Presidentti Niinistön Sotsin ja Kiovan reissu sekä nyt ulkoministeri Tuomiojan "kirjanjulkistamismatka" Moskovaan kertovat siitä, että Suomi pyrkii aktiivisesti edistämään Venäjän ja lännen vuoropuhelua ja näin edistämään rauhaa Ukrainassa. Tämä on erittäin hyvä pyrkimys. Mutta se sisältää myös riskejä.
Ukrainan kriisin ja sittemmin sodan aikana on nähty lukuisia kertoja, miten Putinin rauhanpuheita on usein seurannut väkivallan määrätietoinen eskaloiminen. Venäjän poliittinen johto on koko kriisin ajan suhtautunut kauniisti sanottuna suurpiirteisesti ympäröivän todellisuuden piirteisiin. Rauhanpuheilla näytetään lähinnä ostavan aikaa valmistella uusia hyökkäyksiä tai valmistautua uusiin pakotteisiin. Siksi on syntynyt uutta kremlologiaa, joka pyrkii määrittämään Putinin ja Lavrovin puheiden totuusarvoa kullakin kerralla.
On hyvä, että Suomi hakee aktiivisesti roolia puheyhteyden ylläpitämisessä Venäjään päin. Mutta se on myös riskialtis paikka, sillä ulko- ja turvallisuuspoliittinen asemamme ei määräydy todellakaan vain sen mukaan, miten itse siitä ajattelemme. Varsinkin jos kyseessä on vain Kremlin yritys peitellä toimiaan tai pelata aikaa. Tai jos vaikka sinällään ihan vakavatkin rauhanpyrkimykset menevät jostain syystä myttyyn. Silloin Suomi voi joutua maksamaan hintaa aloitteellisuudestaan. Voimme joutua toisen tai kummankin puolen syntipukiksi vilpittömissä pyrkimyksissämme. Toki mahdollisen onnistumisen palkintonakin olisi ainakin vähäksi aikaa asema sinä läntisenä Venäjän-tuntijana, johon luotetaan eri ilmansuunnissa.
Joka tapauksessa se on selvää, että Venäjä pyrkii hajottamaan EU:n rintamaa ja yksi toimintalinja on selkeä pyrkimys määritellä Suomea taas idän ja lännen väliin. Nyt käytetty termi on "positiivinen puolueettomuus." Liekö määre positiivisuus siinä erottamaan uutta puolueettomuutta entisestä, negatiivisesta puolueettomuudesta. Siinä mielessä se eron tekeminen pitää paikkansa, että YYA-Suomi oli tilanteessaan pakon sanelemana. Silloin valittiin hyvin viisaasti mieluummin taipuminen naapurin tahtoon kuin sen miehitys. Nyt miehityksen uhkaa ei ole, mutta silti tarjolle tuntuu taas nousseen ajatus erityisasemasta suureen itäiseen naapuriin, tällä kertaa Venäjään. Jos ajaudumme uudestaan "puolueettomuuteen", tarkoittaa se käytännössä uutta suomettumisen aikakautta ja Putinin valtapiirissä elämistä.
Olisin tilanteesta paljon vähemmän huolissani, jos samaan aikaan ei olisi käynnissä Fennovoima-hanke. Sitä ihmetellään lännessä ja ylistetään isoin sanoin idässä. Sitoutuminen yhteistyöhön Rosatomin kanssa värittää väkksinkin koko kuvaa Suomelle ikävillä sävyillä. Suomettumishistoriamme on kiistämätön ja sekin vaikuttaa väkisinkin nykyhetken tulkintaan. Voi siis olla, että sinällään vilpitön halumme edistää vuoropuhelua ja rauhaa kääntyykin omaksi tappioksemme. Nyt pitää olla tarkkana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti