Maailmanlopun vehkeistä

Minä olen elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni kylmän sodan määrittelemässä maailmassa. Se tarkoittaa sitä, että kasvoin ihmiseksi sen erittäin oikeasti olemassaolleen mahdollisuuden varjossa, että maailma tuhoutuu ydinsodassa. Minä olen ollut yksi Neuvostoliiton hyödyllisistä idiooteista, jotka marssivat 80-luvun rauhanmarsseilla. Tosin minulla taisi olla repaleisen maihinnousutakkini rintapielessä itse tehty Solidarnosc-nappi puolalaisten vapaustaistelun kunniaksi. Elävin muistoni marsseilta oli korventava hävetys, kun marssin vetäjä huudatti megafonin avulla "Ei lehmä kaipaa sonnia, kun sataa ydinpommia."

Joka tapauksessa pidin silloin ja pidän edelleen ydinaseita pahana. Enkä nyt tarkoita sellaista huonoutta tai ikävyyttä, vaan ihan kunnon Pahaa. Ydinaseet ovat meille hyvin ajankohtainen kysymys monella tapaa. Ensinnäkin ydinaseet ja ydinvoima ovat Putinin Venäjälle keskeisiä asioita. Venäjän armeijan jälleenrakennus on vasta käynnistynyt ja maa on vahvasti sitoutunut  ydinaseisiinsa. Toisekseen Iran on saamassa ydinasevalmiuden ja toteutuessaan se tulee tarkoittamaan, että kaikki sen maailmankulman maat pyrkivät samaan. Ydinaseiden holtiton leviäminen tarkoittaisi ennemmin tai myöhemmin niiden holtitonta käyttöä. Juuri sitähän pelätään nyt Korean niemimaalla.

Viimeisenä ajankohtaisena kulmana ydinaseisiin on se, että NATOn mahdollinen jäsenyys tekisi meistä ikäänkuin sekundäärisen ydinasevallan. Juuri Ison-Britannian pääministeri David Cameron ylisti kauniin sanoin maan ydinsukellusveneitä, jotka risteilevät maailman merillä valmiina laukaisemaan ydinaseensa. Myös Ranskalla on omansa ja se on tuskin yhtään valmiimpi luopumaan niistä.

Vaikka pyrin ajattelemaan ja käsittelemään eri vaihtoehtoja turvallisuuspolitiikassa avoimin ja kirkkain mielin, niin ydinaseet heittävät mittarin punaiselle. Minun on hyvin vaikeaa, jos ei jopa mahdotonta, hyväksyä ajatusta, että minun maani ja kansani olisi jotenkin riippuvainen noista perkeleellisistä vehkeistä. Vaikka luulen, että jossain syvässä kellarissa Otaniemen tienoilla on varasto, jossa on kaikki tarvittava jonkinlaisen kotimaisen ydinaseen värkkäämiseksi. Ainakin osaamista siihen varmasti löytyy.

Tieteen ja teknologian kehittyminen ei tarkoita vain pienempinä henkiin jääviä keskosia ja parempia älykännyköitä, vaan myös aseiden ja tuhovälineiden kehittymistä.  Tuhoon ei tarvita näinä sähkön ja virtapiirien aikana välttämättä edes räjähdyksiä, mutta kaikenlaista kammottavaa on varmasti kehitteillä jatkuvasti. Joukkotuhoaseet, kaikissa muodoissaan, ovat paha rasti tällaisten asioiden punninnalle, sillä silloin ei minusta moraalia voi minimoida yhtälössä.