torstai 2. lokakuuta 2014

Kolme pointtia Fennovoimasta


Suomen kansan valitsema eduskunta aloittaa keskustelun Fennovoiman kohtalosta noin kahden viikon päästä, 14.10, klo 14. Ydinvoima kuuluu ns omantunnon kysymyksiin, joissa ryhmäkuria ei tunneta. Tosin epäilen aika vahvaa kulissientakaista painostusta, sillä häviö äänestyksessä olisi raskas, ehkä kestämätön, tappio hallitukselle ja varsinkin sitä johtavalle Stubb&Rinne -kaksikolle.

Kokosin tähän kolme merkittävää asiaa, joista jokainen minusta asettaa hankkeen kyseenalaiseksi. Kaikissa asioissa on hyvät ja huonot puolensa, joiden mukaan päätöksentekijöiden on kompromisseja haettava. Tässä esitellyt syyt ovat minusta jokainen jo sinällään peruste äänestää Fennovoimaa vastaan.

Olkaa hyvät ja olkaa yhteydessä kansanedustajinne. He tarvitsevat tukea ja ehkä vähän näpsäytyksenkin äänestäjiltään, jos aikovat asettua puoluejohtojaan vastaan tässä Suomen turvallisuuden kannalta tärkeässä äänestyksessä.

1. Turvallisuus

Suomen puolustusvoimille on juuri luvattu lisää rahaa satoja miljoonia. Syy tähän on turvallisuustilanteen heikkeneminen Itämeren alueella. Turvallisuustilannetta on heikentänyt Venäjän aggressiivisuus sen siirrettyä asevoimin rajaa ja hyökättyä vielä uudestaan Ukrainaan. Venäjän armeijan suuret sotaharjoitukset ovat sisältäneet skenaarioita, joissa Venäjä hyökkää myös muualle pohjoisen Euroopan alueelle. Ilmatilan loukkauksilla on näpäytelty myös Suomea. Virolainen tiedustelu-upseeri kaapattiin Viron puolelta ja on syytteessä Venäjällä vakoilusta. Ylipäätään Venäjä kasvattaa rajusti sotilasmenojaan ja ei se tee sitä huvikseen, vaan koska sillä on strategia.

Näiden syiden takia parlamentaarinen työryhmä haluaa antaa satoja miljoonia euroja lisää rahaa Puolustusvoimille. Näistä samoista syistä Kokoomus ja RKP haluavat Suomen liittyvän Natoon, sillä se suojaisi Suomea Venäjän painostukselta ja mahdolliselta hyökkäykseltä. Venäjähän käyttää myös energiaa, erityisesti kaasua, painostuskeinona läntistä Eurooppaa vastaan.
Ja silti tämä Venäjä on kuulemma luotettava kumppani, rakentaja ja omistaja Fennovoimassa.

2. Luotettavuus

Ukrainan kriisin eräs järkyttävimpiä puolia on ollut seurata, miten estottomati Venäjän valtio valehtelee omilleen ja muulle maailmalle. Kremlin johtama propagandakoneisto ei edes yritä pysyä totuudessa. Ihan samalla tavalla Rosatom on Kremlin suorassa ja aktiivisessa määräysvallassa oleva toimija. Jos kyse on ydinvoiman kaltaisesta asiasta, niin minusta siihen pitäisi löytää luotettava kumppani. Jos Areva on ollut venkoileva, niin Rosatom on sitä varmaan vielä härskimmin, jos katsoo etujensa sitä vaativan.

Jos olisi edes hyvin todennäköistä, että Rosatom toimisi vain liiketaloudellisesti järkevästi ja pitäen päätöksiä tehdessä silmällä vain pääoman tuottoa ja liikevoittoa, niin tilanne olisi toinen. Mutta Venäjä on viimeisen puolen vuoden aikana osoittanut olevansa valmis siirtämään taloudeliset seikat jonon hännille.

3. Taloudellisuus

Kun toimittaja on samalla suurin omistaja, altistaa se tilanteen näin monimutkaisessa prosessissa taloudellisesti koville ratkaisuille. Kremlin omistajaohjaus on varmasti hyvin erilaista verrattuna esimerkiksi Parikkalan kunnan vastaavaan. Koska valtaosa suomalaisesta omistuksesta on tällä hetkellä kunnallisten sähköyhtiöiden hallussa, kantavat omistajakuntien asukkaat merkittävän taloudellisen riskin, joka liittyy mahdollisiin rakentamisen viivästymisiin tai sähkön hintaan liittyviin riskeihin.

Nythän arvioidaan markkinoilla sähkön hinnan olevan tulevaisuudessa jonkin verran alhaisempi kuin Fennovoiman tuottaman sähkön omakustannushinta, jolla osakkaat siis ovat sitoutuneet sähköä ostamaan. Mikäli jokin rakentamisvaiheessa ei menisikään suunnitellusti, olisi hintaero vielä suurempi. Tässä lienee yksi pääsyistä siihen, että lähes kaikki aidosti liiketoiminnalliset yritykset ovat projektista irtautuneet. Toinen on Venäjän muodostama maariski, joka koostuu harvinaisen monista ja harvinaisen ikävistä asioista.

Fennovoiman jätteen sijoittausta ei ole vielä ratkaistu. Suomen laki kieltää ydinjätteen viennin maasta, joten ne on sijoitettava joko Onkaloon tai rakennettava oma sijoituspaikka. Kummankaan vaihtoehdon kustannuksista ei ole tietoa, koska Onkaloon jätteitä ei haluta ottaa ja omaa säilytysratkaisua ei juuri ole vakavasti mietitty. 







3 kommenttia:

  1. Jäin miettimään @markkusseppala:n Twiittiä "jotain merkittävää on katveessa". Se summaa omatkin harhailevat ajatukseni. Palikat eivät nyt ole päätöksentekoprosessissa kohdallaan. Jotakin olennaista informaatiota puuttuu. Jotakin sellaista, jonka vuoksi Stubb on valmis heittämään sivuun EU:n tuoreen periaatepäätöksen, jonka mukaan kaikki energiayhteistyö Venäjän kanssa on toistaiseksi pantava jäihin. Jotakin sellaista, jonka vuoksi ollaan halukkaita ottamaan riski, että taloudelliset pakotteet iskevät ja voimala jää rakentamatta tai että se on Troijan hevonen Suomen energiahuoltoon. Jos vielä eläisimme Kekkoslovakiassa tämä kaikki olisi aivan ymmärrettävää, mutta vuonna 2014 ja vielä Kokoomuksen ajamana... jotakin on nyt katveessa.

    VastaaPoista
  2. Minulla on ihan sama olo, jotain puuttuu kuvasta. Mutta eiköhän kaikki aikanaan paljastu.

    VastaaPoista
  3. Mutta paljastuuko koko kuva vasta sitten, kun on myöhäistä?

    VastaaPoista