sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Peter Saramo

Saara Jantusen Infosota-kirjan herättämä vastaanotto on piirtänyt hyvin kuvaa erilaisista käsityksistä tilanteestamme. Tutkijat ovat miettineet kirjan lähestysmistapaa ja turvallistavuutta. Yksi kirjaan ja sen käsittelyyn liittyvä juonne on siinä kuvattu Peter Saramon ja kirjoittajan käymä keskustelu, joka johti jälkiselvittelyihin, muttei varsinaisiin seurauksiin.

Peter Saramo astui turvallisuuspoliittisen keskustelun areenalle kirjoituksellaan ortodoksisessa Simeon ja Hanna -lehdessä. Se nousi silloin varmasti yhdeksi luetuimmista Ukrainan tilannetta koskevista kirjoituksista ja sitä kommentoitiin laajasti myös mediassa.

Peter Saramo toimii suomalaisen vallankäytön ytimessä, hän on eduskunnan suuren valiokunnan  korkein virkamies eli valiokuntaneuvos. Hän on myös hakenut Seppo Tiitiseltä vapautumassa olevaa eduskunnan pääsihteerin paikkaa.

Suuren valiokunnan merkitys on siinä, että sen kautta kulkevat EU-asiat eduskunnassa ja se siis myös päättää eduskunnan kannoista niihin. Vaikka valiokunnan valta ei käytännössä useinkaan ylety isoihin asioihin, virtaa sen läpi Suomen integraatio länteen ja kaikki siihen liittyvät asiat. Sen jäsenet ja myös varmasti virkamiehet ovat poikkeuksellisen hyvin informoituja ihmisiä liittyen Euroopan unioniin, sen toimintaan, tavoitteisiin ja vaikutuksiin Suomeen. Saramo osallistuu myös osaltaan Suomen ulkopolitiikan hoitoon Brysselin suuntaan, osallistuen myös kansainväliseen yhteistyöhön.

Tätä taustaa vasten Peter Saramon asettuminen julkisesti varsin systeeminvastaiseen asemaan julkisessa keskustelussa on varsin yllättävää.  Ensimmäisessä kirjoituksessaan, ja myöhemminkin, hän kuvaa Venäjään liittyvän turvallisuuspoliittisen tilanteen sellaisena kuin moni sen kokee eli sekavana sotkuna, josta ei saa tolkkua. Kun hän avaa tämän näkemyksensä pinnallisesti koherentilla ja kirjoittajan tietämystä korostavalla tavalla, on sitä helppo uskoa. Itse tosin uskon, että syyt kansalaisten hämmennykseen johtuvat kahdesta asiasta: omasta tietämättömyydestä ja aktiivisista toimista, joilla hämmennystä ylläpidetään. Mutta kun joku arvovaltaiselta ja järkevältä vaikuttava antaa luvan olla yrittämättäkään saada sotkusta selkoa, tarttuu moni tarjoukseen ilahtuneena.

Saramon antama mediakritiikki on julmaa ja sillä on sinällään hyvät perustelut. Markkinaehtoisuus ja median murroksen luomien taloudellisten vaikeuksien supistamat resurssit ovat aivan oikeita huolenaiheita. Se, miten paljon ne ovat vaikuttaneet uutisointiin Ukrainan tilanteesta, on minusta jo epäselvempää. Toki paikan päälle on lähetetty sen takia vähemmän kirjeenvaihtajia, mutta vaikeaa olisi uskoa, että kuva tapahtumista olisi jotenkin ratkaisevasti toisenlainen, vaikka paikan päällä olisi ollut enemmän journalisteja. Tarkkuus ja tapahtumien yksityiskohtien määrä olisi varmaan lisääntynyt, mutta iso kuva olisi pysynyt hyvin samanlaisena. Puutteistaan huolimatta journalistinen media meillä ja muualla pyrkii itseään korjaavasti totuuteen. Jokainen toimittaja myös metsästää ammatillisen eetoksensa takia omaa Watergate-skandaaliaan, jossa saa paljastaa suuria salaisuuksia. Ei siis mikään ihme, että Putinin kaltaiset johtajat pitävät riippumatonta mediaa ja journalismia vihollisenaan. Kuten sitä pitävät myös Venäjän johtamat kapinalliset Itä-Ukrainassa.

Tilanteen kriitikkona Saramo on eräänlainen ahtisaarimainen hahmo, joka tulee menneisyydestä puhtaana mukaan keskusteluun, kantaen kuitenkin mukanaan saavutustensa ja asemansa uskottavuutta. Saramo edustaa myös selvästi pehmeämpää ja sivistyneempää lähetysmistapaa, kuin teräväsanaiset konkarit valtiopäiväneuvos Mikko Elo ja suurlähettiläs Heikki Talvitie. Jälkimmäinen muuten tekee ex-puheenjohtajana pahaa vahinkoa nyt niin kovin tarpeelliselle Suomi-Venäjä -seuralla, kun politikoi kovaotteisesti ja melko yllättävillä näkökulmilla järjestön sivuilla. Mikko Elo puolestaan ei tee vahinkoa kuin ehkä vähän demareille ja omalle maineelleen.

Keskusteluun osallistuu myös jonkinlainen joukko kansalaisia sosiaalisessa mediassa. Mukana on muun muassa salaliittoteoreetikoita, kommunisteja, ja muita henkilöitä, joiden arvostelukyvystä ei heidän puheenvuorojensa perusteella voi saada täyttä varmuutta. Tämän joukon palavasydämiset vuodatukset eivät voi ikinä puhutella suurempaa yleisöä kuin korkeintaan huumorimielessä. Siksi sille kirjavalle porukalle, joka kokee tilanteen olevan perin juurin vääristynyt, on Peter Saramo niin tärkeä hahmo. Kun tätä porukkaa on säälittä pilkattu, sille on naureskeltu ja ennen kaikkea ohitettu merkityksettömänä, on tällainen uskottava ja painoarvoinen hahmo otettu hyvin lämpimästi vastaan.

Tällä porukalla ei ole oikeastaan kuin yksi yhdistävä tekijä ja se on systeeminvastaisuus. He ovat pettyneet tai jopa vihaavat valtiota, medioita, markkinataloutta ja myös Yhdysvaltoja. Poliittisia suuntia mukana on äärioikealta ja -vasemmalta sekä vähän rinnakkaistodellisuuden puolelta. Kuitenkin he ovat aina valmiina tuulettamaan villisti, kun jokin media julkaisee heidän mielestään hyvän uutisen tai näkökulman. Samalla tavalla Saramo on heille niin suuri ylpeyden aihe, koska tämä on pärjännyt systeemissä, edennyt heidän muuten jatkuvasti halveksumaansa eliittiin.

Kirjoituksissaan Saramo käyttääkin diplomaattista asiantuntemustaan ja antaa ymmärtää tietävänsä hyvin, miten asiat toimivat. Kuten hän varmaan tietääkin. Silti, tai siksi, Saramon lähtökohta on se, että mihinkään meille tarjottuun tietoon ei voi luottaa. Paitsi ”Onneksi Venäjällä, kuten lännessäkin, yhä sinnittelee pieniä, valtavirran ulkopuolisia lehtiä, jotka tekevät sankarityötä tiedonvälityksen monipuolisuuden hyväksi.” Näitä ei kuitenkaan Saramo nimeä yhtäkään, vaikka se olisi paitsi mielenkiintoista, myös välttämätöntä hänen itsensä kuuluttaman lähdekritiikin takia. Kun hän myöhemmin julkaisee kirjoituksensa Infosota-kirjasta Vastavalkea-verkkojulkaisussa, lienee perusteltua olettaa, että hän pitää tätä yhtenä näistä sankarityön tekijöistä. Oman asemansa ja asetelman herkullisuuden takia Saramo olisi todennäköisesti saanut palstatilaa oikeistakin medioista.

Lähdekriittinen lukija huomaa Vastavalkeaa selatessaan nopeasti, että se on ytimeltään poliittista aktivismia, jyrkkää länsivastaisuutta, markkinatalouden kyseenalaistamista ja disinformaatiota. Ulkoasu on tasokas, samoin tekninen toteutus ja mukana on myös laadukasta sisältöä. Mukana on monia nimekkäitäkin kirjoittajia, joilta Vastavalkea on pyytänyt uudelleenjulkaisuluvan kirjoituksiinsa. Joku lienee perunutkin sen luvan huomattuaan sivuston laadun. Itsekin olen esiintynyt useasti Vastavalkean palstoilla, aina hyvin negatiivisessa valossa. Minut kuvataan siellä sananvapauden viholliseksi ja Venäjä-vastaiseksi.

Samanlainen, varsin sakea ja paradoksaalinen toimija on Venäjän trolliarmeija -FB-ryhmä, joka sanoo taistelevansa sananvapauden puolesta, mutta itse asiassa levittää pääasiassa sananvapautta kuristavan Venäjän hallituksen viestejä. Tässä sananvapauden puolesta taistelevassa ryhmässä olen lukenut muun muassa yllytystä muiluttaa minut Itä-Ukrainan kapinallisalueille tapettavaksi. Peukutuksia kerännyt ehdotus tuli tosin 70-vuotiaalta naispuoliselta teatteriohjaajalta, joka oli PAND - taiteilijat rauhan puolesta -liikkeen aktivisti. Tätä ryhmää Saramo kuvaa seuraavasti: ”Jäsenet yhdistävä tekijä on huoli trollikuohun vaikutuksesta suomalaisten sananvapauteen. Tältä osin pidän ryhmää osana suomalaisten perusoikeuksien edistämistä. Kuten ryhmän nimestä ilmenee, satiiri on osa ryhmän keskustelukulttuuria. Jäsenten poliittiset mielipiteet edustavat hyvin laajaa kirjoa ja joukossa on tietysti paljon sellaisia mielipiteitä, joita en voi jakaa: ryhmässä törmää myös varsin eksentrisiin näkemyksiin. Keskusteluissa pääuoman muodostavat kuitenkin sellaiset mielipiteet, joita edustavat suuret eduskuntapuolueet.” Käyn aina välillä lueskelemassa ryhmän sivua ja itselleni on jäänyt siitä varsin erilainen kuva.

Vastavalkeassa ilmestyneessä Infosota-arviossaan Saramon keskeinen viesti on, että Jantusen kirja ei kuvaa todellisia ilmiöitä, vaan tulkitsee tapahtumia väärin ja tarkoitushakuisesti: ”Se, että Jantusen ja muiden toiminta on satuttanut vain suomalaisia sananvapauden käyttäjiä, on varmaan tahaton seuraus tuloksettomasta ”trollien” etsinnästä. Infosodan ruodinta tuottaa siviiliuhreja. Teoriat tietoisesta kampanjasta ovat minusta kuitenkin epäuskottavia.

Saramo jakaa arvostelussaan suomalaisen turvallisuuspoliittisen  mielenmaiseman kolmeen ryhmään: Venäjän narratiivin suoraan hyväksyvät henkilöt, lähtökohtaisesti Venäjän narratiivia torjuvat ja läntistä narratiivia kannattavat henkilöt sekä maltillisen tai realistisen ulkopolitiikan kannattajien ryhmä. Ensimmäistä hän pitää merkityksettömänä, toista pienenä, mutta vaikutusvaltaisena ja kolmatta, 3/4 suomalaisista kattavaa ryhmää tärkeimpänä. Saramo laskee tähän ryhmään ”ne suomalaiset, jotka joko vastustivat Nato-jäsenyyttä (58 %) tai eivät ilmaisseet kantaa ottaen huomioon, että ryhmään kuuluva ideologinen Nato-vastaisuus on Suomessa harvinaista.” Näin hän paitsi määrittää itsensä enemmistön maltilliseksi ääneksi, myös määrittelee, mitä ja miksi tämä enemmistö ajattelee tilanteesta. Itselleni nousi Saramon kuvauksesta mieleen enemmänkin kuva Venäjän tarpeisiin YYA-hengen mukaisesti myöntyväisesti suhtautuvasta ryhmästä. Eikä tätä ryhmää 2000-luvun Suomessa ole 2/3 kansasta. Ainakaan 40-luvun jälkeen syntyneissä.

Saramo on saanut matkan varrella osansa keskustelun kovina lyövistä laineista ja häntä kohtaan on myös kohdistettu epäilyjä siitä, että hän olisi Venäjän vaikuttaja-agentti. Sen hän itse kiistää. Mistä ikinä Saramo ammentaakin näkemyksiään, niin ne asettuvat kuitenkin hyvin linjalle Venäjän esittämien näkemysten kanssa. Ennen kaikkea Saramo korostaa kerta kerran jälkeen epävarmuutta siitä mikä on totta tai edes todensuuntaista: ”Tämä aihetodistelun ja kohtuullisen epäilyn ongelma toistuu nähdäkseni kaikissa Ukrainan kriisiä koskevissa keskusteluissa, vaikkapa malesialaiskoneen kohtalosta tai pakotteiden vaikuttavuudesta. Eri kertomusten tueksi löytyy selkeitä viitteitä, mutta myös niitä vastaan löytyy riittävästi vastaindikaatioita tai ainakin epävarmuustekijöitä, jotta kummankin osapuolen kertomuksia voi järjellisesti ja rehellisesti epäillä.” Saramo lähestyy silloin asiaa juristinomaisesti ja näyttää tekevän syyttömyys oletuksen mukaisen johtopäätöksen Venäjän kohdalla, silloin kuin se vain on mahdollista. Vähintäänkin Saramo esittää Venäjän toiminnan ymmärrettävänä, vaikkei oikeana. EU ja USA toki tuntuvat olevan Saramon kirjoissa säännönmukaisesti syyllisiä: ”EU:n ja lännen johtajien julkinen esiintyminen Ukrainan laillista hallitusta vastaan rikkoi alkeellisimpia diplomatian sääntöjä vastaan ja heikentää EU:n uskottavuutta vuosiksi eteenpäin.” Kokonaiskuvaksi Saramo maalaa tilanteen, jossa Suomi osana länttä joutuu toimimaan typerästi ja omia etujaan vastaan.

Saramo sanoo että Suomeen kohdistuu järjestelmällistä informaatiovaikuttamista eri puolilta, mutta nimeää infosodasta käytävän keskustelun ”trollikuohuksi”, jossa on paljon porua, muttei villoja lainkaan. Saramo tiivistää näkemyksensä näin: ”Moni keskustelija joutuu kokemaan henkilöön käyvää häirintää, jos sananvapauttaan käyttäessään lausuu jotakin, joka ei sovi pienen vähemmistön normiksi asettamaan narratiiviin. Tämä ilmapiiri rajoittaa enemmistön mahdollisuuksia kuulla esimerkiksi ulkopolitiikan tai Venäjän-tuntemuksen saralla ansioituneimpien suomalaisten näkemyksiä. ”Trolli”-nimittely on syytös maanpetturuudesta tai sitä lähenevästä ”vihollisen” myötäilystä.” Tätä vaikutelmaa vahvistaa jutun aloittava kuva senaattori Joseph McCarthystä, joka toteutti syystäkin pahamaineiset ja hysteeriset kommunistijahdit 50-luvun Yhdysvalloissa. Itse jutussa ei McCarthyä mainita.

Saramo ja hänen hengenheimolaisensa siis protestoivat sitä, että heidän Venäjää myötäileviä näkemyksiään nimitetään julkisesti Venäjää myötäileviksi näkemyksiksi ja heitä itseään Venäjää myötäileviksi. He ovat sitä mieltä mitä ovat mielestään riippumattomasti ja Suomen etua ajatellen. Infosodankieltäminen asettuu tähän luontevaksi jatkoksi tähän, sillä myöntämällä sen olemassaolo, joutuisi myöntämään oman toiminnan olevan Venäjän toimintaa ja tavoitteita myötäilevää. Tosin tasavallan parhaiten informoitu ihminen on tästä heidän kanssaan kovin eri mieltä. Infosodan tavoitteena kun ei ole niinkään mielipiteiden muuttaminen jostakin johonkin, vaan enemmänkin hämmennyksen ja epäluottamuksen kylväminen yhteiskuntaan. Hajallaan oleva yleinen mielipide estää tehokkaasti isojen poliittisten päätösten tekemisen demokratiassa.

Kovasanaiset protestit mitä esitetään Venäjä-myönteiseksi nimeämisestä, antavat aiheen olettaa, että he uskovat yleisen käsityksen olevan, että Suomen ja Venäjän edut tosiaan ovat ristiriidassa. Kääntäen toki voidaan sanoa, ja he sanovatkin, että kritiikki heitä ja Venäjää kohtaan on sitten Yhdysvaltain etujen ajamista. Tässä ajatuskulussa vain on se vika, että Yhdysvalloille ei nykyisestä aggressiivisestä ja sitä haastavasta Venäjästä ole kuin haittaa ja kuluja. Eli vaikka kuinka kritisoi Venäjää, ei siitä suoranaisesti ole hyötyä Yhdysvalloille. Se haluaisi käyttää resurssinsa Aasiassa, jossa Kiina haastaa sitä tosissaan. Sen sijaan Venäjä hyvin mielellään näkisi paitsi EU:n, myös atlanttisen suhteen murenevan.

Saramo siis sanoo, että infosota-keskustelu on käytännössä hyökkäys yhteiskunnan avoimuutta ja demokraattisuutta vastaan. Hän ei kiistä vaikutusyritysten olemassaoloa, mutta niputtaa kaiken yhdeksi ja samaksi. Kuitenkin on olemassa selvä ero läntisen ja itäisen informaatiovaikuttamisen keinoissa ja tavoitteissa. Karkeasti kuvattuna länsi mainostaa, tekee asioita lakien mukaan ja melko pitkälle eettisestikin, koska muunlaisella toiminnalla voi olla poliittinen hinta. Eivät Venäjän toimijat ole ihmisinä yhtään sen huonompia, mutta heillä rajoituksia on huomattavasti vähemmän ja resursseja enemmän. He voivat valehdella ja rikkoa lakeja tarpeen mukaan, sillä näillä teoilla ei ole Venäjällä poliittista tai juridista hintaa, ellei valta niin jostain syystä halua. Venäjälle mediat ovat aseita.

Lopuksi Saramo siirtyy näkemykseensä Suomen turvallisuuspoliittisesta tilanteesta:
Suomi valmistautuu tekemään valinnan turvallisuuspoliittisesta suuntauksestaan. Toistaiseksi Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton maa, joka on tehnyt joukon rajallisia järjestelyjä naapurimaiden ja sotilasliitto Naton kanssa. Mikään näistä järjestelyistä ei ennakoi maamme tulevaa valintaa. Tämän jokaisen valtiota palvelevan kuuluu ymmärtää ja kunnioittaa sitä. Maahamme kohdistuu mielipidevaikuttamista niistä maista ja järjestöistä, joille Suomen tuleva valinta on tärkeä. Venäjä on näistä vaikuttamaan pyrkijöistä vain yksi. Suomen itsemääräämisoikeuden toteutuminen edellyttää, että maamme ylläpitää tasapuolisesti etäisyyttä ja läheisyyttä kaikkiin kunnes olemme itse tehneet valintamme. Tämä pitää sisällään myös tasapuolista suhtautumista kaikkiin ulkomaisiin vaikuttamisyrityksiin. Kysymys on viime kädessä Suomen kansan demokraattisen päätösoikeuden turvaamisesta.” Tämä perusnäkemys lienee näiden muiden tulkintojen taustalla.

Aiemmin samassa kirjoituksessa hän on todennut, että ”Suomen Nato-jäsenyys muuttaisi Venäjän turvallisuusarviota, mihin pitää suhtautua faktana eikä vain suvereenisuuskysymyksenä.” Eli käytännössä Saramo pitää Nato-jäsenyyttä huonona ratkaisuna. Virka-asemansa takia hän on väkisinkin erittäin hyvin tietoinen EU:n merkityksestä Suomen asemalle, mutta ei kummallista kyllä mainitse sitä tässä lainkaan. Voi olla, että teen aivan liian pitkälle menevän tulkinnan, mutta ihan kuin Saramo vihjaisi rivien välissä yhtenä mahdollisuutena Suomen irtautumista poliittisista sitoumuksistaan länteen. Tähän tulkintaani vaikuttaa se varsin villi media- ja toimintaympäristö, jossa Saramo viihtyy. Hän kun kuitenkin määrittelee itsensä ”periaatteessa EU-myönteiseksi”.

Infosodankieltäjät ovat etsineet itselleen keulahahmoa, joka toimisi ajatusrakennelman uskottavana puhehenkilönä suureen yleisöön päin. Skenen aktivisteissa riittää ääriajattelijoita ja hörhöjä joka suuntaan, mutta heistä ei ole puhuttelemaan laajempaa yleisöä, ainakaan toivotulla tavalla. Terävämpi pää taas yleensä on terävyyttään piiloutunut nimimerkin taakse. Saramon tekstit ja nyt julkaisuympäristöksi valittu Vastavalkea kohottaa Peter Saramon, halusi hän sitä tai ei, systeeminvastaisten ainesten puhemieheksi tässä ajassa ja paikassa. Nyt hänen itsensä pitää päättää, lähteäkö mukaan tähän. Kysyntää on, mutta isompi heittäytyminen ja nykyinen työ tuskin ovat yhtä aikaa mahdollisia.

Lopuksi sanottakoon erikseen vielä sekin, että minusta Peter Saramolla on siis lupa olla sitä mieltä mitä on ja hän on sen vapaa lausumaan.





25 kommenttia:

  1. Bush: "Joko olette meidän mukana tai olette meitä vastaan"

    Irakin sodan alkaessa jotkut tiesivät, tänään tietää enemmistö. Afganistaniin mentiin valheilla ja kaksoistornit on edelleen perkaamatta.

    Ja mistä ihmeen puolen valintaan valmistautumisesta kirjoitat, onko natolta tullut jo uhkavaatimus?

    Venäjän politiikan myötäämisellä yrität värittää mielipiteen niin, että Venäjä tulee ensin ja muut seuraa ummikkona perästä. Todellinen ajattelija näkee pidemmän aikajatkumon ja jos johtopäätös on sama, kuin Venäjän linja, osoittaa se vain, että Venäjä on oikeassa. Naton kannattajat syylistyvät avunantoon kansanmurhiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Varsinainen kaaoksen imperiumi. Historia toistaa itseään, eikä mikään nato--bloggari tai trollitohtori pysty sitä enää valkopesemään.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi yllä kysyy: "Ja mistä ihmeen puolen valintaan valmistautumisesta kirjoitat, onko natolta tullut jo uhkavaatimus?"
    Riiheläisen tekstissä oleva viittaus valintaan on suora lainaus Peter Saramo n tekstistä. Kysymys on hyvä mutta se tulee suunnata Peter Saramo lle: mihin valintaan suomalaisia valmistellaan? Mistä puhut?

    Saramon teksti jatkuu: "Suomen itsemääräämisoikeuden toteutuminen edellyttää, että maamme ylläpitää tasapuolisesti etäisyyttä ja läheisyyttä kaikkiin kunnes olemme itse tehneet valintamme. Tämä pitää sisällään myös tasapuolista suhtautumista kaikkiin ulkomaisiin vaikuttamisyrityksiin"

    Tarkoittaako Saramo vakavissaan sitä että meidän tulisi suhtautua "tasapuolisesti" Venäjän viimeisen 2 vuoden aikaisen voimapolitiikan mukaisiin toimiin ja vaatimuksiin kun teemme Suomen turvallisuuteen liittyviä ratkaisuja?

    Olen eri mieltä.

    VastaaPoista
  3. Saramo kirjoittaa Jantusen Infosota -kirjan arvostelussaan (Vastavalkea):

    "Jos infosotaan erikoistunut puolustusvoimien toimenhaltija aktiivisesti – ja ilmeisen tuloksellisesti – vaikuttaa suomalaisten mielipiteisiin, on ainakin kohtuullista verrata tämän toimenhaltijan toimintaa hänen kuvaukseensa infosodasta."

    Saramo ei esitä suoraa syytöstä Jantusta kohtaan. Vihjailu ajaa saman asian tehokkaammin. Mieleen syntyy epäilys jos toinenkin - entä jos? Ja kenen puolesta? Saramo vihjailee, että Jantunen on infosoturi joka käy infosotaa Suomalaisten suurta enemmäistöä (realistit) vastaan.

    Infosota on määritelmällisesti jonkin valtiollisen toimijan organisoimaa, Jantunen toimii siis jonkin tahon puolesta. Kuka tämä taho voisi olla? Puolustusvoimat? Natoa kannattavat tahot? Yhdysvallat? Saramo ei kerro. Epäselvää jää paljon. Varmaa on se, että Jantunen on Saramon käsittelyn jälkeen epäilyttävä, Suomea ja suomalaisten etua vahingoittava hahmo. Jos siis ostaa Saramon argumentoinnin.

    Mielestäni Saramo on infosodan pieni vihreä mies. Tunnukseton soturi joka pääsee tavoitteisiinsa ampumatta laukaustakaan - osoittelu ja vihjailu riittävät. Saramo on pelottavan taitava. Jopa niin taitava, että häntä voi olla vaikea voittaa hänen omassa pelissään. Silti, Saramolla on oikeus esittää mielipiteitään ja näkemyksiään. Tätä oikeutta ei voi länsimaisessa liberaalissa demokratiassa lähteä kieltämään.

    Sananvapauden rajoittamisen tai vihjailupeliin osallistumisen sijaan meidän kaikkien olisi syytä palata perusasioihin - yhteiskuntamme arvoihin. Meidän tulisi miettiä vastauksia käytännön turvallisuuspoliittisiin ongelmiimme niistä käsin.

    Jos tilannettamme tarkastelee arvojen kautta, viiteryhmästämme ei jää epäilystä. Meille oikeusvaltio on itseisarvo. Emme halua korvata sitä autoritarismin mielivallalla. Oikeutemme esittää mielipiteemme vapaasti silloinkin, kun ne ovat vallitsevaa järjestelmää kritisoivia ja kyseenalaistavia on meille selviö. Haluamme valita päättäjämme vapaissa ja rehellisissä vaaleissa, emme valtaapitävien ohjaaman demokratian farssissa. Haluamme hallinnon joka toimii kansan puolesta, tarvittaessa omaa poliittista etuaan vastaan. Hallintoa joka toimii omien etujensa puolesta kansan kustannuksella on meille iljetys.

    Länsi edustaa niitä arvoja joita pidämme tärkeänä. Ja Venäjä on näiden arvojen antiteesi. Jos emme uskalla tätä itsellemme myöntää, voi kysyä, olemmeko ansainneet oikeuden säilyttää yhteiskuntajärjestyksemme?

    Aggressiivisen naapurin myötäily tai luottamus kahdenvälisten suhteiden hyvien suhteiden tarjoamaan turvaan on vaarallinen illuusio. Jos myötäily aggressiivista valtiota kohtaan toimisi, Englannissa muisteltaisiin sankarina Neville Chamberlinea eikä Churchillia. Jos "oikeutettujen" turvallisuushuolien ymmärtäminen olisi hyvä keino säilyttää rauha, niin ehkä Franklin Delano Roosevelt muistettaisiin lännen ja Neuvostoliiton ystävyyden varmistajana. Karu totuus kuitenkin on, että hän luovutti itä-euroopan puskuriksi vainoharhaisia pelkoja tyynnytelläkseen. Minkä hinnan itä-eurooppa ja me kaikki siitä maksoimme?

    Jos "ystävyys" on tärkeämpää kuin itsemääräämisoikeus, tuloksena on kylmän sodan mustimpien vuosien Suomi. Maa jonka elinehto on valhe ja valheen peittely. Haluammeko todella takaisin tähän Suomeen?

    Oma vastaukseni on ehdoton EI. Emme saa jäädä avuttomana hapuilemaan harmaalle vyöhykkeelle, kyvyttöminä tekemään itsestään selvää valintaa. Valinta demokratian puolesta on valinta rauhan ja vapauden puolesta. Tätä valintaa ei saa enää lykätä. Muutoin valinnan mahdollisuus viedään käsistämme. Ennemmin tai myöhemmin.

    /EV

    VastaaPoista
  4. /EV: Ketä länteen kuuluu? Pidätkö tärkeänä arvoja, joilla pommitetaan puolustuskyvyttömiä valtioita kivikaudelle? Arvostatko oikeudenkäynnittömiä kidutusvankiloita? Haluatko korvata poliisit lennokeista tehtävillä raketti-iskuilla? Mopopoika ajoi viritetyllä mopolla. 17 kyläläistä kuoli ja 30 haavottui lennokipoliisin iskussa. Mopopojan kohtaloa ei ole voitu vahvistaaa.

    Etkö näe - itse olet täysin alistunut ultraväkivaltaisen ylikansallisen ja abstraktin "Lännen" myötäilijäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymille.

      Määritelmäni lännestä on se tavanomainen. Euroopan Unionin maat, Norja, Islanti, Sveitsi, Yhdysvallat, Kanada, Australia ja Uusi-Seelanti. Toisinsanoen, osa niistä maista joiden poliittista järjestelmää voi kutsua liberaaliksi demokratiaksi. Mutta erityisesti puhun EU:sta ja Natosta. Suomi on jo osa länttä. Emme ole puolueettomia, vaan poliittisessa liitossa. Mielestäni meidän tulisi liittoutua länteen myös sotilaallisesti.

      Mitä tulee pommituksiin ja lennokkipoliiseihin, tarkoituksesi on ilmeisesti vihjata, että demokraattiset arvot ovat syy jonka vuoksi "pommitetaan puolustuskyvyttömiä valtioita kivikaudelle?". Logiikkasi on käsittämätöntä. Jos asia olisi näin, vain demokraattiset maat kävisivät sotia. Päivitähän itsesi ajan tasalle esim. täältä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_sodista

      Olet myös ymmärtänyt liberaalin demokratian täysin väärin. Wikipedia määrittelee sen näin (https://fi.wikipedia.org/wiki/Liberaali_demokratia):
      - ilmaisun- ja uskonnonvapaus,
      - kokoontumis- ja yhdistymisvapaus,
      - laillisuusperiaate ja
      - yksilön itsemääräämisoikeus, jota valtio ei saa kaventaa
      Liberaaliin demokratiaan kuuluvat monipuoluevaalit ja poliittinen päätöksenteko itsenäisen lainsäädäntöelimen välityksellä. Liberaalin demokratian tunnusmerkkejä on myös itsenäinen tuomiovalta lainvalvonnan valtion monopolilla.

      En väitä, että länsimaat eivät syyllistyisi vääryyksiin. Ne eivät ole virheettömiä. Mutta niiden yhteiskunnallinen järjestelmä takaa mielestäni paremmin kuin yksikään toinen järjestelmä sen, että vääryydet paljastuvat ja niihin syyllistyneet tuodaan oikeuden eteen.

      Juuri länsimainen, liberaali demokratiamme takaa sen, että sinä(kin) voit vastustaa järjestelmää ilman pelkoa joutua vainotuksi. Autoritäärisissä, totalitaarisissa muissa vastaavissa järjestelmissä järjestelmän ja hallinnon kritiikkiä ei sallita.

      Poista
  5. /EV: Ihan sama miten määritellään liberaali demokratia paperilla, jos teot ovat murhia ja pommituksia. Laillisuusperiaatekin koskee vain vaivoin oman kansan keskiluokkaa. Köyhillä ei siihen ole varaa ja rikkaat tekee mitä hauavat.

    Joku Libyan, Irakin tai Afganistanin pommituksen kaltainen operaatio ei ole mikään rajatapaus virheettömyyden tavoittelussa, vaan pitkän aikavälin strategisen suunnittelun tarkoituksellinen ja harkittu lopputulos. Nämä teot osoittavat "lännen" todelliset arvot ja niiden kansalaisten osallistuessa ja hyväksyessä operaatiot, teke se heistä yhtä syyllisiä. Missä viipyy oikeudenkäynnit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, pointtini kylläkin oli, että liberaali demokratia takaa mm. mainitsemasi asiat paremmin kuin mikään toinen järjestelmä. Jos tiedät järjestelmän (tai valtion) jossa asiat ovat tältä osin paremmin, kerro toki minullekin jotta pääsen harhakäsityksistäni.

      Lisäksi voit vapaasti toimia järjestelmän muuttamiseksi parempaan suuntaan. Kaikki laillinen toiminta sen puolesta on mahdollista ja toivottavaa.

      Mitä tulee Libyaan, Irakiin ja Afganistaniin, niin en minäkään niitä pidä varsinaisina menestystarinoina. En kuitenkaan usko, että länsimaiden toiminnan takana olisi jokin suuri suunnitelma. Kaikilla kolmella tapauksella on oma historiansa. Vaikka Afganistan ja Irak kieltämättä liittyvät toisiinsa, niin Libyaa on vaikea nähdä osana Yhdysvaltain terrorismin vastaista sotaa.

      /EV

      Poista
    2. /EV: Jospa kuuntelet Wesley Clarkin haastattelun:
      https://www.youtube.com/watch?v=9RC1Mepk_Sw

      Sitten kaivelet ko. maiden keskuspankkien kohtaloita.

      Älä rajoita tulkintojasi pahantekijän itse keksimillä termeillä, kuten "Terrorismin vastainen sota". Ja mitä tulee harjoittamaasi uskontoon länsimaitten suurista suunnitelmista, niin ole hyvä vaan, sinulla on täysi uskonnonvapaus.

      Poista
    3. Syvä huokaus.

      /EV

      Poista
  6. "Mitä tulee Libyaan, Irakiin ja Afganistaniin, niin en minäkään niitä pidä varsinaisina menestystarinoina. En kuitenkaan usko, että länsimaiden toiminnan takana olisi jokin suuri suunnitelma. Kaikilla kolmella tapauksella on oma historiansa. Vaikka Afganistan ja Irak kieltämättä liittyvät toisiinsa, niin Libyaa on vaikea nähdä osana Yhdysvaltain terrorismin vastaista sotaa."

    Jokaisella sodalla on tänä päivänä 2 suurta yhdistävää tekijää: Uskonto sekä aseiden vieminen. Jokainen aseita valmistama maa ei tästä tuotosta herkästi tule luopumaan, siksi parhaimmat rahat saadaan kun omat aseet päätyvät ilman tunnistettavia merkkejä sotiin joista tiedetään ja joista ei tiedetä, välikäsien kautt eli toisinsanoen asekauppiaiden kautta.

    Yksinkertaistettuna maailmassa olevat sodat joita soditaan tällä hetkellä tai tullaan viellä sotimaan johtuu siitä kuka saa ensimmäisenä vietyä ja pidettyä omat aseensa konfliktissa, sota on maailman parhainta bisnestä ja siksi niitä on ja tulee aina olemaan

    VastaaPoista
  7. Vastavalkea-lehden päätoimittajana huomautan kohteliaimmin seuraavaa:

    Rysky: "Lähdekriittinen lukija huomaa Vastavalkeaa selatessaan nopeasti, että se on ytimeltään poliittista aktivismia, jyrkkää länsivastaisuutta, markkinatalouden kyseenalaistamista ja disinformaatiota."

    Nämä ovat trolleille hyvin lajityypillisiä huitaisuja, joita ei ole tarkoituskaan todeksi todistaa. Siinä nimittäin ei kovin hevin onnistu. Kysehän on leimaamisesta, jolla pyritään marginalisoimaan mediamme. Putin ei näemmä olekaan ainoa, joka pitää riippumatonta mediaa ja journalismia vihollisenaan.

    Rysky jatkaa edelleenkin eri mieltä olevien leimaamista mukakultivoidulla tyylillään:

    "Saramo on saanut matkan varrella osansa keskustelun kovina lyövistä laineista ja häntä kohtaan on myös kohdistettu epäilyjä siitä, että hän olisi Venäjän vaikuttaja-agentti. Sen hän itse kiistää. Mistä ikinä Saramo ammentaakin näkemyksiään, niin ne asettuvat kuitenkin hyvin linjalle Venäjän esittämien näkemysten kanssa."

    Eli Saramo kiistää, mutta totalitaristinen systeeminmukaisuus silti tuomitsee.

    "Systeeminvastaisuus" onkin Ryskyn uusimpia löydöksiä. Mikä se systeemi on, sitä Rysky ei tarkkaan kuvaa, vaan sen joutuu lukija arvailemaan. Olisiko oikea vastaus USA:n ajama Uusi maailmanjärjestys, joka pohjautuu USA:n täydelliseen hegemoniaan? Sitähän Rysky ja hengenheimolaisensa käytännössä ajavat. Vaikka toki kainosti sen kiistävätkin.

    Hupaisaa, ellei suorastaan tragikoomista on Ryskyn ja erityisesti Saara Jantusen Infosota-kirjassaan esittämä jatkuva uhriutuminen sananvapaushyökkäysten kohteeksi joutumisesta.

    Valtamedia on lahjoittanut kummallekin kovasti sananvapaustilaa julkaisuissaan, joten heidän sananvapautensa on turvattu suorastaan ylenpalttisesti. Vastakommentoijillaan sen sijaan on huomattavia vaikeuksia päästä esittämään käsityksiään valtamediassa.

    Rysky: "Saramon tekstit ja nyt julkaisuympäristöksi valittu Vastavalkea kohottaa Peter Saramon, halusi hän sitä tai ei, systeeminvastaisten ainesten puhemieheksi tässä ajassa ja paikassa. Nyt hänen itsensä pitää päättää, lähteäkö mukaan tähän. Kysyntää on, mutta isompi heittäytyminen ja nykyinen työ tuskin ovat yhtä aikaa mahdollisia."

    Eli toisin sanoen Rysky periaatteellisena sananvapauden puolustajana tarjoilee Peter Saramolle kahta vaihtoehtoa, joko käyttää sananvapauttaan ja menettää virkansa tai vaieta. Sanoisinpa, että totalitäärinen systeeminmukaisuus ei voisi asiaa enää selvemmin ilmaista.

    Rysky aivan oikein toteaa, että hänestä on Vastavalkeassa luotu negatiivinen kuva. Eikä hänen tämä uusinkaan tekstinsä anna aihetta muuttaa sitä, ainakaan positiiviseen suuntaan.

    Näitä riehakkaasti trollaavia Venäjä-kriitikoita Vastavalkea arvioi 25.10.2015 pääkirjoituksessaan http://vastavalkea.fi/2015/10/25/epamaaraiset-vastavalkeat-ja-muuta-trollausta/.

    Ettei nyt vaivuttaisi kokonaan epätoivoon tämän systeeminmukaisen vyörytyksen edessä, nostettakoon esille järjen ääni itse Saara Jantussta lähellä olevalta sylttytehtaalta. Yleisesikuntaeversti, sotahistorioitsija ja sotatieteen kunniatohtori Sampo Ahto on nimittäin kirjoittanut kolumnin Kadettikunta ry:n jäsenlehdessä Kylkirauta 2/2014 otsikolla "Propagandasodan keskellä". Löytyy linkistä http://www.kylkirauta.fi/images/pdf/10/kr2_14.pdf sivulta 63.

    Lämpimästi suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän voisi miltei ylittää uutiskynnyksen laajemminkin: Tauno O. Mehtälä kirjoittaa suorin sanoin Putinin pitävän riippumatonta mediaa ja journalismia vihollisenaan.

      Uskomatonta ajatuksellista loikkaa tosin vaatii kuvitella Ryskyn toimivan samoilla resursseilla, statuksella - saati motiiveilla - kuin Venäjän valtionjohdon. Tai edes osana kokonaisuutta jossa "mikään ei ole totta ja kaikki mahdollista" (Peter Pomerantsevin sanojen mukaan). Sitähän tässä kommentissa Mehtälä esittää. Taustalla siintänee myös henkilökohtaisempi kilvoittelu Suomen piskuisemmilla sometantereilla ja kyyninen ajatus siitä, että median ja journalismin riippumattomuus on vain maailmanlaajuinen nollasummapeli. Sellainen jossa jokainen (uskottava ja vaikuttamaan kykenevä) toimija lopulta riippuu jonkin geopoliittisen vallankäyttäjän vaakakupissa. Ja on vain tyhmä luuseri jollei riipu.

      Ryskyn (ja monen muunkin kolumnisti/bloggaajan muista elämänaloista puhumattakaan) henkilöhistoria ja keskusteleva lähestymistapa ei mahdu tällaiseen asetelmaan. Oman toiminnan peilaaminen toiseen ei kuitenkaan ko. tilanteessa kuvitteelliseksi osoittautunutta tasapainoa korjaa. Ei ainakaan ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta, eikä vaikka toimintaympäristö olisi pintapuolisesti sama.

      Siinä olen Mehtälän kanssa samaa mieltä, että Ryskyn sanavalinta "systeeminvastaisuus" ei ole välttämättä osuva. Tosin olen tätä mieltä täysin eri lähtökohdista kuin Mehtälä. Systeemeitä kun on monenlaisia. Suomettuminen on yksi sellainen, kuten myös maan tapa. Vasta saimme kuulla mm. eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitiseltä, että oli aikoinaan joutunut pitämään vuorineuvoksien kanssa oikein neuvonpitoa kun olivat Neuvostoliiton valtaeliitin suosioon päästäkseen niin innokkaasti kommunisteja rahoittaneet. Taisi olla Koiviston presidenttikaudella, eikä siis edes kekkosslovakiassa.

      Suomen tultua EU-jäseneksikin on ulko- ja turvallisuuspoliittisen tilanteen rajusta muutoksestakin huolimatta syvennetty ristiinomistuksin mm. energiariippuvuutta. Suomen talouden omistus (eli siis päätäntävalta) on huomattavan keskittynyttä ja valtionyhtiöiden kautta elimellisesti sidoksissa poliittiseen päätöksentekoon. Suomessa on huomattava määrä toimijoita joilla on itsellään tai kontaktiensa kautta varsin olennainen asema Putinin vallan vertikaalissa. Muodollisen omistaja- ja muun lainsuojan selkeistä puutteista huolimatta energialaitoksia ostetaan Venäjältä, Suomenlahteen upotetaan kaasuputkia ja uutta ydinvoimaa rakennetaan Rosatomin kanssa. Politiikassa kahdenväliset suhteet muistetaan aina liturgisesti mainita aivan kuin tämä jotenkin eristäisi meidät Venäjän nykyjohdon myötäilyn rinnakkaisvaikutuksilta.

      Mielestäni onkin perusteltua todeta, että Vastavalkea "vaihtoehtoisesta" profiloitumisestaan huolimatta on toimijana syvällä systeemissä sisällä ja puolustaa (varsinkin laajemmassa historiallisessa mittakaavassa) vakiintunutta vallanjakoa ja valtajärjestelmää.

      Informaatiovaikuttamisen huomioiminen ja dokumentointi ei ole lähtökohtaisesti "uhriutumista" (jos sitä sanavapauden ja valtarakenteiden näennäinen ulkopuolisuus onkin). Ryskyn ja Saaran tapauksessa heidän toimintansa on - omakohtaisuudesta huolimatta - jopa jossain määrin empiiristä. Saaralla akateeminen toiminta tietenkin on vielä erikseen. Määrätyllä tavalla toimimalla saa kuitenkin aikaan melko hyvin toisinnettavia reaktioita. Hypoteesit pitävät usein paikkansa. Näkyvyydeltään laajempien ja/tai verovaroin kustannettujen medioiden on helppo antaa heille näkyvyyttä koska heidän tuottamansa materiaali on nähtävästi uutistoimittajienkin osalta sovitettavissa hyvän journalistisen tavan (ja yleisön) vaatimuksiin. Sille on tilaus.

      Kuuluvuus, luettavuus ja näkyvyys eivät ole sanavapauden itseisarvoisia mittoja. Voimapolitiikan, nollasummapelin kautta ajattelevalle tehokkaammat asejärjestelmät ja suuremmat voimat ovat tietenkin se itseä ja omaa onnistumista määrittävä mitta. Ja kukapa ei omille ajatuksilleen vastakaikua tai omalle statukselleenkin joskus pönkittämistä kaipaisi.

      as

      Poista
    2. Otin aikani kuluksi Mehtälän kommentin vakavasti. En pystynyt siihen kovin kauaa, mutta tässä vakava analyysi :)

      Toinen kappale:

      "Nämä ovat trolleille hyvin lajityypillisiä huitaisuja, joita ei ole tarkoituskaan todeksi todistaa. Siinä nimittäin ei kovin hevin onnistu."

      Mehtälä väittää tietävänsä Ryskyn tarkoitusperät ja väittää tätä trolliksi. Sinänsä mielenkiintoisia väitteitä, sillä Rysky on jo, jos ei todistanut, niin antanut vahvoja näyttöjä väitteidensä tueksi:
      - http://uusimaanpuolustus.blogspot.fi/2015/05/vastavalkean-propagandasta.html
      - http://uusimaanpuolustus.blogspot.fi/2015/08/taas-yksi-propagandakirjoitus.html
      - http://uusimaanpuolustus.blogspot.fi/2015/07/vastaus-vastavalkean.html

      "Kysehän on leimaamisesta, jolla pyritään marginalisoimaan mediamme."

      Miten marginalisoida media, joka on jo marginaalissa?

      "Putin ei näemmä olekaan ainoa, joka pitää riippumatonta mediaa ja journalismia vihollisenaan."

      Mediakritiiki ei ole infosotaa, eikä kritiikin kohde vihollinen. Mehtälä sekoittaa - joka tieten tai tietämättömyyttään - informaatiosodan tavanomaiseen kriittiseen arviointiin. Jokainen voi itse todeta kritiikin aiheelliseksi vertaamalla Vastavalkean kirjoituksia esim. näihin virheellisiin väitteisiin:
      http://uusimaanpuolustus.blogspot.fi/2015/08/virheelliset-vastavaitteet.html

      Viides kappale:
      "Eli Saramo kiistää, mutta totalitaristinen systeeminmukaisuus silti tuomitsee."

      Nyt Rysky edustaa Mehtälän mukaan totalitaarista systeemiä. Mehtälän kommentti käy kappale kappaleelta absurdimmaksi.

      Kuudes kappale:

      "'Systeeminvastaisuus' onkin Ryskyn uusimpia löydöksiä. Mikä se systeemi on, sitä Rysky ei tarkkaan kuvaa, vaan sen joutuu lukija arvailemaan. Olisiko oikea vastaus USA:n ajama Uusi maailmanjärjestys, joka pohjautuu USA:n täydelliseen hegemoniaan? Sitähän Rysky ja hengenheimolaisensa käytännössä ajavat. Vaikka toki kainosti sen kiistävätkin."

      Edellisessä kappaleessa Mehtälä oli jo varma Ryskyn edustaman systeemin luonteesta. Nyt hän tarkentaa.
      Hänen näkemyksensä mukaan: systeemi = totalitaarinen USA:n hegemoniaan perustuva maailmanjärjestys. Ilmeisesti muita systeemejä ei sitten ole?

      En jaksa perata Mehtälän kirjoitusta pidemmälle. Ihmettelen vain miksi edes keskustelemme tästä vakavasti.
      Tekstihän osoittaa Mehtälän lähes täydellistä todellisuudentajun puutetta.

      /EV

      Poista
  8. "Kuitenkin on olemassa selvä ero läntisen ja itäisen informaatiovaikuttamisen keinoissa ja tavoitteissa. Karkeasti kuvattuna länsi mainostaa, tekee asioita lakien mukaan ja melko pitkälle eettisestikin, koska muunlaisella toiminnalla voi olla poliittinen hinta. Eivät Venäjän toimijat ole ihmisinä yhtään sen huonompia, mutta heillä rajoituksia on huomattavasti vähemmän ja resursseja enemmän."

    Ihmettelen tätä lausuntoa, ja samalla tavalla ihmettelen Saara Jantusen "Infosodan" kappaletta:
    "Koska lännessä valtion ja sotilasorganisaatioiden viestinnän kohdeyleisö määrittää informaatiovaikuttamiseen sallitut keinot, ovat lainsäädäntö ja periaatteelliset rajoitukset olleet some-vaikuttamisen suuri haaste ja kysymysmerkki. ..... sotilasorganisaatiot voivat käyttää sosiaalista mediaa vain strategiseen viestintään."

    Julkisuudessa on kuitenkin kuvattu melko tarkasti Operation Earnest Voice, jossa Centcom on hankkinut käyttöönsä ohjelmistoa, jolla yksi käyttäjä voi käyttää ja ylläpitää kymmentä sosiaalisen median tiliä, joille on luotu uskottavat kehystarinat ja joiden IP-osoitteet on siten johdettuja, että tilejä ei voida tunnistaa IP-osoitteiden puolesta, eikä varsinaisia käyttäjiä yhdistää Yhdysvaltojen sotilastoimintoihin. Tämän operaation osalta on edelleen kerrottu, että tilejä ei käytetä englanniksi, eikä niitä käytetä amerikkalaisten palveluntuottajien palveluissa, kuten Facebookissa. Tavoitteista kerrotaan kuitenkin, että niillä suunnataan keskustelua sosiaalisessa mediassa oikeaan suuntaan, eli samoin kuin Venäjän trollien sanotaan tekevän, mutta tietenkin Yhdysvaltojen kannalta. Tässä lähdeviitteitä:
    http://www.theguardian.com/technology/2011/mar/17/us-spy-operation-social-networks
    http://www.huffingtonpost.com/2011/03/17/online-persona-management_n_837153.html
    https://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Earnest_Voice

    Edellinen esimerkki osoitti, että Yhdysvalloilla on käytettävissään hyvin vahvoja työkaluja sosiaalisessa mediassa vaikuttamiseen. Käytettävissä olevista tietokoneresursseista tuskin tarvitsee puhua. Olisi loukkaus Yhdysvaltoja kohtaan väittää, että Venäjällä olisi jollakin tavalla ylivoimaiset tietokoneresurssit. Tiedot NSA:sta kertovat myös, että ei ole suuria vaikeuksia niiden allokoinnissa turvallisuuskäyttöön.

    Jäljellä on enää moraaliväittämä. Väite on, että länsi toimii moraalisemmin, mainostamalla, ja lakien mukaan. Ensinnäkin Yhdysvallat toimivat omien lakiensa mukaan. Tässä mennään niin pitkälle, että esimerkiksi ulkomaille sijoitetuilla sotilashenkilöillä on kohdemaassa syytesuoja ja ovat Yhdysvaltojen lakien alaisia. Lakien noudattaminen ei ole estänyt myöskään vakoilemasta liittolaisten päämiehiä, esimerkiksi Hollandea ja Merkeliä, tai Yhdistyneitä kansakuntia. Turvallisuus on jopa ollut niin tärkeä asia, että sen puitteissa on rikottu jopa omaa lakia: NSA on kerännyt Yhdysvalloissa puhelutietoja (ei pelkästään metatietoja) jopa omilta kansalaisilta jopa massakeräyksenä yhtään erottelematta mahdollisia syyllisiä suuresta kansalaisten joukosta. En tiedä, miten tämä piittaamattomuus tai joustavuus näkyy informaatiovaikuttamisen kohdalla. Olemassa olevat esimerkit kuitenkin osoittavat, että Yhdysvalloilla on tarvittavat välineet ja sopiva moraalinen joustavuus informaatiosodan käymiseen siinä missä venäläisilläkin.

    Tämän pienen harjoituksen tarkoituksena ei ole puolustella Venäjää, eikä edes kritisoida Yhdysvaltoja. Tarkoituksena oli osoittaa, että Venäjän ja Yhdysvaltojen vertailu alkuperäisessä kirjoituksessa oli naiivi. Uskon kuitenkin, että tämä naiivius on tarkoitushakuista. Sen vuoksi en edes kuvittele vieneeni sinulta uskottavuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ryskyn argumenttihan on, että Saramon teesi kaiken informaatiovaikuttamisen (tai raaemmin - sodankäynnin) yhdenvertaisuudesta ellei jopa yhdentekevyydestä suhteessa Suomeen ja uhan määrään demokratiallemme ja yleiselle turvallisuudellemme on väärä.

      Olen tästä Ryskyn kanssa samaa mieltä siitä yksinkertaisesta syystä, että osa vaikuttajista tosiaan on demokraattisia valtioita ja osa ei. Tarkoitus ei pyhitä kaikkia keinoja eikä Rysky sitä väitäkään. Ihanteita ei ehkä koskaan täysin saavuteta ja se näkyy toiminnassa mutta jos ihanteiden (kuten demokratia) mukaan ei edes orientoidu ts. niitä tavoittele on se pohtimasi toiminnan moraali ainakin hukassa.

      Erilaista taustaa vasten se näkyy eri tavoin: jos eletään demokratiassa, valvonnan pettäminen ja kehityksen yleisen suunnan sisäistämisen ongelmat näyttävät irvokkailta. Kun taas mitään oletuksia toiminnan moraalisuudesta tai laajemmasta kansanvaltaisesta kontrollista ei alunperinkään ole, informaatiosodankäynti ei siitä sopasta mitään erityistä huomiota kerää.

      Lisäksi: olemassa olevat esimerkit osoittavat, että nk. lännessä (edes jotakuinkin toimivissa demokratioissa) ei ainakaan ole moraalista joustavuutta tai tarvittavia välineitä rajoittaa median (ulkomaista) omistusta tai määrätä toimijoiden fyysisten resurssien (serverit) sijoittumisesta omalle maaperälleen kuten Venäjällä. Taloudellinen, yhteiskunnallinen tai muu houkuttavuus voi tosin tällaisia toimintoja keskittää. Pyrkiihän Suomikin tähän.

      Informaatiovaikuttaminen ei myöskään lännessä ole keskitetysti mukana julkisesti tunnustamattomien "hybridisotien" yhtenä keinona kuten Gerasimovin doktriinissa. Myös eri maiden ja yhteisöjen kyky tuottaa ja jakaa informaatiota hajautetusti on lähtökohtaisesti valtio- ja yhteiskuntajärjestelmästä riippuen hyvin erilainen.

      Esille ottamasi esimerkki Earnest Voicesta nimenomaan alleviivaa Saara Jantusen toteamaa laillisuusperiaatetta. Kansallisten ja kansainvälisten lakien suhde on ongelmallisempi, osin myös sen takia, että on tosiaan valtioita joiden oma lainsäädäntö ei ole demokraattista.

      Venäjällä ja Kiinassahan (joissa periaatteessa Earnest Voicelle voisi ulkopuolisella toimijalla olla "käyttöä") koko netin rakenne on varsin tehokkaasti eriytetty kansalliseksi kokonaisuudeksi paitsi em. resurssien sijoittumisvaatimuksien, operaattorien, palomuurien ja pullonkaulojen niin myös kerroksellisemman puolustuksen eristämäksi. Sosiaalisen median käyttäjät ovat käsitykseni mukaan enimmäkseen Baidun ja VKontakten kaltaisissa palveluissa joissa kaikki sisältö on joka tapauksessa sensorien toimesta hyvinkin tarkkaan kontrolloitua nimenomaan poliittisella tasolla. Facebookin ja vastaavien alustojen käyttö on näissä maissa marginaalisempaa ja/tai ongelmallista.

      Venäjällä ja Kiinalla ei myöskään ole ollut ongelmia turvautua ei-valtiollisiin toimijoihin hakkeroinnissa ja informaatiovaikuttamisen masinoinnissa rajojensa ulkopuolella. Se on jopa ollut näille se suositumpi toimintamalli. Venäjän nykyvallan vertikaalissahan epämuodollisilla toimijoillahan on tärkeä asema mikä juontaa juurensa paitsi Neuvostoliiton aikaiseen erilaisten "vastarintaliikkeiden" ja "rauhanyhdistysten" avokätiseen tukemiseen niin myös suoraan Putinin tiedustelupalvelutaustaan ja alamaailman kontakteihin jotka kehittyivät hänen toimiessaan Pietarin kaupunginhallinnossa (mm. Karen Dawisha ja Anne Applebaum ovat dokumentoineet tätä perusteellisesti).

      Kaikki tämä tekee informaatiovaikuttamisesta jo alunperin epäsymmetristä. Ja Suomen kannalta tämä(kään) ei ole laadullisesti - tai moraalisesti - yhdentekevää. Ryskyn tekemät huomiot eivät siis olleet naiiveja - ja voisi sanoa, että jos niissä oli jotain tarkoitushakuisuutta niin se on nimenomaan uskottavuus. Uskottavuutemme väkivallattoman maanpuolustuksen hengessä.

      as

      Poista
    2. Earnest Voicesta:

      Earnest Voice on Centcomin operaatio, joka on kehitetty vastaamaan informaatiovaikuttamisen tarpeeseen Irakin sodassa. Tässä puhutaan 200 M dollarin operaatiosta.

      Artikkeleissa kuvattua trollausohjelmistoa käytettiin 2010- nimenomaan Afganistanissa osana OEV:tä. Ohjelmistossa käytettävät kielet olivat arabia, pashto, urdu ja farsi. Sinällään informaatiosotaa Afganistanissa ei voi pitää moraalittomana, päinvastoin. Se saattaa säästää ihmishenkiä muuten täysin mielettömässä sodassa.

      Ohjelman mielenkiintoinen asia informaatiosodan kannalta on, että Yhdysvalloissa suunnilleen kaupan hyllyltä on saatavissa 2,7 M hinnalla ohjelmisto, jolla 50 toimihenkilöä pystyy kontrolloimaan 500 nettivaikuttajaa suunnilleen missäpäin maailmaa tahansa. Se on jo melkomoinen trollitehdas ja saatavissa taskurahoilla.

      Moraalista ja servereistä: Yhdysvalloilla ei todellakaan ole "moraalia" vaatia serverien sijoittamista Yhdysvaltoihin. Pikemminkin päinvastoin, yhdysvaltalaiset yhtiöt hakevat sijoituspaikkoja servereille ympäri maailmaa läheltä loppukäyttäjiä. Suomikin on kisassa mukana toivomassa servereitä vanhoihin paperitehtaisiin. Sen sijaan Yhdysvallat ovat tehneet sopimuksia kaapeleiden valvonnasta niin, että Yhdysvallat haluavat saada oikeuden seurata kaapeleissa liikkuvaa dataa. Tätä on pidetty ongelmallisena. Esimerkiksi Suomen merikaapelia Saksaan perustellaan osittain myös sillä, että Yhdysvalloilla on sopimus Ruotsin kanssa Ruotsin ja Suomen välisen merikaapelin valvonnasta. Merikaapeli Saksaan saattaisi ratkaista tämänkin ongelman, ellei Saksa (tai Suomi) tee vastaavia sopimuksia Yhdysvaltojen kanssa.
      http://www.digitoday.fi/tietoturva/2013/09/06/suomalaisia-vakoileva-ruotsalaistiedustelu-antaa-tietoja-nsalle/201312476/66

      Edelleen väitän, että mustavalkoinen ajatus hyvästä ja pahasta kuuluu satukirjoihin, ei suurvaltapolitiikkaan.

      Poista
  9. as kirjoitti: "Ryskyn argumenttihan on, että Saramon teesi kaiken informaatiovaikuttamisen (tai raaemmin - sodankäynnin) yhdenvertaisuudesta ellei jopa yhdentekevyydestä suhteessa Suomeen ja uhan määrään demokratiallemme ja yleiselle turvallisuudellemme on väärä."

    Hakemalla hain Peter Saramon Vastavalkeassa kirjoittamasta artikkelista lausumaa, joka sopisi pohjaksi tällaiselle olkinukelle. Sieltä löytyi kappale:

    Saramo kirjoittaa: "Tuskin monikaan suomalainen epäilee sitä, että Suomessa, kuten kaikissa maissa, ulkovallat pyrkivät aktiivisesti muokkaamaan kansalaismielipidettä kyseisen maan poliittisia päämääriä edistävään suuntaan. Tämä on käsittääkseni selviö kaikille tiedostaville suomalaisille."

    Onko tämä se kohta, johon Rysky viittaa? Kerro, jos siellä on raskauttavampia kohtia, joita en tajunnut.

    Aikamoisen ajatusloikan on tehnyt, jos näin on. Tuskin kukaan ajatteleva suomalainen todellakaan voi väittää, että valtiot eivät yritä vaikuttaa oman valtion poliittisten päämäärien saavuttamiseksi. Siitä, miten Peter Saramo myötäilee venäjän mediaa, löytyy hyvä esimerkki kohutusta Simeon ja Hanna -blogista:

    Peter Saramo kirjoittaa: "”Entä Venäjän media?” Vastaukseni kuuluu, että Venäjän valtamedia valehtelee poskettomasti. Tämä on niin ilmeistä, ettei sitä tarvitse edes pohtia."

    On tietenkin arveluttavaa sanoa, että sitä ei tarvitse pohtia :-) . Juurihan Saara Jantunen pohti sitä puolet kirjasta. Siitä huolimatta, on kohtuutonta väittää, että Peter Saramo suhtautuisi kritiikittömästi venäläiseen mediaan tai pistäisi sen samalle viivalle läntisen median kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, miten olisi vaikka tämä Saramon toteamus:

      "Maahamme kohdistuu mielipidevaikuttamista niistä maista ja järjestöistä, joille Suomen tuleva valinta on tärkeä. Venäjä on näistä vaikuttamaan pyrkijöistä vain yksi. Suomen itsemääräämisoikeuden toteutuminen edellyttää, että maamme ylläpitää tasapuolisesti etäisyyttä ja läheisyyttä kaikkiin kunnes olemme itse tehneet valintamme. Tämä pitää sisällään myös tasapuolista suhtautumista kaikkiin ulkomaisiin vaikuttamisyrityksiin."

      Toinen "Anonyymi" on tätä jo kommentoinut (25. lokakuuta 2015 klo. 23 31) seuraavasti:

      "Tarkoittaako Saramo vakavissaan sitä että meidän tulisi suhtautua "tasapuolisesti" Venäjän viimeisen 2 vuoden aikaisen voimapolitiikan mukaisiin toimiin ja vaatimuksiin kun teemme Suomen turvallisuuteen liittyviä ratkaisuja?

      Olen eri mieltä."

      Melko tyhjentävästi todettu, siihen ei tarvita kovinkaan kummoista askelta saati loikkaa.

      Kohtelemalla täysin erilaisia meihin kohdistuvia toimia ja motiiveja samalla tavoin tulemme jo käytännössä tehneeksi kauaskantoisia valintoja valheellisen "valinnanvapauden säilyttämisen" kriteerin perusteella. Tällaisen tahallisen naiivin tasapuolisuuden liturgia oli ehkä osa tietoista lojaliteetin ilmaisua Neuvostoliiton kyljessä, suomettumisen hintaa näyteikkunana länteen. Nykyoloissa tällainen vapaaehtoinen liikkumavaran kahlitseminen tuskin saa kunnioitusta ja/tai jää hyödyntämättä täysimääräisenä demokratiaan millään käytännön tavalla sitoutumattomalta toimijalta. Tai jää huomaamatta muilta demokratioilta.

      Jos Saramo peräänkuuluttaa jonkinlaista puolueettomuutta (mitä emme EU:n jäsenenä edes ole) tai pikemmin mahdollisimman suurta riippumattomuutta (mikä ei sekään voi näyttäytyä olemassaolevien valtiosopimusten tai oman arvopohjan rikkomisena) täytyy samanlaisia toimia kohdella samalla tavoin, erilaisia eri tavoin. Se on välttämätöntä nimenomaan itsemääräämisoikeutemme toteutumiseksi. Miten muuten voimme tehdä rationaalisia päätöksiä kuin rehellisesti tukimalla ja tiedostamalla nimenomaisesti eri vaihtoehtojen eroavaisuudet?

      Tosin olen tässä asiassa mieluusti Ryskyn ansiokkaasti taustoittaman kokonaisuuden varassa. Jokainen yksittäinen esimerkki on väistämättä jollain lailla irti asiayhteydestä.

      as

      Poista
    2. Tämä on harvinaisen totta. Ei ole mitään aihetta tai dyytä kohdella venäläisten ja heidän puolustajiensa argumentteja muodollisen tasapuolisesti. Venäjä on Euroopan ainoa maa, joka miehittää useiden eurooppalaisten naapuriensa aluetta laittomasti. Ukrainan lisäksi on muistettava Abhasia, Etelä-Ossetia ja Transdnistria. Venäjä on ainoa maa, joka on harjoitellut laajamittaisia maahanlaskuoperaatioita ilmoittamatta niistä etukäteen hyvissä ajoin. Venäjä on ainoa maa, joka on harjoitellut taktisten ydinaseiden käyttöä muutaman kymmennen sekunnin lentomatkan päässä ydinaseettoman naapurinsa ilmatilasta. Venäjä on ainoa maa, jossa käydään julkista keskustelua ydinaseiden ensikäytöstä osana tavanomaista sotaa. Venäjällä vangitaan toisinajattelijoita rutiininomaisesti, eivätkä kansalaisjärjestöt voi toimia vapaasti.

      Miksi ihmeessä pitäisi teeskennellä, että tällainen rosvovaltio on moraalisesti samalla tasolla länsimaisten demokratioiden kanssa? Putin on vain lievän aste-eron päässä Assadin kaltaisesta hirmuhallitsijasta, ja Venäjä fasistinen, militaristinen diktatuuri. Sen verran pitää olla luottamusta omaan eurooppalaiseen yhteiskuntamuotoomme, että uskaltaa todeta sen olevan – puutteistaan huolimatta – loputtomasti parempi kuin naapurimaamme järjestelmä. Tämä on objektiivinen tosiasia.

      Poista
  10. Onko täällä Ryskyn blogien kommenttiosiossa menty jo näin alas moraalisesti?

    Eli kaikki (paitsi minä) esiintyvät anonyymisti. Kuvaako tämä läntisen arvoyhteisön systeeminmukaisuutta?

    Eli epämääräistä, vastuutonta mielipiteiden esittämistä. Kiitän mahdollisuudesta poiketa.

    VastaaPoista
  11. Täällä kommenttiosiossa on menty keskustelun laadullisesti ylöspäin. Toki oamlla nimellään esiintyminen on minusta aina parempi, mutta tällaisessa hyvin asiakeskeisessä kesksutelussa nimettömyys ei haittaa niinkään. Tässä on puolin ja toisin avattu näkökulmia tilanteeseen ja jokainen kommentit lukenut on väkisinkin oppinut taas jotain lisää. Ei kun jatkakaa, jos sanottavaa vielä suinkin on.

    VastaaPoista
  12. Kiitos tästä mielenkiintoisesta ja mielestäni hyvin artikuloidusta artikkelista, johon pienten mutkien kautta "lipsahdin" luettuani Yle Kioskin toimittaja Jessikka Aroon kohdistuneesta trollauksesta.

    VastaaPoista
  13. Rautoihin nämä Talvitiet, Saramot ja kohudosentit tulee saattaa. Joku innokas virkamies voisi tutkia huolella Saramon tekemisiä. Hänellä on pääsy salaiseksi luokiteltavaan informaatioon virkansa puolesta ja on hyvä syy epäillä hänen etiikkaansa mitä tulee itäiseen naapuruussuhteisiin. Ymmärtäisin, jos Suomi olisi yhä suurruhtinaskunta. Krimin haltuunotasta hän käytti kirjoituksessaan määritelmää "venäläismieliset". Uskomatonta henkistä maanpetturuutta. Ja Tiitisen listoja ei varmasti julkaista ikinä, jos ryssän kätyri perii tämän postin.

    VastaaPoista
  14. Peter Saramo kirjoitti: "Lännen on oltava rehellinen myös itselleen. Länsi ei aio nostaa sormeakaan Ukrainan puolustamiseksi. Tämän voi lukea jo Venäjälle asetetuista surkuhupaisista sanktioista. Oikeassa elämässä lännellä ei ole Ukrainassa sellaisia tärkeitä intressejä vartioitavina, joiden vuoksi se uhraisi talouden intressejään. Tilanne on sama kuin Unkarin ja Tšekkoslovakian kansannousujen aikaan: paljon puhetta ja närkästystä, mutta vain symbolisia tekoja. Budapestissa 1956, Prahassa 1968 ja Kiovassa 2014, eräiden länsijohtajien katteettomat tuen ilmaukset johtivat ihmishenkien menetyksiin."

    Tämä on enemmän kuin YYA-henkeä. Neuvostoliiton touhut sysätään länsimaiden syyksi. Saramo on saatava pois hallintoelimistä tekemästä kätyrintöitään ryssän hyväksi.

    VastaaPoista
  15. Facebookin mukaan Saramolla ei ole paljoa ystäviä, ja niiden harvojen joukkoon mahtuu sellaisia nimiä kuin Mikko Elo (SDP) ja Erkki Tuomioja (SDP), että sellainen maanpetturi...

    VastaaPoista