NATO-keskustelua, kirjaimellisesti

Kirjoitin joku aika sitten tänne blogiin joukon kysymyksiä NATOsta. Sain niihin ilahduttavasti vastauksia sekä blogissa että Twitterissä. Lupasin myös koota näistä vastauksista koontia. Ajatus tällaisesta raportista/muistiosta takoi raskaana päässäni, kunnes älysin, että eihän minun tarvitse sitä muotoa tähän ottaa. Minä, turvallisuuspolitiikan harrastelijana ja vapaana kansalaisena, voin käsitellä näitä asioita vapaasti. Tai ainakin vapaammin kuin tutkijat, poliitikot, sotilaat ja muut, joiden ammatillinen maine on kiinni jokaisen ulostulon fiksuudesta ja tiedollisesta täydellisydestä. Muokkasin noita ajatuksia vuoropuheluksi, kahden eri tavalla ajattelevan ihmisen keskusteluksi. Jos faktoja on väärin, oikokaa. Jos ajatuksia jää puolitiehen tai puuttuvat kokonaan, kommentoikaa.

– Nyt olisi hyvä aika Suomen käynnistää keskustelu liittymisestä NATOon.

– No ei todellakaan ole. Ei meidän kannata NATOon liittyä.

– Miksei?

– Oikea kysymys on miksi liittyä? Me emme nyt ole jäseniä, mahdollisuus liittymiseen on pidetty auki, mutta mikä meidät juuri nyt pakottaisi jäsenyyttä hakemaan?

– Niin juuri, mikään ei pakota juuri nyt. Ei pakota hakemaan, eikä pakota olemaan hakematta. Juuri eilen tuli 65 vuotta YYA-sopimuksen allekirjoittamisesta ja kohta Venäjä on niin vahva taas, että olemme melko tavalla sidoksissa siihen tilanteeseen, jossa olemme. Tai liumme yhä syvemälle Venäjän vaikutuspiiriin.

– Mutta eihän se ole mikään perustelu tehdä asioita, että niitä voi tehdä. Venäjä on tuossa vieressä ja siinä pysyy, parempi olla välilöissä. Sitä paitsi olemme Euroopan Unionin jäsen ja se antaa meille hyviä syitä ja tekosyitä väistellä Venäjän vaatimuksia. Jos taas liitymme NATOon, Putin suuttuu ja kiusanteko alkaa. Suomalaiset yritykset Venäjällä kärsivät, turistivirta ehtyy ja yhtäkkiä venäläisvähemmistö Suomessa alkaa vaatia erityisasemaa.

– No ottaahan se Kremlissä varmasti pattiin, jos Suomi liittyy NATOon, mutta se johtuu siitä, että heidän vaikutusvaltansa Suomessa pienenee. Se on imperiumille periaatekysymys, että saa näppinsä naapurivaltioiden politiikkaan. Venäjä on WTO:n jäsen ja se pitää pahimmat kaupankäyntikiristykset kurissa tai ainakin lyhyinä. Sitäpaitsi venäläiset haluavat tulla Suomeen ja Putinin hallinto on kuitenkin sen verran heikoilla, etteivät he halua koko ajan kasvavaa keskiluokkaa suututtaa Suomeen matkustamisen hankaloittamisella. Seuraavissa vaaleissa ei mene läpi ainakaan niin massiivinen vaalipetos kuin edellisissä.

– Mutta NATOon liittymisemme tarkoittaisi, että meistä tulisi Venäjän vihollisia!

– Höpö, höpö. Onko Saksa Venäjän vihollinen? Tai Ranska?

– Höpö, höpö itsellesi, me kun emme ole vaikutusvaltaisia talousjättejä keskisessä Euroopassa, vaan pieni naapurimaa suuren Venäjän ja sen kakkoskaupungin Pietarin vieressä. Se Venäjä ei juuri nyt näytä kehittyvän ollenkaan siihen suuntaan, että tämä sijainti olisi yhtään sen helpompi paikka kuin aiemminkaan.

– Venäjän ikävältä näyttävä kehitys on juuri syy liittyä NATOon. Vaikka Venäjä sitten ärhentelisi, ainakin täysimittaiselle hyökkäykselle olisi kynnys hyvin korkealla.

– Meille paras malli on itsenäinen, uskottava puolustus. Kunhan meillä on oikea varustus, niin ukkoja ja tahtoa riittää. Sen kyllä muistavat Venäjälläkin edelleen.

– Mutta kun sota ei enää ole rintamalinjoilla käytävää tulitaistelua. Se on informaatiosotaa, kyber-sotaa, erikoisjoukkojen iskuja, kauppasaartoja ja täsmäaseiden käyttöä infrastruktuurin tuhoamisessa. Rintamalinjalla voi olla monta sataa tuhatta ukkoa valmiina pysäyttämään vihollisen, mutta samaan aikaan tuhotaan heidän puolustamansa maa heidän selkänsä takana.

– No sita varten meidän pitää valmistautua, kyllä Suomesta löytyy esim. kyber-osaamista. Meillä on maailman parhaita tietoturvayrityksiä F-Securesta lähtien. Kysymys itsenäisessä puolustuksessa on vain siitä, että haluamme tehdä oikeita asioita. Meillä on perinteikäs ja mahtava yhteistyökuvio yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden hallinnassa. Kyllä meillä on voimavaroja puolustautua siellä missä pitääkin.

– Osaamista ja haluakin ehkä tosiaan on, mutta varaa ei ole. Eihän meillä tällä hetkellä ole rahoitusta edes Puolustusvoimille vuoden 2015 jälkeen. Taloudellisesti tiukat ajat jatkuvat ja puolustusmenojen pitää laskea. Tai ainakaan ne eivät voi nousta niin jättimäisesti, kuin itsenäinen ja uskottava puolustus eri sektoreilla vaatisi tämän päivän ja huomisen maailmassa.

– Kyllä meillä on varaa, jos vain haluamme, että meillä on varaa!

– Niin juuri, mutta nyt sitä halua ei näytä olevan. Kansa haluaa itsenäistä puolustusta, mutta asioihin perehtyneet ihmiset valtionhallinnon ja maanpuolustuksen huipulla ovat kallellaan liittoutumiseen päin. Noin kärjistetysti, reservin alikersantit haluavat itsenäistä puolustusta ja aktiivipalveluksessa olevat kenraalit liittoutumista. Kumpaa pitäisi kuunnella?

– Reservin alikersantteja on hyvin paljon enemmän kuin kentsuja ja koska olemme demokratia ja tämä on poliittinen kysymys, niin silloin teemme niinkuin alikessut haluavat. Meillä on sotaveteraanien antama esimerkki siitä, miten pärjäämme omin voimin, jos vain haluamme. Talvisodan henki on osoitus tämän kansan kyvystä yhdistää voimansa epätoivoisessa tilanteessa ja taistella loppuun asti. Suomalainen maanpuolustuhenki on ihan liian arvokas asia vaarannettavaksi NATO-jäsenyyden takia.

– Niin juuri. Sen takia Talvisota onkin kaikessa hienoudessaan erittäin huono esimerkki. Me olimme yksin, mutta luuletko, että yksikään vastuullisesti ajatteleva ihminen ei olisi halunnut Talvisodan syttyessä tai viimeistään sen aikana liittolaisia. Suomalaiset onnistuivat kahdesti, Talvisodassa ja 1944, torjumaan melkien yksin ylivoimaisen vihollisen vyörytystä juuri ja juuri tarpeeksi kauan. Niiden urotekojen ihailu on vääristynyt haluksi toimia edelleenkin yksin, vaikka enää ei olisi pakko.

– NATOssa joutuisimme sitäpaitsi mukaan muidenkin rähinöihin. Minä en halua uusia sankarihautoja, varsinkaan kun henki pitäisi antaa jonkun muun puolesta jossain kaukana.

– Siitähän puolustusliitossa juuri on kysymys. NATOssa jokainen jäsen on sitoutunut puolustamaan muita jäsenmaita. Jos me odotamme johnnyn, güntherin ja luigin tulevan tänne meitä puolustamaan, niin pitää meidänkin olla valmis samaan. Sitäpaitsi siinä 5. artiklassa määritellään, että jokainen jäsenmaa saa itse päättää omat tapansa reagoida. Eli jos siltä tuntuu, voimme tukea hyökkäyksen kohteeksi joutunutta maat vaikka lähettämällä  hapankorppuja ja metukkaa. Kyllähän se niin on, että perimmältään USAn voima ja vaikutusvalta tässä hommassa on pääasiallisena takeena.

– Niin juuri. Siellä leikkaavat valtiontalouden tuhon partaalla vielä enemmän menoja kuin meillä, mukaan lukien sotilasmenot. Ei niitä kiinnosta täällä Euroopassa joukkoja pitää, täällähän ei ole enää edes yhtään jenkkitankkia koko maanosassa.

– Ei niin ja joukotkin varmaan vielä vähenevät. Mutta ideana onkin se, että kukin jäsenmaa on kaikin tavoin yhteensopiva kokonaisuuden kannalta. Suomi on tunnollisuudessaan jo Puolustusvoimien osalta joitakin jäsenmaita NATO-yhteensopivampi Rauhankumppanuus- ja muiden järjestelyjen kautta. Jäsenenä homma menisi niin, että tiedetään miten tarpeellinen sotilaallinen voima saadaan sujuvasti maahan, se on harjoitellut ja varustettu tehtäväänsä sekä pystyy toimimaan osana kokonaisuutta. Joka tapauksessa Naton doktriinin mukaisesti  jokaisen jäsenen täytyy vastata alueestaan mahdollisimman pitkälle voimavarojensa mukaan. Moderni puolustautuminen sotilasliitossa on nimenomaan rakenteiden tekemistä, ylläpitämistä ja harjoittelua. Jotkut satamat, lentokentät ja varuskunnat tarvitsevat lisävarustusta, mutta olemassaolevalla mennään. EU:n määräysten kautta meillä on jo hyvin moni asia NATO-yhteensopiva lähtökohtaisesti. Tänne tulisi NATO-jäsenyyden myötä vakituisesti varmaan joitakin kymmeniä lähinnä yhdysupseereina toimivia ammattisotilaita ja täältä vastaaviin tehtäviin lähtisi tietysti ulkomaankomennuksille väkeä. Todennäköisesti Suomeen saataisiin ehkä myös joku tutkimus- tai koulutuslaitos, joka tietysti toisi työpaikkoja ja verotuloja. Tuossa Tallinnassahan on esimerkiksi NATOn kyberturvallisuuskeskus.

– Siinä sitten vanha toimiupseeri solkkaa englantia alokkaile, kun maa ja armeija on natotettu.

– Ei se armeijan kieli englantiin vaihdu juuri sen enempää kuin mitä se nyt on. Eli meri- ja ilmavoimilla ja tietysti kv-tehtäviin osallistuvilla joukoilla osana jotain isompaa kokonaisuutta. Joissakin erikoishommissa voisi varusmiehilläkin tulla palveluskieleksi englanti. Onhan sitäpaitsi Finnairilla ja monella muullakin yrityksellä työkielenä englanti.

– No on tuo joka tapauksessa kallista lystiä, varmaan kalliimpaa kuin EU…

– NATOlla on eräänlainen jyvitetty jäsenmaksu yhteisten kulujen peittämiseksi, se olisi Suomella noin 30-40 miljoonaa euroa. NATOssa on tavoitteena, että jäsenmaat laittaisivat BKT:sta 2% puolustusmenoihin. Meillä se luku taitaa olla 1,6% tällä hetkellä. Mutta ei sitä suositusta kukaan noudata.

– Kummaa puuhaa, että ensin päätetään yhdessä ja sitten ei tehdäkään sovitusti. Miten tuleekin eurokriisi mieleen. Tässä hommassa panokset on vaan vielä kovemmat. Miten ihmeessä sitä voisi luottaa muiden maiden apuun?

– Niin, tuo kysymys tässä onkin tämän kaiken ytimessä: mihin tai kehen meidän kannattaa luottaa? Kun se on päätetty, on syntynyt samalla päätös mitä tehdä.