiiri oli jotenkin harras. Ehkä se hartaus oli peruja niiltä ajoilta, kun oikeansävyinen ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu oli elämän ja kuoleman kysymys kansakunnalle. Ajat ovat onneksi muuttuneet.