Meiltä salataan nyt jotain tärkeää

Jos tiedot Fennovoiman taustalla olevasta Venäjän kiristyksestä pitävät edes oikeansuuntaisina paikkansa, olemme ulkopoliittisesti varsin erilaisessa tilanteessa kuin on valtiojohdon taholta julkilausuttu. Ulkopolitiikkamme jakkarastrategia perustuu neljään, toistensa säätymiseen vaikuttavaan tukijalkaan: uskottava oma puolustus, yhteistyö Ruotsin, EU:n ja Naton kanssa, Venäjä-suhde ja neljäntenä toiminta YK:ssa ja muissa kansainvälisissä yhteisöissä. Tätä presidentti Niinistö nimittää aktiiviseksi vakauspolitiikaksi. Kukin osa sitten Niinistön mukaan suhteessa toisiinsa ja reagoi liikkeeseen, pitäen turvallisuuteme tasapainossa.

Fennovoima-kuvio kertoo tosin, että yksi neljästä peruspilaristamme eli Venäjä-suhde, on varsin eri tilassa kuin sen on annettu ymmärtää olevan. Krimin valtauksen ja siihen liittyneiden Venäjän sisäisten prosessien ja tunnelmien myötä katosivat suomalaisten poliitikkojen syvemmät Venäjä-analyysit julkisuudesta melko lailla kokonaan. Venäjän kehityksestä on tyydytty olemaan ”huolissaan”, ilman sen suurempaa tai syvempää julkista analyysiä. Ruotsissa puhutaan suorempaan.

Lisääntyneen Nato-kannatuksen myötä myös Ruotsi-yhteistyön sisältävä pilari on liikkeessä. Mikään neljästä pilarista ei tällä hetkellä ole ainakaan merkittävästi vahvistumassa. Syksyn aikana käynnistyvät ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon ja puolustusselonteon valmistelut pakottavat pohtimaan näitä asioita julkisestikin.

Sekä salassa pidetty Fennovoima-prosessi että haluttomuus analysoida Venäjän toimintaa ja kehityssuuntia suorasanaisesti ja julkisesti noudattavat itse asiassa suomalaisen ulkopolitiikan perinteitä. Kylmän sodan ajan tapanamme oli hämärtää ulkopoliittista linjaamme. Se soi meille liikkumavapautta, mutta hintana oli se, että myös kansalaisten suuntaan oli tehtävä se sama hämärtäminen. Siksi niin moni otti tosissaan YYA-hengen, vaikka Kekkosen johdolla pyrittiin varovaisesti, mutta määrätietoisesti kohti länttä.

Tilanteeseen vaikuttaa myös aikojen muutos. Kekkosen toimiessa oli luonnollista pitää turpa kiinni ja uskoa kun isommat sanoivat asian olevan hoidossa. Luottamus nykyistä paljon hierarkisemmassa yhteiskunnassa rakentui nykykatsannosta melko sokeasta luottamuksesta instituutioihin. Tällä hetkellä elämme yhteiskunnassa, jossa luottamus syntyy läpinäkyvyydestä. Ei valta ikinä täysin näkyväksi tule, mutta on läpinäkyvyys nykyisellään monesta syystä ihan eri luokkaa kuin ennen. Lähtien jo siitä, että informaatiolla on mahdolisuuksia liikkua lähes rajattomasti. Ennen kansalainen saattoi saada äänensä kuuluviin suurin piirtein vain mielipidekirjoituksella lehdessä. Nyt yhteiskunnallisen keskustelun avoimuus, intensiteetti ja vaikuttavuus ovat ihan eri luokkaa. Nyt tämä avoimuuden vaatimus on nyt hyvää vauhtia törmäämässä ulko- ja turvallisuuspolitiikan rajoitettuun informaatioon.

Mielenkiintoista on muuten se, että tässä keskustelussa pää- ja ulkoministeri ovat olleet ainakin julkisuudessa hyvin sivussa. Pääministeri Juha Sipilän ulkopoliittinen osaaminen on ohutta ja hän on vältellyt siitä puhumistakin. Vähätkin puheenvuorot ovat oikeastaan olleet vain hänen normaalien viestiensä esittämistä eri näkökulmasta, ilman erityistä ulkopoliiittista sisältöä. Hänen johtamistyyliinsä kuuluu delegoiminen paremmin osaaville ja sen hän lienee tehnyt myös tässä tapauksessa. Ulkoministeri Timo Soinikin on ollut hyvin pidättyväinen kannanotoissaan, joka hänen tapauksessaan vaikuttaa kummalliselta verrattuna hänen muuten villinpuoleiseen retoriikkaansa. Toki tämä maltillisuus on viisautta ja ulkoministerin tehtävän osaamista.

Valtiojohto tekee päätöksiä monasti myös ei-julkisen tiedon varassa. Esimerkiksi tiedustelutieto on yleensä sellaista, jota ei julkisiin perusteluihin päätöksistä sisällytetä. Se on eri syistä salaista ja niin sen pitääkin olla. Salaista voi myös olla luottamuksellinen tieto, jota saadaan suoraan. Juuri tässä tapauksessa on todennäköistä, että presidentti Niinistölle ja elinkeinoministeri Olli Rehnille on Venäjän johdon tapaamisissa Moskovassa sanottu asioita, joita he eivät voi kertoa julkisuuteen. Sekin on normaalia kansainvälisessä politiiikassa.

Tilanne on siis se, että yhä ärtyisämmältä vaikuttavan tasavallan presidentin johdolla tapahtuu ulkopolitiikassamme jotain salassa pidettyä. Fennovoiman prosessille oli tyypillistä, että siinä tehtiin ratkaisuja, jotka eivät selittyneet julkisesti tiedossa olevilla asioilla. Tämä sama piirre voi nyt alkaa kertautumaan ulkopolitiikassamme. Entisinä aikoina tämä ei olisi ollut suurikaan haitta, mutta avoimuuden aikakautena epäluulot heräävät pian. Kun maailma kuohuu ympärillämme on luottamus valtiojohtoon entistä tärkeämpää. Aika edellyttää todennäköisesti nopeita ja hurjiakin päätöksiä muuallakin kuin talouden puolella ja silloin on kaikki mahdollinen luottamuspääoma tarpeen.

Presidentillä ja hallituksella on siis myös sisäpoliittisesti käsissään hankala paikka. Henkilökohtaisesti veikkaan tilanteen olevan se, että suhteemme Venäjään on todellisuudessa nyt erilainen kuin ennen, mutta siitä ei voi kertoa. Sen pohjalta on sitten tehtäviä ratkaisuja, jotka vaikuttavat julkisuudessa perustelemattomilta ja voivat johtaa epäluottamuksen lisääntymiseen omaa valtiojohtoa kohtaan. Tässä onkin tasapainoilemista.

Elämme ikävän mielenkiintoisia aikoja.