Pitäkää tunkkinne

Vanha vitsi kertoo miehestä, jonka autosta puhkesi rengas haja-asutusalueella keskellä yötä. Vararengas löytyi, mutta tunkkipa ei ollutkaan mukana. Hän näki laajan peltoaukean toisella puolen valoa ja sitä kohti mies suunnisti, aikomuksenaan lainata talonväeltä tunkkia. Kävellessään pimeässä mies mietti, että miten mahtaa talonväki ottaa hänet vastaan, yöllisen kulkijan, joka putkahtaa jostain. Ovea eivät ainakaan epäluuloissaan avaa, hyvä etteivät haulikolla osoittele. Ajavat hänet varmasti takaisin yön selkään ilman kipeästi kaivattua työkalua. Seuraava talo on ties missä asti, varmaan tuntien kävelymatkan päässä. Mies oli askel askeleelta yhä varmempi, ettei talonväki hänelle apua antaisi ja pelon sijasta häntä ensin ärsytti ja sitten puski viha pintaan. Päästyään talon pihalle, hän poimi maasta kiven, heitti sen kirkkaasti pimeydessä loistavan tuvanikkunan läpi ja huusi raivosta sortuneella äänellä: "Pitäkää tunkkinne!"

Tästä vitsistä on hieman epäloogisesti otettu käyttöön sanonta "Pitäkää tunkkinne." Se tarkoittaa jotakuinkin sitä, että antaa olla, kun ette kuitenkaan minua kuuntele tai anna auttaa, vaikka tarkoitusperäni ovat vilpittömät ja mielestäni minulla olisi tilanteeseen annettavaa. Minulla on nyt olo, että voisin huutaa Suomen hallitukselle ja eduskunnalle raivosta sortuvalla äänellä, että "Pitäkää tunkkinne!" Tätä oloa korostaa vielä, että vietämme tänään Suomen tasavallan itsenäisyyspäivää.

Tunkki-aatokset on synnyttänyt eduskunnan eilinen Fennovoima-päätös, jossa se antoi toimiluvan Venäjän valtiojohdon suorassa määräysvallassa olevan Rosatomin rahoittamalle, rakentamalle ja osaomistamalle ydinvoimalalle. Päätöksellä eduskunta kun käynnisti prosessin, jonka myötä Suomi tosiasiallisesti otti Venäjän valtion strategiseksi kumppanikseen energiantutannossa. Eurooppa-neuvosto puheenjohtajan Donald Tuskin lausunto kuvaa hyvin sitä, että tässä menemme kovin eri suuntaan kuin muu EU: "Venäjä ei ole enää strateginen kumppanimme, vaan strateginen ongelmamme." Olemme toki nytkin riippuvaisia venäläisestä energiasta, mutta se riippuvuus on paljolti vapaaehtoista. Ostamme mistä halvimmalle saamme ja usein se on Venäjä. Nyt sitoudumme tekemään yhdessä energiaa ja siitäpä ei vetäydytäkään niin vain pois, vaikka taloudellinen tai poliittinen hinta nousisikin.

Olen vaihtanut viimeisen vuorokauden aikana ajatuksia muutaman muunkin aktiivisesti turvallisuuspolitiikkaa seuraavan ja siitä keskustelevan ihmisen kanssa. Erilaisista lähtökohdista huolimatta on meille yhteistä ollut tyrmistys. Tehty päätös kun ei mahdu kenenkään ymmärrykseen. Olemme jakaneet kokemuksen, ettemme tunnukaan ymmärtävän miten maailma toimii. Iän ja maltillisuuden myötä olen oppinut ymmärtämään, että mistä eri kannoissa on kysymys. Ydinvoimaa vihasin ennen tulisesti, mutta kyllä minä nykyään voin hyvin ymmärtää niitä perusteluja, joilla sitä ajetaan. Tai ainakin järjen tasolla osaan tiedostaa miksi joku on päätynyt johonkin kantaa. Mutta tämä Fennovoima-päätös on niin tyystin toisesta todellisuudesta. En pysty ymmärtämään, miten kyvykkäät, älykkäät, kokeneet ja taatusti isänmaan parasta ajattelevat ihmiset ovat valmiita luottamaan Venäjän valtioon ja antamaan sille Fennovoiman kautta vaikutusvaltaa maamme asioihin.

Fennovoimaa koko arvovallallaan tiukasti ajanut pääministeri Alexander Stubb puhui illalla Kokoomuksen puoluehallitukselle näin: "Vanha ulkopolitiikka on suomettuneisuutta, Suomen ajamista harmaalle vyöhykkeelle ja irtautumista EU:n linjasta. Uusi ulkopolitiikka tarkoittaa avoimempaa, kansainvälisempää ja Euroopan unioniin sitoutunutta Suomea." Minusta Kokoomuksen aktiivinen vetovastuu Fennovoiman läpi ajamisessa tekona kertoo siitä, että puolue haluaa irtautua EU:n linjasta ja viedä Suomea harmaalle alueelle. Tai en tiedä haluaako, mutta näin sen toimet tulevat vaikuttamaan. Sanojen ja tekojen ristiriita on tässä niin absurdilla tasolla, että on pakko ihmetellä, miten Kokoomuksen kenttä on pysynyt hiljaa asiasta. Puolue on täynnä järkeviä, kyvykkäitä ihmisiä, joiden uskoisi tässä kohtaa jo kohottavan ääntään. Saa nähdä saako Stubb tehdä itse Canossan matkansa Brysseliin vai tekeekö sen hänen seuraajansa puoluejohtajana. Kyllä maailmalla on pantu merkille päätös ja tulkinta siitä on kaikkialla ollut tähän asti sama: Suomi lähentyy Venäjää.

Torstaina, Fennovoima-äänestyksen aattona,  Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin puhui kansankunnalleen. Puheessaan hän maalasi kuvan lännestä, joka on Venäjän vihollinen ja haluaa hävittää sen. Kun valtionjohto näkee tarpeelliseksi lietsoa vihaa ja pelkoa näin, niin ainakin minua epäilyttäisi, kun se sama valtiojohto tarjoaisi meille länteen kuuluville maireasti halvalla jotain kallista. Minusta kuitenkaan me emme ostaneet edullista energiantuotantolaitosta Venäjältä, vaan he ostivat halvalla vaikutusvaltaa meihin. Suomalaisten poliitikkojen perustelut hankkeen taloudellisesta järkevyydestä ovat sinällään varmaan vähintäänkin oikeansuuntaisia. Mutta lyhytjänteinen hyödyntavoittelu pitkäjänteisen kustannuksella on yksi ihmiskunnan suuria kertomuksia Eesaun veljelleen soppakupista myymistä esikoisoikeuksista lähtien. Jos ja kun vastakkainasettelun aika jatkuu nyt pitkäänkin, niin väliin jääneille käy huonosti. Sitähän Ukrainan syrjäytetty presidentti Viktor Janukovytš juuri yritti, pelata idän ja lännen välissä, vain sattumia poimien. Ei käynyt hyvin. Eikä käy meillekään, jos annamme nyt itsemme ajautua tuolle harmaalle alueelle.

En muuten tule antamaan lainkaan ymmärrystä yhdenkään poliitikon mahdolliselle "en ymmärtänyt, että näin voi käydä" -valitukselle tulevaisuudessa. On ihan lehdessä asiantuntijoiden toimesta kerrottu, että Venäjä käyttää kauppapolitiikkaa ulkopolitiikkansa välineenä. Ja kun Venäjän kauppapolitiikan sisältävä ulkopolitiikka on nähtävissä olevan kovaotteista, niin vaikeaa on ymmärtää, miten Fennovoimasta saa EU-Suomelle järkevän ja turvallisen hankkeen. Ylipäätään hankkeen rajusti muuttunut sisältö olisi ollut jo syy arvioida tilannetta uudestaan.

Äänestystä edeltävässä ja sen jälkeisessä keskustelussa on minusta ollut kummallista epätasapainoa. Hanketta puoltaneet ovat keskittyneet energiapolitiikkaan ja ydinvoiman käyttökelpoisuutta puoltaviin teeseihin. He ovat kieltäneet hankkeella olevan turvallisuuspoliiittisia ulottuvuuksia, vaikka sen verran on ollut pakko päällimmäisenä hanketta ajaneen ministeri Vapaavuorenkin myöntää, että "maailmanpoliitiikan kannalta ajoitus on onneton." Kun päätös syntyi, niin ei siitä suuremmin riemuittu. Luulisi, että jos kaikki se tärkeys ja hyvä, jota hankkeeseen on kytketty, on totta, niin riemun kannattajien keskuudessa pitäisi olla suuri. Päätöstä tuulettivat näkyvästi vain Pyhäjoen kunnanjohtaja, muutama änkyrämpi ydinvoimaniilo ja Johan Bäckman trollikavereineen. Toki myös Venäjä ja hallituksen politiikkaa yhtenä välineenä edistävä media iloitsivat Suomen päätöksestä olla Venäjän kumppani muun lännen penseydestä huolimatta. Jos hankkeen panos-tuotosta arvioidaan venäläisten kannalta, niin Pyhäjoen voimala on jo haukkunut hintansa strategisen kommunikaation ja informatiosodankäynnin isona voittona.

Päätöstä eduskunnalle valmistellut talousvaliokunta ei kuullut ensimmäistäkään turvallisuuspoliittista asiantuntijaa työssään. Nämä turvallisuuspoliittiset asiantuntijat loistivat lähes totaalisella poissaolollaan myös julkisessa keskustelussa ennen ja jälkeen. Elisabeth Rehn on julkisesti sanonut Fennovoiman olevan riski ja Ulkopoliittisen instituutin tutkija Antto Vihma sanoo samaa Reutersin haastattelussa. Olen kriittisten päivitysteni ja twiittausteni saaman palautteen myötä päätellyt, että tutkijat, sotilaat ja muut turvallisuuspolitiikkaan perehtyneet suhtautuvat Fennovoimaan juuri näin, riskinä. Merkittävää on minusta myös se, että päätöksen synnyttämän kuohunnan jälkeen ei kukaan astunut esiin ja sanonut, että ei tässä mitään hätää ole, tämä on ihan ok päätös Suomelle. Kun hallituksen ja eduskunnan enemmistö päättää jostain, niin sen päätöksen taakse on kuitenkin helppo asettua, jos siis on samaa mieltä sen kanssa. Presidentti Niinistökään ei tästä mitään merkittävää ole sanonut. Toivoisin hänen niin tekevän.

Fennovoima ei vie meiltä itsenäisyyttä, mutta aivan liian suurella todennäköisyydellä kaventaa sitä etujemme vastaisesti. Itsenäisyyteen kuuluu myös mahdollisuus antaa päätösvaltaa muualle, jos sen arvioidaan olevan kansakunnan etu. Näin on tehty Euroopan unionin tapauksessa. Kysymys Fennovoimassa kun on loppujen lopuksi siitä, että onko meidän luottaminen siihen, että Putinin ja hänen seuraajiensa hallinto sekä Venäjä ylipäätään on halukas ja kykenevä toimimaan reilun pelin hengessä tuonne vuosisadan jälkipuoliskolle asti. Ydinturvallisuuden keskiössä on teknisten ja teknologisten riskien minimoiminen, mutta poliittisten riskien, kansakunnan kokonaisedun, arviointi on annettu meillä sinällään viisaasti eduskunnalle. Se vaan ei nyt tehnyt hommiaan ja käsitellyt asiaa kokonaisuutena. Päätös vie meitä poispäin EU:sta ja siirtää meidät kaikkien muiden silmissä merkittävästi lähemmäs Putinin Venäjää. Meillä on pitkä perinne ulkopoliittisista itsepetoksista erillissodasta ja puolueettomuudesta alkaen, mutta tosiasia on, että me liikuimme nyt itään. Minun mielestäni tarpeettomasti ja todennäköisesti vahingollisesti.

Joka tapauksessa, nyt on jatkettava. Nyt pitää tukahduttaa sinällään hyvin luonnolliset turhautumisen tunteet, ottaa järki käteen ja miettiä, että miten tästä eteenpäin. Se, että mokasimme itse, ei ole peruste sille, että ne ketkä tämän mokan hahmottavat, luovuttaisivat. Nyt on aivan liian isoista asioista kyse. Nyt on aivan liian pitkä matka seuraavaan taloon. Nyt malttia ja kohteliaasti kysymään tunkkia.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Lisäy: Helsingin yliopiston Venäjän energiapolitiikan professori Veli-Pekka Tynkkynen kirjoitti asiantuntemuksella ja selkeäsanaisesti asiasta 2.11., joten tiedon olisi luullut saavuttaneen kansanedustajatkin.