Marssijärjestys sinällään on selvä: ministeri johtaa ja sotilaat tottelevat. Epäsopu näyttää levinneen kuitenkin myös poliittiselle puolelle. Kokoomus ainakin on tyytymätön Niinistön tapaan johtaa ministeriötään, jota perinteisesti on johdettu Puolustusvoimien johtoa myötäillen. Ylipäätään puolustuspolitiikkaan on liittynyt sotien jälkeen lähes epäpoliittinen konsensus. Tämä sama oli näkyvillä Kanervan työryhmässä. Hallitusohjelma ei anna Niinistölle pohjaa muokata sotaväkeä mieleiseensä suuntaan, mutta ministerillä on paljon valtaa.
Osa luottamusongelmaa on Niinistön erityisavustaja Petteri Leino. Entinen Aliupseeriliiton puheenjohtaja on hyljeksitty hahmo korkeampien(kin) upseerien keskuudessa. Jos Leino jatkaa kannanottojaan entiseen malliin, muuttuu hän pian rasitteeksi ministerilleen muutenkin kuin suhteissa pääesikuntaan.
Leinolta saamani viestin mukaan hän käytti kilpimies-termiä siinä mielessä kuin sellainen oli legioonassa eli upseeria suojaava mies. Valitettavasti en löytänyt tähän mitään linkitettävää, jossa kuvattaisiin legioonan kilpimiehen toimintaa tarkemmin. Jos kuka tietää, kommentteihin voi lisätä.
Leino epäilee ministerä arvostelleen professorin mielenterveyttä ja sen jälkeen kuvaa itseään kilpimieheksi. Kilpimies on järjestäytyneen rikollisuuden yhteydessä käytetty termi, jolla kuvataan johtajan ja rikollisen toiminnan välissä olevaa henkilöä.
Jos epäluottamus puolustusministerin ja upseeriston välillä muuttuu krooniseksi tilaksi, syntyy pahaa jälkeä. Niinistön edeltäjä Haglund on monin tavoin Niinistön vastakohta. Mukaan lukien se, että hän nautti luottamusta ja suosiota upseerikunnan puolelta. Ennenkin lienee ollut puolustusministereitä, jotka eivät suurta suosiota PV:n väen keskuudessa nauttineet, mutta he eivät yrittäneet muokata sotaväkeä mieleisekseen keskellä suurta kriisiä. Olennaista on muistaa, että kaikki puolustuskykyyn liittyvät ratkaisut konkretisoituvat pitkälläkin viiveellä. Nyt tehty päätös on osa toimintaa ehkä kolmen, neljän vuoden tai jopa pidemmänkin ajan kuluttua.
Oppositiolle tämä tilanne tullee vielä tarjomaan monta vastapalloa hallituksen mollaamiseen. Demokraatti otsikoikin opportunistisen oppositiopolitiikan ja klikkausjournalismin kulmalta tilannetta vähintään äärettömän liioitellen: ”Upseerit kapinoivat ministeriä vastaan”. Itse jutusta ei kapina-termille löydy perusteita. Juttu perustuu Upseeriliiton (eli upseerien ammattiyhdistyksen) puheenjohtajan Jari Rantalan haastatteluun, jossa tämä ihmettelee Rädyn sivuuttamista kansliapäällikön valinnassa. Jutun viimeinen kysymys ja vastaus vetää kapinointi-termiltä pohjan:
"Toivoisitteko, että puolustusministeri harkitsisi päätöstään vielä uudelleen?
– Tässä kohtaa ei ole sinällään mitään toiveita. Hän on ratkaisunsa tehnyt ja hänellä on perustelunsa, joihin hän nojaa, arvioi Rantala."
Toki on melkoisen hurjaa, että upseerien edusmies edes tämän hitusen verran kyseenalaistaa ministerin päätöstä, vaikkei edes vaadi sitä muutettavaksi.
Kun upseerien yhteydessä puhutaan kapinoinnista, on lataus kova. Jos puhutaan vaikkapa sairaanhoitajien tai kirjanpitäjien kapinasta, on konteksti aina vertauskuvallinen. Upseerien kapina sen sijaan sisältää oikeita aseita, väkivaltaa, kuolemaa ja demokratiaa vastaan hyökkäämistä. 30-luvun jälkeen ei Suomessa ole tarvinnut upseeriston lojaaliudesta hallitusvallalle huolta kantaa. Ellei lasketa hetkiseksi kuumenneita tunteita nuorten upseerien keskuudessa, kun nuuska kiellettiin. Hymiö.
Tuo kapinointi-termi on myös useimpia upseereita loukkaava, koska heille sotilaana toimiminen on kutsumusammatti, johon on sitouduttu syvän henkilökohtaisella tasolla. He ovat sitoutuneet puolustamaan valtiollista järjestelmäämme kadettilupauksessa ja virkavalassa.
Nyt on ihan äärimmäisen huono aika tapella sisäisesti. Tämä on pääministerin hommia ja kohdistan nyt odotukseni asian selvittämisestä Juha Sipilään. Näin ei voi jatkua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti