Blogini täyttää tänään kaksi vuotta. Kaksi vuotta sitten perustin blogin saadakseni asioita selväksi itselleni. Kaksi vuotta on ollut täynnä uuden oppimista. Kaksi vuotta, jotka jakautuvat jyrkästi kahtia. Siihen aikaan, kun turvallisuuspolitiikka kiinnosti vain hyvin harvoja ja keskustelu oli kuitenkin melko pienillä asioilla neppailua. Sitten siihen toiseen, Ukrainan sodan syttymisen jälkeiseen aikaan.
Nyt on turvallisuuspolitiikassa mukana taas se siihen ikävä kyllä melkein aina kuuluva kalman haju. Nyt puhutaan taas kuolemanvakavista asioista. Kovasti toivoin vielä vuosi sitten, että turvallisuuspoliittisen keskustelun merkitys ymmärrettäisiin ja siitä kiinnostuttaisiin. Nyt taas niin kovasti soisin, että sen ei tarvitsisi kiinnostaa juuri ketään.
Haluan nostaa tähän esiin joitakin vanhoja merkintöjä blogista. Vuoden takaiset ja vanhemmat ovat osaksi vanhentuneet tilanteen muuttumisen myötä, mutta on moni asia säilynytkin. Ensimmäinen listä ovat nuo suosituimmat, joiden suuret lukijamäärät syntyvät jakamisesta sosiaalisessa mediassa. Toinen lista on sitten sellaisia merkintöjä, jotka eivät niin suosittuja ole olleet, mutta joita jostain syystä pidän tärkeänä.
Luetuimmat merkinnät
Yhteenvetoa Venäjän ainakin tähän asti hyvin onnistuneesta tavasta viestiä häikäilemättömästi.
Malesialaiskoneen alasampuminen muutti paljon näin jälkeenkinpäin tarkastelutna. Se tosiaan oli musta joutsen, joka yhdsiti hajanaisen lännen Venäjän toimien vastaiseen rintamaan.
Koko tilanteen keskiössä tuntuu olevan Venäjän presidentti Valdimir Putin. ilman hänen vankkaa sisäpoliittista asemaansa ja pyrkimystä pitää se vankkana, ei tilanne tällainen olisi.
Kiihkeä verkkokeskustelu on osa tilannetta ja tässä merkinnässä hahmottelen sitä, millä motiiveilla ihmiset toimivat tahallaan tai tahattomasti Venäjän puolesta verkossa.
Halusin tehdä jotain ja teinkin. Pientä ja vähän. Mutta niin vaan nappasivat Pyhäselän rannoita lähteneen #rauhaakiitos-viestin Moskovaan asti runneltavakseen.
Omat nostot
Nato-jäsenyys ei poliittisesta keskustelusta ole ihan heti poistumassa. Siksi siitä olisi syytä puhua fiksusti.
Näinä Venäjän käsittelyn täyttäminä aikoina on helppo unohtaa, että aiemmin ulko- ja turvallisuuspolittiinen keskustelumme koski paljolti Yhdysvaltoja ja sen sopivuutta mahdolliseksi liittolaiseksemme.
Tämä merkintä on toiselta ajalta, mutta se on itse asiassa vielä kirjoittamisaikaansa ajankohtaisempi. Ensi kevään eduskuntavallit ovat äärettömän tärkeät myös turvallisuuspolitiikan kannalta ja siksi asiasta pitää puhua. Ja puhua. Ja puhua.
Turvallisuuspolitiikass aon omat kiemuransa, joita täydellisenä maallikkona homman ryhtyneenä olen opetellut kantapään kautta. Tässä muutamia havaintoja turposkenen olemuksesta.
Nyky-Suomen vakaus ja rauhallisuus on äärettömän arvokasta. Sillä kyllä meistäkin on tunnottomiksi teurastajiksi. Sen ymmärtäminen auttaa ehkä ymmärtämään maailmaa sekä sitä, että viha tekee paitsi julmaksi, myös tyhmäksi.
Ajat ovat raskaat, mutta koska on merkkipäivä, tässä vielä kooste harvinaisesta, mutta tervetulleesta turpo-huumorista.
Spede Show
Ilmatilan loukkaus
Kylmän sodan ja suomettumisen ajan klassikko, joka on edelleen ajankohtainen. Sinälläänhän tämä sketsi on surkeissa lavasteissa huonosti ylinäytelty, mutta sanomassaan niin terävä, että jaksaa naurattaa vuosikymmentenkin päästä. Sketsi myös päästää ilmat pihalle silloisesta (ja vähän nykyisestäkin) näkemyksestä, että Suomi olisi jotenkin tärkeä itänaapurillemme. Sen erityissuhteen tuntojahan on jälleen viime päivinäkin kutkuteltu urakalla. Eikä lainkaan ilman tuloksia.
Mutta sitten kun meillä on jotain valitettavaa Kremlin suuntaan, niin vastauksena on lienee edelleen: "Mitä sitten?"
Putous
Vladimir Putin
Vladimir Putin
Vladimir Putinin hahmo on suuri. Eri tavalla idässä ja eri tavalla lännessä. Hahmon eteen on tehty paljon töitä ja suuret lavastukset ovat tirskuttaneet meillä. Mutta tällä hetkellä Vladimir Putin on omansa kansansa suosiossa ja muun maailman epäsuosiossa, johtuen samojen asioiden kääntöpuolista. Tässä sketsissä merkittävintä on minusta taitavan ja tarkan Kari Ketosen tulkinta Putinin hahmosta. Hänhän ei näyttele Putinia, vaan sitä hahmoa, jonka me näemme Putinina. Toki liioiteltuna ja groteskina, mutta tuossa on kuitenkin pitkälti meidän kuvamme Vladimir Putinista. Tavallaan tämä on myös ajankohtainen toisinto tuosta Speden klassikosta.
Noin viikon tv
Nato ostos-tv
Jostain syystä kolmea videoa ei voi upottaa samaan merkintään: tässä linkki sketsiin >>>
Jostain syystä kolmea videoa ei voi upottaa samaan merkintään: tässä linkki sketsiin >>>
Tämä uusi YLEn panostus on lähtenyt ajankohtaissatiirin vaativalle taipaleelle, ottaen mallinsa suoraan Atlantin takaa. Genren suurmestari Jon Stewart on parhaimmillaan analyyseissään tarkempi kuin yksikään poliittinen kommentaattori. Ja sen päälle vielä erittäin hauska. Noin viikon tv onnistuu myös tässä paremmin kuin olisin ikinä uskaltanutkaan toivoa. Tässä ohjelma tarttuu turvallisuuspolitiikan läntiseen puoliskoon, joka keskittyy siihen, miten likeiset suhteemme ovat mihinkin. Huomaa, että kirjoittajat ymmärtävät myös turvallisuuspolitiikasta keskimääräistä enemmän. Näin hyvälle huumoriohjelmalle nauravat oppivat kuin huomaamattaan olennaisia asioita.
Kaksi vuotta, reilut 180 merkintää. Kiitos lukijoille, kommentattoreille, vieraskynille, tekstien jakajille ja ennen kaikkea Twitterin #turpo-porukoille. Kiitos myös samaa mieltä ja hyvin argumentoidusti eri mieltä olleille. Tärkeintä on, että keskustelu jatkuu, kasvaa ja syvenee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti