sunnuntai 30. elokuuta 2015

Venäjän trolliarmeijan uutislinkitykset

Päätin tutkia mitä uutislinkkejä Venäjän trolliarmeija -Facebook-ryhmässä jaetaan. Koska ryhmän on niin aktiivinen, päätin rajata tutkimisen päivityksessä esiintyvään linkkiin. Se kertoo parhaiten ryhmässä vallitsevista arvostuksista. Toki osa linkeistä esitettiin hyvin kielteisessä valossa, yleensä silloin oli kysymys jonkin suomalaisen median linkittämästä jutusta. Tutkin linkit reilun kolmen viikon ajalta, joka tarkoittaa noin 500 linkin sisältänyttä päivitystä.

Oletuksenani oli, että ryhmässä valtaosa linkeistä olisi venäläisistä medioista ja mukana myös marginaalimedioita meiltä ja muualta. Tulos oli enemmän tämän oletuksen mukainen kuin olin ajatellut.

Sputnikilta oli lähemmäs 200 linkkia ja TASSila noin 50 linkkiä. Kun RT:n linkkejä oli kolmisenkymmentä, vastasin tämä Venäjän valtioiden medioiden muodostama karkikolmikko reilusti yli puolesta linkeistä. Ulkomaisista sivustoista neljäntenä oli kanadalainen salaliittoteoriasivusto Global Research.

Toistakymmentä linkkiä keräsivät Russian Politics & Society, Fort Russ ja South Front. Tunnetummista disinormaatiosivuista SOTT ja Novorossia Today jäivät vajaaseen kymmeneen ja vain muutamia linkityksiä keräsivät Zero Hedge, Strategic Culture, Counter Punch ja New Cold War. Ron Paul oli myös saanut parin eri lähteensä kautta puolenkymmentä linkkiä. Putkosen puulaaki DNI oli saanut vain kolme linkitystä, mutta mies itse esiintyi monesti muiden medioiden haastateltavana päivityslinkeissä.

Kotimaisista suosituimmat olivat Iltalehti, YLE ja HS hyvin rinta rinnan, noin 25 linkitystä kullakin. Iltasanomat, MTV ja Verkkouutiset saivat tyytyä noin kymmeneen linkitykseen. Näiden rinnalle linkkien määrässä nousi disinformaatiokentän edustajana Vastavalkea.

Näistä tuloksista voi kukin sitten tykönään arvioida, miten hyvin ryhmä täyttää istelleen kuvauksessaan anttamansa tavoitteen:

”Venäjän trolliarmeija taistelee sananvapauden, sekä monipuolisen ja rehellisen journalismin puolesta!”

PS. En viitsinyt linkata medioita, sen verran raskasta oli muutenkin tämän kaiken läpikäyminen, pahoittelen. Googlatkaa, olkaa hyvät.

2 kommenttia:

  1. Olet hyvä ja asiallinen blogisi otsikon mukainen kirjoittaja, kiitän, jatkakaa!

    Ei mulla muuta.


    t: V...Stadilainen

    VastaaPoista
  2. Tekisi mieli haastaa kahdesta virheestä. Ensinnäkin datasi on selvästi pielessä, sillä kotimainen media on ylivoimisesti linkatuin ryhmä. Toiseksi jätät kertomatta, että 2-3 jäsentä suoltaa lähes kaikki linkit Venäjältä.

    VastaaPoista