Pohjaanpalanutta kaksoiskansalaisuuskeskustelua

Kaksoiskansalaisuuteen liittyvään keskusteluun on kietoutunut iso vyyhti tärkeitä asioita. Kun keskustelllaan kaksoiskansalaisuudesta, niin keskustellaan paljon muustakin. Aineksia sopassa ovat populistiministeri, Yleisradion johtamiskriisi, turvallisuustilanteen herättämät pelot, Venäjän toiminta ja moni muu mauste. Joka tapauksessa tällaiseen sekoiluun ei juuri nyt luulisi olevan varaa. Kun kukin osapuoli keskittyisi hoitamaan omat hommansa hyvin ja oikein, niin ainakaan sellaista pohjaanpalamista ei tapahtuisi, kuin nyt on käynyt.

Perussuomalaiselle poliitiikolle Yleisradion haukkuminen ja sen kanssa pitkitettyyn taisteluun ryhtyminen on mannaa. Omat hurraavat, kun toistetaan kerta kerran jälkeen jyrkkiä mielipiteitä ja laitetaan toimittajia järjestykseen. Media saa kuulla kerta kerran jälkeensä valehtelevansa ja jokaisella kerralla median luotettavuus kärsii perussuomalaisten ja varmasti vähän muidenkin silmissä. Tässä tapauksessa tämä tietää jatkuvaa osuman ottamista paitsi Yleisradiolle, myös Puolustusvoimille

Yleisradio toimii, kuten sen pitääkin länsimaisena, journalistisena mediana. Tämä lähtökohta ei tarkoita, että kaikki jutut aina osuisivat kohdilleen, mutta median tärkein tehtävä on valtaapitävien vahtiminen ja kritisointi. Yleisradiota kohtaan on hyökätty jo pitkään ja sen maineen vahingoittaminen on varmasti yksi Suomeen kohdistetun informaatiovaikuttamisen painopisteitä. Tästä kertoo muun muassa Johan Bäckmanin toiminta Yleisradion suuntaan. Vaikka harva perussuomalainen hyväksyy Bäckmania lainkaan, on puolueen yleislinja Yleisradion suhteen hyvin yhtenevä tämän Venäjän hyväksi uupumatta työskentelevän propagandistin kanssa. PS:n edustajat sekä poliittisissa elimissä että julkisuudessa ovat ilmaisseet halunsa ajaa alas tai ainakin kahlita poliittisesti Yleisradion journalismia.

Yleisradioon kohdistettu poliittinen paine ei tarkoita sitä, että Yleisradio olisi tässä täysin syytön uhri, joka on joutunut suotta hankaluuksiin. Sipilän tapauksesta alkanut Yleisradion uutisjournalismin kujanjuoksu vaan jatkuu ja Yleisradion johto on ollut kykenemätön pysäyttämään sitä. Nyt sieltä eroaa ihmisiä, mutta jos kriisi jatkuu, on etsittävä uusia ihmisiä ratkaisemaan tilannetta ja palauttamaan luottamusta. Tähän asti Yleisradion pääjohtaja Lauri Kivinen on pysytellyt varsin taustalla, mutta nyt olisi jo aika astua kunnolla esiin tai siirtyä syrjään. Suomella ei tässä ajassa ja paikassa ole varaa heikkoon Yleisradioon. Tämä muuten pitäisi erityisesti puolustusministeri Niinistön ymmärtää.

Itse asiassa populistisen olemuksensa takia perussuomalaisiin on sisäänrakennettu maailmankuva, joka suhtautuu vihamielisesti journalismiin ja heikentää avointa ja liberaalia demokratiaa, jossa nyt elämme. Toki perussuomalaiset eivät siinä puuhassa mitenkään äärimmäisiä ole, mutta heille on suorastaan luonnollista kaataa eliittiä ja sen instituutioiksi miellyttyjä toimijoita. Mutta yhtäkaikki puolustusministeri nakertaa sisäpoliittisin motiivein instituutiota, joka on keskeinen osa turvallisuuttamme.

Ymmärtääkseni tässä puolustusministerin erityisavustaja syyttää Mashiria ja Pullista Puolustusvoimien vahingoittamisesta.

Lisäys: Kommentissa selitetty ilmaisu, joka tarkoittaakin päinvastaista kuin minun tulkintani: ""Osuma tornissa" tarkoittaa PV:n käytävillä yleensä oman virheen myöntämistä, voidaan esim. kritiikkiä vastaanotettaessa todeta "Osuma tornissa", jolla tarkoitetaan lähinnä sitä, että kritiikki on myös vastaanottajan päässä tunnustettu oikeutetuksi."

Lisäys II: Osuma tornissa tarkoitti alunperin pst-miesten ilmaisua osumasta panssarivaunun torniin. Siitä muotoutui ilmaisu osumasta päähän, siis  henkinen osuma korvien väliin. On mahdotonta varmasti sanoa, että viittaako Leino osumilla Mashirin ja Pullisen mielentilaan vai heidän kirjoitustensa aiheuttamaan reaktioon.

Niinistön ja muidenkin perussuomalaisten puheenvuoroista on luettavissa, että he katsovat kriittisen uutisoinnin olevan maan etujen vastaista toimintaa. Puolustusministerin erityisavustaja Petteri Leino käyttää kiertoilmaisua syyttäessää HS:n Jussi Pullista ja majuri James Mashiria Puolustusvoimien vaihingoittamisesta. Kummankin kirjoitukset olivat oman arvioni mukaan teräviä ja asiallisia analyysejä tilanteesta, eikä kummassakaaan ollut todellakaan mitään yritystä vahingoittaa Puolustusvoimia (tornia). Jos asetelmat ja tosiasiat ovat epäedullisia Puolustusvoimille, se on sitten eri asia. Länsimainen lehdistö on vapaa ja tehdessään työtään saattaa tietysti tehdä myös ikäviä virheitä. Mutta ei lääketiedettäkään hoitovirrheiden takia pidetä arvottomana. Asian tärkeyden ymmärtää, kun muistaa, että valtaa ja instituutioita silmällä pitävä journalismi on aina ensimmäisenä asia, johon diktaattorit puuttuvat.

Ministeri Niinistön kannanotot  ovat herättäneet negatiivistä huomiota. Hänen käyttämänsä kielikuva siitä, että ”vain Suomessa ja Venäjällä voi asevoimien komentajaksi tulla venäläinen” on populistinen väite, joka periaatteessa pitää paikkansa, mutta jossa leikitellään pimeillä voimilla. Hyvä heitto saunanlauteilla, mutta johtavan poliitikon suuhun tuollainen ei sovi.

Kun puolustusministeri Niinistö myös kiiruhti epäilemään asiassa informaatiovaikuttamista, niin hän voisi kiinnittää huomionsa myös oman puolueensa jäseniin. Esimerkiksi kansanedustaja Kansanedustaja Tom Packalén toistaa Venäjän narratiiveja asioista hämmentävällä nopeudella ja tarkkuudella. Ulkoasiainvaliokunnan, Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan ja Naton parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan jäsenenä hänellä ei pitäisi olla oikeasta tiedosta puutetta. Tässä kohtaa on muuten hyvä taas toistaa, että puolueen puheenjohtaja Timo Soini tekee ulkoministerinä kellontarkkaa työtä ja on ollut erinomainen ulkoministeri. Hänellä lienee myös paremmat valmiudet kohdata tuloksellisesti Trumpin hallinto kuin monilla edeltäjillään.

Omalta osaltaan soppa sakeni, kun pintaan putkahti Aamulehden juttu, jossa Puolustusvoimien komentajan jahtiretkistä on epäselvyyttä. Kuten niin usein muulloinkin tällaisissa hyvin epäselvissä ja epämääräisissä tilanteissa, pahimpaan nalkkiin joutuu niistä asioista, joiden avulla yrittää alunperin selvitä tilanteesta. Lindberg oli kiistänyt Puolustusvoimien tehneen bisnestä jahti-isäntiensä kanssa juuri jahtien ajankohtana. Mutta ennen ja jälkeen se oli varmasti tehnyt. Kun Niinistö on kärjistänyt PV:n ja median välejä merkittävästi, niin ei ole hankalaa arvioida, että Lindbergin tilanne on senkin vuoksi nyt huomattavasti hankalampi. Tässäkin käy ilmi se, miten puolustusministeri on ulostuloillaan istunut kusiaispesään Puolustusvoimien takapuolella. Aiemmin hän teki saman reservinkieltäytymiseen liittyvässä keskustelussa,  jossa asetti Puolustusvoimat sellaisen arvokeskustelun kohteeksi, jossa sillä ei ollut mitään voitettavaa, ainoastaan hävittävää.

Myös koko asian tulkintakonteksti, jossa Puolustusvoimien toiminnan lainmukaisuus (kaksoiskansalaisten suhteen) on jo saatettu epäilyksenlaiseksi, tekee tapauksesta paljon ikävämmän.  Lindbergin toiminta on ihan perinteistä isojen poikien suhdetoimintaa, joka on olennainen osa komentajan tehtäviä. Tässä vaan on käynyt niin, että ennen hyväksytyt toimintatavat ovat muuttuneet epäilyttäviksi, vaikkeivat laittomia olisikaan, kuten apulaisoikeusmies on tässä tapauksessa selvittänyt. Maan tapa on muuttunut ja asiat ovat läpinäkyvämpiä, jopa Puolustusvoimilla. Jos kohu jää mediaan, Lindberg selviytynee tästä vähällä, mutta jos poliitikot ottavat tapauksen keppihevosekseen juuri valmistuvassa olevan puolustusselonteon yhteydessä, niin tilanne on jo paljon hankalampi.

Osa kontekstia on myös uuden Yleisen palvelusohjessäännön kohta, jossa upseereja kielletään osallistumasta keskusteluun puoluepoliittiista kiistakysymyksistä. Se luo kuvaa siitä, että Puolustusvoimat ei olisi avoin ja keskusteleva organisaatio. Kritiikistä ja julkisesta keskustelusta huolimatta kohta jäi ohjesääntöön, mutta sen tulkinnassa ohjeistettiin käytännössä mitätöimään kyseinen määräys. Määräysten antaminen, joita ei tarvitse noudattaa, ei ole, eikä pidä olla, sotaväelle tyypillistä toimintaa.

Puolustusvoimien tehtävänä on taata maan turvallisuutta ja merkittävä osa siitä työstä on luottamuksen herättäminen mahdollisimman monessa. Luottamus syntyy älykkäästä ja lainmukaisesta toiminnasta. Tässä kohtaa PV on kärsijänä, kun toimintaympäristössä on yhä enemmän kriisinkaltaisia elementtejä, mutta lainsäädäntö on hyvin toisenlaiseen maailmaan rakennettu. Ymmärrän hyvin, että turvallisuuden vaaliminen voi silloin vaatia luovia ratkaisuja. Varsinkin kun meillä ei vielä ole tiedustelulainsäädäntöä. Mutta silloin pitää toimia fiksusti ja jos toiminta ei sitten ollutkaan fiksua, niin sen jälkeen keskitytään vahinkojen minimoimiseen ja uusien toimintakeinojen etsimiseen. Nyt on nähty mitä ilmeisimmin terminologiseen ja juridiseen hiustenhalkomiseen perustuvia kieltoja, joiden uskottavuutta jatkuvasti esiin tulevat tapaukset murentavat. Julkisessa keskustelussa ei pärjää, jos vaikutelmat ovat noin heikkoja, vaikka hallinnollisesti olisi kuinka oikeassa. Pitää tosin muistaa, että viranomaisiilla on hankala paikka tällaisissa, kun kamppaillaan oikeiden termien, lainmukaisuuden vaatimusten ja salassapitovelvollisuuksien keskellä. Silloin voivat viestinnällisesti parhaat ratkaisut olla tavoittamattomissa.

Olen nähnyt useitakin puheenvuoroja, joissa Yleisradion uutisointi on tulkittu hyökkäykseksi  Puolustusvoimia kohtaan ja Suomen turvallisuuden vaarantamiseksi. Kaksoiskansalaisuuslakia on moitittu lapsellisen hyväuskoiseksi. Tämä on pelkkää jälkiviisautta, sillä vuosituhannen vaihteen maailmassa, kun lakia sorvattiin, ei ollut näkyvillä nykyisenkaltaisia uhkia. Kaksoiskansalaisuus oli ajateltu lähinnä ulkomailla asuvien suomalaisten kannalta tärkeäksi. Nyt ajat ovat muuttuneet ja lakeja pitää muuttaa. Mutta sen väittäminen, ettei kaksoiskansalaisuutta olisi pitänyt lainkaan sallia menee samaan kategoriaan hömpötyksiä, kuin että Venäjä väistämättömästi hyökkää Suomeen tietyin välein.

Kaksoiskansalaisuuskeskustelussa on pohjimmiltaan kyse siitä, että ketkä ovat lojaaleja. Kun ajat ovat kovat, ovat lojaalisuusvaateetkin kovemmat. Sodat ja konfliktit ovat läpi historian johtaneet erilaisten epälojaaleiksi epäiltyjen vähemmistöjen kohdalla ikäviin seurauksiin. Ikävyys voi olla epämääräisiä epäilyksiä tai kansanmurhia tai mitä tahansa siltä väliltä. Epäilys on itse asiassa heijastumaa siitä, mitä pelätään. Nyt pelätään Putinin Venäjää. Se miten Putin ja hänen koneistonsa on toiminut, on syynä sille miksi kaksoiskansalaisia nyt pelätään. Siitä ei ole epäilystäkään, etteikö Venäjän valtio pitäisi kiinni monin tavoin kansalaisistaan ja kontrolloisi heitä myös toisessa maassa.

Putinin Venäjä on iskenyt nimenomaan arkeen. Ei meidän tarvitse pelätä rautatiesiltojen räjäyttämistä, vaan väärän tiedon tuomista eteemme ja oikean tiedon liikuttamista pois. Tällainen epäilys voi kohdistua kehen tahansa ihmiseen. Tällainen epäilys myös vie hyvin tehokkaasti halut palkata ihmisiä, vaikka turvallisuusriskit todellisuudessa olisivat hyvin hallittavissa.

Sekä kaksoiskansalaisuuskeskustelussa että sen johdannaisessa YLE-keskustelussa on loppujen lopuksi kysymys pelosta ja epäilyksistä Putin Venäjää kohtaan. Nämä tunteet vellovat ihan oikeista syistä voimakkaina, mutta epämääräisinä. Peloissaan olevan ihminen etsii keinoja tehdä oloaan turvallisemmaksi. Koska pelko on tunne, riittää sen tyynnyttämiseen usein tunteisiin vetoava keino, vaikka se olisi tehotonkin oikeiden riskien suhteen. Tähän perustuu Trumpin maahantulokielto seitsemän maan kansalaisille ja sama koskee myös kaksoiskansalaisten asemaa Suomessa. Toki joidenkin kaksoiskansalaisten toimiminen maamme turvallisuutta vastaan on mahdollista, mutta syytä hysteriaan ei kuitenkaan ole.

Kuten aina historian käänteissä, viattomat ihmiset kärsivät kaikkein eniten. Tässä tapauksessa suomenvenäläiset, jotka elävät uusina suomalaisina, yrittäen rakentaa arkeaan ja toimentuloaan miten parhaaksi taitavat. Myös heillä tulee olla ehdoton oikeus luottaa valtioon, jonka kansalaisia he ovat. Ei kohdella kaksoiskansalaisia joukkona, vaan yksilöinä. Se teettää enemmän, mutta varmasti on kannattavampaa kuin ison joukon sulkeminen kategorisesti pois lojaalien joukosta.