Tässä muutamia pikaisia huomioita tasavallan presidentti Sauli Niinistön puheesta. Presidentti Niinistön puheet ovat olleet hyviä, jopa erinomaisia ja tämä kuuluu ehdottomasti siihen luokkaan. Ukrainan kriisin ja sodan myötä presidentti on ottanut hienolla tavalla vastuuta sekä kotimaisesta että kansainvälisestäkin keskustelusta. Toiminnallaan hän on lunastanut minun jakamattoman kunnioitukseni ja luottamukseni tässä hankalassa maailmantilanteessa.
Ajat ovat sellaisia, että pidetyilä puheilla on väliä ja ne kiinnostavat. Eivät sellaiset ajat ole mukavia ja poikkeavat kovin siitä mihin ehdimme tottua kylmän sodan päättymisen ja viime vuoden lopun välillä. Tästä muutoksesta totesi presidentti sattuvasti aivan puheensa lopussa, kiittäessään ulkoasianhallinnon väkeä venymisestä.
Hyvät ystävät, näinä aikoina Suomen ulkoasianhallinto – me kaikki – työskentelemme ja toimimme ajassa, joka eroaa siitä, mihin ehdimme jo tottua.
Vaikka Niinistö korosti nykyhetken ja varsinkin tulevaisuuden mahdollisia uhkia, hän korosti, että hoidetaan nyt tämä kriisi mahdollisimman pikaisesti kuntoon, ettei tästä tule nyt tai myöhemmin maailmanpaloa.
Ja sitten, pidemmän horisontin takana, edessä on turvallisuuden rakentaminen uudelleen. Jos joku miettii, mikä on tämän kehityskulun vaihtoehto, niin sitä kyllä sopiikin miettiä.
Hän viittasi puheessaan myös Lähi-idän sotien ja levottoman Pohjois-Afrikan mahdollisesti isoonkin vaikutukseen eurooppalaiseen turvallisuuteen. Minun tulkintani näistä lukuisista sodista ja levottomuuksista on, että uutta maailmanjärjestystä haetaan ja se tapahtuu hankausten kautta. Ne hankaukset vaan ovat historian saatossa olleet niin kuumia, että ovat polttaneet paljon mukanaan. Presidentin puheessa viitattiin aivan alussa sekä I että II maailmansodan aluspäiviin. I maailmansodan kohdalla viittaus oli kykenemättömyyteen katkaista tuhoisaa tapahtumien kierrettä, mutta II maailmansodan lyhyt viittaus ei sisältänyt ajatusta mahdollisesta sodan välttämisestä. Itse tulkitsen tässä presidentin sanovan, että tässä on isonkin sodan mahdollisuus, vaikka vielä kyse on alueellisesta konfliktista.
”Idässä palaa, tänne tulvii sauhu”, runoili Yrjö Jylhä vuonna 1938 enteellisiä ajan merkkejä lukien. Palon savu tulee nyt Itä-Ukrainasta. Konflikti on alueellinen, mutta se vaikuttaa koko Eurooppaan ja laajemminkin kansainväliseen politiikkaan. Se vaikuttaa myös meihin.
Presidentti Niinistö myös kuvaa erinomaisen hyvin tapahtunutta muutosta ja lanseeraa ainakin minulle uuden termin, voimavaikuttaminen. Pidän suuresti siitä. Se yhdistää hyvin vaikuttamisen ja väkivallan (sodan), joiden väliin se jää. Tällaisten käyttöekelpoisten termien keksiminen, määritteleminen ja käyttäminen on tärkeää yleisen ymmärryksen nostamisessa. Tässä on itse asiassa viidessä lauseessa tiivistetty iso osa siitä, mitä Ukrainan sodaksi kasvaneesta kriisistä on suorastaan pakko oppia.
Sodankäynnin muodot ovat hybridisodan myötä kehittymässä osin täysin uudenlaisiksi. Varsinaisen sodan ja muun voimavaikuttamisen välinen rajalinja hämärtyy. Kyber- ja informaatiosodan keinojen merkitys on kasvussa. Käydään ehkä sotaa, muttei välttämättä olla sodassa. Samalla konfliktien nopeus on nousemassa uusiin mittasuhteisiin, kuten Krimillä nähtiin.
Suomeen kohdistuvista sotilaallisista uhista presidentti toteaa yllättävän yksinuottisesti. Jos oikein siristän silmiäni, niin saatan nähdä tässä myös ajatuksen sotilaallisesta liittoutumisesta.
Suomeen ei kohdistu sotilaallista uhkaa. Tilanne lähialueillamme on vakaa. Suomi ei myöskään ole turvallisuustyhjiö. Eikä meillä ole sellaiseksi myöskään varaa tulla. Tästä pidämme huolta niin kansallisesti kuin kansainvälisesti.
Liittoutumisista puhuttaessa presidentti ilmaisee pettymyksensä EU:n heikkouteen. Tässä on merkittävä muutos alkukesästä, jolloin hän Kultarannan yhteydessä piti tätä ulottuvuttaa esillä paljon optimistisempaan sävyyn. Naton suhteen esillä on se kuitenkin hyvin tuore ajatus, että Suomi on matkalla kumppanuuden kultaluokkaan yhdessä Ruotsin kanssa. Näitä ja muita kumppanuuksia tullaan arvioimaan jo aiemmin kesällä esiin nostetussa selvityksessä. Tuossa mainittu kahdenvälinen kumppanuus Yhdysvaltain kanssa on ainakin minun silmiini uusi painotus.
Olemme päättäneet yhdessä valtioneuvoston kanssa käynnistää turvallisuuspoliittista yhteistyötä koskevan kokonaiskatsauksen laatimisen. Siinä arvioidaan laajasti eri yhteistyösuuntia, kuten EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa, Natoa, Pohjoismaista puolustusyhteistyö Nordefcoa sekä kahdenvälistä kumppanuutta esimerkiksi Ruotsin ja Yhdysvaltain kanssa. Katsauksessa arvioidaan yhteistyöverkostoamme laaja-alaisesti.
Venäjästä Niinistö puhu ennen kaikkea vastinparin EU:lle ja lännelle. Näiden kahden väliset suhteet ovat heikoissa kantimissa ja presidentti on tästä kovin huolestunut.
Arvioisin kuitenkin, että vakavampi kansainvälinen keskustelu lännen ja Venäjän välisen kuilun repeämisestä on vasta alkuvaiheissaan. Ukrainan kriisin tuleva kulku on vielä tuntematon. On tarve syvälliseen harkintaan, myös itsekriittiseen. Ja meidän kannattaa kuunnella vähän niitäkin ääniä, jotka varoittavat juoksemasta syvälle uuteen kylmään sotaan äkkireaktiona, sivuilleen katsomatta ja miettimään pysähtymättä. Kyllähän sinne kuopan pohjalle nopeasti tippuu. Mutta ylösnousu onkin sitten toinen juttu.
Tuossa Niinistö itse asiassa sanoo, että pahat ajat voivat olla vasta alussa. Samalla hän varoittaa liiallisen vastakkainasettelun synnyttämistä, sillä se johtaa uuteen kylmään sotaan. Mieleeni ei Suomessa tule juurikaan merkittäviä tahoja, joiden toiminta sopisi tähän kuvailuun, joten lieköhän tämä viesti itse asiassa tarkoitettu tuonne Suomenlahden eteläpuolelle.
Se, mistä presidentti Niinistö ei sano sanaakaan eikä oikeastaan viittaa rivien välissäkään, on Venäjän tilanne ja kehitys. Lieköhän taustalla se ajatus, että kun ei ole hyvää sanottavaa, kannattaa pitää suunsa kiinni.
Risto Volasen analyysi samasta puheesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti