sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Fiktiivinen briiffaus



Kuka tietää, ehkä jossain auditoriossa Moskovan tai Pietarin esikaupunkialueilla on pidetty jotain tämän tyyppistä puhetta.

"Huomenta kaikille. Viikkokatsauksen aluksi haluan kerrata muutamia perusasioita. On nimittäin käynyt niin, että jotkut teistä ovat uponneet välillä turhan syvälle viesteihinne. En nyt haluaisi sanoa, että olette uskoneet siihen, mitä sanotte, mutta siltä se on vaikuttanut. Jos uskoo puhuvansa täyttä totuutta, menettää sen tarpeellisen notkeuden ja kyvyn hyödyntää mahdollisuuksia. Totuus on passivoiva, joustavuus antaa mahdollisuuden hyödyntää kaikkia tilanteita ja vihollisen liikkeitä. Te olette mielen judokoita, jotka keskitytte yllättäviin liikkeisiin ja vihollisen heittämiseen mattoon hänen omaa liike-energiaansa hyödyntäen. Jättäkää uskominen niille ystävillemme länsimaissa, joiden tehtävänä se on ja vaalikaa toki tätä uskoa. Mutta itse säilyttäkään avoin mieli. Läntiset kollegamme muuten kadehtivat lujasti paitsi resurssejamme, myös ennen kaikkea liikkumavapautta niin sanotun totuuden suhteen.

Olemme nyt napit vastakkain lännen kanssa, koska meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa. Olemme jo jonkin aikaa tienneet, että edessämme on taloudellisesti uusi 90-luku, mutta yhteiskunnallisesti ja poliittisesti olemme varustautuneet siihen nyt 1970-luvun hengessä ja 2010-luvun välineillä. Vastakkainasettelu auttaa meitä vakuuttamaan kansalaisillemme, että tulevat vaikeudet ovat länsimaiden heitä vastaan suunnattu hyökkäys, ei oma vikamme. Mediakentän totaalinen haltuunotto saadaan valmiiksi hyvissä ajoin ennen 2018 vaaleja. Toinen iskettävä kärpänen tässä on kansainvälinen asemamme.

Meille on naureskeltu ja meitä on ylenkatsottu Neuvostoliiton kaatumisesta asti. Ohitsemme ja ylitsemme on tehty päätöksiä, mutta ei tehdä enää. Nyrkki on lyöty nyt pöytään, ja vähän nenäänkin. Tai ehkä olemme pikemminkin laukaisseet pistoolin kattoon kansojen neuvottelupöydässä, kun emme muuten ole tulleet kuulluiksi. Nyt pidämme sitä pistoolia edessämme pöydällä ja tulemme taatusti kuulluiksi. Eikä kukaan uskalla sitä asetta meiltä saada pois kuin suostuttelulla. Jota voimme tietysti teeskennellä kuuntelevamme, mutta ei meillä todellakaan ole mitään syytä laittaa asetta pois. Eivät ne meiltä sitä väkisinkinkään ota, tietävät, tai ainakin pelkäävät käyvän huonosti.

Moni sympatisoi, suorastaan rakastaa Venäjää lännessä ja heihin on äiti Venäjän suunnattava isot surulliset silmänsä. Ne silmät kysyvät miksi hyökkäätte kimppuuni. Muistakaa, kaikissa tilanteissa Venäjän on se uhattu, loukattu, ylenkatsottu tai muuten väärinkohdeltu osapuoli. Me olemme oikeuden, rauhan ja turvallisuuden asialla. Me olemme sorrettujen ystävä ja rauhan puolustaja. Lännessä on sotiminen liitetty nykyään niin tiukasti nykyään taloudellisten etujen ajamiseen, että kun me sodimme lyhytaikaisten taloudellisten etujemme vastaisesti, syntyy väkisinkin tulkinta, että olemme jonkin arvokkaan asian puolella. Niinhän me tietysti olemmekin, Venäjän voiman ja kunnian asialla. Niin kauan kuin lännessä ei nähdä meidän ja heidän vastakkainasettelua arvojen taisteluna, on tämä helppoa. Onneksi USA käy terrorisminvastaista sotaansa ja Israel teurastaa palestiinalaisia.

Varokaa kuitenkin samalla liittämästä Venäjään mitään heikkouden piirteitä. Viestinä on, että Venäjä ja sen jalo valtionjohto pikemminkin pidättelee yli-inhimillisellä kärsivällisyydellä valtavaa voimaansa, ettei murskaisi ymmärtämättömiä tai pahoja. Mutta toisaalta muistakaa kotimaan toiminnassa vihjailla siitä, miten lännen barbaarilaumat ovat valmiita vyörymään rajojemme yli, ryöstäen ja raiskaten kaikki, kirjaimellisesti siis kaikki, eteensä tulevat. Ulkomaille toimivathan ottavat arvoista kohderyhmälle kriittiset ja paukuttavat niitä. Se on hämmästyttävää, miten joku amerikkalainen voi sulkea silmänsä kaikelta muulta, kunhan vain muistamme vastustaa homoja viimeiseen asti.

Olemme muuten loiventamassa "Myös Amerikka tekee väärin" -linjaa, sillä se on käyttöikänsä lopussa. Kohta kun päädymme tilanteeseen, jossa meiltä, tai pikemminkin meidän hyväksemme toimivilta kysytään, että kun perustelette Venäjän toiminnan olevan ymmärrettävää, koska USAkin toimii noin, niin eikö USAnkin toiminta ole silloin ymmärrettävää. Ei ole sattumaa, että hyödyllisiä idiootteja sanotaan idiooteiksi ja siksi meidän on varmistettava viestien näennäinen koherenttiys heidän puolestaan. Ajamme parhaillaan sisään "Novorossia on laillinen valtio"- ja "estimme kansanmurhan" -linjoja. Näiden materiaalipankkeihin on tulossa täydennystä piakkoin. Valmistelussa on myös uudessa laajuudessa "Korruption mädättämä Ukraina" -linja. Sisällön puolesta se on helppo, sillä aineistoa todellakin riittää. Ulkomaan sisältöjen suunnittelussa on vielä huomioitava oman yhteiskuntamme piirteet. Kotimaassa riittää, että saamme kuvattua Ukrainan vielä meitä korruptoituneemmaksi. Toiminta kentällä varmistaa, että ukrainalaisten elämässä ei ole lähivuosina mitään kadehdittavaa, olkoon vaikka kuinka assosiaatiosopimukset EU:n kanssa ja vapaat vaalit.

Olennaista siis on, että lännen kansalaismielipide ei ymmärrä, tai ei ainakaan saa riittävää varmuutta siitä miksi teutaroimme nyt. Toki asioista perillä olevat tahot ymmärtävät tämän, mutta niin kauan kuin ns. yleinen mielipide pysyy riittävän hajallaan, ovat päättäjät voimattomia. Te unohdatte helposti, että lännessä poliitikot kun ovat oikeasti kansan armoilla ja menettävät vaaleissa valtansa, jos toimet eivät miellytä. Meidän tehtävänämme on saada länsimainen ihminen sopivassa suhteessa miettimään omia taloudellisia etujaan ja pelkäämään, mitä seurauksia vastaanpanemisesta meille olisi. Näissä entisissä liittolaismaissamme on toki laajempikin ymmärrys meistä, mutta tämä tilanne pysynee hallinnassa nykyisin toimin. Pohjoisen maat olemme saaneet leimattua kiihkoilijoiksi ja etelämpänä olemme rampauttaneet niitä sisäisesti poliittisten liittolaistemme avulla.

No niin, tästä se lähtee tämäkin viikko. Muistakaa: älkää laskeko päiviä. Älkää laskeko megoja. Laskekaa vain tappamienne keskustelujen määrä."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti