Hyökkäyksen hintaa korottamassa

Maanpuolustus ei ole itseisarvo, vaan tärkeintä on sen suoma turvallisuus. Kuten tärkeillä asioilla usein, on maapuolustuksellakin tapana muuttua itsessään tärkeäksi ja sen välinearvo unohtuu. Tästä  välinearvosta puhuu hyvin Hollannin asevoimien komentaja, kenraali Peter van Uhm Ted-puheessa.

Tämä aihe lähti keriytymään päässäni auki, kun The Ulkopolistin Sunnuntaistrategisti kirjoitti twiitissään "Kaikki haluavat olla turvassa, harva tietää mitä se käytännössä toteutuu." Sitähän maanpuolustus on, turvan luomista ja takaamista. Se on elämänmuotomme ja itsemääräämisoikeutemme takaamista. Maanpuolustus on jatkuvasti käynnissä oleva prosessi, josta yleensä muistetaan vain se osa, johon pitää turvautua, kun kaikki muu on mennyt pieleen eli sota.

Pienen maan maanpuolustus ei ole ikinä oikeasti mitä vain kestävää puolustautumista. Kovin monelle on Talvi- ja Jatkosodan myötä syntynyt virheellinen käsitys, että Suomea ja sen aluetta olisi mahdollista puolustaa asein pitkiäkin aikoja. Sen lisäksi, ettei tämä ole totta, on käynyt myös niin, että perinteisen rintamasodan todennäköisyys on koko ajan laskenut.

Sotilaallisen varautumisen tehtävänä on luoda niin merkittävä ja uskottava pelote, että sotilaallisen hyökkäyksen hinta arvioidaan liian kalliiksi. Sen arvion tekijä päättää, onko puolustus uskottava ja onko todennäköinen hinta toisaan liian kova. Se arvio tehdään kussakin tilanteessa erikseen, mutta siihen vaikuttavat monet asiat. Esim. eri maissa sotilaiden hengellä on erilainen poliittinen hinta. Länsi-Euroopassa jokainen arkku on erittäin iso asia. Lukuunottamatta ehkä Ranskaa, joka käyttää Muukalaislegioonaa kaikissa pahoissa paikoissa, kuten nyt Malissa. Venäjällä sotaa taas on perinteisesti käyty miestappioita pahemmin kaihtamatta.

Maailmanhistoria on pullollaan rikottuja sopimuksia, kierrettyjä linnoituslinjoja ja tilaisuuden tullen itselleen lisää kahmivia imperiumeja. Tulevien konfliktien luonnetta ja syitä ei välttämättä osata arvioida. Joka tapauksessa on selvää, että monin tavoin sidoksissa oleva maailma tekee sen, että kaukaisetkin konfliktit tuntuvat meillä. Valtiona romahtanut Somalia synnytti merirosvouden uuden aallon, joka haittasi meidänkin elämäämme. Lähi-idässä kiehuvat samassa padassa pitkä historia, ydinaseet, vesipula ja uskonnoilinen kiihkoilu. Ilmastonmuutos tulee lisäämään sään ääri-ilmiöitä, kuten Yhdysvaltain itärannikon pitkiltä pätkiltä tuhonnut Sandy. Laskussa sen sijaan on kansallisuusaatteen käyttäminen sodan käyttövoimana. 1900-luvun sodat käytiin kansojen välillä, tai siis maiden johtajat saivat kansansa käymään näitä sotia. Ei kansallisuusaate tietenkään kokonaan ole sodan syiden kartalta hävinnyt, sen todistavat mm. entisen Jugoslavian alueen kammottavat tapahtumat.

Turvallisuutta voi hakea tekemällä itsensä vahvemmilleen hyödylliseksi. Tavallaan Suomi toimi niin suomettumisen aikoina, sillä Neuvostoliitto mitä ilmeisimmmin halusi omista syistään yhden tällaisen rauhanomaisen, mutta hallitun talousjärjestelmien rinnakkaiselon. Ruotsi on nojannut suureen ääneen juistettuun puolueettomuuteen, mutta taustalla on aina huolehdittu välilöistä keskisen Euroopan mahdin kanssa. Natsi-Saksan kanssa asia hoidettiin malmilla ja NATOn kanssa salaisella yhteistyöllä. Sveitsi on tarjonnut taloudellisen turvapaikan ja aina on tarvittu puolueeton pankki, jonne tallettaa hämärämmätkin rahat. Eivätkä ne vuoret siinä maan ympärillä ole nekään turvallisuutta haitanneet.

Bob Woodwardin juttu WaPossa USAn tulevasta puolustusministeristä Chuck Hagelista kertoo hänen ja Obaman tapaamisesta vuonna 2009. Silloin Hagel oli todennut kuitakuinkin seuraavaa: "Nyt on muotoutumassa uusi maailmanjärjestys, jota me emme enää hallitse. Meidän täytyy kyseenalaistaa (ulkopolitiikassa) kaikki. Kaikki mitä diplomaatit ja sotilaat kertovat Teille, kaikki on kyseenalaistettava. Kaikki 10 vuotta vanhat oletukset ovat vanhentuneet. Teidän täytyy kyseenalaistaa roolimme. Teidän täytyy kyseenalaistaa asevoimamme. Teidän täytyy kyseenalaistaa se, mihin käytämme asevoimiamme."
Nyt tämä republikaani, Vietnamin sodassa palvellut jalkaväen kersantti on Obaman turvallisuuspoliittisen ryhmän tärkeimpiä jäseniä. Jää nähtäväksi mikä kansainvälisessä politiikassa muuttuu hänen ollessan mukana. Kaikki nämä muutokset heijastuvat myös Suomeen. Kaikki nämä muutokset muuttavat aina hitusen verran niitä arvioita joita tehdään Suomen puolustuskyvystä, merkityksestä ja asemasta.

Maailma siis muuttuu. Kaikki ei muutu, ehkä ei edes kovin paljoa. Mutta muutos on mahdollisuus rakentaa Suomelle turvallisuutta, millä keinoilla sitä sitten tavoitellaankin. Sotilaallinen varautuminen on tavallaan kuitenkin selkeä asia, kaikesta huudosta huolimatta. Kaikki se muu on uusia ajatuksia ja aloitteita kaipaavaa. Nolosti päättynyt turvallisuusneuvostohakumme todisti, että Suomi tarvitsee jotain uutta potkua suhteissaan ulkomaailmaan. Ne uudet asiat ovat myös maanpuolustusta, sillä ne ovat asioita, jotka tekevät tänne hyökkäämisen hinnan tavalla tai toisella korkeammaksi. Tämän, osittain sekavahkon vuodatuksen jälkeen pitäisi nyt nimetä näitä asioita. En vielä osaa, mutta luotan siihen, että prosessi päässä jatkuu ja niitä pulpahtelee esiin.